vanhat Parnassot -sarjan 41.
-5° C
56 kW/89
 |
| Nide 6 - Lokakuu 1974 |
Lainaanpa suoraan:
"Viihde operoi yksinomaan sellaisilla keinoilla, jotka edistyksellinen taide on aikanaan luonut ja hylännyt, kun niistä on tullut tavanomaisia ja vakiintuneita ja kun ne tällä tavalla ovat menettäneet tietoisuutta avartavan luonteensa. ---- Ne [iskelmät] perustuvat yksinkertaisille melodis-harmonisille kaavoille, jotka toistuvat samanlaisina iskelmästä toiseen ja joista puuttu kaikki oivaltava; kun on kuullut yhden, on kuullut ne kaikki. Ne ovat halpoja teollisia käyttöesineitä, vuotavia musikaalisia pahvimukeja."
Ja kaiken kukkuraksi: laulujen tekstit ovat lyriikan irvikuvia. Näin valheellinen kuva todellisuudesta huipentuu.
Kun taide ja kitsch (rihkama) julistetaan samanarvoiseksi, ei arvoeroa taiteella ja viihteellä ole; Oramon mielestä moinen sosiologinen musiikinteoria merkitsee 'kriittisen älyn konkurssia¨. Kun varsinainen selviö on, että taide on tiedostavaa ja tietoisuutta lisäävää, viihde taas ongelmatonta ja tietoisuutta supistavaa.
Näin vähämusiikillisena ja epämusikaalisena ukko-olentona ihmettelen, että pystyn seuraamaan Oramoa ja hänen tylytystään Pekka Gronowin taiteen esineellistämiselle.
Kovasti harmitellen, että olen jäänyt ja jäävä musiikista paitsi siksi, että: - Musiikillisen teoksen ymmärtäminen puolestaan edellyttää sen merkkijärjestelmän sääntöjen tuntemista, jossa se on ilmaus. Tällainen ymmärtäminen saavutetaan intuitiivisesti, samalla tavalla kuin lapsi oppii äidinkielensä.
Sellaisessa musiikkiyhteisössä olisi pitänyt elää, kasvaa ja syntyäkin.
Jotta tiedostaisin: - niitä kytkentöjä, joita objekteihin kohdistuvalla toiminnalla on äänistä muodostuviin struktuureihin, eli toimimalla itse joko toimintaskeemojen tai mentaalisten operaatioiden tasolla.
Ah, siis ulkona, ukko, olet ja pysyt kaikesta kauniista! 😓
Eipä tässä enää mikään auta, joten eletään entistä rataa ja pannaan tunteet, joilla näkyi olevan vähemmän merkitystä Oramon musiikkipelissä, peliin ja eikun jätettä, Matti & Teppo, soimaan tästä: Hojo Hojo!
Parnasso-sarja 1970 - 1975
omat KIRJA-ARVOSTELUT
Kirjavinkeissä
🏂 hiihdot 10 km 257 km/€ = 43 h
Duoda duoda. Minä kyllä nyt vähän haastaisin näitä käsityksiä. Kun minä kiinnostuin mussiikista, tuskin nuotteja hääviin tunsin.
VastaaPoistaJa sitten että kevyt musiikki olisi muka vähäarvoisempaa. Eiköhän tuo liene apurahoistaan huolissaan olevan ns. hienopierun puhetta. Kysy vaikka minua viksummiltakin.
Kari Rydmanilla oli joskus semmoinen päre, jonka hän oli otsakoinut, että suuret miehet ovat pieniä riidellessään, osoittaen sanansa juurikin näille akateemisille ylhäisille
Merkittävä suomalainen säveltäjä Einar Englund (1916-1999) sävelsi sinfonioita ja konserttoja, mutta myös säesti laulelmataiteilijavaimoaan Maynie Sireniä. Ja sai säveltäjäkolleegoiltaan tuolloin arvostelua ja halveksuntaakin osakseen.
Se on kuulepas (anteeksi kun sinuttelen, vaikka olet vanhempi mies) hikkaj sillä tavalla, että säveltaide on ainakin minun, korpilukkarin (jonka jalaka ei tällä errää jalakiolle taivu, on olluna 6 päivää ihan sietämättömän kivuliasta taivuttaa oekeeta polovea) katsannossa paljon laajempi kokonaisuus, kuin Parnassoon kirjoittelija sanoo.
Ainakin minua hetkauttaa monenlainen iskelmä- ja popmusiikki sekä myös ja eritoten tämä niin sanottu klassinen ja taidemusiikki.
Mitenkä sitä mussiikkia sitten pitäisi ymmärtää? Ka, niinkuin vaikka kukkasten kauneutta. En minä ymmärrä, minkätähe päivänkakkara, nurmitädyke tai kissankello on niin kauniita, enkä ossaa sanoa, mitkä biologiset prosessit nämä tuottavat. Vaan minun silmäni ja koko mieleni niistä kaikista, kuten vaikka jopa voikukasta, iloitsee samoin kuin penkissä olevista jorriineista tai ruskoliljoista, joiden kasvamisesta ymmärrän ihan yhtä vähän. ,
Mitenkä minä mussiikkiin hurahin? Tykkäsin pikkupoikana ensiksi ihan suomi-iskelmästä, Dannysta ja Kirkasta, sitten tuli Hurriganes ja Royals. Sitten vain päätin kuunnella kotini levyhyllyn läpi, siskolla oli monenlaisia levyjä. Sen jälkeen, lukiokaverin innostamana, ostin ensimmäisen klassisen levyn. Se oli Deutsche Grammophonin julkaisema "Adagio- Zauber des Barock", jossa oli Albinonin Adagio, Pachelbelin Kaanon, Bachin Air ja Badinerie, sitten ostin Händelin Vesimusiikin.
Nykyisin olen sitä mieltä, että on vain kahenlaista mussiikkia. Semmoista, joka vetoaa minuun, ja semmoista, mikä ei vetoa. Vähin olen mussiikkia opiskellut, sen verran mitä alimman luokan kanttorin pätevyyteen tarvitaan.
äej
PoistaOlisi jännä tietää miten nykysin Ilkka Oramo, Sakarin isä, asiaan suhtautuu, kun tuo kevyt musiikkikin on muuttunut raskaaksi metalliksi.
Uskaltaisikohan vaivata Sibelius-Akatemian eläkeläistä?
Ka nii. Joku kerta haukuin metallimussiikkia jälleen kerran, kun kaksi korkeakoulututkintoa tehnyt nuorimies minua ojensi. Kuuluu olevan moni tukanheiluttaja käynynnä juurikin mussiikkikorkeakoulun.
VastaaPoistaKyllä minä häpesin suurta suutani.
äej
Poista"Rammstein on loistavaa saarnankirjoittelun taustamusiikkia."
- raskasrokkari naispastori Anna-Maria Veijo.
https://yle.fi/a/3-9235031