Tietoja minusta

Oma valokuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin jäsen ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope, lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

tiistai 17. syyskuuta 2019

Kaikk' nähty Tuusulan Rantatiellä

Vähän kuin sininen uni astua sisälle Ainolaan:


Yläkertaan ei käypäläisellä asiaa ollut: olisi pitänyt olla vähän isompi kiho, kuten se Jaappanin prinssi, joka kesällä oli vinttiin päässyt. Pah! Vähäisyytemme.


Mutta sinne se oli jätettävä kaiholla koko komeus, sydämenääni, kun rupesivat ramppia lyömään, illansuussa avaimia kilistelemään.


Näkyi muuten se Halosenniemen vtun poikakin jo ihan toisenlaisella asenteella Ainolassa kuljeskelevan!

Siispä matkaan taas, velihopija! Kierähdys järven läntiselle puolelle, vaan siellähän ei enää muuta ollut kuin Alvar Aallon Villa Kokkonen, lättänä. Kiireellä sen ohi ja Helssinkiin ruuhkailemaan.

On se. On se melkoinen pläjäys tuo kulttuurin keskittymä. On se! Ja peninkulman säteellä kaikk'.
Ainoa mikä ihmetytti tai kummastutti: eihän niistä järven rannalla sijaitse muut kuin Halosenniemen pytinki, jos Onnelaa ei lasketa.

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Sibelius - Ainola

Siinä on ns. Stendhalin syndrooma hilkulla kun astumme autosta ja lähestymme porttia:


Sanattomaksi vetää ja pyörryttää: että piti tämäkin päivä saada vielä nähdä ja kokea! Tuta.

Rumana kuin minkäkin tehdaslaitoksen parkkipaikka avautui näkymä vallantieltä oikealle, autoja täynnä. Ei rantaa ei mitään kaunista näkyvissä: - Ei se nyt tuo ainakaan voi olla, tuo tuolla.
Jos se sittenkin on tuolla liikenneympyrästä vasemmalle, rantaa kohti.

Sinne!
Jossa kuitenkin vain tämä, vielä vähemmän kaunis:


Onneton kolossi, sinne tänne jatkettu ja nostettu. Ei ei!
Talon nurkalla merkki:

Mieluummin Ahoa Sven Tuuvan mailla, kauniimpana Koljonvirran sillan korvassa Iisalmen liepeillä. Mansikkaniemessä. Kiitos!

Takaisin liikenneympyrään, ja kas siellä lepää.
Niin myös itse kompositör! Laattana kaukana talon takana.

Se nähdään sitten, kunhan on käyty ensin taloksi ja siirrytty ajan oloon peremmälle:


Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

perjantai 13. syyskuuta 2019

Onnelan ohi

Eino Leino ei mittää, Uuno Kailas ei mittää, Einari Vuorela ei mitt...

Ohitamme Onnelan. Tai pihassa poikkeamme Rantatieltä, jotta saamme tämänkin nähtävyyden kerättyä päivän saaliiseen. Sokeain ystävät ry:n ylläpitämään Majataloon, jossa mm. nuo ei-mittää-miehet aikanaan majailivat; Eino Leino asusteli siellä jopa niin kauan, että talosta löytyisi hänelle pyhitetty huone.
Jätämme toiseen kertaan.
Päivästä iso pala mennyt, eikä peninkulmasta kilsoja alla kuin reilu neljännes.
Ei tämä mikään yhdenillan kevytkenkäjuttu ole: kulkea ja nähdä tämä kaikki - osa nuoren suomalaisen ohuen sivistyksen pohjaa ja perustaa.

- Mitäs lähdit! Olisit suunnitellut paremmin, majoittunut Onnelaan tämän kaiken kumman keskelle, kulkenut vaikka hop on hop off -bussilla Tuusulanjärveä ympäri.
Niinpä.
No, nyt mennään tällä ja tullaan sitten toisten ajan kanssa.

Niin päätettiin ja poljettiin kaasua ja kurvattiin puolessa matkaa Halosenniemeen Halos-Pekkaa tervehtimään.
Parkkipaikalla tuntui nuori mies olevan vähemmän kiinnostunut koko hommasta kolmen naisen - mummon, äidin ja tyttöystävän/siskon - retuuttaessa t-paitateiniä porttia kohti:
"Mikä vtun Halosenniemi ja Halo...", kantautui porttia kohti loittoneva koilotus.
Meillä ihan toinen tätsi ja kutina - mutta tuo kellonpahus:
- Pakko tämäkin jättää toiseen kertaan mieli Ainolaan astua.


Kurkistus vielä korkealle kalliolle metsän taa, siellä jossain ylempänä se olisi ollut jos olisi aikaa ollut. Ja lippuluukulle vastaanottoon:


Säästyivätpä sisäänpääsyeurot: 3 X 6 €. Halpaa lystiä kaiken kaikkiaan näiden kuolleiden kuuluisten miesten kädenjälkien katselu, kun miettii eläviin livetaiteilijoihin: Mattiin & Teppoon ynnä muihin Hectoreihin.

Ja taas nousu hyrysysyyn ja menoksi. Porhallettiin ohi Suvirannan missä Järnefeltin Eero oli elellyt ennen, vaan sinnepä ei muutenkaan olisi ollut asiaa: vielä.
Siis toisen kerran sitten.

Mutta mitä tässä joutavia rupajamaan, niin pääsemme poistumaan rannimmaiselta tieltä Navettaputiikin kautta isommalle tielle kohti  -  Isoa Staraa!
Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

torstai 12. syyskuuta 2019

Erkkola


Kuolinmökiltä kolmisen sataa metriä jalkapatikassa kujosta loivasti ylöspäin, asfalttitien yli ja siinä lepää!
Perillä ollaan.
Tämähän se oikeastaan oli koko matkaidean ydin: nähdä edes Erkon Erkkola, kun J.H:ta itseään ei enää voi nähdä! Kokea Sydämeen luettavaksi -teoksen ilmapiiri, todentaa faktat.


- No eipä tuo silmiä hivele!
Melkoinen rumilus, kieltämättä, ainakin näin asfaltin takaa katsottuna. Eipä ihme ettei levoton runoilija täällä montakaan vuotta viihtynyt, varsinkaan kun morsian otti ja lähti:
”Pesä oli valmis, mutta lintu lensi pois.”
Niinpä.

Mutta peremmälle, sisään siitä töllistelemästä! 1902 valmistuneeseen taloon.

Näyttely   ←←painasepa

28.5.–22.9.2019

Sydänten mies – 170 vuotta J. H. Erkon syntymästä

"Näyttelyssä on esillä harvinaisia lainoja kuten talon alkuperäisiä huonekaluja ja Axel Gallénin vuonna 1888 maalaama muotokuva Erkon veljestä Rudolf Erkosta. "

Yläkertaan kapuamme myös. Tutkittuamme alakerran Viipurin aikaisen siloisan työpöydän.


Kello! Kello!
On aika lähteä kierrokselle, jaloitella Kiven mökin kautta autolle, mutta ensin kuiskata Erkkolan pihalla teille yhden matkamme syyn: Hänhän, tämä JH, oli riiustellut lukuisten naisten ja tyttösten lisäksi myös isotätimme Leenun kanssa yhden kokonaisen kesän Karjalan syrjäisessä pitäjässä.
Onnea etsimässä Karjalassa, sitä löytämättä, sinnekään asettumatta.

Ojentaudumme Onnelan suuntaan, seuraavaan etappiin.

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Aleksis Kiven sijoilla

Ja eikun matkaan, velihopija!

- Sinä ajat ja ohjaat, käskyttivät läheiset.
Ja sitä mentiin taas Bulevardit jos Mannerheimintietkin, Pasilabölet, Käpylät ja Oulunkylät; vettä kaatoi niin ettei Oodia erottanut, eduskuntatalosta ei niin väliksikään.

Tuusulanjärvi määränpäänä, ensiksi Aleksis Kiven kuolinmökki, se missä Lapinlahdelta vapautettu mielisairas, alkoholisoitunut Aleksis makaili elämänsä viimeiset kuukaudet maaliskuulta jouluun velimies-Albertin luona, kunnes tuoni armahti vuoden 1872 viimeisenä päivänä; myös se missä joulun alla vuonna 1913 velimiesvanhus vaimoineen tapettiin puukolla.

Haudallepa tuo auto meidät kuitenkin ensin tahtoi kuljettaa, väkisin käänsi, ikään kuin totuuden eteen.

No mikäs auttoi. Katsottiin ensin järven eteläpään kirkko, ulkoapäin tietenkin; kirkothan tuppaavat olemaan kiinni joutoaikana, nytkin vaikka oli sunnuntai, ei heleä mutta sateen jäljiltä raikas.

Siinä makasi Aleksisi kaikki kivut kärsineenä nimensä mukaan kivipeitteen alla:


Kaukana kavalasta maailmasta.

Sammalpeitteet on varattu onnellisille oraville tässä elämässä.

Ei muuta kuin tuon mietelauseen jälkeen hyppy autoon ja kokka kohti järven pohjoista päätä, sitäpä peninkulman päässä sijaitsevaa Sibeliusten Ainolaa. Stop. Stop. Monen pysähdyksen taktiikalla.

Ensimmäinen tauon paikka heti tuota pikaa parin kilsan jälkeen.
Kas, tässä:

jonka peräkammarissa hänen viimeinen sijansa:



Siihen kuoli hyljätty sanamies, siitä lähti sinne minkä alkuetappimme jo näytti: Tuusulan kirkon kirkkomaahan.
Mikä ettei jottemme voisi edes kuvitella: sinne makeasti makaamaan kuin oravainen, sammalvuoteellaan, sinne minne ei yllä hallinhammas eikä metsämiehen ansa taikka ah! sen muuan Augustin sen Ahlqvistin räkytys ja räävintä kanna.

Mutta emme me suremaan jouda, vaan jatkamme matkaa, nyt kävellen, kujosta pitkin kohti Erkkolaa.

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

tiistai 10. syyskuuta 2019

Sivistyksen teillä

Viikkotolkulla halkojen kimpussa hakkailu hienhajussa alkoi maistua puulta. Niinpä piti lähteä täältä idän raukoilta rajoilta päätä tuulettelemaan aina Tuusulanjärven rantatielle saakka. Nuuhkimaan miltä sivistys tuoksuu! Sibeliuksen, Halosen, Kiven, Erkon, Ahon maille. Tiedättehän tuon suomalaisen kulttuuritihentymän - kermakon: Ainolat, Aholat, Suvirannat, Halosenniemet ...

EsitTeitä

Kyllä kannatti!
Siinä MaalaisMies kalpeni.
Vaan pureskellaanhan ja katellaan mitä mieli noista irti jauhaa, kunhan MM rauhoittuu.

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Kohtalotoveri

 pitkästä aikaa lukijalle kysymys pähkäiltäväksi - vastausvastuuta
 
 
Tuostako kohtalotoverista Ylen aamunuutisesta, vaiko muista veikoista tähän hätään aihe?

Nilkututtaa näet täälläkin: illan tullen parahti sauvalenkillä pohje. Ei vakavaa. Tilapäistä tiedän. Tulihan noita muutamassa päivässä ohimeneviä, itsestään korjautuvia lihasrevähtymiä monet monet vuodessa. Nuorempana. Nyt vanhempana harvemmin, kun ei tarvitse puristaa enää viimeiseen hengenvetoon 💤💤  😉

Ätäkkää käärmesalvaa sivelen pohkeeseen niin eiköhän se taas kohta mennä anna; tiikeribalsamia sivelin ennen, kun oli pakko lujempaa painella!
Mitä mömmöjä ottanee Gatlin vaivaansa?
WC-skabat Dohassa sentään jaloilla pian, syyskuun 27. päivä.

Joutaapahan taas käyttää lenkin aika kirjallisuuden lähentelemiseen, kun muutenkin syksyksi ja lukurupeamiksi kääntyy pallon kallistuskulma ja kun kun ja kas lehdet putooo kuin kyyneleet mi silmistäni vuotaa...

Siivoan yöpöydän ja puhallan kesäpölyt pois, edes nämä kaksi luettua opusta, mennyttä miestä, joutaa siirtää takaisin hyllyyn lukemattomien tieltä. Terveydeksi-lehden jätän lukulehdeksi.

 
 
Kysynpä koska en ole pitkään aikaan mitään kysynyt:
Kuka on tuo kolmas mies, kirjailija hänkin muun julkisuuden ohella,
joka kuikuilee Kallen ja Rimpauttajan alla?
 
 

lauantai 31. elokuuta 2019

Se toinen Mäkelä

Mattia vähän harmitti kun monen 'alanmiehenkin' suuhun ei mieleen millään tahtonut painua oikea etunimi. Jos ei se ollut Martti niin sitten tuottelias Hannu. Vaan mitäs tuosta, pikkuharmista.

Harvoin niin paljon olen odottanut mitään kirjaa. Tulipa tuo viimein kaivattu repaleisen kirjeen sisällä postilaatikkoon. Hyvä etten juoksujalkaa palannut laatikolta. Jotenkin tuntui jotta nyt päästään elämän peruspalikoihin.
Ja kyllähän Matti Mäkelä niistä elämän rakentaa, nyt kuoleman kamppailun jälkeen.

Mies tuosta kolmen peninkulman päästä, Nivanjoen rannalta - silti kohtaamatta jäänyt. Kerran livenä tavattu, jossain yliopiston salissa, jossa veti jotain kirjallisuustapahtumaa. Olisiko ollut joskus Kahden vaimon miehen kiepettä.

Seurailin aikoinaan Pekkas-akatemian rehtorin puuhia Me-lehdestä, ja olin tietoinen hänen liikkuvuudestaan, pyöräilystä ja juoksuharrastuksesta, mikä johdatteli kiinnostusta kirjailijan tuotantoon.
Harmituttaa tosin, miten turhan vähäksi hänen kirjojensa lukeminen kuitenkin on jäänyt. Sen sijaan toisen vaimon kirja on tarkkaan luettu, Helmi Järviluoman Ja katsella hain hampaita.

Sitten syntyi uusi kutina, kun hän tohtoroitui ja julkaisi kirjan Tämä ei ole taidetta - Tabujen rikkominen kissantaposta mustaan marsalkkaan”, Siltala 2016.  Sitä availin arkana vähän siellä sun täällä jos muuallakin. Siltalan kustantama on tämäkin postuumi, jota kääntelen ja vääntelen, pieteetillä tässä paloittain tykönäni tutkiskelen: Pitelemätön, Matti Mäkelän muistelmat.

Perästä kuuluu, jos ei täällä niin jossain.

Matti Mäkelä 1951 - 2019
"Kun taiteilijatoverini valitti, ettei saanut taiteilijaeläkettä ensimmäisellä kerralla ja muutenkin elämä sorsii, uimahallin kylmäaltaan vesi oli liian lämmintä, tokaisin: minulla on maksasyöpä.
Jo meni hiljaiseksi."

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

perjantai 30. elokuuta 2019

Vähemmällä näin

kun ohjaan teidät tuonne, jossa on tämänpäiväinen kirja-arvio/-arvostelu jo valmiina, siitä kepinheittäjästä:
 
LINKKI

👮: - Sinä, senkin lurjus!


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

torstai 29. elokuuta 2019

Naisten pelissä

huom! ei sivumerkityksiä kuten ei tässäkään

Piti lähteä oikein paikan päälle todentamaan valokuvin tämän  omapiirtämän pesäpallokentän
ITE-kuvan paikkansa pitävyyttä, sen mittasuhteita ja yleispätevyyttä:


Valokuvin:
Miesten rajat - naisten keltaviivat eivät kuulla.
Ihan sama!

Vaan ootahan, yhenäkin sinne ilmestyy verkon taakse pyllistelijöitä:


Ja mittasuhteet alkoivat mennä muutenkin pieleen, kun porukkaa lappoi tuhatmäärin katsomoon:

 
Ja tästähän siinä loppujen lopuksi oli kysymys: Naisten ylimpään sarjaan, Superiin pääsystä.
Ja onnistuihan se kotijoukkueelle  maan mainiossa lämpimän leppeässä loppukesän elokuisessa illassa. Kesän paras kesäteatteriesitys!
Kannatti maksaa vitonen.
 


tiistai 27. elokuuta 2019

Aito rähinä

alkupaloja teille tyrkyttimellä täältä komerosta (jos jää itseltänne lukematta)

Teinituskista on suorastaan hauska lukea, vaikkeivat ne asianomaisia juuri sillä hetkellä naurata.
Järkyttävät perusteellisesti: - Tuommoosetko pennut oon riesaks siittäny!

Juuttunut olen Jani Niemisen Komeroon, Like 2019.


No fiktioitahan nämä tilanteet vain, tosin melkein yks yhteen toden kanssa, eli sen Elina Sanan isäntappamismöykyn kanssa, sen josta Elina Kiteesalissa lauantaina kertoi ja joka on purettuna Isän sodassa. Sepä ei kyllä naurattanut tippaakaan, eikä sen pitänytkään, koska se johdattaa elämän peruskysymyksen äärelle.

Vaan tämäpä fiktio virkistää ja suo rakosen naurahdella teini-Annen kotiutuessa iltamyöhällä Provinssirockista silmät harittaen näyttäen 'pesukoneen linkousohjelmaan unohtuneelta pehmoeläimeltä'.
Niin, naurahdella Niemisen sanarieskalle. Ei toki, tai no vähän, myös ihmistaimen aikuistumisriitille.

Aito rähinä edessä.
Torut. Vastahyökkäys:
- Sulla on työpäivä huomenna, etkä häpäise mua sahalla olemuksellasi! Pesulle ja nukkumaan ja viikkoon ei mihinkään hyppöölle.
- Haista sinä fasisti pitkä paska! Mua ei vähääkään kiinnosta, mitä lahjattomien runkkukööri sahalla ajattelee.
Ja vielä nasevammin kohta:
- Isi, isi, isi, älä ole noin jäykkä paska.
Ei vielä riitä kun vauhtiin päästy
Eli vielä lisää pärskettä isin nasulle:
- Ne on nuo numeroa liian pienet teryleenit. Eihän se oo helppoo miehen olla, jos munaskuita kiristää.

Isä siis sen suihkun ottaa eikä tyttö.
Köyhäsanaiseksi jää isän puolustus: - Älä sinä perkele ala siinä viisastella ja jakaa meille neuvoja.

Saa äitikin pesun siinä ohessa, tuokin Jeesusta rakastava lahkonaama - ja miten isän pää oli niin punainen, jotta olisi voinut jättää lakkinsa kotiin hirvimetsällä.

Lukijana Teemu Selänteen sanoin: Huikeeta!

Opena tietysti ajattelen: entä kun noita vehnäsiä voi luokassa olla usiampia!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös


sunnuntai 25. elokuuta 2019

Vaklaamassa

sisäpiirijuttu, joka kuitenkin saattaa hyvässä lykyssä aueta kelle tahansa
 
Siinäpä sitä lauantaipäivän paikanpäällä liveohjelmaa ennen Ruotsi-Suomi-yu-maaottelulivelähetystä (kahvitauolta vasta saliin).
Tuossa y.o. virkkeessä lienee joillekuille jo tarpeeksi setvimistä. Silti kryptisellä vakoilulinjalla tässä edetään alusta alkaen.
 
Elina Sanan sanat yllättivät, nuihen muihen eivät - Keskisarja tuttu tv:stä, Turunen vaikka sun mistä. Teemu imaisi mukaansa Aleksis Kivi -tutkimuksellaan; tutkimushan on osaltaan vakoilua, eli päivän teemassa pysyttiin. Hessu hössötteli omiaan yli aikojen ja rajojen; eikähän turjailijasta voinut olla pitämättä, vaikkeivät sävelet ihan selevät olleetkaan. Samoinhan oli Aleksis Kiven laita Keskisarjan mukaan.
 
Heikille sitten yhenäkin tuli kiire väistyä ja loikkia paikalta pois.
Parempi niin, koska huulenheittoon ei Elina Sanan loppuesityksessä ollut aihetta. Eikä silläkään etupenkin kovaäänisellä huutelijalla ollut aihetta huudella, vislailla eikä irvailla mistään aukirepsottavista kengännauhoista kuten Keskisarjalle.
 
Sana puhui kirjastaan Isän sota avaten samalla sitä mustaa möykkyä, jota oli kantanut piilossa koko ikänsä ja joka laukesi vasta kirjan myötä: kielinero isä kävi tulkkina vakoojasotaa natsien rinnalla ja tytär-Elina sitten omaa 'sotaansa' ankaranjulmaa isää vastaan, lopulta kirves kourassa ja tappamistarkoituksessa.
 
Siinäpä Kuulijalla puntaroitavaa, arvojärjestykseen pantavaa kuin Levylautakunnalla ikään. Kumpi parempi: Oman itsensäkö tutkimus vai jonkun kansakunnan kaapin päällä olevan? Hillitympikö esitys antavampi vaiko mukaansa tempaava?
 
Niitä näitä pohtiessa tuli vakoiltua myös sitä eesistujahuutelijaa; ei se nyt ainakaan Ämeriäkkylän entinen kunnanjohtaja noin epäkorrekti voinut olla, vaikka sieltä päin huutelu kuuluikin? Eikä tämäkään meidän suunnan herrasmies, jota myös vaklasin ja yritin selvittää: ettei vain olisi ollut salaseurojen - Valkoisen Torakan tahi Sarvikuonokkaiden - lähettämä vakooja!    
 
 
pst
Vakooja-teemaa jatkoimme vielä tilaisuuden jälkeenkin ja Sutkin krouvin ohi ajaessamme vilahti terassilla tuo tutunnäköinen hahmo, joka oli loikkinut pois runoilunsa jälkeen.
 
 
 

torstai 22. elokuuta 2019

Sisäolennosta ulko-

Nytkin pöydällä vaikka sun mitä uutuutta, mutta mitä tekee Mies: nyhjää ulkoilmassa kaikennäköistä joutavata.
Inessiivi muuttunut adessiiviksi. Sisäolento ulko-olennoksi: kirja ulkoistunut vasaraksi ja nauloiksi, kirveeksi ja pölölökyksi.
Vaan niinpä tuo näkyy käyvän joka kesä - ihan itestään ja huomaamatta.

Nytkin pöydällä olisi tarjolla kirjauutuksien satsi:



Mieluummin laistaa - minkä nyt nukahtamislääkkeeksi lukee Nevalan suorasukaisia ajatuksia, sellaisia mielensäpahoittajan kummisedän tuumailuja - noita, syksymmälle siirtää, ja tarttuu hanakasti ressunkulmaan ja talkoilee ulkoilmassa vaikkapa autokatosta kaverilleen:


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

tiistai 20. elokuuta 2019

Kärpänen pesiksessä

lukkari onnistuu heittelyllä polttamaan kärkkyvän etenijän tai saa hänet taktisella väärällä irtoamaan pesästä

eli piirrosselvennys:

                                          rooniperspektiivi/©hikkaj

Selitys koko revohkalle:
   Lukeako Orvokki Aution Pesärikko-trilogia
  • Viistotaival, Kirjayhtymä, 1980
  • Kotipesä, Kirjayhtymä, 1982
  • Merkki päällä, Kirjayhtymä, 1985
vai mennäkö pesäpallopeliin paikan päälle?

Koska aurinko pyhänä paistoi ja oli lämmin, menimme paikan päälle, jossa noita kärpäsiä tehdään. Menimme Rantakentälle Kitee-Vimpeli-peliin, missä kakkoselta kolmospesälle aikovasta, pian valmistuvasta poliisista, Veli-Matti Sigvartista kärpänen tehtiin (kärkkyi liian kaukana eikä ehtinyt takaisin pesälle ennen lukkarin heittämää palloa).
Ja lopulta Vimpeli vei koko pelin - kuinkas muuten.



KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

lauantai 17. elokuuta 2019

Kulttikirjailija lopettaa kuin -urheilija*

* tai laulajat (esim. Hector) jotka palaavat hetkohta takaisin

Utrio / Lamberg

Aanailtavaa: kumpi on kumpi?

”Kiitos kaikille uran varrella auttaneille. Irti mittasin mielestäni kaiken, mitä oli terveyden rajoissa mitattavissa”, X kirjoitti Instagramissa.

”On parempi lopettaa silloin, kun on vielä hyvä, kuin lähteä alamäkeen”, XX sanoo lehden haastattelussa.

”Oon helvetin onnellinen, että sain olla niin onnekas, että hyvin keskinkertaisilla taidoilla sain nuoresta asti tätä duunikseen tehdä”, X kiitteli.

"Olen onnellinen siitä, että olen saanut tehtyä jotain naisten hyväksi" XX kiittelee.


No joo, kysymys on ratkaistu: ei kai se Lamberg nyt naisten hyväksi läminyt/tapellut. 👅


XX  Tammi /Nisonen
X  Jokerit com












perjantai 16. elokuuta 2019

Romaanikirjailija - maailman typerin ammatti

Niinku Tervo, Jari, 60v

  1. Olen jo pitkään saanut näppylöitä Tervon omahyväisestä naamasta ja tyylistä, ja ärsytystä lisää se, että mies kuuluu romaanimaakareihin, joita olen jo pitkään pitänyt maailman typerimpänä ammattikuntana; he haluavat ihmisten tuhlaavan rajallista elämäänsä enemmän tai vähemmän omasta päästä keksittyihin tarinoihin.
  2. Uhallanikaan en laita yo. pitkähköä virkettä lainausmerkkeihin, koska ei SARVin jäsen tuommoisia päästöjä päästelisi. Tosin alkulauseen voisin kutkutusta tuntien ja päätä nyökäten hyväksyäkin. Eikä sitaatteja tällekään:
  3. Ajattelin pitkään, että mieluusti itsensä älymystöön luokittelevat romaanien tekijät on maailman typerin ammattikunta ja eräs toinen ammattiryhmä maailman tyhmin. Typeryys tarkoittaa sanastossani ymmärtämättömyyttä ja tyhmyys tietämättömyyttä. Nyt olen kuitenkin päätynyt siihen, että kirjailijat taitavat olla myös kaikkein tyhmin joukko.
  4. Kerrankin luen tekstiä joka sytyttää! Korvista kipunoi ainakin. Kun se vielä tulee arvostamani joukon päätoimittajan suusta. Totta kai perustelujen kera:
  5. Tietämättömyydestä kertoo se, että kun kirjailija Rosa Liksom sai kutsun maanpuolustuskurssille, hän ei Seuran 12/2018 mukaan ollut kuullutkaan moisista kursseista ja joutui katsomaan asiaa Googlesta. Maanpuolustuskurssien avaustilaisuus on kuitenkin ollut pitkään huomiota saanut uutistapahtuma, mutta kirjailijat nähtävästi lukevat mieluummin toistensa kyhäelmiä kuin asiatekstejä.
Parilliset välispiikit ovat minun, parittomat Urheilutietäjät-lehden kesänumerosta, päätoimittaja Vesa-Matti Peltolan kynäelmiä. Peltolahan alkaa suorasukaisuudessaan pian yltää Juoksija-lehden perustajan, edesmenneen Tapio Pekolan tasolle.

Kaksi kertaa vuodessa mustavalkoisena A-nelosmonisteena ilmestyvä lehti personoituu sen päätoimittajaan, muuten maisterismies vallan, joka jossain käänteessä lipsauttaa romaanitietoutensa (nyt sanatarkka sitaatti on paikallaan):

"Koska en ole viime aikoinakaan niin kutsutusti ehtinyt juuri lukea kirjoja, suuri osa sisällöstä käsittelee lehdissä levitettyjä (epä)tietoja."



KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös