Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

torstai 30. elokuuta 2018

Kadonneen kirjailijan jäljillä

👉  Kadonneen levyn metsästäjät pyörii radiossa. Itse toivoisin Kadonneen kirjan metsästäjät -ohjelmaa. Taikka oikeastaan kadonneen kirjailijan metsästystä.

Virikkeen ajatuskiemuroilleni antoi Marja Kyllönen (s. 1975), kajaanilais-tamperelainen palkittu kirjailija, jonka ura tyssäsi kahden kirjan jälkeen 17 vuotta sitten. Kustantajalta tuli kolmannen kirjan osalta musertava viesti, Kyllösen sanoin:
"Vastauskirjeessä todettiin, että tekstissä on paljon hyvää, mutta myös paljon sellaista, joka ei toimi. Kirjeen pohjavire oli kuitenkin se, että he eivät jaksa ruveta höyläämään tätä kirjaksi asti minun kanssani." Nuori Voima 3/18
Ei aina arvaa millainen kunkin julkisuudesta kadonneen kirjailija-alun kohtalo on, mikä syy häipymiseen.
Ei auta googlaus kaikkien kohdalla. Mutta Kirjasampo on aina rautaa, se löytää Kyllösenkin.



Ja löytäähän se minulta kadonneen Lenin, jonka joskus lehdessä ylistin maasta taivaaseen:


Taitoromaani
Nyt kun käsiin yllättäen osuu uutuuskirja, oikea kaunokirjallinen romaani, sitä hätkähtää ja epäilee, voiko tämä olla totta: Leni Mattsson, mutta eihän tämännimistä kirjailijaa pitänyt tänä syksynä olla, Kauranen vain. Innostuu ylistämään: Leni Mattsson lataa ja kirjoittaa niin kuin kaunokirjallisuutta soisi kirjoitettavan - sujuvasti, ulottuvasti, monitasoisesti, monivivahteisesti ja tunteella.
 Joulukalenterin luukussa, XVI, kelattavissa koko lehtikritiikki.
Leni Mattsson (s. 1955) löytyi! Turkulainen yhä.
Mutta neljään kirjaanko Kariston kirjailija jää? Viimeisin, Käenpoika, on vuodelta 1991.

Siis 
ei tässä tarvitakaan Lenin kohdalla Kadonneen kirjan ja kirjailijan metsästysohjelmaa radioon!
Joten:
Väärä hälytys - turha koko tämänpäiväinen potullinen. 👈

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myö

tiistai 28. elokuuta 2018

Ulalla

Kirjallisuuskritiikkisarja osa IV

Pieni kritiikki
- Kyllä rouva on nyt ymmärtänyt väärin, tämä ei ole sellainen sanatorio, vaan SANAtorio, katsokaapas vaikka:
Ja niin se rouva katsoi ja mekin katsoimme ja se rouva näki ja mekin näimme niin vallan helvetin paljon sanoja ettei ikinä. Mutta parantavatko sanat vaiko eivät? No niinpä!

Noin päättelee Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille?, Aviador 2018, näpäkkien novelliensa kirjan Riikka Ulanto. Ovat sen verran lyhykäisiä kaikki, jotta siinä samassa kun keittää aamulla minuuttivellin lukee yhden minuuttinovellin. Hittolainen että ovat puujalkamaisuudessaankin herättäviä, ainakin toisen silmän aukaisevia!

Laitetaan samaan sarjaan kuin  Kafka F ja Peltonen J - menköön!
Vaikka vielä on suuntaamista, kohdentamista: tahtoo paikoin lukija Ulannon kanssa ulalla olla, vaan haitanneekos tuo, sillä kirjailijan laittamien sanojen raaputtaminen (vrt. Ässä-arpa) kiilto silmissä on hyvän kirjallisuuden merkki.

___
PS
Kokeilin tässä Aleksis Salusjärven IX käskyn toteuttamista, lihaksittamista: 'Siteeraa teosta --- Lyhimmillään kritiikki voisi ajatella tekstiksi, jossa on sitaatti ja kommentti kirjasta.'
Eli nyt ovat aihetodistus ja todistajanlausunto minuutissa niputettuina.
Toimiko?
Kirjakritiikkisarja I II III IV

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myö

sunnuntai 26. elokuuta 2018

10 taktista neuvoa kirjakriitikoille

Kirjallisuuskritiikkisarja osa III

ja kirjabloggareillekin

Öyliseen viitaten seuraavaa:

Kalle Päätalo sai kädestä pitäen neuvoja Mika Waltarin oppaasta Aiotko kirjailijaksi?.
Ulkoluki - ja tuli!

Aleksis Salusjärvi tekee waltarit kasvaville kriitikoille. Paikkana nyt oikea paikka eli Nuori Voima -lehti. Eivätpä nuo neuvot pahaa tekisi konkareillekaan, vaan minnepäs se vanha kapinen koira tavoistaan?
Heti housunlahkeeseen kiinni ja hanttiin!

Käskyä VII tarkoitan:
"Kritiikin tehtävä ei ole teoksen esittäminen sille otollisimmassa valossa."
No, tuon nielen, mutta:
"Kriitikko ei voi toimia osana fanikulttuuria, vaan hänen on rikottava ja kyseenalaistettava etenkin se viitekehys, jonka osaksi teos asettuu. ---"
Napsaan tuosta poikki, koska muuten en voisi olla eri mieltä. 😂

Minäkö asettuisin fanittamaani Volter Kilpeä jotenkin vastaan? Ei kuuna kullan valakiana! Se on mun siltsu! Pois semmoinen ajatuksenakin. Tai Mukkaa, tai Kallea tai ...
Vanhentunut kriitikko voi jo katsella tiettyjä asioita läpi käpäliensä, antaa löyttä ikuisella etsintämatkallaan kirjaa, joka sisältäisi pelkkää rauhaa ja rakkautta, levollisuutta ja sen semmoista softia - vaikka vähän luikuriakin laskisivat. Siksipä Tõnu Õnnepalu Paratiiseineen ja Jean Giono Puineen ovat melko täydellisiä vanhan kriitikon ideaaleja. Napakympin etsintä tosin vielä jatkuu ja jatkuu.

Mutta te, joilla kriitikon ura edessä siintelemässä, ja te amatöörikirjabloggajat, jotka ohjeita kaipailette, tarttukaa tilaisuuteen ja painakaa mieleenne viisaita ja kutinsa pitäviä selkeitä neuvoja, joita Salusjärvi jakaa kymmenen käskyn muodossa.

Malliksi muutama lyhennettynä, ilman Lutherin Mitäs se on? -selitystä:
  • I   Aloituslauseen on oltava tymäkkä.
  • II  Ylipitkät virkkeet pois.
  • III Ole ehdoton.
  • IV Klassinen esittely-referointi-arvotus -jäsennys romukoppaan.
  • Rajaa näkökulma.
  • jne.
Kirjakritiikkisarja I II III IV

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myö

lauantai 25. elokuuta 2018

Kriitikon kriteerit

Kirjallisuuskritiikkisarja osa II

Kiiltomadon (Lysmasken) päätoimittaja Aleksis Salusjärvi, yksi kuudesta lukijastani, kirjoittelee mielenkiintoisia paukahduksia verekseen Nuori Voima -lehteen, 3/18. (AS:han kokoaa tuon mielenkiintoisen blogikertymänkin: Laadunvalvontayksikkö.)

https://twitter.com/nuorivoima
Poimin minua miellyttävät pihlajanmarjat pottaan pois riippumasta - suluissa omat lisäni (vaatimattomasti mustalla):
  1. Ylivoimaisesti yleisin ongelma kritiikissä on, että kirjoittaja ei arvosta omaa kokemustaan riittävästi. (meissä kaikissa ei asustele juhanitamminen)
  2. Barthesilainen tekijän kuolema on erityisesti kriitikoille totta = tarkoittaa sitä, että [kirjan]tekijä on lakannut olemasta tekstinsä ylimmäinen auktoriteetti: lukijalla on valta ja vapaus lukea ja tulkita lukemaansa riippumatta tekijästä ja tämän mahdollisesti tunnetuista intentioista. (niin teen aina - nykyisin)
  3. Toimittajat kirjoittavat juonireferaatteja ja diletanteilla taas substanssipuoli pettää alta. (kuulun selvästi jälkimmäisiin - ilolla)
  4. Teoksen kontekstualisointi on --- kritiikin olennaisimpia yksittäisiä tehtäviä. (kirja on palanen elämän suuresta palapelistä, mihin yritän sitä sököttää kyllä)
  5. Kriitikoiden helmasynti on varovaisuus. Kriitikon välillä soisikin kirjoittavan muutaman kirosanan tekstinsä sekaan, ihan vain muistutuksena siitä, että kritiikissä on myös reuna-alueet käytössä. (tässä tapauksessa kyllä mieli teki huutaa kekkosena saatanan tunari! tai höynäytettynä: - Helevetin hölömö! tarkoittaen itseäni, jota kustantaja kuzetti)
Tämän enempää asiaa en kerta kaikkiaan jaksa yhdellä kertaa kirjoittaa tahi lukea - tunnen kaikenlaisen asian esittämisen aina vähän pakkoliikkeisenä cp-vammana, miltei tulkinnan uhkana!
On päästävä rallattelemaan!
- mihin jok'ainoa kirja antaa mahdollisuuden, sillä Kirja on (kuin) soitin
- jokainen kirja erilainen soitin.

Huomenna selvittelen Aleksin* verkosta loput sintit - tavaellen tavallani; on se sen verran mielenkiintoista ja ennen kaikkea luettavaa kamaa.
*Nykyohjeen mukaan nimeä voidaankin taivuttaa kolmella tapaa: Mahdollisia genetiivimuotoja ovat
Aleksiksen, Aleksisin ja Aleksin.
Kirjakritiikkisarja I II III IV

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myö

perjantai 24. elokuuta 2018

Kirja-arviokeskustelu

Kirjallisuuskritiikkisarja osa I

Ennätimme yömyöhään ja nyt heti aamutuimaan jyrkästi tuomita yhden nimeltä tuntemattoman lukijan kanssa suositun, tämän päivän päivänsankarin (70 v) muistiinpanot vuosilta 2013-2018:

Kirjavinkeissä

Kaikenlaista roskaa! Kaikkea se sylki suuhun ja ajatuksiin tuokin!

Taimi Nurminen:
Varasin kirjastosta kaikki Niinistöä koskevat kirjat.
Kirjasto ilmoitti, että voin noutaa: Mäntyniemen herra, vuoteni elämäni.
Päiväkirjaksi muotoiltu kirja on uskomattoman törkeä, räikeä ja vailla totuuksia.
Olin kauhuissani, että mitä, mikä tämä meidän pressa on. Olen aina pitänyt häntä arvokkaana, lämpimänä, oikeudenmukaisena
ja puolisoaan arvostavana ihmisenä. Ja erityisesti veteraaneja, nuoria, työttömiä, perheitä ja kaikkia kunnioittavana ihmisenä.
Illalla luettuani muutamia kymmeniä sivuja, en voinut muuta kuin pahoin.
Tänä aamuna kerroin pojalleni ja luin kohtauksia kirjasta. Poikani sanoi, että se on Niinistön uran loppu...

hikkaj:
itsekin sotkeuduin koko kirjaan luultuani sitä dokumentiksi; kustantaja näet hämärsi katalogissaan kirjan totuusarvon.
Jos olisin tiennyt, olisin laistanut ja jättänyt ’huumorintajuisempien’ luettavaksi. ---

SILTALA-katalogi











Kirjakritiikkisarja I II III IV

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös


torstai 23. elokuuta 2018

Kaupunkirotinarinkeli


- No tehhään semmonen kaupunkirotinatinkeli, pikkunen, tytönsirpukalle, naurahti leipuri Anu, joka aikoinaan on ollut Tarja Halosen hovipiirakoitsijana.
Että ei tässä ihan mitäsattuu tilattu kun ei mihinsattuu rotinapaikkaankaan menty. 👶

Vaan tuo sana rotina - venäjääkö?

Martat apuun selvitystyöhön, ja johan löytyy:
"Rotinat-sana pohjautuu venäjänkielen sanaan rodiny, joka tarkoittaa synnytystä, lapsivuodetta."

Eikä rotinatieto tuohon lopu:
"Suomen kaakkoismurteissa rotinat merkitsee vastasynnyttäneelle naiselle vietäviä tuomisia tai lahjoja, useimmiten ruokatavaraa tai leivonnaisia. Se ei merkitse kestitystä synnyttäneen luona, vaan yksinomaan tuomisia."

Ja kaupunkirotinarinkeli tehtiin.
Ja kaikkine tykötarpeineen, höysteineen kera perinnetiedon lähti kaksi emojia, 👵 ja 👴, matkaan
- taas sinne kaupunkiloihin, missä ahneuksissaan, ja vastoin marttatietoutta, ukki sitten oikein kaksin käsin lohkaisi itselleen samalla leikkauksella kakut ja rinkelit:


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

maanantai 20. elokuuta 2018

Harmittamaan jäi

jopa  vähän kaivelemaan

Ei ole kamera silloin matkassa kun pitäisi. Jos ei hoksaavaisuus muutenkaan.
Olisi syytä paremmin valmistautua myös lähireissuille: ainahan siellä kaupungissa muutakin kuin ne prismat ja syömisetjuomiset!
Tämä tarjolla olisi ollut, ja oli:

Joensuun PARAFEST - vaikuttavaa taidetta 16-18.8.2018!


Sentään hänet itsensä tapasimme torstaina, ennen 'työmatkaa', sekä näimme ja koimme hänen taidettaan Ahjossa: Meidän lyskan poikien entisessä voimistelusalissa, jossa niitä mahapotkuja nojapuilla teimme ja puolivoltteja permannolla. Siinä sivussa samassa salissa kirjoittelimme oikein ylioppilaiksi.

Nyt salin perällä seisoi vähäinen patsas.
Eipäs!
Tarkemmin kun katsoi niin sehän liikkui: olikin kokonainen ihminen valokuvaajalauman kohteena. Nyt sen oman kamerakuvan paikka olisi ollut siinä. Mutta kun ei niin ei!
Joten kaapataan kuva hänen kotisivustoltaan:

Alison Lapper
Born:
1965
Lives in:
Sussex
Subjects:
Figurative, Landscape

Ja työskentelykuva täältä:


Oikeastaan vielä enemmän harmittamaan jäi Marjan ensimmäisen kirjan Häivähdyksiä ("Kirjani kirjoitin otsahiirellä kirjain kerrallaan") käsitelleenä tämä ohimeno:

"HÄIVÄHDYKSIÄ MARJA KORHOSEN ERITYISESTÄ ELÄMÄSTÄ ... TEKNIIKKA ARJEN APUNA torstaina 16.8. klo 11-14 Joensuun pääkirjaston MUIKKU-salissa."

Blogi: Marjan vuoristorata
On oltava valppaampi ensi vuonna ja nyt vain kiiteltävä, vaikkapa entisen erityisopen hahmossa, porukoita ja organisaation motoria, kollega Arto Pippuria:
Arvokasta, Ansiokasta ja Inhimillistävää toimintaa.

Jatkuu jatkuu Parafest monenmoisista vastoinkäymisistä huolimatta.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Siinä sivussa

Pääasiahan oli ihan muualla, mutta kun 'työmatkan' varrelle osuivat niin mikä ettei poikettu; menomatkalla rentouduttiin Mikkelissä ja kotimatkalla Valamossa.
Hauskaa oli kuten kuvista suorastaan aistii!

Ei, ei me sentään Mannerheimia tavattu, valtiopäivämies kuitenkin ja tuleva pääministeri - kai kysymysmerkin vaatisi? Mutta sanoipa hän, kun ennustelin jotta ennättää hymy hyytyä ennen kuin kuva on kamerassa, ettei hyytynyt viidessätoista prosentissakaan. Eikä hyytynyt vaikka kuvanottaminen kesti ja kesti.

Lokosa oli meininki, kieltämättä.
Ja lokosaa siellä Valmossakin, heti portilla, jossa tervetulontoivottajana kohtasimme yllättäen tyylikkään entisen ns. oman kylän tytön:

Eipä siis ihme jos
vähän ylivalotusta oli syytä käyttää - ja paistoihan se aurinkokin kaiken kukkuraksi!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

torstai 16. elokuuta 2018

Kuka nyt Karjala-lehteä lukisi!

- Istupa hetkoseksi potalle ja lue Karjala-lehteä vaan kiltisti eikä niin kuin piru raamattua!

Minuahan et pidättele!
Heti silpaisin ilokseni lehdestä (31/-18) itävastaisuuden mini-stubbina, ja mikä se oli se tyylipoika, se sivari joka puolustusministerinäkin oli ja josta tuli joku liikepomo, vasta viikolla nimittivät: Kalle Kalle Kalle - no Haglundin Carlina.
Eli tämmöisen kuvan tueksi löysin:

Nyt kun enimmät höyryt on päästetty ja Putin ärsytetty niin mennäänpä itse asiaan eli lehteen, joka Karjalan evakoille ja jälkeläisille on tärkeä linkki menneeseen, historiaan joka auttaa irrallisuuden tuntovaivoihin: Karjala-lehdet 31 sekä 32.

Jaakko Juteinin (1781-1855) hautakiven löysivät talkoolaiset Viipurin Ristimäen hautausmaalta. Juteinihan loi ensimmäisenä laajemman suomenkielisen kirjallisen tuotannon runoineen näytelmineen - uranuurtajia siis suomen kielellä.

Ruskeala.
Harlu.
Antrea.
Hiitola.
Kuolemajärvi.
Jaakkima.
Suojärvi.
Sakkola.
Äyräpää.

Tuolla ne siirtolaiset ovat olleet, asuneet kotikonnuillaan, maatansa viljelleet ja kuka mistäkin työstä leipänsä ottaneet. Esivanhemmat. Laatokan liepeillä.

Voi hyvinkin kuvitella jopa elää ne mielen ailahtelut, jotka lukijan valtaavat näitä lukiessaan. Muistan hyvin Kaurilan Impin, jonka kanssa kiipesimme muinoin Värtsilässä Kukkovaaralle nyrkkiä heiluttamaan rajan takana näkyvälle naulatehtaalle. Tämmöinen ei-evakon lapsikin, joka vihdoin viimein on tajunnut kuinka läheltä liippasi, ettei uusi raja tästä vähän lännempääkin olisi voinut kulkea ja jakaa kotikonnut toisin. Ämeriäkkylä olisi jämäksi jätetty kuten Värtsilä tuolloin. Silloin olisi soudettu tuon järven yli kilometrin päähän mökin rantaan salpalinjan taakse evakkoon.


Arpapeliähän tämä koko maailma nykyisinkin kun arpojina nuo arvaamattomat maailmannavat idässä ja lännessä pommisalkkuineen ja omine arvaamattomine tolkkuineen.

- No elähän nyt vaivu, oo jo. Pyyhi jo ja nouse pois potaltas. Potallat vaikka juoksuun, juokset ...

maanantai 13. elokuuta 2018

Kylättelemään

tänään vain syvemmän lukutaidon omaaville

Parhainta kylättelyä on lukeminen.
Itse saa valita kylättelykohteensa eikä tarvitse odottaa kutsuja, joita joka tapauksessa on rajallinen määrä.

Jos iltisten otsikoiden ja koirajuttujen! (ei voi olla totta!) lukeminen alkaa tympiä, on käytössä tuhansia muita mahiksia, missä 29 käytössä olevasta aakkoskirjaimesta muodostettuja erilaisia sanakombinaatioita on suomen kielellä tavattavissa.

Vaikeimmissa muodoissaan sanat tahtovat esiintyä runoissa. Tuolloin ne ovat herkullisimmillaan piilotellessaan sanomakokonaisuutta yhden lukukerran ulottumattomissa. Mikä nautinto käydä ilomielin Kilven - sen miespuolisen Volterin, no miksei Eevankin - kimppuun aina kun elämä on liian helppoa ja haluaa haastoja; muistattehan kuorimöyriäisen torkotukset sun muut luukuoren limit ... Myös päinvastaisessa tapauksessa, elämän tuntuessa ylipääsemättömän vaikealta, Volterin sanaemulgeeli auttaa: lukija kohtaa vielä vaikeamman vyyhdin kuin omansa, mikä tuo huojennuksen tunteen.

Alustus on pidetty - pohjustus on tarpeen, siltä ainakin tuntuu uuden kirjan alkulöylyissä.


Käsissäni on kutsuva runoteos, performanssitaitelija Hanna Stormin (s.1985) runoteos kutsun itseni kylään, Aviador 2018. Jo nimenä vastustamaton, koska aina olen ollut sitä mieltä että parhaat kontaktit saa aikaan kutsumattomuus joko sinne tai tänne 'vierailulle'. Kollega Matsbuulle olen aina sanonut: tule milloin tulet kutsumatta, niin minäkin teen. Silloin tietää että ainakin toinen tosiaan haluaa tavata toisen, tulla kylättelemään vailla velvollisuutta ja joutavia krumeluureja.

Veikkaan, kunhan puolenvälin ohitan, paljastuu että kirjan kiehtova nimi tarkoittaa myös ja ennen kaikkea kutsua itsensä sisään. Vaan sepä selviää sitten aikanaan Kirjavinkeistä, kunhan loppuraportin laadin. Tuskin maltatte odottaa, mikäli ette niin: eikun 'kuusenkuusenkuusen' hankintaan.

Niin, kirjan kiehtovuutta lisää myös tuhti oletettu tietävyys: kirjoittaja on tri, kirjallisuustieteen.

Maistiksi parit palaset kakusta lohkaiskaamme summamutikassa:

"rohkeus kasvaa sanottavan vähetessä"
 
"nuuhkin sormeani, se maistuu minulta"
 
"lähditkö jo?
 en kuullut pyykkitelineen rämähdystä?"
 
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Mummolaan

Sukupolvien
ketju.
Ylväs sanonta -
kaipa
kutinsa pitävä.


Samassa korissa tässä on aikoinaan kellitty.
Nyt ei mahtuisi, eikäpähän mahtaisi rottinki kestääkään.

Tämän kerran se piti vielä aitanvintin pölyistä kaivaa, esiin nostaa. Sitten on aika siirtyä katsomon puolelle: on sen tulevan sukupolven vuoro. Siirtyä syrjemmälle. Jättää omat kotkotuksensa omiksi kotkotuksiksi.

Tehdä tilaa.

Pikkuisen sirpukan paikka. Ovat kuulemma jo lähteneet huristelemaan - maalle mummolaan.

Nyt esille se kirja.

 
"... paitsi tätä jokapäiväistä kylpyä on luonnollisesti pestävä monta kertaa päivän kuluessa kädet, kasvot ja ennen kaikkea peräpakarat ..."


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

perjantai 10. elokuuta 2018

Jonninjoutava ohjekirja

sanattomana ohjekirja kuin lukijakin - liki!
                *
huom! tämänkertaisen pottajutun lukemisen nopeuttamiseksi: olennaiset alleviivattu, epäolennaiset sulutettu.
  

Suunnistuskartta yllä?
Olisikin, mutta kun ei ole. Son asennusohjekirjan sanaton kuvasivu. Ärsyttävä.

Välillä sitä piti kääntää kylelleen ja välillä selälleen ja välillä mahalleen ja taas pystyyn jotta hyvä olisi tullut, muka. Niin kirjaa kuin jääkaappiakin.
Vaan ei tahtonut tulla lasta ei mitään, koska esteenä oli tuuman verran esiin pilkottava rautatappi, saranatappi, joka ei irronnut, vaikka muovikannen takaruuvit irrotti ja vaikka koko oven. Kansi jumitti paikallaan.
Olisi pitänyt käyttää raakaa voimaa, kuten lopussa lukee ja Veikko-setä näyttää.

Tuolla vasta uhosin, paraskin Remontti-Reiska, jotta käynpä ohimennen asentaa silipasemassa jääkaapin paikoilleen ja vaihtamassa kätisyyden. Just just!
Oli melkoiset temmajaiset ennen kuin homma oli ohi. Kolmeneljä eri reissua vaati ennen kuin putkeen meni ja uudesta jääkaapista saatiin kelvollinen.

Ja kelvollinen se oli oleva vasta vasenkätisenä. Ei sentään siitä sen viisaampi tullut kuin oikeakätisenä, mutta kätevämpi käyttää.

[(Ihmisissähän asianlaita on vähän toinen: vasenkätiset ovat oikeakätisiä viisaampia - niin jossain on joskus tutkittu ja lehdissä julkistettu, jos ei sitten myöhemmin kumottu.
Vasuri eno-Laurikos päästi haisevan vastalauseen eli päätalolaisittain teki julukiset kammat kun moista ilkesinkin pikkupoikana esittää.
Asian tiimoilta kesken latoreissun hevosheinäkuorman päällä keikuttaessa käytiin lyhyt ja napakka oikaisukeskustelu:

- Työ vasenkätiset ootte viisaampia kuin oikeakätiset. 
- Ei pijä paikkaasa.
- No?
- Vasenkätiset on neroja.)]

Olisi tarvittu vähintään suunnistajan äly ja vasenkätisen nerous jotta tuo jääkaappi olisi ensheppuulla saatu vasenkätiseksi. Lopulta oli alistuttava ja poikettava Veikon luo Koneeseen, jossa joku veikko näytti ja havainnollisti: irrotti esittelykoneesta takaruuvit ja voimalyönnillä iski muovisen yläkannen sijoiltaan
Eipä olisi tullut mielen viereenkään moinen moukarointi.

Käsivoimin - koneaikana! - päästiin sitten onnistuneeseen tapinvaihtoon. Ja samoilla voimilla revittiin myös jonniijoutava ohjekirja.



tiistai 7. elokuuta 2018

Jänönen hyppeli estottomasti

Säätiedotus: klo 18 voimakkaita ukkospuuskia ja runsasta sadetta.
Teatteriesitys: klo 18 tympääntymistä kiivaaseen elämäntahtiin; naurunpurskahduksia.

Tiedotus säästä ja ulkoilmateatterista. Ilmatieteenlaitoksen ennuste vailla perää - myräkkä alkoi vasta näytelmän päätyttyä klo 20. Tiedekään ei aina tiedä.
Teatteriesitysodotus sen sijaan piti kutinsa. Arto Paasilinnan (1942, elää) linja pysyi, vaikka ohjaaja olikin lisää leikitellyt, modernisoinut muutamia kohtauksia nykyaikaan - Jäniksen vuoden (1975) ilmestymisestä sentään jo huitkotvanen. Mitäs siitä vaikkei Huovis-Veikko kovin korkealle Paasilinnoja arvostanut, kansaakos se haittaa, sillä: mikä naurattaa niin se naurattaa - minkäs sille.

Yhtä hyvän esityksen Riäkkyteatteri  oli koonnut uudenuutukaiselle estradille kuin viimeksi näkemämme näyttelijätyön koulutuksen 2016-17 teatteri Rajarikon mainio Jäniksen vuosi -lopputyö. Siellä sentään tarvittiin toteuttamaan Arton ajatuksia toistakymmentä näyttelijää, kuten kuvasta näkyy, kun taas täällä meijerin rannassa saman toteutti neljä henkilöä, jos pois lasketaan nuo näkymättömät ohjaajat, Kirsi Koskelo, sun muut puvustajat (Helena, moi! 👵).
  • Insinööri Vatasena oli insinööri Harinen. Tyylikäs esitys Kallelta vähällä koulutuksella, tai vähemmällä kuin mitä insinöörikoulutus kestää.
  • Lopuilla kolmella näyttelijällä piti sitten kiirettä kun piti roolitella sen kymmentä muuta. Anne Salin tuumikin pollarista sairaanhoitajaan siirtyessään jotta tämmöstä se resurssipula teetättää, mikä lisäsi, tarkoituksella, huvittavuutta esitykseen. Annen ääni on kaunis ja esiintyminen rauhallisen leppoisaa, jotenkin kotoisen oloista - hyvässä mielessä.
  • Entä Mammu Koskelon habitus, onhan se nähty vähän siellä ja täällä: Voimallinen! Estoton. Sen sorttinen pärsoona jotta johan lähtee! Ja lähti ja irtosi! Empaattinen. Sympaattinen. Ja kaikki sopivat sivistyssanat tälle hyppelevälle elukalle. Ja yks suomalainen adj. päälle: Taitava. 
  • Nuori Anna Antikainen selvitti tuhannet roolinsa sen kummemmin varjoon jäämättä noiden naiskonkareiden rinnalta: äänen vahvistuessa yhä paremmaksi tulee - perästä kuulemme vielä.
Mites Lea Laven lauloikaan että Se on kyllä nöu tänk juu! Tässä tapauksessa perätön sekin tiedote - pudottakaamme tuo nöu pois - plus lisäkiitokseksi liitämme vielä nämä luojan mahtavat kulissit:
Nuutis-Heikin fotosta osa


sunnuntai 5. elokuuta 2018

Jokohan rupeis

Päiväkirjaan 2018

Sukupuuhun III merkintä, ed.

4.8. la
"Jokohan ruppeis vauvelia oottammaan, vai tulisko odotusajasta vielä liian pitkä?
Eikä sitten vois juuri muusta kirjoittaa..
Jääköön vielä huomiseen ja ylihuomiseen odotus, niin voi tänään käydä asentamassa jääkaapin paikoilleen, tai eihän siinä mitään asentamista 25-kiloisessa ole. Paitsi oven kätisyyden muuttaminen."

5.8. su
"Mitä vielä pitkä!
Yöllä oli tullut pojalta viesti:
 Tyttö tuli jo."

Pienokaisen kunniaksi:

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

torstai 2. elokuuta 2018

Taivas aukeni - todella!

👀 Kätkäläistä katsellessa ketkallaan sai naurahdella katsomossa.

Kun ensin oli ostanut noin 120 mk-hintaisen piletin, ny(l)kyrahassa 20 eläkeläis-€.
Oli kyllä, eipä silti, rahansa arvoista touhua näyttämöllä. Väliaikajäätelö oli sen sijaan vähemmän tyyris: 10 mk eli 2 €.

Budjetin mukaan on elettävä itekunnii. Niin Kätkäläisen kuin sivustakatsojankin. Kätkäläiselle tuotti vaikeuksia: eivät tahtoneet markat riittää millään. Poliisi tuon tuostaan kävi velkoja perimässä, käräjille haastamassa. Myös naapuri-Hurskaisen kanssa syntyi kiistaa 'eto suosta'. Eikä katsastusmieskään ollut suosiollinen Warren läpäsylle - miten olisikaan kun autonkotterossa ei toiminut muu kuin pissapoika!

Rahannuusa oli jatkuvaa.

Kunnes... taivas aukeni! Todella!
Turha sen lentokonemyrkkypilven jälkeen enää haaveilla olohuoneen tapetointia satasilla ja ulkohuussin vuoraamista viitosilla. 3 miljoonan taikka vähintään 3 saantauhannen markan lakkasuontienestihaaveet katosivat taivaantuuliin.

Sinne meni viimeisetkin hilut, hillat ja toiveet. Mersun sijasta tuli hommattavaksi mopo ja eukkorakas istutettava sen tarakalle, vissiin.


Noin se Simo Hämäläisen romaani Kätkäläinen eteni näyttämöllä. Noin sen esitti viimeisen päälle taitavat ammattilaiset Maarianvaaran kesäteatterista eilisiltana Honkavaaran helteessä.
Mittään ei puuttunut, paitsi sitä rahhoo!
Oli musiikkia, liikettä sekä puhetta sopusuhtaisesti. Ja varsinkin se kieli! Murteen viäntö eli veäntö, vaut! Kelpasi katsojan, satojen katsojien, mukaan eläytyä kun näki että esittäjät tosissaan hommansa hoitivat, siis ei toisella kädellä huitasten jotta kohan on - otetaan rahat ja häivytään!.

Ja tässä mustaa valakosella, numeroin + mahd. kirjallinen erikoislisä:
  • Kätkäläinen    Mikko Lauronen - 9 (mikä hyppykone ja manitanssi)
  • Vaimo+muut   Anu-Riikka Vilhunen - 8  
  • Tytär+muut    Henna Leppänen - 8
  • Hurskainen+muut  Tero Sarkkinen - 9+ (+ kauppiaanketkusta)
  • Tytär+muut     Liisa Hytti - 9+ (+yhtäkkisestä roolin, rytmin ja kielen vaihosta/intro)
  • Poliisi/lentäjä Valtteri Haliseva - 7 (ei sais vaikuttaa, mutta periaatteessa mitäs meni myrkyttämään koko lakkasuon ja ahistelemaan Kätkäläistä muutenkin! 😁 )
Tangokunkku Erkki Räsänen on säveltänyt musiikin ja Juhani Joensuu ohjannut porukat ruotuun, kuten niin monena vuotena ennen.

On aina kesän merkkitapaus näiden kiertolaisten käynti paikkakunnalla. Joustavaa, vähän niin kuin shakespearilainen Elisabethin ajan teatteri in England. -"Näyttelijäseurueen tuli pystyä esittämään esityksensä oman teatterinsa lisäksi lukuisissa eri tiloissa kiltasaleista toreihin ja yksityisiin puutarhoihin.." Elina Kilkku: Teatterin tyylilajit

Summa summarum ja hei hallerii:
Hölömöhän on hän ken tämän porukan näytelmän on väliin jättänyt ja juossut monessa joutavammassa kesäteatterissa.


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Herttileijaa miten aika rientää!

👍👎 Kaksoiskansalaisuus. Kummallisuus. Urheilussa saa edustaa ainoastaan toista maata isoissa kisoissa, mutta kummankin maan mestaruuden voi voittaa. Äänestää voi sekä Niinistöä että Trumpia, tai peräti Putinia jos on RUS! Enp oo ikinä oikein ymmärtänt.

Miksenpä minäkin pelaisi sitten kaksilla korteilla, ristiin kirjoitan tänne blogipottaan ja tuonne Kittyyn. (ja asiallisimmat sitten vielä Kirjavinkkeihin) Kaksoisblogilaisuus siis. (tai kolmois!) Toisaalla toista yleistä hölisten, täällä vähän niin kuin kiikkustuolissa intiimimmin omia höpisten, enemmän omimmillaan: niinku meiner Meinung nach.

Nytkin helteiden uuvuttamana valokuva-albumiasteelle vajonneena verestelen milloin missäkin näkyvässä paikassa esiin pulpahtavia oppilaita. Täällä niin tosissani ja vakavissani kuin osaan, tuolla leukaillen.

Muusikoiksi ovat ryhtyneet ainakin nämä kolme kivaa:
Ihana mansikkahattu Aino viimeisimmästä koulusta, sieltä Ilomäen, ja nuo kaksi putin poikaa ensimmäisestä koulusta, sieltä RajanpinnanHannu ja Tuomas. Mukava noita on seurailla kun jo polvenkorkuisista on heitä tiiraillut ja siinä sivussa aikoinaan heitä ihmisiksi yrittänyt kasvatella milloin räyhäten, milloin canella ja porkkanalla, joskus jopa jätskillä houkutellen.

Aino ja kannel, Canella kitara ja kitarisat, Tuomas ei liiemmin esittelyjä kaipaa, koska koko maailma hyppysissä.

Vaan veikeitä nuo olivat alaluokilla, omatoimisia etenkin. Ilimankos!
Pelkkää hyvää sanottavaa opella heistä - minkä lie nurkumista toisinpäin. Mutta niinhän se on jotta kasvatus tekee kippeetä - puolin ja toisin. 👍👎👍


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös