Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

lauantai 1. lokakuuta 2011

Lokakuun 2011 Kauppalehti-blogit



 






Tanja, Sebastian ja Stefankin
.


.

Panevat sittenkin Onni Een kurkistelemaan ja tirkistelemään tv-vekotinta ainakin sillontällön nuo kolme, muuten se olis ollu siinä!

Vähintäänkin sunnuntaisin toistuva liturginen tooksou on Onni Een katsottava: muistuttaa niin menoltaan muuttumatonta ikiaikaista kirkonmeininkiä, jossa häätöäänestys ohjeet ovat kolehtivirsiä, mainokset tavan virsiä ja Elinan samaa toistava mantrahöpinä alttaripalvelusta, Susannan kovistelu saarnaa. Herättää turvallisuuden tunnetta.

'Onneks Tanja ei pudonnut eilisiltana, eli pudottaminen ei kuulunut tuottajan suunnitelmiin' miettii Onni ja jatkaa miettimistään jotta  'Matti saikin mennä, hyvin jouti'. 'Tanja on sitten Kaarlon paras tyyppi ittensä Big Brotherin edessä päikkähuoneessa. Siinä kimulissa on potkua ja asennetta. Sekin kohta kun sen punasen rättinauhansa kanssa kimpuili!'.

Sebastian on Persoona, toinen Onni Een suosikki:  tuommosen seurassa varmaan oppilaat aikanaan oivan opetuksen saavat.

Stefan on Onnillemme se Budapestin eläintarhan oviaukkovitriinissä aikaansa viettävä, kaaputteleva gorilla: mihinkäs tässä kiirus valamiissa mualimassa hei valamiissa mual ...

Jotta tämmösen tiedotteen, aamiaispalasen, tähän aamuun tarjoaa Onni Ee ja ystävällismielisesti jatkaa: "Mänkeehän siitä töillenne!"

Olisiko sitten niin että Iso Veli ja Onni E yhdessä valvovat velvollisuudesta ja pitävät kurittomat kurissa ja katsomattomat ajan tasalla, ikäänkuin kirkkoreessä mukana - edes jalaksilla?






vasta viiden kilometrin ylitys avartaa näköaloja kai lopullisesti

.
 


.
   HANNU SALAMAN FINLANDIA-sarjan loppuosa Kaivo kellarissa  ed. 18. Kännisen kulttuuriväen örinää ja örvellystä


Tänään aamupäivällä ilmeemme muuttuivat täysin. Toissa päivänä viiden kilsan rajan ylitettyämme sää muuttui totaalisesti. Ilma kirkastui, oli aurinkolasien aika, silmiä hivelevät maisemat palkitsivat kuukausien kestäneen tuhruisen kapuamisen kilimandzarolle, joka kielenkäytössä oli lyhentynyt jo aikapäivää kiliksi.

Luku/kiipeämispäiviä takana 142 ennen juhannusta (11.6.) alkaneessa kilin matkassa.

Toivottavasti loppumatkan sää pysyy samanlaisena,

jäljellä on enää 757 metriä 5895 metristä eli 94 sivua 732 sivusta.

Kuviteltu vuori on Kilimanjaro, joka kohta on valloitettu.

Käsissä oleva kirja on sarjan loppukirja Kaivo kellarissa, joka on Pasi Harvalan tarinoiden I ja II jälkeen sarjan viides osa, ei kuitenkaan viimeinen, koska kirjailija ilmoittaa Harvala II:n olevaksi yhtaikaa viisiosaisen Finlandia-sarjan sekä neljäs että samalla myös kuudes osa!

Eikä siinä vielä kaikki: jotta pakka ihan sekaisin pantaisiin, Kaivo kellarissa osan lopussa on Pasi Harvalan tarinat III.

Inhottavan salakavala mies tämä H. Salama. Siitä nyt pirukaan ota selvää.

5 erillistä kirjaa Finlandia-teossarjassa joka tapauksessa on julkipainettu ja ilmestynyt yksin kappalein laskettuna ja luettuna.

Hannu Salama on rakentanut toivottoman lukumöhkäleen, jonka valloittaminen vastaa todella vähintään Kilimanjaron valloittamista, jollei peräti maan kuun jopa.

Salama leikkii ärsyttävää kuurupiiloa lukijan kanssa, so. vinoilee lukijan typeryydelle, ja kirjan henkilöidenkin kanssa, kätkee henkilöt tavoittamattomiin näennäisen tunnistettavuuden, ovat lähes kaikki Suomen kulttuurikermaa pahimmilta vasemmistoajoilta, taakse, piiloutuu itse teksteineen milloin minkin marjapensaan alle huutelemaan 'etsikää minut!'. Kätkeytyy hyvin, on kauan löytymättömissä vaikka lähellä.

Sitten taivas aukeaa. Seestyy.

Astumme sivulle 632 ja saamme valon, kirjailija armahtaa vuoropuhelullaan hapuilumme, vastaa kysymykseemme 'mistä tässä sekavuudessa oikein on kysymys?' Harri Salmisen ja erilleen muuttaneen tuomarisvaimo-Eijan vuoropuhelulla: 


- Mies hyvin tietää että hänen juttunsa on käsitelty ja viimeksi lääkintöhallituksen päätöksellä selvä.

- Miten selvä?

- Sinut jätettiin ymmärrystä vailla olevana tuomitsematta ... niin kuin sinä et sitä tietäisi, hän sanoi vaikka näki etten tiennyt.

- No enkö mä sitten joudu raastupaan kunhan paranen?

- Et  tietenkään. Sinähän olit teon tapahtumahetkellä syyntakeettomassa tilassa.

- Kyllä sää oot ensimmäinen joka sen mulle kertoo.

- Älä valehtele.

- No ... ole uskomatta. Mutta kiitos tiedosta silti. Ei tartte valmentautua näytteleen hullumpaa kuin on.

...

- Miks? Sinähän olet vapaa, syyntakeeton.

- Niin, mutta millä mä todistan itteni teottomaksi siihen tekoon?

- Et millään. Paitsi jos löydät syyllisen.
Mutta mikä on se teko? Onko se teossarjan alussa haudatun Kosti Herhiläisen itsemurhaksi määritelty kuolema vai hänen Saaransa myöhempi huumeinen kuolema?

Olemme siis lukeneet mielenvikaisen kirjailija Harri Salmisen tekstiä juhannuksesta lähtien paljonkaan hullua hurskaammaksi tulematta. Olemme liikuskelleet ihmisen hulluuden ja luulosairauden ytimessä kilille kavutessamme. Olemme pian perillä kunhan ensi saamme syyllisen kiipeliin käpäliimme.








muistokirjoitus

.
 


.

Kuin kohtalon ivaa.

Eilisen vaatimattoman juoksukirjoitusvalitelman jälkeen puolihuolimattomasti kääntelin käsiin leviävää päivän Hesaria: siellä nyt sen kummempaa kuitenkaan ...

Viivit Wagnerit tv-ohjelmat taloussivut Nokian Lumia-huumat yhtenä sekamelskana kulkivat silmien ohi pahemmin pysähtelemättä.
 


Kunnes.
 


Mustavalkoinen postimerkin kokoinen kuva pysäytti.
 


Kerralla.

Filosofi Sokrates Kreikasta päässyt kuvaksi lehteen 2500 vuotta syntymänsä jälkeen - jotakin positiivistakin sanomaa Kreikasta?
Neljän palstan otsikko viiden palstan jutulla.
 


Kestävyysjuoksun ärhäkkä puolustaja
 


Kuolleet
Päätoimittaja Tapio Pekola (1940-2011)
 


Selvä peli.

Ensimmäinen ystävyys-, tuttavuus-, sukulaissuhteen ulkopuolinen kuolema joka jytkäytti suhteellisen, oikeastaan suhteettoman syvältä.

Ovat siinä saaneet Kennedyt, Kekkoset, Husseinit, Gaddafit kuolla siihen nähden rauhassa. Mutta Pekola, tinkimätön Tapio Pekola, tinkimättömin kaikista seuraamistani ihmisistä!
 


Ei. Eihän!
 


Unohduksissa jo ollut, mutta ajatteluun voimakkaasti jälkensä jättänyt, vielä paljon paljon varmaotteisempi ison kuvan piirtäjä kuin Tamminen tai Summanen, taikka nuo tulisielutietäjät yhteensä. Vaikuttava - vuosienkin takaa.
 


Juoksija-lehden irtonumeron saanti käsiin syksyllä 1978 Pääkaupunki-juoksun jälkeen oli yhden räppänän aukaisu ihmismieleen. Sen jälkeen Parnassot ynnä muut mielenaukaisijat olivat mietoa ajattelunkamaa.

Pekola pisti kulttuurit järjestykseen. Palautti antiikin arvoonsa.

Nii-in - pinnalliselta vaikuttavan juoksun kautta!
 


Monta matkaa elämän mysteeriin oli tarjolla vuosien ajan yksinkertaisen elämän kautta. Juoksija-lehti niitä tarjoili Pekolan raivokkaan, tyylikkään kynän kautta. Tinkimätön piti ihmisen oleman maailman kotkotusten alla matkalla mielenrauhaan ja onnellisuuteen. Kompromissit olivat kiellettyjä, ehdottomasti. 

Sietämättömäksi tuonkaltaisen asenteen moni kohteeksi joutunut tulkitsi.

Palavainen tulisielu ei turhia siltoja rakennellut.

 

Kiitokset:

Oli antoisaa tavata moinen persoona - teoriassa.
 


Tinkimätön-Tapio eli niin kuin opetti, ainakin vielä 90-luvulla, jolloin konkreettisestikin totesimme:

Lassilassa piti majaansa Juoksija-lehden toimitus, josta jaettiin puuttuvia lehden numeroita tilaajille ilmaiseksi, mikäli kerrostalon kellaripäätyyn osasi. Ja osasihan sinne juoksuhikikamppeita narulla kuivattelevaan konttuuriin, kun ensin oli eksynyt seikkailemaan naapuritalon pukuherroja vilisevään Palloliiton kerrokseen.

Jo pelkän hajun perusteella.
 
 


'Jo ensimmäisestä numerosta lähtien lukijat saivat tuta millaisella tunteella päätoimittaja suhtautui juoksemiseen.
Lehdessä oli Suomen kartta, johon oli merkattu 570 pistettä. "Kartassa on jokainen onnellinen Suomen kansalainen. Ne eivät voi olla onnellisia, jotka eivät ole ymmärtäneet tilata Juoksija-lehteä", kirjoitti Pekola.'  HS 28.10.2011/Ari Pusa








ikä tehtävänsä tekee
.

 

.

Huvittaakin. Ennen eka vitonen meni alkuverryttelystä, minkä jälkeen itse juoksu vasta alkoi kun lihakset lämpenivät, hengitys löysi oikean syvyyden.

Nyt: millä keinoinhan sitä keplottelisi itsensä vielä tuon viimeisen mäen päälle - eto vitoselta?

Jaloissa sitä lyijyä ja aivoissa estettä entisenlaisen kivun sietämiselle. Kipukynnys kummasti mataloitunut, pienikin ponnistus on maailman loppu, pakottaa pakottaa: koskee tuohon ja tuosta nipistää, pohkeesta kramppaa, jalkapöytä tulessa, entä kantapää, akilles, nivunen, ja olkapäätäkin kivistää, rintaa raastaa - kuolema mäen päällä odottaa jos et onneton tolvana hellitä!

Ennen sen kuin lasetteli vaan: jotenkin lantio ikään kuin nousi ilmaan, maantiellä ei vetovoimaa lainkaan, siivet sai, lensi kuin lintu. Nyt norsuna norsuaa - töminää ja törähtelyä, painavaa rymistelyä, alamäessäkään ei liioin hipsutella.

Silti intensiivinen on se hetki jolloin juostaan: ei ajatella huomispäivää, ei ajatella muuta kuin menoa eteenpäin. Ei ole lottovoittoa olemassa, ei warranttitappiota, ei Maajussille morsianta, ei Merkeliä, talouskriisiä Kreikassa, Kataisen naamaakaan ei näy, Urpilaisen Justiina pysyy tipotiessään. 

Ei ole ajatuksentynkääkään; on ainoastaan kaikki voimat vievä toistuva ponnistus, palautus, ponnistus, maahan, ylös, maahan. ylös, alas, ylös. Alla maantien kura.

Yllä hien virta. 

Jaksoinpas. Edes tämän verran. Huomenna jaksan enemmän.

En ennen lähtöä olisi uskonut tätäkään vähää. Mutta siitä se sitten: aluksi rantaan alamäkeä kilsa, täyttä punnertamista jo sekin, tasaisen lahden kiertoa toinen, puoli kilsaa lievää epäkeskonousua, raahautumista kääntöpisteeseen ennen karhunkohtaamispaikkaa, samaa loivaa mäkeä alas, se puoli kilsaa, vasemmalla pellonreunassa osmankäämimakkarat nostavat syömähalun, ollapa poksahtelevia nakkeja nippu, serkun mökin tienhaara taittuu vielä, taituttava kuusikon kohdankin, muurahaiskekojen; ollaan lahdenpohja takaisin kierretty, palattu rannalta kalastaja-Jussin mäen päälle, viimeinen kilsa jäljellä, vaikein kaikista, vaikkakin armahtavin jos sen perille pystyy taivaltamaan. Ja mikäs ettei kun laskee puhelinpylväitä, isompia puita, tuo mänty ensin hallintaan, sitten poimitaan kalteva koivu, langat tien yli, Iivari-kissan koti, risteys toiselle rannalle, postilaatikot, sammalkivi, luistelulammikko, viimeinen jyrkkä nousu, ensimmäinen aitatolppa, toinen, kolmas, neljäs laho kaatuva, peltilakkara irrallaan repsottava, kuusi, ojan alku, kalliota tiellä, tiekarhun raapimaa, retkottava portti suu ammollaan. Se armahtaa aina, siinä saa kävellä, ei tarvitse heittää askelta lennossa toisen yli, saa pysähtyä, kuunnella pysähtyykö sydän, hiljeneekö senkin tahti ...

Armollinen hiki pesee kasvot, koko kehon. Puhdistaa tälläkin kertaa, tälläkin vauhdilla mieltä myöten.

Ennen siihen tarvittiin kakstoista kilsaa, nyt vanhemmiten viisi ajaa melkein saman asian, ottaa ainakin lähes saman ajan. Melkein yhtä ison hymyn saa aikaan. Saakin.

Niin se vain menee kuten muurari-Late muinoin tuumasi: mitä suurempi tuska ja kidutus sitä suurempi onnen jälkilöyly. 








tajunnan rajapyykki vihdoin löydetty lääketieteessä
ja nyt ilmeisesti myös kleptomanian***
.

.


Eilen keskiviikkona
HIFK:n Eetu Pöysti teloi Tapparan tsekkipakki Jan Platilin tajuttomaksi eli paareilla kantokuntoon eilisillan matsissa. Mutta ei hätää, Hesari tiedottaa Tapparan lääkärin suulla:
- Tilanne näytti aluksi pahalta, mutta Platil tuli tajuihinsa ja pystyi lähettelemään pian tekstiviestejäkin, vaikka olikin huonovointinen.

Näin pelkän lankapuhelimen omistajana - no enpä sanokaan mittään.

- - -



***

Tänään torstaina
kleptomanian rajaksi määriteltäneen 150 kertaeuroa?

 






liian rietas tv-ohjelmaksi
.

.

Yhä useampi ilta Onni Eläkeläinen huomaa laistavansa entisaikojen älynmittausohjelman, joka Perttu-vuosina oli hyvä tavallisuudessaan, suurinpiirtein normaalien ihmisten irrottelukenttänä, ruudun molemmin puolin, pikkuisen vain rajoja hipoessaan ja murtaessaan. Päätalomaisen yhteisöllinen. Nyt meno BB-talossa on vähintäänkin kahta kummempaa. Kirjallisuusvertausta jatkaen: Salamampaa eli vähemmän salaista töminää, enemmän julkeaa rynkytystä sekä sumeilematta joka rakoa hyväksi käyttävää.

BB:n naiset ovat Onnin mielestä kaikki ihan hysteerisiä.
- Eivätkö ne todella tienneet minkälaiseen 'onnelaan' pyrkivät pyrkiessään!  Onni siunailee ja itseksensä jatkaa: - Onneksi edes se leikattu ja silvottu rasta, Terhi, päästettiin viime sunnuntaina vonkumasta kotioloihin vonkumaan.

Terhin leikattu käärmeenkieli on kummitellut ja uhkaavasti työntynyt tuon tuostaan lipomaan milloin minkin puupinon raosta rakkaan Onnimme arkipäivään, säikyttelemään vakaata miestä.  
- No kieltämättä sössöttävässä Tanjassa on tarpeeksi kaarloa Iso Veljen kohdatessaan. Ja toki Veeran naamaa kelpaa katsella. Janica joutikin lähettää maailmalle edustamaan tyypillistä suomalaista vaaleaverikköä:  yhteishyvä-matkalle aune-jakorasiaksi Ruotsiin missä Norjan BB-talo sijaitsee.

Onni Eläkeläisellä (het.) ei miehistä juuri minkäänlaista mielipidettä ole: Stefanin  ja Sebastianin (luokanope!) takia BB pistää Kympin Uutisten aikana viikolla vielä jollain lailla  vilkaisemaan ennen yöpuulle asettumista; seiskan Extrat ovat Onnilta jääneet kokonaan; sunnuntain pitkät tolikat toki vielä hellittämättä katselee, jotta saa tuntea itsensä taas kunnolla jymäytetyksi äänestysjohdannaisineen.
- Mikael voittakoon! Kelpaa - paremman puutteessa, kajauttaa OE sanomansa kuultavaksemme.

Niin on hän asian tuumannut.

Kelvatkoon meillekin! Ja jos emme enää viitsi ohjelmaa intensiivisesti seurata, tyytykäämme Wikipedia-ystävämme päivittämään muistioon sekä sen pitämään tukkimiehen kirjanpitoon jäjelläolevista kilpailijoista:

 


Asukkaan tiedot (nimi, ikä, asuinpaikka)

Saapui taloon

Poistui talosta

Poistumisen
syy

Mikael Perttula (23), Vantaa

päivä 1



Janica Kortman (30), Kirkkonummi

päivä 1



Ben Grundström (22), Vantaa

päivä 1



Tanja Westerlund (23), Espoo

päivä 1



Sebastian Tynkkynen (22), Oulu

päivä 1



Suvi Pehkonen(34), Helsinki

päivä 1



Stefan Andersson (39), Porvoo

päivä 1



Annika Niemi (23), Espoo

päivä 1



Veera (21), Tampere

päivä 13



Matti (28), Helsinki

päivä 48



Rami Hietaharju (32), Ylöjärvi

päivä 48



Siv Anita Aurstad (24) , Trondheim, Norja

päivä 53
   







lauantai-illan pulma

.

.
Kaupunki joen suussa tarjoaisi illankajossa Mestistä, Aspelundeja ja  viereisensä kunta, jonka polvessa järven verran vettä, Mattilan parasta Annea.

Tällä kertaa, ihme kyllä, humpuuki häviää ja astelemme käsi kädessä kirkkoon, sinne sairaalan viereiselle kukkulalle. Perustelemme: Lipun hinta ei suosi jääkiekkoa (17 €) eikä iskelmää (12 €). Jokipojat haisevat hielle. Mattilan Anne liian hyvälle. Hallissa on kylmä. Tanssilattialla kuuma. Jokipoikia on liian paljon. Mattiloita vain yksi. Lisäksi: jääkiekolla ja iskelmällä on maallinen, synnillinenkin leima, ja on sentään ehtookellojen aika.

Siispä valitsemme kompromissina Amin ja Monican (5 €).

Asetumme kuuntelulle.
Raamatun naisia

Ami ja Monica Aspelundin konsertin kehyksenä on tarina Mooseksen ensimmäisen kirjan naisista - Saarasta, Rebekasta, Leasta ja Rakelista. Kolme heistä pelkää jäävänsä hedelmättömiksi, mutta kaikille lapsionni hymyilee monien vaiheiden jälkeen, Saarallekin satavuotiaalle. Hänen naurunsahan me kaikki muistamme.
Och Sara log - Monica Aspelund


Musiikki ja otteet Raamatusta vuorottelevat. Aspelundeja säestää pianoflyygelillään Jasse Varpama, jolta lähtee. Södergran, Topelius, Kaskinen sanoittavat, monta myös Amilta ja Monicalta.

Hyvässä piirissä istumme. Toista tuntia. Korkean korkean katon alla. Hupaisen pieneksi ihminen itsensä tuntee noin korkean katon alla - siksikö kirkkojen katot korkealla?

Kirkkoherra on antanut luvan, heti konsertin alussa, taputtaa. Taputamme, koska myös aihetta on. 
Perinteistä gospelia
Amazing Grace
Sometimes I Feel Like a Motherless Child
Amin, Monican tai Jasse Varpaman aikaansaamaa
My people
Helene

Naomi Shemerin Jerusalem on ainoa ennestään kuultu meille tänne eksyneille, harhapoluille joutuneille amatöörikuuntelijoille. Sekä tietenkin Put your hand in the hand, jonka arastellen lopputaputamme pikkuriikkisen sielua koskien, arvellen että mitähän Muilun Ville olisi pauhannut kirkossa taputtamisesta.

"Ei huonó", lopputoteamme kirkon rappusilla pimeyteen taas laskeutuessamme.
Tällä kertaa malttaen jättää julkituomatta ainaisen nokkeluuteni: olisi laarissa apinamiestä ja Lapp...

 

23. brosyyri




ex-molarin jalan puolesta rukoiltiin tanssikisan takia

.

.
"HV  Hj
Tammen tanssit telkussa Tähtien alla meinasivat olla ohi kun jalkaa ramppasi. Mutta. Se saatiin kuntoon kun ihmiset rukoilivat jalan puolesta!
Ei helevetissä voi olla totta, ei ainakaan lehtiuutinen. Ja eiköhän esirukoilun kohteena vois olla parempikin objekti kuin Tammen koipi!
Hulluuteen on maailma menossa.
Tuus   Lennart "

- Eläppään, Lennu, jo muuta virka. Kaikkee sitä tämän taivahan tähtien alla.

 

 






aamulla kouluun syysloman jälkeen eräät, pakko mikä pakko
.

.


Uutiset
Lasta opet opettaa

      Jopet

Petet

Nuutiset -

ei auta:

 

Vasta hauta!

Onnin loman lopettaa.  

 

 



20 ja 11 tai 11 ja 20 Siinä raikuilun vuoden 2011 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista premodernia runoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)





lähe nyt vuorille kulttuuriväen kanssa!
.
    HANNU SALAMAN FINLANDIA-sarjasta neljännen loppu   ed. 17. Eksyksissä


On tämän retkueen kanssa vuorille kiipeämistä: milloin ollaan tiellä oikealla, milloin huithiijjeen hetteisessä hatelikossa. Kova on Hannun sakki ainakin juhlimaan; kaiket yöt ja päivät, milloin sääolosuhteiden sun muiden vastoinkäymisten takia emme pysty ylenemään, jengi juhlii, mikä suomalaisittain tarkoittaa viinan ja naimisen litkintää sekaisessa järjestyksessä kuka kenenkin kanssa ja jatkuvalla syötöllä karkein kielin ja juonimielin.

Katsoa killitän ihmeissäni sakkia jotta miten ne jaksavatkin kavuta ja yhä ylemmä yrittää kaiken tuon örinän ja örvellyksen ohella. Kehtaamista en niinkään ihmettele: pakkohan niiden, koska kaikilla sama viettinen yksilön hallitsematon, niin viisaita älykköjä kuin ovatkin, vimma voimalla jylläämässä arjesta pois. Joukkojen arki ei elämäksi kelpaa, luonnon kauneudesta nyt puhumattakaan - ja koska ei, niin sitten sitä on oltava niin teoreettista sosialistia että!

Siis joko huomaatte: politiikkapuheita lukuunottamatta meno kuin BB-talossa. Vaikka ollaan kultturitalossa.

Juonittelua, toisten syömistä tämän kulttuuriväen joukossa riittää. Sebastianeista on täälläkin huutava pula.

Ollaan isänmaan kirjallisen sivistyksen huippunimien, kulttuurikerman, eliitineliitin kanssa kiipeämässä huippua kohti: arvonihilismi on huipussaan, millään tavallisella, ympäröivällä luonnollakaan, ei tunnu virkaa olevan - kaikk' arvotont' kissankultaa ja alpakkaa. Ota tästä luonnottomasta elämästä selvää! Parasta juoda killittää vaan viinaa, antaa aivoille kyytipoikaa, lomaa - tai jotain.

Sitkeitä silti ovat olemaan nämä Salaman ihmiskuvat, vaikkeivät oiva kristittyjä esitäkään.

Matkamme kilille jatkuu, siirrymme seuraavaan leiriin, seuraavaan osaan, sivulle 601, kirjaan nimeltä Kaivo kellarissa, viidenteen osaan Finlandia-sarjassa. Korkeutemme siis jo 160 m vaille 5 km! Mount Blancin 4811 m ajat sitten ylitetty! Huippu lähenee: kilsa vielä.

Älkää siis ihmetelkö, jos jo henkeä haukkoo.


"Rymd

istui edelleen hiljaisena ja puhtaana, vaikka sitä selvään nukutti; puhtaana kuten aina, tyynenä niin kuin hyvä kuulija kun hän selitti että tekijän ja teoksen suhde on  kyberneettinen eikä suinkaan teoksen ja vastaanottajan, siinä mielessä että se on epäitseohjautuva.

-

Ensikesä olisi Maon kesä kun tämä kesä ei ollutkaan, mennyt koko kesä helvettiin sen saatanan Karkonsolan tähden, ja Eijan Teiskoon menon.

Ja Leilan päivät luetut, Anita mennyt. Sirpy ainoa joka minua rakastaa." 
Hannu Salama, 1983: Pasi Harvalan tarina II 





yleensä iloitsee mutta iloitseeko nyt Ruutuakka

.

.

Satunnaisesti piipahtelen tuolla rajanpinnan kaupungissa milloin kirjaostoksilla, edelliskerralla Erkki Jormanaisen taskulämmin Tanssin taitaja tarakalla palasin, milloin ongenkoukkua ostamassa, koska meidän kylältä ei saa kuin elintarvikkeita ihmisille ja eläimille; väkeviäkään ei saa, ainoastaan keskaria on kaupan koko pitäjässä!

Siellä kaupungiksikin kutsutussa ihmiskertymässä sattumalta tässä jokunen aika taapäin, toista vuotta siitä on, tutustuin perin merkilliseen, katkeroituneeseen, rumanpuoleiseen ämmään. RuutuAkaksi muijaa nimittelen, sen elämänmuodon takia, sillä kolme on ruutua maailmassa sille olemassa: ikkunaruutu, televisioruutu ja pöytätietokoneen näyttöruutu. Niiden varaan on akka elämänsä rakentanut.

Eikä tuo tunnu nimikkeestä loukkaantuvan. - Hyvä kun joku edes joksikin sanoo, vastasi RuutuAkka kun kysyin muutaman kerran jälkeen jotta saako.

Arvelin ensin pitää koko ämmäraasun ulottuviltanne vain omana tietonani ja antaa sen omassa liemessään muhia, rauhassaan elää omalla tavallaan ja tyylillään, selvästi vinksahtaneena totutun elämän tavoista ja kunnioituksesta. Vaan nyt eilen Gaddafin kuolema laukaisi kyllä padon ja oli aivan pakko polkaista pyörä tielle ja tehdä tästä tikusta asiaa, lähteä ikään kuin tiedustelukeikalle.

Nythän nimittäin on niin että RuutuAkan suhde toisten kuolemaan ja ylipäänsä kanssakulkijoiden häviämiseen taikka epäonnistumiseen on täysin vinksahtanut: akka iloitsee kun joku kuolee tai saa muuten vain näpeilleen.
- Aivan. Ei hänellä vanhalla piialla ole sukulaisia, ei hänen ole tarvinnut oppia surutyötä tekemään, kyyneltä vuodattamaan. Orpo mikä orpo pienestä pitäen.
Niin se vaan menee.

RuutuAkka pitää oikein kirjanpitoa julkisuuden henkilöiden kuolemista, luetteloi kuolleet arvojärjestykseen ja mitä menestyneemmästä ihmisestä ja rajummasta kuolemantavasta on kysymys sitä isompi ja värikkäämpi on kirjainkoko kun hän vainajan nimen perään lykkää ilonilmauksensa, omatyylisensä 'kaipauksen': "Jouti pois!"  "Hyvähyvä!"  "Senkin katala ketale!"  "Jo oli aikakin!"  "Siinä ei hyvä hävinnyt!" jne.
- Se helpottaa omaa elämää. Sitä ikään kuin voittaa jotakin, ja ainakin toisen, kun jää itse jäljelle hengittämään, jos menestynyt ihminen kuolee ja veivinsä heittää, vähän niin kuin antautuu, luovuttaa ennen aikojaan, ennen minua.

Noin makaaberisti ämmä ajattelee.

Vaan eipä valitettavasti ollut RuutuAkka tavoitettavissa, hukkareissun poljin. Useita tunteja huuhailin siinä torilla ikkunan alla, muttei ristinsielua asunnossa liikkunut, ei ikkunasta ämmän päätä näkynyt, vaikka vakituiseen se siinä näkyvillä pällöttää, minkä nyt iltalehtihankintamatkoilleen poistuu ja hautuumaalla käy nimiä lueksimassa.

Jäi kuulematta ja varmistamatta, mutta tuskin tietämättä, RuutuAkan fiilikset Gaddafin kuoleman suhteen, helppo veikata että se on vastakkainen Hillary Wow Clintonin tunteman tunteen kanssa.

Niin ambivalentti on RuutuAkka.






pian on kajahtava Nokialta kolmas kvartaalitieto kuin Jukolan poikain huuto sonnikiveltä
.

.



 .

Piensijoittaja hymähtää: postilootalta saaliina vain kalaöljytabletteja ja Viisas raha 8/11. Sortin saalis. Tuskin kummastakaan erityisempää iloa. Kala onkimalla ja raha työllä tienaamalla, niinhän sen pitäisi mennä. Mustaakin mustempi on maa, syksykin kuollut, lehdet litskassa toistensa niskassa kiinni, mattona paratiisin tantereen yllä. Eilinen ensilumi vuotanut vetenä maan uumeniin.

Soittimena voisi kalatablettipurkkikirjettä käyttää seuraavilla kansanmusiikkifestivaaleilla oo carampa kallis sampa saattaisi irrota helkkyen toistenkin iloksi, mutta mitä tehdä mustanpuhuvalla lehdellä? Minne se sijoittaa?

Piensijoittaja katsoo laatikolta tullessaan ulkohuussin ovea, liian jäykkää matskua siihen tarkoitukseen, hankaa vereslihalle puhdistamatta. Ei auta kuin kantaa sisälle luentaan, tarkempaan analyysiin.

Liikasen Erkin naamaa ei noin mörtsinä olekaan aikoihin nähty kuin kannen kuvassa: sillä täytyy olla sanomaa. Ei yhdy Milton Friedmanin sanomaan ettei EU:sta ole samantapaiseen yhteisöön USA:n osavaltioiden kanssa: liian eri tapaisia ovat maat kielineen ja kulttuureineen. Kritiikkiä pitää kuunnella, toki, sanoo Suomen Pankin pääjohtaja, mutta muistuttaa ne hyvät mitä EU on aikaansaanut: HINTAVAKAUS, kilpailevat devalvaatiot ovat jäänet historiaan.

Piensijoittaja selaa lehteä, välillä eteenpäin, välillä taaksepäin löytääkseen tummanpuhuvasta miestenlehdestä jotain piristävämpää sanomaa, uutta näkökulmaa eikä vain pukuherrojen jorinaa.

Viron kansa muistelee kaiholla menetettyä kruunua, lähinnä kruunuseteleiden kauneutta. Niin sanoo pääministeri Andrus Ansip ja jatkaa:
 - Mutta valitettavasti sijoittajat eivät niihin luottaneet yhtä paljon kuin euroon.

Piensijoittaja katsahtaa ikkunasta halkopinoilleen ja iloitsee silmäruuastaan: 
- Niinpä. Estetiikka on viihtyvyyden mitta, siksi en minäkään peitä kauniita koivupinoja ressuilla, rumilla peltilevyille säältä suojaa.

Nokiaa 'ehdottomasti osta' suosittelee toinen, 'ehdottomasti myy', kehottaa toinen analyytikoista. Evlin Ervasti laskee tavoitehinnaksi 8,1 €, Inderesin Rautanen lie niitä kolmen euron miehiä, puhe ainakin siltä kuulostaa: "Uskomme yhtiön menettävän markkinaosuuksia edelleen rajusti." Yritysvaltauksen kohteena oleminenkaan ei ole riittävä syy ostaa osaketta.

Että johan selvisi Piensijoittajalle nekin Nokian osakeasiat,  yhtä kuin Satu Ruotsalaisen, se Tähtien kanssa tanssija, Jussi Parviaisen exä, 7-ottelija ja ennen kaikkea tähtikarttaennustajan suusta singonneina. Aika vaiko kerrassaan humpuukia?

Tikkurila antaa suojaa taantumalta, Sukupuolikiintiöt ja osakesijoittaminen vielä silmäillen niin siinäpä se sitten lehti luettuna.

Juha Vaheen & Jarkko Peltomäen Omalla rahalla mainitaan, muttei siihen kiinnitetä niin suurta huomiota kuin soisi ja niin kuin Piensijoittaja omassa arjessaan kiinnittää: taskumattina, nukkumattina pitää sitä ja päättää päivänsä joka ilta kirjan parissa lukemalla sivun kaksi ennen nukkumaan menoa uskoen sen hyödyllisyyteen enemmän kuin Viisaan rahan.

Piensijoittaja on jo lopettelemassa, kunnes uusi näkökulma, ennen ajattelematon pärähtää silmiin:
- Ajattelen itseäni kuitenkin enemmän omistajana kuin sijoittajana, eikä omistaja voi lähteä ulos yhtiöstä kesken vaikeuksien.

Uuden osakeomistusnäkökulman antaa, heti eka-aukeamalla sarjassa Huonoin sijoitukseni espoolainen Jaakko Revald, joka sijoitti merkittävästi Finnairiin 80-luvun alussa: ei sijoittaja vaan OMISTAJA. Siis pysytään siivellä, sitkeästi messissä muissakin yhtiöissä niin kauan kuin arvo nollaa näyttää ...

Koko pahuksen lehtikin tällä kertaa niin synkkä musta naiseton! Ja Erkkikin kuin Strauss-Kahnina kuvassa kaikkensa antaneena ja - saaneena.

 

 

ps klo 13:07

 

 



Palvelussamme on ruuhkaa
Yritä hetken päästä uudelleen.

 






kulttuuriväki täällä tai täältä osaa kyllä!

.
 

.

 

.

Esa Pakarisen, Sari Kaasisen, Värttinän synnyinsijoilta verestä voimaa ja näyttöä.

 






missämikä? - muistaa mitä muistaa
.

 

.

Tehdään halvaksi matkailu teille: tarvitse paikan päälle kaikkien rient. eli kun yksi vain käy niin bensaa säästyy. Ja taidetta silti näkyy.

Traktorin renkaat uusiokäytössä.

Mutta:

  1. Mikä eläin?

  2. Missä entisessä pitäjässä?


Sinne hovinrantaa kohti alamäkimutkia ajellessa oikealla kartanolla tuommoinen monen kulkijan mittainen elukka pyristelemässä kuivalla maalla. Mahtaa Hämytsaaren mieskin hihitellä ohi hiihdellessään.









vanha ihana teatraalinen filmi puolen päivän jälkeen
.

.

Tänään on muistettavaa: tänään on muistettava tulla pinoilta aikaisin.

Tänään meillä vähitellen ajasta ja nykymenon riekkasusta jälkeenjääville, nauhoitus/tallennushommissa sotkeutuville, on keskellä päivää  ilon ja riemun rupeama


klo 12.45
asettaudumme television valoon, tuon alttarin tai sontaluukun ääreen. Kerrankin tietäen, että sieltä tulee hyvää ohjelmaa, ja mikä parasta, mustavalkoisena.

Seitsemän veljestä  (1939, 106 min)  ohjaus Vilho Ilmari


  • Juhani     Edvin Laine


  • Tuomas   Eino Kaipainen


  • Aapo       Kaarlo Kytö


  • Simeon   Kaarlo Kartio


  • Timo       Joel Rinne


  • Lauri       Unto Salminen


  • Eero       Arvo Kuusla

Lukkari  Teppo Elonperä   Männistön muori  Ida Salmi    Venla-tytär  Elsa Turakainen


Tuskin maltamme odottaa.








liput aikuiset 4 €
.

 

.

Otetaas kevyemmin kun on syyslomaviikkokin kouluissa meneillään. Kuvataulut, muistattehan, Kiinan muuri, Jeesus ratsastaa Jerusalemiin, Emi ja hede, Ihmisen luuranko, on nostettu hetkeksi puulaatikkoon lepäämään.

Voimme ottaa nykyaikaisemman version kuvatauluista, pysyä niin historiassa kuin nykyajassakin ja asettaa ratkaistaviksi kolme kysymystä valokuvien avulla.


  1. Kenenkä kolmannen pytinki kuvassa? (III)


  2. Mikä kartanon nimi?  (aurinkolintu)


  3. Mikä paikkakunta?  (koirankin kaluamaa)

 

Kova oli mäkien-Ukko ampumaan, minkä muistoksi niemen nokkaan harjoitusmaastoon patsaskin on pystytetty.




ps
Ellen väärin muista niin kyllä vaimon tyttönimi kauniimmalta kuulosti, ei ainakaan niin teurastettavalta.






polulta poikettiin
.
    HANNU SALAMAN FINLANDIA-sarjasta neljäs osa loppupuolella    ed.16. Joulujuhlista taksilla keskenkaiken
 




 "Lucacs: todellinen elämä on muotojen tuolla puolen ja saavuttamattomissa, ja tämänpuoleinen tavallinen elämä ei ole elämisen arvoista."
Hannu Salama/Harri Salminen: Pasi Harvalan tarina II/Jollei Nisunjyvä kuole


 

Pakko raportoida lyhyesti heti perään täältä kilimandzarolta.

Olemme vaikeuksissa, eksyksissä, harhassa pääreitiltä, vuoren huippu on sumussa, hävinnyt tyystin. Hengitysvaikeuksia.

 

Hannu S ihan uhallaan kokeilee sietokykyämme. Hautaa normaalein menoin Kostin äiti-Siljan, joka matkamme alussa oli hautaamassa Kosti-poikaansa; Siljalta, muistattehan, mies meinasi estää ruhjotun ruumiin näkemisen, mutta mamma loukkaantui: "Mie olen kuule ruumiita nähnt koko ikän, - joutunt näkemmää kymmenet kerrat semmostkii mitä sie et ikipäivän, ja muutenkii joutunt kestämmää ..."

Nyt sitten heti Siljan hautaamisen jälkeen suoltaa käsittämättömiä, poikkeaa polulta, kuten useinkin, mutta nyt saa meidät kaikki höynäytettyä mukaansa.

Jonkun Oton on liittänyt seuraamme tamperelaisittain kummallisella kielellään 'mut Harril ei sil helvetin laiskal sial mittää'.

 

Saas nähdä kauanko otattaa harha-askeleita ennen kuin taas reitillä ollaan! Nyt on sivuja 578/732 eli korkeutta 4655 m: muistakaamme K:n huippu 5895 m. Peukkuja että ennen joulua olisimme perillä!

 

"Minun kirjani eivät sen kertojan hukkaamisen jälkeen ole tuntuneet muuttuvan todellisuudeksi ennen kuin olen nähnyt niitten aikana elämäni elämän pienen matkan päässä tulevaisuudessa ... Mutta tietysti tämä tulkinta on kapea ... Mutta oli kuinka oli: "Sen minkä kirjoitin, se  minussa oli kirjoitettuna". Ja sen takia minä hylkäsin kertojan, sen takia minun oli lopetettava kirjoittaminen, kymmenen vuoden tuloksekkaan työn jälkeen..." Hannu Salama, 1983: Pasi Harvalan tarina II





.

.

Kieltämättä pientä synnintuskaa tuntien istun kerran/kahdesti viikossa telkun ääreen katsomaan nyrkkeilyä Eurosportilta kuten eilen illlalla.  Lääkäri Pirisen selostukset ovat mainioita, ääni nytkää niin kuin mies itse olisi kehässä milloin antavana milloin ottavana osapuolena, milloin mojovan tällin antaneena milloin katollaan kellottaa silmät harittaen hämärtyvässä valaistuksessa.

Lääkäri selostamassa nyrkkeilyä, jota rakastaa yli kaiken ja omin meriitein: ei se nyt aivan dillien tillintallin hommaa voi olla! Tosin illalla Pirinen puuttui ja homman hanskasi tyylikkäästi alan ammattilainen.

Nyt sitten pappi ja nainen, ja toinenkin nainen teologian opiskelija. Viimeinenkin synninhäivä lajin yltä katoamassa?

Opettaja jos vielä olisin, jättäisin katsomatta tai ainakin kertomatta: olisi niin vaikea mennä välituntitappeluja selvittämään - ei saa lyödä toista! 

Eläkeläisenä sitä saa tehdä vaikka mitä hulvatonta. Ei ole kenenkään aidoli - huru-ukko mikä huru-ukko! Ei ole kenellekään tilivelvollinen, paitsi viimeisellä luvunlaskulla. Sitten kun one-two-three-rimpsu on kahdeksannessa luvussa menossa Jesajan tai jonkun muun tuomarin loppulaskennassa.

On muuten ala johon omia näppejäni en missään tapauksessa uskaltaisi työntää - ei niin isoa rahaa! Siksi kai noita uskaliaita uteliaana tuijottaa.

Eilisiltainen oli kyllä kaikkea muuta kuin reilua kamppailua Saksasta livenä. Otteluillan isäntä oli järjestänyt, nimenomaan järjestänyt suojateilleen nyrkkeilyvoittoillallisen, missä ei päätä häntää ollut. Ilkesikin vielä televisioon ja suorana myydä iltansa. Ei mitään häpyä. Omat miehet piti saada listoilla ylöspäin keinoja kaihtamatta, jotta suuriin seteleihin tulevaisuudessa yllettäisiin. Nimenomaan yllettäisiin, sillä tuskin nämä kehäveikot itse rahoissa pyörivät - eiköhän promoottori-manageri korjaa potin.

Katsotaas:

Eka matsi. Vastakkain löysän keskivartalon omistava kolmekymppinen 120-kiloinen valkoinen mies - tulevaisuuden lupaus! - jolle on raivattava tietä suurempiin titteliotteluihin, sekä nelikymppinen timmissä oleva musta atleetti. Ei kahta sanaa mustan miehen paremmuudesta, mutta niin kuin Rajalinkin, alan ammattilainen, puhkuu, voittajaksi on saatava valkoinen mies. Mustaa miestä naurattaa oma ylivoima, mutta hänen on hävittävä - ja sekös vaikeaa on kun pakko on sivaltaa malliksi ettei yleisö huomaisi sovitusta.

On heillä keinonsa, tuomareilla. Isku osuu arkaan paikkaan. Huomautus. Katin kontit: isku osui löysään läskiin. Kohta uudelleen lentää valkoinen mies irvistäen kontilleen. Taas isku levinneen vyötärön alle arkaan paikkaan -  ja huomautus. Mustaa miestä naurattaa, on parikymmentä senttiä pitempi eikä oikein yltäisikään lyödä niin alas. Kolmas isku munille muka tulee myöhemmin myöhemmissä erissä ja valkoisen miehen käsi nostetaan kattoon.

Toka matsi. Kaksi raskaan sarjan kevyttä hiippailijaa kehässä, tuskin 180-senttisiä, toisella kuin kaislahame päällä jo valmiina häviön merkkinä. Tuskin viittätoista sekuntiakaan ja ottelu on siinä. Toinen hiippailija tinttaa pari iskua kuonoon ja kolme huitaisee yli, ilmavirta pudottaa 'vastustajan' kanveesiin ja se ottelu on matsattu.

Kolmas matsi. Venäläinen ikäloppu kiertolainen on hommattu italialaisen nuorukaisen pieksettäväksi: toisella menneisyys edessä, toisella tulevaisuus. Kevyttä sarjaa, nopeita hipsuttelijoita kumpikin, venäläinen on voittanut urallaan kahdeksan matsia ja hävinnyt 40! Italiaano voittanut kaikki kahdeksan. On se parempi, parempi voittaa, mutta epäreiluus haiskahtaa tässäkin reilun kamppailulajin matsissa: italialainen ensin puskee pienemmän venäläismiehen verille ja näpäyttää pian niin että kunnolla horjuttaa. Tuomari levittää kätensä - ja tämäkin on tässä.

Selostaja Rajalin muistelee että sadoissa otteluilloissa on hän mukana ollut muttei Adams-tallin vastaavanlaisessa limboilussa milloinkaan.

Yleensä nukuttaa viimeisen matsin ja iskujen jälkeen, on helppo häipyä unten maille, vaan nyt ei edes pyörrytä, on pakko lukea hetki Salamaa ja tankata ainasäteilevän Wahlströmin Evan kirjan Homma hanskassa takakantta:
"Nyrkkeily on tunneasia, jota ei voi selittää järjellä. Se ei ole harrastus eikä pelkkä työ, se on tapa elää. Salainen maailma, johon harva uskaltautuu, ja sen takia harva tietää, mistä siinä oikeasti on kyse." 






häly tv-äänestyssoittamisista

mukana helppokäyttöinen ILMOITUSLOMAKE.

.


"HV  hj
 


BB-talo on vääryyden pesä: paitsi että asukit kärsivät myös katselijoita höynäytetään.

Puhelinäänestys putoajista on pelkkää pelleilyä: vääntävät pudokkaan pois vaikka väkisten, raaman kaarta parhaiten palvelevan tyypin.


Ja katsojahelenat soittavat!
Nämä onnettomat maksavat kalliita puhelunhintoja viimeiseen saldoonsa saakka.

Sitten hölmöinä katsovat että noinkos siinä kävikin!
 


Oikeuskansleriviranomaisen tai ainakin kuluttaja-asiamiehen pitäisi puuttua asiaan: soittojen määrät ja kohteet on saatava julkisiksi!
 


Minun suosikkejani ovat Ohukainen ja Paksukainen - Sebastian ja Stefan. En soita.
 


Tuus  Lennart"
 

"  Ja Jan Toivola sais pitää suutaan pienemmällä!

klo 14.09 Lisäys ammumailin, pakko kun niin ärsyttää, kun joka paikkaan telläytyy.  L"

 

Nytkö se Lennu-raukka asian vasta oivalsi?

Asian tärkeyden takia Lennun kannattaa ottaa yhteys suoraan Kuluttajaviraston ylijohtajaan, pääkuluttaja-asiamies Anja Peltoseen. 

Tai jos ujous iskee niin tästä painamalla saa lomakkeen, sen kun valittaa - ja mistä tahansa.  





Saima ja ainakin kuudes alumnikolumni

.

.

Saima soma tulla tupsahti tupahan. Pääsee alumnitri taas verrokkien joukkoon tuulettumaan täältä materialismin ytimestä.

Pääsee mielipuuhaansa, so. perehtymään tieteellisiin asioihin, vaikka aika pitkälle onkin samaa mieltä kuin ekofilosofi Derrick Jensen tieteistä, varsinkin luonnontieteistä: tiedeusko on vieraannuttanut nykyihmisen omasta synnynnäisestä viisaudestaan. Mutta toisen kerran sitten amerikkalaisesta Jensenistä, nyt Saima sylihin.

Siis sivunkääntöön: Saima on Itä-Suomen yliopistolehti, tuorein tapaus 3/2011.

Ainakin nämä jutut merkitään iltalukuun:


  • Valoa organometallien avulla  Kemiallisen valon tuottamista hiilipohjaisten metallien avulla


  • Polyamiinien arvoitus aukeaa hitaasti  Kaljuille karvatoivoa


  • Aikapommi aivossa  Aivojen subaraknoidaalivuotoa (SAV), 100 000 suomalaista sairastaa tietämättään hengenvaarallista aivovaltimon pullistumaa eli aneurysmaa


  • Opettajankoulutuksen rakenne kaipaisi päivitystä  Nytkö vasta suunnitteilla yhtenäiskoulukelpoinen opettaja, joka pystyisi opettamaan kaikilla luokka-asteilla?! Yhtenäiskoulu ollut voimissaan jo vuosia. Normaalikoulun johtava rehtori Petri Salo ehdottelee gradunkin käpälöintiä: - Voidaan kysyä, onko perinteinen gradu edelleen ainoa tie tieteellisen ajattelun omaksumiselle.


  • Hullunrohkeaa opetusta verkkoa hyödyntäen  Luokkahuoneen seinät eivät enää ole rajana. - Yliopistossamme on investoitu paljon tekniikkaan. Tekniikka ei kuitenkaan itsessään tuo opetustilanteeseen mitään lisäarvoa, kertoo yliassistentti Mikko Vesisenaho. Innokkaasti tieto- ja viestintäteknologiakokeiluun mukaan lähtenyt lehtori Anu Hartikainen-Ahia: - Luonnontieteissä on opetustilanteessa muutenkin mukana paljon välineitä, joten lisätekniikka tuo entistä enemmän työtä.

Välineitä, välineitä, Jensen!

Pääkirjoituksessa akateeminen rehtori Kalervo Väänänen pitää itsestään selvänä että tutkijan on myös opetettava, koska tutkimustenkin mukaan tutkijan opettajuus kehittää häntä itseään: paitsi kartuttaa opetus- ja esiintymistaitoja, parantaa omia valmiuksia tutkimuksessa.

Tosiaan: jo on aikakin kouluttautua tutkijaporukankin esiintymään. Niin monenlaista viisasta on luennoitsijoina salin edessä tepastellut. Herra varjele kuitenkin niiltä elastiikan sekä muiden tieteiden assistenteilta ynnä muilta liikaviisailta seinille puhujilta, kauluksen alle mumisijoilta, itsekseen höpiseviltä kirjaviisailta.

Vuoden alumnikin näkyy valitun; ei taaskaan kohdistunut lähimpään alumniin, joka peräti alumnien alumniksi eli alumnitriksi itseään tohtii kutsua, pah! Standaarin korjasi parempaan talteen ja lämpimämpiin olosuhteisiin Namibian yliopiston kansainvälisten asioiden johtaja.

 

Kenneth Matengu on valittu Itä-Suomen yliopiston toiseksi vuoden alumniksi


(Anu Vehviläinen oli ensimmäinen)
Ps  Mielenkiintoisia Studia Generalia -luentoja olisi luvassa Hannu Salaman FINLANDIA-henkilöstöäkin ajatellen: 9.11. Teatteria kaupungintalossa emeritusprofessori Marja-Liisa Julkunen luennoi tuosta talosta:  http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/24119/huipulle-on-matkaa-vasta-koli







nousee päivä laskeeko pör...
.

.

Onni Eläkeläinen herää. Urkkii läppärin sängyn alta. Käynnistää explorerin.

  1. Ulkomaiset indeksit Yölliset tulokset. Nasdaq ja Nikkei yleensä miinuksella, nyt Usa +


  2. Teksti-tv  Ei maailmallista katastrofia


  3. Veikkaus Yörivi oikein! 3,25 € äveriäämpi olo - pikkubjörn.


  4. Iltalehti + IS  Nina Mikkonen: Elämäni kovin paikka! Esiintyy illan Maria!ssa. Mitähän ex-vaimo tallaajista?


  5. Ampparit  BB-Sebastian menettänyt yöunet: Salar hipelöi.

  6. Karjalainen  Aukeaa aina hitaasti: ei oo Laakkonen satsannut kapasiteettiin. Raiskaaja-mallipomo (pomon malli?) Joensuusta kätkeytynyt paperinivaskan taa. Ujous viimein iskeny? 

  7. Hotmail joku nimetön käyny tyrkyllä, skräppostin paikka.




Onni Eläkeläistä huvittaa - sentään perspektiiviä ajankulkuun on:

Ennen vanhaan aamuisin sytytettiin hellaan valkea ja laitettiin kahvipannu liedelle porisemaan. Käännettiin putkiradioon vihreä silmä palamaan ja kuunneltiin vakaata miesääntä: "STT:n Uutisia!"  

Aina välillä Uutistenlukija viittasi Päivän peiliin.

 

- Oisko kehno ollu ite Hugo Ahlberg, Onni Eläkeläinen sottailee.

Sammuttaa läppärin ja työntää koko vekottimen sängyn alle pois jaloista. Ja toivottomalla äänellään puhkeaa laulamaan: - Mä luotan päivään nousevaan...






Tampereelta Hämeenlinnan kautta Hesaan
 
   HANNU SALAMAN FINLANDIA-sarjasta neljäs osa menossa  ed. 15.   Salama Salmisesta eli itsestään  

Tuomari Pasi Harvala, jonka ohjaajavaimo Pauliina on lähtenyt lipettiin Ouluun,  viettää, yrittää viettää, joulunsa Taru-siskon luona Tampereella. (Elävät esikuvat kaikilla kuten Salaman hahmoilla yleensäkin, kun vain viitsisi kaivella esille; ei liene tarpeen, mutta kertokaa jos tiedätte.) Juopottelevat. Kuinkas muuten! Riitelevät politiikasta, omaisuudesta, rahasta, materiasta, Neuvostoliitosta. Vinoilevat. Inssilanko-Into sen verran joulumieltä osoittaa, että hakee kuusiraahkan puoskiensa kanssa torilta ennen kuin pieksää vaimon. Harvalalle selviää ettei hän olekaan Harvala, vaan äiti on tehdä muklauttanut hänet ja Tarun piankohta jouluaterialle saapuvalle äidin 'uudelle' miehelle, oikein evp-everstille.

Pasi tilaa ulataksin ja häipyy kesken joulun, vetoaa tapaninpäivän jälkeiseen raastupaistuntoon ja valmistelukiireisiin. Taksin takapenkillä on miellyttävä keinahdella, jopa niin että Helsingissä Pasi juopunein itkusilmin miettii josko keinahtelisi takaisin Tampereelle. Elämäkerta Harri Salmisesta ei etene, Kosti Herhiläisen itsemurhan syyt eivät syvene.

Mutta meidän matkamme kilimandzarolle on ripeytynyt, helpottunut, olemme päässeet melkein sinuiksi mukana seuraaviin ihmisiin, seurueeseen sekä reittiin. Olemme sivulla 559. Korkeudessa 4510 m, metreiksi muutettuna siis. Sivuja jäljellä enää 174, korkeusmetrejä 1325. Nou hätä! 

Aikataulussa mennään: ennen joulua huipulla.

Eilen oli Aleksis Kiven päivä, sen kunniaksi lauloimme laulua oravasta, sen minkä muistimme: 'makeasti oravainen makaa sammalvuoteellansa jonneminne ei hallin hammas pysty eikä Salonkävijöiden pyssyt yltäne milloinkaan, yltäne milloinkaan'.

Sekös seuruetta huvitti.

Ei Hannu kovinkaan paljon kalpene, lopultakaan, Aleksiksen tekstille, paitsi ajanpatinan tuomalle kauneudelle. Kovia räppäämään kumpikin.

Tiedottavat Suomesta että tänään tiistaina klo 12.45 - 14.45, tämän raportin ilmestyessä, TV2 näyttää Ilmari Unhon ohjaaman elokuvan Minä elän vuodelta 1946; nuorta Kiveä esittää Matti Kivi, vanhempaa rääkättyä Aleksista Rauli Tuomi.

Harmi kun jää näkemättä.

Mutta jatkakaamme vuoren valloitusta, nyt on isku päällä.

Pistän loppuun Kostin joulurunon Hannu Salamalta siitä kohti Pasi Harvala II:ta, missä ollaan menossa; Aleksis Kiven runohan sujahti jo tuolla sisempänä. Voitte sitten verrata niiden kauneutta ja sopusointua keskenään:


"Kalanruoto tahtoo vakkaan,

sumppuun rievänreikä.

Joulupuuroon kulti kakkaa

- perseen pyyhkii meikä."
Hannu Salama, 1983: Pasi Harvalan tarina II  Otava






empiirinen tutkimus osoittaa
.

.

Suut mutrullaan

muut töihin lappasevat.

 

Sataa.

Vihmoo.

Hämärtää.


Onni
peiton kulmaa kohottaa,

hohottaa:


"JES!"
 

 



20 ja 11 tai 11 ja 20 Siinä raikuilun vuoden 2011 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista premodernia runoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)





putkiradiosta
.

 

.

Schubert, Svendsen, Grieg.

Eikös kuulosta jo joltain!

Noiden kavereiden kanssa sujui eilinen ilta, jos kohta myöhemmin piti arvuutella 'kuka minä olen?' -probleemia.

Siitä se jatkui Lepakon läpyttelyllä. Ja yhä kevyemmäksi kävi kulku, kepoisaksi ei kumminkaan. Kieli suomeksi vaihtui. Alettiin ymmärtää sanoja ja yhteyksiä, tunteet oli ymmärretty jo ulkomaan kielelläkin. Tunne ei sanoja kaipaa, niinhän sanotaan - paikkansa pitävästi.

Oskari Merikannon Merellä henkeä haukottiin, lähes hukuttiin - niin mahtavana kävi aaltojen pauhu, mukaansa niellen, vähää vaille, ettei apuaapua! huudettu - kun taas Äänisen aaltojen lempeään keinuntaan miltei nukuttiin.

Entä Kari Aava, siis Toivo Kärkeä ja Tapio Rautavaara sekä Laulun aiheet, kuin lunnaat piti lunastaa kyynelsilmin, ainakin osa ujutti silmälasinsa kulmasta sormeaan pisaraa pyyhkimään:
"Lyhyt matka on köyhästä rikkaaseen,
lyhyt taival on riemusta murheeseen.
On aihe lapsi pienoinen ja sauva vanhuksen.
Niin paljon on aihetta lauluun."

Loppulaulu  ja valtavasti suosiota, taputuksia, valtavat aplodit.

"Hetkinen, hetkinen hyvät radion kuuntelijat!"

On hetki, vielä:
"Kun Ilta Sulkee Varjon Ylle Maan Kun Lamput Asfaltilla Kiiltää Niin Odottaa Kai Sydän Saa Kun Kaikki Unelmaa On Vaan."
 

Jaakko Ryhänen oli käynyt luonamme Savonlinnasalissa Lauantain Toivotuissa.

Bassolaulaja parhaasta päästä, huipulta, oli laulanut niin, että kummalliselta piipitykseltä ja tikistykseltä kuulosti autoradiosta iskelmälaulajan laulu Kerimäen pimeydessä tv-maston vilkkuvaa valoa ohittaessamme.

 


ei brosyyria




kuukausien tapahtumattomuus se vasta uutinen onkin!

.

.



Luetuimmat blogit




   Eli yhtä tyhjän kanssa!
 

Lienee Laukaallakin oma Liperin uutisensa, missä rohkea rokan syö ja - hännällänsä hämmentää; tänne vain hämäykseksi housunsa heittänyt.






vatasia ja ihalaisia pitäjä täynnä
.

.

 

 

 

 

 

 

 

 



 

Ajellaanpa lossilla salmen yli ja käydään katsomassa miten asiat leipäpitäjässä ovat, taikka oikeastaan mitä sitä suotta Venäjän bentsiiniä kuluttamaan kun on tämä netti.

Parempi varmaan pysyäkin kotopitäjässä niin säilyvät jalat kuivina eikä bensa syty palamaan. Kunta täynnä tuntuu olevan siirejä, akuja, uunoja.  Elävät kiivaita aikoja Liperissä ainakin lehtitietojen mukaan: ihan naurattaa tätä Kauppalehden häirikköä, joka taannoin koulusodassa muka oli kiivaskiukkuinen julmahirmuisia ämeriäkkyläisiä vastaan, jotka eivät huumorin kukkaa suostuneet näkemään - eivät koira-asiassa eivätkä missään, vaan panivat häirikön salaiseen tottelevaisuustestiin ja sitä mukaa pantaan ja kurille.

Jospa olisi älynnyt kunnolla raikastaa mädäntynyttä keskustalaista ilmaa niin kuin nyt joku herännäinen tuntuu lossin takana oikein urakalla tekevän, tosin pöyhien enemmän virkamiesten kuin poliitikkojen leikkikasoja. Olisivat siinä kunnan vapa- ja napamiehet saaneet monta salaista kokousta pitää. Voihan rähmä, miten mieto pitikin olla! 
- Ei pidä leikkiä tulella! varoittavat Isot Pojat.

Olipa pitäjä kuin pitäjä, valtio kuin valtio. Instanssi mikä tahansa. Toteltava on - ja kyselemättä miel.

Liperihän sekaisin on, aivan sekaisin: virkamiehet, poliitikot tolaltaan kun joku 'airaksinen' pyörittää netissä Liperin uutiset -julkaisua. Toimituskunta on sen verran nimettömänä pysyvää, että julkaisun takana aluksi syytettiin olevan vaikka sun ketä: Perussuomalaiset, Kotiseutu-uutiset jne. Kaikki ovat sanoutuneet ehdottomasti irti näppejä polttavasta julkaisusta, jäljelle on jäänyt joku airaksinen. Poliisit tutkivat asiaa.

Tutkintapyyntöjä on jätetty: kunnan virkamiehet ovat täysin suivaantuneet Liperin uutisiin ja sen yksipuoliseen palvelu/panettelutarjontaan.

Ajankohtaista:
27.9.2011
Troikka hyökkää, poliisia värvätään kärjeksi

Laittomuuksia, väärinkäytöksiä, tuhlausta, korruptiota?:
15.9.2011

Gröhnin velkaluettelo ja Miettisen kavallukset

Laittomuuksia, väärinkäytöksiä, tuhlausta, korruptiota?:
14.9.2011

Sivistyslautakunnan kokouspöytäkirja 31.8.2011 on osin väärennetty

Ajankohtaista:
12.9.2011
Miksi sivistyslautakunnan alkuperäinen pöytäkirja on päiväkausia Jormalaisen kotona?

Ajankohtaista:
06.09.2011
Kosonen jälleen kunnalliselle rillutteluretkelle



Voi pojat mikä meno, mikä lento ihalaisilla ja vatasilla leipäpitäjässä!
Jos satutte käymään Liperissä niin älkää missään nimessä kenellekään lainatko tuluspusseja tahi tulitikkuja: suattaa leimahtoo melekoset roihut - ja sitten työ vasta kuusessa ootta!





ps


 

 

 

 

 

"Kunnanjohtajan virassa olevan peruskoulunopettaja Hannele Mikkasen päätösesitysten aiheuttama talouden syöksykierre..." kirjoittaa Liperin uutiset jotenkin väheksyvästi, vaikka on noita peruskoulun naisluokanopettajia isommissakin viroissa! 





nyt viisumitta ja migraatiokortitta

.

 


Veli-Matti Karén, Raimo Räty
Tenho                 Aarne

 

.

Bensaa ja dieseliä tässä on rahdattu selkä vääränä rajan takaa, jos puitakin halottu, pinottu ja liiteröity, omassa maassa.

Oli jo aika päästä helpommalla ja täystakuulla Onnen maahan. Nyt Kouvolaan, viimeisin kosketus oli toissa kesäinen vaikuttava esitys Kermassa, jossa Juha Kotilainen nostatti säärikarvatkin pystyyn laulun tenhollaan. Ja Tenho kiemuraisilla naisvalloituksillaan niskavillat.

Ulkoa jo osaan pitkät pätkät:
"On miullai kaks poikoo. Aarne ja Tenho. Se tuo Aarne on semmonen yksinkertanen hölömiskö. Mutta kova työmies. Ja Tenho, se on tuulella käypä. Tulloonko tuosta miestä millonkkaa."
"Viekee miut pois tiältä. Viekee! Viekee pihhaan!"
"Kohtalo potkii munille, vaan tango ei petä koskaan."
"Ja Reijo Taipaletta kaikki!"
"Näissä on yks paha vika: näillä voi saaha turpiin. Kato, Tapi, kun toisilla on tavalliset sämpylät, niin ne ovat katteellisia jos tanssii hyvin ja on tämmöset kengät."

Joku katsoo James Deanin elokuvaa, kolmattakymmentä kertaa samaa Nuorta kapinallista, joku kuuntelee, katselee silmät auki ja ummessa Tshaikovskyn Joutsenlampea kerta toisensa jälkeen kyllästymättä, joku KuPSia rakastaa, joku Emmerdaleen paneutuu, vaipuu iltojen hämyyn.

Yks houkka kerää Markku Pölösen Onnen maata!

Kouvolan teatteri Unto Seppäsen patsaan takana oli vuorossa nyt. Hyvin selvisivät, hyvin Petri Hervanto Humikonsa lauloi ja pysytteli sopivasti taka-alalla jotta ammattilaisnäyttelijät pääsivät osissaan esille. Osasivat esityksensä esittää: kaksi tuntia maalaiselämää kaupungista kesäksi kotitilalleen rengiksi saapuneen tuhlaajapojan, hunsvotin, taivaanrannamaalarin ja herkän taiteilijasielun liepeillä tapahtuvaa maalaiselämää.

Pätkääkään ei pitkästyttänyt.

Ohjaajan, puvustajan, lavastajan muutamat ratkaisut ja oivallukset ilahduttivat ja piristivät kokonaisuutta: punainen tarkkailukarjakon leikkiauto kulki kauko-ohjattavana lavan edessä; yhden heinäseipäällisen seivästys ja repaleinen lopputulos riitti mainiosti kuvaamaan Tenhon maainhoa ympärillä pyörivien täysseipäiden keskellä; ukin hautajaistilaisuuden kuittaaminen mustapukukavalkadilla; yön ja päivän nopea rytmi postilaatikolla ja ennen kaikkea Tapin hahmon muuttaminen onnistuneesti lapsesta lapsenmieliseksi.

Kaikkea ei tarvitse näyttää, katsojalle on jätettävä kuormasta osansa.

Teatterin yksi suuri ihanuus on sen näyttämöllinen, kulissillinen yksinkertaisuus - tarpeetonta mässäillä elokuvallisilla äksöneillä. Hyi hitto, missä pulassa olisikaan Renny H olisi räiskeineen teatteriohjaajana.

Kouvolan teatteri esitti Onnen maan vielä positiivisempana kuin alkuperäinen itsensä Pölösen elokuva. Yllätti miellyttävästi.

Siitä vaan nyt kaikki jonona Kouvolaan! 



 Arimo Haltsonen, Raimo Räty, Nina Petelius-Lehto, Veli-Matti Karén, Jose Viitala, Sirkka Seittu

kuvat: Marja Seppälä


22. brosyyri





pitkän päälle mukavakin työ tympii - puulta maistuu
.

.

Sakua, mikkoa, jukkaa

koivuja

sisälle pukkaa.

Mättäjä.

 

Liiterin nimeää Halkolaksi,

ihme ettei Alkolaksi.

Selittää.

 

Silittää

Kristiinan tukkaa.

 

Aikansa feikkii.

Sanoilla leikkii.

 

Saa halosta

otsaansa, Tarjaa,

kuhmua taputtaa,

hiusta harjaa,

halkoo.

Klaputtaa,

oksaista könttyrää

noituu ja ärisee - ärrät tärisee.

 

Päivät mättää,

tympii,

sikseen jättää.

Loput säästää.

 

Tippuu toinen hansikkaista,

kohta toisenkin tiputtaa.

Antautuu, liputtaa.

 

Loinen olo,

niin nolo

että.

 

Jättäjä 

ölöhuudon päästää,

hölömölön:


"Paskan marjaa ja mansikkaista!"
 

 "Se riitti. Pasi oli koko illan osannut vainuta jotakin takakieroa ja yrittänyt terävöittää kuuloaan Anjan ja Pauliinan kuiskiessa pöydässä vierekkäin, eikä Pauliinan Väärinmajan esitelmöinnin ihailu sen enempää kuin äskeinen kunnostuskaan ollut omiaan hänen mielialaansa parantamaan - ja Pauliinan seistessä röökinsä kanssa jalat hiukan harallaan, vasen käsivarsi poikittain rintojen ja oikean kyynärpään alla, Pasi harppasi lähemmä ja lätkäisi sitä kädenselkämyksellä naamaan, ja ennen kuin Pauliina ehti sanoa mitään kävi olkapäistä kiinni, käänsi ympäri ja tuuppasi sen menemään liiteriä kohden loivaa alamäkeä myöten niin lujaa kuin jaksoi. Pauliina kaatui suulleen."  Hannu Salama: Pasi Harvalan tarina II Otava 1983 





tv-uutiset pelästytti

.

.
"HV Hj
Säikäytti Sinikka pahanpäiväisesti, yöunet karisivat. Tulla nyt noin naamioituneena pääuutislähetykseen! Kuin pahinkin rikollinen käräjäsaliin: naama piilossa hitsarinlasien takana.
Mitkä ihmeen pokat sillä päässä?
Ei tainnu Mönkäre ihan rehellisellä asialla olla!
Tuus L"


Missä Lennun pihvi?

Tiesikö edes, miksi Mönkäre uutislähetyksessä oli.

Eli

Eikös Sinikka selvitellyt RAY:n ex-toimitusjohtajana että kyllä sitä nyt pienillä summilla voi puolueita avittaa: kymppitonnilla per vuosi.

Tämä vain rilleistä haastelee! (vaikka kieltämättä kamalat ne oli)





tarkat hinnat 100 metriä rajalta
.

 

.

Jälleen kerran yritän olla asiallinen ja virallinen, mikä maailmanmenoa ympärillä silmäillessä libyoineen pippoineen on kyllä mahdoton tehtävä. Vaan on silti asioita joista ei saa, tosi miesten mielestä, vitsailla, kuten bentsiinin hinta, sillä muuten tulee turpiin.

Heittäydytään mieheksi ja merkitään tummalla kaikki vakavasti otettava.

Kuten ruplapylväskuva raja-aseman polttoaineen jakelupisteestä kertoo, venäläinen polttoaine, niin kuin koko Venäjänmaa, on syys-lokakuun vaihteessa melko tasa-arvoinen: dieselin ja bensan hinnassa ei mainittavaa hintaeroa ole - 70 sentin särvessä. Hinnat euroiksi muutettuina:


DIESEL   67 senttiä

BENSA   73 senttiä
Hinta vaihtelee muutaman sentin riippuen siitä, hommaatko valuuttasi suomalaisesta pankista (sattuvatko olemaan auki?), rahanvaihtopisteestä (löydätkö?) vaiko kulman takana lymyävältä Igorilta, joka tietenkin tarjoaa parhaan kurssin (ja likaisimmat ruplat?). 1 € = n. 40 ruplaa.

Puoleen hintaan pyryyttelet sitten, odoteltuasi raja-asemilla varttitunnista neljään tuntiin, onnen hymy kasvoillasi valtateillä haettuasi polttoaineesi isosta naapuristasi. Eikä aine sen huonompaa öljyntuottajamaassa ole, vaikka monenlaisia kaupunkilaishuhuja, siis 'katteellisten ettäällä rajasta asuvien kettujen' suista kuuluu lähtevänkin. Se taas miten moraalista kyseinen bensanhakupuuha on onkin toinen juttu; eiköpä kyseinen asiantoimittaminen liipanne sitä niin kutsuttua harmaata taloutta.

Mutta onneksi polttoaineen haku naapurimaasta on tehty niin monimutkaiseksi, ettei vajaaälyinen vähänajava ryhdy moiseen likaiseen puuhaan ja paljonajava taas ennätä ryhtyä moiseen aikaavievään puuhaan.

Pitää nimittäin olla melkoinen nivatska proopuskoita ja pyöreitä leimoja ennen kuin tavara on tankissa ja raja railona aukee eli on edestakaisin ylitetty. Ainakin:

  • passi

  • autovakuutus = vihreä kortti (vakuutusyhtiöltä) 



  • viisumi = 150 €/vuosi (toimitusaika 2-6 viikkoa) 



  • migratsionnaja karta =migraatiokortti* (maahantuloilmoitus, tulliasemalta)


  • matkustajan tulli-ilmoitus/selvityspaperi: 2 mennessä, 1 tullessa


*migraatio eli muuttoliike tarkoittaa yksilöiden siirtymistä toiseen tai kokonaan uuteen populaatioon.

забавные  поездки!







kuvassa hinnat viikonloppuna

.

.

 

 
- Jos tässä kiireen välissä toisen kupin vielä ottas, sanoi se Keke, muistattehan, kun juhlilla kahvia kupissa hämmensi.


Puolihintajuhlapäivät siellä on!
Tarkempi bensa-analyysi luvassa huomenissa tällä kauppakanavalla. Puolilta päivin. 
Vaan sitä ennen kuitenkin halkoshow!







pian on taas loimujen aika
.

.

On koottava puupinoja liiteriin.

 

Tarkenee talvisydännä

tarrautua

          - kirjapinoon ja siiteriin.

 



20 ja 11 tai 11 ja 20 Siinä raikuilun vuoden 2011 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi lipsahtaakin.

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista premodernia runoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)




Pippaakin pahempi

.

.

-
- Minä sitä en uskaltas nukkumaan männä, sanoi Onni Eläkeläinen päivä sen kuvakomistuksen jälkeen, - jos tuommonen rohjake ois makkuuhuoneessa oottamassa.
- Että mitä?
- Tarkotan tuota siun lokipottus kuvitusta, täsmensi Onni.
- Äläkä valehtele! Viivana menisit.
- Onkohan tuo immeinenkään, tuommonen venkula?
- No koiraksiko arvelet?
- Joku kotielläin mahtaa olla. Ne kun nykysin jalostaa kaikenlaisia töpöhäntiä ja koirankuonolaisia. En minä oo tähän ikkään nähny moista kenenkään kotona.
- Mukavapa se ois siunnii huushollissa tuommonen silimänruoka olla, jos et uskaltas liikuttaa niin kahtosit.
- Syönnöönkö tuo mitä? Ja pittääkö sitä ulukoiluttaa niin kun sie ajatuksias? Pissittee. Ja mitä tuommosen piäle panis jos ulos pakkasilla veis? Ei karvan karvoo suojana! Ei helekkarissa siitä tulis mittää.
- Ihan tunnut tosissasi haastavan.
- Ei tämmösessä asiassa kannata leikitellä. Piru ois merrassa jos tuommonen kotieläin meillä olis. Mitä se vaimokkii sanos. Jos tuommonen toillai olis. Eihän tuo mahu yhtäaikoo sänkyyn makkoommaankaa niin kun Jekku.
- Jekku! karkasi minulta parkaisu.
- No se meijjän koira.
- Eipä teillä tietääkseni oo koiraa.
- Vaan jos olis, kuvitellaan. Ja onhan meillä ollu. Jekku nukkus siinä meijjän välissä. Vaan laitapa tuo rupelo siihen! En uskaltas silimee ummistoo yönseutuna. Purasseis vaikka...

Vaikkapa tästä kohti - ihan sama - panemme jutun poikki ja jätämme Onnin oman onnensa nojaan tosissaan ja loputtomasti ihmettelemään omituista otusta  ja pelottavaa kummajaista - vielä Pippaakin pahempaa.