vanhat Parnassot -sarjan 21.
-13 °C - 77 kW/131
Johan säväytti. Mutta siitä vasta, kunhan eilinen on selvitelty, astianpesukone korjattu. Kun röörit olivat nyt auki ja Make poistunut näyttämöltä, oli aika höräyttää astianpesukone töihin.
Seuraa Suomen kansan arvoituksia:
- Nikottelee, nikottelee, hurraa ja kurraa, paikallansa polkee, samaa rataa jauhaa.
Mikä se on?
Rikki mennyt astianpesukone, 12 v.
Uuden hankinta edessä maanantaina.
Tuttu sairaanhoitaja evp. sattuu soittamaan: - Helppo juttu. Kallistatte vedet pois lattiaa vasten olevasta kotelosta, niin että kennosto jää kuivaksi. Ja lähtee nyt.
Lähti!
Pätevä koulutus sairaanhoitajilla. Kiitos. 😊
 |
| Parnasso 2/1972 - Maaliskuu |
Väinö Linna. Täh?
VÄINÖ LINNA. Älä viiti!
On se. Ihan ite.
Väinö Valtteri Linna (1920-1982)
On vähän kuin Jumala Raamatussa, Väinö Linna kirjallisuuslehdessä.
Kummasti säväyttää vielä viidenkymmenenkahden vuoden jälkeen, tuo omankin elämänsuunnan viitoittaja.
Saa niitä nimekkäitä Meriä, Paasilinnoja sun muita olla ja tulla; enkeleinä menevät - vaan että itse Linna!
Onhan se nyt jotain. Jo telakalle vuosia sitten jäänyt VL.
 |
| 1965: Kertun ja Petterin kanssa. Museovirasto. |
Mitäkö se sano esseessään Sitoutunut, sidottu vai irrallaan?
Vissiin se tieteen akateemikkona halusi isällisesti vähän tönäistä Eevoja tahi antaa uutta potkua heidän ajatuksilleen. Kumpikin kirjoitti vasta Parnassoon samasta asiasta: Eeva Kilpi mm. kirjailija puolueisiin sitoutumattomuudesta, Eeva Joenpelto kaunokirjallisuuden tiede- ja bisnesriippuvuudesta.
"Kaikki ideologiat ovat yleensä ohjaavia, määritteleviä ja organisoivia. Ne pyrkivät tuomaan yleistä yksityiseen, eli yhteiskuntaa ihmiseen. Kirjailijan lähtökohta on usein melkeinpä päinvastainen. Hän tuo pikemminkin yksityistä yleiseen, eli inhimillistä organisoituun. Näin saattaa sitoutunutkin kirjailija kokea ristiriidan sitoutumisensa ja vapautensa välillä." -VL
Vaan oli se tömmäys, en muistanutkaan, vaikka takuulla jo silloin olin tuonkin lukenut - muttajotta ite Linna!
En ole Linnaa lukenut, en tohdi, kun on niin rajua tekstiä, mutta Tampereen sotakirjan luin ja siinä Linna tuli minuakin vastaan. Antoi hieman ajattelemisen aihetta, niin kuin tuo lainaamasi filosofinen ajatuskin.
VastaaPoistaA
PoistaOn se Linna hauskakin, joskin harvoin.
Melkein ekana aina pomppaa mieleen, kun Linnan nimen kuulee, hänen naurunsa. Kerttu-vaimo nimittäin jossain haastattelussa sanoi, että joskus oven takaa kuului melkoisia naurunpyrskähdyksiä ja röhönaurua kun Väinö romaaniansa kirjoitti.