Tietoja minusta

Oma valokuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope, lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

lauantai 31. elokuuta 2019

Se toinen Mäkelä

Mattia vähän harmitti kun monen 'alanmiehenkin' suuhun ei mieleen millään tahtonut painua oikea etunimi. Jos ei se ollut Martti niin sitten tuottelias Hannu. Vaan mitäs tuosta, pikkuharmista.

Harvoin niin paljon olen odottanut mitään kirjaa. Tulipa tuo viimein kaivattu repaleisen kirjeen sisällä postilaatikkoon. Hyvä etten juoksujalkaa palannut laatikolta. Jotenkin tuntui jotta nyt päästään elämän peruspalikoihin.
Ja kyllähän Matti Mäkelä niistä elämän rakentaa, nyt kuoleman kamppailun jälkeen.

Mies tuosta kolmen peninkulman päästä, Nivanjoen rannalta - silti kohtaamatta jäänyt. Kerran livenä tavattu, jossain yliopiston salissa, jossa veti jotain kirjallisuustapahtumaa. Olisiko ollut joskus Kahden vaimon miehen kiepettä.

Seurailin aikoinaan Pekkas-akatemian rehtorin puuhia Me-lehdestä, ja olin tietoinen hänen liikkuvuudestaan, pyöräilystä ja juoksuharrastuksesta, mikä johdatteli kiinnostusta kirjailijan tuotantoon.
Harmituttaa tosin, miten turhan vähäksi hänen kirjojensa lukeminen kuitenkin on jäänyt. Sen sijaan toisen vaimon kirja on tarkkaan luettu, Helmi Järviluoman Ja katsella hain hampaita.

Sitten syntyi uusi kutina, kun hän tohtoroitui ja julkaisi kirjan Tämä ei ole taidetta - Tabujen rikkominen kissantaposta mustaan marsalkkaan”, Siltala 2016.  Sitä availin arkana vähän siellä sun täällä jos muuallakin. Siltalan kustantama on tämäkin postuumi, jota kääntelen ja vääntelen, pieteetillä tässä paloittain tykönäni tutkiskelen: Pitelemätön, Matti Mäkelän muistelmat.

Perästä kuuluu, jos ei täällä niin jossain.

Matti Mäkelä 1951 - 2019
"Kun taiteilijatoverini valitti, ettei saanut taiteilijaeläkettä ensimmäisellä kerralla ja muutenkin elämä sorsii, uimahallin kylmäaltaan vesi oli liian lämmintä, tokaisin: minulla on maksasyöpä.
Jo meni hiljaiseksi."

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

perjantai 30. elokuuta 2019

Vähemmällä näin

kun ohjaan teidät tuonne, jossa on tämänpäiväinen kirja-arvio/-arvostelu jo valmiina, siitä kepinheittäjästä:
 
LINKKI

👮: - Sinä, senkin lurjus!


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

torstai 29. elokuuta 2019

Naisten pelissä

huom! ei sivumerkityksiä kuten ei tässäkään

Piti lähteä oikein paikan päälle todentamaan valokuvin tämän  omapiirtämän pesäpallokentän
ITE-kuvan paikkansa pitävyyttä, sen mittasuhteita ja yleispätevyyttä:


Valokuvin:
Miesten rajat - naisten keltaviivat eivät kuulla.
Ihan sama!

Vaan ootahan, yhenäkin sinne ilmestyy verkon taakse pyllistelijöitä:


Ja mittasuhteet alkoivat mennä muutenkin pieleen, kun porukkaa lappoi tuhatmäärin katsomoon:

 
Ja tästähän siinä loppujen lopuksi oli kysymys: Naisten ylimpään sarjaan, Superiin pääsystä.
Ja onnistuihan se kotijoukkueelle  maan mainiossa lämpimän leppeässä loppukesän elokuisessa illassa. Kesän paras kesäteatteriesitys!
Kannatti maksaa vitonen.
 


tiistai 27. elokuuta 2019

Aito rähinä

alkupaloja teille tyrkyttimellä täältä komerosta (jos jää itseltänne lukematta)

Teinituskista on suorastaan hauska lukea, vaikkeivat ne asianomaisia juuri sillä hetkellä naurata.
Järkyttävät perusteellisesti: - Tuommoosetko pennut oon riesaks siittäny!

Juuttunut olen Jani Niemisen Komeroon, Like 2019.


No fiktioitahan nämä tilanteet vain, tosin melkein yks yhteen toden kanssa, eli sen Elina Sanan isäntappamismöykyn kanssa, sen josta Elina Kiteesalissa lauantaina kertoi ja joka on purettuna Isän sodassa. Sepä ei kyllä naurattanut tippaakaan, eikä sen pitänytkään, koska se johdattaa elämän peruskysymyksen äärelle.

Vaan tämäpä fiktio virkistää ja suo rakosen naurahdella teini-Annen kotiutuessa iltamyöhällä Provinssirockista silmät harittaen näyttäen 'pesukoneen linkousohjelmaan unohtuneelta pehmoeläimeltä'.
Niin, naurahdella Niemisen sanarieskalle. Ei toki, tai no vähän, myös ihmistaimen aikuistumisriitille.

Aito rähinä edessä.
Torut. Vastahyökkäys:
- Sulla on työpäivä huomenna, etkä häpäise mua sahalla olemuksellasi! Pesulle ja nukkumaan ja viikkoon ei mihinkään hyppöölle.
- Haista sinä fasisti pitkä paska! Mua ei vähääkään kiinnosta, mitä lahjattomien runkkukööri sahalla ajattelee.
Ja vielä nasevammin kohta:
- Isi, isi, isi, älä ole noin jäykkä paska.
Ei vielä riitä kun vauhtiin päästy
Eli vielä lisää pärskettä isin nasulle:
- Ne on nuo numeroa liian pienet teryleenit. Eihän se oo helppoo miehen olla, jos munaskuita kiristää.

Isä siis sen suihkun ottaa eikä tyttö.
Köyhäsanaiseksi jää isän puolustus: - Älä sinä perkele ala siinä viisastella ja jakaa meille neuvoja.

Saa äitikin pesun siinä ohessa, tuokin Jeesusta rakastava lahkonaama - ja miten isän pää oli niin punainen, jotta olisi voinut jättää lakkinsa kotiin hirvimetsällä.

Lukijana Teemu Selänteen sanoin: Huikeeta!

Opena tietysti ajattelen: entä kun noita vehnäsiä voi luokassa olla usiampia!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös


sunnuntai 25. elokuuta 2019

Vaklaamassa

sisäpiirijuttu, joka kuitenkin saattaa hyvässä lykyssä aueta kelle tahansa
 
Siinäpä sitä lauantaipäivän paikanpäällä liveohjelmaa ennen Ruotsi-Suomi-yu-maaottelulivelähetystä (kahvitauolta vasta saliin).
Tuossa y.o. virkkeessä lienee joillekuille jo tarpeeksi setvimistä. Silti kryptisellä vakoilulinjalla tässä edetään alusta alkaen.
 
Elina Sanan sanat yllättivät, nuihen muihen eivät - Keskisarja tuttu tv:stä, Turunen vaikka sun mistä. Teemu imaisi mukaansa Aleksis Kivi -tutkimuksellaan; tutkimushan on osaltaan vakoilua, eli päivän teemassa pysyttiin. Hessu hössötteli omiaan yli aikojen ja rajojen; eikähän turjailijasta voinut olla pitämättä, vaikkeivät sävelet ihan selevät olleetkaan. Samoinhan oli Aleksis Kiven laita Keskisarjan mukaan.
 
Heikille sitten yhenäkin tuli kiire väistyä ja loikkia paikalta pois.
Parempi niin, koska huulenheittoon ei Elina Sanan loppuesityksessä ollut aihetta. Eikä silläkään etupenkin kovaäänisellä huutelijalla ollut aihetta huudella, vislailla eikä irvailla mistään aukirepsottavista kengännauhoista kuten Keskisarjalle.
 
Sana puhui kirjastaan Isän sota avaten samalla sitä mustaa möykkyä, jota oli kantanut piilossa koko ikänsä ja joka laukesi vasta kirjan myötä: kielinero isä kävi tulkkina vakoojasotaa natsien rinnalla ja tytär-Elina sitten omaa 'sotaansa' ankaranjulmaa isää vastaan, lopulta kirves kourassa ja tappamistarkoituksessa.
 
Siinäpä Kuulijalla puntaroitavaa, arvojärjestykseen pantavaa kuin Levylautakunnalla ikään. Kumpi parempi: Oman itsensäkö tutkimus vai jonkun kansakunnan kaapin päällä olevan? Hillitympikö esitys antavampi vaiko mukaansa tempaava?
 
Niitä näitä pohtiessa tuli vakoiltua myös sitä eesistujahuutelijaa; ei se nyt ainakaan Ämeriäkkylän entinen kunnanjohtaja noin epäkorrekti voinut olla, vaikka sieltä päin huutelu kuuluikin? Eikä tämäkään meidän suunnan herrasmies, jota myös vaklasin ja yritin selvittää: ettei vain olisi ollut salaseurojen - Valkoisen Torakan tahi Sarvikuonokkaiden - lähettämä vakooja!    
 
 
pst
Vakooja-teemaa jatkoimme vielä tilaisuuden jälkeenkin ja Sutkin krouvin ohi ajaessamme vilahti terassilla tuo tutunnäköinen hahmo, joka oli loikkinut pois runoilunsa jälkeen.
 
 
 

torstai 22. elokuuta 2019

Sisäolennosta ulko-

Nytkin pöydällä vaikka sun mitä uutuutta, mutta mitä tekee Mies: nyhjää ulkoilmassa kaikennäköistä joutavata.
Inessiivi muuttunut adessiiviksi. Sisäolento ulko-olennoksi: kirja ulkoistunut vasaraksi ja nauloiksi, kirveeksi ja pölölökyksi.
Vaan niinpä tuo näkyy käyvän joka kesä - ihan itestään ja huomaamatta.

Nytkin pöydällä olisi tarjolla kirjauutuksien satsi:



Mieluummin laistaa - minkä nyt nukahtamislääkkeeksi lukee Nevalan suorasukaisia ajatuksia, sellaisia mielensäpahoittajan kummisedän tuumailuja - noita, syksymmälle siirtää, ja tarttuu hanakasti ressunkulmaan ja talkoilee ulkoilmassa vaikkapa autokatosta kaverilleen:


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

tiistai 20. elokuuta 2019

Kärpänen pesiksessä

lukkari onnistuu heittelyllä polttamaan kärkkyvän etenijän tai saa hänet taktisella väärällä irtoamaan pesästä

eli piirrosselvennys:

                                          rooniperspektiivi/©hikkaj

Selitys koko revohkalle:
   Lukeako Orvokki Aution Pesärikko-trilogia
  • Viistotaival, Kirjayhtymä, 1980
  • Kotipesä, Kirjayhtymä, 1982
  • Merkki päällä, Kirjayhtymä, 1985
vai mennäkö pesäpallopeliin paikan päälle?

Koska aurinko pyhänä paistoi ja oli lämmin, menimme paikan päälle, jossa noita kärpäsiä tehdään. Menimme Rantakentälle Kitee-Vimpeli-peliin, missä kakkoselta kolmospesälle aikovasta, pian valmistuvasta poliisista, Veli-Matti Sigvartista kärpänen tehtiin (kärkkyi liian kaukana eikä ehtinyt takaisin pesälle ennen lukkarin heittämää palloa).
Ja lopulta Vimpeli vei koko pelin - kuinkas muuten.



KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

lauantai 17. elokuuta 2019

Kulttikirjailija lopettaa kuin -urheilija*

* tai laulajat (esim. Hector) jotka palaavat hetkohta takaisin

Utrio / Lamberg

Aanailtavaa: kumpi on kumpi?

”Kiitos kaikille uran varrella auttaneille. Irti mittasin mielestäni kaiken, mitä oli terveyden rajoissa mitattavissa”, X kirjoitti Instagramissa.

”On parempi lopettaa silloin, kun on vielä hyvä, kuin lähteä alamäkeen”, XX sanoo lehden haastattelussa.

”Oon helvetin onnellinen, että sain olla niin onnekas, että hyvin keskinkertaisilla taidoilla sain nuoresta asti tätä duunikseen tehdä”, X kiitteli.

"Olen onnellinen siitä, että olen saanut tehtyä jotain naisten hyväksi" XX kiittelee.


No joo, kysymys on ratkaistu: ei kai se Lamberg nyt naisten hyväksi läminyt/tapellut. 👅


XX  Tammi /Nisonen
X  Jokerit com












perjantai 16. elokuuta 2019

Romaanikirjailija - maailman typerin ammatti

Niinku Tervo, Jari, 60v

  1. Olen jo pitkään saanut näppylöitä Tervon omahyväisestä naamasta ja tyylistä, ja ärsytystä lisää se, että mies kuuluu romaanimaakareihin, joita olen jo pitkään pitänyt maailman typerimpänä ammattikuntana; he haluavat ihmisten tuhlaavan rajallista elämäänsä enemmän tai vähemmän omasta päästä keksittyihin tarinoihin.
  2. Uhallanikaan en laita yo. pitkähköä virkettä lainausmerkkeihin, koska ei SARVin jäsen tuommoisia päästöjä päästelisi. Tosin alkulauseen voisin kutkutusta tuntien ja päätä nyökäten hyväksyäkin. Eikä sitaatteja tällekään:
  3. Ajattelin pitkään, että mieluusti itsensä älymystöön luokittelevat romaanien tekijät on maailman typerin ammattikunta ja eräs toinen ammattiryhmä maailman tyhmin. Typeryys tarkoittaa sanastossani ymmärtämättömyyttä ja tyhmyys tietämättömyyttä. Nyt olen kuitenkin päätynyt siihen, että kirjailijat taitavat olla myös kaikkein tyhmin joukko.
  4. Kerrankin luen tekstiä joka sytyttää! Korvista kipunoi ainakin. Kun se vielä tulee arvostamani joukon päätoimittajan suusta. Totta kai perustelujen kera:
  5. Tietämättömyydestä kertoo se, että kun kirjailija Rosa Liksom sai kutsun maanpuolustuskurssille, hän ei Seuran 12/2018 mukaan ollut kuullutkaan moisista kursseista ja joutui katsomaan asiaa Googlesta. Maanpuolustuskurssien avaustilaisuus on kuitenkin ollut pitkään huomiota saanut uutistapahtuma, mutta kirjailijat nähtävästi lukevat mieluummin toistensa kyhäelmiä kuin asiatekstejä.
Parilliset välispiikit ovat minun, parittomat Urheilutietäjät-lehden kesänumerosta, päätoimittaja Vesa-Matti Peltolan kynäelmiä. Peltolahan alkaa suorasukaisuudessaan pian yltää Juoksija-lehden perustajan, edesmenneen Tapio Pekolan tasolle.

Kaksi kertaa vuodessa mustavalkoisena A-nelosmonisteena ilmestyvä lehti personoituu sen päätoimittajaan, muuten maisterismies vallan, joka jossain käänteessä lipsauttaa romaanitietoutensa (nyt sanatarkka sitaatti on paikallaan):

"Koska en ole viime aikoinakaan niin kutsutusti ehtinyt juuri lukea kirjoja, suuri osa sisällöstä käsittelee lehdissä levitettyjä (epä)tietoja."



KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Keihästäjä

- myös sanoilla.

Pauli Nevala Teuvalta.

Isä täysi juoppo, alkoholisti. Puukotettiin lasten silmien edessä. Pauli tuolloin vasta 9v. Ensi vuonna jo 80v.
Tässä välissä elämä kaikkine maineineen ja mausteineen.

Alkupalasia lautaselle:

Lähtötelineistä
  • "Olimme kunnan vaivaisia. Köyhiä kuin rotat kirkossa. --- Siihen aikaan meitä oli kuusi lasta ja äiti."
Naisista
  • "Vaikka ei minun ympärilläni koskaan naiset oikein pörränneet kun en ollut sellainen, että olisin hakeutunut sellaisiin paikkoihin. Vaimo oli kotona. Mitä sitä mies useammalla tekee?"
Koulusta
  • "Matematiikka, joka on muuten mielestäni maailman suurinta humpuukia, kun mennään oikein korkeaan matematiikkaan, niin siitä minä en tykännyt. Murtolukujakin muutettiin kokonaisluvuiksi ja minun päähäni ei ollenkaan mennyt, että mikä tarkoitus tällä nyt oikein on. Se oli aivan täyttä utopiaa."
Työstä
  • "Minä sain kovan työkoulutuksen. Olin aina ruumiillisessa työssä." "Kotona oli äiti ja liuta kakaroita. Pakko oli mennä, että jotain sai."
Harjoittelusta
  • "Ei fysiikkaharjoitteluun tarvita hienoja kuntosaleja ja aurinkorantoja. Lapio ja kasa hiekkaa riittää oikein hyvin."

Tämä kirja, josta nämä lainaukset poimin, on juuri ilmestynyt toinen kirja miehestä, joka ei todella syntynyt kultalusikka suussa eikä kultamitali kaulassa.
Eikä kuvia kumartelemaan.

Ensimmäisen Soini Laxin kirjoittaman tarinan julkaisi Weilin+Göös vuonna 1971: Pauli Nevala - Teuvan Rivakka.
Keihäsmies oli tuolloin vasta kolmenkymmenen kieppeillä.
Nyt elämää enemmän nähneen miehen tarinointi kuvaliitteineen on Henry Ahon ylöskirjaama ja Atrain&Nordin kustantama kirja Kaamea heittäjä - Pauli Nevalan mietteitä urheilusta ja elämästä.

Kuten jo alkupaloista maisteltavissa: aihetta uuteen lauluun on. Hyvä ettei Rätykin tokaisuillaan kalpene ja jauhaudu toisen mestarin sanarattaassa.


Kirjavinkit

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

maanantai 12. elokuuta 2019

Ennenkäymätön, muttei -kuulematon kaupunki

vieraalla maalla

Kaikkihan siitä puhuvat ja ovat puhuneet ja käyneet kellumassa muokkautumassa ja vatkautumassa jos jonkinlaisessa altaassa ja käsittelyssä.
Pitihän sinne mennä tuokin aukko sivistyksestä tukkimaan.

Täältä Karjalan kunnailta on vaan niin monen mutkan takana ulkomaille meno, paitsi Venäjälle Sortavalaloihin, Petroskoiloihin sun muihin Pietareihin: harppaa vain autoon ja kohta jo siellä. Paitsi jos.

Vaan niin kuin nyt tuonnekin: ajelet puolentuhatta kilsaa Helsinkiin, jossa huomaamattasi ajatkin raitiolinjalla, joka ei olekaan ajokaista kuten monin paikoin on! Jätät autonretohkasi parkkiin, mukaan et ota monen muun tavoin - kun eivät ne mäyräkoirat kiinnosta. Kohtapianpa jo taivaan portit, siinä luulossa vaellat, aukeavat. Sulloudut kujoseen laumassa ryntäämään kuin porot kuunaan. Ja pian huomaat olevasi perillä aitauksessa! Poronpurija vain puuttuu.

Rinkiä käytävillä kierrät, eikä takaisin maihin menemistä. Kiikissä olet. Laivassapa, laivassa.

Laskevat onneksi pois kuin aikamme aitauksessa vellotaan. Alas vieraalle maalle hätistelevät. Samalla hötäkällä samantapaista kujosta pitkin, sama höyry päällä kuin vasta.

Eipä vieläkään perillä.

Edessä parin tunnin maisemamatka laakeiden aukeiden keskellä, silminkantamattomilla suorilla ratsastaen. Vaan ovat nämä laajat lakeudet kaikki viljeltyjä, viljat jo korjuussa, toisin kuin siellä itärajan takaisilla viljelemättömillä pusikkopelloilla. Haikaroita maassa ja risupesä pylvään päässä.

Oho! On aika astu autost alla ja ilmoittautua tiskin takana hymyileville ihanille avainneidoilla ja lausua:
- Kas te võtaksite mind vastu?

Vastaanottavat kyllä yhä hymynkare suupielessä, eli naeratus suule:
Nii sina kui su naine Olete oodatud!

Sitten paineltiinkin jo, mina ja mun naine, käsikynkkää Rüütlil, siis käeraudades.


ps
Kus me oleme, selles on tuhande dollari küsimus. Võite kodus arvama.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

tiistai 6. elokuuta 2019

Paikalliset hassuttelijat


👀 Tuanon nämä kaksi tyttöä kävivät pelottelemassa kahta syysillanhämärissä kynttilän valossa kahvinjuojavanhusta lähes ravalle. Nytkös ilmestyivät keskellä kirkasta (no jaa: oliko tänä kesänä yhtään kirkasta) päivää ihan toisenlaisina, ja muillekin kuin noille kahdelle kahvia juovalle vanhukselle.
Niin pirtsakoina, niin pirtsakkoina, jotta pois pelko!

Nyt oltiinkin oikeassa näytelmässä: Heinähattua ja Vilttitossua katsomassa. Kesäteatterissa, kuinkas muuten. Oli lämpöasteita melkein kymmenen ja samat lukemat tuulta pohjoisesta.
Vaan sekös haittasi, ainakin tytöille lämmin tuli: sen verran liikettä, vauhtia ja vipinää estradilla riitti kun tytöt sinne tänne vipelsivät.

Ja äänikin kuului, kuten kaikilla muillakin esiintyjillä, vaikkeivät mikkejä käyttäneet ja vaikka siis tuuli ja tuiversi. Toisin kuin siellä mihin vasta olimme pettyneet.
Ja entä se ilmehdintä!

No nyt oltiin täällä, osa yleisöstä vilttiin kääriytyneinä, osa toppatamineissa.
Mutta kaikki lämpimin miettein: osasivat näyttelijät viihdyttää.

Sehän näissä vielä paikallislisäplussana, se kun saattavat yhenäkin kylillä vastaan pyöräillä tai kunnantalolla virka-asioissa istua pöytänsä takana tavattavissa tai keneen missäkin törmätä, niin kuin nämä tytöt omassa keittiössä meitä vanhuksia pelottelemassa silloin kurpitsajuhlailtana. Vaikka taisivat työt kyllä enemmän pelätä meitä vanhoja: me kun istuimme kalpein naamoin melkein pimeässä keittiössä tummien hirsiseinien sisällä  👀  ja päästimme suustamme böön!.  👵👴



KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

perjantai 2. elokuuta 2019

Sisäänlämpiävästi

(kaiken takana on nainen - Jeanne d'Arc, 1412-1431, eli Kirjavinkkeihin kirja-arvostelun tekeminen)

klo 7.51
Pistäisin teoksesta historiallisen talon kuvan tähän, jos skanneri toimisi, mutta kun ei. Kuvaillakaan en tohdi, koska ei se sellaisena kuin on, esille tulisi. Sinne päinkään!
Joten odotetaan mikrotukihenkilöä. Kymmeneltä lupasi pistäytyä.

Paininpa sillä aikaa kirjan tekstin kanssa. Taikka kirjailijan, tuon Hannu Mäkelän, jonka tunnustuksellisten kirjojen, vaikkapa Valo - Kertomus rakkaudesta, ja Mutina-blogin kautta tunnen hyvin, tuntuu paikoin jotta läpikotaisin. (Nythän hänellä taas uusi nainen kiikarissa: A.) Ja sepä se ongelman aiheuttaakin: hiton vaikea lukea hänen minämuotoista dokumentaarista fiktioromaaniaan Varjo - Jeanne d'Arcin lyhyt, toiveikas elämä, Aviador 2019, asettamatta Hannua itseään minä-Varjoksi.

Ja kun noin on, joutuu Hannu Varjona pitämään näppinsä irti Jeannesta ja kiimansa kurissa, vaikka kuinka polttelisi. Lopulta ratkaisee probleemin niin että Varjo sulautuu ja muuttuu kokonaan Orléansin neitsyeksi, Jeanneksi. Yhtyy.
Kaikki hyvin, lopulta - tosin rovio pian roihuamassa, tulen liekit nielemässä.

Ovelan paneutuneen ja sujuvan tarinan tuo 140 kirjan kirjoittanut akateemikko on taas kerran kirjoittanut. Mukaansa syövän.

Kirjasta löytyy myös kirjailijan ottama valokuva Jeanne d'Arcin aidosta ja alkuperäisestä kotitalosta, ulkoa ja sisältä.
Ja tähän ne laitan, kunhan mikrotukihenkilö käy, nyt klo on 8.17.

klo 10.00
MTH soitta jotta peruutuspaikka hammaslääkäriin, tulee puolilta päivin.

klo 11.30
Tuli ja tuomitsi: - Skanneri sökö. - Osta uusi.

Skanneri Canon roviolle kuin d'Arc?
Sormi suuhun.
Näinköhän meni Neitsyeen kotimökki kuvailtavaksi: "Semmoinen valkoinen mörskä lepikossa..."

klo 11.56
Kamera!

Tai siellähän se edelleen Domrémyssä on, sopii, ken haluaa, matkustaa Ranskaan katsomaan, jos ei kameran kuva kuvasta kelpaa:


KIRJA-ARVOSTELUT 
*** myös