Mikkeli (mieli)kuvin

 sanojen todisteeksi kuvakertomus näistä ja muista:

• Otto Manninen (1872-1950) - Mikkelin lyskan poikia
• Anni Swan (1875-1958) - tyttökoululainen Mikkelissä
• Carl Gustaf Mannerheim (1867-1951) - Päämaja Mikkelissä
• Riikka Purra (s. 1977) - puolita päivin Mikkelissä

Mannerheimiksi luulimme häntä Naisvuorella auringon sokaisemina,

                                                ⮟🠇

Jalkaväkimuseossa käytyämme

ja Sodan ja rauhan keskuksen / Muistin sivuutettuamme,

viestikeskus Lokin ohitettuamme:

Vuorelta laskeuduttuamme, pitihän se tätäkin vaunua pällistellä, taas yhden kerran,

niin näki Hitlerin naamasta naamaan harmaasta akkunasta:

Anni Swania turhaan etsitittiin, vaan Riikka Purra löydettiin:

Käyköön Annista - sadunkertojia kumpainenkin!

Kertoi kulkeneensa hotellilta tämän miehen ohitse:

Mutta jos olisi tarkemmin katsonut vasemmalle näiden pensaiden taakse:

Olisi löytänyt 

itse 

runoilija 

Otto Mannisen.

Semmoinen reissu meillä, jotka tänne varjoon suojaan loppuhuipennukseksi varsinaista teatteria, matkamme päämäärää, pujahdimme katsomaan: Linnan juhlia.

Herääpä loppuhuokauksena henkiin se Sever Suhosen tuhannen markan kysymys: 

Onko Mikkelliin mänijöitä?

Muita? 

Vielä ennättää: siellä se asemalla juna yhä uottelloo:

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kulttuurimatkalla Mikkelissä

• Otto Manninen (1872-1950) - Mikkelin lyskan poikia
• Anni Swan (1875-1958) - tyttökoululainen Mikkelissä
• Carl Gustaf Mannerheim (1867-1951) - Päämaja Mikkelissä
• Riikka Purra (s. 1977) - puolita päivin Mikkelissä

Eiköhän noista jo kulttuuri-Mikkeli avaudu! Ilman sen omia pankinjohtajapoikia, Erkki Liikasta ja sitäkin viisaampaa Olli Rehniä. Parin päivän tarpeiksi töllisteltävää. Kun siihen vielä lisätään huputettu teatteri, niin jo vot! Vaikkei tulevasta NATO-esikuntakaupungista vielä jälkeäkään katukuvassa.

Syysaurinkoinen kävelykierros alkakoon maahan upotetun Urheilupuiston kulmilta. 

Anni Swanin katua pitkin kohti kasarmialuetta ja Jalkaväkimuseota, jota vain ulkopuolelta tarkastellaan puisia kasarmeja kierrellen. Sieltä Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkon kupeelle ihmettelemään, miten ruman sysimustan rakennuksen on kaupunki lapsilleen päiväkodiksi rakennuttanut - eivät mahda lapsoset pahemmin viihtyä moisessa synkässä rakennelmassa?

Kiireellä karkuun pois pohjoista kohti.

Piankos kuljetaan tuomiokirkon takana Otto Mannisen kadulla. Ja muutaman harpan päässä onkin Sodan ja rauhan keskus Muisti. Tällä kertaa Päämajan Marskin huone jää vilkaisematta, sillä onhan tuolla jo oppilaiden kanssa kerran käyty. Tuskin kelpaa natolaisten esikunnaksi rakennus.

Mites Lokki, viestikeskus kallion sisässä? Kiinni. Mitäs tuostakaan, nähty on kerran sekin luola. Ohi vaan ja kallion päälle - kapuaminen ylös Naisvuorelle: alla koko kaupunki panoraamana.

- Tuonne! Tuonne vielä päivän päätteeksi, alas aina asemalle saakka. Tiedätte kyllä, mikäs vaunu se siellä. 

Ei muuta kuin päätä pehkuun ja pielukseen, ja kohti uutta aamua ja päivää - edessä se varsinainen, se, miksi tänne on oikeastaan tultu. 

Katos katos: Riikka Purra keltaisissaan Kirkkopuistossa, missä kirkkoa ei ole, tarjoamassa pirteänä sanaa, kahvia, makkaraa ja lettua porukoille. Nautitaan kaikin, kun ilmaiseksi kerran saadaan!

Vaan ei valtiovarainministerikään riitä retkemme pääkohteeksi. Ei  kulttuurista leikkaava Riikka päämäärä voi olla kulttuurimatkalaisille - sattuma sopassa vain koko saksi-Riikka.

Päämäärämme on Linnan juhlat. Niihin bileisiin pujahdamme makkara suussa, kahvikuppi kätösessä keskellä päivää, josko siellä tarjolla paremmat boolit ja pelit:

Mutta siitä sitten joskus, kunhan kotiin pääsemme, kameran kuvat puramme ja niillä toisen pottujutun kuvitamme - josko huomenissa jo jaksaisimme. Tahtoo ottaa voimille.

Sen verran rankkoja nämä kulttuurimatkat!

ps

Tämä tarina Annista ja Otosta jää ainakin mieltä kutkuttamaan: 

vai antoi Anni rukkaset Otolle! Tulikohan se muuan Leinon Eino väliin räpylöimään? 

Se on ihan ensteks selvitettävä.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

viimeksi

Pentti Stranius (toim.): Olemattoman kokeneet - Muistelmia suomalaisopiskelijoiden Neuvostoliitto-vuosilta

Vuolen Vuolletta iltapuhteeksi

 Juuri kun eilispäivänä olin Kämppäemännistä pottujutun painanut näkyviin ja päivän kuusiaitaa parturoinut, niin eikös illalla pohjalukemisena Heidi Jaatinen sivunnut savotta-asiaa ja kämppäelämää vajavaisine 'menoineen':

"Karmea katku tukkikämpillä. Russakoita kerroksittain märissä hevosvaljaissa. Sokeripussin jos jätti ulottuville, aamulla oli paloista jäljellä kuoret, olivat ukot vehdannet sepittää, kun Tuure oli mennä talvena pistäytynyt yläjuoksun savotalla. Miksi hän olikin tuppautunut sisään, käry oli tainnuttaa jo ovella. Kauheampaa oli vain läskikauhojen jono kaminalle. Tuuresta ei olisi siihen, oman paistovuoren vahtaamiseen, ja joka päivä sama ruoka. Mutta miehet olivat tyytyväisiä, porukassa hankittu sianihra takasi läskiä leivälle ja ruista ranteeseen. Puhdetöitäkin askarreltiin, verskejä pärekoppia katto-orret killillään."

Niin illan pohjalukemisena, iltatähtenä, helmenä, tällä haavaa menossa on tuo elokuussa aloittamani Heidi Jaatisen Vuolle, Kiuruvesi-sarjan kolmas osa. ed.

Etenemässä sivulla 372 - jäljellä onneksi vielä yli puolet 900-sivuisesta murikasta. 

Ei monikaan kirja ole kelvollinen viimeiseksi hitaaksi sanaksi illan päätteeksi. Vuolle kelpaa.

Harvassa ovat unihelmet.

Heidi Jaatinen

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kämppäemäntiä ja laivakokkeja

Eivät savottaemännät itse asiassa läheskään niin vanhoja olleet, kuin miltä emäntä sanana kalskahtaa. Nuoria tyttöjä ja naisia paremminkin olivat, parinkympin molemmin puolin, kuten kansikuvasta näkyy: 

Maaria Haikola: Kämppäemäntiä ja laivakokkeja - 
Metsä- ja uittotyömaiden ruoanlaittajia.
Tapio 2024

Syrjäisillä salomailla Kainuussa elettiin, puutteellisissa olosuhteissa - mieslauman keskellä vain muutama nainen.

"Kuhmossa metsähallituksen yli sadan metsätyömiehen Katajavaaran kämpällä työskenteli 1960-luvun alkuvuosina yhteensä neljä emäntää: kolme työmiesten ja yksi teräväpään kämpässä."

⮜🠄 Liki Venäjän rajaa näemmä olivat työnlaidassa, 

(Stalinin Hyvää Hyvyyttään?) jättämässä poukamassa.

Luen Maaria Haikolan tietokirjan alkumetreiltä. Ja ruokalistaa tutkin, ikään kuin en tietäisi ja aavistaisi:

"Ruoaksi kämppäemännät laittoivat tavallisia kainuulaisia keittoruokia ja lihakastikkeita, joissa käytettiin mausteina lähinnä sipulia, suolaa ja pippuria." Kasviksia oli turha soluttaa sekaan, raskaaseen läskikäristykseen tottuneet miehet eivät moisista välittäneet. 

Näin Kalle Päätalon ja Pentti Haanpään* kautta sanallisesti savottahommiin perehtyneenä, on aiheellista lukea objektiivisempaa tietoa sekä asiallista asiaa metsien miehistä ja heidän ruokkijoistaan runsaan valokuvaston kautta. Pääsemme metsäkämpiltä myös uittohommiin sohoveneillä, missä ruoanlaitto oli taas omanlaisensa raskasta, sekä ulapoilla seilaavien laivakokkien helpompaan joskin yksinäisempään työympäristöön.

Ei tämä niin kuivaa luettavaa ole kuin luulisi. Työhistoriaa kaikin: runsaat puolivuosisataa kestänyttä savotointia, ennen kuin konevoimat puskivat metsiin ja korvasivat miestyövoiman.

Välillä säälien luettavaa, koko ajan kunnioittaen ja mietiskellen nykyihmisen pärjäämistä leivänhankinnassa noissa ankeissa ja ankarissa olosuhteissa syrjäseuduilla. 

* Eikähän se kaksista ollut silläkään Haanpään Amerikkaan muuttaneella tukkijätkällä, joka 15 vuoden ajan kävi - joka ikinen vuosi! - häviämässä vuoden tienestinsä rulettiin toiveena päästä takaisin Suomeen.

"Mr Niemi käsitteli puita Amerikan maassa, kovia puita, kirveineen ja kiiloineen. 

Hän osasi ammattinsa ja pääsi palkoille. Ruuan lisäksi hän tarvitsi vain pari piipullista tupakkaa päivittäin." Suomeen tai kämpille, novelli

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Hannu Mäkelä synnyttää romaanin

- saamme olla kotisynnytyksessä mukana

Hannu Mäkelä: Kasper. Mies ja tie. Aviador 2024.
Kansi: Satu Ketola

Taattua Hannua taas. Kasperia lukee kuin vanhaa tuttua, syö kuin itsestään selvää jokapäiväistä leipää, jotta ravituksi tulisi.

Tällä kertaa pääsemme lukijoina mukaan ottamaan selvää, miten moinen fiktiivinen teksti taipuu romaaniksi asti. Olemme romaanin synnyttämisessä kanssaeläjinä, ainakin katsojina. 

Hannu Mäkelä (s. 1943) kirjoittaa kirjaa, jonka päähenkilö on poikapuoli. 

Pojalle, koska päähenkilö on, täytyy keksiä nimi. Se keksitään mietiskelyjen jälkeen hyvä jottei yhdessä: Kasper. 

Porukassa kasvatetaan poikaa isommaksi; isä on jo aikoja häipynyt hemaisevampien helmojen perään, äidillä omat mielenterveysongelmansa. Yksinäistä poikaa kasvattavat myös sukulaiset, ja ennen kaikkea kovakouraiset pihakiusaajat lisätään lähikasvattajiksi.

Siitäpä tuo poika sitten saadaan vartutettua mieheksi, jolle on elääkseen keksittävä ammatti. Toimittajaksi sopii, koska runoilee jo poikasena mielessään, tytöistä tietenkin tykkä. Käy alan koulun. Pannaan moninaisiin lehtiin töihin, sitten aikanaan, ja moninaisiin naisiin sotkeutumaan.

Hannu Mäkelä
Kuva: Auli Närevuori-Mäkelä

 "Sattuma korjaa satoa, siinä lause, jonka Kasper myös oli aikanaan jostain oppinut. Päähän se oli jäänyt kuin takiainen karvaturkkiin. Vertaus on huono, mutta sille emme nyt voi mitään, se vain tuohon tupsahti."

 Sattumahan kaiken sanelee, tai oikeastaan kirjankirjoittajan oikut, eli kirjailija, joka muistuttaa mielikuvituksen nopeudesta. Nopeampi se on kuin se Piirosen pässi, vai oliko se Piiroisen?. Kun edestakainen matka Jupiterin kuita katsomaan kestää tuskin sekuntiakaan, niin mikä ettei mielikuvituksen, tuon veijarin, avulla Kasperin elämänpituiseen talsimiseen ole helppoa, nopeaa ja vaivatonta ympätä vaikka sun minkälaista oikkuilevaa sivupolkua ja hypähtelyä!

 "--- kyseessä on teos, jonka johtavana teemana ja sanoisiko polttoaineena on mielenkarku, jota yritetään epätoivoisesti pitää aisoissa. --- Kuka tietää mitä on tulossa, ei kukaan, ei edes sen tekijä. --- Se kertoo oikukkaasta mielestä ja kirjoittajan vallasta."

Kirjailijan ajatus voi eksyä sinne sun tänne. Niin käy Mäkelälle tällä kertaa, ja siitä vaan mies punoo vaikka rutiinilla lukukelpoisen romaanin puolitietävänä kertojana.

Mielenkarku, mikä sopiva sana kuvaamaan niin tätä kirjaa kuin sen arvostelua! 😊

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Opiskelua Neuvostoliitossa

 ja arkielämää

Pentti Stranius (toim.): Olemattoman kokeneet -
Muistelmia suomalaisopiskelijoiden Neuvostoliitto-vuosilta.
Kirjokansi 2024

Joulujuhlien vuoro tällä kertaa kuvassa. 

Syytä juhlia milloin mitäkin, sen verran rankkaa oli opiskelu Neuvostoliitossa. Oli välillä päästettävä liiat höyryt pellolle - vaikka sillä aikaa kun venäläiset opiskelutoverit olivat suorittamassa työvelvollisuuttaan maaseudun pelloilla.

Neuvostoliitossa 1970-80-luvuilla opiskeli, lähinnä kommunistipuolueen sekä Suomi-Neuvostoliitto-Seuran kautta opiskelupaikan saanutta aktiivista ja aatteellista, vähävaraista nuorisoa. Opiskelu oli ilmaista ja siitä vielä maksettiin kuukausittain ruplamäärä, jolla tuli hyvin toimeen. Niinpä aikanaan kun tutkintodiplomi (rakennus-, kieli-, historian- lääketieteen yms. aloilta) 5-7 vuoden jälkeen oli taskussa, hommat hoidettu, ei opiskeluvelkaa ollut ja pääsi kotimaassa aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Vaan eipä aina päässytkään! Tiettyjä epäilyksiä ilmeni työnantajilla naapurimaassa opiskelleen työhön pyrkijän motiiveista.

Pentti Straniuksen toimittamassa Olemattoman Kokeneet -kirjassa 20 VeNeOy-yhdistyksen jäsentä muistelee opiskeluaikojaan ken nyt missäkin tutkintoaan suoritti: Moskovassa, Leningradissa, Kiovassa, Minskissä jne.

Ruohonjuurielämää Neuvostoliitossa. 

Mielenkiintoista kerta kaikkiaan saada vahvistusta kuulopuheille parinkymmenen ihmisen suulla. Useimmilla meni putkeen opiskelut, joillakin juomaputkeen.

Kasvotuttu Joensuun kaupunginteatterin näyttelijä Minna Maaria Virtasen ammattiin, ja ammattiaan yhä harjoittava, valmistuminen Venäjällä 1997 on tuorein valmistuja kirjassa. Ei se sen helpompaa kielitaidottomana maahan lähteneen opiskelijan vaativa koulumainen elämä ryöstökapitalistiseksi muuttuneessa valtiossa ollut, vaikka muu arkielämä asumisineen Minna Maarialla olikin.

Kasvotuttuakin tutumpi kirjan toimittanut ja koostanut öisinkinajattelija Pentti Stranius, sen Leon ja muutaman muunkin isä, päättää muisteluteoksen omalla kertomuksellaan. Pentin elämää on voinut seurata ainakin hänen kirjoistaan Leijonasillalla ja Vähän karvas jälkimaku sekä lyöttäytymällä hänen johtamilleen vankkaa ja kokemusperäistä tietoa tulviville Venäjän-matkoille. Silloin vielä kun voi.

Oman persoonan ja miksei aatteenkin hapertumisesta Pentti kuvailee näin:

" 'Yhtä' puhuminen oli loppujen lopuksi aika harvinaista, enemmän elämää oli toisaalla, arkisfääreissä. Mutta saattoihan tämä tiedostettu 'ketman'-ilmiö tai 'kaksoistietoisuus', vaikuttaa kohtalokkaasti luonteenkehitykseeni ja pohjalaisen mentaliteettini vähittäiseen murentumiseenkin."

Pentti Mars-kentällä tulkitsemassa matkalaisille Kuusisen klubilla kuolleiden muistolaattaa.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

(pstpst tästä kirjasta lisää tästä)

tänään

Tom Sjöblom: Kävelen

Epämukavuusalueella

 het' perrään suoraan taas syvään päätyyn

 Kanteletar/Elinan surma

Elinainen neiti nuori

Meni aittahan mäelle,

Vaskivakka kainalossa,

Vaskiavain vakkasessa.

Tuoltapa tulee Klaus Kurki.

“Mistäs tunnet Klaus Kurjen?”

“Tulennasta tuiman tunnen,

Jalon jalan heitännästä.”

On se vaan työnnettävä tuo nokkansa milloin minnekin ja milloin minkin aidan raosta pirteänä pysyäksensä ja ajan, menneen ja nykyisen, hermoilla.

Aukenihan tuo jollain tasolla sarjakuvakin, niin miksei sitten O0pPERAaaa! 

Oskar Merikannon Elinan surmassa eilen istuttihin, nautittihin - myös niitä leivoksia. 

Klaus Kurki ja Kirsti Fleming.
Heikki Kilpeläinen ja Anu Ontronen
Kuvakaappaukset ESMO ry:n videolta 

Vapistihinkin*, siinä ensimmäisellä rivillä, kun tuo tumma jytäkkä nainen tarttui teräsaseeseen ja lauloi niin että penkki tutisi. Oli muuten mahtava ilmestys! Ei se meitä jahdannut vaan Klaus Kurjen vaimoa. Tappaakseen vainosi Elinaa, mustasukkaisuudessaan, niin kovin halusi itselleen tuon Kurjen.

Ja nyt juonipaljastus (siis silmät kiinni ne jotka haluavat säil--jne.): juoni tuo tumma nainen, Kirsti, asiat niin, että Klaus itse lopulta tappoi vaimonsa, rakkaan Elinansa, kun toinen, tuo tumma nainen, koko mezzosopraanosuullaan syyti valhetta Kurjen korvaan - Elina muka kantoi toisen miehen lasta!

Se on jännä, jotta nämä juonipaljastukset kuuluvat oopperakuvioihin itsestään selvänä, libretto lukusalle, vaan paljastapa, spoilaapa, romaaneista, dekkareista juonet, niin johan saat lukijan vihat päällesi! 

Musiikin kulkua en tässä pysty paljastaen selvittämään, se täytyy kaikkien käydä kokemassa paikan päällä, missä nyt sitten seuraavan kerran ESMON organisoima esitys järjestettäneen. Tämä Karjalaisen kriitikko on kokenut sen näin:

Karjalainen / Jyri Ojala 22.9.2024

Vaan minullepa osattomalle asiantuntemattomalle kelepas! 

Kerrankin voi hyvällä omalla tunnolla ja suurella ihmetyksellä tunnustaa: en olisi halunnut tuon loppuvan niin pian - mitä tuota nyt 'huutoa' reilut kolmatta tuntia kesti. Ilmankos: M. Pölönenhän oikein televisiossa kertoikin että tangomaisen rahvaanomaista mustasukkaisuutta siellä tapahtuu.

Ajoi päin sula’a merta,

Alle aaltojen syvinten.—

Se oli meno nuoren miehen,

Kanssa nainehen urohon;

Kirsti rakkina perässä.

* niin, kennenkö kanssa vapistihin? Tietysti sen yhen hyväkkään, ikiystävä Mattibuun - hänhän on musamiehiä henkeen ja vereen, omat orkat ja pelit; eihän sitä muuten meikäläinen sotkeutuisi tämänmoisiin kotkotuksiin ja mielen avarruksiin. Nyt kun vielä seurueeseen saatiin mukaan vaimot ja Mattibuun Laura, musiilkkiope oppaaksi, niin hauskanjännittävä iltahan siitä taas kerran kehkeytyi, nyt Merikannon musiikin parissa.

Ohjaus Markku Pölönen, Joensuun kaupunginorkesteri /
kapellimestari Huba Hollókői

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Sarjakuvakirja Olavinlinnasta

 Satiirinen arvostelu

Mikä kumma siinä on, etten pääse sisään, jos kirjassa on sekä kuva että teksti samaan aikaan esillä!

Sama vanha laulu: Luen joko tekstin taikka selaan kuvat. Yhteensovittaminen tuntuu mahdottomalta: jompaakumpaa kartan. Jompikumpi on tarpeeton tavarra, eli kuvat, jotka jätän mielikuvitukseni varaan. Varsinkin jos ruutuja on enemmän kuin kolmeneljä.

Nyt taas yritän ja yritän, teen parhaani kuin urheilijanuorukainen - ja tulos on entisenlainen: kehnohko. 

Tässä täytyy olla koira haudattuna.

 Etsin tekijän nimen taakse kätkeytyvän henkilön. 

Kari Korolainen Yliopistotutkija FT, dosentti. linkki 

Yliopistotutkija, perinteen ja kulttuurin tutkimus.   Tutkin rajoja ja perinnettä ja teen sarjakuvia tutkimukseeni liittyen.  kari.korolainen@uef.fi | 050 575 6670  

En soita. On tuohon luotettava: ei kai se tutkiva dosentti vallan hupsuja saata laskea käsistään läpi.

Niinpä uusi lukukierros edessä. Ja katso! Sesám! On auettava tuo Olavinlinnan syntymäsyviä katsasteleva sarjis: 

Savulumi - Satiirinen sarjakuvakuvitelma Olavinlinnasta. Kirjokansi 2024. 

Satiirinen ja surrealistinenkin - molemmat kuitenkin heiniäni.

Linnaa rakennetaan. Jossain välissä kesken valmistumisen linna lentää taivaan tuuliin, päästyään irti köysistään, palaten kuitenkin kierrokseltaan entiseen paikkaan. Kansa pällistelee, ihan ölöllä yötä on. Vaan ei tuo vielä mitään, sillä ei aikaakaan, kun linna taas liikkeellä; se katoaa Kyrönsalmen kalliolta virtaa pitkin näkymättömiin kallioineen kaikkineen uidakseen sitten taas entiseen virtapaikkaan: kallioineen kaikkineen!

Ja mikä sitä nyt kuljettaa? Sepä suoranainen shokki! Nyt taritaan viimein nuo kuvat. Ja oikeantuntuiset Totit ja Sturet taas paikalla.

Ei uppoa linna, vaan uppoan minä innolla uudella aloittamaan kirjan alusta. On tässä sittenkin se juju.

Ja lisäksi: olenhan nähnyt monta kertaa valmiina tuon tämän:

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Haastattelu

 Ikään kuin minulla mitään sanomista!

Kävi onneton flaksi:

jouduin Kirjavinkkeihin - haastateltavaksi. 

Haastateltuani Norhan Tomia 

- utsi Mikko oitis omia 

                 sanomia! 

***

20 ja 24 tai 24 ja 20.
Siinä RAIKUILUN vuoden 2024 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa
ja pitää lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Lähtöruutu

Kävivät ja lähtivät

Ovat ne kaikki! 

Kenen tahansa. Aika epeleitä, suloisia. 

Ai että! 

Niin kuin Hänkin mainio mulipää kakkatehtailija.

Mutta ei auta: leivän perään etelään lähdettävä on ... ...  ja miun muihen mukana. 

Vilkuttelenpa 

ja työnnän nokkanykeröni lähtöruutuun. 

Näinikkään:

- Nähhään!

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

(muuan haistattelu 👀😅😤)

Homo viator

ja andante-elämä 

Tutkiva Juorunalisti on päässyt kirjamatkansa päähän.

Se sähkökirja jota hän on lukenut silmät sirhallaan tietokoneen ruudulta osoittautui antoisaksi kirjaksi nimeltä Kävelen. Ai että mikä työmaa! Siinä istuessa väsyivät silmät, selkä ja kädet. Jalat eivät silti monen päivän kävelyssä, viikkojen combostelassa kompastellessa väsyneet.

Kannatti silti vaeltaa. Lopputulemana tyytyväisyys, vähän niin kuin pitkien fyysisten suoritusten jälkeen aina, vaikka nyt vaellus olikin enempi psyykkisellä tasolla.

Tom Sjöblomin tahdissa tässä mentiin, Tom vei ja lukija vikisi. Ja välillä marmatti, miksei se pastori-tohtori lyhyemmin voisi asiaansa julkituoda vaeltavasta ihmisestä, homo viatorista, ja tämän andante-elämästä^* kertoessaan! Selkeää kauraa: mieli ja ruumis ovat yhtä - mieli liikuttaa ruumista ja ennen kaikkea aivojen liikkumaa.

Jotta tuon uskoisi, niin liikkumattomalle ihmiselle on homma kai väännettävä rautalangasta eli on otettava kaikista viisaimmat ja luovimmat ihmiset jonoon asiaa valaisemaan ja todistamaan: 

tarvitaan

1. Rousseau
2. Dickens
3. Balzac
4. Seneca
5. Hippokrates
6. Nietzsche
7. Kierkegaard
8. Gandhi
9. Thoreau
10. Lönnrot
11. 12. 13,,, jne

Naisista ainakin Pauliina Kainulainen, Rääkkylässäkin asunut. 😃 Ja moni Grosin tahi Kantin kaltainen, ennen kuin sanoma on valmis, uskottava ja todistettu.

Meille liikkujille vähempikin todistelu olisi riittänyt. Jopa pelkkä pesislyöjäkuningas Roope Korhosen lausunto, päivänä muutamana televisiossa toteama: mistään et saa niin upeita tunne-elämyksiä kuin vaihtuvista pelitilanteista kentällä. Ulkoliikunnasta siis.

Basam Books

Oli kiduttavan piinavan pitkä kirja tältä liikunnan myöhäisheranneeltä teologilta. Palkitseva lukusuorituksen jälkeen, ja miksei sen aikanakin toveittain.

^* "Sana tulee italian kielestä ja tarkoittaa alun perin kävelemistä. Andante-elämä on siis kävelyvauhdilla elettyä elämää; samalla se on myös leposykkeen tahtiin tapahtuvaa etenemistä. Se on kuitenkin jotain vielä enemmän. Se on elämäntapa, jossa käveleminen on nostettu elossa olemisen ja ihmisenä olemisen vertauskuvaksi."

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

viimeksi kirjailijahaastattelu:

Tomi Norha ja sillanpääläinen tyyli

Harry Lime

 laimea, huono!  ⭐ ⭐⭐⭐⭐

Tosin: Arto Pajukallio antaa TV-maailmassa Kolmas mies -elokuvalle täydet viisi tähteä. Puhumattakaan BFI:n valinnasta viime vuosituhannen parhaaksi brittielokuvaksi tai New York Timesin valinnasta tuhannen parhaan filmin sakkiin.

Vaikka kaikki kehuvat, Ensimmäinen Mies, tämä tässä, räväyttää tiskiin tuskin puoltakaan tähteä!

 Röyhkimys. Ettäs ilkeääkin! Pitäisi vaan mölyt mahassansa.

Katsottuaan muina miehinä Kolmatta miestä 39 minuuttia EM painoi koko värkin kiinni ja jäi silmät sirhallaan tuijottamaan kämmenpohjiaan kuin paraskin Kummun Kalle, sillä kätöseen oli jäänyt vain suuri ? 

Koko vyyhdissä ei päätähäntää.

 

Kyllä-kyllä. Kyllä hän itseään syytti: täysi noviisi elokuvankatsojana, täysi uuno, ollut aina, kuvallisen kerronnan ymmärtämisessä. 

Vaan periksi ei antanut EM. 

Vaihtoi telkun läppäriin, josta kaivoi esille Areenasta tämän:

Ennen elokuvaa: Kolmas mies -keskustelu. Oksana Lommi ja Laura Kolbe.

Eipä tuostakaan hullua hurskaammaksi tullut, muuta kuin että tuo Oksana on kuin Anna!

           Oksana Lommi vas. oik. Alida Valli (Anna)

Tarvittiin  siis vielä pitempi selvitys.

Ahaa! 

Nyt Se Elämys taisi putkahtaa.

Eli 

sitten kun jossain vaiheessa kissa kiehnää ja itse Harry Lime, Orson Welles, astuu valoon. Siitä räjähtää elokuva lentoon. Ja varsinkin loppukohtaus viemäreissä. 

Niin kertoivat nuo keskustelun naiset: Laura, Oksana ja pj. Anna Möttölä.

Joten ei auta Ensimmäisen Miehen muuta kuin nöyrtyä ja palata piakkoin asiaan - jonain kauniina päivänä jatkaa kohdasta 39 min tai katsoa koko homma alusta uudelleen.

https://areena.yle.fi/1-796316

 omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kuka nyt Long Playta lukisi

 Liittyy sarjaan Kuka nyt lehteä lukisi - kuuluipa tai ei sinne. Suosituin.

➤➣ LP

Kerrankin - otsikko ei käänteinen ole. 

I eka pointti, miksen

En näet ole sivusilminkään vilkaissut Long Playta/ -tä, en korvaani lotkauttanut LP:lle. Koska en koskaan ole kuullutkaan koko verkkojulkaisusta, en iän kuun päivänä, kuuna kullan valkeana!

Kunnes eilen tämä johdatti jäljille:

SK 9.9.2024

 Heräsinpä vihdoin kysellen: - Jokin uusi asia vai?

II pointti, miksen

Tiedän kyllä syyn, miksen aiemmin, sillä vastahan sivusin koko asiaa: Kieli Suomessa, suomen kieli. Karttanut kaikkea 'nykyajan svetisismiä' - Henkeen ja hurmeeseen. ks. PS*

Helpotuksen huokaus: vaikka julkaisu perustettu jo vuonna 2013, vasta tänä syksynä sen kulttuuriosasto, tuottajina Oskari Onninen ja Sonja Saarikoski.

Alkusyöttinä Kuusiston Pekka:

Lisää

*PS

Onneksi on nuorta toivoa:

Kivenkantajat

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Tomi Norha: Naarasperho

Yhden päivän lehdet

postilaatikosta

putosivat pöydälle epäjärjestykseen

- Nouki meidät!

Piti niputtaa.

Vanhasta muistista ja tottumuksesta hommahan meni näin: 

1. APU on helpoin luettava. Selauksella selviää. Seela Sellastakin. Voi lukaista heti alta pois.
2. EEVASSA yleensä pari pitempää aikaa vievämpää juttua. Siirtyy myöhemmäksi. Nyt Anni Kytömäki ja Vappu Taipale. Anni sanoo tunteneensa, että oli kuollut ja elossa samaan aikaan vakavan onnettomuuden jälkeen. Vappu ilmoittaa, että häntä voi rakastaa vaikkei arvostaisikaan. Hyviä tyyppejä kumpainenkin. Taipaletta olen, ihme kyllä, lukenut enemmän kuin Kytömäkeä.
3. PARNASSO, ikivanha tuttu, muuttunut kuvalliseksi sitten Anhavan ja Laineen. Tilattu kotiin kannettuna oikeastaan vailla intohimoa - tasan päinvastoin kuin aikoinaan Tapio Pekolan Juoksijan tiluu. Syrjään Antti Tuureineen odottamaan kahden aikaisemman numeron kanssa kun aika on -tilaisuutta.
4. MAAILMAN KUVALEHTI. Jep! Melkein uusi tuttavuus. Loppui ulkoministeriön ilmainen Kehitys-lehti. Sen seinäkalenteria olen käyttänyt aamumuistiinpanoihin vuosien ajan, Mikähän muuten ensi vuonna vessanseinälle?
   Tämä lukupinkan päällimmäiseksi ja sieltä Pyhän lehden paluu -reportaasi Perusta sopivasti ensialukuksi. Tuo pyhä lehti on tosin kokanlehti, josta on tullut nuorta sukupolvea kiinnostava perinteinen rohto.

Lopulta arvojärjestys löytyi.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Minna Nikkanen: Sydänmaalaiset