Vuolle kesytetty

20. elokuuta 2024 se alkoi, toissapäivänä 22. marraskuuta se loppui - 896-sivuisen kirjan lukeminen. 

3 kuukautta yhtä viipyilevää nautintoa sivu sivun jälkeen.

Loppulausunnoksi kirjoitin lyijykynällä viimeiselle tyhjälle sivulle fanipäiväkirjamaisesti:

"22.11. pe n.22.45 10 cm lunta. Pakkasta juuri ja juuri. 

En millään olisi raaskinut lopettaa tätä kirjaa, joka tuntui enemmän kuin romaanilta ja enemmän kuin elämältä. 

Pitkitin ja pitkitin pitkää kirjaa, paikoin Volter Kilven sukulaista niin kuulaalta kieleltään kuin verkkaiselta kulultaan. Sukutarina Suomesta, Savon Kiuruvedeltä, nyt aikahaarukassa 1927 - 1937. Rehevän Linnan Pohjantähden rinnalle ilmestynyt hillitympi, sivistyneempi, täydentävä painos. Niskavuorelaisuuttakin seassa. 

Tyhjä tyhjentynyt olo, silti täyteläinen. 

Ei hevin tee mieli heti tarttua uuteen toiseen teokseen, kirjaan, joka tuossa pöydällä odottaa, valmiiksi tietäen, että näin kaikenkattavaa teosta on taas odotettava kauan, kauan - etsittävä kissain koirain kanssa. Pöydällä odottava kirja, kuten kirjoista suurin osa, sisältää vain pienen viilun elämän kokonaisuudesta. Kiinnostava, toki, sisällöltään: liikkuuhan se toisen intohimoni parissa eli juoksu-urheilussa." 

 -kirjoitettu voimakkaan vaikutuksen tehneen tv-haastattelun Ricks/Tolokonnikovan jälkeen.

Areena

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Nimet sikin sokin

 hutasten tehty 

niin tämä tämänpäiväinen blogipottu kuin Heikkisen Antin kierrättämä tarina jakkarasta. (molemmat ? julukastu iliman oikolukua)😞

linkki

Baarijakkara-romaanin kulku on letkeetä menoa, kuten Antin kirjat kaikki, vaan sivun 190 kohalla teki tulupan, eikä ollu eteenpäin menemistä, ja vähemmän tyytyväisenä kansalaisena manailin, jotta tuossa Old Lady -luvussahan - alaotsikoltaan: Tässä luvussa tavataan tyytyväinen kansalainen - on parit erhekkeet:

1. (Rasvamahan nimi vilahtaa ennen aikojaan yhenäkin heti aluksi Santamäeksi, vaikka luvun viimesestä virkkeestähän tuon piti vasta paljastuman - postilaatikonkylestä. "Vesijärvi noitaisi ja vilkaisi lähtiessään postilaatikosta Rasvamahan oikean nimen  Se oli Santamäki.") Lapsus
2. Vaan entäs tämä pahempi missä Hillevi muuttuu Kaarinaksi kesken kaiken. Ensten näinikkään: "Aijjaa? Onko?" Hillevi kysyi kiinnostuneesti - ja kohta jo er nimelä: "Ja minkäs takia se tämä tokumentaristi se sinun matkassas kuleksii?" Kaarina ihmetteli. Lapsus Lapsus

Kohan ei ois hätäpaska koko rommaani, rahapulassaan viäntämä; Salamako vai Saarikoskiko, no  Ojaharju varsin se nuin rumalla nimellä välityökirjaansa kuhtu. Eikähän tuo nimenvaihtuminen sinällään mikkään ennenkuulumaton tappaus oo, ainakii Sariola kertaallen (Ampiaiskesä) jos ei kahisti kiinni jiäny, silläkkii kun niinku Antilla tahto olla semmonen votakka suoltoo uusia kirjoja ellääkseen - sitä voita leiväle.

😤

😭

Tämä vaan vertaukseksi kahden savolaiskirjailijan erityyppisyydestä, vrt. eilinen, kiuruvetisen Heidi Jaatisen viimeisen päälle hiottu Vuolle / tämä Nilsiän Antti Heikkisen Baarijakkara.

Ei miula nyt muuta, tämän kummempata. 😞

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

eilen

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä

Silkkaa nautintoa vuoden loppuun saakka

 "Äkkiä lyhyenläntä harteikas ukonkuvatus, joka olisi sopinut pellolle kiveä viskaamaan, kurottautui Tildaa kohti ja murjaisi:

- Vanhapiika.

Tildan kieli kävi ulkona ilmaa haukkaamassa. Päässä itse ansaitut nutturaneulat.

- Vahva piika, Tilda tuikkasi ja tuijotti kollosta läpi, lempeänä, parhaansa mukaan lempeänä. Hän oli pyörivä keskiö, sinut itsensä kanssa."

Tuonmoista. 

Volter Kilven sukulaiskieltä, hyrynhyssyä hämärän rajamailla. 

Mesi kielellä tuota tavaan ja tiedän, ettei kiiruhtaa saa, muuten puolet kirjasta lehahtaa harakoille. 

Se on sitten, kuulkaas, silkkaa nautintoa edessä parikolme kuukautta, ei vaan vähintään puoli vuotta, ainakin nyt jouluun.

Kirja on romaani, suku- ja kylätarina Kiuruvedeltä ja Suomesta aikajanana itsenäisyys.

Koski oli I ja Suvanto II. Ja nyt tämä III osa Vuolle vuodesta 1927 eteenpäin.

Kaiken takana on Heidi Jaatinen. 

Vuolle Gummerus 2024

Jaatisen romaanit ovat paksunpaksuja, tämäkin uusin lähemmä tuhatsivuinen järkäle ja kun kieli on mitä mystisintä monin paikoin, niin moni vannoutunutkin lukija on hypännyt jaatisensa yli. 

Ei pitäisi ei - herkkukoria hyljeksiä.

Kieli- ja yhteiskunnallinen historiaseikkailu Linnamaisine Pohjantähtimäis-sisältöineen siis jatkukoon, näin alkukappaleesta aloittaen:

"Elokuu

Yö oli yhä vaalea. Hännät viuhuivat heinikossa, kaulat kohoilivat. Usva herkeämättä paimensi metsää. Joen väreilevässä peilissä hirvet, kahlaamaisillaan, kuulostellen, sarvinaan ryskälepikko. Sormissa napsahti, jo putosi risu kahtena ja kruunupäät hajaantuivat. Tilda, luja kuin kivi, vuolteessa vaski, laskeutui virtaan olallaan hajanaisia pisaroita, haarojen välistä syöksyivät puuskien karistamat, kuohuissa rusehtuneet, sarastuksen hetkellä välkkyvät lehtipilvet. Päivän korkeimmalla hetkellä mäen ylle kohosi sulkakynänmuotoinen pilvi. Muste petti, vajui ja ranki silpaantui, virta sulki sateen kuin jonnekin unohtuneen rakkaan."

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä