Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

lauantai 27. helmikuuta 2021

Puffin arvoinen kirja

 

ja 
sisään

                                                                                                                                                         
Terveisin 
Puffin sisällön tuottaja

perjantai 26. helmikuuta 2021

Sirpaleet särkyneet

palvelu pelaa - kerrankin juttu missä ei fiktiolla osaa ei arpaa

Se tapahtui toissa päivänä kohta neljän jälkeen.

Istuin kaikessa rauhassa sohvan kulmalla tutkien lehdestä tulevia hiihtolähetyksiä Oberstdorfista, kun en uskonut teksti-tv:n tietoihin: eivätkähän nuo 100-etusivullaan osanneet edes tuota MM-paikkaakaan oikein kirjoittaa - Obertsdorfiksi olivat kirjoittaneet.

Sitten rumahti! Ja oikein rumasti. 

Koppeloko lensi ikkunaruudun läpi? Televisioko levisi ja täytti koko lattian lasisiruilla! 

- Mikä siellä pamahti? kajahti ääni keittiöstä.

Jalat lasinsiruista nostin sohvalle. - Joko korona ikkunan läpi rynni? 

Keskimmäinen, saranaton ikkunaruutu pokineen makasi lattialla tuusannuuskana. Hyvä jotten raamit kaulassa joutunut sotkua sadattelemaan.
Tuli kiire
Jäi kuva ottamatta.
Apua: Mistä apu? jottei kylmä kangistaisi pian.

POIKKI.

Poikki maalailu ja nyt silkkaa asiaa siitä miten nopeasti pienessä kylässä asiat hoituvat ja lutviutuvat:

Klo 16.20  Myöhä hetki avunsaantiin - vaan mitä vielä!
Klo 17.45  Reilun tunnin päästä: ikkuna ehjänä paikallaan! 

Näin se luonnistui: 
  • soitto kyläkauppaan: - Leikkaatteko vielä lasia?  - Toki. Anna mitat.
  • soitto kirvesmiehelle: - Töistä tulen, oon kohta kotona, laitetaan.
  • ajo kyläkauppaan raami takapenkillä, 10 km.
  • - 21 euroa jos pulittaisit.
  • ajo mäen päälle kirvesmiehen kotipihaan, ½ km.
  • vartti töitä: - Vitosen jos annat. - Vitosen! Elä kehtaa naurattaa.
  • ajo kyliltä kotiin, sama kymppi.
Ikkuna paikalleen. Nyt  kunnolla kiinni helat ja vitkuttimet, jotka päiväsiivouspesun jäljiltä olivat jääneet löysään.
Kello siis varttia vaille kuusi - puolisentoista tuntia kaaoksesta.

On se täällä maalla avunsaanti ihan toisenlaista kuin jossain muualla. Kellon ajoista viis välittävää, ihmismäisen inhimillistä.
Kiitos Kaupparinteen ja Teron. 
Mikä palvelu!


luistellen 9 + 10 km/ 534 km/€ 85 h
Kirjavinkeissä 

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Väinö Linnaa ja Kalle Päätaloa rinnastellen

" - Kyllä Edvin kaikki minun henkilöni hyvin ymmärtää ja ihan oikein ymmärtää. 
Mutta kun se on pohjaltaan teatterimies, se vähän tarpeettomasti dramatisoi niitä. 
Sitä ei tarvitsis tehdä, 
kun minä  o l e n  j o  (kirjoittaessani)  s e n  t e h n y t." - Väpi 1979/ Kassilalle

Kaikki päätalot lukeneena, muutkin kuin Iijoki-sarjan, sottailen lukeneeni myös kaikki Linnan teokset Tuntematonta sotilasta lukuunottamatta; mikä hänessä sitten lienee, etten pääse millään Tuntematonta loppuun? Pohjantähdet nielaisivat, kuten monen muunkin, jo teininä mukaansa niin että maailmakuva keikahti; se trilogia on topkymppikamaa pysyvästi.

Nyt sitten tarttumassa Karo Hämäläisen Kansalliskirjailijaan. WSOY 2020.

Taustatyökaluiksi olen varannut kirjaparin: Väinö Linna, WSOY 1979, tv-sarjasta Itse asiassa kuultuna kirjaksi muutettu sekä Pirjo Talven toimittaman juttukokoelman Väpi - Linnan Väinöstä kerrottua, WSOY 1995.


Alkutaipaleella ollaan Karon kanssa Linnan jäljillä. Ollaan Urjalassa, jossa ovat tekemässä filmiä, telkkuun vissiin. Kuusikymppinen Väinö puhdistaa kengänkärjellä graniittikappaletta, porraskiveä, joka on jäänyt jäljelle synnyinkodista. Juttelee, muistelee niukkaa kovaa elämänarkea. Suht hyvin meni siihen saakka, kunnes teurastaja-kauppiasisä Vihtori kuoli ja iso perhe jäi äiti-Maijan elätettäväksi.

Väinö on pikkuinen mies isonakin, 167cm. Nenä leveä kuin sienen jalka. Syntymäaika 20.12.1920, vuotta nuorempi kuin toinen hyvä, Kalle Päätalo, 11.11.1919.

"Kaivoon vuoti navetasta kaikki se neste, joka ei kelvannut lypsäjän ämpäriin."

Väinö muuttaa Urjalasta Tampereelle saatuaan tarpeekseen renkipojan hommista, lehmän kusen pumppaamisesta tynnöriin, sen kuskaamisesta pellolle. Pääsee Finlaysonille vuotia kärräämään, muuttuu kaupunkilaiseksi vuonna 1938. On siis aika paljon edellä Kalle Päätaloa, josta tulee oikea tamperelainen vasta sodan loppupuolella 1944.

Väinö lukee paljon, istuu elokuvissa uutterasti, katsoo jopa kaksi filmiä samana päivänä. Väinölle kehittyy samanlainen taito kuin kuululle Tolstoille, kameramainen. Linna kypsyy ihmiskameraksi, tulevat kirjat olisivat miltei filmivalmiit.

Entä se toinen tuleva tamperelainen Taivalkoskelta? - Mites hänen kierot silmänsä tarttuivat kuvaan? - Ainakin ensikosketus elokuvaan surkuhupaisa! naureskellen mietiskelen muistaen Kallen elokuvamöhläyksen puvunhankkimisreissullaan Oulussa. Maalaispoika osti tiketin kun elokuva Kapina laivassa veteli jo viimeisiään, pimeässä istahti lattialle kun ei älynnyt toolin taittuvuutta. 

"Kun olin pimeän turvin hampaitani puremalla ja nyrkkejäni puristelemalla rauhoitellut itseäni, rupesin käsittämään, että etuseinässä välhyävässä valossa käytiin vimmattua tappelua. Ja että tapeltiin purjelaivan kannella. Muuta en sitten käsittänytkään. Olin likinäköinen ja lisäksi poskiani poltti häpeä, sydämeni takoi, ja tunsin vieressä istuvan naisen tämän tästä kääntyvän silmäilemään sivukuvaani. Koko valkokankaan touhu pysyi minulle epämääräisenä vilskamisena ja metelöintinä." - Nuoruuden savotat 1975

 
umpihankeen 5 km + ladulla kymppi 
515 km/€ 83 h
Kirjavinkeissä 
 

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Jokamiehen sivistyssanasto

piti kaivaa esille, kun jäi niin jurppimaan, edellispäiväisestä Mitä Tolstoi todella sanoi -kirjasta sivistysanojen täyttämä Pylsyn virke (jotta eikö tuota nyt selvemmin voisi sanoa - ottaisi nyt mallia vaikka Klingestä joka kirjan seuraavassa jutussa tavan kielellä pohtii, onko Sota ja rauha historiaa vaiko romaani).


Unohtunut ystävä, kampraattini Jokamiehen sivistyssanasto / 
Edwin Hagfors Antero Manninen nostalgisesti pitkästä aikaa esille.
 
Eipä tuota ole tarvinnut sitten opiskeluaikojen*, jolloin selväsanaisesta perkele/saatana-koulutuksen kielenkäytöstä Paloaukealta piti hyppäämäni opettajakoulutukseen, jossa professori Annika Takala käytti maagisia taksonomia yms. sanoja joista ei kuuna kullan valakiana ollut halaistua sanaa kuullut.

Auttoi.

Vaan entä nyt?

Nostetaas tikunnokkaan lainavirkkeistä Pylsyn käyttämät sivistys/vierassanat syllogismi ja gnoseologia sekä samaisen Miksi Tolstoi ei ole vesimeloni? -esseen toiseksi viimeisen virkkeen alku:

"Pikkumainen sangviinikko, siveellinen erotomaani, epäilevä dogmaatikko, 
taantumuksellinen anarkisti, rakkautta saarnaava misantrooppi - "

Mitäpä tuumii ystävä, vuoden 1932 Jokamiehen sivistyssanaston toinen painos heinäkuulta 1945? 
  • syllogismi = ? 
  • gnoseologia = ?
Pettää - piru! 
Jäämme epätietoisuuden varaan. Tuon sangviinikko-erotomaani-dogmaatikko-anarkisti-misantrooppi -akselin toki tiedämme kaiketi kumpikin. Silti varmistan tietääkö ystäväni Jokamies.

Tietää. Olemme yhtä viisaita. 
Tai no, sangviinikkoa ei tiedä. Vaan hälläkös väliä, sillä kukapa Jokamiestä enää tarvitsisi. Nyt googlataan! Mutta silti: eikö googlaamista parempi mennä linkkailla suoraan Korpelan Pienehköön sivistyssanakirjaan. Tai jos sekään ei auta, niin sotkeutua Tieteen termipankkiin

Ja jos liian vaivalloiselta alkaa tuntua - voihan sivistyssanoja arvata ja keksiä itse selityksen! Ja kirjoittaa ja täydentää Jokamiehen sivistyssanaston omin selityksin.
Sillä eihän sitä kukaan enää lue.

*muistikatko, ks.
9 km/ 500 km/€80 h
Kirjavinkeissä 

perjantai 19. helmikuuta 2021

Jumissa Tolstoihin

 Hetprerrään toinen opus. Sekin uunituore. Siltalalta, kuinkas muuten.

Siltala 2021

11 kirjoittajaa kertoo jotakin siitä, mitä on irti saanut Leo Tolstoista (1828-1910).
 
Kirjan yksi toimittajista, Martti Anhava, käy läpi kirjojen pakoteemoja; kirjailija Sirpa Kähkönen löytää teksteistä punaisen väripainotteen; kuvataiteilija Silja Rantanen hämmästelee, miten vähän romaaneissa on viittauksia kuvataiteeseen universaaleista aihevalikoimasta huolimatta.

Minä jään hämmästelemään, tapani mukaan yhtä epäolennaisuutta eli, kirjan toisen toimittajan, Tintti Klapurin, nimeä enemmän kuin hänen aihettaan Tolstoi, Tšehov ja kuolema, jossa hän ottaa vertailukavereiksi Tolstoilta romaanin Ivan Iljitsin kuolema sekä kertomuksen Isäntä ja renki ja Tšehovilta kertomuksen Ikävä tarina sekä novellin Piispa
Kuolema ei Tšehoville merkitse sen kummempaa, Tolstoille se on 'nimenomaan poikkeuksellinen hetki ihmisen elämässä, koska se mahdollistaa elämän näkemisen uudesta perspektiivistä'. 
Jotenkin noin, tai lukekaas itse ja tulkitkaa tarkemmin. 

Kirjan kolmannen toimittajan, Mika Pylsyn, teksti aloittaa tämän yhdentoista esseen kirjan otsikolla Miksi Tolstoi ei ole vesimeloni?
Essee on otsikon vastainen eli oppineisuudella ja sivistyssanoilla keikaroiva, juuri päinvastainen kuin mihin talonpoikaisuutta ihannoiva Tolstoi pyrki. 
Kuunnelkaas vaikka pätkä Pylsyä:
"Tolstoilla ei ollut taipumusta abstraktiin ajatteluun, hänen filosofiset pohdintansa rakentuvat lähinnä erinäköisten syllogismien varaan, ja päiväkirjamerkinnän perään hän onkin suluissa lisännyt "tuntui selkeämmältä ajatellessani" - huomio, joka toistuu Tolstoilla merkittävän usein. Tällainen gnoseologia oli hänelle kuitenkin välttämätöntä oman ajattelun ja tuotannon tueksi."
Jottei nihilistissarkastinen moponi nyt vallan karkaisi, otetaan loppuun tolstoilaisuuden ydinasia, jonka Ben Hellman tiivistää viimeisessä luvussa ja joka antaa koko kirjalle nimen: Mitä Tolstoi todella sanoi. 
Viiteen pointtiin tolstoilaisuus on tiivistettävissä ja nuo kehotukset ovat löydettävissä jossain muodossa Mooseksen Vuorisaarnastakin:

  1. Älä kiivastu.
  2. Nujerra aistillisuutesi.
  3. Älä vanno valoja.
  4. Älä vastaa pahaan pahalla vaan hyvällä.
  5. Rakasta vihollistasi.

6+6+8 km/ 491 km/€78 h
Kirjavinkeissä 

tiistai 16. helmikuuta 2021

TOLSTOI

 No jo! Vot! Ja DA!

Eipä vois enemmän olla. No ei!

Maxim Gorki: Leo Tolstoi.
Siltala 2021

Siinä se ukko pällistelee kansikuvapoikana. Tekisipä mieli sanoa, että nyt voisinkin lopettaa joutavan kirjallisuuden plaraamisen eli kaiken muun lukemisen kokonaan ja keskittyä loppuelämän ajaksi Häneen, Jumalasta seuraavaan. Lukeminen ei ennättäisi loppua. Tuotanto on syvä ja valtava. 

Lukijana tunne kuin kiipeäisi Himalajan rinnettä kohti kaukaista huippua. Vaiko niin kuin täi tervassa. Kyllä siinä nykyhotakaistervot kalpenevat.

Elostelijahan hän oli, kuten hänen suomentamattomat päiväkirjansa osoittavat niille, jotka venäjän hallitsevat. 
13 lapsen isä, jolla manttaalit riittävät. 
Kaiken koettuaan hän tunsi, että omaisuus on taakka, samoin perhe kera vaimo Sofian.
Niinpä hän yritti luopua kaikesta; suutariksi ryhtyi. 
Lopulta pakeni 82 vuoden iässä Jasnaja Poljanastaan menehtyen kuitenkin heti alkumatkasta vilustuttuaan umpikylmässä junanvaunussa.

Lev Nikolajevitš kuoli Astapovin asemalla marraskuun 20.1910 elettyään 82 vuotta syyskuun 9. päivästä 1828. Sanattomaksihan tämäkin filminpätkä suuruuden hautajaissaattueen suuruus vetää.

Siinä kaikki.

No ei todellakaan. Tuhansia tulkintoja meillä luettavissa. Tällä kertaa käsissä Maxim Gorkin, tuon neuvotososialistien hyväksymän kirjailijan (luopion?), muistiinmerkintöjä Tolstoi-tapaamisistaan Mustanmeren parantola-ajoilta vuosina 1901-02. 
Mielenkiintoisia hajamerkintöjä.

Vaikkapa musiikista, jonka kauneudesta Tolstoi riemuitsi kuin lapsi ja 'näkyi että hän nautti riemustaan - tarkemmin sanoen kyvystään riemuita'. Musiikki on hänelle ymmärryksen/ajatuksen turruttaja, kauneuden sanaton tuoja, sielun mykkä sanaton rukous:
"Äänessä on enemmän sielua kuin ajatuksessa. Ajatus on kukkaro, siinä on pikkurahaa, vaan ääntä ei ryvetä mikään, se on sisältä puhdas."
 9+11 km/ 471 km/€74 h
Kirjavinkeissä 

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Toisen lukukerran väärti

Kirsikka Myllyrinteen kirja Kyprokselta ja Kyproksesta nelivuotisen asumisen kokemuksella: Happamat sitruunat - elämää jaetulla saarella, Avain 2020.

Käsittelyssä tämä pikkukirja jo toisen kerran, on se sen arvoinen, vaikkei sen ihmeellisempi olekaan. Kirjavinkkeihin oli tarkoitus lukea Happamat sitruunat, vaan siellä sen tempun Marja-Liisa olikin jo tehnyt, joten puretaan tänne mieleen jääneet.

Muistiinpanoihin mollukoin lukiessani tärkeimpiä pointteja:

    • juokseminen
    • koulunkäynti
    • vasemmanpuoleinen liikenne
    • raha käteisenä
    • ajan venyvä käsite
    • kielitaidottomuus
    • sukukeskeisyys
Juoksemisen kuvaukset, niiden elämään helpotusta tuovat ponnistelut 'höyryjen' poistoina vaihtuvissa maisemissa viehättivät, samastuin = hengenheimolainen; olin heti lenkeillä mukana.

Luettelosta voi päätellä kiukun kohteita ja aiheuttajia, joita arki tuo. Varsinkin aluksi viisivuotiaan tasolle yltävä kieli ärsyttää ja hankaloittaa olemista ja tuttavapiirin luomista, kunnes muutaman ratkaisevan sanan avulla kontakti asukkaisiin loksauttaa lukot auki, ainakin nämä taikasanat:
  1. Kali signeihia (hyvää jatkoa)
  2. Kiria ja kirios (herra ja rouva)

Kirsikka liki yksin perhearjen - mies ja kaksi poikalasta, pienempi ja isompi - pyörittäjänä on helisemässä, aviomiehellä näet matkapäiviä riittää. Elettävänä on vuodessa 326 loputtoman auringonpaisteen päivää plus loput sateiset ja arvaamattomat päivät.
 
Turvallisessa pakkastalvessa tarpovaa lukijaa, minua oikeastaan eniten kiinnostikin Kyproksen talven sää, joka alkaa rytinällä marraskuun loppupuolella:
"Ikuiselta tuntunut auringonpaiste häviää äkkiä, ja talvi tuo mukanaan rankkasateet, jotka kestävät päiviä, joskus viikkoja. Täkäläiset talot viilenevät heti, sillä kunnollista eristystä ikkunoissa, ovissa tai seinissä ei täällä tunneta tai osata. Kotimme ikkunat vuotavat kosteaa ilmaa."

"Sänkyyn kasataan tuplatäkit ja villahuovat, mutta silti nukkumaan mennessä paleltaa ja jaloissa on kahdet villasukat."

Noin Nikosiassa, kahtia jaetussa kaupungissa, missä Myllyrinteet asuvat. Tosin vuodet eivät ole veljeksiä ja toisinkin läy: jouluna lunta Kyproksen pääkaupungissa, paljas maa sukulaisilla Helsingissä. Eikä Nikosia oikeasti ole Nikosia muille kuin turisteille, paikallisille kaupunki on Lefkosia/Lefkosa.

Kirja on oiva opas myös meille turisteille: monenlaista vinkkiä ja omatoimiretki-ideaa on tarjolla. 

Minä miellyin lopun epilogiin, joka oli kuin aforistinen runo ja joka päättyy uutta alkua etsien:

"Minä tiedän, millaista on herätä katsomaan
auringonnousua.

Minä en tiedä, minne eksyisin seuraavaksi
Hienoa, eikö totta?

Voi olla, että sielläkin odottamassa omat pihlajanmarjansa ja sitruunansa, joihin ei niin vain tahdo ulettua ...😌😎

PS
nyt sitten tirkistämään mitä M-L kirjasta mieltä ja lukuvinkin alkulähdettä
Ja sitten latuilemaan ikkunan taakse Suomen talveen, joka kyllä Kyproksen talven voittaa (ja kesänkin):



 
 11+7 km/ 451 km/€71 h
Kirjavinkeissä
jossa eilen

perjantai 12. helmikuuta 2021

Nelosesta vitoseen

 Koulutodistuksesta saattaisi olla kysymys, ehtojen suorittamisesta vaikkapa.
- Ehtojen? utelee nykypolvi. 
Vaan me emme noin itsestään selvään asiaan vastaa. 👌

Me siirrymme tv:ssä kanavalta 4 seuraavalle kanavalle 5, jossa vielä vähemmän olemme vierailleet kuin Nelosella. 
Miksi sitten nyt? 
Urheilun takia, niin kuin muka urheilua jo ei kylliksi! 

Kakkonen suoltaa helmikuun ajan täynnä urheilua: Italian Cortina d'Ampezzossa menossa pariviikkoinen Alppilajien MM, Slovenian Pokljukassa Ampumahiiihtojen MM. Vaan ei tunnu piisaavaan urheilunälkään.
Siispä sudennälkäisinä jo odotamme tavan-Hiihdon MM-kisoja, jotka starttaavat helmikuun viimeisellä viikolla Saksassa: Oberstdorfissa odotettavissa parin viikon buffetti! Nam.


Eivät näissä keimeissä suomalaiset pärjää, mutta väliäkös hällä. 
Tuimaa taistelua on jännittävä seurata, kun omassa mielessä pitää leikkinä ja lekkeripelinä aikuisten ihmisten temmellystä. Vaaratontahan tuo oikeisiin taistelukenttiin verrattuna. Ja voittajankin kun tietää jo etukäteen lajissa kuin lajissa: NORGE.

Mutta siis se Vitonen, mennääs sinne ja kaivetaan esille sen urheilullinen anti, jotta mitäs sieltä. 
Tätäs: 
Suomi sai turpiin Venäjältä, ja tshekit ruotsalaisilta eilen; huomenna Ruotsissa hakkaavat pelaajat, leikisti siis, toisiaan ensin matsissa Suomi - Tshekki ja illemmalla Ruotsi - Venäjä. 
Ja mikä ihaninta: täällä ei Norja juhli!

Urheilu on loputon sarka, jossa kynnetään peltoa perkeleitä mättäen melkein yhtä lujasti kuin Silivennoisen Kalle aikoinaan hevosen perässä hyppivää kyntöauraa puristaen kirkonmenojen aikoihin, jolloin koko kylä kaikui ja Muilun Villen korotetut saarnaäänetkin jäivät kakkoseksi.

Se se vasta olikin, kuulkaas, kuultavaa ja nähtävää mahan täydeltä.
Siihen performanssiin eivät mitkään nykykanavat yllä - eivät lähimainkaan. 

11 km/ 444 km/€70 h
Kirjavinkeissä

torstai 11. helmikuuta 2021

Seinästä rahaa

Eipä ole tullut Nelosta juuri sihdattua. Mutta näin korona-aikana semmoisenkin synnin voi tekemisen puutteessa tehdä, harha-askeleen ottaa ja törmätä mitä kummallisimpiin asioihin. Töllötettävä on, sillä eihän sitä aina jaksa lukea eikä hiihtää. Piehtaroipahan sitten myöhemmin oikein kutkulleen synnin tunnossa.

Nyt kun tuo Pieni talo preerialla sai uuden alun, kiinnostus siihen herpaantui. Piti löytää jokin päivittäinen rutiini, jonka telkku tarjoaisi, ja ettei telkku nyt vallan pölyyntyisi. 

Ja eikös törmätty seinään! Päätä pahkaa.

Aikamme tuskailtuamme ja patteja paineltuamme heräilimme jotta: 
- Täähän vasta jännää!

Niinpä muutaman viikon ajan ehtookellojen aikoihin vakikoronakatsottava oli vaihtunut ja löytynyt: Heikki Paasonen ja The Wall



Tällaista jännitystä kestää, koska siinä ei ketään ammuta, ei tapeta, ei rähistä, vaan pallotellaan seinältä rahaa. Sekös mukaansa tempaisevaa! 
Vähän niin kuin meidän kunnanjohtajamme aikoinaan, kun Simanainen Osuuspankin automaatilla kehahti venäläisille vierailleen: 
- Meillä sitä Suomessa revitään seinästä rahhoo! 
Ja nämä huulet pyöreinä moista taikatemppua hämmästelivät.

Ohjelmaa ruvettiin kierrellen kaarrellen vilkuilemaan ikään kuin kissa kuumaa kuppiaan. Ja eikä aikaakaan niin suosikiksi pätö ohjelma muuttui. 
Varmaan ilon vuoksi, sillä mukavahan on katsoa iloisia ihmisiä ja nauravia suita. Onnea pursuvia tuuletuksia ja halauksia. Paljon mukavampi kuin hirressä roikkuvia ruumiita tai rokotuspiikkien uppoamista koronassa kärvistelevien ihmisten nahkan läpi.

Suositellaan. 
Tänään alkaa toinen kausi, olkaapa hyvät:


 
-17°C  11+11 km/433 km/€68 h
Kirjavinkeissä

tiistai 9. helmikuuta 2021

Kaikkivoipa-aikoina

"Meeri ooli toosi iiso!" tuumi tytöntynkä kun heräsi ja katsahti ikkunasta. 

- Poltin sääret rakkuloille.
    • 12km J/54km
    • 12j/66
    • 14j/80
    • 17j/97 
- Helsinkiin 05.00
- Äitienpäivä: Lunta satoi 5 cm!

Kyproksen merkintöjä yllä joskus silloin kaikkivoipa-aikoina.

Vieläkin, vuosien päästä, tuoksuvat voimakkaina ja voimistuvat mitä ylemmä rinnettä ajattelen nousevani, havupuiden tarjoama rauha pärinöivien moottorivehkeiden metelin jäädessä askel askeleelta kauemmas alas.

"Ensimmäinen rinne vie minulta mehut. Kiskon itseäni ylemmäs, ja lopulta puuskutan ylhäällä sembramäntyjen keskellä ja etsin hetkeksi varjoisaa kohtaa. Hörppäys juomapullosta. Esteetön näkymä vapauttaa jotain rinnassa. Leveä neulasten ja soran peittämä väylä jatkaa kukkulaa alas ja nousee taas ylös. Jos täällä syttyisi maastopalo, pieni paloauto pystyisi ajamaan tätä linjaa pitkin."-Kirsikka Myllyrinne

Tärppääpä kirja mukaansa: - Just noin, tuolta se vaikuttaa, näyttää ja tuntuu tampata rampata ruskeiden neulasten kattamalla polulla havupuiden hapessa!

Eipä voi kuin huokailla enää: Se oli silloin. Kaikkivoipa-aikoina. 

Kirjailijahaastattelu

Kaikkea se tämäkin kirja kesken kaiken teetättää: 
a) etsityttää iänikuisen piirongin laatikosta iänikuisen lenkkikalenterin, jossa merkintöjä viime vuosisadalta ja jossa merkintöjä Kyprokselta (hintakin 5500 mk/me)
b) herättää eloon hajamuistoja; tuolla oli se punapäinen taksikuskipoika, joka ei ollut yhtään kreikkalaisen näköinen; sanoikohan peräti jotta vuoristossa kasvaa vaaleampia kyproslaisia?
c) muisteluttaa moniaita: vasemmanpuoleinen liikenne ja lenkiltään palaava vaimo, joka ihmettelee, miten kaikki härvelit ohiajaessaan tyyttäävät ja painavat torvea. - Tööt-
tää-vätkö ne sinulle?

No eivät töötöttäneet. Minulle. Mistähän johtui. 😁

Myllyrinteen Happamat sitruunat, Avain 2020, on vasta alkusivuilla, mutta tuon liikkumisen lisäksi se on jo herättänyt uteliaisuuden muinekin aiheineen, kuten koulun ja kielen, josta saarelle asumaan asettunut Kirsikka, niin englannin kielen taitoinen kuin onkin, huokailee:

"Koen olevani rampa niin kielellisesti kuin kulttuurisesti, ja se väsyttää. En mielestäni osaa ilmaista itseäni englanniksi niin kuin haluan, ja nyanssit puuttuvat. On päiviä, jolloin jokainen kommunikaation muoto, jossa on puhuttava ja selitettävä itseään tuntuu liian työläältä."

Näin tönkköenglantilainen, joka juuri ja juuri saa - joskus jopa syötävän - ruokatilauksen tehtyä tavernassa, tuntee myötätuntoa. Miten lohduttavalta tuntuukin, jotta jopa kielenhallitseva voi tuntea kieli-invaa!

11 km/411 km/€64 h
Kirjavinkeissä

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Kaunein kansi

Vakka kantensa valitsee eli Aikakausmedia kilpailuttaa vuoden 2020 somimman kansikuvan.

Valinnat näistä:

SUUREMPANA  > TÄSTÄ

Rumimman löysin jokunen viikko takaperin, ja kantta kädessäni roikottaen ihan ääneen lausuin toiselle osapuolelleni tuolloin:
- Kukahan onneton täänkin kannen on suunnitellut? Voiko laimeammaksi enää tulla!

No, onhan siinä kieltämättä sosialistista realismia nokko.

Muuta toista nämä hepoiset:


Käykääs pyhäisen pakkaspäivän ratoksi ja vietoksi äänestämässä makunne mukaan. 

 luistellen 10 km/400 km/€62 h
Kirjavinkeissä tänään

perjantai 5. helmikuuta 2021

Raivo

Se on loppu nyt!
Tuo 'Toivottu lämminhenkinen klassikkosarja uudisraivaajaperheestä'. Sen katsominen, sen muututtua vähemmän lämminhenkiseksi, kuten hämärästäkin kuvasta 

Pieni talo preerialla
kirkkaasti näkee.
Monena koronapäivänä viime keväästä alkaen sitä on katsottu, kunnes yhä kummallisemmaksi se on viime aikoina muuttunut, koronaakin pelottavammaksi.
 
Eilen täyttyi mitta: Saa olla!
Ingallsin perhekin on hajonnut: jäljellä on ainoastaan Laura, joka tässä Raivo-jaksossa 187 (siis noinko monta jaksoa katselimme yhdessä tallenteilta!) yrittää selvitä kidnappauksesta niin, ettei lapsille mitään peruuttamatonta tapahtuisi. Olesonin kauppiasperhe on vielä jäljellä riitelemässä yhä, eli Harriet Nelsin seuratessa kummissaan vaimonsa toilauksia. 

Antaa olla. Ja
Hoh-hoijaa!

Vai antaisiko sittenkään, eihän jäljellä enää olisi kuin parikymmentä jaksoa, Areena näet näyttää että tämä jakso 208 on viimeinen:

Viimeiset jäähyväiset
Jos sinne saakka kitkuttelisi, voisi koronakin jo vähän hellittää; tiedä vaikka sputnikin pian pistäisivät - joka uutisissahan nuo oikein himona piikkikuvia näyttävät.

ps
Tässä näyttelijöistä lisää + tässä.

-17 °C umpihanki  10+10 km/390 km/€61 h
 

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Kestonarrattuna

 

Bonnier 2021

Tulee kestona.
Tuli lasku: 30,40 €
maksoin.

Näkyi hinta: 6,50 €
kirosin.

Kannattaa olla kestotilaaja. Sama se on noiden sähköyhtiöiden ja elisoiden kanssa.
Uskollisuus maksaa.

Silti kerään kestona kirjasarjaa, joka alkoi ilmestyä Suomessa 1986, ja jota olen kerännyt vuosituhannen vaihteesta 2000 alkaen. 
Puutuvat osat: 2001, 2003, 2012 haeskelussa. Help!

ps
muuten, kirjassa on tällainenkin tieto onnellisuudesta: 'lapsi ja naimisiin meneminen ovat vain lyhyt onni'.
Sen sijaan 
'Äkillinen rikastuminen lottoamalla - tai perimällä - kääntää onnellisuuskäyrän jyrkkään nousuun, joka ei edes lopu lyhyeen kuin kananlento'.
Jälkimmäinen konsti on vielä kokematta. Siksiköhän JV kehotti tänään ostamaan Keskon A:ta?

hiihtämiset 12+11 km/370 km/€58 h

Kirjavinkeissä 
             
tänään Tarita Ikosen Lasinalaiskudos-runot.

maanantai 1. helmikuuta 2021

Valtava ponnistelu Aitanmäessä


Just oli kierretty melkoinen lenkki, alamäessä sauvoilla lisävauhtia antaen, vähä jottei kompostiin törmätty kiperässä kurvissa; siinä vaiheessa neljännes matkasta taitettu. Puuskutettiin siitä kaartaen kuusiaitaa sivuten lievään ylämäkeen lumen peittämän kivikon yli. Edessä Aitanmäki. 

Mites siitä? 
Ei muuta kuin sauvat pinkeiksi ja sukset veeksi, puoleen väliin päästiin niin. Mutta sitten jämähti paikalleen. Nurin melkein. Ei eteen ei taakse menemistä.

- Käännyttääs näin sivuttain. Molemmat sukset rinnakkain.

Siitä hiljaa hivutellen, askel askeleelta ylemmäksi. Vaikka lipsahteli niin nousi. Ja mäki pian voitettu. Vielä vähän, vielä muutama sivuaskel, muutama horjahdus.

- Mäki ylitetty! Enää jäljellä hevosenkenkä.

Sen jälkeen talon taakse, ja jo maali häämöttää.

- Jaksathan vielä? Yhessä männään niin jaksetaan.

- Jakshan jakshan.

Keittiön raput on maali. Heittäydytään hangelle huohottamaan ja potkiutumaan niinkun telkussa.

- Olet sinä aika poika! Neljäs hiihto ikinä ja jo näin pitkän matkan hiihit. Koko pihan ympäri.

- Ukki. Eikä kuavuttu kertaakaan.

Loppuheroloita ei laskettu.


hiihtämiset 17+10 km/347 km/€54 h

Kirjavinkeissä 
omat