Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Lisää viemäriputkea

Mitäs sitä jäikään kesken: toistakymmentä metriä viemärinlaittoa, entisen betonisen sisään ujuttamista, odottaa tekijäänsä. Tuli kunnanmiehille muuta askaretta ja häipyivät kesken pelin. Kuukauden päivät on tauotettu, vaan nyt olivat viime viikolla pistäytyneet ehdolla, mutta mepä siellä Pietarissa poissa.
Näinä päivinä lienevät lopettelemaan tulossa?
Ostin viemäriputkea lisää eli pari kolmen metrin tankoa sekä pari kahden metrin entisten jatkoksi.
Pois kuittasin tähänastiset putket ja mutkat: himpun päälle viidensadan euron, siinä mukana paketti karhuntaljaa tai mitä villaa se nyt virallisesti onkin.
Antaapa poikien tulla jos ei tänään niin huomenna ja jos ei huomenna niin yli, huomenna ainakin tulee nuohooja-Pena katoille kiipeilemään; ja mikäs kiipeillessä kun ne tikkaatkin halkipoikki rälläköity.
Maa, muuten, sula ja sää pilvinen, ei sada. Monen päivän jälkeen hyvä ettei iltapäivällä aurinkoinen paistelisi niin kuin luvattu on Paasosen suulla. Ulkolämpötila viidessäkuudessa asteessa.
Passaa tuonne lähteä kärrin kanssa puita rannalta noutamaan, moottorisahalla ulisemaan.

jatk.
Pihamaa muka kunnossa


maanantai 28. lokakuuta 2013

Leningradissa vallankumousmatkalla

Smolna 24.10.2013.
Lenin joutunut nyt ulos patsastelemaan.

Helppoa nykyaikana vallankumouksen tekeminen: lastataan linja-auto täyteen turisteja, jotka ovat kiinnostuneet tsaareista ja kommunisteista. 
  1. Näytetään passi ja viisumi rajalla.
  2. Ajetaan rajan yli ystävällismieliseen naapurimaahan, ex-CCCP:hen esim..
  3. Otetaan vauhtia Suomi-rautatieasemalta Leninin patsaan juurelta.
  4. Ylitetään silta ja kiepautetaan auto niin että päästään suoran alkuun, joka johtaa Smolnaan.
  5. Nähdään Lenin-setä Lenin-tätinä liina kiedottuna poskien ympärille - muka.hammassärkyä potemassa.
  6. Henkivartija Eino Rahja pitää kyllä huolen lopusta, vaikka oman henkensä kaupalla.
  7. Smolnan portit aukeavat, koska sisäänpääsyluvat löytyvät lakkarista.
  8. Noustaan portaat ja 200 metriä pitkän käytävän päästä otetaan huone haltuun.
  9. Aloitetaan vallankumous.
Toimii.
Paitsi meiltä. Meillä sujuu surkeammin.
Meillä sujui näin:
Ulkoportilla vartija aukaisee lukon ja laskee sisäpihalle, sisäpihalta nousemme portaat, riisumme päällysvaatteet, esitämme passimme ja kuljemme turvatarkastuksen läpi. Jonkun kohdalla piippaa, koska astuja ei ole huomannut riisua niittivyötään läpivalaistuslaitteeseen.
Sisälle siitä kumminkin kaikin. Seuraksemme saamme varjostavan miehen. Jatkamme kumousta varjostavasta miehestä huolimatta. Mies ei hymyile kuten me, epäillee aikeitamme.
Sitten tyssää eteneminen.
Viimeinen silaus jää puuttumaan, koska kaupunginjohtaja sattumalta lauantai-iltäpäivänä onkin saapunut tyhjään taloon töilleen. Ovi on puoliksiraollaan käytävän päässä. Opas hiipsii tummanpunaista upottavaa käytävämattoa pitkin kysymään, sopiiko tulla vilkaisemaan ja palaveeraamaan, pian palaa luoksemme kalpeahkona ja kuiskaa:
 - Nietu. Ei se nyt vaan käy!
Muuten kyllä on lupa tutustua taloon.
Eli hiukkasen pettyneinä kävelemme käytäviä liki kilometrin monessa kerroksessa. Tutustumme myös Smolnan juhlasaliin, jossa Pietariksi muuttuneen Leningradin kaupungin hallitus ja päättävät elimet kokoontuvat tekemään tärkeitä päätöksiä.
Poistumme vartijan vartioiman ulkoportin kautta kadulle.
Ei meistä ollut lenineiksi, hyvä jos bolsevikeiksikaan.
Siinä se retki.

No samapa tuo: tasa-arvoisempia olemme kuin tuolla. Johtajilla on johtajien kotkotukset, ja aina paremmat olot kuin väellä, olipa johtajana tsaari, kommunisti, kapitalisti tai kuka tahansa: asemiin noussut unohtaa a i n a rahvaan.
Niin se vaan menee!
Se on luonnonlaki - näköjään.
Pysykööt oviensa takana, kehnot!


Ovimiehet pitävät jöötä Leninin työhuoneen oven edessä.
24.10.1917 Lenin käveli Smolnaan, jossa tapasi mm.Stalinin ja Trotskin:
 Lokakuun vallankumous oli alkanut.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Lauantai-illan huumaa

Iltajuna kaukaa Karjalasta Helsinkiä kohti oli tupaten täynnä. Lauantai-iltana pimeyden jo tultua! Maassa oli lumensohjoa ja ilmassa vilua kun seitsemän aikoihin junan valot lähenivät suljettua rautatieasemaa Tolosessa, se on pontikkakaupungin, huom! kaupungin, asemakoppero, jonka ovet ovat olleet visusti kiinni jo muutaman vuoden, jotta varmasti matkalle pyrkiviä palelisi.
Uskomatonta kuinka paljon matkustajia kaikesta puutoksesta, harmista huolimatta oli nousemassa junaan ja miten täytenä INTERCITY-juna oli jo lähtöasemalta pohjoisempaa lähtenyt. Launtai-ilta - eikö ihmisillä muuta tekemistä kuin matkustaa maaseudulta etelään aina Helsinkiin asti!
Vai olisiko kympin hintaisella Helsinki-Veturi-tarjouksella ollut osansa menohaluihin ...

Meidän vaunussa oli ala- ja yläkerta, me istuimme alhaalla; ylhäällä ravasivat lapset edestakaisin, ensialkuun hämmästelimme, että kumma kun jotkut junan katolla uskaltavat matkustaa, töytäillä ja tallustella.
Alakerrassa oli lastenvaunuille parkki, vaalehiuksinen äiti istui toisen rattaan ulottuvilla, vähän kauempaa t-paitainen ulkomaalaisennäköinen mies hoiteli omaa puoskaansa antaumuksella. Paljon jaksoi mies vaivaa nähdä lapsensa eteen, joka, ihme kyllä tai juuri siitä syystä, ei ollut kiukkuinen vaan katseli avoimin silmin matkustajia ja kierteli käytävällä horjuvaan tasapainoonsa luottaen.
Kylläpä iskä jaksoikin!
Koko ajan josjotakin nuori mies paksuissa laseissaan puuhasi: nousi laski nousi kurkisteli kasseihinsa tönki tunki otti tutin juomaa lapselle silitti lapsen kiharaotsaa kävi vaunulta lelun vei takaisin laittoi lapsen vaunuun heilutteli otti pois.
Kouvolan jälkeen laittoi lapsen vaunuun nukkumaan, hyssytteli heilutteli.

Lapsi nukahti.

Isä otti cokispullon joka oli täynnä vettä, joi kauan pitkään, halulla ja hartaasti. Ei ihme että tarkeni t-paidassa kaikessa tuossa touhussa, ei ihme jotta janotti, ei ihme ettei liikarasvaa ollut kehoon kertynyt. Otti kirjan, aikansa luki, laittoi pois, Lahden seutuvilla nousi, kurkotti pullon hyllyltä ja joi pullon tyhjäksi.

Istuimelta edestämme oli jonkin aikaa kuulunut naurua ja kikatusta, hiherrystä kiherrystä; jossain vaiheessa penkiin oli istuutunut parikymppinen tyttö, jota lauantai-ilta tuntui naurattavan pitkin matkaa, hörähteli, hiljeni, hörähteli taas. Kännykkäänsä räpläili. Lappeenrannastako oli noussut sen jälkeen kun juna oli joutunut peruuttamaan kilsan verran, kai huomaamattaan veturikuski oli ohi ajaa kurauttanut, lauantaihuumaa lie hänenkin menoonsa tarttunut. Lahdessa jäi kikattaja kyydistä pois ja nauroi vielä laiturilla kylmään kävellessään.
- Ravintolavaunussa oli tunnelma katossa, kertoi kumppani kahvinhakureissulta palattuaan: korttia oli miessakki lätkinyt ja kaljaa kitannut, kuitenkin rähinättä remunnut.
- Viimeviikkoista, oli vaunumyyjä vastannut kun kahvinostaja oli kysynyt, onko kahvi tuoretta ja milloin keitetty. 
Tuntui lauhtuneen kiireinen myyjäkin korttisakin hypättyä ennen pääteasemaa kyydistä, sillä kuulutus ravintolavaunusta helpotuksen huokauksen kera kertoi: - Jonot loppuivat. Nyt olis vielä tuoretta kahvia ja virvokkeita jäljellä.

Pääteasemalla, no siellä Helsingissä, seisoi nuori äiti vastaanottamassa lasta ja isää jolla touhua oli piisannut koko matkan. Isä sai luovuttaa lapsen äidin huomaan.
Helpotti varmaan, koska minuakin helpotti - aivan ulkopuolista.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Ekalumet

Torstaina vähän jo uhkaili, yöllä lisäili ja eilisaamuna maa valkeni. Aamupäivällä jo näytti että hii-hii-hiihtämäänhän tästä iltapimeällä pääsisi, sitten kun muut eivät näe. Saisi ensimmäiset tienuut sillä euro per kilsa-systeemillä.
Vaan mitä vielä: lörtsiksi muuttui keli. Semmoista ripulointia oli taivaalla tarjona, vettä ja räntää vuoron perään. Vesisuksikeli jo välillä.

No eihän nyt lokakuussa pitäisikään - on tuota talvea mitä taittaa.

Eikähän nykymonoja jalkaansa niin vain osaakaan ahtaa eikä sitoa, saati monoja siteisiin. Toista se oli rotanloukkujen aikaan: kenkä kuin kenkä siteeseen ja LOKS! Kyllä pysyi. Hyvä jos varpaita ei samalla litskannut.
Niin ja sitten ne sauvat, ne lenkit! Ne ne vasta älyä ja aikaa vaativatkin jotta hanskat hihnoihin saisi pujotetuiksi.

Parempi siis harjoitella varustautumista hyvän sään aikana - ja sisätiloissa.
Ajelee vaikka autolla, liukastelee kohti helsinkilöitä.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Etäluettava sähkömittari

Siinä ei kauan nenu tuhissut kun pihaan peruutti valkoinen pakettiauto, Etel tai jotain, ja mies mittareineen ulos astui.
Virolaiseksi ensin luulin, vaan Raumaltako olisi ollut lähtöisin: kieli hassusti murteli ja muklahteli.
Ulkokaappiin mittari, entinen pois uuden tieltä.
Ei varttiakaan ja auto oli miehineen maantiellä.

Nyt meillä on etäluettava sähkömittari ja etäluettava vedenkulutusmittari ja pian valopiuhakin pingoteltu.
Että hyvin idyllistä maalaiselämää.

torstai 17. lokakuuta 2013

Kouvolan Katri Helena

(siirretty Kauppalehden blogista 23.9.2013) 

Eipä siitä tunnelma parane!


Kouvolan Sanomat
pilkkaattepa miten pilkkaatte makua



Senkin älyköt!
Elämä kulkee  t u n n e  edellä, älynne raahaa perässä. Joten on aika teidänkin heittäytyä.

Olihan se taas teatteripaukku. Oli totta tosiaan. Kuin äidin kohdussa olisi saanut polskutella ja mamia 2 h 35 min.

Ei kauniimpaa.
Vaikka mukana elämän kaikki kirjot: vihat, rakkaudet, pyssyt, kuolemat.

Taitavat päähenkilöt vanhempana ja nuorempana Katrina, Satu Taalikainen ja Heljä Heikkinen, ilman muuta, mutta myös muut Dannyt ja proffat. Se tunkeileva inhottava lehtinainen, Maija Sydänmaanlakka, oli rautainen roolissaan, samoin Katrin äitinä Hannele Laaksonen. Ohjaaja Jukka Keinosen kierrättämissä joukkokohtauksissa oli latausta, varsinkin säväytti se tumma takarivistö Timo Kalanojan kuoleman jälkeen; langetkoon puolet ohjaajakiitoksesta lavastaja Maija Louhiolle. Niin ja sitten taas se kuusimiehinen livebändi saa kehut - atmosfääri taattu kun tunnelmamusiikki aitona irtoaa.

Entä kun se hurmuriproffa ilmestyi näytämöllä!

 - No-oh! kuului katsomosta syyttävä huokaus jonkun juoneen täysillä paneutuneen katsojan huulilta takana katsomosta.

Me istuimme edessä.
 
Onpa Kouvolan porukalla produktio! Melkoisen haasteen edessä on nyt Joensuun kaupungin teatteriväki, jonka Katri Helena pian on ensi-illassa.
Saanen pelotella: melkoisessa sillassa ovat.

Hopi hopi! Junaan ja Kouvolaan!


Satu Taalikainen (Katri Helena), Heljä Heikkinen (Katri Helena nuorena), Sami Kosola (Timo Kalaoja)
Kuva Marja Seppälä
 
 

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Rautatikkaat kahtia

No eihän se muuten onnistu raudan kesyttäminen kuin näillä nykyajan vehkeillä.
Rälläkkä sen olla pitää jos säällisessä ajassa meinaa ranteen paksuisen, vaikka ontonkin, rautaputken eli tässä tapauksessa kaksi katkaista.
Rautasahalla saisi kitkutella aamupäivän ja monta terää katkaista, vaan pyytääpä naapurin Kallea piirakkapalkalla 'tohtoroimaan' rälläkällään niin eipä sin ennätä juur Lempiä kussumaan. Poikki on kun hetken kipunoi.
Sentään koko laikka touhussa kuluu kun kaksi tikaspuun tukivartta pitää katkaista, jotta yksistä pitkistä tikkaista syntyy kahdet.

Syntyi.
Kahdet nelimetriset.
Ja sen verran kevyemmätkin että yksin jaksaa liikutella kumpaakin. Eikö nuo entiset liene painaneet likemmä satakiloa?

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kellarin ikkuna kiinni

Pelastuivat pelargoniat. Sitten vintille talvehtimaan; kukkikoot kuitenkin hetken aikaa koko kukkalaatikon runsaudessaan sisäikkunalla.
Kyllä se niin hassusti näyttää käyvän, jotta iän karttuessa kauneuden kaipuu kasvaa; vasta naurettiin Paremman kanssa että eipä olisi uskonut miten sokeriastiaakin katselee jo 'sillä silmällä'.

Niin kellarin ikkunakin piti sulkea talven tieltä. Pari peräkärryllistä koivurankaa pihaan.
Siinä eilispäivän työt.
Sahaaminen, halkominen jää myöhemmäksi, joskus jopa kevään korville.

Tänään lie vuorossa kuusiaidan 'komistelu' eli yksi puolivuosisataa vanha, moneen kertaan typistetty kuusenjurake nurin.
Siinä moottorisaha pihkaantuu läpikotaisin, vaan ei tuota muutenkaan nurin ja paloiksi nyrhäisi. Ja entä sitten se känttyröiden halkominen: siinä tylsyy tekijä jos kirveskin.

Mukavaa käpsehdintää kaiken kaikkiaan.


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Edessä syksyn ensimmäinen pakkasyö

Päivän kuulaus on vaihtunut pimeydeksi, armoton tuulenpieksäntä tauonnut. Kuuneljännes tuijottaa katkaistuna kuin kylmä terästanko männikön yllä - sielun ja mielen läpäisten.
Edessä, niin: pian ovat kovemmat ajat.
Kellarin ikkuna vielä auki, suora yhteys keittiöön, sisäovi välissä sentään. Voi olla aamulla aika holotna nauttia aamukahvit keittiössä.

+1,1 C näyttää mittari, anturi metrin korkeudella maasta.

Pelargoniat!
Pelargoniat koko kesän kukkineet, ne on pelastettava. Punainen puolikymmenvuotinen, vahvavartinen monihaarainen betoniputken päältä ja neljä hennompaa kukkalaatikosta verannalta.

Vilu puistelee, pimeys ei ulos houkuttele.
- Ota sadetakki.
Vedämme vetoketjun yhdessä kiinni eteisessä.
Hyvin peittää takki, maahan pystyyn upotetetun betoniputkenkin kokonaan; kaivaapahan hänet huomenna valoisassa putkesta pois ja nostaa talvehtimaan vintin eteiseen.

Laatikko irti kannattimiltaan ja neljä kukkijaa kerralla pääsee salin pöydälle yöksi turvaan.
Ovat kyllä hommansa hoitaneet viimeisen päälle - lähes viiden kuukauden ilo ja kauneus.

Jokohan huomenna olisi aika sulkea kellarin ikkuna?

lauantai 12. lokakuuta 2013

Bensat puoleen hintaan Venäjältä

Lokakuu 2013
Autottomana, tosin autollisen asuinkumppanina, on pakko lyöttäytyä messiin, polttoaineen hakuun Venäjälle, lähteä silloin tällöin töllistelemään vieraan valtakunnan halpuutta. Puoleen hintaan kauppaavat. Eivätkä puoleen vuoteen ole pahemmin korotelleet hintoja: rupla sinne tai tänne ei juuri hetkeuta. (40 ruplaa = 1 €)

Matka rajalle vie tunnin, rajan ylitys puoli, tankkaus 10 min. Eli kolmen tunnin reissu on bensanhakumatka kaiken kaikkiaan, ja kun aikaa on niin samahan sitä on viettää vaikka vieraassa valtakunnassa, ennen taivasten...
Turvallistakin nykyisin on; enää ei ole henki katkolla niin kuin takavuosina oli yksi meidänkin kyläläinen joutui virumaan ojanpohjalla muutaman päivän ennen kuin kuolleena löydettiin.

Vaan mitä sitä nykyeläjä ei maksaisi saadakseen halvalla!


Toukokuu 2013



torstai 10. lokakuuta 2013

Meidän voimasakset

Mitään kassaroita enää hiljaisessa puun karsinnassa, lepikon raivauksessa kaipaa - voimasakset ne olla pitää!
Oivalliset ovat.
Nakin jopa HK-Sinisen vahvuinen oksa napsahtaa poikki ponnisteluitta. Kassaralla saa huitoa puolenkymmentä kertaa siinä missä voimasakset kerran napsahtavat.
Voimasakset eivät vaadi käyttäjältä voimaa, vaikka niinkin voisi luulla. Ei ei. Voima on vipuvarressa niin kuin fysiikan alkeissa opetetaan: mitä pitempivartiset sakset sen voimakkaampi teho, tietysti.
Meidän voimasakset ovat tällaiset:

Vaikka ne voisivat olla myös, jos tehoja tarvittaisiin, tällaisetkin:

 
Nuo varmaan jo kaulankin katkaisisivat?
 
Huvittaa: Meidän perhe, Meidän koti, Meidän isä, Meidän äiti - niin ja Meidän voimasakset. Ilman possessiivisuffiksia, tietysti. Sen verran läheisiä ovat.
 
Ai että miten yksin niillä rantametsä siistiytyy!
 
 
 

 

maanantai 7. lokakuuta 2013

Moottorillakäyvä kassara ei sytytä

Risusavottaan tästä.
Ei mitenkään nykyaikaisin välinein sinne, ei sovi pirtaani tai stailiini kuten seksikkäämmin sanotaan.
Ei siis mukaan mitään, mikä se nyt on se hurraaja ja viuhtoja? Se se moottorillakäyvä kassara? Siis se - niin niin se se raivaussahahan se.
Sen kanssa on vähän sama kuin tuon moottorillakäyvän haravan = Lehtipuhallin = turhanpäiväinen pärisijä.
Hermolepoa eivät nuo suo, pirunvehkeitä ovat!

Tavan kassara se olla pitää; sillä kun päivän viuhtoo niin johan rantatontti kaunistuu. Paitsi jos se häviää, luiskahtaa kädestä ja katoaa näkyvistä koko työväline. Oikein etäs lentää. Niinkin on käynyt, sen verran liukasvartisia nämä mustavartiset fiskarsit.

Pah!

Paljastin.
Sen verran periksi nykyajalle olen antanut etten enää hakkaa halkoja puuvartisella kirveella enkä katko risuja puuvartisella vesurilla.
Puuvarret eivät taitojani kestä.
Sen verran moderni mies kumminkin olen. - Moterni-Jaska, sanoisi talonmies Pikkarainen.



sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Eto homma miten tiukassa

Eip olisi uskonut miten hankala juttu on yhden potun/potan siirtäminen paikasta toiseen!

Kuun alusta olen yrittänyt julkisesti pitää pottuani esillä uudessa tilassa, vaan ollut siinä omat pulmansa: vanhan näpit eivät enää niin sukkelat ole että jokaisesta teknisestä vipusesta osaisi yhdenäkin vännältää.
Hiljalleen hyvä tullee - eiköhän tuokin kuvapolitiikka pikkuhiljaa ala totella ja kääntyä oikeaan suuntaan. Itse juttujen tekeminenhän on helppo homma, potuntäyttäminen onnistuu kyllä, koska elämä täynnä koettavaa, jos ei kovin nirsoksi rupea, nimenomaan rupea.
Pitää olla antennia vastaanottamaan niin Katri Helenaa kuin Sibeliustakin joka alalla, niin kyllä se siitä.

Oikeastaan suurin homma on tuon vanhan potun paikan raivaaminen, tuhansien tahrojen (>2) siirtäminen toiselle liinalle eli muistiin tikulle. Vaikka mitä noita siirtämään, eihän niitä kukaan enää lue uudestaan, en minä ainakaan. Jos sitten arkeologit joskus kaivannevat/kaivanevat framille: lämmöstäkin sontaa on joskus joku neandertaali päästellyt ilmoille riemurinnoin...

Vaan töihin ja tikkuun käsiksi, pottua tonkimaan - tikulla vanhoja muistelemaan!
 http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/   >>>>   http://www.city.fi/blogit/hikkaj

torstai 3. lokakuuta 2013

Lautamiespäivä

klo 06.00
  • ylös, kuten päivä kuin päivä; ulkona hämärää ja samaa koleutta jo toista viikkoa, vaivoin plussan puolella: 5C.
  • näitä pakollisia heräämisiä kammoan; onneksi enää harvoin PAKKO lähteä minnekään ulkopuolista hommaa hoitamaan: saa olla oman itsensä herra!
  • mitähän siellä tänään on tarjolla: viimeksi melkoinen show sekä istunnossa että sen jälkeen kun pahoinpitelystä tuomittu alkoi vastapuolen autoa parkkipaikalla potkia.
klo 07.20
  • asialliset vaatteet päälle ja virkaansa hoitamaan reilun puolen tunnin ajomatkan päähän. huom! aika kuvaava tuo oikealla reunalla oleva huussin kuva näihin hommiin - ja lautamies jäänyt pömpelin alle sopivasti ...

klo 20.02
  • niinhän siinä kävi, ettei epäilty puukottaja paikalle ilmaantunut ja kymmenen muuta ihmistä tuli paikalle turhan takia.
  • narrina piti raatia.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Muuttopuuhissa

 
 
 

Kauppalehti on lopettamassa yleisöblogiaan, joten blogipotulle=potalle tässä uutta hyllyä olen etsiskellyt viime ajat, ja nyt näyttää silti jotta olkoon suollospottu nyt jonkin aikaa tuolla yleisemmin haisteltavissa: http://www.city.fi/blogit/hikkaj.

Sinne muuttavat mukanani nuo omalaatuiset persoonat kimpsuineen kampsuineen 'viisauksiaan' ja 'tietojaan', hyvää sekä huonoa oloaan jakamaan:
  • tyytyväinen Onni Eläkeläinen
  • ähäkkä Lennu
  • synkkä RuutuAkka 
  • hallituspaikkoja havitteleva Ohto Mohammed Mursu   
  • Ja, herranen aika! lempeä lemmikki, kisu Lempi Makkonen tietenkin
  • ja auta armias: ämeriäkkyläiset!
Raskasta se muuttaminen on tässäkin muodossa jos realistisemmassakin.

Mertarantaa siteeraten: "Taivas varjele mitä sieltä tulee!!!"