Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Heinäkuun 2011 Kauppalehti-blogit

 
 

Urheilululehti osuu palloon



pesis räpylässä ... Partanen & Latvala KiPaan

.

Kansikuva

.

Turhan monimutkaiseksi ja tyyriiksikin on osoittautumassa tikipotsin korvaaminen muilla sähköisillä menetelmillä. (ks. eilinen esim.) Niinpä korvaavien keinojen käyttöönotto on kiivaasti menossa: manuaalinen informaatio kiikarissa.

Ensimmäinen askel on jo otettu: tilattu Urheilulehti, jota janoisten ystävä Jukka Rönkä on ylös suosta nostamassa, Veikkaaja-lehden onnistuneen operaation jälkeen.

Ja katso: uuden, räväkämmän tiedon lähteillä ollaan - varsinkin näin itäsuomalaisen kanaverkon silmikoista katsellen.

Kitee on saanut paljon tilaa, kiteeläinen pesäpalloilu. Se nousee sittenkin. Nuorten taitavien oman kylän poikien oppivuodet alkavat olla ohitse; tavoitteena on taas Suomen mestaruuden uusiminen monen vuoden jälkeen lähivuosina.

Lehti kertoo, että ensimmäiset vahvistukset ja täydennykset ovat varmoja tapauksia, kivikirkossa kuuluttamista vailla: Eko Partanen, tuo etukenttien kärppä, palaa kotikonnuilleen kolmannen lapsen syntymisen myötä ja tuo Kouvolasta mukanaan toisen Latvalan veljeksistä, Matin, joka on saanut opiskelupaikan (opeksi?) Savonlinnasta.

Varovaisemman Varosen veljeksistä, Vesan, tehdessä tilaa kolmeen Suomen mestaruuteen johtaneelle Pasille. Pasi tosin rimpuilee vielä. Arvo Taskisen poika Janne kurkannee uudemman kerran firmansa kassaholviin.

Varma kärki Sirviö vielä Joensuun sekasortojoukkue-JoMasta, niin siinäpä Sotkamokin alkaa varpaisillaan epäröiden matkata Hiukasta Rantakentälle. Kode-Kohonen, Kiteen laina Jymylle, ikääntyy, ja Urheilulehden nyt jo neljänneksi rankkaama Kiteen syöttöpoika Laakso takavarikoi Toni-kaimansa räpylän, piikkarit, pallon ja syöttölautasen haltuunsa parissa vuodessa. Pasi Pirinen, 42, ei enää pelaajana palaa, mutta tieto- ja taitopankki on pian taustoissa mukana Taskisen kassakaappitilanteesta riippuen.

Joensuu kuolee tätä menoa hulppeasta harjoitusareenasta huolimatta.

Näin on tässä Urheilulehden tietoja täydennetty.

HS boikotoi yhä 90-luvulla omat lahjussoppansa läpikäynyttä pesistä ja panostaa suomalaiseen potkupalloiluun älyämättä sen tosiasioita ja mahdottomuutta. Hesariin eivät mahdu aina edellisen illan tuloksetkaan, naispesäpalloilijoista puhumattakaan. MTV:n Tulosruudulle, vai mikä Moottoripäryytysruutu se nimeltä onkaan, ei pesistä, Suomen kansallispeliä, ole edes olemassa.

Tusinan verran sivuja Urheilulehti on uusimmassaan täyttänyt pesäpallolla, räpylöinyt onnistuneesti polttopesiä ja siinä ohessa ylistänyt Nelosen Pro1 pesäpallokesän lähetyksiä. Hyvä Urheilulehti! Hurraa, Rönkä, Antti Tokkari, Juha Huopainen, Esko Seppänen sekä Iso-Teuvo!

Niin pitkälle ei sentään Urheilulehtikään uskalla mennä että lehden kannessa pesäpalloa julki toisi - kaupalliset syyt?

"Pesiskausi huipentuu tovin kuluttua, ja silloin Nelosen lähetykset saavat yhä enemmän allekirjoittaneen kaltaisia wannabe-faneja osakseen.

Tuotteen pitää pysyä ryhdissä, kun panokset nousevat kentälläkin korkeammalle.

Tästä on kuitenkin erittäin hyvä jatkaa."

Esko Seppänen Urheilulehti  30/2011

 


Timanttiliiga ja Pitkämäen riuhtaisu



sittenkin urheilua suorana telkusta

.

Piina jatkuu, tikipotsi vaikenee; se on siirretty auton takakonttiin 'teurastamolle' vietäväksi.

Urheiluaddiktio ei ota talttuakseen. Oma liikunta ei riitä, se on niin hidasta ja köntysmäistä. Siinä ei ole mitään katsomista eikä sitä toisaalta itse näekään.

Eilen perjantaina:

Pitkämäki heittäisi kuukauden tauon jälkeen Tukholman stadionilla Timanttiliigassa. Apua apua! Se olisi nähtävä, samoin Usain Boltin juoksun retkutus.

Hätä keinot keksii, niinhän vielä vanhempi kansa on vakuuttanut. Ja niin tapahtuu TällekinPienelleKatselijalle.

Kas kun nykyaika on nykyaikaa eli rahalla saa: kun uhraat 5 € niin johan lähtee! Näkyy ja kuuluu. Hitto vie!

Pelkästä ilosta ja hyvästä mielestä TämäKatselija haluaa opettaa teille kaltaisilleen urheiluriippuvaisille tekniikkatumpeloille kädestä pitäen, kuinka menetellä jos oikein polttelee ja ehdottomasti haluaa nähdä tv-ruudulta urheilua - maksuttomanahan sitä ei tietenkään näe, paitsi lauantaina TV2 lähettää SUORANA klo 22.20 Jalkapallo MM 2014 KARSINTALOHKOJEN ARVONNAN Rio de Janeirosta! (pilkkaavatko ne katselijoita?)

Näin näet Timanttiliigan suorana televisioruudulla:

  1. Aukaiset läppärisi.
  2. Valitset Katsomo urheilun.
  3. Painat Timanttiliigan kohdalta.
  4. Poikkeat verkkopankissa maksamassa 5 €. (ohjaa automaattisesti)
  5. Läppärin ruudulle ilmestyy Tukholman stadion ja äänessä ovat Saukkonen ja Bryggare.
  6. Siirrät ohjelman isolle TV-ruudullesi:

  • a)  Yhdistät läppärisi televisioon piuhalla. (saa kaupasta)
  • b)  Kaukosäätimestä valitset antennilähetyksen paikalle HDM.
  • c)  Vedät hiirellä läppäriyläpalkista kuvan tv-ruutuun.

Ja katso! Teillä kaikilla on Timanttiliigalähetys edessänne: mustat juoksevat ja voittavat kaiken. Jelena Isinbajeva palaa kilparadoille, höpisee seipäälleen lumoavasti kuten ennen ja voittaa: 476. Ukhovin Ivan hyppää korkeuden voittoon, 234 - nyt vaihteeksi selvinpäin. Pitkämäki linkoaa 77,82, jää yli kymmenen metriä Thorkildsenistä, 88,43. Mutta vielä on aikaa Daegun MM:iin kuukauden päivät - Koreassa sitten lentää...

Pitkämäen heittoja ei näytetä, mutta onneksi Bryggare ja Saukkonen on sijoitettu selostuspaikkaansa niin että ovat suorassa näköyhteydessä keihäspaikan kanssa, pitävät ajan tasalla keihäänheiton takia Timanttiliigamaksun maksaneen katselijan.

Lopuksi Bolt voittaa mutta aika on Åstrandin ajan luokkaa, yli 20.

Kunhan ei vähän kismittäisi TätäkinKatselijaa, mutta onpahan saanut, kyltymätön, päivittäisen urheiluruiskunsa edes jonkinlaisena.




Pepe Willberg vei potin - hyi!



nyt tuli tahra

.

ISKELMÄ FINLANDIA -VOITTAJAT KAUTTA AIKAIN

.

2001 Antti Huovila
2002 Marion Rung

2003 Kari Tapio
2004 Matti & Teppo
2005 Jari Sillanpää

2006 Paula Koivuniemi
2007 Eino Grön
2008 Olli Lindholm
2009 Charles Plogman
2010 Laura Voutilainen


.

- Nythän se vasta myrkyn keitti! Alapäähän pitäisi kirjoittaa: 2011 Pepe Willlberg.

- Alaspään Arto-poika, ÄKT, minkä valinnan teit: töhrit mainion listan.

- Säälistä antoi. - Piti sekin paska särkyä!

- Jos tikipotsi ei ois menny sököks ois tuokin kisakiusa jääny kärsimättä katsomatta!

Onni Eläkeläisemme ähkii vielä seuraavana päivänä puolilta päivin peittoa potkien ja harmittelee. Valikoivana katselijana hän katsoo miltei ainoastaan ja vain urheiluohjelmat televisiosta, ja nehän jäävät nyt näkemättä kun maksukortillisella tikipotsilla ei saparokaan enää heilu.

Nyt olosuhteiden pakosta OE joutuu valitsemaan parhaat muista ohjelmista ja paskanhajuhan eilisestäkin kaksituntisesta tillottamisesta näppiin jäi. Minkäs sitä sivistysmaulleen Onnimme mahtaa, ettei voi Pepeä vanittaa.

Yrittää toki pohtia, sivistynyt mies kun on, lieventäviä asianhaaroja:

- No ei ne hääppöisiä kyllä olleet muutkaan - enää. Kaks vanhaa pukkia, yks määkivä lammas.

Katos, katos! Onpa Onniltamme sivistyksen mopo käsistä karkaamassa - noinko paljon koppaan ottaa yhden digiboxin mykkyys?

- Ja sitten tuo Nti Hompsantuu! Vaikka siinnon kyllä idistä. Vemputtaa. Kokkaa mua, heh.

Mariskan hän näyttäisi, vaikkei sitä ulospäin näytäkään, kelpuuttavan, mutta ulkopuolelle iskelmäkilpailuaidan.

OE potkaisee peitteensä rivakasti ja lähtee kokkaamaan, kahvinkeittoon - puolilta päivin. Se on sitä eläkeläisen onnea se, kun saa nousta koska huvittaa ja sanoa mitä sylki suuhun tuo. Vaikka laulaa, vaikkei osaakaan.

Nytkin kyökkiin mennessään laulaa lurittelee että 'palmupuiden katveeseen mä kullan kanssa kohta meen, myrkynkeittäjä suloineen...'

Uuteen päivään uskoa täynnä käy digipotsiaan vailla uljas soturimme; tunnu ei haittaavan enää rahtustakaan Pepen valinta eikä boxin puute.

Kunhan ei tuulella kävisi.



Digiboxi tiensä päässä



mitäs sitten tehhään, mitäs sitten tehhään

.

.

Jäävät uutiset kuulematta katsomatta. Pimeys valtaa mielen, kun ei tapoistamurhista kuulenäe.

Paskat uutisista - mutta VUELTA! Espanjan ympäripyöräily alkaa tuota pikaa elokuussa ja DIGIBOXI POKSAHTI. Kamalaa!

Tallennukset taivaan tuuliin katosivat: Matti ja Teppo, Ylitalon Tarja, Koivuniemi, Katri-Helena, VoutilaisLaura porukassa häipyivät ikuiselle keikalle ilmojen halki, kiintotähdiksi tähtitaivaalle. Onneksi Kuuban Salsavaarit  ovat liimaantuneina videonauhalle ja DVD:lle, CD:lle, ADHD:lle tai jollekin MBD:lle.

Joka tapauksessa talteen. Niistä aarreukoista en koskaan luovu, perässä olisin mennyt, takuulla. Ja niin nämäkin potut olisi pottuiltu. Jos Salsvaareista olisin luopunut, taivaan suru olisi täyttänyt ikuisesti huoneeni ja pimentänyt mieleni. Niin lutu-ukkoja ne ovat salsikset, ai että!

- Ti-ki-potsi! huokaili vanha-Veke kun loppui kaikki televisio-ohjelma tulemasta taannoin. - Tikipotsi kuulu pitävän hommata.

Ei siinä muukaan auttanut mikäli ajassa pysyä. Hommattiinhan semmoinen. Ihan vain urheilua nähdäksemme, emme muuten. Vain nähdäksemme vähitellen, että missä helkkarissa kaikki urheilu on!? Vaikka oli digiboxit ja pelit niin eipä televisiosta sen kymmeneltä kanavalta urheilua tullut, mitä nyt joskus talvella hiihtivät pyssyn kanssa ja ilman. Kaikk' muu urheilu kadonnut oli.

- Kat-se-lu-kortti!  sai Veke sittemmin tietää. - Pitää olla maksullinen katselukortti ja syöttää se sillä potsilla.

Maksullisen katselukortin taakse olivat kaiken urheilun kätkeneet. Jos osti yhden kortin näki muutamia urheiluohjelmia, jos osti monta korttia näki paljon urheiluohjelmia. Ostettiin kumpikin kortti jolla näki vähän urheiluohjelmia: Eurosport, Pro1 ja Urho.

Veljet! Olipa taas elämällä mieltä: golfia, tennistä, ratsastusta, pyöräilyä, nyrkkeilyä, pesäpalloa ja urheiluohjelmakanava Urholta elokuvia! Ja kaikilta uusintojen suma. No parempi jotain kuin ei mitään.

Pyöräilyhän sittemmin melkein söi miehen niin kuin potsi kortin, Vekestä en tiedä. Tour de France - Oh la LAA!

Ja tulossa jo Vuelta perään elokuussa, kolme viikkoa Espanjan maisemia, suorana.

Sitten tuli POX! Ja sitten ei mitään.

Potsi kuoli, eilisiltana se kyykähti ja sammui juuri kun Litmanen tuli vaihdosta kentälle. Se sanoi syöttösopimuksensa irti, ei kestänyt vissiin ajatusta kolmiviikkoisesta rupeamasta pyörän selässä - ja joka päivä. Se kuumeni ja sitten sammui kuin saunalyhty. Sen kummemmin ilmoittelematta ja vei mukanaan paitsi nuo iskelmätaivaan tähdet niin myös Sarasvuon arvion Eeva Joenpellon Tuomari Mülleristä kuin myös Peter von Baghin Sinisen laulun.

Melkein helvetti! luiskahti huulilta, mutta sain kiinni positiiv... ... Voihan ostaa uud! ...  ja nauhoittaa uudempia ohjelmia ja mikä parasta: nähdä taas munamankelin mylkkäystä eri maissa ja kaupungeissa.

- Vuelta odottaa! kiljahdin.

Ja kauppareissu kaupunkiin - digipotsin potsin hankintaan ... Toivottavasti reissusta ei tule Ihalaisen ja Vatasen kaupunkireissun uusintoa.

 


Tuomiojan jäähyväiset aseille



aseeton koti on aseeton

.

http://a1.images6.thomann.de/pics/thumb/233214-80.jpg

.

"HV   H_j

Lennu taas täällä, terska! Paukautanpa taas pyssyni.

Ylireakoikohan nyt Ierikka, ettei muka enää sais kotona paukutella. Semmosen tuomion pyssyille jakeli ET, YLEN mukaan.Täällä kaupungin laitamilla liikkuu kaikenmaailman hamppareita jotta pakkohan noita on pelotella kun takaovilla roikkuvat harva se yö.

Pyssy on hyvä yöunen turva.

tuus L "

Tuomioja kannattaa aseettomia koteja - niin minäkin: mihis minä pyssyä tarvitsisin?

Höpis Lennu mitä höpis.

No sen verran vois antaa periksi että 'ilimakko', hätisteleis puutarhasta räkättejä.


Cadel Evans - Pariisi - Champs-Élysées - Riemukaari



perillä ovat pyöräilijät - ja kohta minäkin

.

"Sitten yhtenä päivänä, Massimon tultua koulusta, äiti oli sanonut: "Isä lähti sinun takiasi, Massimo."

Massimo katsoi ihmeissään.

"Isä ei halunnut että sinä joudut kärsimään hänen vuokseen."

Kärsimään isän vuoksi? Mitä kummaa äiti tarkoitti?

"Isä häpesi niin paljon että lähti." Äiti siirtyi vähän etäämmäs ja katsoi Massimoa kuin vaatien poikaa heti ymmärtämään. "Isä oli ottanut dopingia silloin kun voitti suuren kilpailun. Muistatko?"

.

En näihin olisi ikinä sotkeutunut, en vaikka kirjailijapyöräilijä-jalkapalloilija Jukka Pakkanen tummalla äänellään näitä jo tyrkytti aikoinaan, jos velipoika ei olisi tullut käymään juhannukseksi ja lähtöviikon heinäkuun alussa makaillut päivät pitkät sohvalla ja telkkua lumoutuneena tuijotellut.

Lähes pyhäisen jumalanpalveluksen luonteen tuntui meno saavan yksitoikkoisen selostusjorinan täyttäessä huoneen ja avonaisesta ikkunasta puutarhaan pursutessaan.

Keskellä kirkasta arkipäivää.

Sisällä pistäytyessäni ihmettelin moista ajanviettoa hellepäivinä sekä monotonisen äänen keskeytymätöntä pauhinaa. Pikkuiseksi aikaa, seuran vuoksi, istahdin kaveriksi paheksumaan: - Tuo porukka jos mikä on pelkkää mömmönsyöjää, maaliin pääsevät niin kohta jo poliisit pidättävät, verikokeeseen raahaavat, pahnoille heittävät.

- ISKU! NYT tuli isku, innostui selostaja välillä poiketen jorinan kaavasta.

Contador, Alberto ja kuka milloinkin.

- LIPPU! SUOMEN LIPPU! Tuo kaunein uljain maailman lipuista! Näittehän tuossa tunnelin suulla? Siitä saa voimaa nämäkin taistelijat ...

Kun viikon vierähdettyä velipoika matkasi takaisin helsinkilöihin, hän jätti vanan jossa oli helppo peesata. Huomasin itseni ensin istuvan ja viikon lopulla maata rötköttävän sohvan pohjalla silmät tapittaen kuvaruutua Schleckien, Bassojen, Sánchezien,Voecklerien painellessa polkimia siihen malliin että pois tieltä.

Keskellä kirkasta päivää, kauniita lämpimiä päiviä vietin sisätiloissa lumoutuneena menoon ja meininkiin!

Yllättyneenä huomasin uppoutuneeni ryvettyneeseen, dopingiin kaulaa myöten sotkeutuneeseen lajiin - pyöräilyyn ja Ranskan ympäriajoon Tour de Franceen. Se vain tempaisi imuunsa - tosta noin vaan!

Sataseitsemänkymmentä tuskasta irvistävää naamaa Pyreneillä, Alpeilla, sateessa, tuulessa, auringonpaahteessa, hiessä, helteessä, melkein helvetissä. Mitkä maisemat! Mikä sitkeys!

Schlekeistä oli tullut vähitellen Andy ja Fränk, Evansista Cadel, VoeckleristaTommi, Sánchezista Samuli. Basso muokkautunut Passoksi, Contador vääntynyt Pilleriksi (siksi kai kun Contadorilla viime vuotinen Tourin voitto yhä epäselvä ja keskeneräinen dopinglihansyönnin takia) jne.

Voi veljet näitä sankareita! Kolmiviikkoinen poljenta täyttyi sunnuntaina veljelliseen kaulailuajoon kohti Pariisia Riemukaaren katveseen. 21 etappia yhdessä kuljettuina. Kaverit polkeneet kahta lepopäivää lukuunottamatta puolenkymmentä tuntia päivittäin parisadan kilometrin etappeja perä perää tuskasta väännellen, itseään rääkäten Ranskan viinilaaksoja ja kukkuloita ylös alas jaksamatta kysyä miksi.

En sitä kysy minäkään, koska se on itsestään selvää, se on niin jaloa itsensä etsimistä, ihmisen osaa: kärsi ja nauti - mitä suurempi tuska, sen autuaampaa ja riemullisempaa tuskan jälkeen.

Niin se vaan menee: elämän fyysisyys, oma ponnistelu äärilaidoille, pulppuaa sielulle rauhaa.

Vaikka sankaria itkettää, niin itku on toista maata: ei surulle sukuakaan - katsokaa tuota pienenä hevosen potkimaa voittajaa, miestä, jonka ei pitänyt koskaan enää kävelläkään: Cadel Evans, 34 v, 174 cm, 64 kg, Australia.

1.http://www.letour.fr/img/drapeau/AUS.jpgEVANS C.  BMC   86h 12' 22"


LEO

01' 34"


LEO

02' 30"


EUC

03' 20"


SBS

03' 57"


EUS

04' 55"

"Massimo muisti, mutta hän ei ymmärtänyt isän häpeää. Pyöräilijöitä jäi usein kiinni dopingista, eikä piahallakaan ollut puhuttu isästä kuin pari päivää." Jukka Pakkanen, 1986: Enrico Moron rikos, novelli Massimo ja Franco


Iloa eloon vaikka syrän märkänis


25.07.2011 - 23:33 | hikkaj | vapaa-aika, LAUANTAISEURA

Kysymysten kysymys ja vihjeiden emä - piilosanakilpa vastauksia vailla

.

.

Moni on jo kovasti odottanut milloin taas Lauantai-sälskaappi kokoontuisi.

On pitänyt ruoja niin lämmintä, väliin jopa hellelukemia lyönyt mittariin, ettei juuri ole aivojaan uskaltanut kiehumisvaaran takia treenailla.

Ilmaisia oluita on osa Lauantaiseuran väestä vonkunut, vaikka kaikki hyvin tietävät, jottei ilmaisia lounaita eikä juomia tarjolla ole. Vaan pääsisipä joku onnella tai moukan tuurilla ihan luvan perästä janoansa sammuttamaan, silloin ei kenelläkään olisi nokan koputtamista. Voisi näyttää lupakirjaa, jossa selvästi lukisi, että jäsen Se ja vain Se voitti sananväännön ja sen myötä pääsisi kapakkakierrokselle, niin halutessaan, kylän ja kylien avoterasseille. Kaiku-kilvan lupalappusessahan nimenomaan asianlaita sanottaisiin, kautta rantain tosin, VAI KOTIIN!

Pulskimmat jäsenet ilmestyivät eilen onneansa etsimään: Hyytelö-Timo, Tuurin-Vesa sekä tietenkin Mr X, tuo joka ei halua nimeään julkaisuihin. (En minäkään X:nä) Lauantaiseuralaiset kyllä hänen oikeankin nimensä tietävät, vaikka kutsuvat häntä Löllöksi tai Lölleröksi, miten milloinkin, tämä kun niin mielellään sorkat suorina heinikoissa makoileepi.

- Asiaan, veljet, ja korvat hörölle! tervehdin. - Käymme näinä ankeina aikoina kilvan kukkia poimimaan vähän niin kuin pilan päiten.

Veljetkös lotkauttavat korviaan, ovat oikeastaan pelkkinä korvina hikeä pyyhkiessään.

- Valmista on? No sitten ei muuta kuin pökköä pötseihinne ja kukka korvan taakse! Eli onnea matkaan, sanoisi Johnnykin, se rakas lapsi, Liebkind,  jos ei olisi sotkenut itseään jo aikoja sitten hämäräperäisiin bisneksiin.

- Äläs enää kiusaa.

- Anna vihje, please!

- Tavallaan se meni jo. Siis kysymys kuuluu: Mikä tuuria tuova?

- Lucky lips, ehdottaa Timo maireasti hymyillen.

- No and Njet! Mutta kuunnelkaas kumma vihje: Noin tai yks tsoukki.

Johan velloset vaikenevat, paitsi janoisin, se Mr X tai NN kuten velivenäläinen nimen kirjoittaisi. X ottaa kylmänviileästi paperin ja raapustaa.

- Toistako vihjettä ei kaipaa?

- Ei kaipaa ei, tokaisee Löllerö kiikuttaessaan paperilappusen tarkistettavaksi.

Vesan ja Timpan huulet venähtävät kun pikaisen tarkastuksen jälkeen ilmoitan:

- Bravo! Löllö. Kapakkaan vai kotiin haluat? Niinhän Kaiku-leikin sääntöjen mukaan pitää kysäistä muodon vuoksi.

- Vai kotiin!  huokaisee X teatraalisesti ja lipoo kummasti kieltään.

- Palaver on päättynyt. Löllöllä on lupa nyt irrotella. Timo ja Vesku kotiin, mars Mars! Mietiskelkää siellä.

Niin sulkeutuivat tämänkertaisen taivaanportit eli Lauantaiseuran ovet. Niin se vain menee: onni yhdellä, kesä kaikilla.

Niin sulkeutuu myös blogipotun suora vastauslinja ja jää odottamaan Sinun, lukijan, ehdotustasi - mistä objektista, joka aiheutti ainakin ennenvanhaan tissilikööriin sivumakua, tässä poiminnassa tai otannassa mahtaa olla kysymys, siis vastaus. Josko keskiviikkoiltaan annettaisiin armon aikaa ja suljetaan porttoset siihen saakka.

Lykkyä maljakkoon ja eikun onnea onkimaan!


Räikkönen rällää



keskellä kaupunkia

.

.

Mistähän johtuu että nuoret miehet koneillaan haluavat kaahailla kylillä ja vallanteillä?

http://t3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQpqbCAgb3ddOgJHmALWnpp5fRwQM_sU9jaUlCDj18ftoHt94Dl

Jäämiehen armoilla

Jyväskylän MM-rallit alkavat – Räikkönen ja Loeb hurjastelivat jo Helsingissä


Miehen ja naisen työt



onkihommia

.



.

Takateljolla istuu mies ja onkii.

Soutajan paikalla istuu nainen ja onkii.

Sen verran lyhykäinen vesimatka on luodolle ettei miehen tarvitse ikinä soutaa, pitää vain melalla perää jotta kokka sojottaa kohti luotoa ja oikealla puolella nousevaa ruoikkoa. Ja sitten kun alkaa kaislikko kahista, pudottaa puntakiven järven pohjaan.

 

On varma kalapaikka. Kalat uivat kaislojen ja luodon välisestä puhtaasta vedestä milloin puolen tunnin tai milloin minkäkin ajan päästä kanavalle päin tai kanavalta rantoja kohti. Ensin alkavat säret nyplätä matoja ja kohta ottavat ahvenet.

 

Syvemmän ja viileämmän veden aikoina liikenne on vilkasta, parvet liikkuvat; nyt kun on helle kiusannut ja vesi polttelee käsiä, saa odottaa kauemmin, mutta saalis on saletti: tämä salmen tapainen ei petä koskaan. Miten lie talvella - ei ole tällä puolen järveä tullut tarvottua, sillä kairan kanssa on vähän hankala hiihdellä.

 

Aurinko laskee puiden latvojen katveeseen. Silti helle ei hellitä. Aivan kuin etelän illassa istuisi; hyttystanssikin puuttuu, sen verran tuulenhenkeä veden yllä.

 

Lokit kirkuvat ja syöksyilevät kun mies heittää niille muutaman tapetun sären. Röyhkeimmät niistäkin ahmaisevat kerralla saaliin ja heti ovat valmiina jahtaamaan toista. Mies paheksuu ja kiusallaan paiskaa parkkilahnan veteen, se on sentään liikapala hotkimmallekin.

Siitä pääseekin ajatus ihmisiin, samanlaisiin ahmatteihin.

- Kato, ovat kun Reikan omistajaonassikset. Paskat välittävät saavatko muut.

Vaimo ei osallistu keskusteluun, koska se on niitä ukon vertauksia.

- Itehän noita ärsytit, nainen ilmoittaa.

Ei malta vaan tuon verran huomauttaa ja alkaa pelätä että pian se ottaa käsittelyyn Norjan pommit ja pamaukset, räjäyttää tämän ongintarauhan, jota ei riko kuin selemmällä edestakaisin kurvaileva moottorivene; sekin sen verran kaukana että luoto pehmentää äänen. Viime kerralla jyrisi toista tuntia puolen kilometrin letkaa vetävä hinaaja, se kuului jotenkin maisemaan - se saikin jytkyttää.

Mies tuijottaa luotoa, missä kituu neljä koivua pusikon yllä ja paljas kallio paistaa toisessa päässä, ja muuttaa sen Osloksi ja sitten Utöyaksi, missä vilisee nuorta porukkaa jota hullu pyssymies poliisipuvussaan jahtaa.

Onnekseen joutuu stoppaamaan ajatustensa ampumaradan kun korkki painuu syvälle näkymättömiin ja vaimo parkaisee:

 

- Nosta kala pois!

Mies kiskoo vapa väärällään ison ahvenenkörilään veneeseen ja vaimo hetikohta toisen samanmoisen.

- Viimenen mato meni ja koukku jytkähti syvälle kitaan.

- Paritkymmenet on näitä isompia. Nosta punta niin päästään saunomaan.

Mies nostaa.

Miehen mielestä heillä työnjako on oivallinen, passelimpi ei voisi olla: vaimo soutaa ja perkaa kalat, saunanlämmitys ja peränpito jäävät hänelle.




Breivik, Anders Behring - viiivakoodiksi



Norjan massamurhaaja-ampujan tuomion pituus

.

Dagbladet med ekstrautgaveAftonbladet i dag

.

"HV

Enpä ennen oo tämmöstä kirjettä kirjoittanut - olen ihan vellinä.


Surmaa sata ja pääse viiskymppisenä vapaaksi!

Aivan käsittämätöntä.

Lennart"

Minusta taas tuon kaltaisen uutisen julkaiseminen merkittävänä asiana näissä veriteoissa on MTV:ltä käsittämätöntä.

ps 

näkyy sittenkin olevan yksi tärkeimmistä pohdittavista tuomion pituus; nytkin 26.7. Iltalehti otsikoi


 

Rikos ihmisyyttä vastaan? Norjan ampuja voi saada 30 vuotta

 


"Tykkeen tykkeen!"



koulunkäyntiavustaja uudessa työssä

.

.

Hieraisen silmiäni toisenkin kerran.

Sitten Napakka jonon purkauduttua huomaa ja huudahtaa naurutervehdyksensä:

- Oot lähteny - aika myöhä!

- Ooot vaihtanu koulua?

- Miten niin?

- Eikös tuolla ulkona lue tankkien päällä että ABC.

- Sie sitä jaksat viännellä.

- Nyt oot oikeella alalla. Potkiiko nämä asiakkaat?

- No ei! Eikä kukkaan syle tai ruavi.

- Saat olla rauhassa ja tykkeet työstä.

- Tykkeen tykkeen!

Joku horjuvikko lykkää mäyräkoiraa tiskille, vaan turhaan. Saa toverillisen, mutta napakan torjunnan: - Eläpäs yritäkään. Kello ja ukko on ihan yöykstoista!

Nyt  on Napakka omalla alallaan.

Ilo silmissä poistun.

 


Tour de Franceen hurahtaneena



paljonkos sitä tässä kuumuudessa tarvii kiehumiseen

.

torstai 

Alpit pistävät jodlaamaan. Edessä 18. etappi:  Pinerolo -  Galibier Serre-Chevalier 200.5 km  - tilanteessa:

1.http://www.letour.fr/img/drapeau/FRA.jpgVOECKLER T. EUC  73h 23' 49" 

2.http://www.letour.fr/img/drapeau/AUS.jpgEVANS C. BMC  01' 18"  3.http://www.letour.fr/img/drapeau/LUX.jpgSCHLECK F. LEO 01' 22" 4.http://www.letour.fr/img/drapeau/LUX.jpgSCHLECK A. LEO 02' 36"

Noita satuloita ihmettelen, nehän eivät ole niin korkealla kuin meille opetetaan: että jalan pitää suoristua. Polvet koukussa painelevat.

perjantai

 

Tuskin kahtakaankymppiä ylämäkeen, satasta alamäkeen. 170 rättiväsynyttä miestä.

 

Olihan se taas uskomaton rääkki äijiltä eilen: kolme vuorta ylös aina kahteen ja puoleen kilsaan, ylikin! Ei siihen hevosestakaan olisi, eivätkä aasit suostuisi - ilman mömmöjä. Contadorin yllä leijuu koko ajan kiinnijääneen epäillyn varjo; Alberto paiskaa pyöränsä ketoon kesken kilvan ja vaihtaa uuden: ei auta, ei kulje tänään.

 

Schleckit nappaavat kaksoisvoiton; Andylla oli jo virtuaalisesti hetken keltainen johtajanpaita, mutta niin vain Voeckler puristi viime metreillä paidan itselleen:

 

 1. VOECKLER T.  79h 34' 06"        

 2. SCHLECK A. 00' 15"  

 3. SCHLECK F. 01' 08"  

 4. EVANS C.  01' 12"

 Tänään perjantaina klo 15.30  Etappi 19. Eurosport 


On pakko keskeyttää puutarhatyöt, orapihlajan piikkien nyppimiset jalkapohjista, ja hiljennyttävä seuraamaan mystisten miesten maagista menoa. Tämä on jännittävämpää kuin Kreikan talosuselämä!

Vaivaiset sata kilometriä - mutta katsokaas mitkä kukkulat!



Huomenna: Grenoble, aika-ajot. Sunnuntaina: Paris Champs-Élysées.

Siinä se sitten paketissa 98. le Tour de France 2011 -  sen 21 etappia ja 23 päivää.

 

"Eurooppa vetää henkeä kuilun partaalla

Kreikka saa lisää lainaa 109 miljardia euroa. Yksityiset sijoittajat pidentävät kriisimaiden laina-aikoja. Velkojen koroista leikataan prosenttiyksikkö.

Siinä tärkeimmät asiat, joista euroalueiden johtajat saivat päätettyä myöhään torstai-iltana Brysselissä.

Neuvottelutuloksen jälkeen euro vahvistui suhteessa dollariin, Italian ja Espanjan valtionlainojen korot lähtivät laskuun ja kreikkalaisten pankkien osakkeet puolestaan nousuun.

Eurooppa saa hengähdystauon." TALOUSELÄMÄ/TaruTaipale 22.7.2011


Mielisairaalassa mieluummin



kirjailija kristuksena



        HANNU SALAMAN FINLANDIA-sarja jo toiseen osaan  10. ed.  Herhiläisellä kuolemaansa omat salaiseksi jäävät syynsä  

Kuin huomaamatta Tour de Francen ohessa olemme seurueinemme jo puolessatoista tuhannessa metrissä. Samoja korkeuksia missä pyöräilijäkilvanajajat kävivät Pyreneillä. Eilen, tänään ja huomenna pyöräilijöiden ohjelmassa on Alpit, polkevat yli kahteen tuhanteen.

Jos on hullu kolmen viikon urakka heillä, vielä hullumpi on meillä Salaman teossarjan kanssa, tämän kilomandzaromme kanssa. Tavoitteenamme siis 5895 metrin huippu  eli 732 sivun lukeminen, ajalla ajankulumisella ei väliä.

Nyt olemme sivulla 198,

mikä metreissä on 1594.

Eivät riitä enää suomalaisten tuntureiden laet; Tsekin korkein vuori on samoissa mitoissa: Snetska 1602 m kaikkine koukkuineen.

Melkoista ryskettä ja rytinää viime viikon on pitänyt. Välillä sanapommituksessa tuntuu kuin kivenmurskaamon läpi meitä työnnettäisiin. Sitten kuin varkain pääsimme ensimmäisen etapin perille, suljimme lopullisesti Kosti Herhiläisen perunkirjoituksen ja aloitimme henkeä haukkoen toisen etapin: Kolera on raju bändi. (toiveajattelua tuo että lopullisesti)

Kostin syyt itsemurhaan eivät täydellisesti selvinneet tuomarikaverille, Pasi Harvalalle, joka mielessään ruoti osasyylisyyttään laatimalla paperitonta perunkirjoitusta - 'susi vaan on sudelle sutta'.

Toisella etapilla olemme taas samassa liemessä, heti ei tiedä kuka on kuka, niin hyvin naamioituneita kanssavaeltajat ovat. Pikkuisen epäreilulta moinen salamyhkäinen käytös tuntuu, mutta eiköhän se siitä.

Kertojaksi hyppää maan puhutuin kirjailija Harri Salminen. Ja nyt kertomus vasta hulluksi käykin.

Pääsemme kohtaan missä kirjailija HS on kellariluukun kautta pujahtanut entiseen asuntoonsa, 'kotiinsa', jossa entinen muija leikkii kotia uuden miehen kanssa. HS nuuskii paikat ja löytää hyllyn kätköistä omia papereitaan - niitähän hän on tullut noutamaankin. Päädymme tutkimaan testiasiakirjaa, jonka avulla kirjailija voisi vapautua mielisairaalasta. HS ei jaksa keskittyä älyttömiä kysymyksiä ja väitteitä sisältävään jankkaukseen. Kristuksena olo on luontevampaa.

Kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin kuin Salamaan eli vaeltamaan kilimandzaron huipulle. Ilonpisarat ovat vähissä.

Peukut pystyyn että valloitus onnistuu; jäljellä on 536 sivua eli 4301 m.

 "Aika ajoin kuin olisin siirtynyt tämän maailman viereen toiseen ulottuvuuteen. Kristuksena olemista yritin vältellä koska talossa oli aikaisemmin pari ja Espoon puolesta tuli vielä kolmas aika väkivaltainen: tappelusta tuskin olisi voitu välttää. Jonkinmoisena insaidina pyöri mielessä aika jolloin käytiin mettäpaskalla ja paskatanko kaatui housunkaulukselle: oli itkettävän pientä harmien aikaa."   Hannu Salama,1977: Kolera on raju bändi


Munkit naisten pelissä



tänään Viinijärvellä

.

.



Valamon luostari sponsoroi naisten mailapeliä, superpesistä 




Viinijärvi - Jyväskylä tiistaina 20.7. klo 18.00

Toivottavasti viuttarilla käy hyvä munkki!



 ps olisko Lintula sopivampi sponsori?


Miessuunnistaja kuvasi naisia suihkussa



huvinsa kullakin

.

.

"HV  Hj

Joku äijänkutale on Hesassa filmannu salaa peseytyviä naisia telttasuihkussa. Pistäny kamerarepun verhon alle ja ite lähteny pitkin metsiä ravaamaan rastipisteiden perässä.

Voi herranpieksut, ann' mun' kaikk' kestää! Loppuiko äijältä mielikuvitus vai mikä!  Aika hurtta.

Viikolla huvitti kun Tsekeistä tuli selostus nuorten yu-EM:istä , joku tyttöjen pikamatka meni täpärälle. "Voitti rinnan mitalla", selosti selostajamies,"ja se ei ole paljon."  Toteamus sattui nappiin.

Tuus  L "

Rumasti tehty ja sanottu.

Lennulla painaa kevyt rento kesämieli?


Allegro vai Ukko-Pekka



sateenkaarielämää Lapinlahden pappilassa - mene ja tiedä

.

   http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b8/Outokummun_vanha_kaivos.JPG/220px-Outokummun_vanha_kaivos.JPG WP

.

Ei tässäkään kyläkaupungissa noita ratakiskon pätkiä olisi ilman Rääkkylää, tuota amerikkalaisen kapitalismin mallikuntaa! Sieltä se malmilohkare sata vuotta sitten löytyi ja paikallistettiin Outokummusta karanneeksi.

Istumme Vanhan kaivoksen amfiteatterissa. Kaavin porukat Luikonlahden kaivoksen tietämiltä ovat ylittäneet onnistuneesti Savon rajan valeasuissa, 1800-lukulaisia, ja näyttävät nyt parastaan etualhaalla. Meillä karjalaisilla on rattoisaa: noin tuhmia ne ovat, aetosavolaeset - mahtaisivat nykyajan vempaimista männä ihan kuralle kun jo eto junasta noinikkään ...

Maarianvaaran teatterilaiset kiertävät lähikuntia, tulevat katsojien luo; ihan niin kuin entisaikojen kiertävät teatterit shakepeareineen Englannissa ja muissa maailmoissa. Idea on hyvä, mutta niin on teatterikin. Esitykset vuosi vuoden jälkeen vankkoja pörriäisiä eivätkä mitään itikan ininää: Pakkalaa, Kiveä, Lassilaa. Ohjelmapajan kautta toiminta on ympärivuotista.

Pienellä teatterilla, missä on noin paljon musiikillista ammattitaitoa, on paljon mahkuja monipuolisiin esityksiin.

Erkki Räsänen, pitääkö mainita: tangokuningas, on yksi kantavista voimista, muutenkin kuin kulissien pystyttäjänä ja näyttämötavaroiden roudaajana. Tähänkin Juhani Ahon Rautatiehen hän on säveltänyt kymmenkunta kappaletta, joista puoliajan jälkeinen aloituskipale Harakka pistää mielikuvituksen hypylle.

Vaan ei nyt olla niin vakavia, eivät harakatkaan (eivätkä näyttelijät) ole, vaan raakkuvat, pomppivat, hyppelevät sinne sun tänne.

Niin tekee Mattikin (Niko Taskinen) tämä niin vakaa ja vakava mies, kun hermostuu Liisalleen liioista tiedoista. Siinä ovat kaivoksen jyrkät sorarinteet pölinässä Matin saadessa varsinaisen primitiivireaktion, jollaista en ihan äsken ole nähnyt; mitä nyt luokkahuoneessa aina silloin tällöin tuli ylijyristyä. Varsinainen improvisaatio, mukaansa tempaavan naurettava, leipäpalaankin meinaa mies tukehtua jo niin että soittajatkin rinteelle vilkuilevat.

Liisa (Riikka Papunen) on rämäkkä ämmä, ei varmasti jää alakynteen piehtaroipa ukko miten piehtaroi. Mutta tykkää se Matistaan Liisa: humalankin jälkeen ottaa tämän hellään huomaansa, ja yhdessä tuumin päättävät sitten antaa maailman vonkua omalla radallaan -  he pysyvät omassa rauhallisemmassaan.

Sivusilmin seurailin että muuatta pankinjohtajaa ei katsomossa naurattanut, ei sitten yhtään eikä mikään, lie surrut laskevia pörssikursseja; no viralliset miehet ovat virallisia miehiä - tottapa iloitsevat sisuksissaan: mitäs sitä muille näyttämään, oma on asia.

Kirjaa räväkämpään suuntaan maarianvaaralaiset ovat Rautatiensä kulun ohjanneet, nykypoljentoon: ikään kuin Allegrolla ajettaisiin eikä ukkopekalla.

Muutenkin irrotellaan.

Kuppari Matlienan hameen alla saapastelee tummaääninen mies (Erkki Räsänen). Ukkorovastina keikistelee nainen (Saara Saastamoinen). Ruustinnana, herra paratkoon!, on myös nainen (Leena Vähäkoski). Jo on aikoihin eletty! Tämäkö pankinjohtajakatsojamme vakavaksi vetää?

Siis kevennettyä ajassa pysyvää modernia kesäteatterimeininkiä, joka antaa luvan ajatella jopa sateenkaarielämää pappilassa, transuilua kupparilassa ...

Hyvä esitys! Antaumuksellinen.

No oli se Matin humalahulahulalatanssi turhan pitkä.

 Pentti Sormunen

19.brosyyri


Monenmoista syntiä



väärinlukemista ja väärinsaunomista

.

.

Mie luulin kun tartuin Juhani Ahon Rautatiehen, että sielläkin on koko ajan kesä, hellekesä ja juhannuskin vielä. Niin mieli muisteli. Mutta mitä vielä!

Talvea piti aluksi yli puoli kirjaa.

Talven Matti ja Liisa pähkäilevät tahollaan rautapeltisen tien ja halkoja syövän hevosen kimpussa. Pappilasta hakevat lisäsytykettä tietämisen kutinaan sekä yllykettä käydä itse Lapinlahdella katsomassa.

Sitten vasta tulee kesä ja alkaa juhannuspäivän jos yönkin tarpominen pääkallonpaikoille, ihmeheposta humaltumaan. Ja humaltuuhan Matti kutkulleen - ja siitäkös Liisalle toinen huoli.

Ei puoltakaan tuntia ja Rautatie 'luettu'!

Samantapainen syntinen olo ja terve häpeä valtasi mielen kuin ennen vanhaan, jos meni saunaan ilman juoksulenkkiä. Pilkantekoa kumpikin pyhälle asialle.

Kestin lukuhäpeän, koska tarkempi perehtyminen olisi vienyt maun huomiselta, orjuuttanut kaikenlaisiin toteamuksiin: eihän se nyt noin mennyt; outo näkemys; tuonkin tärkeän jättivät pois; ei Matti semmonen ollut, rovastista puhumattakaan.

Parempi nähdä vain kehys.

 Pentti Sormunen  http://c2-suncomet.com/~maarihg3/pct/pr_logo.png


Viinilaaksoissa ja vuorten rinteillä



kolmiviikkoinen pyöräilyurakka herättää kunnioitusta ja sytyttää intohimoa

.



.

Upeita upeita hetkiä Pyreneillä, mutta myös äärettömän tuskallisia. Parinsadan pötkyjä päivittäin. Etapit 12, 13 ja 14 vuorilla. Hirveitä vuorinousuja, kaameita laskuja, päällevyöryviä kannustajia. Kolareita. Niin: verta, hikeä ja kyyneleitä.

Nuo taianomaiset sanat: Le Tour de France. Ja niin suussa sulavia nimiä polkijoilla: Alberto Contador. Andy Schleck, Cadel Evans. BASSO ... Thomas Voeckler muuten johtaa kisaa.

Kuinka olen saattanut, ei kyllä minut on saatettu, tähän ikään ehtiä ja täysin välinpitämättömästi suhtautua kestävyyslajin kuningasluokkaan: mielettömiä puristuksia vaativiin Giro d'Italiaan, Tour de Franceen, Vuelta a Espanaan!

Mitkä maisemat, mitkä näkymät, mitkä ...

Stop stop STOP!

- Sohvalla selälläänhän sinä katsot ja eläydyt. Pahalta tuntuu vain siksi, koska sinulla on mahatauti, kuin satula hieroisi koko ajan nilelle poljettuja pakaroitasi. Ja tiedäthän, että sairaitahan nuo miehet ovat - monessa mömmössä liuenneita. Ei terve ihminen pysty polkemaan 21 päivänä 3500 kilometriä tuota vauhtia. Ei yksikään.

- Mene siitä matkoihisi! Kirjaviisas. Mene sinne tutkimusmateriaaliesi sopukoihin ikkunattomiin sisätiloihin homehtumaan ja anna meidän nauttia ruumisrääkistämme, koska SE ON ELÄMÄÄ, SE ON NAUTINTOA. Endorfiinipöläys on taattu. Epolla tai ilman. Emmehän mekään yritä estää sinua kääntämästä minkä tahansa kirjan sivua siellä kammiossasi!

- Niin mutta kun nuo tuhoavat tuolla pelillään itsensä ja ympäröiv ...

- Pääsetkös siitä!

Lähti se. Tuo viisas, mikä  lisenssi lienee, silloin tällöin ilmestyy kummittelemaan, joku sellainen jolle elämä on vain aivoissa tapahtuva - mikään muu ei elämää ole. Se tulla pölähti taas tuosta noin vain suitsait sukkelaan, niin kuin sen tapana on, ja sotki nautinnon.

Pah! Mitä minun pitikään sanomani - niin että että vaipukaa sohvallenne, sillä vielä 7 etappia, Alpitkin, on ajamatta. Aukaisette vaan televisionne tänään sunnuntaina mikä nyt on 16.17. päivä, viritätte sen Eurosportille, tokihan teille on edes tämä halvin maksukanava, ja klo 15.30 alkaa suora lähetys Limoux-Montpellier (192,5km). Joku kummallinen vanukasmaisesti kuin ortodoksikirkon esilukijaa esittävä puhetta venyttävä mies ja häntä lyhyesti komppaava asiantuntija aloittavat kolmenneljän tunnin iltapäiväliturgiansa. Siinä  transsiin vängällä vaipuu. Aluksi kavahdatte kaksikkoa, ei mene kauankaan niin pidätte menosta ja meiningistä, kuten koko päiviä kestävästä mielettömästä uurastuksesta - miltei suutelette kuvaruutua.

Loistavaa! Upeaa! Mahtavaa!

Ja niin puhtaan tuntuista.

Vaikka kyllä ne ranskalaisen maaseudun mustakattoiset talot ja pytingit äärettömän rumilta ja homeen harmailta, luonnon luonnottomilta vastakohdilta näyttävät. Mutta pakkokos sitä on ääneen todeta, nautitte niistä ihmisistä jotka kyläteiden varsille osuvat; niitä turistihulluja lakananheiluttajakannattajia, jotka joka paikkaan ja keskelle väylää telläytyvät, niitä kavahtakaa. Niillä ei kaikki saata olla kotona, kaikki viini enää pullossa.
 
 

 

 

 


Pyöräily


20/06/2011 - 16:15 - Updated 20/06/2011 - 16:28

Le Tour de France – Ranskan ympäriajo



 

Tour de France - PYÖRÄILY

Reuters

2.-24. heinäkuuta: kaikki 21. etappia


Kevään klassikoiden ja Giro d’Italian jälkeen vuorossa on kesän ehdoton kohokohta pyöräilymaailmassa. Heinäkuussa ajetaan Le Tour de France – Ranskan ympäriajo joka eittämättä on maailman tunnetuin ja merkittävin pyöräilykilpailu. Tour de France on myös yksi koko urheilumaailman suurimmista vuosittain järjestettävistä tapahtumista ja yleisömäärillä mitattuna ehkä suurin.



Ristikkoa ratkomaan



ämeriäkkyläisyys muillekin malliksi
.

  1. Kylläpä meinaus kohotti älämölöä
  2. Vastarannan kiiskeä ei kaduta
  3. Ilman kaaraa valssiin   (15)
  4. Urpilainen, ota puskisto haltuusi  (15)
  5. Mansin kera tuttu   (2)
  6. 007-Fleming haki sapuska-annokset  (15)

Perjantain Kauppalehti kesäisin kiinnostaa. Eilinen tavallista enemmän.

Kesäperjantaisin lehdessä on ihan toope-bimbo ristikko. Semmoinen naiivistissurrealistinen; vähän kuin yhen blogipottuilijan blogipotut. Siis täydellisesti mukaansa imaiseva, mutta harvoille kelpaava. Sen ruutuihin on pakko kynänsä tökätä.

Katselkaas nyt noitakin kuutta otsikkoa, ne ovat Pepen laatiman ristikon vihjeitä. Eka oli edelliseltä perjantailta, piti ihan luupin kanssa nyt sihdata, jotta olihan oikea vastaus AIEKOHUANOSTIPA. Oli oli, tiesin tiesin. YesYes.

Muut ovat poimimiani esimerkkejä eilispäiväisestä ristikosta. Ratkaiskaas!

Itse vedän rutiinilla ruudut täyteen. (3. autottatanssiin 4. juttaomivesakko 5. le 6. iannoutiateriat)  Mutta hittoko on tuo VASTARANNAN KIISKEÄ EI KADUTA ?!?

RÄÄKKYLÄ se on.

Jymäytin siltä osin, sillä se ei ole ristikossa vaan omana juttunaan eilisessä Kauppalehdessä. Ei siis yhtään naiivinsurrealistinen vaan totisen tosi ja realistinen, jonka asiana on: yksityistäminen on tie halpaan ja tehokkaaseen terveydenhoitoon; Yki käy sen ite siellä sanomassa. Siellä sanomassa? Missä siellä? Porissa on juttu tehty, ei kai nyt Kauppalehtikään sentään Rääkkylän festivaaleille viitsi ajella.

Attendo MedOne -projekti sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajana on onnistunut Rääkkylässä - seuratkaa perässä. Ja pulinat pois!

Sen ristikon Risikko ratkoo sitten aikanaan: kuka millekin puolen ristikkoa joutuu.

PaulaRisikko.JPG WP


Salkkuassistentti



tosipohjainen pkarjalainen nimitysuutinen

.

.

Tautivuoteella kiemurrellessani yhtenä selviytymiskeinona on ollut turhannauraminen. Kummasti hikoteltavaa, siis semmoista joka muita ei naurata, lähes kaikesta löytyy, kun voimat on finito sekä pelit  ihan seis ja tööt. Siinä tilassa viäntäytyy väkisin esille Oma näkökulma, joka on kaukana virallisen tahon mielestä  ja virkakielestä.

Eilispäivän kova hitti oli SALKKUASSISTENTTI.

Senkös kanssa leikin ja vehtasin kuin Lempi eteiseen kantamansa lintupojan höyhenissä.

SALKKUASSISTENTIKSI oli lehden mukaan kaupungin maalaispankki nimittänyt nimitysuutisissa jonkun puolustuskyvyttömän toimihenkilönsä. (vrt. linnunpoikanen Lempin kynsissä)

Olen aivan varma, että tuo nimike on syntynyt johtoryhmän illanistujaisissa jossain Hasaniemen rantamökin kuistilla, missä muutaman kaljaoluen jälkeen 'pojat' ovat pistäneet piruillessaan pystyyn kilvan 'Keksi uusi titteli'. Ehdotuksia oli alkanut sadella kuin kruununkorkkeja roskikseen. Loppuskabaan seuloutuivat jo mainittu salkkuassistentti sekä lompakkoassistentti, selkäreppuassistentti ynnä muovikassiassistentti.

Voittajaksi 'pojat' valitsivat siinä vaiheessa helpoimmin lausuttavan.

Parhaimmillaan saunalaudepuheissa roikkuivat niinkin kansalliset tittelit kuin tuohikontinkantaja ja rovekainalo.

Rovekainalo saikin eniten ääniä, mutta se todettiin, jopa siinä tilassa, liian pilkalliseksi. Ja niin pankin uudeksi nimitykseksi määrättiin käytettäväksi otsikossakin mainittu kansainväliseltäkin kalskahtava titteli SALKKUASSISTENTTI.


Minna Minkkisen murhe



"- Sennii homo! tuhahti äitimuori aikoinaan, nousi ja sammutti mustavalkonsa kun Mossen näki."

.

.

Minna Minkkinen on hyvä nimi, ja ihan oikea. Minna on 27 vuotta, joista lesbona 3.

Anna-lehdessä 28 hän kertoo lähipiirin reagoinnista: kaikki hyväksyivät, olivat ymmärtäneet mokomat, asian jopa aikaisemmin kuin hän itse.

Paitsi isovanhemmat.

"Kipeintä on ollut mummin ja vaarin torjunta. - - - Heidän mielestään elämäni ei ole mistään kotoisin."

Kipeänä tulee luettua kipeistä asioista.

Ihan kippeetä toisen puolesta tekee, jos helpottaakin.

Mielikuvitus on jo karannut kärppänä huitkotva muovaamaan Minnan mummon ja vaarin punaista mökkiä, pääsemässä jo ylimmälle ulkorapulle ja pian sisälle painuu koputtelematta toteamaan ne legendaarisensa: - Just just. Juuri sitä ikäluokkaa!


Kesäherkut kaikilla mausteilla


14.07.2011 - 13:00 | hikkaj | pahoinvointi, koti, lapsismi, voe mahoton!, huikopala

ja mitä siitä seuraa

.

.

Ripuli

    tu li

    tu li.

 

Päivää monta

ponnetonta

 

vääntää vatsaa

suolet jazzaa

 

ripuli

     puli

        puli.  




Syyllisyys toverikuolemaan tarkentuu?



juodaan viinaa - sehän se raskaat ajatukset selvittää

.

      HANNU SALAMAN FINLANDIA-sarjaa    ed. 9. Politiikan perimmäisenä pontimena seksi  

 s.135-155

Viinanjuonti, Saaran - joka on muuttanut, so. kantanut parfyymi- yms. pullolegioonansa, siis uskomattoman määrän, tuomari Pasi Harvalan poikamiesasuntoon ja joka on lakannut näin ollen Kode Herhiläisen vaimona olemisen - varsinkin, on lisääntynyt, kuin myös seksuaalisuus, toisin sanoen sp-elämä, puoluepolitiikan siirtyessä, tilapäisesti?, taka-alalle sekä Pasi, kirjan Minä, on käynyt notkumassa yönselässä maankuulun kirjailijan Harri Salmisen parvekkeella. 

 

Jos imitoimani y.o. saksalaismainen virke* ei miellytä vaan pelästyttää, niin ei kannata ryhtyä Salamaan - noita riittää ratkottaviksi. Minusta ne ovat OK!  Ajatuksenjuoksutaidetta parhaimmillaan. 

 

Hannu Salama tuo Harri Salmisen**, alter egonsa, eka kerran eteemme, tuon Kylän Suurimman, sonnin kuin tutkimuksen apinain*, joka hoitelee ja huitelee vetäen nenästä myös kirjallisia piirejä, tai oikeastaan ennen kaikkea niitä poliittisten piirien ohella.

 

Herhiläis-kysymys lähenee ratkaisua, vajaa kymmenen sivua jäljellä Kosti Herhiläisen perunkirjoitusta. Pasi Harvala päässee tutkimuksissaan selvyyteen, mikä on hänen osuutensa Kostin itsemurhaan.

Ensimmäinen taival on taitettu kohtapian, sitten siirrymmekin retkikunnan kanssa yhä ylemmä kilimandzaroa, kunhan Kolera on raju bändi alkaa.

 

Nyt korkeutemme on ~1240 m.  Haltilla ollaan: Kovddoskaisi, Suomen vaikeimmin valloitettava huippu.

 

11.6. 2011 aloitimme kulkemisen Salaman seurueessa: kuukausi täynnä - eikä yhden yhtä eläintä tavattu, ei edes kissaakoiraa!

 

Siksikö Salama jotkut ihmisensä aika elukoiksi muovaa?

 

*  **  "Minussa se partainen, julkisuudessa yleensä aina päissään liikkuva paskalta haiseva plösö [Salminen] ei herättänyt muuta kuin kiukkua vielä sittenkään, kun olin jotain enemmän hänen henkisitsä ulottuvuuksistaan (tai omien käsityksieni rajoittuneisuudesta) tajunnut, se vain muuttui kateuden sekaiseksi: muun lisäksi se läski tuntui vetävän naisia puoleensa, nekin saatanan aina kevytmieliset syntisäkit ja maineen perässä juoksijat, sen vaimo oli lahjakas juristinalku, sillä miehellä meni joka suhteessa hyvin vaikka sitä vihasivat porvarit siinä kuin minäkin(!)."  Salama, 1976Kosti Herhiläisen perunkirjoitus

 *  Tutkija opetti apinoille rahankäytön - ostivat heti seksiä 
 (Salamana nekin; tosin Harri Salmisen maksuvälineenä kuuluisuus.)   


Ohi on - Kihaus



Rääkkylän kansanmusiikkitapahtumaa puretaan - toivottavasti ei lopullisesti.

.

.

- Kahen päivän takkii tammonen revohka! huikkas mies ja

   aitaa purki.

 

Talkoo-

ilo

elää

   kesästä kesään.

 

 

 

 

20 ja 11 tai 11 ja 20 Siinä raikuilun vuoden 2011 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksi kutsuttu, on perussuomalaista premodernia runoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa n. 12 tavua - joskus jopa puolensataa, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

 


Kortti Lapista



menneiltä ajoilta

.



Tuli kortti. Postikortti. Oikeanlainen. Ei mikään e tai @ , vaan postin kantama laatikkoon. Kuvakortti käteen kosketeltavaksi, katseltavaksi.

Tuli hyvä mieli.

Vaikka kortissa oli vain yksi hailakka kuva, synnytti se ainakin tuhat kirkasta muistikuvaa - kaikki miellyttäviä jälkikäteen.

Raina alkoi kihnuttaa päässä.

 

Kortissa luki: "Tämmöistä täällä Skibotnissa-Hiihtopotussa on, ainakkii kuvan mukkaan." 

 

Pikkufiiut, kuplat, minit, mosset ja kaikki! Telttaillessa karvahatunreuhka oli tärkein varuste.

Ai että!

Se oli siihen aikaan kun Grönningen hiihti rehellisin keinoin ja puisin suksin.

 


Taistolainen tahi revari - politiikan pontimena seksi



saahan sitä väitellä ennen sitä muotoseikoista sun muista periaatteista muodon vuoksi

.

  HANNU SALAMAN FINLANDIA-sarja takkuaa  ed.8. Tavan kuolevaisia 

Tylsää vastaletta taivallamme, ei juuri uutta näköalaa, yhtä pusikkoa askel askeleelta: teatterisotaa Pieliskaupungissa (Turkka/Joensuu), marxismileninismi-riitelyä: sinisalolaiset-saarislaiset-tiedarit-revisionistit, juupas-eipäs, N-Liitto-Kiina, internationaali-nationaali.

Menneiden talvien lumia. Mutta lapioidaan nyt kun on alettu. Aatteen kautta haetaan Kosti Herhiläisen kuolinsyytä: miksi Kode pommitti itsensä taivaisiin?

Kirjan Minä-kertoja tuomarismiehenä on asiaansa paneutunut pikkutarkasti: miten suuri osasyy hän on 'kuunnelma'kirjailija Kostin kuolemaan?

Harhaileva  ellei peräti vaivautunut on lukijan katse: mihinhän Hannu-setä tässä oikein porukkaa raahaa - ei ainakaan suorinta tietä kilimandzaron huipulle, vaan joka ainoan pusikon kautta. Kunhan ei myötäeläjällekin piruilisi! Vai onko niin kuten joku kriitikko tokaisi: Salamalla ei ole YHTÄÄN huumorintajua. Vai olisiko H. Salama se V. Meren juoni mies, joka ei rykäisekään siihen mihin kyykistyy ...

Tylsää, viileän tylsää ja kylmääkin.

4.7. ma   Yhdysvaltojen (Salaman ihannevaltio, kiäh!) kansallispäivänä saavutamme korkeuden 928 m (s.117) - Isomalla; tästä lähtien kaikki Suomen korkeimmat tunturit sijaitsevat Enontekiön kunnan alueella.

6.7. ke   Mika Myllylän kuolinpäivän jälkeisenä päivänä, Eino Leinon liputuspäivänä, kirjan-Minän menneiden muistelut hänen ja Kostin välillä leikkaavat ajanjaksoa, jolloin Minä tuntee vieraantumista ahtaaseen aatemaailmaan, masennusta ja alkoholin sekaista toverikierrettä. Jonninjoutavaa jahnaamista. Mihin Salama pyrkii ja kuka tuo tuomari-Minä on?

Kunnes lävähtää: aha - tässäkös ydin! Ollaan aukeamalla 130-131 eli kilometri ylitetty, enää vajaa viisi jäljellä. Nyt näkyy jo enemmän:

  • Kirjan Minä on Pasi (Harvala). Kostin vaimo Saara, vähän yksinkertainen kun on, sen ilmoittaa: "- Jumalaut sä oot dorka Kosti, sä oot tyhmä. Sää oot tollo mut Pasi on ihana, Saara paukaisi ja suuteli minua poskelle."
  • Politiikka on sekstistä peliä lopulta, siinä kukot (nykyisin kanatkin) taistelevat itselleen vallan = valita parhaat lihat; pieksivätpä suutaan köyhän asialla kuinka tahansa: "Saara istui viereeni sohvalle täydessä sotamaalauksessa pitsipuseroineen, kireine lantiohousuineen, napsautti telkkarin auki, ja Kosti taisi huomata vaimonsa vartaloon kohdistamani katseen, koska istui vessanoven viereen puutuolille jatkaen lippalakki päässä: Moskovan julkilausumassa on tietenkin itsestäänselvää mitä työväenliikettä tarkoitetaan..."

7.7. pe-aamuauringossa   No vot!  Mikäs tässä nyt on vaellellessa ja kurkotellessa kilimandzaron huipulle. Korkeutta on 1071 m (133 s.) - on muuten veljeskansa-Unkarin korkein kohta Kékes - ja uudet selvät railakkaat näkymät.

Kosti Herhiläisen perimmäinen kuolinsyy taitaakin olla Saara-vaimon ja Pasi-toverin muhinointi!? Into palaa. Kapuaminen jatkuu virkistynein voimin, herkistynein aistein Herhiläisen perässä toiselle kilometrille. Vieläkö joku muu roikkuu mukana?

" - Kostin mustankipeyden ajatteleminen vain lisäsi nautintoani: siitä sait mitä olit tahtonutkin, aisankannattajuuttasi et muuksi muuta, teetpä siitä sitten minkänäköistä revisionismia tahansa, ajattelet sen minkänäköisen yhteiskunnallisen prosesson kautta hyvänsä syntyneeksi; perkele tässä  on sulle jätkä dialektiikkaa, kun minä huudatan muijaasi, se on sunteesu meidän antiteeseistämme ja aina se vain muuttuu yhdessä vuoronperään toisteltujen iskulauseitten rytmissä lystimmäksi; kisa ja työ kättä lyö, nuorison liitto saumattomaksi, seisomme yhteisen päämäärän puolesta suorina - vähän vasemmalle vääränä ym." Salama: Kosti Herhiläisen perunkirjoitus, 1976 Otava


Taulu- ja pyörävarkaissa



jopoja ja picassoja pöllimässä

.

Jopo polkupyörä, keltainen

.

VARKAUKSIEN KOHTEETKIN

Maailmalla kultivoidumpia: Picasso-taulun varastanut oli röyhkeä 

Suomessa juntinpointumpia: Jopa 40 Jopoa varastettu



Voi meitä pöljiä mehtäläisiä. Voi meitä sortavalanpoikia!


Jokaisen tehtävä kierroksensa



poika paikkaansa hakee

.

 

.

"Villen palattua työstä Timo yritti tarkkaan peitellä tytön vierailun jälkiä. Hän oli monta kertaa suoristanut sängyn peittoa ja laitellut tavaroita omille paikoilleen. Mutta Villellä oli tarkka vainu. Heti huoneeseen astuttuaan hän pysähtyi, nuuhkaisi ja sanoi:

- Vuosikymmenten kokemuksen perusteella sanon, että tässä huoneessa on aivan hiljattain suomeksi sanottuna naitu."

Toden tunnustaakseni: en minä mitään munkkia tavannut, igumeeni-metropoliitasta puhumattakaan. Jotenkin tuntuu etteivät noin isot herrat ole kansan tavattavissa, elävät monien ovien takana ovet tiukasti säpissä; jos nyt ylipäätään ovat olemassakaan. Ei ole kylillä kävellyt. Karhunkin tapasin, vaan en patriarkan patriarkkaa tahi muutakaan tv:stä tuttua.

Vaikka mitä sitä livenä!

Ottaa kirjan kouraansa, niin siinähän se.

Olen unelmoinut aikuisten romaanista, jossa mitään pahaa ei tapahtuisi, vaan kaikki sujuisi tasaisen hyvin: synnyttäisiin, elettäisiin, kuoltaisiin pois - ei murhia, tappoja, kolareita, pettämisiä, haavoittumisia, loukkaantumisia, sairauksia. Ei mitään mainittavaa. Seivästettäisiin heinää, juotaisiin pullakahvia, naimisissa onnellisesti oltaisiin, kaikilla omat kotinsa, peltonsa, metsänsä, hevosensa, torilla tavattaisiin, hyvistä suorituksista toinen toistamme onniteltaisiin, autettaisiin, kannustettaisiin, lisäännyttäisiin kiljumatta, karjumatta. Rämisemätöntä musiikkia toki saisi olla, huiluin harpuin esitettyä ...

Vähän tuonkaltaisissa odotuksissa tartuin metropoliitta Panteleimonin romaaniin Pojan tie ja luin jännittyneenä, ettei vain taivas repeäisi vaan aurinko helottaisi. Ihan varta vasten, kansi osviittana, etsiydyin seuraan päästäkseni Salamasta lomalle, rauhaan.

Vaan kun ei.

Poika pääsee pappisseminaariin Kuopioon ja - jää luokalleen. Pappisseminaarissa jää luokalleen!

Sielläpä empaattiset opettajat. Kurssikaverit eristävät. Ruokapöydässä käy melkoinen metakka ja suunsoitto: "Hei, sinä veit juuri silmäini edestä niin lihavan herkullisen muikun. Kuinka sen saatat selittää? Saakelin rosvo!"  Ilmankos rehtori puhuu ja puolustautuu: "Seurakunta ei ole mikään pyhienyhteys vaan raadollisten ja monin heikkouksin varustettujen ihmisten joukko."

Timon on tehtävä Turun kierros, opittava ihmisten tavoille: tupakkaa, viiniä, uuvuttavaa grillityötä. Koettava rakastumisen pettymys, isän iva. Kohdattava raadollisuus, elettävä kaikki se mikä estää elämän satumaisuuden.

Niin, olisin halunnut lukea, ja yhä haluan, lukea kiemurattoman elämän: tuonne, tuonne ja tuonne - ja siinä koossa sitten kaikki. Ajattelen yhä että maallisten murheiden yli on edes jonkun mahdollista loikkia: niitä kokematta, niistä välittämättä, riutumatta, varsinkin sen ken maailman kieltää, silmänsä ummistaa ja iänkaikkisuuteen tähtää.

Turhaan luulin. Elämä koskettaa, kovakourainen kehno se on.

Niin on Pojan tiessäkin, ei sinne päinkään kuvitelmaani. Vaikka on papin kätten työtä.

 No on siinä vähän sinne päin, kieltämättä, myönnettäköön, ymmärtävän käden alle luotu pätkä pojan rypylikästä elämää sekä vanhempain tuskaa. Ymmärtävän käden, niin: tuskaisimmankin tuokion takaa ja piinan päätteeksi kytee toivo asioiden järjestymisestä oikeille raiteilleen ennen pitkään. Niin käy. Niin on käytävä, muuten lukijakin jäisi pulaan.

Siihen pulaan Panteleimon ei raaski, saata henkilöitään, eikä lukijoitaan - julman Salaman tavoin -  jättää. Savolaispappisopiskelijapojan asiat lutviutuvat, suttaantuvat ja lukijakin ristii helpottuneena kätensä Timon mukana kiitokseen.

Siis sittenkin sen tyyppinen romaani, edes hippusen, jota olen alati pysyvässä naiiviudessani haeskelemassa ... siis sellainen rauhoittava ... siis sellainen satumainen Salaman rinnalla vastapainona ...

"Timo siirtyi nyt ikkunan puolelle ja kohtasi isänsä katseen. Hän tarttui isänsä käteen ja tunsi siinä puristuksen, nyt jo heikon, mutta riittävän. Se oli hänelle kaivatti vastaus: Isä hyväksyi hänet. Hetken perästä kosketus raukesi. Poika siveli kädellään isänsä harmaata tukkaa ja katsoi, kuinka isän silmät painuivat rauhallisesti kiinni. Hetken huoneessa vielä seistyään Timo sammutti sieltä valon ja poistui käytävään."  Metropoliitta Panteleimon: Pojan tie WSOY 2004


Mika Myllylä ja outo ilon häivä



lasten isä poistui 41-vuotiaana keskuudesta - surullista

.

.

"Omistan tämän kirjan

vaimolleni Suville,

lapsilleni Benjamille, Olivialle ja Wiljamille

sekä omille ja Suvin vanhemmille."

"Päätämmekin lähteä heti tiistaiaamuna mökille Posiolle. Benjami on tiedosta omalla tavallaan innoissaan: pitkästä aikaa mökille! Isällä on aikaa olla meidän kanssa mökillä!"

Latunsa päässä suurhiihtäjä eilen. Tervanevaa riitti tarvottavaksi liian kanssa.

Neva ei loppunutkaan, kuivaa maata ei löytynytkään. Suo nielaisi miehen.

Sankarin, mitaleineen kaikkineen, ennen aikojaan.

 

Harmaita päiviä ikkunasta tuijottava, apaatikko, ystäväni vuosien ajan - hänestä en muuten ole vielä teille hennonut kertoakaan -,  sai uutisesta uutta pontta kuin piristettä jatkaa omaa kivikkoista taivallustaan, lisätä omien päiviensä lukua.

- Voitin taas yhden suuren sankarin päivien määrällä!

 

Ikkunastatuijottaja oli kokenut jälleen oudon ilonhäivän.

"En edes tiedä minne olen matkalla, mikä on minun päämääräni? Tuntuu kuin olisin vain menossa etsimään sopivaa kuolinpaikkaa. Paikkaa, jossa saan hyvästellä elämäni vain kaikkein läheisempieni läsnäollessa. Aivan kuin norsu, joka tietää pian aikansa koittavan."  Mika Myllylä: Riisuttu Mestari  Tammi 2001









Yle: Mika Myllylä


Tavan kuolevaisia



sata sivua Salamaa

.

"Työtä on tullut tehtyä vaikka silmät vuotavat. Hyvä niinkin. Kolmas osa näyttää taas kerran lupaavalta, vaikka onkin vaikea. Täytyy ottaa aikaa, apuraha on sentään tämän vuoden loppuun. Johonkin  väliin on työnnettävä jokin pienempi hommeli, niitähän minullla on kaksittain happanemassa, ei vaan koko kolme, ja novellit päälle. Jääkööt kumminkin ensi vuoden alkuun ne. Tänä vuonna teen kolmatta osaa niin pitkälle kuin suinkin, ja viimeistelen kesällä Turkalle sen näytelmän.

Elämää tämä on. Ja  työtäkin vielä parikymmentä vuotta."  16.1.-78 Salama, 41 v, Ihmisen äänessä

 

 

 HANNU SALAMAN FINLANDIA-sarjan lukeminen etenee  ed. 7. Tuhon tietä kulkee 

3.7. su

Se on 805 m, Pallastunturien huippu (-2 m) saavutettu, Taivaskero siis. Ei vielä hengitysvaikeuksia.

Salama, äsh, siis kirjan-Minä (Pasi H?) palailee, Herhiläisen hautajaisperformanssista - missä Herhin isäukko oli laukonut omiaan eli totuuksia osanottajista - Joensuun, siis Pieliskaupungin, teatterisotaan, samaan sakkaliemeen uudemman kerran. Turkka, siis teatterijohtaja Kookoo on erotettu ja hänen tilalleen palkattu joku kyvytön oopperassa hanttitöitä tehnyt buusailija. Näyttelijät lakkoilevat.

Herkullista luettavaa niille jotka muistavat teatterisodan ja elivät 'oi niitä aikoja': paikalliset Kuikkikset ja Muiluset muuttuvat helposti tunnistettaviksi. Muilunen oli kahden konkurssikypsän aravatalon isännöitsijä. Radion johtajanpallia hamuava Kuikkis, kok, oli paikkakunnalla kohtuullisen tuore tapaus, joka jo pahimman tyydytyksen oli saanut Kookoon erottamisesta, eikä ollut hyvä kaivella pitemmälle rötöksiä 'joissa olisi voinut kärventää kulmakarvansa muutamat omankin joukkueen miehistä'.

Pohjoiskarjalaisesta teatterikiehunnasta on neljäkymmentä vuotta. Itse kanta-astujana pysyn kärryillä juuri ja juuri, mutta entä joku vaasalainen tai helsinkiläinen lukija Salamaa lukiessaan? Empii ja höllää otettaan, putoaa rattailta ja jättää Salaman omille teilleen: se kun on jumalanpilkkaajakin ja rienaa kaiken, nihiloi asian kuin asian - kaikessa viisaudessaan.

Ei auta valittaa: urakka on otettu, kilimandzarolle kiivetään vaikka rystyset verillä - saatana!

Helpotukseen tulee Salaman Ihmisen ääni, päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1977-78, opus, jonka suomalainen loistava kirjastolaitos toimitti luettavaksi, ilmaisin; keskikarjalainen kirjastoyhteistyö pelaa viimeisen päälle: mitä omassa kunnassa ei ole sen naapurikunta parissa päivässä lähettää luentaan! Kesälahti, kiitos.

Salama Ihmisen äänessään tuskailee apurahansa päättymistä ja kirjoittamisen takkuilua. Hiihtää, ryyppää, elää perhe-elämää. Osoittautuu tavan kuolevaiseksi, älyltäänkin.  Finlandia-sarjan kirjoittaminen on kolmannessa osassa: välillä luistaa, välillä lipsuu, enimmäkseen masentaa. Intoa täynnä kirjailija lopulta, kun suunnittelee käyttävänsä magnetofoni-ideaa osassa valmistumassa olevassa kolmannessaan, kuitenkin on.

Kriitikot joka tapauksessa pysyvät paskoina valtavirtoineen sekä vanhentuneine termistöineen, ne eivät  tajua, miten aika muuttuu ja kirjallisuus, romaanimuoto sen mukana. Lapset pyörivät jaloissa. Jouluiluakin pitäisi leikkiä. Pyytävät MTV-lähetykseen kirjallisuusviisauksia haastamaan: menisikö ja möläyttäisi taas jotain kuolematonta - haukkuisi vaikka uupperalaitoksen loisineen. Lähetyksen jälkitilan arvaisi: kapakoissa pää täynnä mökeltämässä niin että Irma saisi taas hävetä silmät päästä.

"Onneksi ei tullut lähdettyä tv:hen" [näyttelemään ihmistä]. Pitämään yllä keinotekoisuutta: esiintyvää ihmistä.

Kunhan ei tässä vähitellen oikeasti oltaisi Salaman Finlandia-sarjassa kiinni! Ei kun Hannun perästä vuorta päin: '...yhä ylemmä yrittää, kat..."

Lukijani, lukijani, te kaksi, älkää hellittäkö, hyvänen aika! Pysykää nyt ainakin tonniin asti messissä - tiedä vaikka  jo kilsassa, tuhannessa metrissä taivas aukeaa.

" "Syvää suuttumusta" olivat herättäneet "tuntemattomaksi vääristelty kotimainen huvinäytelmäklassikko ja rienaavaan sävyyn tehty 'Kerjäläisooppera'", jotka Muilusen mielestä olivat epäonnistuneet kokonaan. Näyttelijöitä KooKoo oli aina kohdellut kuin kiihtelysvaaralaisia sikoja, se oli johtanut kevään mittaan moniin pitkäaikaisiin stressistä johtuneisiin sairastumisiin."  Kosti Herhiläisen perunkirjoitus, 1976

http://kirjasampo.fi/sites/default/files/styles/medium/public/kulsa_cache/images/0/0/0/saha/kirjasampo/kostiherhilaisen.jpg


Katainen tavallisena ihmisenä



turistiluokassa

.

.

"HV

Iltsikan kuvien mukaan Katainen lensi Mervi-vaimonsa ja perheensä kanssa Kyprokselle lomalle turistiluokassa. Onko tuo nyt niin kumma jos Siilinjärven-poika tavan kuolevainen on? Helsingin-herroin mielestä tuossa on jotain omituista!

tuus  L

Eihän tuossa mitä - yhtä vaan ihmettelen: eikö oo J matkustellut jo ihan tarpeekseen? Nokko taitavat savolaiset sanoa.


Pertti Salolainen kuorsasi kokouksessa



armotonta menoa dippaiduu

.

.

Tään Seppäsen Eskon Oma pääoma -kirjan kimpussa on ollut paljon paljon paljon hurjempien juttujen seurassa kuin paroni Münchausenin juttujen konsanaan.

Aivan uskomatonta, aivan käsittämätöntä, aivan tolkutonta! Hauskuus on kaukana itse asioista, vaikka lukiessa tuon tuosta pyrskäyttää, Eskon heitot ja pikkupirruilut:

  •  "Jos presidentin olisi pitänyt olla hyvää suomenruotsalaista vähemmistöainesta, niin mikä ettei valituksi olisi sopinut tämä tarmokas poliittinen lotta. [Elisabeth Rehn]
  • "Iiroon kuitenkin pätee se vanha kansanviisaus, että paranee kuin Koivisto vanhetessaan. [Iiro Viinanen]
  • "Siitä minä taas ymmärsin, että suomenruotsalaisena hän ei tuntenut itseään suomalais-ugrilaisen perinteen kantajaksi." [Claes Andersson ES:n Komin vähemmistökansojen olemassaolokonferenssimatkasta]
  • "On selvää, ettei Tanja os. Vienonen ole ollut meidän Herramme ja äiti-Ammanin muurahaisista kaikkein kokenein talousasiantuntija Fortumin hallintoneuvostoon."
  • "Kettuherra Fagernäsin ei tarvinnut kuunnella kansalaismielipidettä hänen puolustaessaan Mikael Liliuksen ja muiden Fortumin optiomiljonäärien järjettömiä ja ansaitsemattomia palkkioita." 
  • "... Fortumin hallintoneuvoston puheenjohtaja Leena Luhtanen (joka oli Paavo Lipposen Kuopion ajan tyttöystävä)." 

Valtio myy Kemiraa, Fortumia, Outokumpua pilkkahintaan vailla minkäänlaista realismin tajua, osoittaa Seppänen - ja kansa maksaa. Totta puhunee, koska julkisesti ei sovi valehdella!

Sopivasti inhimillistäen isot bisnesjutut saavat naurettavat kasvot.

Otetaan tähän Salolaisen Pertin yötorkut pankkikriisin ajoilta, jolloin kokoonnuttiin - silloinkin! - omistajavastuuasiassa. Valtiovarainministeri Iiro Viinanen oli ensimmäisen kerran omistajavastuun kannalla. Kokoomuksen puheenjohtaja Salolaisen kannasta ei oltu varmoja. Onneksi Pertti nukkui tämän asiakohdan aikana yön pimeinä tunteina, tosin kuorsauksellaan muita neuvottelijoita häiriten. Viinanen ei herättänyt.

Homma saatiin puihin, kunnes SDP (Tuomioja, Kalliomäki, Jaakonsaari) kaatoi koko prosessin.

Seppänen pitää tätä pankkitukiehtoa KOPin ja SYPin puolittaista kansallistamishanketta kaikkien aikojen sosialistisimpana kansallisena yhteisymmärryksenä, jonka Lipponen lopulta porukoineen kaatoi. Niinpä Esko-poika letkauttaakin:

"On se hyvä, että meillä on SDP: eivät pääse porvarit sosialisoimaan."



Munkin kanssa rupattelemassa



ikätoveri Panteleimonin seurassa

.



.

Yli kolmikymmenasteisten hellepäivien uuvuttamana - mieli kumma kyllä ei helteestä ota uupuakseen - ja pörrääjistä kylliksi saaneena, vetäytyy kuin itsestään sisätiloihin hyvään seuraan kuuntelulle.

Hetkessä Panteleimon saa siihen, kylään pistäytymään.

Kuuluu olleen melkoinen savotta asettua 29-vuotiaana Uuden Valamon  johtoon; olosuhteiden pakosta jonkun on kuitenkin pitänyt igumeniksi ryhtyä. Viiden munkin joukossa kaksi oli ollut voimiltaan uupunutta (Akaki ja Simforian) ja kaksi vielä kokemattomampaa kuin hän. Koko luostarielämän jatkuminen oli alati epävarmaa.

Ensimmäisen vuoden sujumisesta luostarin päänä arvoisa vieras kertoo, minkä nyt tulkitsen ja ymmärrän, tähän tapaan:

- Vuosi oli 1979. Kaikki munkit siunattiin uusiin kuuliaisuustehtäviin.

Kuuliaisuustehtäviin. Niillä jotenkin kaunissointiset nimitykset asioissa, noissakin pakkotöissä. Ulkopuolella luostarin ay-liike ja työsuojelutarkastajat olisivat heti niskavilloissa kiinni, raivelissa.

- Paimensauvan kantaminen on raskas velvollisuus. Varsinkin alle kolmekymppiselle.

KP Panteleimon on siis samanikäinen. Ja yhä jatkaa, nyt Oulun metropoliittana. 

Pirukos välillä vilahtaa mielenkammiossa kylättelemässä: - mikäs niiden kun kaikki pelaa. munkitkin keljassaan tietokoneita näppäilevät, netissä surffailevat, maailmankieltäjät, viiniä valmistavat. mitäs niitä nyt on Heinävedellä: kymmenkunta? toista se oli ennen luostarikilvoittelijoilla, joista huokui askeettisuus, maailman kieltäminen ja iänkaikkiseen elämään valmistautuminen. niissä oli kovempi työ.

- Aluksi valta hirvitti. Sitten kiehtoi ja tuntui miellyttävältä. Ei kauankaan tarvita niin tuntee korvaamattomaksi itsensä. Hataralla pohjalla oli perustus.

Luostarinystävät saavat kiitosta, koska ilman heitä yhä edelleen kirkkorakennuksena olisi hatara, hajoamispisteessä oleva parakkikirkko, uuden juhlavan sijasta.

- Kiinnostusta luostarielämään on. Yhtä vain puuttuu: EI ole riittävää rohkeutta ihmisillä pyhittää koko elämä luostarin kuuliaisuudessa tapahtuvaa Jumalan palvelemista varten. Murheellista ja välillä masentavaakin.

Tsaiju loppuu. Toisen kerran sitten lisää.

 

On aika lopettaa vierailu. Kahden vaiheella lopulta kumpi on tullut kylään kumman luokse. Silläkös väliä. 

Yksi lysti. Lystiäkin joka tapauksessa vakavan lomassa. 

Taikka, jos vielä, yksi kysymys sallittakoon: - Olitkos silloin onnellinen?

 

- Kyllä.

 

"Leikillisesti perustelin sitä sillä että tietääkseni ortodoksinen pappi, joka on saanut mitran ja jalokiviristin kanto-oikeudet, ei voi olla muuta kuin onnellinen. Sain lisäksi oikeuden seistä ensimmäisenä pappina jumalanpalveluksissa. Minulla oli nyt antiikkihuonekaluilla ja arvokkailla taideteoksilla varustettu virka-asunto ym. ym."

Muistoja Valamosta, 1980. Valamon Ystävät ry. Toim. Irinja Niskanen




Siisti kirjailija



renttujahan ne - ennen olivat

.



.

Samaisessa eilen käsitellyssä, Sarven Leena,  Apu-lehdessä kirjailija Kaari Utrio on, oikeutetusti, kauhuissaan Suuren Busineksen työntäydyttyä kustannusmaailmaan kummallisine epäkirjallisine vaatimuksineen. Sliipattu ja tällätty täytyis' oll'.

Onko tutisevista esiintymispelkoisista 'itsensäpaljastajista' esiintyjiksi? Kaarikin vain diapamin voimalla kykeni ennen vanhaan kompuroimaan yleisön eteen, tuskin moisen harakan kirjojakaan nykyajan Suuri Bisnes olisi julkaissut: "Paksut silmälasit, sorauttaa ärrää, ei sovi meidän talliin."

"En tiedä miten lukijat suhtautuisivat täydellisesti artikuloivaan, viimeisen päälle sliipattuun ja muotitamineisiin tällättyyn esiintyjään. Olisiko sellainen edes uskottava?" Kaari kysyy.

Sellainenhan muuten on jo olemassa!

Utrion Kaari menee katsomaan, kun taas kirjailija Timo Hännikäinen jossain jostain ilmestyy! Se sama TH joka oli joskus aikaisemmin totaalisesti naista vailla ja kirjoitti Ilman: kirjeitä seksuaalisesta syrjäytymisestä. Esiintyi se TH ainakin Joensuun kirjallisuustapahtumassa 'Minä kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa' viime syksynä - konemaisen minätietoisena; tuli tunne että nyt muut eivät olleetkaan mitään - olivat joko ilman tai ilmaa.

Kaari Utrio arvelee kolumnissaan Sydän sävähti, etteivät lukijat tule kirjallisuustapahtumaan kirjailijan ulkonäköä arvostelemaan, vaan ajatuksia kuuntelemaan. Yleisö keskittyy olennaiseen ja 'antaa anteeksi nuhraantuneen nutun ja polvipussit'. Niin antaakin. Mutta. Kyllä se saman verran huomioi kuin samaisen Apu-lehden Lasten suusta -palstalla kolmivuotias Eetu aamiaispöydässä:

- Äiti, sä näytät ihan Haisulilta, kun sulla on tukka pystyssä.





 


Sarvi sanoi, joku Leena



Mats Uullsonille pukkaan tiedoksi sinne sydänmaille uusimmasta Apu-lehdestä palasen

.

.

MU

Työväenperinteistä Apu-lehteä tässä aamutuimaan selailen. Tulit heti mieleen siellä korvessa. Tule pois! Trendit on nyt toisenlaiset: karhut landella, civistyneet cityssä.

Leena Sarvi suunnittelee lehdessä juhlahumun keskellä:

"Olemme niin urbaaneja, että vietämme cityjuhannuksenkin. Meille tulee New Yorkista vieraita ja käymme heidän kanssaan Tervasaaressa sampanjalla."

Tietenkään et tiedä kuka Sarven Leena on, kun Fergusoniakin traktoriksi luulit!, vaikka sehän oli joku rinssessa Englannissa se Verkku, luullemma. Sarvi on varmaan joku kuppar-Juakon tyttö?

Sarven Leena oli Helsingissä USA:n, tuon ihannevaltiosi, suurlähetystössä Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän kutsuilla - jo kesäkuun puolella ennen juhannusta. "Noppeita nuo jenkit", niinhän olet aina sanonut, "heti etujoukoissa ovat rientämässä Libyassa, Irakissa, Afganistanissa ties missä Indo-Kiinassa demokratiaansa levittämässä."

Ja annahan olla niin kuulet loppujytkyn:

"Perheen villakoira Deckart käyskenteli tottuneesti satapäisessä vierasjoukossa", jatkaa lehti.

Tämäpä pahainen Apu 26/11 - työväen hengessä.

Yritä silti saaha kiihtymykseltäsi unta!

h_j

PS Myös juhlissa tarjoiltujen, kovasti arvostamiesi jenkkihampurilaisten pihvit olivat loimaalaista luomutuotetta. Ikivihreänä arvostanet einettä.

http://www.google.fi/search?q=leena+sarvi&hl=fi&biw=1366&bih=663&prmd=ivnso&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=KFYNTqecBMbo-gbSpoT1Dw&sqi=2&ved=0CBoQsAQ