Pakkohan tuo oli lukea

- sen verran sydämen syvyyksistä lähtenyttä tekstiä kriitikkopässeistä, noista kukko- tai ukkopoikakriitikoista!  👄

Enkä halua olla eri mieltä, jos en samaakaan. Toki samaa kuin mitä Emilia Männynväli myrskyämisensä lopuksi kritiikissään kriitiikistä/kriitikoista Kritiikin Uutisten kolumnissaan Kriitikon vastuusta:

"Hyvä kriitikko on sellainen, jolle voi sanoa – ja olen sanonutkin – että helvetin hyvä teksti, vaikka olenkin kaikesta eri mieltä." 

Varsinaista hersyttelyä läpi jutun! Ilo lukea - vaikkei kai saisi toisen edgylle ja raivolle. Tyylistä nautin: liikkuu vaihdellen asiallisen kuivasta tietokielestä* ei-asialliseen rahvaankin ymmärrettävään sanomaan**.

* "Kriitikon tärkein työ on kontekstointi, ja on myötähävettävää lukea murskakritiikkiä, jossa kriitikko ei tunnista kontekstia tai edes ilmeisimpiä intertekstuaalisia viitteitä, saati ole kuullutkaan aiheesta viimeisen viiden vuoden aikana käytyä keskustelua."

** "Kriitikolta ei ole kovin ammattimaista olla, että vittu kun vituttaa, projisoida tunne taiteilijaan ja kääriä ”vitun tyhmä runkku” hienosteleviin eufemismeihin. Toki sellainen kirjoittelu voi olla hauskaa – tiedän kokemuksesta – sillä tavalla kuin hihittely pillunkuville pulpetissa voi olla hauskaa "

Perustelu on kritiikissä kaiken A ja Å. Siinä Männynvälin sanoma ja sanottava. 

Sen kummemmin perustelematta, repostelematta:

Männynvälin kirjoitus on koko matkan luotaantyöntävän väkisin mukanapitävä. Aamun helemi.

Kirjaihmiset, kipinkapin lukemaan tästä!

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

10-12-tuntia putkeen

 Toivo Konttinen ja Miki Liukkonen

”Minua kiinnostaa oikeastaan kaikki paitsi curling, mankelointi ja sukupuoli-identiteetti”, Liukkonen tunnustaa. Hän kirjoittaa dopamiinikiihkossa 10–12-tuntia putkeen, hänkin käsin. Kirjoittamisen pitää hänen mielestään olla ”vähän epäterveellistä, liiallisen keskittynyttä ja keskeytymätöntä. Armotonta.”

Tuon pätkän tuplalainaan Kritiikin Uutisten sivulta, jossa Hannele Salminen puolestaan lainaa Miki Liukkosta arvostellessaan Ville Hännisen kirjaa Miten kirjani ovat syntyneet 6. 

Siis 10-12-tuntia putkeen kirjoittanut Liukkonen.

Itse luin eilen ahmien klo 10-21 putkeen Konttisen Topin (pohjustus alla)*, meidän kylän Pietari Päivärinnan, kirjoituksia muovilaatikosta (koko arkisto), jonka sain käsiini - tai oikeastaan keittiön rappusille tuotuna - etsiessäni Topin Mummon murikasta kunnanvaltuustoon -muistelmateoksesta puuttuvia sivuja koulumuistoista. 

Topin kirja ja sen syntysytykkeet näet kiinnostavat vielä enemmän kuin tuon valtakunnan kerman kirjat ja niiden synty!

Mummon murikan sisällysluettelo oli lupaillut mielenkiintoisia tarinoita vuosilta 1936-1940, mm.

• Ensimmäinen laiskanläksy
• Toinen nurkassa olija
• Pääsy isompien poikien porukkaan
• Erehtyksiä sekä omia pieniä kujeita
• Urheilua kuusessa sekä lopuksi aresti
• Paperinen lentokone ja aresti
• Piilossa halkolaatikossa
• Pelleilyä nurkassa ollessa
• Opettaja Kuusaroa lumipallolla päähän
• Tornin häkkiin nousu kirkossa katsomaan ympäristön maisemia

Mutta:

Harmien harmi, ettei noita koulumuistoja löytynyt, vaikka kuinka pengoin ja tarkk'luin jokaisen lappusen! 

Vaan palkitsipa tuo kirjoitusten vyöry lukijansa monilla muilla paikkakunnan jutuilla ja Topin elämän kuvauksilla ajoilta, jolloin jokapäiväinen leipä on ollut kivien ja kantojen alla ja monen ammatin takana: on Topi ollut jos renkinä niin suutarinakin, vänkärinä ja autokuskina, lossarina ja ties minä monena muuna.

Että osaavatkin olla jutut eläväisiä ja juttujen juuret tutuntuntuisia Hirvosen Jannen ja Kauppalan Eljaksen sun muiden tuttujen kylänmiesten ja -naisten 'kelekassa'.

Tapahtumia Kontisen Topilla (1927-2012) on takuulla enemmän kuin Liukkosen Mikillä (1989-2023) - johan tuon todistanevat elinajatkin. 

Ja leipä tiukemmassa / 'oman käin varassa'.

*)

Oli Topin vuoro lähteä

 

Kauppalehti digi 26.02.2012 - 12:00 | hikkaj | rakkaus, koti, henkilökuva, Local

miesten valioita

Kaikki vuorollansa. Nyt sitten Topi oli lähtenyt. Rivitaloille kävelin yhtä tietoa vailla, pois kävellessä jo tiesin. Kaveri kertoi: - Oli kauppaan jäänyt.

Hyytsaareen hiihdellessä tuli vastaan velimies, autolla, kaheksatkymmenet kun jo ylitetty, harmitteli jotta portin takia pitää autosta vääntäytyä. Topi oli vanhempi. Hautajaiset pian edessä. On niin arvaamatonta, vaikka niin odotettua. Kenet milloinkin tempaa tämä luonto omakseen, jälleen kasvamaan.

Sillan alla siinä ja siinä jäätyykö virtaava vesi.

Tänä talvena pakkasista huolimatta järven jäät heikoilla ympärillä tämän saaren. Kaupunkiin päin aavaa, näkyy kirkkaalla ilmalla pitkälle, nyt leudommalla peittyy kaukaisempi sumuun heti Jänissaaren jälkeen. Sinne oli Topin isä hiihdellyt ennen vanhaan, kaupungin laidalle rakennushommiin, mitäs tuosta pitkälle neljättäkymmentä aukeaa kilometriä. Tuulelle otollista. Susia kuului olleen jäällä uhkaksi asti, olivat selällä ympäröineet hiihtäjän. Pakko oli varustautua pyssyn kanssa seuraavaan reissuun.

Lännen puolella vaanimassa pahamaineinen, uveavantoinen Ritosalmi. Sinne se osuuskaupan johtajakin oli kelkkansa usuttanut ja sinne jäänyt moottoreineen.

 Topilla oli kesäpaikka salmen takana tässä. Sotalahden lähellä. Lahden rantamalla mökki.

 "Tulehan pistäytymmään"  Topin veli aina nähdessään maanittelee.

 Aikamoista sotaa on elämä, monen kohdalla. Ja kaikkienkin, jos vastoinkäymisiä käydään luettelemaan. Vaan mitäs niistä. Turhaan mieltä mustaamaan, elämänhalua nakertamaan, kun elettävä on joka tapauksessa. Elää luottavaisempana! Ajallaan kulkevat murheet, ovat, käyvät ja sitten lähtevät. Hetkeksi helpottaa, ennen kun tulevat kohta jo toiset.

 Sillä tavalla se vaan menee, ilojen kautta kumminkin enemmän jos antaa mennä, niin parempi niin.

Ja työn, ankaran työn. Topi jos kuka teki ja osasi; mitä Topi ei osannut sitä ei tarvinnut kenenkään osata.

Taloja teki, rakenteli, navettoja, muurasi savupiippuja, sepitti autot, suutaroi saappaat, jos lampusta nappula lohkesi, ei syttynyt, niin ei muuta kuin 'Vie Topille!'. Kohta paloi. Topihan se, kukapas muu, sitä meidän Hispan moottoria silloin oli korjaamassa kun sedän saari poikasakilla poltettiin ja nolotti kun Topi kyselemään että 'kukahan mahto setäs saaren eilen polttaa?' ja Topi siinä oli istunut nimismiehen auton etupenkillä matkalla remonttihommiin, kun nimismiehen setä sitten puhdisteli auton penkkiä ja lempeästi selvitteli meille pojannaperoille että 'pikkusen rasvaset taisivat Topi-setän housut olla'.

Meille se Topi rakensi vinttiin huoneet ja nakutteli paneelit porraskäytävään, korjasi kangaspuut ja latasi auton akut, ties mitä kaikkea hyvää sai aikaan. Viimeinen kosketus oli jokin joulu sitten kun kävin kirjoja hankkimassa: oli itse kirjoittanut, koonnut, painanut ja  sitonut omin käsin emännän kanssa, useita kirjoja. Totta kirjoittanut menneistä ja kunnan asioista, kun monessa päätöksessä oli mukana ollut.

Ei ihme jos ihastuneena, suorastaan viimeisen päälle otettuna oli serkkutyttö Topia kehunut, kun oli meiltä yhden Topin kirjan käsiinsä saanut. Serkun tyttö nauroi: "Kun ajettiin Helsingistä tänne niin aina kuului Topi. Vähän matkaa jos oli hiljaa niin jo  kohta kuului Topi. Topi kirjotti niin selvästi. Topi kertoi siitä että. Topi laivareissusta, Topi lossilla. Topi ja Topi. Äiti ihasteli. Koko matkan."

- Oli aihettakin, ajattelin Hyytsaaren päässä takaisin päin kääntyessäni. Näissä Topin maisemissa.

"Täälläkin nimet paikkain,

 kertovat taistoja käyty asein,

 Tännekin lännestä,

 samoin kuin Pyssyniemeen.

 

Länsi puolella Hyytsaaren on paikka nimeltä Sotalahti

 tämäkin merkki siitä, että

 on käyty taistojen mahti,

 on luoto eissä Sotalahen

 nimekseen on luoto saanu

 ajan myötä kehittynyt

 sotaluodoksi sanottavaksi,

 paikasta tästä on kalaverkoissa

 saatu pistimiä kiväärin,

 selvästi tunnistettavia.

 Varmaan joku ratsumies

 tullu luodolle hevosineen,

 saanut luodin sydämmeen

 ammutun Sotalahesta, 

 jättänyt pistimen luotoon,

 joka nostettu verkolla ylös

 Näin kertojat vanhat,

 ovat tämänkin tulkinneet."

Toivo Konttinen / Niitä näitä / 

Oma kustannus, kotitekoinen / Kirjojen määrä 25 kpl

 omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

huh!Huh!

Arvelin parantaa kirjallisuuskritiikkitaitoani ja aukaisin jäsenlehtemme Kritiikin Uutisten kotisivun:

Näkyvyys populaarissa marginaalissa – spekulatiivisen fiktion kritiikki genrelehdissä

Johan lähti!

Otsikkoon kompastuin. Suljin sivun. - On ne aikamoisia viäntäjiä nuo oikeat riitikot!

- Kokkeileppa sinä, jos se sinulta paremmin luonnistus, totesi tässä Ruuskasen Antti ja ojensi keihäänsä morkkaajalleen.

Kokkeilkaapa toinnii!

Kirjavinkeissä tänään:

Johanna Vuoksenmaa: Pimeät tunnit

KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjaorjuudesta irti

kukin taaplatkoon tyylillään, ei pijä kaikkea kaikkien turpa rullalla lukeman

Vuoden viimeisessä Kritiikin Uutisissa, 4/2015, keskitytään kritiikkiin
- Heh! Mites muutenkaan!
ihan niin kuin Jääkiekkolehdessä lätkään ja Juoksijassa juoksemiseen.
- Torviko oot!

Kari Saviniemen mukaan japanilainen kirjailija Yasushi Inoue näyttää pienimuotoisilla romaaneillaan hyvän kirjailijan teksti-idiksen: "Kirjailija luo tilanteen ja jättää yhdistelyn sekä rakentavan kokoamisen vastaanottajan iloksi."

- Siinnon ideaa! Ruokakinhan on ite suuhun lapettava.

Jukka Laajarinne, kirjailija, miettii, onko mitään kehittävää saanut kriitikoilta.
- Kirjailija? En o kuullukaan.
Jotkut analysoivat romaanin juonenkulun ja sisällön, mutta harvempi enää kirjan rakenteeseen ja käytettyihin keinoihin pureutuu. Kaikki arvottavat kyllä.
- Antasivat numeron loppuun niin ei tarttis turhaa jorinaa lukea!

Laajarinne kummastelee kriitikoiden ohiampumisia:

1. Kirjallisuustutkija lukee teoreettisen viitekehyksen läpi, millä ei juuri tekemistä 'kirjan ydinkysymyksen kanssa, ja antaa lopuksi teoksesta negatiivisen arvion'.
2. Pienen lehden arvostelija ei nähtävästi, asiavirheistä päätellen, ole lukenut koko kirjaa.
3. 'Valtakunnan päälehti lyttää käsikirjoittamani kuvakirjan ja yleistää yhden lapsen kokemuksen: Tästä lapset eivät pidä.
4. Joku ei ole ymmärtänyt romaania, mutta 'uskaltaa reippaasti julistaa, ettei teos tuo mitään uutta edustamaansa genreen'. 

- Elä näihen kanssa ristillisesti!
Niinpä, omatuntoni Courier.

Onneksi ikä tekee tehtävänsä ja on kahleista vapaa. Kirjatkin saa lukea niin kuin ne itse haluaa: emotionaalisuus edellä keulimassa.
Usuttaa moiseen uskallukseen muitakin.

KU esittelee numerossaan Kirjailija-lehden syysnumeron, joka keskittyy kritiikkiin ja jossa kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen
- Kirjailija, taas? Ei mitään havaintoa.
vaatii kritiikille laadunvalvontaa jotta ylikävelyjä tapahtuisi harvemmin. Lehtien toimitusten j.n.e.
Blogeillahan on oma laadunvalvojansa jo: Kiiltomadon päätoimittaja Aleksis Salusjärven Laadunvalvontayksikkö.

Lehden päätoimittaja Marissa Mehr heittää pääkirjoituksessa, Pirstaleiksi pärähtävä kriitikko, säväyttävän kysymyksen kriitikoista: "... lakkaako ammattikunta olemasta, tai toisin sanoen, tuleeko siitä loinen jonkin muun, esimerkiksi toimittajan, ammatin kylkeen?"

Reikäenkeli

Kritiikin Uutisten kesänumero tulla tupsahti arvokkaan jäykkänä - jo ulkomuodoltaan; siinä ei sivu rypisty postinkuljetuksessa niin kuin Seiskassa ja sanomalehdissä.
Kunnioittaen siihen tarttuu MaalaisKriitikko, MK, joka ei punaviinivuorikuplassa elä, vaikka tuosta niinkin voisi väärin päätellä. Jalat toki tukevasti ilmassa muuten.

Nyökytellen lukee MK pääkirjoituksen, jossa Marissa Mehr laittaa taiteilijaväen tajuamaan - jalat maahan - miten vähäinen on taiteilijaväen määrä koko Suomen populaatiossa:

•  "Tuntuu jopa hieman koomiselta, että prosentuaalisesti pieni osa leimaa muun Suomen joksikin itselleen vieraaksi kun totuus on päinvastainen."
• "Me emme äänestäneet ensisijassa  maaseudulle hyvinvointia."

Miksi sitten odottaa että maaseutuväki olisi äänestänyt kulttuuri- sekä muita suurkaupungin arvoja.

Muuten hyvä, mutta MK:n nyrkki- sekä perstuntuma on, että taiteilijaväestä liki puolet asuisi muualla kuin Suomen ainoassa kaupungissa; äänekkäimmät ja näkyvimmät siellä kyllä asuvat.

Mutta samapa tuo, sillä uusi opetus- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasonen vasta eilisaamuna kertoi MTV:ssä taiteen ja kulttuurin olleen etusijalla hänen arvovalinnoissaan hallitusohjelmaa laadittaessa. Ei ainakaan tilanne siis huonommaksi voi mennä.

Sitten kun MK Nevanlinnan oli lukenut ja muutamia muita ohittanut (toistaiseksi), yritti Koitelaa ymmärtää, mutta kun ymmärtämisessä löi sutia lopullisesti galleria-kohdassa 'taiteilijan työn kehittymiseen liittyviä kuratoraalisia tai diskursiivisia asioita ne eivät pysty tarjoamaan', meinasi jäädä paras ja herättävin kirjoitus lukematta:

Reikäenkeli lensi läpi ajan

Uskonnollinen taidekiista loi modernia Suomea 

Arja Anderssonin kirjoitus Kauko Räsäsen patsaasta, joka aiheutti uskonnollisen taidekiistan 1960-luvun alussa, jo ennen Salaman Juhannustansseja.
Andersson laittaa aktuellin syötin: vrt. imaamien ja jyrkästi uskovien kuviin suhtautuminen tällä haavaa.

Räsäsen Reikäenkeli/Särkynyt enkeli-patsas on nykyisin nähtävissä Lauritsalan kirkon mailla, kun se ensin on ollut yksityishenkilön haudalla ja haudankaivajan järkytyksen takia siirretty kirkkoherran myötävaikutuksella syrjään, löydetty joskus lehtikasojen alta ja kannettu riemusaatossa kaupungin halki jälleen ihmisten näkyville - uudelleen varastoon piilotettavaksi, kunnes kauppala osti sen ja sijoitti modernin Lauritsalan kirkon viereen.

Kauko Räsänen "Reikäenkeli"
http://willimiehenjaljilla.blogspot.fi/2012/08/reikaenkeli.html

PS
Seuraavan kerran kutostietä ajaessaan ei MK:n välieteppi olekaan ABC Viipurinportti vaan Lauritsalan kirkko ja sen kuve.

Ilman sarvia ja hampaita

Kaks on liittoa kestänyt, natisematta, kolmet vuosikymmenet. Avio on toinen ja SARV on toinen.
Ilman sarvia ja hampaita: Toinen on päivittäin läsnäoleva ja nyrkin yltöhollilla, eikä siinä tartte  kirjehiä kirjootella. Toinen taas hoituu kaukorakkautena.

Marissa Mehr 2013
Kuva: Veikko Somerpuro

Tältä toiselta tuli kirje, joka kuuluu näin:

Hyvä SARVin jäsen,

Kritiikin Uutisten vuoden 2014 viimeinen  numero ilmestyy myöhässä. 
Lehden alkuperäinen ilmestyspäivä oli 17.12., mutta osa jäsenistä saa 
sen todennäköisesti vasta tammikuun alussa. Myöhästyminen johtuu 
kirjapainosta. Jouluruuhkasta johtuen kirjapaino sai lehden postiin 
vasta 30.12.

Pahoittelemme myöhästymistä. 

Hyvää uutta vuotta toivottaen,

Suomen arvostelijain liitto
Kritiikin Uutiset

Eli joskus kakkossuhteemme jopa lehden lähettää vakuutena jatkumisesta!

Tuli lehti ajallaan, eilen joulukuun puolella siis, joten suhteemme voi hyvin ja kukoistaa.
Ja paremman puoleisesti, sillä verestä voimaa olivat hankkineet suhteen virkistämiseksi; naisen olivat valinneet päänaatikaksi kun entinen siirtyi suosiolla toiselle areenalle: Salusjärvi  Kiiltomatoon ja tilalle Kritiikin Uutisiin ilmestyi Marissa Mehr, joka on toiminut aikaisemmin mm. kahden kirjallisuuslehden, Särön ja Lumoojan, päätoimittajana. Hänen esikoiskirjansa Veristen varjojen ooppera ilmestyi 2013.

Eiköhän se siitä iloksi vielä repeä.
Hyvin tuo ainakin pääkirjoituksessa puoliamme pitää ja paheksuu kritiikin tilan puutosta tiedotusvälineissä sekä sen muutosta miellyttämisen suuntaan: pian lehdet julkaisevat vain kustantajien ohjailemia kirjoja:

"Kustantaja siis maksaisi lehdelle,

jotta saisi suuren tai pienen kritiikin sivulle, verkkoversion saisi edullisena kytkykauppana kätevästi mukaan. Luultavasti lehti pidättäisi oman 'välitysprosentin' palkkiosta,

joka lopulta päätyisi kriitikon taskuun."

hiihdot 105  km/€

ks myös 

Kuinka kohdata taide

Miten on lupa lukea? Entä jakaa lukukokemus julkisesti?

Ei minulla ongelmaa lukemisessa, nyt kun en juuri julkisesti kritiikkiä harrasta, mitä nyt Cityssä joskus; tämä blogipottu eli hienommin sanottuna -potta on ikään kuin privat - minkä nyt muutama asianharrastaja on mukana reiällä istumassa tahi pottua tonkimassa, pyllyä pyyhkimässä.

Kritiikin Uutiset on lehti, jonka SARVilaiset, minä mukana, saavat muutaman kerran vuodessa jäsenlehtenä. Ja kuten olettaa saattaa kuivempaa lehteä on vaikea löytää. Nyt tosin Aleksis Salusjärven tultua päätoimittajaksi elonmerkkejä ja kipinöintiäkin on ollut ilmassa, ei nyt sentään rälläkkänä räiskynyt - onneksi?

Uusinta numeroa nuuhkiessani (1/2014) kirosin jo hetkohta aluksi pääkirjoitusta lukiessani, että taasko ne kompastavat lukijansa noihin samperin kapuloihinsa - postmodernin teorian artefakteihin sms. - ja koketeeraavat sivistyssanoilla haluten pudottaa lukijansa ns. pellolle:

"Taide on yhä leimallisemmin tilallisia prosesseja, permutaatioita ja ajallisia kokonaisuuksia..."

Mutta mutta ja kas kas!
ASIAAN pureutuukin Aleksis ja moni muukin läsnäolosta, mukana hengittämisestä, puhuessaan näemmä: 'Digitaalisessa kulttuurissa läsnäolosta on tullut taiteen keskeinen elementti' kirjoittaa. Ja viittaa Fredric Jamesoniin.

'Taide on aina kokemus, se tuntuu joltakin, se tapahtuu kokijassa.'
'Tapahtuma läpäisee myös taiteen tekemisen.'
'Kritiikki käsitteellistää tätä kokonaisuutta.'
'Se on samanaikaisesti teoksen sisällä ja ulkona.'
'Kritiikki on samalla taiteeseen osallistumista että sen ulkopuolelle asettumista.'

Sitten tullaan siihen mitä olen ikäni pyöritellyt ja painottanut pelkästään lukijana jo:

"Luovan työn ensimmäinen vaatimus on aika."

Sekä kirjan kirjoittajalla että myös ja ETENKIN lukijalla on oltava AIKAA.

Ei taidetta tule kokea ja lukea kuin Paavo Väyrynen.
Yhteen kunnon 'rikokseen ja rangaistukseen tai maa on syntinen lauluun' on paneuduttava hartaudella ja ajan kanssa.
Niin kuin Joel Lehtosen Henkien taisteluun, käyttämäni vajaa vuosi; tai Rakastuneeseen rampaan, puolisen vuotta; tai Volter Kilpeen puolenkymmentä vuotta yhä jatkuen; tai Kalle Päätaloon, päivittäin pari vuotta, mikä aika tosin on jo Päätalon tuotannon aliarvioimista. Salama yhä kesken, Lehtonen yhä jatkuvassa kypsynnässä. Haanpää sentään päätöksessä, mutta varmaan palattavissa.
Ajan kanssa ne on tuotettu ja ajan kanssa niitä on luettava. Silloin niistä tulee osa minua!

Niin minä teen ja olen periaatteessa aina tehnyt; tietysti vähemmän vaikuttavia puolihuolimattomasti silpaistuja teoksia kohtelen samalla tavalla: puolihuolimattomalla olankohautuksella. Ne ovat minun ulkopuolellani, pään päällä joutavina kuljeskelevat, kuin täit napsin ne pois ja heitän menemään kuin sianpuolukat*. *( Marja mauton, vaikkakin sitä on saatettu käyttää hätäruokana. WP)

"Tapahtuvaa taidetta voi kokea vain olemuksellaan - se elää enemmän osallistumisesta kuin vastaanottamisesta", päättelee Salusjärvi pääkirjoitustaan lehden numerossa 1, joka yrittää täyttää Esitys-lehden pyyntöä ja toivetta selvittää teemakokonaisuutta 'esitys ja essee'.

Pitää lukea niin että tuntuu, ja vaikka naiivilta vaikuttaisikin sivullisesta/kanssakatsojasta, kriitikonkin olisi heittäydyttävä mukaan, Kaisa Viljanen, HS 18.1.2014:

Suomessa kriitikolta tunnutaan odottavan viileyttä ja analyyttisyyttä. Innostuksesta saa helposti lapsellisen höperön leiman. Miksi kriitikko ravistelee tunteensa pois ennen kuin palaa keikalta toimitukseen? Miksi kulttuurijournalismi on niin vakavaa?

Niinpä niin, vai sanoisiko vakuudeksi tuon inhottavan ilmassa pörräävän ja kaikkien julkkisten huulilta tällä haavaa sinkoilevan  juurikin niin.

Ahmien, silti hitaasti ja hartaasti, luin lehdestä myös Jonimatti Joutsijärven kolumnin Kokemuslähtöisestä kritiikistä. Siihen palaan myöhemmin, kunhan pureskelen lisää.

Jäljellä   H: 610 km, KK: 257 s