Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

maanantai 31. joulukuuta 2018

Turhan vähissä hyvät työt

2018 väistyy. Rasti päälle.
Häpeällisen vähän hyviä töitä ja auttamishalua lakkarissa. Yksi ainoa hyvä työ koko vuonna. Sekin kuin veljelle, lapsuuden leikkikaverille, jonka kanssa yhä yhtä ollaan.

- On kun hedelmäpussi piässä kävelis, sanoi kun laskin lehtipinkan rivitalon pöydälle, - en nuista paljon kostu.
- No mikä?
- Tällä silimällä en nää just mittää. Tällä toisella kuultaa, ja kun oikein sihraa niän kaupanlappuloista hinnat.

- Etpäs oo aikasemmin valitellu.
- Oon ootellu jos ihestään korjaantus.

Siitä lähettiin alkukesästä.

Kaupungista varasin silmälääkärin ja loppukesästä laseroitiin kypsempi kaihi ja syksymmällä toinen.
Rillit on vielä hankkimatta. Niin hyväksi kirkastui näkö.
Pulttilaseilla pärjää ystävä kallein jos ei liikaviisaita lue, Parnassoja sun sellaisia, joissa Väisäsiä ja Wallensköldejä, kun tyytyy Seiskaan ja Tauskeihin.


🏂 hiihdot  10+6 km/ 211 km/ € = 33 h

 

lauantai 29. joulukuuta 2018

Hannu Mäkelä villinä ja vapaana

Jopas on mielenkiintoista tarjottavaa Tammen tyrkyttimellä, ainakin meille jotka luemme paljon.

Muistan-sarjaan kuuluvaa neljättä osaa Otavan aika luen, työpaikalta, mistä näkyy koko suomalainen kirjallisuus likiliipaten.

Otava on konkurssia vaille kypsä pesä Hannu Mäkelän (s.1943) astuessa hihnalle vuonna 1967 kustannustoimittajaksi kakkosnelosena kansakouluopettajana, jota talon runoilija Pentti Saarikoski (s.-37) nimittelee silmiin katsoessaan, ohi kulkiessaan kohti Paavo Haavikon huonetta: - Pojanjolppi.
Oikeasti, sillä 'mitään ilkeyttä tai pahuutta ei miehessä löydy', sanat kuuluvat näin:
"No mitä poika", hän sanoo minulle aina hitaasti ja lause toistuu aina kuolemaan saakka.'
Meri ja Salama ovat toista maata: 'eivät mielellään katso ihmisiä silmiin ja laskevat katseensa ja antavat sen kiertää pitkin kattojakin'.

Poikapa löytääkin sitten tuottavia kirjailijoita eikä mitään saarikoskeja, ja Otava pikkuhiljaa pääsee jaloilleen; suurin ansio on tietenkin Haavikon ja Anhavan, niin kuin Mäkelä  vaatimattomana miehenä antaa ymmärtää.

Mutta kuka on Mäkelä Hannu?
Lyhyesti:
Parisataa kirjaa kirjoittanut kirjailija, taiteen akateemikko, Herra Huun isä.

Kannatta tutustua, ehdottomasti. Ei mikään tylsä elämä takana: puolenkymmentä avioliittoa, myöhäsyntyisyys autonajokortin ja täysraittiuden suhteen ...
Vapaus-kirjassaan, Muistan-sarjan 5.osa, kirjailija vinoilee, ettei kirjailijalla oikeata sananvapautta ole, ei ainakaan niin kauan kuin vaimot elävät.

Viimeisin vaimo Sveta on jo kuollut - ja ai että miten kauniin rakkaustarinan Hannu kirjoittikaan nyt syksyllä heidän lyhyestä yhteisestä ajasta kirjassaan Valo, jonka valitsin Kirjavinkeissä vuoden parhaaksi ja sykähdyttävimmäksi teokseksi.
Tavallaan tuo aika jatkuu yhä silloin tällöin Vanha mies mutisee -blogissa.

Siis kahta kirjaa tässä samaan aikaan suosittelen, kolmeapas, kummatkin täyttä totta, vaikka välillä aivan uskomattoman kuuloiselta kuulostavaa. (kuten sekin kun runoilija Rossi lyö nyrkillä kirjailijakokouksessa Mäkelää köniin niin että veri lentää - ja entä kilpailevan kustantajan Södikan Ville Viksten samoin!)



🏂 hiihdot  9 km/ 195 km/ € = 30 h  
 

perjantai 28. joulukuuta 2018

Luokkakokoustarvikkeetko?

Joku Koiranleuka? kysyi, että ikäluokkanne luokkakokoustako järjestelet, tavarapuutelistasi näet siltä näyttää: - Laskette mäkeä, kaivatte tunneleita ja sitten jos vielä jaksatte otatte iltakaalassa hömpsyt.

Noh, noh! Ootellaas vielä jokunen vuosi jotta niin pitkälle päästään!
Ja hoijellaan ensin ukittelut ennen hömerehtimistä.


Mekö muka luokkakokouksessa - vielä - noilla! Hyi faan!

🏂 hiihdot  8+6 km/ 186 km/ € = 29 h  

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Tapaninajeluvarustelu

Kiire

Täytyy lähteä
etsimään varusteita

talon alta,
liiteristä,
autotallista, aitasta,
ulkosaunan varastosta,
leikkimökistä.

Pitäisi löytää
pulkka, liukuri, rattikelkka, pikkulumilapio, pikkukola.


Löytyy ainakin rattikelkka - se Pyry.
Mutta voi hyvinkin olla että sitä taas ylenkatsotaan.

Vaikka se aarre verraton kaallimpi kult....

KiireKiire

🏂 hiihdot  6+6 km/ 172 km/ € = 27 h  

lauantai 22. joulukuuta 2018

Valtasi joulumieli

🎅🎄
Tuli korttilahja postitse
No johan jotain!

Ja yhä paranee:

Siis ihan oikeesti?

Edes yksi tyytyväinen heistä sadoista ja sadoista. Kiitos! Lämmitti niin. Valtasi joulumieli. 😂
Jään pyhiksi miettimään: kukahan?

ps
Turhan monta saan suoralta kädeltä rastittaa pois heti kättelyssä. 😭

🎅🎄

torstai 20. joulukuuta 2018

Luoja paratkoon!

Vesi on vähemmän kiehtova elementti. Maisemana mikä ettei, kaunista katseltavaa.
Muttei minulla - Luoja paratkoon! - minkäänlaista hinkua ole hypätä veneeseen tai laiturilta veteen. Vesi ihossa kiinni: kuin muovikelmuun kääriytyisi.

Silti eihän parempaa huvia ole kuin suunnitella purjelaivaa yhdessä rahamiesten kanssa sisätiloissa Alastalon salissa. Istuskella yhtenä pohtimassa, piippua valitsemassa. Kiireetönnä. Kilven Härkäniemenä.

Toista se on valmiiden laivojen kanssa keskellä merenkuohuja, ja jos vielä sotatilassa niin kuin yhdellä entisellä renkipojalla nyt jo 30-vuotiaalla laivapuuseppä Johan Koivistolla purjealuksessa sukellusveneen tähtäimessä  vuonna 1917 Irlannin eteläkärjessä. Sen parkkilaivan, Garnet Hill, kävi köpelösti: sakuvihollinen upotti pohjaan ja miehistö käskettiin pelastusveneisiin. Soutamalla maihin, vuorokauden verran, eikä itku kaukana ollut Johanilla: eihän niinkään se oma henki vaan ne kalliit timperin vehkeet, jotka jäivät meren pohjaan Garnet Hillin mukana.
Ahvenanmaalaiselle nelimastoparkki-Luciparalle kävi sittemmin keväällä samoin ja silläkin mukana keikkumassa Koivisto, joka jälkeenpäin ei kuulemma juuri tapausta muistellut, paitsi kertoi miten hankala oli tarpeitaan tehdä laidan yli kolmivuorokautisella soutumatkalla vellovassa merenkäynnissä.
Vähitellen oli Johaninkin uskottava ja asetuttava maihin. Siitä sitten Luojan-uskoon tuleminen, naimisin meneminen, kunnes aikanaan sitten, 1923, syntyi meille Mauno-poikakin. Malmbergilla on aivan eri ote näiden laivojen pelissä kuin Kilvellä ja alastalolaisilla.

No se miksi tänään minä näistä laivoista ja omasta vesipelkuruudestani tähän palasta rakennan, johtuu ihan tuon turkulaisen Kiestinki-miehen lähettämästä purjelaivalahjakirjasta. Siitä yritän etsiä, olisiko turkulainen Johan Koivisto noilla raumalaisilla laivoilla purjehtinut ja merihädässä ollut, vaan tuskinpa, ei ainakaan havaintoa siihen suuntaan näy. Mutta kuohuvia, uppoavia meritarinoita muuten:

Kolmimastokaljaasi Aamurusko

"Olimme tuolla hetkellä jossakin Doyger-matalikon etelärannalla. Tuuli oli edelleenkin viisi boforia ja aallokko melkoinen. Ilma oli muuttumassa usvaiseksi, mutta vielä näimme muutamia troolareita, joiden huomiota yritimme herättää kiljumalla apua. Mutta se jäi yritykseksi. Yöllä tuuli alkoi yltyä ja kovien puuskien mukana saatiin myös sadetta. Aamurusko oli hävinnyt näkyvistämme. Sousimme tai paremminkin pidimme venettä vasten tuulta ja aallokkoa. Meidän piti pimeän tullen lähettää hätämerkkejä, mutta veneessä ei ollut raketteja. Ainoa paperi veneessä oli minun merimieskirjani - ja se poltettiin. Jälleen ilman tulosta.
Keskiyöllä tilanne alkoi käydä todenteolla vaaralliseksi: tuuli yltyi ja puhalsi puuskissa 7-8 boforin voimalla. Kaksi kertaa aalto heitti veneen poikittain, jolloin se puolittain täyttyi ..."

Niin johtuisiko oma vedenkartteluni omasta läheltäpiti hukkumistilanteesta vaiko serkkujen, joita vesi on niellyt niin Ahvenanmaalla kuin Paalasmaalla - Luoja paratkoon!

Unto Kasken maalaus
🏂 hiihdot  9 km160 km/ € = 25 h
Potullisen lähteinä
- Alastalon salissa / Kilpi, 1933
- Samaan aikaan toisaalla / Malmberg, 2016
- Rauman viimeiset purjelaivat / Tuomas Varhon muistiinpanot, toim. 1987
- Vauva-lehti /2010

 
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

tiistai 18. joulukuuta 2018

Hännikäinen Alfalla

Timo Hännikäinen siellä eilis- ja tänäiltana esiintymässä Dosentissa.


Tämäniltaisesta tosin ei niin takuita, sillä AlfaTV:n ohjelmatiedot ovat joulukuun ajan takkuilleet eikä aina harmaintakaan aavistusta, tuleeko Höppänätonttu vai Dosentti taiko Uutiskauha vaiko mikä kuvaruutuun. Jollei sitten peräti Lavatanssit Nurmeksen Kajasteen lavalta Lauri Karhuvaaran juontamana.
Lauri Karhuvaaran, nii-in!
Ja Taavi Vartia vetää Filminurkkaa sekä komeata sarjaa Kuvia ja käännekohtia tunnettuja viihdealan nimiä matkaatekevässä 'junanvaunussa' haastatellen.
Jopekin, se Ruonansuu, tulossa pian kaiketi, koska kehui taannoin: - Alfa nouseva kanava.

Kovia nimiä siellä kanavavan vartijoina: Tapani Ruokasesta dosentti Arvo Luukkaseen. Toinen on Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja, toinen Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori, teologian tohtori, kirjailija ja mediapersoona.

Timo Hännikäinen istahti kaulojaan myöten hirmuiseen upottavaan studionkokoiseen lepolasseen eilen ja sai Luukkasen lempeän, paikoin taka-ajatuksellisen, käsittelyn - voisiko sanoa: arvoisensa.  Hännikäinenhän on niitä miehiä, joka ei sovi tämän hetken elonpirtaan. Ei hänen kustantamoaan hyväksytty syksyisille Helsingin kirjamessuillekaan, mistä syntyi jonkinmoinen kohu ja äläkkä. Hännikäisen rasistisuudesta porttikielto lähinnä johtui.
Nyt sitä dosentin kanssa ruodittiin ja päädyttiin tulokseen, jotta johan on kumma! Sananvapauden rajoittamista jos mikä. Kuka rajat muka vetää. Enää puuttuu, että kustantamon kirjat kerätään roviolle ja poltetaan kaiken kansan nähden.
No sitähän Hännikäinen tavallaan toivoikin: näkyvyyttä kirjailija ja kustantaja kaipaavat, jotta sana tulisi lihaksi ja perille uppoaisi.

Keskustelu oli mielenkiintoinen ja karttelematon, niinpä selailen Hännikäisen Marginalia-blogia uusin silmin sekä  Kiuas-kustantamon tuotantoa valikoiden: minkä noista lukisi? Tähän mennessä tunnen Hännikäistä vain sen naista saamattoman miehen kirjan Ilman verran, sen josta kirjailija kävi jonain syksynä puhumassa Joensuun Kirjallisuustapahtumassa, siinä nimellä briljeerattomassa.

Noista Kiukaan kirjoista en valitsisi Eero Paloheimoa vaan Hännikäisen oman artikkelikoosteen Sanansäilä:
'Kiistellyn, skandaalejakin aiheuttaneen Timo Hännikäisen yhdeksäs teos on valikoima lehdissä, kokoomateoksissa ja muualla hänen kirjojensa ulkopuolella ilmestyneitä esseitä ja artikkeleita vuosilta 2008-2016.' 
 🏂 hiihdot  15+15  km151 km/ € = 24 h

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Jättäisinkö kirjan kesken?

"Tällä haavaa pohjateoksena on Anne Applebaumin Punainen nälkä - Stalinin sota Ukrainassa. Siltala 2018. Eikö tuo tulle luetuksi jouluun mennessä himhampun ohessa. Ja neljän miljoonan ukrainalaisen kuolema kohdatuksi."
Niinhän sitä luulisi ja saahan sitä toivoa, kuten tuossa potussa 4.9. Holodomor ja genosidi
 

Tänään 16.12. runsaan kolmen kuukauden jälkeen on jouluun enää viikonpäivät ja Nälkä sen kuin jatkuu: puolen välin mustavalkokuvissa mennään; sen verran sielua vahingoittavaa tekstiä pukkaa, jotta kysytyttää, pitkästä aikaa minkään kirjan kohdalla: tointaako tuota jatkaa lain?

Kannattaako joulumieltään pilata jonkin Ukrainan 80 vuoden takaisen nälänhädän ja kulakkijahdin takia?
Toisaalta kiinnostaisi kyllä käytännön kollektivisointi, se miten maat kaapattiin omistajiltaan käytännössä ja miten omistajat vaiennettiin. Ja kuka luokiteltiin omistajaksi ja kuka ei, miten teoria käytännöksi muutettiin, kuka siis 'kentällä' oli kulakki ja kuka ei. Missä raja?
Kun joku, jolla oli kaksi sikaa likvidoitiin, kun taas yhden sian omistaja saattoi saada armahduksen.

Ja mistä tulivat moiset 'tuomarit'?
No, ne oli niitä kaksikymmenviisituhantisia eli tuhantisia, puoluekaadereita Moskovasta, kaupunkilaisia vailla mitään tajua maaseutuelämästä.

Niinpä Dolotin pieneen kylään ilmestyttyään, eivät kyläläiset ottaneet todesta näitä siisteissä kamppeissa tepastelevia tuhantisia, jotka varoivat kastelemasta kiillotettuja kenkiänsä.
Ylen vieras oli näky ja tieto teoreettinen, kun ei porukan pomo erottanut edes varsaa vasikasta.

Lev Kopelev, ensin porukan pauloihin langennut, sittemmin Gulagiin lähetetty ja Solženitsynin kanssa ystävystynyt, nyt toisinajattelijana kirjoitti mustelmissaan noista ajoista:
"Päämäärämme oli maailmanlaajuinen kommunismin voitto. ja sen päämäärän edistämiseksi oli kaikki sallittu: valehteleminen, varastaminen, satojentuhansien ja jopa miljooninen ihmisten tuhoaminen, kaikkien niiden jotka haittasivat työtämme tai voisivat haitata sitä, jokaisen joka oli tiellä. Ja epäröinti tai kaiken kyseenalaistaminen oli periksi antamista 'älylliselle herkkätunteisuudelle' ja 'typerälle liberalismille', sellasiten ihmisten ominaisuuksille ' jotka eivät nähneet metsää puilta'." -To Be Preserved Forever
Ja Applebaum kirjaa eteemme nälänhädän aikaista ruokalistaa: 'maalaiset alkoivat syödä koiria, rottia ja hyönteisiä; he keittivät ruohoa ja lehtiä; ihmissyöntiä esiintyi'.

Mitäs tuolla alussa epäröiden pohdinkaan! Jatkanko vai enkö jatka - näin joulun alla, jos antaisi kirjan olla, palaisi Lontoon professoriin, Anne Applebaumiin ja Nälkään sitten kylläisenä, kinkut sisuksissa.
Ja vastahan näitä faktoja luin romaanimuodossa Suleikasta, Siperiaan karkotetusta selviytyjästä. Ja tämäkin kun just luettuna tässä.

 
Tulipa tuo luettua lopulta =
 🏂 hiihdot  12+9  km121 km/ € = 20 h

perjantai 14. joulukuuta 2018

Puistattavaa luettavaa

Ensin tuli postista Solidaarisuus / Syksy 2018, seuraavana päivänä Kehitys Utveckling / Joulukuu 4  2018. Ilmaislehtiä kumpikin.

Silpominen on nyt veriväreineen tapetilla vähän joka paikassa, ainakin tiedostavimmissa lukupiireissä esillä. Niin noissakin aviiseissa.
Kuvottava sana! Mielellään Tämä Lehdenlukija kääntäisi uuden sivun ja jättäisi sanaan tarttumatta.
Vaan ei onnistu: koko Solidaarisuus-lehden historian viimeinen paperinumero on omistettu silpomiselle.
Eli, mennään sitten syvemmälle, kun kerta!

Vähemmänkin tiedostava TL alkaa kohta jo olla sinut termin kanssa:
- Ahas, siis jonkinkaltaisesta ympärileikkaamisesta on kysymys. Tyttöjen verisestä naiseksi tulemisen riitistä.

Mitä silpominen sitten on, sen käytäntö taas selviää seuraavan päivän Kehitys-lehdestä:


 

Soturit silpomista vastaan

Vaikka naisen sukuelinten silpominen on kielletty Keniassa, yhdeksän kymmenestä naisesta Samburun piirikunnassa ympärileikataan. Nyt joukko nuoria miehiä taistelee lopettaakseen tuskallisen perinteen.
 
 
Selviääpä  tosiaan oikein kädestä pitäen ja ilman häpyä:
'Noomboi ei tiedä kuinka vanha hän on, mutta hän arvelee olevansa 56 vuotta. Hän oli vain pieni tyttö sinä aamuna, kun hänet herätti vieras ihminen partakoneenterä kädessään. Puolet kylää kerääntyi yhteen, kun Noomboilta leikattiin pois klitoris ja häpyhuulet.'
Poikain ympärileikkaus sirkus, se circumcisio, eli turhan esinahan nurkkaan viskaaminen on pientä tuon väkivallan rinnalla.

Sitten seuraa Tältä Lehdenlukijalta olennainen kysymys: -  Miksi moinen kivulias riitti?

Ja siihen yhden lajin vastaus:
"Toimenpide on traumaattinen ja hengenvaarallinen. Mutta jos toimenpidettä ei tehdä, tyttöjä pidetään epäpuhtaina. Naisten sukupuolielinten silpomisen uskotaan pitävän tytöt uskollisina tuleville aviomiehilleen." 
Just joo!
Koska kuitenkin:
"Lomurani kertoo, että naista, jota ei ole ympärileikattu, syytetään helposti uskottomuudesta miestään kohtaan. Samalla on yleistä, että miehet pyrkivät pettämään vaimojaan ympärileikkaamattomien naisten kanssa."
Jos suossa täristen pyörtymispisteessä tarpoo TL näiden asioiden kanssa - miten sitten asianomaiset?
 
🏂 hiihdot  12+12 +6 km100 km/ € = 16 h


tiistai 11. joulukuuta 2018

Luopumisen tuska

Se on vähälle huomiolle jääneen tuoreen kirjan nimi, vaikka tekijä Martti Turtola on korkeasti oppinut mies, jolla pitkä rimpsu titteleitä: sotahistorian professori, Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentti sekä Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti.

Tammi 2018
Kirjassa, alaotsikoltaan Suomen presidentit ja vallasta luopuminen, ei liene tarjolla skandaalin käryä, iltalehdille otsikoita.
Kyllähän siinä Mannerheim melkoiseksi 'sairastelijaksi', pakoilijaksi ja erolla uhkailijaksi todistetaan sekä Kekkonen omahyväiseksi ylimieliseksi ylivertaiseksi tyranniksi, mutta uuttakos tuo. Sitä paitsi itse asiaan ei ole vielä päästykään kirjan puolimatkan krouvissa, missä parhaillaan juottotauolla levähdän, vasta pohjustellaan.

Kekkosen hiihtokohtaan pysähdyn, kun meillä samat tavoitteet: tonni vuodessa.
Urkilla vielä liki kasikymppisenä!
Mutta hänelläpä olikin lääkärien mukaan muka 40-vuotiaan kunto.

City

Minä sentään olen aikonut höllätä,
viime talvena jo tiukille veti,
joskus seitenkymppisenä:
ablaatiot sun muut katetroinnit
läpikäyneen
sydäntautisen
tohi
liikoja riskeerata...


Toista se on noiden toisten: Voittaa pitää. Voittaa pitää aina toinen, ja toisten järjestää voitto kotiin, isoin vonkale saatava tahi suurin saalis:

"---viimeisellä Neuvostoliiton-vierailulla  1980 asia ratkaistiin niin, että Kekkonen pantiin onkimaan sampia suoraan sumpusta."
 On se huimaa menoa tuolla valtakunnan huipulla tuo peli!

Kun Urho ei enää 1977 tehnyt Lapin hiihtokierrosta, olisi Paavonkin pitänyt tajuta ettei kaikki enää natsaa. Einollahan, siltä Uusitalolla, ei ollut mitään häpyä ehdottaessaan vielä -80-luvulla jatkoaikaa presidentille.
Kekkonen korvasi Lapin retket tekemällä lapinkäännöksiä etelässä ystävänsä pellonpientareilla:
"Olavi J. Mattila avasi kotitilansa ovet presidentille, armeija ajoi Palopuron metsät ja pellot täyteen mitä parhaimpia latuja."

Toista se on toisten täällä!
Saas nähä hiihtokilsojen määrä tänään: monot on nähkääs käymässä kaukana kaupungissa suutarin korjuussa, ja kohta jo iltapäivän hämäryys kolkuttelemassa tien toisella puolen - mene sinne sitten ilman turvamiehiä.

(pst pst Jos uskaltais niin uhois: Mies vielä kestäis vaan kengät ei! Vaan eipä uskalla kun kirjan kantta katsoo - lopputulemaa.)

🏂 hiihdot  10+12 km/ 72 km/ € = 12 h
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Paratiisissa ryskyen kaatuvi puu


On aika palata juurille ja kaivaa unohduksiin joutunut Onni Eläkeläinen naftaliinista. Eikähän Onnimme missään pukupussissa tai muussa säilössä ole ollutkaan - vaan mitäpä rauhallista elämää viettävästä miehestä olisi kerrottavaa tahi sen kummempaa opittavaa kiireiselle väelle.

Herää aamulla, juo hötkyilemättä kahvit, palaa pötköttelemään kirjavarustetulle yötilalleen toveiksi ennen kuin päiväkahvin/ahkeruuskahvin jälkeen ponnistaa ulkotöille eli tätä nykyä hiihtopaanalle tien toiselle puolelle, ehtiäkseen ennen kolmea ja pimeän laskeutumista kylpeä ropsauttaa pihasaunan lauteilla. Siitä murkinalle eli lanttukukolle, paistille, piirakoille tahi jollekin muulle perinneruualle, minkä jälkeen nokkaunet ovat paikallaan. Joskus illankamussa vielä vilkaisu televisioon, josko tuolta urheilua tulisi, ja jos ei tule, niin mikä ettei oikaisu yhdistetylle ilta- ja yötilalle kirjojen pariin kunhan iltakahvikupposet on yhdessä nautittu. Ja yhdessä vuoteelle köllähdetty. Yhdessä?
Yhdessä, yhdessä. Eihän onnellinen mies ole täysin onnellinen jos enkelhahmo ei vierell käy päivät pääksytysten, niin hiihtolenkeillä, lumitöissä kuin saunanlavolla. Eipä ei. Mutta moisen onnen Onni kätkee sydämeensä liikoja huutelematta.

Vaan joskus onni särkyy, elo murtuu ja puut jyskyen kaatuvat - kuten eilen.


Ensin työntyi Paratiisiin aitan kokoinen traktori jo ennen päivän valkenemista. Paräyttivät poijjaat pelit soimaan ja toteuttivat otsikon aiheen kymmenkertaisesti. Ja kun ripsakat miehet olivat tehtävänsä tehneet, puut ristiin rastiin sikin sokin päällekkäin ja allekkain sotkeneet, jättivät revohkan sikseen ja sen siliän tien - poistuivat paikalta!

Mutta.
Silloinpa siinä samassa saapui paikalle Kolmas Mies, vielä pitemmän traktorin kanssa. Siellä samoilla kolkilla aitan takana muutaman tunnin kun huhki ja raivasi ekamiesten jäljet, oli Paratiisi taas siistiksi haravoitu, Trumpillekin kelpaavaksi.
Ja niin piiitkä kärri täynnä oksanroskaa jätti Kolmas Mies puhdistuneen Paratiisin.

No mitä Onni?
No mitäs O: veti huopatöppöset koipiinsa ja lähti pihalle siunailemaan maisemoitua Paratiisia, entisin silmin katsottuna autiohkoa, mutta uusin silmin siistiä; vähä ettei ilosta Onnimme kiljahtanut jo joulumielin: - Sikasiistiä!

Kieltämättä siihen intoon vaikutti myös taloudelliset syyt: kaadettujen puunrunkojen pino ja niistä huokuva takkatulen lämpö.
🏂 hiihdot 6+10 km/ 48 km/ € = 9 h
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

perjantai 7. joulukuuta 2018

Kansi kuin karkkipaperi

Vai eikö? Minusta kuin Seiskan. Vrt. ed.!
No ainakin suklaisen.
"Minkä tähden minä kerron? Ette te pysty minua mitenkään auttamaan. No, kirjoitatte tästä... julkaisette... Hyvät ihmiset lukevat ja itkevät vähän, mutta pahat... ne joilla on valta... he eivät lue."   -miliisin alikersantti Olesja Nikolajevan äiti.
Tämän 700-sivuisen mammutin kanssa olen taistellut sopivasti läpi itsenäisyytemme päivän ja puhallellut raskaita Herkon lailla. Papuillut toden ja mielikuvituksen reunoilla.

On siellä meno päällä ever: ei tuo autuutta tsaarius, ei kommunismi, ei sosialismi, ei kapitalismi - aina joku kynii ja joku toinen kärsii. Kuten tuolla jo luettelinkin.

Toinen paheksuu: Kotimaa on muuttunut supermarketiksi. Toinen uhoo: Nyt hajotamme tämän parakin! Älymystö varsin ilahtuu Leninin tokaisusta: Se ei ole kansakunnan aivot vaan sen paska!
Naapurin rouva naapurin rouvasta: Ennen hän iloitsi Ahmatovasta, nyt saksalaisesta kahvimyllystä.
Toiset naapurit: Ennen me keskustelimme kirjoista ja näytelmistä, mutta nyt: kuka on ostanut mitä? mitkä ovat valuuttakurssit? Ja kolmannet: Jäljellä ei ole enää mitään arvoja, paitsi lompakon arvot.
Entä miliisit: Humalassa toikkaroivat, sakottavat, kiduttavat, raiskaavat.

Yksi ihka suora sitaatti teillekin pureksittavaksi alkusitaatin äidiltä, jolta vietiin oudoissa olosuhteissa sodassa Tšetšeniassa Olesja-tytär, ja tuotiin märässä arkussa takaisin:
"Seisoin duuman rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa... Ja silmäni leviävät lautasen kokoisiksi! Näen korumyymälän: kultaisia briljanttisormuksia, kultaisia ja hopeisia pääsiäismunia... ja riipuksia... Minä en koko ikänäni ansainnut niin paljon kuin siellä maksoi kaikkein pienin briljanttisormus. Yksi ainoa sormus... Meidän edustajamme... kansanedustajat... mistä heillä on niin paljon rahaa?"

Kirjassa on ainakin tuhat ja yksi tarinaa. Mutta oikeat Tuhannen ja yhden yön tarinat kalpenevat tämän vuonna 2015 kirjallisuuden Nobelilla palkitun Sveta A:n tositarinoissa.

🏂 hiihdot 6+10 km/ 32 km/ € = 6h
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Luen Seiskaa itsenäisyyspäivän aattona

viisastuakseniko?
ed.

  • Seiskan kohukatti tassutteli Chicagoon. (Lempiltä näyttää saaja = +)
  • Turun vangit haluavat lomille lakkoilemalla. (Kakolasta pääsy ei riitä, näemmä)
  • Tanssijat taas tapetilla. (Tatli)
  • Käsi kädessä pusikkoon. (Tatli)
  • Helena Ahti-Halberg humalassa. (kuin Mr. Matti kuunaan)
  • Anna Abreun kimppuun hyökkäsi häirikkö.
  • Porno-Henri Saari pulskassa kunnossa.
  • Kaikkos-Antti Satuineen: mitä tehdä talolle eron jälkeen.
  • Immo Kuutsa ylistää Mr. Mattia. (siis sitä hyppyneroa)
  • Heinäluoma ja Ayla Shakir saivat toisensa.
  • Törnin tappaja piilotti naisystävänsä kotitilan maille.
  • Räikkösiä Räikkösiä. (kolmin kappalein)
  • Lapsi tulossa kysymysmerkin kera Gabrielille ja Tinalle.
  • Wahlströmin Evan vastustaja perui matsin.
  • Huoraksi haukkuivat NHL- sankarin saattelijaa. (kuoriutui viehkeäksi alusvaatebeibiksi)
  • Perseily alkaa tuottaa tulosta. (suora otsikko Sampo-kauppiaasta)
  • Suhosen ja Sokan rakkaus hiipui. (Voi Alpo-suosikkini, koita kestää!)
  • Katen ja Megan kokkisota. (kuninkaallisia)
  • Antti Holma nai aviomiehensä Nykissä.
  • Uutis-Arvi 60 vuotta lätkässä. (eipäs malta pysyä suosikki kotikolossaan)
  • Esko Kovero kaipaa Seppoa.
  • Benjamin Peltonen kiroilee ja juo. (oisko Tauskin poikia?)
  • Joren vaimo tienaa kolme kertaa enemmän.
  • Spice Girlsin Mel B harrasti kimppakivaa.
  • Epilepsia vei Mikko Rasilan koom..
Eiköhän ala riitt...

No mitäpä vastata kysymykseen yllä?
🏂 hiihdot 3+6 km/ 16 km/ € = 3h
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

maanantai 3. joulukuuta 2018

Luen Hesaria su-iltana

 viisastuakseniko?

  • Escobarin poika kertoo: pelossa ja yltäkylläisyydessä. (se huumekeisari Kolumbiasta)
  • Johtaja ei salaile homoseksuaalisuuttaan. (Näistä alkaa saada tarpeekseen, kurkkua myöten.)
  • Oodia kannattaisi rummuttaa. (se hesaväen kirjasto, moderni pyhättö)
  • Sopeutumiseläke loppuu. (Tanja K häviää 700 000 €)
  • Hiv-tartunta todetaan liian myöhään / Pitääkö Kelan korvata kannabishoidot? (Tää on tätä!)
  • Sirkka-Liisa Anttila jättää eduskunnan. (aikakin)
  • Esko Aho Venäjän vallan ytimessä. (mikähän se ihmistä ajattaa vielä vanhanakin, pysyis kotona ja nauttis.)
  • Hajujen kakofonia.
  • Usko Siskoa.
  • Marja Sakari Ateneumin johtaja. (näytti Airalta)
  • Heikki Turusen romaani oman aikansa turvapaikanhakijoista. (Karjalan evakoista, siis)
  • Kaija Koo järjesti naisten illan. (jokin sammuttaa innostukseni)
  • Matti Salminen: Erno Paasilinna. (hymy herkässä - 😒)
  • Suku ei halunnut julkaista Lorcan salaperäisiä ja vaiettuja sonaatteja. (suosikkejani)
  • Mielipide. (ei ollut Erosen Ykän mp:tä)
  • Valoa pulloon ja palloon. (joulu tulla jollottaa)
  • Ehdotus: rakennuttajien nimet kylttiin talon seinälle. (- jäis Taskiselle pelkkää häppeetä!)
  • Öljyn hinta laskee nyt voimakkaasti.
  • silti Norjalla öljyrahastossa jaettavaksi jokaiselle norskelle 160 000 €  (ja Johaugelle enemmän)
  • Epäitsekäs Bush ylläpiti välejä Koivistosta Gorbaan. (epäitsekäs Trumpkin)
  • Andorran hiihtäjä päihitti Iivon. (minä en)

No mitäpä vastata kysymykseen yllä?
🏂 hiihdot 7 km/ 7 € = 1h
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös


lauantai 1. joulukuuta 2018

Kiestingissä taistelivat muutkin kuin Päätalo

Pölösen Oma maa -filmi alkoi hirvittävällä rähinällä, missä vihollinen tappoi hevoskuormallisen Suomen sotilaita. Liinu-hevonen ja selästään haavoittunut Veikko jäivät eloon. Jytinä ja räiske elokuvasalissa oli korvia huumaavaa. Kovempiko pauke vielä rintamalla?

En ole kovin innostunut sodasta enkä sotakirjallisuudesta; Tuntematon sotilaskin on jäänyt toistaiseksi kesken luvun. Nyt ystävän pyynnöstä taivuin lukemaan yhden uuden juuri ilmestyneen sotakirjan, siksikin koska se ei ole mielikuvituksella höystettyä romaania, vaan totisinta totta faktatiedoin varustettuna.
Ja mikä parasta: sen myötä päästään taas Päätalon maisemiin, samoille paikoille, missä Kalle haavoittui ja tuskissaan peräytyi omalle puolelle.

Päätalon kirjan nimi on Liekkejä laulumailla, nyt käsissä on Juha Vaheen kirja Kiestingistä Viipuriin, joka istuu käsissä vähän eri lailla kuin Kallen: se on ostettavissa, luettavissa ja selailtavissa vain e-kirjana eli näillä nykyajan vehkeillä - ja vaikka heti tuota kirjan nimeä klikkaamalla.
Tämä on tätä liveaikaa! (= halvempaan hintaan tästä, neuvoo JV tuolla kommenteissa, ja pääsee ilmaisille maistiaisille.)

Kiestingin taistelun lopputulos numeroin tässä:

Kuukauden aikana suomalaiset joukot olivat menettäneet 170 ja
saksalaiset 248 miestä kaatuneina. Puna-armeijan maksama lasku oli
paljon verisempi. Virallinen tiedotus totesi, että kentälle
jääneiden yli 15.000 kaatuneen lisäksi tulivat ne tappiot, jotka
tykistö, kranaatinheittimet ja syöksypommittajat olivat linjojen
takana aiheuttaneet. Sotavankeja saatiin 676.

Juha Vahe historioitsijana ja tietokirjailijana asettaa tuon vuoden 1942 huhti-toukokuun 
Kiestingin kelirikkohyökkäyksen tai Jelettijärven torjuntataistelun suurempaan kokonaisuuteen, isä-Jouko, Rauman kauppaopiston rehtori, keskittyy niihin tuntoihin ja tunnelmiin mitä poteromies silmillään näki ja sydämessään tunsi.
"Kun olin kiskomassa kiinni housunkannattimiani, olin – onneksi – kiskaissut samalla katsettanikin ylemmäs. Ja silloin olin ehtinyt todeta, että noin viidentoista metrin päässä minua oli tähdännyt kaikkea muuta kuin ystävällisen näköinen silmäpari."
 Mutta.
"Pala nousi kurkkuun ja oli sanomattoman paha olla.
En tiedä, mikä minuun meni, mutta sitä laukausta en ampunut.
Laskin aseeni ja katselin, miten miekkonen ammensi lumen alta
kattilansa vettä täyteen. Sitten hän oikaisi selkänsä ja asteli
rivakasti tulouraansa pitkin takaisin puiden kätköihin. Tuskin se
sitä oli, että pahaa-aavistamattoman miehen ampuminen olisi ollut
muka raukkamaista. Sitä raukkamaisuutta ylistetyt tarkka-ampujat
harrastivat työkseen. Taisi olla vain päähänpisto: oli mukavaa
katsella, kun toinen siinä kaikessa rauhassa toimitti tärkeitä
arkiaskareitaan."
Sotia kokematon ja sotakirjoille silmät sitkeästi ummistanut ja ne torjunut sarvilainen antaa löyttä ja tekee kunniaa kummallekin Vaheelle, isälle ja pojalle: suurella kunnioituksella ja mielenkiinnolla, jopa hartaudella, luin dokumenttikirjan Kiestingistä Viipuriin kokonaan ja kerralla läpi. Sekä pojan asiatiedot että isän rintamatunnelman välittäminen vakuuttivat.
 
Ainoa ongelma oli kirjan lukemiskelposeksi saattaminen, siihen tämä isälukija tarvitsi poikansa apua.