Silkkaa nautintoa vuoden loppuun saakka

 "Äkkiä lyhyenläntä harteikas ukonkuvatus, joka olisi sopinut pellolle kiveä viskaamaan, kurottautui Tildaa kohti ja murjaisi:

- Vanhapiika.

Tildan kieli kävi ulkona ilmaa haukkaamassa. Päässä itse ansaitut nutturaneulat.

- Vahva piika, Tilda tuikkasi ja tuijotti kollosta läpi, lempeänä, parhaansa mukaan lempeänä. Hän oli pyörivä keskiö, sinut itsensä kanssa."

Tuonmoista. 

Volter Kilven sukulaiskieltä, hyrynhyssyä hämärän rajamailla. 

Mesi kielellä tuota tavaan ja tiedän, ettei kiiruhtaa saa, muuten puolet kirjasta lehahtaa harakoille. 

Se on sitten, kuulkaas, silkkaa nautintoa edessä parikolme kuukautta, ei vaan vähintään puoli vuotta, ainakin nyt jouluun.

Kirja on romaani, suku- ja kylätarina Kiuruvedeltä ja Suomesta aikajanana itsenäisyys.

Koski oli I ja Suvanto II. Ja nyt tämä III osa Vuolle vuodesta 1927 eteenpäin.

Kaiken takana on Heidi Jaatinen. 

Vuolle Gummerus 2024

Jaatisen romaanit ovat paksunpaksuja, tämäkin uusin lähemmä tuhatsivuinen järkäle ja kun kieli on mitä mystisintä monin paikoin, niin moni vannoutunutkin lukija on hypännyt jaatisensa yli. 

Ei pitäisi ei - herkkukoria hyljeksiä.

Kieli- ja yhteiskunnallinen historiaseikkailu Linnamaisine Pohjantähtimäis-sisältöineen siis jatkukoon, näin alkukappaleesta aloittaen:

"Elokuu

Yö oli yhä vaalea. Hännät viuhuivat heinikossa, kaulat kohoilivat. Usva herkeämättä paimensi metsää. Joen väreilevässä peilissä hirvet, kahlaamaisillaan, kuulostellen, sarvinaan ryskälepikko. Sormissa napsahti, jo putosi risu kahtena ja kruunupäät hajaantuivat. Tilda, luja kuin kivi, vuolteessa vaski, laskeutui virtaan olallaan hajanaisia pisaroita, haarojen välistä syöksyivät puuskien karistamat, kuohuissa rusehtuneet, sarastuksen hetkellä välkkyvät lehtipilvet. Päivän korkeimmalla hetkellä mäen ylle kohosi sulkakynänmuotoinen pilvi. Muste petti, vajui ja ranki silpaantui, virta sulki sateen kuin jonnekin unohtuneen rakkaan."

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä

Lukemassa

Hitaasti etenen (muita välillä lukien)

Helismaata, joka alkuaan Helenius Reino Vihtori (1913-1965). Lahtelainen latoja, keskikoulu, kunnes alkoi ehtymätön runosuoni pulputa, vaikka kuinka kriitikot yrittivät tallata takaisin lähteeseen:

"Törky on törkyä." -Eugen Terttula Rovaniemen markkinoilla -filmistä.

Suvantoa kiuruvetisen Heidi Jaatisen. Vahvaa pitkää epiikkaa, elämää syrjäisessä Suomessa 1918 -1927. Mannerheim oleskelee Runnilla, missä tapaa kaksi veljestä, pitäjän vauraimmat ja lihavimmat isännät. Toinen silti toisen rinnalla kevyt keijukainen, ei kahta sataa vielä täynnä, toinen 240 kg; Tuurelle riittää kahden vyön jatke, Ananias tarvitsee kumpunsa ylle kolme vyötä. Presidentti torppaa Mannerheimin etenemisen, Ritavuori tapetaan. Juhani Ahoa haudataan. Suojeluskunta ja työväki yhä vastakkain.

Vauras ja laaja on toisissa naimisissa olevan Tuuren tila, Koski, ja runsaslukuinen talonväki:

"Tuure heilautti kättään. Väkisin hän kuristi kulmiaan. Kalle hiljeni, koko tupa pidätti hengitystään. Tuure katsoi heitä, lattialla Aarne ja Viljo, jotka olivat leikkivinään puuhevosilla, kuuntelivat tarkasti, Jussin Aulis ja Hilma samoin, jopa pienet Uolevi ja Pentti olivat lakanneet tuhisemasta, Tauno ja Hilja seurasivat tilanteen kehittymistä valppaina ja ruotimummojen sukkapuikkojen kilinä oli vaiennut. Suurisilmäinen Eino, aikamies jo, istui hievahtamatta penkin päässä, Viipurin lääkintäupseerikurssiin sotkeutunut Eino. Tuuren kysyvään katseeseen tämä nyökkäsi tuskin huomattavasti. Paavo ei ollut paikalla, oliko hetki valittu tarkoituksella niin, toisaalta mitä vastaan sanomista tällä olisi ollut, päinvastoin. Ei paikalla ollut Liisaa, Marttaa tai Hannaakaan, eikä se näille kuulunutkaan."

Tuuren Stiina on myös paikalla ja Jussin Alma. Jaetaan taloa ja saadaan silti kaksi hovia. 

Kyllä heissä ainesta kirjoihin pantaviksi Jaatisella. Ja muistettavaa lukijalla, kuka kukin on ja millainen. Harmi kun se ensimmäinen osa Koski jäi lukematta, vaan ehtiihän tässä nimetkin oppia ja luonteenlaadut, solmukohdat tajuta, ennen kuin kaikki kahdeksatsadat sivut on luettu. 

Laimeampaa Pohjantähteä, olisiko puolueettomampaakin kuin Linnalla; Linnan räväkkyyden Jaatinen korvaa sanaisella, aaltomaisella kilpimäisellä kerronnalla - kaunokirjallisemmin.

  

Jostain kumman syystä käy mielessä: tästä muuten nuo buumerinpuhujat eivät saisi mitään tolkkua, vaikka murretta kirjailija vältteleekin, eivät ymmärtäisi höykösenpölyä möljästä, mykyrokasta tahi muista muklautuksista, termeistä ja asioista, joilla yhä kansakunta ravitaan.

Katujen asfalttikulmilta on helpompi sometella toisarvoisia kuin liejuisilta teiltä ja poluilta:

"Tildan uudet varsikengät juuttuivat saveen. Tämmöinen liejukko keskellä kylää, Tilda sadatteli huiviinsa. --- Tilda aukoi leukojaan, kiskoi käsillä turhaan kenkiä savesta, kuuli, kuinka lasi pirstoutui rikki liikepihan puolella. --- Hän yritti jälleen nostella jalkojaan, mutta ne irtosivat kengistä pikemmin kuin kengät savesta. Pitäisikö hänen kuoria villasukat jaloista ja astua liejuun? Kori käsivarrella hän kohotti toisen jalkansa ja tarttui sukkaan, vain kuullakseen takaa naurua: - Kurkiko se nostaa koipea keskellä kylää?"

Höh! aika aikaansa kutakin.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Iso vonkale haavissa?

Kai. Ettei vaan piru merrassa?

"Jalat kipittivät. Kyökistä pääsi kammareihin ja lämpimän puolen tupaan, jonka seinät oli meitattu ja vaaleiksi maalattu, vierustoja kiersivät leveät penkit ja sängyt, ja keskilattiaa vartioi nälkää pidempi pöytä, ja silti sai olla ainaisessa jännityksessä, josko ruokaa oli laitettu tarpeeksi. Yllin kyllin. Juuri se, jättiläismäisen miehen ruokkiminen, oli Stiinaa kalvanut ennen Koskelle tuloa, vaikka oli hän pärjännyt, saanut katsotuksi miehen ja miehen lasten tarpeet, ohjannut palkollisia."

-  Mitenhän olenkin voinut hukata ekan! Meno sentään jo kuin Volterillani, ihanteella. - Eikös tuo ole kuin osa Alastalon salia ...

 -  No, rauhoituhan jo ja ala jo viimeinkin haavia/haavata. Josko vonkaleen nostaisit.

"Vaappua tansseista tansseihin tuli olalla kannokoissa. Oliko hän tärähtänyt? Tyystin menettänyt suuntansa? Toinen toisensa kannoilla pimeän täyttämillä poluilla, missä edellisen kulkijan lyhty välkkyi. Rimppaa, patespaata ja vanhaa piikaa. Mitä eilisiltainen poika oli kuiskannutkaan korvaansa: Päästä irti, anna mennä, vasikka!"

Nikotuttaa, ihmetyttää: 

- Miten tämä kirjailija on voinut jäädä väliin, uskomatonta und nicht zu glauben! 

Ja nyt sitten alussa rämmin kuin suolla eksyksissä, korvia myöten upoksissa, noiden nimien kanssa. Kun on jäänyt lukematta Koski, maatarinan ensimmäinen osa. 

Sen se tekee kun aloittaa romaanisarjan toisesta osasta.

 

Miten vahvaa tekstiä! Huumaavaa maalaissukutarinaa, kuin Linnaa, Wuolijokea ja mitä näitä nyt on, yhteiskunnallista. Haanpäätä laveasti.

Heidi Jaatisen Suvannossa, Gummerus 2021, tässä melomassa, nimensä vastakohdassa - kaikkea muuta kuin tyventä tässä väinässä.

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä