10-12 tuntia putkeen Konttisen Toivoa (1927-2012), nyt ei putkeen vaan pätkitellen uusista irtopapereista.
Jäljittelen yhä Topin otsikoimia koulumuistoja 1930-luvulta, vaan ei näitä löydy vaikka kuinka soisi. Ei toivoakaan, että näkisin Toivon nurkassa seisomassa tahi heittämässä äkäistä Kuusaron Irmaa lumipallolla päähän, harmi:
- Ensimmäinen laiskanläksy
- Toinen nurkassa olija
- Pääsy isompien poikien porukkaan
- Erehtyksiä sekä omia pieniä kujeita
- Urheilua kuusessa sekä lopuksi aresti
- Paperinen lentokone ja aresti
- Piilossa halkolaatikossa
- Pelleilyä nurkassa ollessa
- Opettaja Kuusaroa lumipallolla päähän
- Tornin häkkiin nousu kirkossa katsomaan ympäristön maisemia
Olisiko Topi vain suunnitellut ja jättänyt sitten myöhemmin kerrottaviksi?
Siltä tuntuu vahvasti, sillä Mummon murikasta kunnanvaltuustoon, osa II, ohittaa jo nuo koulumuistot, joita ei ensimmäisestä osastakaan löytynyt kuin otsikkoina.
II-osa on paksunpaksu irtopaperinippu, sivuja 422.
Verestelenpähän taas sitten noita muita Topin elämän kiemuroita mm. näillä:
- Lossariksi Kivisalmeen
- Vahinkojakin sattui kerron muutaman
- Orreuksen Annin ylivienti
- Vanhat papat ja hevoset*
- Jälleen laivassa kansimiehenä
- Talon vuokraus kirkkoherra Halttuselta
- Pientä mustanpörssin kauppaa nimismiehen kanssa
- Muutama muisto taloista missä olin suutarina ennen sotaväkeen menoa
- Niinisalon kaikkein ikävimmät muistot
Vaan ei Topin elämä - päinvastoin.
Siitä muovilaatikosta, jonka tarkoin olen tutkinut, löytyy jatkoa ja monenlaista muuta mustumaa, vaan ei vahingossakaan Topin koulumuistoja menneiltä ajoilta.
Mutta mutta:
Tämä kaikkihan on juuri sitä Pirkka-Pekka Peteliuksen kaipaamaa sukupolvien arkipäiväisen elämänpalasten siirtoa tuleville sukupolville, varsinkin omalle suvulle sekä myös meille ylenkyläläisille!
* "Kun lossi oli irrotettu niin pappa vahti silmä tarkkana hevostaan, jos sillä vaikka korva heilahti niin silloin pappa ärähti sille ja samassa piipusta tupsahti savu, jos hevonen sattu nostamaan jalkaansa niin silloinkin pappa ärähti ja korjas samalla omaa asentoaan ihan kuin siinä olis tapahtunut kummempiakin juttuja, näin se pappa komenteli hevostaan joka kerran kun he meni yli salmen,
se hevonen olisi kestänyt paikoillaan vaikka olis sen jättänyt ihan yksin lossille, ilman puomejakin, sillä se seisoi silmät luppaa lyöten ihan kuin olis nukkunut, mutta papalla se oli hirveän tärkeää näyttää miten sitä hevosta pitää tärkeästi vartioida ja samalla näyttää että hänen hevonen kyllä tottelee hänen sanaa,
aina joskus kun pappa sattu värkkäämään piippuaan ja hevonen sattu liikauttamaan jalkaa kun kärpänen tai paarma puras niin jo emäntä ärjäs että kato hevosta eläkä sen piippus kansa värkkee, usein jatko vielä että kyllä se tuo piippu nysän pittää tärkeenä jotta ei jouva hevosta kahtomaan vaikka mänis järveen, pappa murahti ouk hiljoo kyllä mie tiijän piippun millon sitä rassoon."
omat KIRJA-ARVOSTELUT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti