Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

perjantai 30. marraskuuta 2018

Oma maa ja Onni


Joskus pitää näyttäytyä immeisten ilimoilla, jottei ihan mehtiytys.
Parraat piäle ja -

Kaupunkkiin, kaupunkkiin!

Kohta istuttiin parturin pallille kynittäväksi. 22 €. Oman kylän poika oli siirtynyt joskus Join-kaupunkiin käsityöläiseksi.
Siitä pukilta kiertelemään taidemuseo Onnia: vaan ei sieltä silmiin sattunut Simbergin etsauksia, vaikka siellä piti olla Turtiaisen keräämiä etsauksia. Vaan olihan rakennus tuttua tutumpi lyska: tuhannen pojan päivittäinen kurimuslaitos.

Ja kun ei Huukoa löytynyt niin torin poikki pääsi jo suorinta tietä hämärtyvässä päivänvalossa kaupunginteatteriin Rouva Stroganovan tykö, vaan ei onnannu sekään: joku päänäyttelijöistä oli sairastunut.
- Entäs nyt! Tähänkö päätty sivistyssuihkaus?

Käyttöön varanumero: Pölönen. klo 14:30. Oma maa luki Tapion seinässä.
Vinha oli etelätuuli, väkisin puhallutti sisälle. 2 x 9,5 €. Hintansa väärtiksi osoittautui kylmän tilan asuttaminen.
Mainio esitys oikeamurteelliselta Konsta Laaksolta: filmitähtiainesta jo ulkoiselta näöltään, kuin Katajisto tai joku muu näyttävä SF-tähti! Ja Oona Airola niin putipuhtoinen - vaikka kuinka lehmänlannassa naama. Ja Arto Heikkilä - mikä vaikuttavan vakuuttava evakko! Kiihtynyt eteläinen tuulikaan ei purrut niin lujaa kun Tapiosta kadulle palattiin, vaikka päällimmäisenä mielessä Veikon kamppailu jäätyneen veden alla ja Annin hätä. Sodan räiske ja talon lieskat olivat tuttua kauraa, mutta järnefeltiläinen kantojen poltto - siinä oli upeutta.
Kuva veti melkein vertoja Onnen maalle, jota tietenkään ei mikään voi voittaa - ikinä! 👀

Stop. Stop tykkänään! Jo riitti sivistys, kun kurnahti maha.
Palattiin markkinatalouteen, tuonpa Myyhyn ja Burger Kingiin: kaksi Crispy Chicken ateriaa. 8 €. Ja Cokista niin paljon kuin sielu sietää.


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Hiiriä pyydystämässä


Se siitä tulee kun Lempiä ei enää ole: otat litskun, laitat juuston syötiks, lataat ja varmistat, asetat kellarin rappusille ilmestyneiden mustien 'jyvästen' joukkoon - jäät vartoomaan.
Kohtakos jysähtää!
Kolmesti on jo jysähtänyt.
Neljättä lotskausta kaksin tässä oottelemme: Toinen huin! kanssa, Toinen kahokunonsoman!

Sen kunniaksi ruononen / Immi Hellén:
Hiiriä pyydystämässä
 
Katsoppas kummaa, virkkoi Miiri,
tuopa on oikein lystikäs hiiri,
sarvetkin päässä on sankarilla
juuri kuin pässillä puskurilla.
Oivan paistin ma siitä saisin,
kun siihen koskea uskaltaisin.
Se sarvekas vastaa: kaikki ne tässä
ovatkin hiiriä pyydystämässä!
Ylen tyhmä sä oot, sen huomaa kyllä,
näin kaunisko takki ois hiirellä yllä?
Ja jalassa näinkö kiiltävät saappaat?
Vai minut sä paistiksi suuhusi kaappaat!
Koetappas koskea, sarvilla pukkaan
ja kynteni isken pörrötukkaan.
Oon suurempi herra kuin hiiri vainen,
min’ olen koppakuoriainen.
 
 
Ahas, neljäs tässä (haaskaltako raukkamaisesti?):


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

maanantai 26. marraskuuta 2018

Päätalosta tahdo irti päästä

arvaa ellet tiedä!

Nytkin kun joutoaikaa aamusta ennen rantteelle menoa tässä, niin jo pitää mielen pyöriä Päätalossa. Ja joulukallenterissa!

Ne kun tuossa kirjassa, Maailmojen loput, kävivät läpi romaanien loppulauseita, niin eikös oma käsi ala jo hamuilla Iijoki-sarjaa kirjahyllystä ja tehtävänantoa lukijoille, joita on tullut taas yksi lisää - vissiin olosuhteiden pakosta tuokin turkulainen, kun siltä ilmestyy Kiestinki-kirja näinä päivinä - kuuden entisen joukkoon. (Kallehan muuten haavoittui juuri tuolla Kiestingin-taisteluissa pahoin ja oli jäädä vihollisen puolelle maata retkottamaan.)

Ja kun kalenteri-idea on päässä pyörimässä tuolta pohjalta ja siltä ettei tarvis olla edes Kalle-kirjojen lukija, niin josko etenisi sitä hahmottelemaan: Iijoessa näet on 26 osaa eli valmista kamaa joulukalenteriksi - vain yhdellä hurahtaisi yli ja sille kyllä selityksen keksisi.
Siispä nappaan käsiin ensimmäisen osan: Huonemiehen poika. [suom. vuokrallaeläjän]

Kirjavinkit: LUE!
Jäljennän siitä viimeiset virkkeet niin että yksi sana jää viiva-aukoksi, sen arvaaminen ja aanailu on sitten lukijan pulmis. Kokeillaas:
" - Joo, se tuo pirtin  ____  tuli katumapäälle. Se päätti ettei sittenkää nyökähä nokalleen vain kötistyy kylykysilleen ... Voi helevetti sitä Satusettää ... heh-heh-hee ...!
Isän nauru on tarttuvaa, siihen yhtyvät kaikki muut paitsi Arvi-setä, jonka ajatukset näyttävät liikkuvan muualla. Ehkäpä johtuu sedästä ettei omakaan sisimpäni purkaannu täysin vapaana ilona." 
Irtosko?
Ai, vaatii vihjeen! Tässäpä oiva: yks Hyryn kirjan nimi.

Tokko tuota kumminkaan moiseen urkkoon ryhtyis.

 KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

On se sekaista siellä

Äärettömän, äärimmäisen vaiko äärellisen mielenkiinnolla luen valkovenäläisen nobelisti-2015 Svetlana Aleksandrovna Aleksijevitšin (s. 1948) kallepäätalonpaksua kirjaa kommunismin tuhosta.
Neuvostoihmisen loppukun nykyhetkestä tuli second handia (Tammi 2018) kuuluu Keltaisen kirjaston kirjan koko nimi.

© Margarita Kabakova
Homo sovieticusta muovailtiin ja voissa paistettiin seitsemänkymmenen vuoden ajan, rumasti sanottuna ryssän helvetissä. Mitä tuli? Traaginen hahmo, sovok eli neukku. Kirjailija tuntee tuon hahmon hyvin, koska eli sen kanssa kylki kyljessä monta vuotta:
"Minä olen hän, ja niin ovat myös minun tuttavani, ystäväni ja vanhempani."
 Näillä termeillä ja aseilla siellä pitkälti on menty:

  • ampua
  • teloittaa
  • likvidoida
  • poistaa muonavahvuudesta
  • pidätys
  • emigraatio
  • gulag
  • kollektivisointi,
  • kulakkivainot,
  • väestönsiirrot
  • ...
Sitten tuli perestroika ja sen myötä ilmestyivät kuin tyhjästä makkaratiskit, joista moni joutuu yhä nauttimaan vain silmillään. - Gorba taisikin olla CIA:n agentti ... , panee arvelemaan yhden jos toisenkin. Yhdestä jos toisesta tuli yössä rikas, monesta entistä köyhempi; yksi osti englantilaisen Chelsean, toiselle ei riitä edes perunankuoriakaan.

Onpa, onpa kirja, täys neuvostoihmisiä joilla on mitä kertoa!
Puolenvälin paikkeilla huokailen, jotta onneksi kirjaa riittää, kymmeniä haastatteluja vielä jäljellä.
On on melkoista menoa ja menetystä ollut ja yhä on.

Ei tuota - jotta kaikenlaista sitä! - bensanhakija Niirala-Värtsilässä piipahtaessaan tajuakaan, kun näkee vain kopsakat rajavartijat koppalakeissaan!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös


torstai 22. marraskuuta 2018

Heilahduksenvaimennin

- Lähe nyt, siun parhaakses tässä.
Odottelin, josko se vastais: - Ei se toinna.

-Vaan jos kuitenkin. Katottas kaikki arvot. Perusteellinen tutkimus.
Ooottelin taas, josko vastais: - Sillä kun ne piikit.

Aikansa kampoihin pantuaan, hörähti. Lähettiin. Kuukauden oli ollut lepotilassa. Nyt tuntui menohaluja riittävän, ihan kiitettävästi. Vanhukseksi notkea suorastaan. Mitä kun ikävuosia jo alun toistasataa. (jos ihmisikävertailulla mennään).

-  Hyvinhän sinä vetelet! piti kehaista. - Etkä vielä viimeisiäs. Hyvin ronklattaa.

Eipä enempää vejätellä: agendalla (heh!on dieselmersun -87 katsastus.

Yhessä mersun kanssa mentiin, vähän vapistiin kumpikin - minä läpimenon toivottomuudessa, mersu vanhuuttaan.
No kun ei tullut edes valoja säädeltyä, eikä polttimoita tarkisteltua.

Ei muuta kuin rullaan vaan; sinne johonkin ovettomaan ulkokoneeseen ajoi katsastusmies auton renkaat ja alkoi huudattaa niin että pahaa teki sisälle asti: Kovalaisen tarjoama kahvikuppi kummasti käsissä kilahteli ja vähä ettei kahvipullaan tukkeuttanut.

Sieltä nuo kohtappian kuitenkin ajoivat - putinmaisten korkeiden - ovista sisätiloihin, ja mersua hiissattiin yläilmoihin.
Nyt, nyt alkoi se piikitys ja renkaiden retkutus.

En kärsinyt tuommoista kaverin mukilointia pitempään katella, kävelytti toiselle kupille. Säälin autovanhusta - antaisivat olla rauhassa jo tuon ikäisen. Jotain kunnioitusta vanhuksille! Jos autona saavutat kolmenkympin rajapyykin, niin kyllä se on sama kun ihminen sata vuotta täyttää. Museoikäisiä ovat, ihmistä tosin ei saa laittaa museoreksiteriin niin kuin auton.

Aikansa reudottuaan putkahtivat kaverukset, mersu ja katsastusmies perä edellä pihalle ikään kuin mitään pahoinpitelyä ei olisi tapahtunutkaan. Katsastusmiehellä nivaska papereita mukana.

guilty or not?

- Ei mitään. Läpi luiskahti.
- Uskomat... aloin änkytellä.
- Kolme vikaa: takarekkarin vasen valo, etu oikea seisontavalo eivät pala ... ja heilahduksenvaimennin vuotaa. Korjaile kuukauden sisällä. Ei tarvii tulla näyttämään.

'Heilahduksenvaimennin vuotaa' - 'Heilahduksenvaimennin vuotaa', niin se katsastusmies torui, ja sitä sanomaa piti jankaten jatkaa:

- Tiijjätkö, jotta siula se heilahuksenvaimennin vuotaa? tolkutin mersulle ja perään totuuden. - Mie en tiijjä. - Muuten oot kyllä estepeli! - Hommataan siule uusi semmoinen heilurin vaimennin, niin loppuu vuotaminen. Ja saahaan tietää mikä se on! Ja katotaan mitenkä se vaikuttaa meijjän ajomukavuuteen. Taikka oikeestaan siihen tulevaan puolenvuoden tallissa seisomisees.

... pian oltiinkin jo varaosaliikkeen pihassa ...

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Jumalan kuopus Natalian kanssa

juhanipeltosviikossa marraskuinen alakulo päättyy, valopallero ilmestynyt taivaalle
tänään isä on häipynyt kirjoistakansista mersun katsastukseen sun muihin maallisiin toimituksiin




Lopuksi vielä kaksi koirakertomusohjailua Peltosta päin.
Ei ole Jumalan kuopuksen sivuhenkilöpersoona Winstonin eikä Natalian kanssa kirjan tahdikkaan päähenkilökoira Natalian voittanutta! Toinen ruma kuin piru, toinen oikea söpötin, josta Peltonen aikanaan pakinoi Hesarin palstoilla.

Yhä siunailuttaa:
Eipä riittänyt, kuten eilen luimme katseen kääntämiskehotuksen, omistaja Uotin sisu joka hetki katsella Winston-lemmikkiään, joka 'heitteli katseita kuin Perkeleen vävypoika hiiliä maanalaisiin polttouuneihin'.


"Mikä koira, vov. Siinä koirassa on karismaa."
Noihin sanoihin päättyy ylistelevä kritiikki Jumalan kuopuksesta ja kirjailijasta, jota enemmän kiinnostivat detaljit kuin kokonaisuus - aivan niin kuin tätä sarvilaista kriitikkoakin.

Oli se aika persoona tämä kirjailija Juhani Peltonen, Huovistakin veitikampi.

1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

tiistai 20. marraskuuta 2018

Kuorma-auton kuorma

lopussa juhanipeltosviikon marraskuinen alakulo - vielä täältä noustaan!
isällä olisi melkoinen muistokuorma kipattavaksi





Näin on viidesosa Näköisveistos ruumiskirstusta tarkk'luettu ja kuvitettu, kun on puristettu ekajakso Syksyinen isä loppuun, neljä runoelmaa on vielä kuvitettuna jäljellä - josko palattas taas vuoden päästä asiaan?

Juhani Peltonen lähti tuonnimmaisiin helmikuun 25:ntenä päivänä 1998 elettyään vajaat 57 vuotta.
Runokirjan väliin olen tallentanut Helsingin Sanomista nekrologin, jonka on kirjoittanut alan ammattilainen Antti Majander.
Jotenkin minusta tuntuu, ettei tässä tapauksessa ammattilainen tavoittanut kuitenkaan olennaista peltosta, siis kirjailijan kirjoitusta: eihän hän Elmoa lukuunottamatta luetellut yhtään niistä teoksia, jotka minun hyllystäni löytyvät (ks. kuva).

Niinpä huomenna on pakko vielä palata Peltoseen ja leväyttää pöytään yksi oma näkemys yhdestä hauskasta! romaanista eli Jumalan kuopus -kehukritiikki Karjalaisesta, siitä Luakkoslehestä männä vuosilta Seppo Vennon, sittemmin irtisanotun, ollessa vielä lehden päätoimittajana. Tai josko sittenkin vedettäisiin esiin koira ja kuljettaisiinkin viel hetkonen Natalian kanssa. Emmityttää. Emmityttää, kas kun Kuopuksessa on se maailman sulottomin koira, se jolle omistajakin joutui silloin tällöin kauhuissaan lausahtamaan:
 - Katselepas, rakkaani, muualle, vai menisitkö ulos?
1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.


maanantai 19. marraskuuta 2018

Ätsyyn! päästää isä

 juhanipeltosviikossa marraskuinen alakulo tuskastuttaa
pienen piirtäjän mielestä isällä on vain lunssa, vaikka




Minusta tuntuu, että Juhani Peltosen sanataide johti, ei pyrkinyt, samaan mihin Hugo Simbergin pensselöinti; Hugohan sanoo Helena Ruuskan Finlandia-skabassa mukana olevassa kirjassa Pirut ja enkelit, jotta 'taiteen päämäärä on saada ihmiset itkemään sisimmissään.'. Hugo tuotti tuskaa tuhannen teoksen verran, Juhaniltakin irtosi melkomoinen pino, johon voi käydä tutustumassa ja samalla itse kirjailijaan Juhani Peltosen Seura Ry:n sivustolta.

Näpätääs sieltä otos oikeista Juhaneista tähän:


1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.


sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Isän puut

menossa juhanipeltosviikko marraskuisen alakulon selättämänä
isä halaa puita jo ennen kuin siitä tuli muoti-ilmiö




Velssikin, 89v, tuossa yhtenä päivänä oikein pysäytti autonsa, kun karsin puista oksia, ihan vain ilmineeratakseen, jotta 'noilla puillai ne on tunteet'. Peltonen sen tiesi jo ainakin kolmekymmentä vuotta sitten kuten ruumisarkun runot kertovat.
Semmoinen alakuloinen huumorinkin viljelijä Juhani kaiken kaikkiaan oli, aivan niin kuin kirjailijan leski Tuula Nurmi radiohaastattelussa vahvisti: "Juhani oli huumoristaan huolimatta pohjavireeltään surumielinen."
1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.

lauantai 17. marraskuuta 2018

Isän itku

 juhanipeltosviikossa marraskuinen alakulo ei itkutta hellitä
isä pakenee synkkään pehmeäoksaiseen 'maunoon' eli kuusistoon, ei koivistoon, vollottamaan





Nyt piirtelyn alla oleva Näköisveistos ruumiskirstuksi jäi Juhani Peltosen (1941-1998) viimeiseksi runokokoelmaksi. Alkuvuosilta löytyvät esikoinen Ihmisiät sekä Oudot minät ynnä sanaleikkisä Felix Navitan etu- ja takaraivo.
Vuotta ennen ruumisarkkua (1986) ilmestynyt Iloisin suru -romaani ei ennakkoaanailuista huolimatta tuonut kirja-Finlandiaa, oli kuitenkin ehdokkaana nimekkäässä sakissa:

Bo Carpelan: Axel
Antti Hyry: Kertomus
Sirkka Turkka: Tule takaisin pikku-Sheba
Christer Kihlman: På drift i förlustens landskap (Tuuliajolla tappion maisemissa)
Lassi Nummi: Matkalla niityn yli
Kirsti Paltto: Guhtos̀et dearvan min bohccot (Voijaa minun poroni)
Esko Raento: Suru. Ystäväkirja
Eeva Tikka: Aurinkoratsastus
Antti Tuuri: Ameriikan raitti

Turkka se sitten pisimmän korren kiskaisi ja kahmaisi kolmannen Finlandian Erno Paasilinnan ja Jörn Donnerin jälkeen.
Itketti varmaan vähäsen Juhania, kun toinen Juhani eli itse Juice oli jo puolesta hehkuttanut.

1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Isä osuu naulankantaan

juhanipeltosviikossa marraskuisen alakulon kääntämisyritys yläkulon puolelle
hyvässä lykyssä isä voi saada jotain aikaankin

Suoraan asiaan:




Jos runot eikä Näköisveistos ruumiskirstusta ketä hetkauta, voi Peltoseen takertua runsaan muun tuotannon kautta, vaikka näytelmien. Kokoelma Kohti Maailman sydäntä sisältää nimikkonsa sekä kolme muuta näytelmää: Jatkojen aika, Päivän sankari ja Suomen leijona. Myös kuunnelmissa löytyy: Elmo edellä käyden Surunapeista (1965) Ikuisen rakkauden poluille (1989).


1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.

torstai 15. marraskuuta 2018

Isä yössä ja jäässä

menossa juhanipeltosviikko marraskuisen alakulon voimaannuttamana
isän vuode- ja vuodenaika

Juhani Peltonen: Näköisveistos ruumisarkusta luennassa vasta toinen ja kolmas runo - vielä ehtii kyytiin! Peltosen huumori on semmoista hevihuumoria, kuten tulemme huomaamaan.

Alkaa käydä vähitellen ilmi, että runo ilman pienen tytön, 7v, piirroksia on kuin aitanpolulla astelematon emäntä!



1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.


keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Isää määritellään

menossa juhanipeltosviikko marraskuisen alakulon voimistamiseksi
mikä on isä?

Tosiasiat:
Isä lukee Juhani Peltosen runokirjaa Näköisveistos ruumiskirstusta järjestelmällisesti alusta loppuun, ja tytär, 7v, joka ei osaa vielä lukea, piirtää. Isä puolestaan ei osaa piirtää, siksi osajako! Kirja on tytön kädessä, isä lukee sivusta kurkkien. Tapahtuma-aika: 27.1.1996.

Kirja jakautuu viiteen osastoon, joista tällä viikolla peramme Syksyisen isän runot.
Joskus sitten hamassa teessä:
2. Autoihminen paljastaa päänsä
3. Raskaammat tunnit
4. Iso varis daameineen
5. Näköisveistos ruumiskirstusta

Alkakaamme:


1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

tiistai 13. marraskuuta 2018

Juhani Peltos -viikko

omavaraiskirjoitusviikon jälkeen edessä juhanipeltosviikko alakulon vahvistamiseksi
ensteks isän ulkonäkö

Alustukseksi:
Juhani Peltosen (1941-1998), tuon marrasmielisen alakulokirjailijan, tuotannon luulen hallitsefani paremmin kuin joku vuokko tai moni muu, aika läpikotaisin. Absurdisti JPeltosen selän taakse realismi joutuu pahasti kyykkyyn lymylle.



Hyllyyn jäi melkoinen aukko kun poimin tuohon kirjavankukikkaan kankaan päälle malliksi muutaman Peltosen. Yllätyin: ainakin kolme jymäkäntuntuista kirja-arvostelunkin olen aikoinaan 'Luakkos-lehteen' luatint - innostuksen vallassa aivan.

Mistä kyse?
Isästä.
Taisipa olla isänpäivä toissa päivänä - mitä häh?
Sen tiimoilta tässä liikkeellä ja lauantaisen Eno-Elmon jälkihöyryissä yhä. Ei ole vielä löytynyt yhtä mahtavaa ja mahtipontista runoa isälle kuten äidille Lauri Viidan se Äiskät nuo toivossaan väkevät.
Juhanilla on jonkinlainen yritys edes. Ja monisivuinen. Löytyy tuon kuvan kirjapinon vasemmalta laidalta, nimeltään karkeahkosta Näköisveistos ruumiskirstusta, WSOY 1987.

Miten?
isärunot kuvitettuina.
Kerrankin runot valmiiksi kuorestaan avattuina kuin lanttukukko!  
Runothan tahtovat (ja haluavat) jäädä avautumatta kertalukemalla. Nyt eivät jää. Koska minulla tuon kokoelman lukemisen aikana sattui olemaan oma pikkuinen tyttönen, 7v, joka heti kuullessaan piirtäen näytti oman näkemyksensä jokaisesta kokoelman ääneen lukemastani runosta.

Emme varmaan yhdessä riko immateriaalioikeuksia, koska yli puolet sivusta on ns. omaa tuotantoa - piirusteltuina.
Tästä aloitamme, eivätköhän myrtyneet marrasilmeemme sen myötä hitusen kirkastu:


1. - 2. - 3. - 4. - 5. - 6. - 7. - 8. - 9.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Elmo Enossa

Viimeksi siellä oli Vanja-eno, Enossa siis. Mutta se oli toinen juttu ja toisen ryhmän tuotantoa metsissä ja vainioilla, tämä tämän toisen Louhitalolla. Molemmissa pontta ja energiaa yllin kyllin.

- Kyllä tässä nyt on melekonen meininki! huokaili joku eturivin mummoistakin kuuluvasti jo hyvissä ajoin ennen puoliaikaa.

Juhani Peltosen urheilusankari Elmo, jota kukaan ei voittanut - paitsi ratsastava Aliisa. Sitä tässä katsoimme kodikkaassa hirsitalossa pylväiden välissä.  Ihan riittävästi näimme ja kuulimme ja yhdyimme mummon huumaan - repäisevä oli meininki. Isolla porukalla temmelsivät, yksin laskien 18 henkilöä lattialla sekä Elmo.

Matkalla Elmoon tuli mietittyä että pystyvätköhän Elmon, tuon Andien talvikisojen ja Derwangan jättiläiskisojen sankarin paketoimaan uskottavasti näyttämölle näytelmän keinoin, elokuvakeinoin olisi kummakaan. Uskottavasti!

On siinä vaatimusta kerrakseen - kun lähtökohta on tämänlainen: Mies kaatuu satasen juoksussa ja voittaa; mies ottaa nokoset kesken viidenkympin hiihtoa ja voittaa; mies yksin pesee jääkiekossa kaikki joukkueet, samoin jalkapallo-ottelussa Elmo - Muu maailma. Tai heittää keihästä yli sadan metrin tai tai tai! Ja miten Immo ja Lyly onnistuvat selostamaan tunteella kun esikuvina sentääni Kauko Helovirta/Heikki Kinnunen ja Jarno Hiilloskorpi/Pekka Autiovuori ja ihan oikeasti Pekka ja Paavo, Tiilikainen ja Noponen, heihinhän väkisin selostus vertautuu.

Hyvin onnistuivat. Ainahan louhitalolaiset onnistuvat niin kuin Niskavuoressa ja Pois kauas pilvet karkaavissa esim.

Poismatkatessa teemme yhteenvetoa:
Surullinen tapaus tuommoinen Elmo, ei se ihmistä kuuluisuus auta onneen. Se kävi selvästi ilmi. Tatu Kaihua, se Pölösen Onnen maan Tapi, osasi olla sivullinen, vaikka päähenkilö olikin, elämöimättä vetäytyi kuoreensa ja antoi kannattajiensa hurraukset hurrata, fanien huutaa kurkkusuorana Voitto-VOITTO!!!aan ja suoda eturivin mummolle töminällään ihmetyksen jos ihastuksenkin aihetta. Entä Elmon äiti! Mikä läsnäolo, taisi oikeakin kyynel poskelle vierähtää ihmepojan vuoksi. Musiikki pelasi ja poljento kohdillaan. Ai niin se Reijo Rymy Petkelström: hänessä oli notkeutta ja oikeaa kovuutta, vaadintaa.
Ensimmäinen jaksoa hallitsi enempi ilo ja remakka, toista suurempi suru.
Niin kuin pitikin, kirjan mukaan. Parempi peittääkin kirjan loppu, olla sitä näyttelemättä. Ja mitenkä näyttääkään se miten Elmo hopeanhohtoisena tykin ammuksena sinkoutuu taivaalle ja kiertää maapalloa - yhä, sillä senhän voi kukin nähdä menemällä ulos ja katsomalla yötaivasta
- kuten me pois ajaessamme pimenneessä illassa.


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

lauantai 10. marraskuuta 2018

Facebook ja kriminal

 
 
 
No nythän ne kummat keksi, kun en oo iänkuun päivänä moiseen veljesryhmään osallistunut! Ja nyt ovat sulkemassa ryhmän ulkopuolelle!

Onneksi samaan sähköpostiin tuli neuvoa-antava viesti eli kutsu Tampereen kokoukseen:



Tiedote ja kutsu Kriminaalityön foorumiin Tampereella 20.11.2018

Tiedote. Julkaistu: 09.11.2018, 11:47
Kriminaalihuollon tukisäätiö

Aiheina vankiloiden digitalisaatio, vankien rahapelaaminen ja vertaistoiminta.

Josko sinne tästä neuvoille!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös


perjantai 9. marraskuuta 2018

Runon vuoro

Omavaraiskirjoitusviikon päätösseksitekstiksi julkaistakoon sen nälkiintyneen tamperelaistuneen kirjasto-opiskelijakampraattini* puutosruno joskus annepohtamovuosilta: 


Lähde



* antoi luvan saatteella: Kohan ei pottusi kärsi kolohuja...
(- no, ei noilla pyllyillä - 💃)

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

torstai 8. marraskuuta 2018

Toinen tapaaminen

Todellakin: -Tulenhan minäkun vain kirjoitat esiin.

Kokeillaas miten viiden vuoden jälkeen onnistuu, vieläkö saa pännällä langan päähän tai nyt skypeen äiskän:
"Katoitteko maanantaina Maajussit siellä taivaissa? Kävipä Rantasalmen poijjalla mäihä! Vai näkyykö sinne telkku ollenkaan ..."
"Ho-ho-iiii..." 
Houkutellaas varmalla, sillä jos ei tällä tärppää niin ei millään; se kun aikanaan tuhahti Jatkoaikaa seuratessaan kun Mossen näki: - Sennii homo! ja räppäsi koko värkin kiinni.
"Mitäs mieltä oot näistä homohommista jotka nyt niin pinnalla?"
"Oisin minä tullu homoitakki tänne sinua tapaamaan, vaan kun en heti päässy kun oli muuta puuhaa."
"Rupes kiinnostamaan, että näkyykö sinne, missä oot, televisio."
"All inclusive of course." 
No nythän tämä meni, eihän äitillä enkun eikä minkään kielen hallintaa pitänyt olla!
"Mitä sannoit?"
"Jotta tietysti! Täältä sitä ei mittää puutu. Eikä noita tarvii katella, voi lehahtaa paikan päälle mihin tahasa mikä kiinnostaa. Ja moneen paikkaan yhtä aikaa tai siten senkun valikoipi mieleisesä."
"Niin vaan tuo Maajussithan oli nauhotettu, tallenne! Miten muka paikalle?"
"Tää ei kuule ole aikaan sijottua olemista, poikani polloinen."
Noin sanoo äit-Aino ja naurahtaa jotenkin ymmärtävän säälivästi, tai toisin päin. Vaatii mietintäaikaa, eli kun kerta yli ymmärryksen muutenkin menossa, parempi tältä erää pistää heipat:
"Pietään yhteyttä, pitää lähteä pinolle. Tulethan sitten kun taas ikävän pukkaa."
"Siästyypähän sähkö kun puita poltat Ja voit olla varma jotta tulen. Tulen, aina tulen ja ihan viivana millonka vuan kirjotat."
"Eikä pietä nyt viidenvuoden taukoa!"

 Tämmöstä tää on yhteydenpito, mukavata! - nykyvehkeillä.  ❤



omavaraistuotantokirjoitusviikon kaikki kirjoitukset: I - II - III - IV - V


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös