Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Yhtä hiihtojuhlaa!

Raikuilu- ja kuikuilumaista hiihtokirjoitusta kahessa löysissä.

 

Murtomaahiihtäjät hiihtävät myös jäätä - sitkeästi

I löysi
(ennakointia heti aamutuimaan)

"Totta?!
On käynnä,
jotta
tonni tännään täynnä.
Suap nähä:
 - Uupuu vähä."

II löysi
(illemmalla)

 
          Täyteen tulia!
 - Ennen kevätsulia ja pul
                                                                  ... pulia ... 

(gps)

 
_________KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös


 

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Hetken tuntui niin Selänteeltä

Kolme tummaa miestä niitä siinä tiskin ja uunin välissä pyöri. Vaikka oli sunnuntai: so. pyhälisät ja kaikki?
- Rillilautanen ja kasvisrulla, tilasin ja annoin kakskymppisen.
Mitä ne ois ollu: kuutisen euroa annos?
Ojensi kaks kolikkoa takaisin, katoin 2½ euroa.
- Kiitti.

En valittanut. Ei tässä yhen vitosen vajeessa.
Tuntui olo ihan Selänteeltä.
Tarpeempi noille.

Istuuduimme. Vähän ajan kuluttua toi toinen mies vesikannun ja kysyi: - Paljon sait takasi?
Sillä oli vitonen kädessä.
- Kaks ja puol.

- Täss lisä, se sanoi ja näytti tiskin taa: - Harjottelia.
- Huomasin. En vaan viittiny sanoa, sanoin.
Siihen Selänteeltä-tuntuminen lakkasi.

WP
_________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Merihädässä miltei

  • Tromssa
  • venäläinen 
  • sotavanki

  • Yhdenäkin yllättäen olen seikkailemassa kolmen kirjan merellä: Šiškin, Westö ja Myllymäki.     
  • Šiškin, Mihail, venäjänvastainen Sveitsissä asuva nykyven. kirjailija.
  • Westö, Mårten, hurri, eli rantaruotsalaissuomalainen.
  • Myllymäki, Arvo, sotavangille tehty ryssänpenikka.

  • Tromssassa pelasi Eremenko jonkin aikaa jalkapalloa. Tromssassa vieraili Šiškin Neidonhius-romaaninsa tiimoilta. Kumpikin alun alkaen Neuvostoliitosta kotoisin. Toinen suomalaistunut, toinen sveitsiläistynyt.

    Ensin olin tarponut Riitasensuolla  ja Mustasaaressa venäläisten sotavankien perässä. Siis seilailin taas yhden kerran netissä Myllymäkeä, jonka isä oli ollut sotavankeudessa Suomessa. Netistä siirryin lukemaan Westön Eremenko-kirjaa ja saman tunnin aikana avasin Šiškinin Kaunokirjoituksia.
    Hämmästelin, miten just noihin kolmeen objektiin - Tromssa, venäläinen ja sotavanki - törmäsin samalla lukurupeamalla ja miten sattumoisin lipaisivat paikat ja asiat toisiaan, vaikkei kirjoilla eikä niiden tapahtumilla keskenään mitään tekemistä ollut.

    On se vaan melkoinen tieto- ja tunnepankki sekä netti että kirjallisuuskin! Vähä vaille, ettei taivas aukee.
    Ja lähellä myös ettei siihen mereen uppoa.

    "Mummo kuoli vuonna 1993, isä vuonna 1995. Ja vuonna 2010 minulle tapahtui jotain sellaista mitä elämässä ei yleensä tapahdu, mitä voi tapahtua jossain elokuvassa tai kirjassa. --- Kävelin norjalaisenkääntäjäni Marit Bjerkengin kanssa Pohjois-Norjassa olevassa Tromssan kaupungissa ja me poikkesimme pieneen paikallismuseoon. Siellä oli näyttely venäläisistä sotavangeista toisen maailmansodan ajalta. Saksalaiset olivat Suomesta vetäytyessään evakuoineet sikäläiset leirinsä Tromssan alueelle. Mieleen palautui yhtäkkiä outo sana lapsuudesta: Kantalahti. Sehän oli paikka josta tiedonanto tuli! Se sijaitsi jossain Karjalassa. Ja minä ajattelin: jos Borja-setäni vaikka joutui siellä vangiksi ja päätyi sitten vuonna -44 leirin mukana Norjaan? Marit auttoi minua tekemään kyselyn Norjan arkistoihin. Sieltä löytyi heti kopio sotavanki Boris Šiškinin rekisterikortista, ja se lähetettiin minulle sähköpostilla.
    Sotavangin henkilökortti. Luotu 29. elokuuta 1941. Stalag 309. Tällä numerolla viitattiin Suomessa olevaan leiriverkostoon. Jokaiselle sotavangille annettiin metallinen numerolappu, hänen numeronsa oli 1249. Šiškin Boris. Syntynyt 30. joulukuuta 1920 Novo-Jurjevon kylässä. Kansalaisuus: venäläinen. Sotamies, yksikön numero, siviiliammatti: radiomekaanikko. Otettu vangiksi 27. elokuuta. Terve. Sormenjälki. Sukulaisten nimi ja osoite kotimaassa. Äiti: Ljubov Šiškin - se oli minun mummoni.
    Luin sen ja tunsin väkevästi, mitä on kuolleista herääminen. Tuo ihminen, minun 20-vuotias setäni, jonka iän minä olen ylittänyt 33 vuodella, tuo poika on herännyt eloon! Ja minuun sattui kovin kipeästi, ettei minun mummoni eikä isäni ollut saanut nähdä tätä päivää.
    Menin heti internettiin, ja sieltähän löytyy kaikki, myös Stammlager 309. On valokuvia, on tutkimuksia, on asiakirjoja. On siellä olleiden ja hengissä selvinneiden kertomuksia. On jopa valokuvia teloituksista, joita muuan saksalaissotilas oli salaa ottanut.---
    Ja kortin takapuolella on merkintä: "Es bestehe die Vermutung, dass der Kriegsgefangene Jude ist, laut Aussagen eines Vertrauten Mannes. Wurde am 25.7.1942 der Sicherheitspolizei übergeben." Toisin sanoen teloitettu."
     - Šiškin: Kaunokirjoituksia, 2016
     
    _________
    KIRJA-ARVOSTELUT

    *** myös
     
    

    lauantai 25. maaliskuuta 2017

    Höyhensaarella

    Tulee pengottua velipojan jäämistöä - muistiinpanot nyt silmittelyssä.
    Enää ei pelata sulkapalloa koskaan: siipirikkoina ikään kuin tässä.

       
    1995
    " Lokakuun 30.
    Pääkaupungissa.
    Juotiin aamukahvia. Sain ajatuksen päähäni, mietiskelin ja sitten päästin ulos: - Haluaisin mökille.
    Hän katsoi silmät pyöreänä ja suu auki ennen kuin sai sanottua: - Sinnekö paleltumaan!
    Vastasin: - Täällä palelee, kun katselee noita kiireisiä kurttuotsaisia kanssaihmisressukoita.

    Kohti Kotkaa.
    Moottori lähti käyntiin kolmannella vedolla. 13 min. ja olin mökin rannassa. Pari minuuttia istuin veneen perässä ja totesin ääneen ONNEKSI TÄÄLLÄ. Meri aivan tyyni. +7 C. Etuhuoneessa sama, takahuoneessa +9 C. Kannoin heti vedet saunaan ja puut palamaan. Pari tuntia ja istuin vastan kanssa +75 C lämmössä ja todella nautin. Aivan kaikki tuntui epätodelliselta.
    Lämpö noussut takahuoneessa +25 C.
    Keitin iltateen, hunajaa sekaan, kolme tuhtia voileipää kurkusta alas, sitten 'änkyyn'. Ajattelin, että haistakaa pitkä paska koko egoistinen sivistynyt maailma. Uni tuli heti.

    Lokakuun 31.
    Kellon ympärikö nukuin? Kyllä. Totta se on.
    Aurinko paistanut koko päivän pilvettömältä taivaalta. Fantastista. Aamulla oli takahuoneessa +17 C, etuhuoneessa +6 C.
    Kyllä puolentoista viikon sivistysopiskelu sekoitti ajatuksia sen verran, että tässä on kuin äimänkäki, ei oikein  tiedä mitä tekis vai olisiko parempi olla tekemättä mitään. 
    No, kyllähän tässä taas jotakin pientä tällekin päivälle. Tein sanomalehtitumppuja 10 kpl, koska 10 pv meinaan lämmittää saunan ja ne vasta palaa tulisesti. Kosteutta on huoneessa sen verran, että jatkuvasti saa olla pyyhkimässä ikkunaruutuja ja penkkejä. Mainingit lyö rantakiviin. Kaivossa on vettä enemmän kuin koskaan minun saaressa oloaikana. Aamulla -2 C, päivällä +6 C, illalla -2 C.

    Marraskuun 1.
    No mitäs nyt, mökkiläinen?
    Nopeasti vaatteet päälle ja kahvivesi kuumenemaan. Kylmältä tuntuu, mutta ei nyt sentään aamukusi kaarelle jäätynyt. Takahuoneessa +15 C, etuhuoneessa +1 C. Onneksi tajusin eilen matoilla peittää takahuoneen lattian. Esti jonkin verran vetoa ja kylmän tuloa. Öljylämmittimelle annan todellisen arvon, kunnioitan sitä nöyrästi: Jos et antais lämpöä niin ehkä minä olisin jo jäätynyt ruumis.
    Etuhuoneessa ikkunat täysin jäässä, ulos merelle ei nää tippaakaan, vaaleaa valoa vaan heijastaa sisään.

    Nostin perämoottorin tänne sisälle, että se sitten viikon kuluttua hörähtäis ja tehoillaan veis mut mantereen rantaan. Kyllä täällä muitakin elollisia on; hiiret rapisevat välikatossa niin helvetisti, ilmeisesti jyrsivät puutavaraa lämpimikseen, vai olisiko nälkäänsä. Moottorin ääni kuuluu vaimeasti ulapalta. Olisiko Kalakomppania Oy viemässä saalistaan rantaan. En tiedä. Kun ei näe ikkunoista ulos ja ovea ei sen uteliaisuuden takia kannata avata, sillä nyt on lämpöasteet kullanarvoisia.

    Joutsenpariskunta perillisineen uiskenteli eilen Kaunissaareen päin. Että nekin vielä jaksavat yhä täällä kylmettyvässä Pohjolassa. Muita siivekkäitä luontokappaleita ei ole näkynyt, ei edes lokkeja, eikä kuikkia sukeltelemassa. YKSIN OOT SINÄ IHMINEN.
    Huom! Jotakin valkoista tippuu taivaalta. Yes, yes! Sehän on tietysti ensiLUMI.
    Aamulla -4 C, päivällä -1 C, illalla -2 C. Synkkä taivas.

    Marraskuun 5.
    Pyhäinpäivänaamu = vainajien muistopäivä. Olisiko niin, että vainajat muistuttivat erakkoa kuolevaisuudesta ja ihmisen raadollisuudesta, koska nyt on todella koleaa ja kylmää vuodenaikaan nähden. Etuhuoneessa +-0 C, takahuoneessa +12 C. Selkäpuoli oli melkein kuurassa, kun täkki oli osittain pudonnut lattialle. Kuumalla kahvilla sulattelin itseäni.
    Piipunkoppa lämmitti oikean käden sormet, että pystyin muistiinpanot tälle aamulle tekstaamaan.

    Merenpinta nousi illalla hälyttävän korkealle pohjoistuulen ansioista, mutta nyt se on laskenut normaalitasolle. Tuuli kääntynyt lounaaseen. Josko sieltä puhaltaisi hiukkasen lämpimämpää. Ilma kirkastuu selvästi, aurinkokin heittää säteitään ja valoaan, että silmiä saa siristellä, lumen tautta tietysti. "Kyllä se päivä näköjään paistaa myös risukasaankin". Sen sanon avoimesti ja vilpittömästi, että esimerkiksi tätä hetkeä en vaihtaisi ikimaailmassa mihinkään pois.
    Nyt täytyy tehdä rukihinen palanen ja paljon, paljon valkosipulia höysteeksi niin eiköhän se laita veret kiertämään. 
    Aamulla -7 C, päivällä +4 C, illalla -2 C."


    Marraskuun 11. päivään
    näkyy sinnitelleen, ennen kuin sivistyksen pariin taas rantautui, veljeni 'Jaan', jota tässä jaan muistellen.

    _________
    KIRJA-ARVOSTELUT

    *** myös

    perjantai 24. maaliskuuta 2017

    Jeremenkot lattialta

    Ensin ihan innoissani otin kirjan vastaan viime marraskuulla. Sitten tuli tämä: http://www.hs.fi/urheilu/art-2000004875541.html

    Kokaiinijäämiä Romanilla.
    Ja just kun oli ilmestynyt kirja:


    Siihen sai jäädä lattialle pölyttymään, herpaannutti.

    Tarinan tiesin kyllä: isä Eremenko Sr taitava taitava pelaaja pääsi N-Liiton murskautuessa 1990 kieppeillä livahtamaan Pietarsaareen vaimonsa ja kahden pikkupoikansa kanssa.
    Alexei - jalkapalloilijana lähes Litmasen luokkaa. Alkoi Jaron nousu.

    Perheen pikkupojat varttuivat:
    1. Alexei Jr:sta jalostui maaottelupelaaja Suomelle, mutta tämä hulivili oli hulivili ja huvitukset hyydyttivät hänet.
    2. Roman on enemmän isänsä kaltainen luotettava tähti, jolle ei nouse nuppiin mikään.
    3. Sergei Suomessa syntynyt, on vasta tähdeksi nousemassa.
    SEIS! SEIS! SEIS!
    Roman: 'jolle ei nouse nuppiin mikään'.

    Nousipahan koka! Juuri hän aineesta kiinni jäänyt, sankareista sankarein, yli 70 maaottelua.

    Sattuipa kirjan tekijälle Mårten Westölle ikävään saumaan.

    On se viimein nostettava, puhallettava pölypilvet, luettava ja katsottava Mikä mies?  Roman, jolla ei rikelista veljensä lainen:
    "Oli kinaa yökerhon jonossa, riitaa grillillä, rattijuoppousskandaalia, tarpeettomia ulosajoja ... Ei Alexei junior siis aivan turhan takia - kenties ainoana suomalaisena jalkapalloilijana kautta aikojen - ole päässyt myös akateemisen tutkimuksen kohteeksi. Pelimies on erimies on Kati Hokkasen pro gradu -tutkielma vuodelta 2006 alaotsikkonaan Alexei Eremenko jr, suomalaisuus, maskuliinisuus ja julkisuus." 
    _________
    KIRJA-ARVOSTELUT

    *** myös

    keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

    Hännännosto

    Mihail Šiškinin Kaunokirjoituksia-teosta kopeloidessani saan idean.
    Nyt voin, aasinsiltaa pitkin, nokkaani nostamatta sanoa - Mitä minä sanoin! ja palata neljänkymmenen vuoden päähän.

    Mitä minä silloin sanoin, niinkö?
    Kirjoitin Helsingin Sanomien yleisönosastoon:

     
    Silloinen erityisopettajaksi opiskeleva
    latelee tuommoisia kamalia!

    Ei saanut kannatusta, ei yhdeltäkään:

    Joku kanssaopiskelija kilahti kuin Kikka
    Kuoppamäen kysymykseen Vieläkö viiskymppisenä meinaat pyllyäsi pyöritellä?, jotta enpä oo tota tullu ees aatelleeks.
    Opettajien opet,
    ne lehtorit ja professorit - Ihatsun Markut, Matilaisen Kaijat, Tuunainenkin - olivat vilpittömästi huvittuneita: jotta kaikenlaista.
     
    Vaan niinpähän vain 37 vuotta myöhemmin eli viime syksynä 2016 'unelma' toteutui:

    Kaunokirjoituksen opetus loppuu

    
    IS 15.5.2016
    ***
    ps
    vai oisko sittenkin aasin hännännostosta kyse?

    _________
    KIRJA-ARVOSTELUT

    *** myös

     

    maanantai 20. maaliskuuta 2017

    Probleemia ratkaistavaksi

    Vasemmalta: Gallén, Merikanto, Kajanus ja Sibelius.
    Noilla Gallen-Kallelan Probleemi eli Symposion -maalauksen kuuluisilla vähitellen kallellaan olevilla herroilla probleemit vähän eri luokkaa kuin yhellä Hiihto-Niilolla, joka ei Kämpin pöydissä notku, vaan sauvojen varassa Jänisselillä ja milloin missäkin pienemmässä piirissä yhdessä toisen, sen Siiri-armaansa, kanssa.

    Mitäs kun nuo veikot: pitkiä päiviä ja öitä istuivat pohtien kahta kummempia ja syvällisempiä taiteen ja hela maailman olennaisuuksia.
    Kajanuskin kävi välillä Pietarissa johtamassa orkesteria ja parin päivän reissulta palattuaan löysi saman sakin samasta paikasta istunnolta. Sibbekös nuhtelemaan: "Mitä sinä Kajus koko ajan niissä ovissa kolaat. Istu alas ja juo niin kuin muutkin!"

    Tai no joo, on siitä muitakin versioita mm. täällä. Kannattaa poiketa, suosittelen.

    Hiihto-Niilomme aivoille riittää yllinkyllin ratkaistavaa pienemmissäkin ongelmissa.
    Nyt ysisatasen täytyttyä hän on rentona retkottaessaan pohdiskellut vähäisenläntää probleemia, mitätömpää kuin mitä nuo kuvan viisaat miehet lienevät maailmantuskissa kieriskellessään pohtineet - eli koko viikonlopun on päässä pyörinyt HS-RISTIKKO (HS 2945 17.3.2017) ja Auliksen asettama sanakyssäri:
    • KASVI NINEVAL


    _________
    KIRJA-ARVOSTELUT

    *** myös


    lauantai 18. maaliskuuta 2017

    Hiiriä pyydystämättä

    Katsoppas kummaa, virkkoi Miiri,
     
    tuopa on oikein lystikäs hiiri,
    sarvetkin päässä on sankarilla
    juuri kuin pässillä puskurilla.
    Oivan paistin ma siitä saisin,
    kun siihen koskea uskaltaisin.
    ---
    - Koetappas koskea, sarvilla pukkaan
    ja kynteni isken pörrötukkaan.
     
    Oon suurempi herra kuin hiiri vainen,
    min’ olen koppakuoriainen.

    Immi Helléniä, muistattehan. No nuo nyt tietsikkapöydän hiirimatolla kopistelevat, mitäs noista...

    Mutta mutta
    - Voiko tää olla totta! Imposiiple ja uskomatonta!

     
     Palaveroimme:
    -EI tuo nyt koppakuoriainenkaan ole, hitossa! vakuuttelee Lempi.
    - Eikä se Volter Kilven Suljetuilla porteilla torkottava, se, muistakos se
     'Sarvea torkottaa kuorimöyriäinen', pistän minä keskusteluun sivistyksen mittani.
    Yhdessä siinä siunaillaan ja tuumaillaan.
     
    Kunnes karvapalloa zuumaillaan:
    - Ei perskeles!
      Nyt tintin palloon on kiivennyt ite Musse Musculus! karkaa meiltä kuin yhdestä suusta.
     
    *** myös

    perjantai 17. maaliskuuta 2017

    Tampereen piligrimi


    Siitä ensimmäisestä teatterimatkasta oheisia, kun kerta toisestakin.
    Melkein kuin pyhiinvaelluksella olisi ollut Tampereella.

     
     
    Tammerkosken sillalla seisoessa ja noita ukonmulukeroita katellessa ei mikään muu voinu ekana puskeutua mieleen kuin Kallen äit-Riitu ja Riitun hävyttömät sanat, joita tähän en ilikiä muklauttaa, mutta jotka Kirjavinkkilinkkiä painaltamalla voipi käydä lukasemassa, heti introsta eli ingressistä.

    Punastuttiko painallus?
    Ja pitää ottaa huomioon jotta Riitu tunnustaa lestaationoppia:- Jumalan terve! yms.

    Tässä toki puhutaan herkemmistä tunnoista ja tunnelmista, joita heti Tammerkosken jälkeen oli Kallen jäljiltä aistittavissa:
    "En kuitenkaan kääntynyt heti ajamaan Viinikkaa ja Nekalaa kohti vaan jatkan Hämeensillan yli Keskustorille. Ajan torin laitamalle, jossa lukitsen pyöräni erään kauppaliikkeen telineeseen, ja siirryn seisomaan Hämeenkadun varteen kioskien lähelle. Jään seuraamaan kadun liikennettä. Syyskesän ilta-aurinko paistaa vielä lämmittävästi ja tunnen tyydytystä, jollaista olen harvoin kokenut.
    Olen kai seisonut ja katsellut varttitunnin taas kotipaikakseni tulleen kaupungin sydämeen, kun näen Raatihuoneen kellosta illan lähentelevän jo seitsemää. Niinpä kävelen pyöräni luokse, irrotan sen lukosta ja käännyn ajamaan takaisin Tammerkosken sillan yli."  - Iijoelta etelään

    Tätä ennen tietysti, jo ennen Hullu-näytelmää, piti poiketa Tammelan torille, vaikka mustat makkarat vakuumissa peräkontissa jo olivatkin.


    Mutta josko siellä jotain tämmöistä Kallen-aikaista ulottuvuutta vielä tavoitettavissa:
    "Matkani jatkuu Tammelan puistokatua ja pääsen Tammelan torille. Siellä pysähdyn kadun viereen oikealla leviävän puiston kohdalle ja jään katselemaan ympärilleni. Tori on tähän aikaan päivästä autio. Puiston penkeillä istuu jokusia ihmisiä. Kaksi rähjäiseltä vaikuttavaa miestä nuokkuu vinoittain puiston halki vetävän jalkakäytävän varteen laitetulla penkillä.
    Toria katsellessani muistan Ville Lahtisen, Rousto-Villen, joka oli tuupannut minua ratkaisevasti eteenpäin rakentajan ammatissa. Ville kun meni - "tiämmä" - ainakin vielä neljäkymmenluvun loppupuolella työstä päästyään herkästi Tammelantorille tapaamaan kavereitaan. Nyt Villeä ei näy, eikä liiemmin muitakaan ihmisiä torilla tai torin laitamilla."  - Iijoelta etelään
    Kalle on vasta 32 v, huom!
    Eletään Helsingin olympialaisten ja Suomen sotakorvausten viimeisen maksuerän jälkeistä syksyä 1952. Taivalkoskelta tyhjin kourin maailmalle lähteneen, muutaman kansakoululuokan käyneen, 5 vuotta sodassa olleen yliahkeran miehen saavutukset: vaimo, oma talo, rakennusmestarikoulutus ja mestarointi Sarviksen tehdasrakennuksella!
    Jokohan alkaisivat saaliit olla säkissä jostain pohjoisen korpimailta etelään, kaupunkiin varta vasten - sen yhden haaveen takia - pyrkiytyneellä sotainvalidilla?


    Ehei! Ja vielä mitä!
    Se haaveiden haave, täyttymysten täyttymys on vielä saavuttamatta - totta ja tuleva vasta kuuden vuoden päästä; sitä ennen pitää ottaa kirjotusmoottori moniaita kertoja esille ja harjoitella ja ponnistella ja elää vielä muutamat pohjarypemiset.

    _________
    KIRJA-ARVOSTELUT

    *** myös



    keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

    Enkelimatkailua

    Juolahti mieleen Lappeenrannan Niskavuori-teatterireissulla poiketa katsomassa toinenkin katsottava: aikoinaan porua aiheuttanut Reikäenkeli.

    Vastahan Tampereen Hullu-reissulla kuikittiin Simbergin Hugon Haavoittununeen enkelin toisintoa - ne tehtaanpiiput - Tampereen tuomiokirkon lehtereiltä:


    Miten se peltinen enkelparka talvella tuulessa ja tuiskussa jaksellee?
    Onko sillä nyt helpompaa kuin aikoinaan, kun se poistettiin haudalta mm. syystä että haudankaivajaa moinen rumilus pelotti. Niinpä se kyörättiin riidan ja kinan jälkeen pois, piilotettiin lehtikasan alle: tuolloin 'riitelyyn otti osaa myös kirkkoherra Kaiku Kallio, joka väitti teoksen olevan kristillisen tavan vastainen.' Willimies

    Lauritsalan kirkko on nimeltään "Taivaan valo".
     Toivo Korhonen ja Jaakko Laapotti. 1969
    Sieltä se sitten aikanaan kaivettiin Lauritsalan hyppyrimäen, siis hyppyrimäeltä näyttävän kirkon esipihaan.
    Ja siellähän tuo rauta kalisten värjöttelee - kevättä vartoen taivasta tavoitellen.

    Koputtelimme, kolkuttelimme  Eikä yhtään pelottanut.


    Kauko Räsäsen Reikäenkeli / Särkynyt Enkeli vuodelta 1960
    _________
    KIRJA-ARVOSTELUT

    *** myös

    sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

    Karismaa vai pelkkää persoonallisuutta

    Joissakin on ja joissakin ei. Karismaa. Joku on ja joku ei. Karsimaattinen.
    Jako on selkeä, ei välimuotoa: on tai off.

    Persoonallisuutta toki on monellakin.

    Noita näyttelijöitä pohdin, niitä jotka eivät telkuissa näy, Putouksissa sun muissa, vaan syrjemmissä valokeiloissa: Tampereella Hulluna, Kajaanissa Annan Kareninana esmes. Silti vaikuttavina näyttelijät Antti Laukkarinen, Eeva Aitta esmes - vaikkei rumpuja päristelläkään.

    Ja niinku nyt eilisiltaisen Niskavuoren nuori emäntä -näytelmän Heta Lappeenrannassa. Siinnoin jotain siinä Hetan näyttelijässä! Jotain erikoisen mieleen jäävää olemuksessa ja puheilmaisussa. Sen tarvinnut kuin avata suunsa niin jo heti ensi sanoista läikähti: tuo on ollut jossain, tuon oon nähnyt aikaisemmin, tuo erottuu joukosta, tulee tilaa kun jotain mölähtää/älähtää, vaikka kymmenen muuta ammattitaitoista on näyttämöllä yhtälailla.

    No niinpäs!
    Rosinana, Juutas Käkriäisen vaimona on ollut Maarianvaarassa ja Unto Monosen vaimona Savonlinnassa näemmä, kun blogeja selailen kotiin päästyämme: Helka Periaho. Helkatin hyvin arvosanoin on selviytynyt ainakin noista kahdesta osasta, Rosina ja Juutas otsikko KL-blogi Hikatusta ... ... sivumerkkejä 7.8.2012:
    "Vaan kyllä kirkkaimpana loisti Helka Periaho - minkälainen hökkä osasikin olla! Tuli jo mieleen että jospa se oikeasti onkin tuommoinen, siis Helka eikä Rosina. Katsomo täynnä ja tämä pällistelee ihmisiä, ja tuumaa että onpa herrasväkeä liikkeellä, on on. Ja hienot tamineet kaikilla yllä.

     - On se kumma kun pitää olla rikkaita ja köyhiä! Eikö voisi vähän tasata?

    Siihen suuntaan tuumii Helka Rosinana vaan ei vastausta saa. Eikä tunnu siltä että edes tasattaisiinkaan, rehellisin keinoin: kyllä se nyt niin vain on että sinä Juutas alat keittää sítä korven kyyneltä, pontikkata, ei tässä muukaan auta jos elää meinataan, hengissä olla.

    - Päivöö! tervehtii ja sanoo muutakin kiännellen, murretta murremmaksi viäntäen, mutta ei kuitenkaan tunkien, jotenkin vaan näkyvästi mutta samalla varovasti vetäytyen.

    Mikä muija!"
    Pitäisköhän ihan varta vasten ja sitä tehden tehdä uus matka Lappeenrantaan, kun hää on pian ensiltaan tulevass näytelmässä Terijoella pääosas?!
    Syynäis vielä että kumpaa: karsimaa vai persoonallisuutta.

    _________
    KIRJA-ARVOSTELUT

    *** myös


    perjantai 10. maaliskuuta 2017

    Onko pakko vapaaehtoisesti liikkua


    Johdannoksi, edes, asiaa:
    "Elintasotautien, kuten ylensyönnin, liikkumattomuuden, tupakan ja viinan aiheuttamat kustannukset peritään meiltä kaikilta, vaikka ylettömiä määriä yhteistä rahaa säästyisi, jos aivostossamme käyttäisimme viisaasti sivistyskansamme jo neuvolasta alkaen nauttimaa kansanvalistusta.
    Emmehän me (ainakaan vielä!) sadoin tuhansin – miljoonin ajele tien väärää puolta, emme hypi ikkunoista, emme vartavasin kävelee heikoilla jäillä sulaan.
    Jotkut toki tekevät tätäkin!"
    Ja lopuksi, myös, asiaa:
    "...liikuntaharjoittelu sai solut tuottamaan enemmän proteiineja mitokondrioiden ja ribosomien tarpeisiin. Mitokondriot ovat solujen energialaitoksia, joita on erityisen paljon lihassoluissa. Ribosomit tuottavat solussa proteiineja.
    Erityisen voimakkaasti harjoittelu vaikutti eläkeikäisiin eli 65-80-vuotiaisiin koehenkilöihin. Heidän mitokondrioidensa energiantuotannon kyky parani liki 70 prosenttia." 
    Ensimmäisen asian kirjoitti kommentiksi Voksi sir 4.3. 2017 Äejän  blogikirjoitukseen Julkisen terveydenhuollon kehukirjoitukseen, jossa Äej kertoo viiltävästi läpikäymästään tarpeellisesta laihdutusleikkauksesta.
    Toinen leikkeen tarjoaa jokapäiväinen ystävämme Hesari 8.3.2017.

    Mielenkiintoisia ja järkeviä tekstejä kaikin, erittäin

    Oma osuuteni tämän päivän delegoituneessa Potussa on vain tuon loogisen kysymysotsikon värkkääminen ennen päivittäistä hiihtopätkäystä:

    Koivuniemeä kohti - liikkus vaikka edes näin vähän.

    _________
    KIRJA-ARVOSTELUT

    *** myös

    keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

    Halvat huvit erräällä


    Huvitti kaiken viimeaikaisen tauluväärennöskuhinan jälkeen päivänä muutamana maililootaan tupsahtanut
    maalaustaidekutsuviesti, joka ei läpäissyt sähköpostin väärennöstarkastusta!

    Ja jos ei viesti läpäise, niin entä itse teokset?
    Siitäkös riemu tykönämme repesi - ilkku ja töhrääminen:

     
    - No on Erräällä halavat huvit! sanos joku vähän viisaampi.
     
    Rohkenin silti raottaa itse asian esille:
     
    'Suomen suurin kuvataidetapahtuma Taidemaalariliiton teosvälitys valloittaa jälleen Kaapelitehtaan. Ovet avautuvat yleisölle tulevana lauantaina 11.3. klo 11. Vuosittainen maalaustaiteen suurtapahtuma kokoaa Merikaapelihalliin yli 1500 taideteosta lähes kuudeltasadalta Taidemaalariliittoon kuuluvalta ammattitaiteilijalta. 
     
    *** myös
     
     
     

    maanantai 6. maaliskuuta 2017

    Soipa mehto

    Tuommoinen sen täytyy olla.
    Sen täyttymyksen hetkeä elävän metson (Tetrao urogallus) joka on juuri kohdannut maailman suloisimman koppelon.
    Tai nykyaikana voihan sulhon sulo olla ukkomehtokin.
    
    http://yle.fi/urheilu/3-9492817     

    Näin Lahti MM on kuitattu - lisäyksellä: hiihtäjäraikuli Northugin mukaan kisat menivät huonosti Norjalta, kun taas Suomelta hyvin jylhän Jylhän mukaan, mitä mitalitaulukko alla todistakoon!

    Vaan ei tässä olla niinkään urheilun perässä kuin kirjallisuuden.

    Ilmaus

    'Soipa mehto'

     
    löytyy nimittäin Kalle Päätalon Ukkosen äänestä, kun muonittaja Kalle tiristelee jatkuvat ilot irti sairaala-apulaisen Ennin helmoissa.
    Mutta löytyykö Huovis-Veikolta? - se tässä askarruttaa.
    Jotenkin siltä tuntuu että Huovisen jostain sen ensimmäisen kerran olen tavannut. Help!