Topin kimpussa taas

10-12 tuntia putkeen Konttisen Toivoa (1927-2012), nyt ei putkeen vaan pätkitellen uusista irtopapereista.  

Jäljittelen yhä Topin otsikoimia koulumuistoja 1930-luvulta, vaan ei näitä löydy vaikka kuinka soisi. Ei toivoakaan, että näkisin Toivon nurkassa seisomassa tahi heittämässä äkäistä Kuusaron Irmaa lumipallolla päähän, harmi:

• Ensimmäinen laiskanläksy
• Toinen nurkassa olija
• Pääsy isompien poikien porukkaan
• Erehtyksiä sekä omia pieniä kujeita
• Urheilua kuusessa sekä lopuksi aresti
• Paperinen lentokone ja aresti
• Piilossa halkolaatikossa
• Pelleilyä nurkassa ollessa
• Opettaja Kuusaroa lumipallolla päähän
• Tornin häkkiin nousu kirkossa katsomaan ympäristön maisemia

Olisiko Topi vain suunnitellut ja jättänyt sitten myöhemmin kerrottaviksi? 

Siltä tuntuu vahvasti, sillä Mummon murikasta kunnanvaltuustoon, osa II, ohittaa jo nuo koulumuistot, joita ei ensimmäisestä osastakaan löytynyt kuin otsikkoina. 

II-osa on paksunpaksu irtopaperinippu, sivuja 422. 

Verestelenpähän taas sitten noita muita Topin elämän kiemuroita mm. näillä: 

• Lossariksi Kivisalmeen
• Vahinkojakin sattui kerron muutaman
• Orreuksen Annin ylivienti
• Vanhat papat ja hevoset*
• Jälleen laivassa kansimiehenä
• Talon vuokraus kirkkoherra Halttuselta
• Pientä mustanpörssin kauppaa nimismiehen kanssa
• Muutama muisto taloista missä olin suutarina ennen sotaväkeen menoa
• Niinisalon kaikkein ikävimmät muistot

Sivulla 413 päättyy sotaväki ja paluu Rääkkylään on edessä. Näihin tunnelmiin päättyy myös Mummon murikan tämä kakkososa.

 

Vaan ei Topin elämä - päinvastoin.

 

Siitä muovilaatikosta, jonka tarkoin olen tutkinut, löytyy jatkoa ja monenlaista muuta mustumaa, vaan ei vahingossakaan Topin koulumuistoja menneiltä ajoilta.

Mutta mutta: 

Tämä kaikkihan on juuri sitä Pirkka-Pekka Peteliuksen kaipaamaa sukupolvien arkipäiväisen elämänpalasten siirtoa tuleville sukupolville, varsinkin omalle suvulle sekä myös meille ylenkyläläisille!

* "Kun lossi oli irrotettu niin pappa vahti silmä tarkkana hevostaan, jos sillä vaikka korva heilahti niin silloin pappa ärähti sille ja samassa piipusta tupsahti savu, jos hevonen sattu nostamaan jalkaansa niin silloinkin pappa ärähti ja korjas samalla omaa asentoaan ihan kuin siinä olis tapahtunut kummempiakin juttuja, näin se pappa komenteli hevostaan joka kerran kun he meni yli salmen, 

se hevonen olisi kestänyt paikoillaan vaikka olis sen jättänyt ihan yksin lossille, ilman puomejakin, sillä se seisoi silmät luppaa lyöten ihan kuin olis nukkunut, mutta papalla se oli hirveän tärkeää näyttää miten sitä hevosta pitää tärkeästi vartioida ja samalla näyttää että hänen hevonen kyllä tottelee hänen sanaa, 

aina joskus kun pappa sattu värkkäämään piippuaan ja hevonen sattu liikauttamaan jalkaa kun kärpänen tai paarma puras niin jo emäntä ärjäs että kato hevosta eläkä sen piippus kansa värkkee, usein jatko vielä että kyllä se tuo piippu nysän pittää tärkeenä jotta ei jouva hevosta kahtomaan vaikka mänis järveen, pappa murahti ouk hiljoo kyllä mie tiijän piippun millon sitä rassoon."

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Venla Poskela: Vauvan iloinen ihmettelykirja 

10-12-tuntia putkeen

 Toivo Konttinen ja Miki Liukkonen

”Minua kiinnostaa oikeastaan kaikki paitsi curling, mankelointi ja sukupuoli-identiteetti”, Liukkonen tunnustaa. Hän kirjoittaa dopamiinikiihkossa 10–12-tuntia putkeen, hänkin käsin. Kirjoittamisen pitää hänen mielestään olla ”vähän epäterveellistä, liiallisen keskittynyttä ja keskeytymätöntä. Armotonta.”

Tuon pätkän tuplalainaan Kritiikin Uutisten sivulta, jossa Hannele Salminen puolestaan lainaa Miki Liukkosta arvostellessaan Ville Hännisen kirjaa Miten kirjani ovat syntyneet 6. 

Siis 10-12-tuntia putkeen kirjoittanut Liukkonen.

Itse luin eilen ahmien klo 10-21 putkeen Konttisen Topin (pohjustus alla)*, meidän kylän Pietari Päivärinnan, kirjoituksia muovilaatikosta (koko arkisto), jonka sain käsiini - tai oikeastaan keittiön rappusille tuotuna - etsiessäni Topin Mummon murikasta kunnanvaltuustoon -muistelmateoksesta puuttuvia sivuja koulumuistoista. 

Topin kirja ja sen syntysytykkeet näet kiinnostavat vielä enemmän kuin tuon valtakunnan kerman kirjat ja niiden synty!

Mummon murikan sisällysluettelo oli lupaillut mielenkiintoisia tarinoita vuosilta 1936-1940, mm.

• Ensimmäinen laiskanläksy
• Toinen nurkassa olija
• Pääsy isompien poikien porukkaan
• Erehtyksiä sekä omia pieniä kujeita
• Urheilua kuusessa sekä lopuksi aresti
• Paperinen lentokone ja aresti
• Piilossa halkolaatikossa
• Pelleilyä nurkassa ollessa
• Opettaja Kuusaroa lumipallolla päähän
• Tornin häkkiin nousu kirkossa katsomaan ympäristön maisemia

Mutta:

Harmien harmi, ettei noita koulumuistoja löytynyt, vaikka kuinka pengoin ja tarkk'luin jokaisen lappusen! 

Vaan palkitsipa tuo kirjoitusten vyöry lukijansa monilla muilla paikkakunnan jutuilla ja Topin elämän kuvauksilla ajoilta, jolloin jokapäiväinen leipä on ollut kivien ja kantojen alla ja monen ammatin takana: on Topi ollut jos renkinä niin suutarinakin, vänkärinä ja autokuskina, lossarina ja ties minä monena muuna.

Että osaavatkin olla jutut eläväisiä ja juttujen juuret tutuntuntuisia Hirvosen Jannen ja Kauppalan Eljaksen sun muiden tuttujen kylänmiesten ja -naisten 'kelekassa'.

Tapahtumia Kontisen Topilla (1927-2012) on takuulla enemmän kuin Liukkosen Mikillä (1989-2023) - johan tuon todistanevat elinajatkin. 

Ja leipä tiukemmassa / 'oman käin varassa'.

*)

Oli Topin vuoro lähteä

 

Kauppalehti digi 26.02.2012 - 12:00 | hikkaj | rakkaus, koti, henkilökuva, Local

miesten valioita

Kaikki vuorollansa. Nyt sitten Topi oli lähtenyt. Rivitaloille kävelin yhtä tietoa vailla, pois kävellessä jo tiesin. Kaveri kertoi: - Oli kauppaan jäänyt.

Hyytsaareen hiihdellessä tuli vastaan velimies, autolla, kaheksatkymmenet kun jo ylitetty, harmitteli jotta portin takia pitää autosta vääntäytyä. Topi oli vanhempi. Hautajaiset pian edessä. On niin arvaamatonta, vaikka niin odotettua. Kenet milloinkin tempaa tämä luonto omakseen, jälleen kasvamaan.

Sillan alla siinä ja siinä jäätyykö virtaava vesi.

Tänä talvena pakkasista huolimatta järven jäät heikoilla ympärillä tämän saaren. Kaupunkiin päin aavaa, näkyy kirkkaalla ilmalla pitkälle, nyt leudommalla peittyy kaukaisempi sumuun heti Jänissaaren jälkeen. Sinne oli Topin isä hiihdellyt ennen vanhaan, kaupungin laidalle rakennushommiin, mitäs tuosta pitkälle neljättäkymmentä aukeaa kilometriä. Tuulelle otollista. Susia kuului olleen jäällä uhkaksi asti, olivat selällä ympäröineet hiihtäjän. Pakko oli varustautua pyssyn kanssa seuraavaan reissuun.

Lännen puolella vaanimassa pahamaineinen, uveavantoinen Ritosalmi. Sinne se osuuskaupan johtajakin oli kelkkansa usuttanut ja sinne jäänyt moottoreineen.

 Topilla oli kesäpaikka salmen takana tässä. Sotalahden lähellä. Lahden rantamalla mökki.

 "Tulehan pistäytymmään"  Topin veli aina nähdessään maanittelee.

 Aikamoista sotaa on elämä, monen kohdalla. Ja kaikkienkin, jos vastoinkäymisiä käydään luettelemaan. Vaan mitäs niistä. Turhaan mieltä mustaamaan, elämänhalua nakertamaan, kun elettävä on joka tapauksessa. Elää luottavaisempana! Ajallaan kulkevat murheet, ovat, käyvät ja sitten lähtevät. Hetkeksi helpottaa, ennen kun tulevat kohta jo toiset.

 Sillä tavalla se vaan menee, ilojen kautta kumminkin enemmän jos antaa mennä, niin parempi niin.

Ja työn, ankaran työn. Topi jos kuka teki ja osasi; mitä Topi ei osannut sitä ei tarvinnut kenenkään osata.

Taloja teki, rakenteli, navettoja, muurasi savupiippuja, sepitti autot, suutaroi saappaat, jos lampusta nappula lohkesi, ei syttynyt, niin ei muuta kuin 'Vie Topille!'. Kohta paloi. Topihan se, kukapas muu, sitä meidän Hispan moottoria silloin oli korjaamassa kun sedän saari poikasakilla poltettiin ja nolotti kun Topi kyselemään että 'kukahan mahto setäs saaren eilen polttaa?' ja Topi siinä oli istunut nimismiehen auton etupenkillä matkalla remonttihommiin, kun nimismiehen setä sitten puhdisteli auton penkkiä ja lempeästi selvitteli meille pojannaperoille että 'pikkusen rasvaset taisivat Topi-setän housut olla'.

Meille se Topi rakensi vinttiin huoneet ja nakutteli paneelit porraskäytävään, korjasi kangaspuut ja latasi auton akut, ties mitä kaikkea hyvää sai aikaan. Viimeinen kosketus oli jokin joulu sitten kun kävin kirjoja hankkimassa: oli itse kirjoittanut, koonnut, painanut ja  sitonut omin käsin emännän kanssa, useita kirjoja. Totta kirjoittanut menneistä ja kunnan asioista, kun monessa päätöksessä oli mukana ollut.

Ei ihme jos ihastuneena, suorastaan viimeisen päälle otettuna oli serkkutyttö Topia kehunut, kun oli meiltä yhden Topin kirjan käsiinsä saanut. Serkun tyttö nauroi: "Kun ajettiin Helsingistä tänne niin aina kuului Topi. Vähän matkaa jos oli hiljaa niin jo  kohta kuului Topi. Topi kirjotti niin selvästi. Topi kertoi siitä että. Topi laivareissusta, Topi lossilla. Topi ja Topi. Äiti ihasteli. Koko matkan."

- Oli aihettakin, ajattelin Hyytsaaren päässä takaisin päin kääntyessäni. Näissä Topin maisemissa.

"Täälläkin nimet paikkain,

 kertovat taistoja käyty asein,

 Tännekin lännestä,

 samoin kuin Pyssyniemeen.

 

Länsi puolella Hyytsaaren on paikka nimeltä Sotalahti

 tämäkin merkki siitä, että

 on käyty taistojen mahti,

 on luoto eissä Sotalahen

 nimekseen on luoto saanu

 ajan myötä kehittynyt

 sotaluodoksi sanottavaksi,

 paikasta tästä on kalaverkoissa

 saatu pistimiä kiväärin,

 selvästi tunnistettavia.

 Varmaan joku ratsumies

 tullu luodolle hevosineen,

 saanut luodin sydämmeen

 ammutun Sotalahesta, 

 jättänyt pistimen luotoon,

 joka nostettu verkolla ylös

 Näin kertojat vanhat,

 ovat tämänkin tulkinneet."

Toivo Konttinen / Niitä näitä / 

Oma kustannus, kotitekoinen / Kirjojen määrä 25 kpl

 omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä