Koiranvirka

Kummallinen kirja taas kädessä. Herättelee, kun ei aivan tavanomaisesti kirjoitettu eli koottu ole. Karhea, poukkoileva, pahasti viimeistä silausta vaille jäänyt. Silti luettava.

Momentum Kirjat 2024. 330 s.

Toistasataa sivua vasta takana ja tapahtumia ties jo yhtä monta. Mielenkiintoista vilinää: vähän kuin istuisi linjabiilissä ja katsoisi sivuikkunasta ulos.

Ainakin sotaa ja kuolemaa on nähty, kylmän tilan asuttamista, saunan rakentamista, talon ja navetan tietenkin, kaikkine hankaluuksineen aina naulan puutteesta lähtien, juopottelua, häitä, traktorin hankintaa, puoskain tappelua. 

Oikeastaan ei kuitenkaan ole ollut puutetta ja kurjuutta viimeisen päälle, koska ihmissuhteet ja auttamishalu, elämän eteenpäin menemishalu porukoilla kova, eivät siinä vastoinkäymiset hevin väkeä nitistä. Pellot raivataan, vaikka polvillaan.

Ja joskushan se säkäkin kohdalle sattuu. Sattuu metsämaata tarpeeksi vaikka auton ostoon.

Heimo, raataja rankka, perustaa pesueen, ja metsätyöt yhtiölle sekä metsänvartijan homma antavat toimeentulolisän ja sen koiranviran, joka kirjan nimenä koreilee, jos kiroileekin:

 

"Ennen Heimokin kävi miehestä, mutta nyt kun on astunut herran paskaan, niin hänestä on tullut aivan mulkero", purppasevat miehet. 

   Heimo puolestaan työnantajalle loppulitviikkiä tehdessään:

"Työnjohtajan homma on yksi koiranvirka, sillä ylhäältäpäin painostetaan, että pitää tehdä tulosta, Miehillä taas on hermot pinnassa sodan takia ja heiltä kuulet vaikka mitä."

Jarkko Lievonen on kirjoittanut kirjaksi isänsä Tuomo Lievosen muistiinpanemista Rautavaaran Katajamäen kylän tapahtumista. Päähenkilöksi on laitettu Heimo Leinonen; hänen ja hänen perheensä kautta kuvautuu monimuotoinen maaseudun elämänkulku.

Totta ja tarua kiedottu yhteen - totta, kai, enimmäkseen. 

Reilun sadan sivun jälkeen rohkenen jo lausua: Monen monia sattumia ympätty toinen toistensa lomaan. Ei tämä romaaniksi kehkeydy, irtojuttukokelmaksi jää. Kyläkirjaksi, josta rautavaaralaiset tuttaviaan tavannevat - tämmöistä jäynääkin miehisten miesten rantasaunareissulla tekemässä:

" - Anna saippuaa sieltä selkäsi takaa, Lassi pyytää.

Upi laittaa kätensä takapuolensa alle ja antaa kohta jotakin ruskeata Lassin käteen. Lassi hieroo sen huolellisesti hiuksiinsa, jolloin Upi hyökkää kiireesti ulos ovesta. Saunasta alkaa kuulua mahdotonta noitumista.

- Paskapökäleen laitoit käteeni. Se taisi olla velankuittaus tervakusesta jaloviinapullossa." 

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Koiranvirka

Kirjavinkit

Topin kimpussa taas

10-12 tuntia putkeen Konttisen Toivoa (1927-2012), nyt ei putkeen vaan pätkitellen uusista irtopapereista.  

Jäljittelen yhä Topin otsikoimia koulumuistoja 1930-luvulta, vaan ei näitä löydy vaikka kuinka soisi. Ei toivoakaan, että näkisin Toivon nurkassa seisomassa tahi heittämässä äkäistä Kuusaron Irmaa lumipallolla päähän, harmi:

• Ensimmäinen laiskanläksy
• Toinen nurkassa olija
• Pääsy isompien poikien porukkaan
• Erehtyksiä sekä omia pieniä kujeita
• Urheilua kuusessa sekä lopuksi aresti
• Paperinen lentokone ja aresti
• Piilossa halkolaatikossa
• Pelleilyä nurkassa ollessa
• Opettaja Kuusaroa lumipallolla päähän
• Tornin häkkiin nousu kirkossa katsomaan ympäristön maisemia

Olisiko Topi vain suunnitellut ja jättänyt sitten myöhemmin kerrottaviksi? 

Siltä tuntuu vahvasti, sillä Mummon murikasta kunnanvaltuustoon, osa II, ohittaa jo nuo koulumuistot, joita ei ensimmäisestä osastakaan löytynyt kuin otsikkoina. 

II-osa on paksunpaksu irtopaperinippu, sivuja 422. 

Verestelenpähän taas sitten noita muita Topin elämän kiemuroita mm. näillä: 

• Lossariksi Kivisalmeen
• Vahinkojakin sattui kerron muutaman
• Orreuksen Annin ylivienti
• Vanhat papat ja hevoset*
• Jälleen laivassa kansimiehenä
• Talon vuokraus kirkkoherra Halttuselta
• Pientä mustanpörssin kauppaa nimismiehen kanssa
• Muutama muisto taloista missä olin suutarina ennen sotaväkeen menoa
• Niinisalon kaikkein ikävimmät muistot

Sivulla 413 päättyy sotaväki ja paluu Rääkkylään on edessä. Näihin tunnelmiin päättyy myös Mummon murikan tämä kakkososa.

 

Vaan ei Topin elämä - päinvastoin.

 

Siitä muovilaatikosta, jonka tarkoin olen tutkinut, löytyy jatkoa ja monenlaista muuta mustumaa, vaan ei vahingossakaan Topin koulumuistoja menneiltä ajoilta.

Mutta mutta: 

Tämä kaikkihan on juuri sitä Pirkka-Pekka Peteliuksen kaipaamaa sukupolvien arkipäiväisen elämänpalasten siirtoa tuleville sukupolville, varsinkin omalle suvulle sekä myös meille ylenkyläläisille!

* "Kun lossi oli irrotettu niin pappa vahti silmä tarkkana hevostaan, jos sillä vaikka korva heilahti niin silloin pappa ärähti sille ja samassa piipusta tupsahti savu, jos hevonen sattu nostamaan jalkaansa niin silloinkin pappa ärähti ja korjas samalla omaa asentoaan ihan kuin siinä olis tapahtunut kummempiakin juttuja, näin se pappa komenteli hevostaan joka kerran kun he meni yli salmen, 

se hevonen olisi kestänyt paikoillaan vaikka olis sen jättänyt ihan yksin lossille, ilman puomejakin, sillä se seisoi silmät luppaa lyöten ihan kuin olis nukkunut, mutta papalla se oli hirveän tärkeää näyttää miten sitä hevosta pitää tärkeästi vartioida ja samalla näyttää että hänen hevonen kyllä tottelee hänen sanaa, 

aina joskus kun pappa sattu värkkäämään piippuaan ja hevonen sattu liikauttamaan jalkaa kun kärpänen tai paarma puras niin jo emäntä ärjäs että kato hevosta eläkä sen piippus kansa värkkee, usein jatko vielä että kyllä se tuo piippu nysän pittää tärkeenä jotta ei jouva hevosta kahtomaan vaikka mänis järveen, pappa murahti ouk hiljoo kyllä mie tiijän piippun millon sitä rassoon."

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Venla Poskela: Vauvan iloinen ihmettelykirja 

Silkkaa nautintoa vuoden loppuun saakka

 "Äkkiä lyhyenläntä harteikas ukonkuvatus, joka olisi sopinut pellolle kiveä viskaamaan, kurottautui Tildaa kohti ja murjaisi:

- Vanhapiika.

Tildan kieli kävi ulkona ilmaa haukkaamassa. Päässä itse ansaitut nutturaneulat.

- Vahva piika, Tilda tuikkasi ja tuijotti kollosta läpi, lempeänä, parhaansa mukaan lempeänä. Hän oli pyörivä keskiö, sinut itsensä kanssa."

Tuonmoista. 

Volter Kilven sukulaiskieltä, hyrynhyssyä hämärän rajamailla. 

Mesi kielellä tuota tavaan ja tiedän, ettei kiiruhtaa saa, muuten puolet kirjasta lehahtaa harakoille. 

Se on sitten, kuulkaas, silkkaa nautintoa edessä parikolme kuukautta, ei vaan vähintään puoli vuotta, ainakin nyt jouluun.

Kirja on romaani, suku- ja kylätarina Kiuruvedeltä ja Suomesta aikajanana itsenäisyys.

Koski oli I ja Suvanto II. Ja nyt tämä III osa Vuolle vuodesta 1927 eteenpäin.

Kaiken takana on Heidi Jaatinen. 

Vuolle Gummerus 2024

Jaatisen romaanit ovat paksunpaksuja, tämäkin uusin lähemmä tuhatsivuinen järkäle ja kun kieli on mitä mystisintä monin paikoin, niin moni vannoutunutkin lukija on hypännyt jaatisensa yli. 

Ei pitäisi ei - herkkukoria hyljeksiä.

Kieli- ja yhteiskunnallinen historiaseikkailu Linnamaisine Pohjantähtimäis-sisältöineen siis jatkukoon, näin alkukappaleesta aloittaen:

"Elokuu

Yö oli yhä vaalea. Hännät viuhuivat heinikossa, kaulat kohoilivat. Usva herkeämättä paimensi metsää. Joen väreilevässä peilissä hirvet, kahlaamaisillaan, kuulostellen, sarvinaan ryskälepikko. Sormissa napsahti, jo putosi risu kahtena ja kruunupäät hajaantuivat. Tilda, luja kuin kivi, vuolteessa vaski, laskeutui virtaan olallaan hajanaisia pisaroita, haarojen välistä syöksyivät puuskien karistamat, kuohuissa rusehtuneet, sarastuksen hetkellä välkkyvät lehtipilvet. Päivän korkeimmalla hetkellä mäen ylle kohosi sulkakynänmuotoinen pilvi. Muste petti, vajui ja ranki silpaantui, virta sulki sateen kuin jonnekin unohtuneen rakkaan."

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä

Parit kuhhaukset

 Kielletystä kirjasta kirjan sisällä

Jyrki Sinkari (toim.): Salaisuudet salkussa - Asiakirjat kertovat 1 - Talvisota 1939-1940. WSOY 1971

linkki

Jyvän löysin, tutun miehen tekemän. Nokin aikani Hokkasta, niin sieltäkös tämä jyvänen nokkaan tarttui!

Eduskunnassa esitelty ja käsitelty, itse Taisto Sinisalon tuomitsema: Neuvostovastainen.

Ei jatkunut sarja, jäi tähän yhteen osaan: WSOY meni pupu pöksyyn ja sisu kaulaan. Melkoinen kuhaus siis.

Meillä täällä pitäjässä on meneillään Kukkakuhhaus-viikonloppu, ja kuinka ollakaan tuo Sinkarin Jyrki, Norssin suosittu hissan maikka, keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti Munkkiniemestä Leenoineen kohun jälkeen juuri tämän kuhhauspaikan naapuriin, Karjalan korpeen sieltä Helsingin pääpaikoilta.

Syytettiin varsinaisen naapurin, Neuvostoliiton historian vääristelystä ja panettelusta.

Just joo, vaikka salkussa oli pelkkää faktaa, asiakirjoja, joita N-L itse oli kirjoittanut. Norssin opettajana opetuksen ja opetusharjoittelun helpottamiseksi hän oli koonnut kirjoihin kansioihin 12 dokumenttia: mm. Suomen kartan, johon oli piirretty puna-armeijan etenemissuunnat Suomen valtaamiseksi, Terijoen hallituksen julistuksen, Moskovan rauhansopimuksen ...

"Ovatko hallitus ja vastuuntuntoiset kansalaiset voimattomia tämän kaltaisten neuvostovastaisten ilmiöiden edessä", älähti Taisto Sinisalo Tiedonantaja-lehdessään ja teki eduskuntakyselyn vaatien hallitusta ryhtymään lainsäädännöllisiin toimiin.

 

"Paradoksaalista vaatimuksessa oli, että Sinisalo vaati hallitusta kieltämään aineiston, jonka tärkeimmät dokumentit olivat venäläisiä ja venäläisten kirjoittamia Kuusisen kommunistien 'kulissihallituksen' asiakirjoja", virnuilee Lauri Hokkanen kirjassaan, jota tässä peesailen.

Vaan niin vain sai jäädä Asiakirjat kertovat -sarja kustantajan salkun perille; jälkilöylyissä vuonna 1975 vanhempi lehtori Sinkari jätti siis Helsingin ja muutti tänne syrjäpitäjään, Rääkkylään, koulunpitoon ja ulkohommiin hoitamaan mehiläisiä ja nautakarjaa, toimipa lopulta myös maatalouslomittajana.

"Hänen Munkkiniemen kotinsa kirjahyllyn alleviivatuimpia teoksia oli Pentti Linkolan Unelmat paremmasta maailmasta", päättelee Lauri Hokkanen Sinkari-osuuden.

Mitäpä tuohon lisäämään, eikun Kukkakuhaukseen tästä. 😍😎

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Paskiaiset

 Anteeksi ruma otsikko. 

Vaan minkäs mahat, kun tuommoinen on kirjan nimi isolla punaisella, pienemmällä mustalla Maailmanhistorian pahimmat täsmennettynä.

Jotenkin ei vain sytytä käännettynä; jos englantia osaisi, kääntämätön kieli voisi upota paremmin. Nyt sanaleikit, kielikuvat ja vertaukset vähän lonksahtelevat. Eikä aikamme sankarista, tuosta itäisen naapurin eilen viidenneksi kaudeksi presidentinvirkaan astuneesta miehestämmekään halaistua sanaa, edes mainintaa!

Vastenmielinen kirja.

Silti koukuttavaa tietää totuus homo sapiensisista, joka ei ole tainnut pahemmin kehittyä = jälleen katse itänaapuriin.

Viittaus: Kaksinaama. 😔

Bazar

Eppäilyttää, ja hirvittää, siis koko opus. 

Vähän vaille kun on lukeminen, parempi pitää vielä loppumölyt mahassaan ja olla kommentoimatta Kolumbuksen konnuutta, Iivana Julman ja Pietari Suuren sikailuja, puhumattakaan tavan tuntemattomien pitkälle vietyjä raakuuksia.

Esimerkiksi ja malliksi nostettakoon vain tuokin Kaarle II -kuninkaan palkkaama juoppo pyöveli ja hänen touhuilunsa kansan parissa 1600-luvulla: Jack Ketch kun halusi tiristää asiakkailtaan lahjuksia ja rahaa ennen teloitusta luvaten sitten vähemmän tuskallisen kuoleman napsauttamalla hengen pois suitsait sukkelaan. Ripustamiset ja hirtto pikana, samoin jälkikäsittely suolisteluineen ja paloitteluineen.

Kukaan ei halunnut kokea lordi Russellin kohtaloa pölkyllä:

"Ketch osui ensin Russellia olkapäähän ennen kuin sai hänet lopulta usealla iskulla pois päiviltä. --- Silminnäkijöiden mukaan Ketch joko oli tyrinyt teloituksen tahallaan (kaiketi pyövelialaa vaivaa sen taipumus houkutella paskiaisia), tai sitten hän oli humalassa, sillä teloitus oli vain lyhyt tovi kokopäiväisen kännäämisen lomassa."

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Taina Saarikivi: Lihan värinä - Esseitä äänestä, surusta ja ilosta

Rajanylityspaikalta kuva?

Ei vaan viitisenkymmentä kilsaa sisempään Suomeen päin. = Patrick Wardin rautahepo Toivo on päässyt tallista hevostelemaan ulkoilmaan. Maataloustyövälineistä koottu tuhatkiloinen troijalainen.

Sijainti on muinaisen taistelutantereen reunamilla Ämeriäkkylässä. Paikalla missä käytiin pari-kolmivuotinen taistelu Ilovaaran/mäen koulun säilymisen puolesta. Kuvauksia noilta ajolta on säilynyt täällä jos täälläkin, ja vaikka ties sun missä.

Vihollinen voitti sen sodan, mutta taistelukenttä jäi kaikkien käyttöön.

Ohi ajellessa mikä ei oo ajellessa ohi! 👅

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂 hiihdot 6 km /  36 km/€ = 6 h

10-12-tuntia putkeen

 Toivo Konttinen ja Miki Liukkonen

”Minua kiinnostaa oikeastaan kaikki paitsi curling, mankelointi ja sukupuoli-identiteetti”, Liukkonen tunnustaa. Hän kirjoittaa dopamiinikiihkossa 10–12-tuntia putkeen, hänkin käsin. Kirjoittamisen pitää hänen mielestään olla ”vähän epäterveellistä, liiallisen keskittynyttä ja keskeytymätöntä. Armotonta.”

Tuon pätkän tuplalainaan Kritiikin Uutisten sivulta, jossa Hannele Salminen puolestaan lainaa Miki Liukkosta arvostellessaan Ville Hännisen kirjaa Miten kirjani ovat syntyneet 6. 

Siis 10-12-tuntia putkeen kirjoittanut Liukkonen.

Itse luin eilen ahmien klo 10-21 putkeen Konttisen Topin (pohjustus alla)*, meidän kylän Pietari Päivärinnan, kirjoituksia muovilaatikosta (koko arkisto), jonka sain käsiini - tai oikeastaan keittiön rappusille tuotuna - etsiessäni Topin Mummon murikasta kunnanvaltuustoon -muistelmateoksesta puuttuvia sivuja koulumuistoista. 

Topin kirja ja sen syntysytykkeet näet kiinnostavat vielä enemmän kuin tuon valtakunnan kerman kirjat ja niiden synty!

Mummon murikan sisällysluettelo oli lupaillut mielenkiintoisia tarinoita vuosilta 1936-1940, mm.

• Ensimmäinen laiskanläksy
• Toinen nurkassa olija
• Pääsy isompien poikien porukkaan
• Erehtyksiä sekä omia pieniä kujeita
• Urheilua kuusessa sekä lopuksi aresti
• Paperinen lentokone ja aresti
• Piilossa halkolaatikossa
• Pelleilyä nurkassa ollessa
• Opettaja Kuusaroa lumipallolla päähän
• Tornin häkkiin nousu kirkossa katsomaan ympäristön maisemia

Mutta:

Harmien harmi, ettei noita koulumuistoja löytynyt, vaikka kuinka pengoin ja tarkk'luin jokaisen lappusen! 

Vaan palkitsipa tuo kirjoitusten vyöry lukijansa monilla muilla paikkakunnan jutuilla ja Topin elämän kuvauksilla ajoilta, jolloin jokapäiväinen leipä on ollut kivien ja kantojen alla ja monen ammatin takana: on Topi ollut jos renkinä niin suutarinakin, vänkärinä ja autokuskina, lossarina ja ties minä monena muuna.

Että osaavatkin olla jutut eläväisiä ja juttujen juuret tutuntuntuisia Hirvosen Jannen ja Kauppalan Eljaksen sun muiden tuttujen kylänmiesten ja -naisten 'kelekassa'.

Tapahtumia Kontisen Topilla (1927-2012) on takuulla enemmän kuin Liukkosen Mikillä (1989-2023) - johan tuon todistanevat elinajatkin. 

Ja leipä tiukemmassa / 'oman käin varassa'.

*)

Oli Topin vuoro lähteä

 

Kauppalehti digi 26.02.2012 - 12:00 | hikkaj | rakkaus, koti, henkilökuva, Local

miesten valioita

Kaikki vuorollansa. Nyt sitten Topi oli lähtenyt. Rivitaloille kävelin yhtä tietoa vailla, pois kävellessä jo tiesin. Kaveri kertoi: - Oli kauppaan jäänyt.

Hyytsaareen hiihdellessä tuli vastaan velimies, autolla, kaheksatkymmenet kun jo ylitetty, harmitteli jotta portin takia pitää autosta vääntäytyä. Topi oli vanhempi. Hautajaiset pian edessä. On niin arvaamatonta, vaikka niin odotettua. Kenet milloinkin tempaa tämä luonto omakseen, jälleen kasvamaan.

Sillan alla siinä ja siinä jäätyykö virtaava vesi.

Tänä talvena pakkasista huolimatta järven jäät heikoilla ympärillä tämän saaren. Kaupunkiin päin aavaa, näkyy kirkkaalla ilmalla pitkälle, nyt leudommalla peittyy kaukaisempi sumuun heti Jänissaaren jälkeen. Sinne oli Topin isä hiihdellyt ennen vanhaan, kaupungin laidalle rakennushommiin, mitäs tuosta pitkälle neljättäkymmentä aukeaa kilometriä. Tuulelle otollista. Susia kuului olleen jäällä uhkaksi asti, olivat selällä ympäröineet hiihtäjän. Pakko oli varustautua pyssyn kanssa seuraavaan reissuun.

Lännen puolella vaanimassa pahamaineinen, uveavantoinen Ritosalmi. Sinne se osuuskaupan johtajakin oli kelkkansa usuttanut ja sinne jäänyt moottoreineen.

 Topilla oli kesäpaikka salmen takana tässä. Sotalahden lähellä. Lahden rantamalla mökki.

 "Tulehan pistäytymmään"  Topin veli aina nähdessään maanittelee.

 Aikamoista sotaa on elämä, monen kohdalla. Ja kaikkienkin, jos vastoinkäymisiä käydään luettelemaan. Vaan mitäs niistä. Turhaan mieltä mustaamaan, elämänhalua nakertamaan, kun elettävä on joka tapauksessa. Elää luottavaisempana! Ajallaan kulkevat murheet, ovat, käyvät ja sitten lähtevät. Hetkeksi helpottaa, ennen kun tulevat kohta jo toiset.

 Sillä tavalla se vaan menee, ilojen kautta kumminkin enemmän jos antaa mennä, niin parempi niin.

Ja työn, ankaran työn. Topi jos kuka teki ja osasi; mitä Topi ei osannut sitä ei tarvinnut kenenkään osata.

Taloja teki, rakenteli, navettoja, muurasi savupiippuja, sepitti autot, suutaroi saappaat, jos lampusta nappula lohkesi, ei syttynyt, niin ei muuta kuin 'Vie Topille!'. Kohta paloi. Topihan se, kukapas muu, sitä meidän Hispan moottoria silloin oli korjaamassa kun sedän saari poikasakilla poltettiin ja nolotti kun Topi kyselemään että 'kukahan mahto setäs saaren eilen polttaa?' ja Topi siinä oli istunut nimismiehen auton etupenkillä matkalla remonttihommiin, kun nimismiehen setä sitten puhdisteli auton penkkiä ja lempeästi selvitteli meille pojannaperoille että 'pikkusen rasvaset taisivat Topi-setän housut olla'.

Meille se Topi rakensi vinttiin huoneet ja nakutteli paneelit porraskäytävään, korjasi kangaspuut ja latasi auton akut, ties mitä kaikkea hyvää sai aikaan. Viimeinen kosketus oli jokin joulu sitten kun kävin kirjoja hankkimassa: oli itse kirjoittanut, koonnut, painanut ja  sitonut omin käsin emännän kanssa, useita kirjoja. Totta kirjoittanut menneistä ja kunnan asioista, kun monessa päätöksessä oli mukana ollut.

Ei ihme jos ihastuneena, suorastaan viimeisen päälle otettuna oli serkkutyttö Topia kehunut, kun oli meiltä yhden Topin kirjan käsiinsä saanut. Serkun tyttö nauroi: "Kun ajettiin Helsingistä tänne niin aina kuului Topi. Vähän matkaa jos oli hiljaa niin jo  kohta kuului Topi. Topi kirjotti niin selvästi. Topi kertoi siitä että. Topi laivareissusta, Topi lossilla. Topi ja Topi. Äiti ihasteli. Koko matkan."

- Oli aihettakin, ajattelin Hyytsaaren päässä takaisin päin kääntyessäni. Näissä Topin maisemissa.

"Täälläkin nimet paikkain,

 kertovat taistoja käyty asein,

 Tännekin lännestä,

 samoin kuin Pyssyniemeen.

 

Länsi puolella Hyytsaaren on paikka nimeltä Sotalahti

 tämäkin merkki siitä, että

 on käyty taistojen mahti,

 on luoto eissä Sotalahen

 nimekseen on luoto saanu

 ajan myötä kehittynyt

 sotaluodoksi sanottavaksi,

 paikasta tästä on kalaverkoissa

 saatu pistimiä kiväärin,

 selvästi tunnistettavia.

 Varmaan joku ratsumies

 tullu luodolle hevosineen,

 saanut luodin sydämmeen

 ammutun Sotalahesta, 

 jättänyt pistimen luotoon,

 joka nostettu verkolla ylös

 Näin kertojat vanhat,

 ovat tämänkin tulkinneet."

Toivo Konttinen / Niitä näitä / 

Oma kustannus, kotitekoinen / Kirjojen määrä 25 kpl

 omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kansojen kirjallisuus

   vanhat Parnassot -sarjan 38.

0° C

37 kW/74

Takaapäin tällä kertaa.

Olisi siellä alussa Klingeä ja Paasilinnaa /sekin Ernon kuuluisin aforismi: Itseoppinut on ainoa oppinut. Muut ovat opetettuja. /, mutta kuitenkin innostavampaa tarttua vähemmän esillä olleisiin nimiin.

Parnassoissahan ei kuvia ole, mitä nyt joskus näitä mainoksia. Tällä kertaa ne oikeastaan ovat lehden mielenkiintoisinta materiaalia.

Ilahduttaa runojen nousu - ja runoilijoiden ja painosten lukumäärä.

Vaan entäs nyt 2020 - ?

Näyttää melkein Kulttuurivihkojen Elias Krohnin varassa olevan nykyisin runojen julkaiseminen. 😶

Edeltävälle sivulle katse - ja siellä rivi äijiä ulkomailta: a-kirjasarjaa

Hyvinpä ovat tunnettuja vielä viidenkymmenen vuoden päästä!

Ja katos katos - meinaa väliin jäädä henkilökohtaisesti tärkein:

Ai, se oli näitä vuosia vieneen sarjan aloitus. 

Oma retki sarjan kanssa alkoi vuonna 1981-82 kun kirjaedustaja Kärkkäinen P. Parikkalasta kurvasi koulunpihaan kauppaamaan valmista sarjaa. Ostin omakseni, sillä eihän koululla varaa moisen hankintaan - hyvä että vanhoihin räpylöihin ynnä lutteroiksi lyötyihin pesäpalloihin Juvosen Osto- ja Myyntiliikkeestä.

Mutta Ah! mikä sarja: 

Monta ihanaa ja monta pitkäikäväistä hetkeä sen parissa tuli vietettyä ennen kuin, lopulta vuonna 2016 yli 30-vuotisen sodan jälkeen sarjan viimeisen sivun luettuani = selätettyäni, sain painaa kirjasarjan viimeisen kirjan kannen kiinni.

Suosittelen:

  Iisakinkirkkourakka sekä 

  Kansojen kirjallisuus 1-12 / Kirjavinkit  (ja jos aikaa on niin koko tämä pitkä letka)

3. nide - Huhtikuu 1974

Parnasso-sarja 1970 - 1975

kokonaisena:

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16 - 17 - 18 - 19 - 20 - 21 - 22 - 23 - 24 - 25 - 26 - 27 - 28 - 29 - 30 - 31 - 32 - 33 - 34 - 35 - 36 - 37 - 38 - 39 - 40 - 41 - 42 - 43 - 44 - 45 - 46 - 47 - 48 - 49 - 50 - 51

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

🏂 hiihdot 12 km 237 km/€ = 41 h

Koulukkaat

Antti Malisen ja Tuomo Tammisen 500-sivuista tutkimusdokumenttia Leikitäänkö? (Gaudeamus 2022) koti- ja koulumaailmastamme 1900-luvun eri vuosikymmeniltä olen edennyt puolen välin tietämille, päässyt 1950-luvun alkuun eli omat kouluajat alkavat jo silmissä siintää ja perspakaroissa tuntua. Ensimmäinen koulupäivä mielessä: istun mulipäänä pyörän tarakalla äidistä kiinni pitäen varoen jottei jalka pinnojen väliin luiskahtaisi, nokka kohti koulua; tosin moista vaaraa  ei ole, sillä hieno monivärinen kangasverkko takapyörässä suojaamassa istujan jalkoja.

Siitä se sitten alkoi loputon koulunkäynti aina eläkeikään saakka! Oppilaina ei lakkoiltu, mutta opena kerran. Nythän nuo aloittivat opetkin lakon eilen.

Tämänkaltaisia oman alan tietokirjoja on mukava lueskella pelkäksi virkistyksekseen hyvin tietäen ja iloiten, ettei näitä tarvitse kenellekään tenttiä, vaan saa vapaasti ja paineitta etsiskellä ja poimia itseään hytkäyttävät kohdat luettavakseen. 

Niinpä ihmisten koulumuistoja, aivan kuten täällä vastikään, olen jäljitellyt ja asialliset asiat työntänyt syrjemmälle muka tuttuina tietoina, kerran opeteltuina asioina, kuten oppivelvollisuuslaista vuodelta 1921 taikka vuoden 1948 kouluruuan jakeluvelvollisuuden alkamisesta. Puhumattakaan kasvatuksellisista yhteenvedoista ...

Henkilökohtaisia muisteluita kouluaikojen kokemuksista kertojilla riittää niin hyvässä kuin pahassa; kuka sai turpiinsa, ken ihastui jne. 

Poimittavaa piisaa, vaikkapa Kaisamari Hintikan (s.1967) vähemmän mieltä ylentävä kohtelu, jonka alkusyy juontuu koulun bileistä ja Kaisamarin totuuden välttelystä oman nahkan pelastamiseksi toisen kustannuksella. 

Kaisamarin pahoinpiteli kaksi tuttua tyttöä, Mallu ja Jade, jotka olivat olleet norkoilemassa koulun kulmilla tuona viikonloppuna.

"En muista hakkaamisesta muuta kuin että istuin vesilätäkön laidalla kalliolla ja minulle tumpattiin tupakkaa niskaan ja suuhun. Sitten minua potkittiin päähän. Muistan ajatelleeni, että onneksi sillä oli tennarit jalassa eikä buutsit."

 

Oi Venäjä, voi Ukraina! vertautuu väkisin mielessä. Brutaalin raakalaismaista.

Pakko käännellä kirjan sivuja ja katsella toisenlaisia kuvia ja ihailla lapsuuden idylliä: mikä lökäpöksy poika! 😘

"Lapsia leikkimässä, luultavasti Torkkelinmäellä 1950-luvulla."

Kuva: Eino Heinonen / HKM

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä 

hiihtelyt: 12 km  1151 km/€  179 h

Oikeudenkäyntiä

• - Koira!
• - Piru!
• - Perkeleen paisti!
• - Nälkäinen kuikka!

Siinä kansan kannustushuutoja lautamieskollegoille 400 vuotta takaperin.

 

Näyttää 1600-luvulla lautamies olleen samassa arvossa palautetta saadessaan kuin nykypallopelien tuomarit, pillipiiparit, jotka yleisön mielestä näkevät kentällä kaikkein vähiten - puusilmiä kertakaikkiaan.

Koiranvirkoja kumpikin.

Solvauksia, suunsoittoa ja köllinimiä piisasi kylänmiehiltä (somen puuttuessa ihan face to face 😂), vaikka lautamiehet olivat samaa rahvasta ja valittu edustamaan oikeudenkäynneissä kansanääntä.

Vaan silloin olikin kysymys elämästä ja kuolemasta, aivan aidosti.

Kimmo Katajala ottaa kirjassaan Suurvallan rajalla - Ihmisiä Ruotsin ajan Karjalassa, SKS 2005, esille mm. Tohmajärven veronmaksukapinan, jossa Värtsilän kylänmiehet sankoin joukoin nousevat joulun alla 1679 lopulliseen kapinaan Kemienmäen hoviin ja väkivalloin vapauttavat, hoviherran hanttiinpanosta huolimatta, sinne pakaritupaan vangitut Olavi Savolaisen ja Tuomas Paakkunaisen. 

Ja näin se tapahtui:

"Hopmanni Stille ehätti metelin hälyttämänä paikalle. Väkijoukko pakotti keihäillä sohien hopmannin peräytymään porstuan kautta takaisin tupaansa. Huitoessaan miekallaan keihäitä sivuun sai hopmanni kaksi veristä viiltoa sormiinsa. Hopmannia peloteltiin työntämällä keihäs takin päärmeestä läpi."

Vapaus vangituille koitti, mutta prosessi, joka oli alkanut joskus 1675 vuoden tienoilla ja jonka aikana oli käyty ja käydään vastakin Turut ja Tukholmat oikeuksia peräämässä, sen kuin jatkui ja mutkistui.

Viimeiset kaksi kuukautta mieromies Tuomas Paakkunainen viruu Viipurin linnassa, kunnes 19.9.1681 hänet noudetaan Tohmajärvelle. 

"Samaan matkaan lähti Viipurista kohti Tohmajärveä myös pyöveli."

Tuomas Paakkunaisen mestattiin loka- marraskuussa 1681 hovioikeuden päätöksellä ja kuninkaan vahvistuksella: "Paakkunainen oli teilattava siten, että pää ja käsi irrotettaisiin ruumiista ja kukin osa tuli asettaa oman paalunsa nokkaan."

"Teloituksesta järjestettiin näyttävä. Itse läänin maaherra oli paikalla ratsuväkiosaston kanssa tehostamassa toimituksen pelotusvaikutusta. Kiteen varakirkkoherra Jören Neiglick antoi Paakkunaiselle viimeisen Herran ehtoollisen."

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Elina Kilkun Jumalainen jälkinäytös eilen

 

-5°C 10 km  302 km/€  50 h