Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

perjantai 31. joulukuuta 2021

"Hyvää huomenta, pienet kuluttajat!"

oli tapanani toivottaa lapsukaiset aamiaispöytään; tuo kuulutus oli kaiken varalta nauhoitettuna kuultavissa muistikoneesta, joka jääkaapin ovessa oli kiinni, jos isä jo oli lähtenyt polkemaan omaan opinahjoonsa. Sen kuin nappia painalsi, mikäli isäikävä iski ennen koulupäivää, eikä pelkkä äiti piisannut.

Opintaipaleen alkua ...

- Perillepä näkyy vihjaus menneen, jopa viisaammaksi isäänsä tulleet,  toinenkin jälkeläinen, voin ilolla todeta nyt kun tässä vuoden 2021 saldoa ja kohokohtia yhteenvetelen: yks on tapahtuma ylitse muiden.

Opintaipaleen loppua ...

Jotta maisteriksi aivan; siinä isän tuo huvittava humanististen tieteiden kandidaattius kalpenee. 

Abstraktio 

Opinnäytetyö on tutkimus siitä, millaista tietoa kanssakävely tarjoaa post-humanistiseen ja elämää säilyttävään taidekasvattajuuteen akuuttien ympäristökriisien aikana. Työ sitoutuu katsomaan maailmaa enemmän kuin ihmisen toimintakenttänä, jossa ei-inhimilliset toimijat ovat osa maailma- ja kasvatuskäsitystä. Työn maailmankuva tiedonmuodostuksineen on nuljahtanutta ja vikuroivaa, se siis sanoutuu irti kokonaisesta maailmakäsityksestä. Sen sijaan se keskittyy havainnoimaan moninaista ja kietoutuvaan maailmaa. Opinnäyte ei pyri esittelemään valmiita vastauksia, vaan se pyrkii jäsentelemään havaintoja vitaalisesta ympäristösuhteesta ja paikkaan sidotun tietämisen luonteesta sekä sen merkityksellisyydestä. Se käsittelee näitä havaintoja toimeenpanevina kutsuina ympäristökriisien keskellä toimivalle taidekasvattajalle. Opinnäyte ottaa lähtökohdakseen kapitalistisen yhteiskuntamallin toimimattomuuden ja esittää kuluttajaidentiteettiin samaistumisen sijaan kietoutumista queeriin ympäristösuhteeseen. Se pyrkii kohtaamaan maailman, jossa kasvatus ei ole siirtymä luonnosta kulttuuriin, vaan matka luontokulttuurien sisällä, purkaen dualistista käsitystä luonnosta ja kulttuurista. Työ ehdottaa, että tunnistamalla ne olosuhteet, joille olemme altistuneita ja niistä tehtyjä, saatamme alkaa haluamaan elämälle suotuisia ja sen ehdoilla rakentuneita asioita. 

Työni kävelymetodi on sukua taiteelliselle tutkimukselle, mukaillen Stephanie Springgayn ja Sarah E. Trumanin kanssakävelyä (walking-with). Sen aineistona on käytetty toteutettujen kävelyjen nauhoituksia ja niiden litterointeja. Käsittelyosio muodostuu kävelijöiden dialogin ja ei-inhimillisten toimijoiden rakentamasta narratiivista, jonka sekaan teoriaosio kietoutuu. Se nojautuu nykyisiin post-humanistisiin, feministisiin ja ympäristöfilosofisiin teorioihin, vahvimmin mukana ovat Donna Harawayn, Jane Bennettin, Astrida Neimansin, Joanna Macyn ja Emanuele Coccian ajatukset, sekä Veli-Matti Värrin ekokriittinen kasvatusfilosofia. Avainsanat taidekasvatus, post-humanismi, queer, vitaalisuus, ruumiillisuus, kanssakävely, ekokriittinen kasvatus.

Ja kuten gradun abstraktiokin näyttää: jääkaapin huomentoivotuksen sivuvihjaus on jalostaen omaksuttu.

Ansaitut pullakahvit lämpimin onnitteluin nautittu:

Kirjavinkeissä
 
-3°C   227 km/€ 38 h

torstai 30. joulukuuta 2021

Koulumuistoja joululehdessä

Yllättävältä taholta napsahtaa silloin tällöin rattoisaa luettavaa, kuten nyt Lapin perukoilta, kiitos Vuokon ja Teuvon joulutervehdyksen käsivarren kainalosta:

Eläkeliiton Lapin piiri ry

Tuhti paketti luettavaa, vaikuttavia tarinoita koulumuistoista. Kauniita, rumia, juhlallisia ja arkisia. Todentuntuisia joka tapauksessa. Itkua kadonneesta kynästä, surua uuden takin nappien repimisestä, hyvistä ja huonoista opettajista, ilkeistä ja mukavista luokkakavereista, kellonsoitoista, eväspalasista, salakatselusta kun miesope keittäjän pyllyä taputteli ...

Nyt kun tuo ihana Elämäntarina -lehti näyttää kuolla kupsahtaneen, jäävät tämäntyyliset jutut julkaisematta, vaikka ne mennen tullen voittavat lehtijulkkujen toilailutarinat. Näissä vertaisissa se aito elämänmaku ja -kosketus on eikä missin botoxhuulissa ja luxusvilloissa.

Tämmöinenkin maantietön koulumatka saattoi puolensadan vuoden takaa olla taivallettavana Vanttauskosken Pirjolla, jolla matkaa kouluun vain vaivainen kilometri, mutta välissä ne vaivat - kosken kuohut!
Koulun talonmies kuljetti koululaiset kunnan puuveneellä alajuoksun kautta. Virran kohdalla mentiin aika haipakkaa. Talven tullen matkateko hyytyi. Sahattiin jäätie, joka lipui kapeikkoon, mistä pääsi sitten hiihtämällä yli, sikäli mikäli onnistui laskemaan jyrkän joentörmän alas ja kapuamaan ylös. 
Kevään tullen olivat omat vaaransa.
"Hiihtäen kulku kuitenkin sujui pitkään turvallisesti, vaikka vesi saattoi jo pulputa sauvan tekemästä reijästä. --- Kevättulvan aikaan joella liikkuminen oli pelottavampaa. Näen tummista ja uhmakkaista vesimassoista vieläkin painajaisunia." -Pirjo Keränen

Joulutervehdys-lehteä lukiessa pulppuaa hiljalleen rinnan alle haikamieli, ikään kuin vesi Pirjon sauvan jättämästä jäljestä. 

Kirjavinkeissä, tänään
Sundström: Rajaton valta - Modernin ajan diktaattorit Hitleristä Kim-Jong-uniin
 
-4°C  10+11 km  227 km/€ 38 h

tiistai 28. joulukuuta 2021

"Hölmöläisten hommaa"

/ meininkiä

totesi lankomies toisesta suupielestään ohimennen aikoinaan kun ajaa liruteltiin auton akkuna raollaan ohi pullistelevan Kihaus-teltan, jossa Paula Koivuniemi tuntui laulavan Tomppaa.

Huvitti. Teoreetikko ei voinut käsittää rahvaan makua ja meininkiä. Ite olin kahen vaiheilla: kumpiko parempi?

Ville Nummenpää / Hende Nieminen. Mäkelä 2021

Mitenhän olisi mennyt mies suhtautunut tähän sakkiin, melkein oikeisiin hölmöläisiin eli Ville Nummenpään kirjoittamiin veijareihin: olisiko tarttunut kirjaan Entistä Hölmömpiä iltasatuja ollenkaan? 
Soppii eppäillä. 
Laintulkintakirjat ja muut ekonomiaan johtavat teoriatuhrut - niiden parissa se elämä rattoisasti kului eikä missään humpuukissa.

Vaan jos olisi, niin ne kommentit olisin halunnut kuulla hänen tutustuttuaan Höntsäpömppästen salaiseen kokoukseen taikka Valdemar-valas parturissa -stooriin. Tuo Räminäpandat tekee levyn ei ainakaan olisi mennyt lankomiehen siivilästä läpi, koskei edes Paula.

Vaikka mene ja tiedä, sillä Höntsäpömppästen kieli jotenkin näin maallikon silmin muistuttaa laki-/ekonomiakieltä. Kuunnelkaas vaikka:
" - Tööt, hölöpölö ja törtsis.

 Zabaduiskis. Häbädäbä Rolle ja däbädäbä Reiska."

Tiedä miten olisi puoleensa vetänyt kieli - selvää sukulaiskieltä laille ja talousteorioille! Vaikka kuinka se meistä tavantallukoista höpönlöpöltä kuulostaakin. 

Että suosittelisiko tätä kirjaa lapsille ja teoreetikoille. Meiltä muilta tahtoo mennä hurahtaa helposti yli hilserajan, tosin tiettyä sukulaisuutta tunnen tuohon tummaan tyyppiin museossa:

"Toiseen huoneeseen oli pystytetty patsas höntsäpömppästen suurelle sankarille, Hikka Kastikepäälle, joka oli kirjoittanut maailman hölmöimmän runokirjan Höperöä pöperöä."

🖆
Liki liippaa, etteikö näillä blogipottujutuilla Höperöä pöperöä -runokirja kellisty. 😔

Kirjavinkeissä
 
-11°C  6 km  206 km/€ 35 h

maanantai 27. joulukuuta 2021

Sormiharjoittelusa

Tänä msa-aamunsssa, pakkastas 15 cee. Teen kirjssa-arvosteluharjoituksen, viimeistelen Kirjavinkkeihin Elina Kilkun Jumalaisen jälkinäytöksen tuomiota ja jatkan Köngäksen, miten tuo sukunimi taivutetaankin, Siivet kantapäissä -romaanissa puolen välin paikkeilta lukemistsa. Elina kirjoittaa itseään piiskaavssasti huumorinhenki hampaiden välistä kirskuen, kun taas HK paneutuu vakavalla naamalla asiaansas. Kummallakin käsissä teatteriohjaajan elämä. 

Kilkku kirjoittss nelikymppisestä työttömästä yksinhuoltaja Alinasta, joka tässä trilogian päätöksessä saa töitä vuorotta: varsinaisen työvuoren! Köngäs porautuu oikeasti eläneen Marja Rankkalan nahkoihin, tämän sulaessa kipuillen Radioteatterin liepeillä tulenkantajan, naisksaatajan, homon jne. Olavi Paavolaisen kynsiin.

Köngäksen teksti on siis faktapohjainen, Kilkun ei - vaikka onkin, väitän. 

Tykkään Kilkun irrottelusta, hampaat irvessä hymyilystä jo siksikin, koska kaiken takans on: ei ei älkää luulkokaan, että nainen, vaan dadailu; voisiko tuon tyylisuunnan suomentssaa sanalla ranttailu eli ranttaliksipano? Alinan elämä vain tahtoo mennä siihen suuntaan, vaikka tarkoitus olisi toinen.

Köngästä on luettavs toisin, tunteita riepovasti, vailla huumorinhenkeä: on sodan henkeä ilmassa, suuria tunteitsa.+

Sorit sekavuudestsssa 
tänä aamuna: Kaikki johtuu uudesta läppäristä, jonka j-pukki toi. Sen verran sivummalla on tuo A-näppäin, ettei sormi tahdo sinne asti ylettyä ja monestikos S, s, korvaa aan. 
Siitä siis tuo otsikko, tästä uudeastsa HP:stä:


Kirjavinkeissä 
viimeksi

 -15°C  5 km+ 2 km  200 km/€ 34 h

perjantai 24. joulukuuta 2021

Joulukiireitä

nuilla muilla

...hämäränhyssyä...



Kirjavinkeissä
 -13°C  6+ 5 km  193 km/€ 33 h

tiistai 21. joulukuuta 2021

Ukkostaa jouluviikolla

Uneen iltaisin yleensä vaivun siinä vaiheessa kun olen mantrannut Päätalon  Iijoki-sarjan nimiä ensimmäisestä alkaen: Huonemiehen poika, Tammettu virta, Kunnan jauhot ... ja päässyt Miinoitettuun rauhaan, Ukkosen ääni tainnuttaa jo unten maille... krooh.

Sallittakoon moinen mielleyhtymä tämän päivän pakkaspostiin, jossa


Ukrin jouluinen Ukkonen paukahti luettavaksi.
Pohjois-Karjala täynnä kirjan kuluvana vuonna kirjoittaneita ukrilaisia: Pirjo Ahlbergista Jutta Tynkkyseen, välissä TurustaTolaa, Tiaista, Rönkää, Kettusta, Lehtolaista... puolensataa, aivan kuten vuosi sitten, ja omakustanteet päälle.

Joulunumerossa on nimettömämpien tekijöiden kelvollisia kirjoituksia, joista Elena Kolarin Kehtolaulu jäi soimaan pisimpään, kun kaikki oli luettu.

"Välillä lapsi otti äidin käden ja laittoi sen omalle otsalle, äiti silittäen hitaasti lapsen päätä ja pyyhkien pois hien tämän otsalta, alkoi piirtää etusormella lapsen otsakarvoja, siirtyen vähitellen silmiin ja supatti nuku silmä, nuku toinen. Sitten sormi siirtyi pienelle nykerönenälle ja lopetti sitten punaisiin huuliin, aivankuin taiteilija teki viimeisen vedon." Sortavala 1972

Ajattelen olosuhteita, paikka ja aika ripottelevat kertomukselle oman makunsa.

Että kyllä meillä täällä maan perukoilla määrän lisäksi on laatua. Viime vuonnahan mieleeni porautui ukrilainen Irja Pulkkinen: Hilja Haahti ja hänen äitinsä.


Kirjavinkeissä
tänään:
Isomettän poika - Jari Isometsän koko tarina

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Hyväntekeväisyyteen

 - mihin, minne?

Mesenaatti apuun, jos sitä kautta:


Johan löytyy lahjoittamiskohteita monenlaisiin tarpeellisiin asioihin! 

... läpi Urjalan ja kautta Huittisten...

Nuiltakin loppumassa aika Urjalassa, eikä vielä yhtään euroa kirstussa. Ja projekti mitä tähellisin!
Joten sinne sinne joululahjahilut kilisemään?

Pääsisipähän taas Pyry-tallitimi toimeen. 😁
 
                                                        klik
Kirjavinkeissä

 -1°C  10+ 11 km  182 km/€ 31 h

perjantai 17. joulukuuta 2021

Teatteriin, teatteriin

 kaksi romaania aluillaan

Molemmissa räiskyvää teatterimiljöötä ja teatraalista teemaa. Toisessa äiti ja tyttö, kuin kissa ja koira, otaltamassa, toisessa läpättää naisen sydän kaksinaamalle.



Jumalainen jälkinäytös. Bazar 2021.

Eli Elina Kilkku antaa palaa minulle tutuksi käyneessä, Täydellinen näytelmä ja Mahdoton elämä, ohjaaja Alinassa, nyt kolmannen kerran, täpöllä. Siinä saa hienohelma äitikokotti Christa korvilleen ansionsa mukaan, kun pakon sanelemana yksinhuoltaja Alina joutuu yhteistyöhön mammamiansa kanssa. Kummallakin on apurahasta kysymys: Alinan apurahan tärväsivät sydänystävät, äiti taas 'unohti' täyttää apurahavelvollisuutensa nuoreen tuliseen Horheen langettuaan.

Nou hätä!
Hynttyyt yhteen ja irvessä ikenin kohti lavaa ...

Kipunoi, kipunoi ja kippeetä tekee. Mutta jotenkin hauskasti näin ♂-lukijan kantilta; en tietenkään saa(ta) sanoa miksi. 😁
Tragikomiikkaa tulossa, mikäli entiset merkit ja kujeet paikkansa pitävät. Onneksi ei sentään Saavalaisen mitalla.

Siivet kantapäissä. Otava 2021

Heidi Köngäs ei repeile eikä revittele, tai mistä sen tietää vielä, sillä entistä tuntumaa hänen teksteihinsä ei minulla ole. Hänen teatterinaisensa on Marja, joka pyrkii radioteatteriin, missä kohtalo oven takana vaanimassa - tuo kaksikasvo-Janus. 
Jostakin etuottoon luin, että Janus on Se, se sen ajan panurajala, eli Olavi Paavolainen ja Marja radion dramaturgi Marja Rankkala

Siis, kumpi kirjoista todempi?
Kiehuntaa luvassa sekä että.

Kirjavinkeissä
 eilen kympin arvoinen
Heidi Jaatinen: Suvanto


 0 °C  11 + 10 km  161 km/€ 28 h

tiistai 14. joulukuuta 2021

Lupa kuolla

"Jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä elän" oli Maarit Feldt-Rannalla tapana sanoa, myös silloin kun tiesi ärhäkästä syövästä, joka hänessä riehui.

Lopulta Vesa Kallionpää jäi yksin ihmettelemään, miten tulisia kipuja Maarit joutui sietämän ja kärsimään kipulääkityksestä huolimatta. Lähtiessään saattohoidosta vaimonsa kuolinvuoteen ääreltä Vesasta tuli eutanasian kannattaja:

"Se ei ollut oikea tai reilu tapa - se ei ollut hyvä kuolema."

Luen Lähtösi jälkeen -kirjaa. Kertomuksia surusta ja selviytymisestä. Docendo 2021. 
Kirjaan Anneli Juutilainen on koonnut kaksikymmentä erilaista kuolemaa. Julkisuudesta tuttujen henkilöiden kokemia menetyksiä. Kuin myös julkisissa onnettomuuksissa kuolleiden omaisten kokemuksia selviytymiskeinoineen.
Kauhajoen kouluammuskelusta oman lapsen kuolemaan. Monenlaista läheistä siltä väliltä.
Hiljaiseksi vetää näin joulun, syntymäjuhlan alla.

"Saat lähteä" opettaa saattolääkäri sanomaan kuolevalle, joka kantaa huolta jälkeenjäävien selviytymisestä. Lupaus helpottaa, nopeuttaa kuolemaa ja vähentää kärsimyksiä. Niin sanoo Eero Heinäluoma Sadulleen. "Me pärjäämme ja pidämme toisistamme huolta." Satuttavaa.

Ei ehkä joululahjakirja surevalle, mutta hienotunteisesti lohduksi muulloin, vaikka niiden kukkasten sijasta.

Kirjavinkeissä

 0 °C  5+5 km  140 km/€ 24 h

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Norppa verkossa

Nyt kun näkyvä ukkokööri (voksit, kavit, jussit, ryytmannit sun muut) on kaikonnut ties minne mananmajoille näiltä palstoilta, on keskustelu siirtynyt mailipuolelle pimentoon. 

Siellä meillä onkin varsinainen rieha päällä norpista sun muista pippureista.

Kuunnelkaas tätäkin viherpiipertäjää, entistä kollegaa, mattibuun päräyttäessä tuulienergiaropelinsa kierroksille.
(luvan perästä toki tänne laitan kun lupa näin komiasti herui: Vaan kuten Tolstoin Leksa minäkin annan kirjallisen tuotantoni kaikkien vapaasti käytettäväksi. Aivan ilmaiseksi, koko ihmiskunnan hyödyksi ja onneksi. Olokeepa hyvä vuan.)

Tarrautukaa tilaisuuteen, tässäpä vastaus itsenäisyyspäivänä lähettämääni mailiin:

"Intellekt..vai mikä se päivä oli?
Taitaapa olla luonnonlaki, että nuoriso joidenkin muiden vittumaisten ihmisten yllytyksestä alkaa vouhkasemaan. Aivan muistuu mieleen 70-luvun systeemit yliopistolla. Harva se päivä lipputangossa DDR:n tai Neuvostoliiton lippu. Radiossa ja telkkarissa Näin naapurissa ohjelmat. Totuus oli hyvin rajattua osatotuutta. 
Nyt sama sapluuna tässä norppavouhotuksessa. Ja susi y.m...
Itsekin olen kovasti kallellaan vihreään päin. Vaan eipä taida kelvata elämäntapani ja aatokseni sille porukalle. Kylven mielelläni oikeassa puusaunassa. Lämmitän mökkini ja saunani koivuhaloilla. Erittäin hyvää kotimaista polttoainetta. Metsästän ja kalastan viettieni ja mahdollisuuksieni mukaan. Erittäin hyvää ja ravitsevaa lähiruokaa. Kaurapuuroa tulee keitettyä silloin tällöin. Puolukkahillon, voisilmän tai maidon kanssa. 
Erittäin hyvää ja terveellistä syötävää. En pidä soija- tai muustakaan tuontiruuasta. Punkun ja muiden herrasjuomien sijasta juon piimää. Koskenkorva on hyvä juhlajuoma. 
Kettuhattu ja koirankarvarukkaset ovat parhaita lämpövaatteita. Voi kun saisi jostain lammasnahkaturkin. Entäs kengät. Nahkaa niiden on oltava, kyllästettynä hylkeenrasvavoiteella. Tiisseliautolla, oikein nokitiisselillä, ajelen asiani. Mukavahan se olisi sähköautolla päästellä, vaan maksaa niin pirusti. Se olis muuten aika helevetin iso aukko Suomen metsissä (seisoohan Suomi puujaloilla). En tosin omista metsää. Mutta viennillä tuonti rahoitetaan. Siinä kaatuisi toinenkin linnunlaulupuu. Ja mistäs se sähkö? No Pamilosta tai Kuurnasta, missä ennen lohi kuti!  Eikä kukaan ole olalle taputtelemassa, kun en vedä viivoja taivaalle.
En ole menossa kettufarmille elukoita vapauttelemaan, mutta yksi eläinsuojeluhomma olisi mielessä: Miltähän mahtaa tuntua kissoista tai koirista elää aivan lajille epätyypillisessä ympäristössä. Nimittäin kaupunkitalossa. Mikä äänten sekamelska! Mitkä hajut ja ilmansaasteet! Asfaltti kaakeli ja parketti jalkojen alla. Entäs se ruoka? Ei Koira (sama eläinlaji kuin susi) eikä kissa ole vegaaneja! 
Tässä ihan syvämmistyy, kun rupeaa miettimään tätä maailman menoa. Vaan yksi mieltäni ilahduttava sattui tulemaan telkkarista: Teuvo Hakkarainen ja Pekka Haavisto. Kuin veljet keskenään. Teuvo oli kutsunut Pekan kotiseudulleen tutustumaan Hakkaraisen sahaan. Sitten mentiin Helluntaiseurakuntaan ja sitten paikalliseen kaljabaariin. Joivat teetä. Ihan selvin päin.
Mattibuu 
P.s. Olen norpan suojeluun tarjonnut aivan oikeasti toimivia ratkaisuja. Eivät ota kuuleviin korviinsa. Ensiksi se, että verkot tai verkkojata ankkuroidaan molemmista päistä.
Toinen. Ei tarvita välttämättä suurta kolausspektaakkelia. Sopivaksi katsotulle norpan pesäpaikalle viedään loppiaisena joulukuusi riisuttuna koristeista. Kairalla vain reikä jäähän ja siihen kuusi pystyyn. Ennen kuutin syntymää kuusen takana on mahtava kinos. Lumien sulettua jäältä, yleensä huhtikuun alkupäivinä , käydään kuusi hakemasta pois. Samalla todetaan, onko kinoksessa ollut pesä. Kuusen voi kotirannassa upottaa rantaveteen ahvenen tai särkien kututuroksi. Ja jos luonto antaa myöten, niin ei kun onkimaan kissalle luomuruokaa."

Sysäys tuohon purkaukseen löytyi Itä-Savo -lehdestä, josta toinen aktiivimailistiystäväkalastelija lähetti - ikään kuin yllykkeeksi kantaaottaville - palasen, missä Saimaan ammattikalastaja kummasteli nykymenoa ja löysi syyn kalastuksen hiipumiseen.

Norpan suojelu on vahvasti politisoitunutta eikä huomioi norpan kanssa samoilla vesillä elävää paikallista ihmistä, sanoo Rantasalmen Vuoden yrittäjä, kalastaja Tarmo Tolvanen. Hän uskoo, että syyllistäminen vähenisi, jos suojeluväki jalkautuisi päiväksi kalastajan matkaan. jne.


Tämmöisiä me keskustelemme kulisseissa. 
Että käypkö katteeks? 😏

 -1 °C  12+12 km  130 km/€ 22 h

Kirjavinkeissä 
eilen 
Kari Lumikero: Tätä en vielä kertonut - uutismiehen tilinpäätös

perjantai 10. joulukuuta 2021

Tallinnas

on nyt parit viikot perusteellisesti pyöritty ja ryvetty tämän Sergein, Dovlatovin matkassa Viron sosialistisessa neuvostotasavallassaEesti Nõukogude Sotsialistlik Vabariik / Эсто́нская Сове́тская Социалисти́ческая Респу́блика.  Ai että!

Ei ihme jos karkottivat lehtimies Sergein - tai livahtiko hän? - lopulta muille maille merten taa. Ideologiat eivät napsahtaneet miehen ja valtion välillä kohilleen, todellakaan. 
Ihmeen kauan saikin juopotella ja ketkutella ja kirjoitella lehtimiehenä julki näkemyksiään.

Buschin, toisen vielä juopomman taiteilijan, kanssa kun hakeutuivat ruplapulassaan Pannuhuoneelle hiilenmättöön, alkoi omamuisti pelata ja tuli aamu esiin joskus -80-luvun taitteessa, jolloin palailtiin yökunnista jonkun trokarin kämpiltä jossain Tallinnan syrjässä. Millään ei olisi jaksanut kävellä raahustella märässä lumisojossa aamutuimaan keskustaan, niinpä tingattiin siinä kahlatessa 'etkö millään toveri sais hankittua kyytiä'. Parhaansa yritti toveri Pavel, vaan ei. - Kysypä tuolta hiilenmättäjältä, josko se tuossa koslassaan kuljettaisi! Mutta ei, sen kuin tuhahteli ja jatkoi tympääntyneenä lapiointiaan. No parempi niin, olisihan ollut nolo kaartaa Viru-hotellin kivetykselle hiilenmustana ja lyöttäytyä opettajadelegaatioon, joka oli lähdössä exkursiolle Pääkoulun opetustuokioon. Kun näinkin huonekollega nootitteli: - Missä hitossa olet yösi viettänyt...

Enhän minä missään pahassa, sen pahemmassa kuin Bile-Sannakaan. Viru-yökerhon keittiössä vain oli iltayön hetket keskusteltu tuon Pavelin kanssa Viron polttavasta poliittisesta propagandasta ja tarjolla olevista mahtollisuuksista tyyliin: - Mina ei sataman jopi mene. Mita osta? Meillei ole jaffa-appelsiini, meill ei ole mita!

Puhuttiin me illan aikana myös litteratur, niin tarkasti jopa että piti yönselkään hypätä ja volgalla ajella sinne missä aamulla herättiin.

Eli kyllä upposi kohteeseensa tämä Dovlatovin Kompromissi; nyt etsinnässä onkin Sergein Matkalaukku, jota ei enää saa Idiootilta, haminalaiselta Dovlatovin tuotannon kustantajalta. Harminpala!

Sergei Dovlatovin (!941-1990) suomennoksia.


-5 °C 6 +10 km  106 km/€ 19 h

Kirjavinkeissä

tiistai 7. joulukuuta 2021

Sietäs siivota suunsa

Jari Isometsän

Jari Isometsä - kuva Carl Bergman
joka Soili Pohjalaisen kirjassa Isomettän poika, WSOY 2021, kertoo elämänsä vaiheet syntymästä, 1968, tähän päivään. 
Varsinaiset koettelemukset siellä Lahdessa 2001 tapahtuivat 'pojan' ollessa 32 vee.

Lukijana minun koettelemukset alkoivat tuosta veen toisesta rumemmasta mutaatiosta, ja sitä riitti läpi kirjan 345 sivun. Ymmärrettävästi kiihtyen Lahden käryn jälkeen.

Ihan hävettää tuota toistaa, vaan pakkohan se on jottas uskoisitte, siis malliksi vähäsen:
"Jos joku tapahtuneesta vittuilee, Jari ajattelee sen kertovan enemmän vittuilijasta kuin hänestä. Ei häntä vittuilu satuta, mutta tulee sääli sitä, joka vittuilee."

Tosin on siellä tavallisempaakin tavaraa harjoituspäiväkirjasta:

"Ottaa pattiin! Tosi paskaviikko ei kulje yhtään. Kaikki tuntuu menevän päin persettä." 

Saatanaa ja perkelettäkin mausteeksi.

On. On se aika karpaasi! Selviytyjä.

Kaikesta huolimatta: luettava kirja meille hiihtoniiloille. psst ja jospa se oliskin tuon Soilin kieli.
 
PS
Niin paljon otti pattiin - paraskin Toini Havu! - jotta aloin lukiessani laskea noiden hävittömyyksien määrää vähän kuin joku kenraali, joka Linnan Tuntemattomasta pääsi lukuun 224. 
Minulta menivät pasmat sekaisin ja merkinnät ristiin rastiin tähän malliin:


-11 °C 5 km  90 km/€ 16 h

Kirjavinkeissä

maanantai 6. joulukuuta 2021

Parit marit

korona-aikana
buumeri=puumari tässä pyörittelemässä puupäätään odotellessaan uusia ohjeistuksia säätytalon portailta 



 

6 +11 km  85 km/€ 15 h

Kirjavinkeissä

lauantai 4. joulukuuta 2021

Leikkimökin vuoro hiihellä

sukset lainaan mökin alle ja hoplaa!

 Pimiäst pusikost pois!


 

Leveetä latua pitkin mikäs työnnellessä!

Pian perillä ollaan 
ja
 

6 + 6 km  68 km/€ 12h

Kirjavinkeissä

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Finlandia-kirjallisuuspalkinto 2021

 jaossa tänään klo 19.00 TV1

Ei kiinnosta pätkääkään. 

Syykin yksiselitteinen: kun ei oo raatia takana. Eli sama jos minä määräisin voittajan; vahvasti epäilen, osuisinko oikeaan. Riittävätkö hartiat valitsijalla, onko varmasti tautia (makua) takana?

Äiskä: Marjatta Tapiola

No, kai se leikkiä on - kolkytdonaa sinne sun tänne. Yksi sarjassaan sen nappaa, muut jäävät nuolemaan näppejään.
Veikkaan umpimähkään Rosaa.

Kirjasäätiö: Kaunokirjallisuuden Finlandia


omat KIRJA-ARVOSTELUT Kirjavinkeissä

     umpihankeen 6km  56 km/€ 10 h