Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

torstai 19. tammikuuta 2023

Hannu Salama

 vanhat Parnassot -sarjan 32.

-0,5° C
34 kW/97
"Tuommoinen lipsutin oli pudonnut huomaamatta toisesta saappaasta tässä päivänä muutamana, ennen kuin taas hiihtopaanalle pääsi, jonnekin tienreunaan. Sitä sitten eilen etsimään, ja löytyihän kehno penkalle nostettuna Konavalenkojen kohdalta. Heikki kohta kävellä käpytteli vastaan koiranrääpäleensä kanssa. Sanoin piikikästä lipsutinta roikottaen, jotta tätä minä talutan. - Tuttupa tuokin on, hyvmähti Heikki, - nostin hänet penkalle, jottei Urho auratessaan lennätä sitä hatelikkoon."  

5. nide - Syyskuu 1973
Hannu Salama (1936-) - melkein yhtä monen kirjan mies kuin kaimansa Hannu Mäkelä (s. 1942-) - nypätään esille syksynnumerosta. Jarkko Laine hänet esittelee  vuosi sitten, 1972, ilmestyneen Siinä näkijä missä tekijä -kirjan kautta. Tekisi mieli sanoa kautta rantain, sillä eihän Hannu itse siellä romaanissa ole vaan hänen alter egonsa Harri Salminen.

Siinä näkijä missä tekijä, jatkosodan aikainen Tampere-eepos sukukronikka, on pitkän kypsyttelyn tulos. Sen syntyhistoriaa ja luomisvaiheita voi seurata edeltävistä romaaneista Minä, Olli ja Orvokki (1967) ja Tapausten kulku (1969). Työpäiväkirjoista puhuu Jarkko Laine: 
"Minä, Olli ja Orvokin yhtenä käyttävänä voimana on juuri Harrin valmisteilla oleva romaani, työläisromaani, Pispala-eepos hänen vanhemmistaan Santusta ja Maijasta, hänen kotiseudustaan ja siellä jatkosodan aikana toimineesta kommunistien vastarintaliikkeestä."

Miksi romaanimuoto, miksei dokumentti? 
Siinä olennainen kysymys, johon Laine vastaa vähä ettei Eeva Joenpellon taannoisin sanoin 'mikään muu taiteenlaji, politiikasta, kansantaloudesta tai mistä muusta tieteestä puhumattakaan, ei pysty antamaan ihmisestä yhteiskunnassa niin moniulotteista kuvaa kuin kaunokirjallisuus'.

Laine puolustaa/ylistää romaanimuotoa näin sanoen:

"Kirjailija erottaa todellisuudesta kirjaansa hahmon joka yksityiskohtaisuudessaan ja konkreettisuudessaan aiheuttaa lukijassa elämysreaktion. Juuri vivahderikkaudessaan ja monisuhteisuudessaan romaani on useampia dokumentteja todellisempi. Sitä paitsi: kuvaahan se ¨kokonaisia' ihmisiä (lähes) kaikkine ihmissuhteineen."

Tuostakos Laineen lausunnosta minä tykkään kamalasti, kuten Eevankin todistelusta, sekä tästä Laineen loppulausunnosta Salaman Siinä näkijä missä tekijä tekijästä:

"Hannu Salama on osoittanut sen (= kaunokirjallisuuden mahdollisuuden) luoman maamerkin jonka mukaan moni voisi tarkistaa kompassilukemiaan."

Pekka Tarkka: Salama. Otava 1973.

 




Parnasso-sarja 1970 - 1975
kokonaisena:
1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16 - 17 - 18 - 19 - 20 - 21 - 22 - 23 - 24 - 25 - 26 - 27 - 28 - 29 - 30 - 31 - 32 - 33 - 34 - 35 - 36 - 37 - 38 - 39 - 40 - 41 - 42 - 43 - 44 - 45 - 46 - 47 - 48 - 49 - 50 - 51
Kirjavinkeissä

🏂 hiihdot 6 km 187 km/€ = 32 h

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti