Vuolle kesytetty

20. elokuuta 2024 se alkoi, toissapäivänä 22. marraskuuta se loppui - 896-sivuisen kirjan lukeminen. 

3 kuukautta yhtä viipyilevää nautintoa sivu sivun jälkeen.

Loppulausunnoksi kirjoitin lyijykynällä viimeiselle tyhjälle sivulle fanipäiväkirjamaisesti:

"22.11. pe n.22.45 10 cm lunta. Pakkasta juuri ja juuri. 

En millään olisi raaskinut lopettaa tätä kirjaa, joka tuntui enemmän kuin romaanilta ja enemmän kuin elämältä. 

Pitkitin ja pitkitin pitkää kirjaa, paikoin Volter Kilven sukulaista niin kuulaalta kieleltään kuin verkkaiselta kulultaan. Sukutarina Suomesta, Savon Kiuruvedeltä, nyt aikahaarukassa 1927 - 1937. Rehevän Linnan Pohjantähden rinnalle ilmestynyt hillitympi, sivistyneempi, täydentävä painos. Niskavuorelaisuuttakin seassa. 

Tyhjä tyhjentynyt olo, silti täyteläinen. 

Ei hevin tee mieli heti tarttua uuteen toiseen teokseen, kirjaan, joka tuossa pöydällä odottaa, valmiiksi tietäen, että näin kaikenkattavaa teosta on taas odotettava kauan, kauan - etsittävä kissain koirain kanssa. Pöydällä odottava kirja, kuten kirjoista suurin osa, sisältää vain pienen viilun elämän kokonaisuudesta. Kiinnostava, toki, sisällöltään: liikkuuhan se toisen intohimoni parissa eli juoksu-urheilussa." 

 -kirjoitettu voimakkaan vaikutuksen tehneen tv-haastattelun Ricks/Tolokonnikovan jälkeen.

Areena

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Hidasta pohjalukemista

Silkkaa nautintoa vuoden loppuun saakka 20. elokuuta 2024 

Vuolen Vuolletta iltapuhteeksi 3. lokakuuta (sivulla 372 etenemässä)

Kolmas kirjoitus samasta kirjasta tänään 7. marraskuuta  (sivu 662 menossa). 

Edelleen mukana kaikella hiljaisella hartaudella ja ihastuksella: että nykykirjallisuudessakin jotain näin vanhahtavan vahvaa epiikkaa lautasella.

"Oikeistoradikalismin nousu kiristää
savolaistilan tunnelmaa 1930-luvulla."
Heidi Jaatinen: Vuolle.
Gummerus 2024

Ja kun tämmöisen helmen on löytänyt, on parasta nauttia siitä, hiljokseen siivutella kaksi kolme sivua illan päätteeksi. Murheet mukana, ilot kätkettyinä kuin Volterin, sen Kilven, kirjoissa ikään. Yhä edelleen toistaen: mikä kieli!

"Marraskuu, kuolinkuu. Tuure meni lumipimeään, työnsi varpaat sohjoon.

Taivas yhtä tähteä, kas vain, vaikka jaloissa sohjo. Raahautua saunalle, jo sihahti kiuas. Humakat löylyt! Valeli ja viskoi, holvasi minkä ennätti, kylvetti niin että toppuuttivat. Vesi silmissä kiittelivät henget häntä, Kosken tunnettua isäntää, joten hyvillään Tuure hellitti kauhasta. Paljain päin luppasivat vainajat takaisin haudan lepoon. Kääntyi pyhäinpäiväksi." s. 627

Runoileva kieli, joka talttuu puhtaaksi realismin riemuksi Tuuren hautajaisissa parinkymmenen sivun päästä:

"Missä muistelot Ananias-sedän arkutuksesta, kuinka setä ei sovi ensimmäiseen arkkuun, kuinka aitasta on purettava ovenpielet." s. 646

Ei voi muuta kuin taas siunailla tuuriaan: jäljellä vielä huitkotva ennen kuin viimeinen sivu kuitattavana, sivu 887. 

Eikä sen jälkeenkään liene isompata hätää: savolaisen suvun ja pitäjän historian on vängällä jatkuttava.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

pst

Finlandia-ehdokkaat julki tänään

Trump presidentiksi eilen

Vuolen Vuolletta iltapuhteeksi

 Juuri kun eilispäivänä olin Kämppäemännistä pottujutun painanut näkyviin ja päivän kuusiaitaa parturoinut, niin eikös illalla pohjalukemisena Heidi Jaatinen sivunnut savotta-asiaa ja kämppäelämää vajavaisine 'menoineen':

"Karmea katku tukkikämpillä. Russakoita kerroksittain märissä hevosvaljaissa. Sokeripussin jos jätti ulottuville, aamulla oli paloista jäljellä kuoret, olivat ukot vehdannet sepittää, kun Tuure oli mennä talvena pistäytynyt yläjuoksun savotalla. Miksi hän olikin tuppautunut sisään, käry oli tainnuttaa jo ovella. Kauheampaa oli vain läskikauhojen jono kaminalle. Tuuresta ei olisi siihen, oman paistovuoren vahtaamiseen, ja joka päivä sama ruoka. Mutta miehet olivat tyytyväisiä, porukassa hankittu sianihra takasi läskiä leivälle ja ruista ranteeseen. Puhdetöitäkin askarreltiin, verskejä pärekoppia katto-orret killillään."

Niin illan pohjalukemisena, iltatähtenä, helmenä, tällä haavaa menossa on tuo elokuussa aloittamani Heidi Jaatisen Vuolle, Kiuruvesi-sarjan kolmas osa. ed.

Etenemässä sivulla 372 - jäljellä onneksi vielä yli puolet 900-sivuisesta murikasta. 

Ei monikaan kirja ole kelvollinen viimeiseksi hitaaksi sanaksi illan päätteeksi. Vuolle kelpaa.

Harvassa ovat unihelmet.

Heidi Jaatinen

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Nimet sikin sokin

 hutasten tehty 

niin tämä tämänpäiväinen blogipottu kuin Heikkisen Antin kierrättämä tarina jakkarasta. (molemmat ? julukastu iliman oikolukua)😞

linkki

Baarijakkara-romaanin kulku on letkeetä menoa, kuten Antin kirjat kaikki, vaan sivun 190 kohalla teki tulupan, eikä ollu eteenpäin menemistä, ja vähemmän tyytyväisenä kansalaisena manailin, jotta tuossa Old Lady -luvussahan - alaotsikoltaan: Tässä luvussa tavataan tyytyväinen kansalainen - on parit erhekkeet:

1. (Rasvamahan nimi vilahtaa ennen aikojaan yhenäkin heti aluksi Santamäeksi, vaikka luvun viimesestä virkkeestähän tuon piti vasta paljastuman - postilaatikonkylestä. "Vesijärvi noitaisi ja vilkaisi lähtiessään postilaatikosta Rasvamahan oikean nimen  Se oli Santamäki.") Lapsus
2. Vaan entäs tämä pahempi missä Hillevi muuttuu Kaarinaksi kesken kaiken. Ensten näinikkään: "Aijjaa? Onko?" Hillevi kysyi kiinnostuneesti - ja kohta jo er nimelä: "Ja minkäs takia se tämä tokumentaristi se sinun matkassas kuleksii?" Kaarina ihmetteli. Lapsus Lapsus

Kohan ei ois hätäpaska koko rommaani, rahapulassaan viäntämä; Salamako vai Saarikoskiko, no  Ojaharju varsin se nuin rumalla nimellä välityökirjaansa kuhtu. Eikähän tuo nimenvaihtuminen sinällään mikkään ennenkuulumaton tappaus oo, ainakii Sariola kertaallen (Ampiaiskesä) jos ei kahisti kiinni jiäny, silläkkii kun niinku Antilla tahto olla semmonen votakka suoltoo uusia kirjoja ellääkseen - sitä voita leiväle.

😤

😭

Tämä vaan vertaukseksi kahden savolaiskirjailijan erityyppisyydestä, vrt. eilinen, kiuruvetisen Heidi Jaatisen viimeisen päälle hiottu Vuolle / tämä Nilsiän Antti Heikkisen Baarijakkara.

Ei miula nyt muuta, tämän kummempata. 😞

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

eilen

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä

Silkkaa nautintoa vuoden loppuun saakka

 "Äkkiä lyhyenläntä harteikas ukonkuvatus, joka olisi sopinut pellolle kiveä viskaamaan, kurottautui Tildaa kohti ja murjaisi:

- Vanhapiika.

Tildan kieli kävi ulkona ilmaa haukkaamassa. Päässä itse ansaitut nutturaneulat.

- Vahva piika, Tilda tuikkasi ja tuijotti kollosta läpi, lempeänä, parhaansa mukaan lempeänä. Hän oli pyörivä keskiö, sinut itsensä kanssa."

Tuonmoista. 

Volter Kilven sukulaiskieltä, hyrynhyssyä hämärän rajamailla. 

Mesi kielellä tuota tavaan ja tiedän, ettei kiiruhtaa saa, muuten puolet kirjasta lehahtaa harakoille. 

Se on sitten, kuulkaas, silkkaa nautintoa edessä parikolme kuukautta, ei vaan vähintään puoli vuotta, ainakin nyt jouluun.

Kirja on romaani, suku- ja kylätarina Kiuruvedeltä ja Suomesta aikajanana itsenäisyys.

Koski oli I ja Suvanto II. Ja nyt tämä III osa Vuolle vuodesta 1927 eteenpäin.

Kaiken takana on Heidi Jaatinen. 

Vuolle Gummerus 2024

Jaatisen romaanit ovat paksunpaksuja, tämäkin uusin lähemmä tuhatsivuinen järkäle ja kun kieli on mitä mystisintä monin paikoin, niin moni vannoutunutkin lukija on hypännyt jaatisensa yli. 

Ei pitäisi ei - herkkukoria hyljeksiä.

Kieli- ja yhteiskunnallinen historiaseikkailu Linnamaisine Pohjantähtimäis-sisältöineen siis jatkukoon, näin alkukappaleesta aloittaen:

"Elokuu

Yö oli yhä vaalea. Hännät viuhuivat heinikossa, kaulat kohoilivat. Usva herkeämättä paimensi metsää. Joen väreilevässä peilissä hirvet, kahlaamaisillaan, kuulostellen, sarvinaan ryskälepikko. Sormissa napsahti, jo putosi risu kahtena ja kruunupäät hajaantuivat. Tilda, luja kuin kivi, vuolteessa vaski, laskeutui virtaan olallaan hajanaisia pisaroita, haarojen välistä syöksyivät puuskien karistamat, kuohuissa rusehtuneet, sarastuksen hetkellä välkkyvät lehtipilvet. Päivän korkeimmalla hetkellä mäen ylle kohosi sulkakynänmuotoinen pilvi. Muste petti, vajui ja ranki silpaantui, virta sulki sateen kuin jonnekin unohtuneen rakkaan."

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä