Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

maanantai 31. elokuuta 2020

Varsinaiset VENEtsialaiset!

  "Venetsialaisia pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana." WP

Joskus kävelylenkin varrella sattuu kummia, kuten nyt sunnuntaiaamuna venetsialaisten jälkeen; yhden kurvin jälkeen avautui tällainen näky:


Nosturi laiturin nokassa ja lähemmäksi kun pyörähti näkyi vedestä nostettu veneenromu:


Vietetty venetsialaiset nimensä mukaiset?

ps aamun lehti tarkentaa


KIRJA-ARVOSTELUT


perjantai 28. elokuuta 2020

Pitkällä sahalla

 nuu-in korkealta! - tai korkkiilta, sanos kittiiläinen

Sahata jyysti pitkävartisella sahalla puutarhapuuhissa muutaman kuivuneen kelo-oksan saunapuiksi. Jotta jäis solakka vankka männynrunko ihailtavaksi  ja vaikka halattavaksikin.

Vaan huiskahtiko mies alas pukilta ennen aikojaan, tömähtikö ITE-tellingiltä ite tantereelle, ja jäikö karsinta kesken, kun miestä ei näy ei kuulu päättökuvassa?

Vai katkesiko terä neljän metrin vavasta? Kävikö pahastikin?

Kaatamatta joka tapauksessa jäi mieheltä mänty; eipähän ainakaan käynyt niin kuin kunnanmiehiltä, jotka kaatoivat päärynäpuun kun piti kaataa vaahtera ja mistä sitten Velssi kylillä kertoili jotta aika tötteröitä nuo kunnanmiehet kun 'kaatovat kehvelit arvokkaan pannaanipuun'.

* * *SS/KK: Joka päivä joutavilla jotakin askaretta - eikä aina kirjansivuja.


Kirjavinkeissä eilen: Kalle Isokallio - Arkadianmäen aapinen

KIRJA-ARVOSTELUT


keskiviikko 26. elokuuta 2020

Jussi Seppänen

 No vot!

Uudesti syntynyt Juhani Peltonen realistisimmillaan: = fiktion ja konkretian rajamailla. Absurdismiin päin keikallaan monin paikoin lukijavinkkelistä katsottuna, siis tällaisen tavallisen, joka ei käy Sodankylän filmifestivaaleilla notkumassa, tahi muissakaan keskiyömäisissä valoisissa paikoissa eli pimeissä kuppiloissa - kuin satunnaisesti.

Päästäänpä päästään kirjailijan päähenkilön, sen Jussi Seppäsen pään, habituksen jos statuksenkin kimppuun mitään kaunistelematta, mitään salaamatta.

Viimeistään, siis jo, siinä vaiheessa olen ihan myyty ja ostettu kirjan tapahtumiin, siis siinä vaiheessa kun kirjan Jussi Seppänen loihe lausuu luontoihmiselle, aapasuon kauneutta ylistävälle ja sieltä juuri palaavalle fatbikeystävälle:

" - Minusta taas suo on kauneimmillaan monikon genetiivissä."

"Maistelimme taivutusta hetken. Soiden. Ja yhdessä: aapasoiden."

Joku voisi sanoa että humpuukia tuollainen.

Minusta ei.

WSOY: Jussi Seppänen


Alan ahmia, ja takuulla luen myös Seppäsen esikoisen viiden vuoden takaa: 10-ottelu, ei vaan virallisemmin Kymmenottelu, joka oli ollut Runeberg-palkinnon, Vuoden urheilukirjan ja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana ja josta en ikinä ole kuullut mitään - enkä kai koko Jussi Seppäsestäkään, eipä silti. Vaan tuskin hänkään minusta, so. sujut siis.

ps on sillä Seppäsellä (s. 1975) tällainenkin mielisana: "veronmaksaja".


Kirjavinkeissä eilen: Kiukuttaa

KIRJA-ARVOSTELUT

maanantai 24. elokuuta 2020

Kolmen tunnin luontokeikka

 

"Niin piitkä oon maatka ja ki-i-vi-nen ti-ee..."

Laulanko muka? No en, jottei luonnon pyhäinen rauha rikkoontuisi eikä matkakumppani kärsisi. Lauleleisin kyllä jos osaisin. Hyräilyksi jääköön.

Painellaan kaksin, kummallista luontopolkua vaellellaan siis, kivin kuorrutettua soraharjun päällä kilometri sotalla. Niitä jääkauden jäänteitä. Mitä lienevät jäämassat pelehtineet, kun halusivat jättää tämän harjun kivin koristelluksi?

Outokummussa vaeltelemme, joten ihmekö jos polkukin outo ja kumma!

Aurinkoa, lämmintä, tuulta sopivasti. Mikäpä polkua taivaltaessa, vettä molemmin puolin katsellessa. Olisi.

Pohjois-Karjalan vaellusreittiopas
Särkiselkä / Pohjois-Karjalan Vaellusreittiopas

Niin, olisi, jos ei kiviä olisi. Nyt kun ovat, niin kääntelepä katsettasi sivulle! Nokallesi heti putoat. Pidä pidä katseesi kivissä kiinteästi ja jalkasi kivien kupeilla ja nauti kuin pieni lapsi leikkiessään kiveltä kivelle -etenemisleikkiä. Jänskää! Vielä jännempää jos sataisi ... noh noh!

On mustikoita mustanaan, puolukoita punaisenaan; olisi evästä kyllin, variksenmarjojakin jos niihin tohtisi kajota. Ja miksei uskaltaisi, islantilaisten herkkumarjoja kuulemma.

- Eksyksissä!

Jossain vaiheessa parahdamme, viitat ovat harmaantuneet, väriympyrät puiden rungoissa loppuneet. Kartatta, kompassitta siinä seisoa tokotamme, kohellamme, ennen kuin toinen ehdottaa: - Palatkaamme lähtöruutuun, sinne harjun loppuun.


Niin teemme, kunnes kohta taas, keskellä metsää kuusten lehvien alla, päästämme ilmoille ison ölöhuudon, nyt katkonaisen, parit fontit suuremman:

- Ek-syk-sis-sä!

Karhut ja kaikki silmissä vilistelemässä. Suden raateluhampaat terävimmillään! 

Kehnoko näiden reittimerkintöjen kanssa: täälläkin kaikki viimeisen päälle - ja yhdet tontut sen kuin harhailulla!

- Olisipa tuo kartta ollut matkassa mukana! 

Kolmen tunnin keikan jälkeen opastelinekarttaa tuijotellessamme yksisuisesti säyseän onnelisna silti toteamme: - Kannatti, taas kerran.

KIRJA-ARVOSTELUT


sunnuntai 23. elokuuta 2020

Ilkeä ihminen

"Kadehdit kollegaihastus Matias Raatteentien menestystä. Siitäpä taitaakin tulla, tuosta öklöstä, tämän trilogiaksi tarkoitetun sarjan keskipiste, se joka määrää Alinan mielenliikekaappien paikat, kenties myös sisällöt?"

Muuan Kirjarepostelija, MK, aanaili Elina Kilkun trilogian ykköosasta, Täydellinen näytelmä, noin. 

- Ja kas: ennustus kävi toteen! toteaa hän aloitettuaan trilogian toisen osan, Mahdoton elämä, luennan ja haarukoinnin.

Haarukoinnin, nimenomaan. Kuvitelkaa ne haarukan piikit - neljäkö niitä vain on - ja niiden terävyys kun ne uppoavat lihasverellä kirjailijan tuottamaan tekstiin veitsiviilloin.

Täytyy olla ilkeä ihminen, mokomakin MK!

Pois se meistä! Ei ollenkaan ilkeä ihminen tämä Muuan Kirjarepostelija, vakuutan, koska tunnen hänet läpikotaisin. Päinvastoin lempeän kehräävä kuin kissa, myös yhtä lailla päänsä pitävä: minua et isäntä komenna, tee itse konstisi kuperkeikkasi, tassusi anna - minä en, jos en halua.

Saas nähdä minkälaiseen lopputulemaan MK tästä Kilkusta tulee, kunhan vauhtiin pääsee, vähintään samanlaiseen kuin Alina ja Marina polttareissaan, joista seuraavana aamuna on vain hämärä kuva, mutta onneksi sentään herääminen kotona eikä:

"Alina heräsi siihen, että hänen kielensä oli muuttunut kuivausrummussa käyneeksi hiekkapaperiksi. Hän raotti varovasti toista silmäänsä. Oli julman valoisaa, sillä hän oli unohtanut yöllä sulkea pimennysverhon. Huoneessa kuitenkin oli pimennysverho sekä kalteriton ikkuna, joten hän oli kotona, eikä esimerkiksi juoppoputkassa."

"Sitten hänen hymynsä hyytyi. Mitä helvettiä hän oli tehnyt kotiin tultuaan? Huono, todella huono!"

- Tämänkin kirjan, kuten lähes kaikkien lukemiensa kirjojen loppulausuntohan on jälleen aikanaan luettavissa Kirjavinkeissä, malttakaahan, muistuttaa MK.

Sitä odotellessa ei hassumpi suositus ole Elina Kilkun omakohtaisesti kokema Ihana tyttö, joka ilmestyi tämän trilogiaksi muotoutuvan kirjasarjan kylkiäisenä. 

Loppulausunto myöh.

KIRJA-ARVOSTELUT



keskiviikko 19. elokuuta 2020

Tänään istutetaan saskatoon

anskattoon! - kunhan hortonomina hortoelen päivemmällä

ap. suunnittelua ennen sängystä kampeamista

Kalle jos antaisi kaivaa yhden marjatuomipihlajapoikasen omistaan ja toisen saisin kun siirtäisin saunan takaa toisen uuteen istutuspaikkaan. 

Neljä luumuntainta niinikään siirtoon, ja sireeniähän* on pilvin pimein, jos vain irtoaisivat emästään.  *(ai, se onkin syreeni ja taipuu miel. syreeneitä)

Jasmiini? Sen puista runkoa ei niin vain monisteta, uudisteta: sen versot tiukasti rungossa yhtä; niillä mahtaa olla luja perheyhteys.

Vaahteroita? Vieraskasvi siinä missä lupiinit. Njet!

Entä tatar! Tuo onkivapamainen, jos siirtäisi aidaspuiksi?

 Kiellettyä - absolutely!

Ruttojuuri? 

Tihulaiseksi jos heittäysyisikin tämä hortonomi! 😎

- - -

ip. Työ tehty on, ma pääsin voittajaks ...kuin Mr Döbeln Juuttaalla. Ojossa ovat pensaiden alut.

 Ruttojuuriin en koskenut, maatkoot mattona takapihalla:












Ja sitten vielä Gionoa iltalukemiseksi. Niin on muotoutumassa täydellinen koronapäivä.


KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä tänään: Erkki Jormanaisen Hoilolan kylä komia


maanantai 17. elokuuta 2020

Rahamies

Kun on pätäkkää taskussa niin noin voi huoletta kirjoittaa ja levollisin mielin olla mieltä mitä hyvänsä, vaikka että tasa-arvo on persiäst. Niin kuin 46-vuotiaana Nokian toimitusjohtajaeduin eläkkeelle siirretty Kalle Isokallio, jonka Jorma Ollila syrjäytti ja joka nyttemmin on tullut tunnetuksi tv:n Jälkiviisaana.

Niinhän se Sipiläkin, Juha, saati Nalle Wahlroos. Ja näitä meidän on kuuleminen: pakkohan heidän on oikeassa olla jos kerta tuommoiset manttaalit ja menestymiset takana.

En minä heistä ole kiinnostunut, mutta kun tuo Onni Eläkeläinen on ja vaatii ajatustensa esille tuontia, vaikka ei noissa paljon hurraamista ole. Onni näet par'aikaa 'työskentelee' Isokallion Arkadianmäen aapinen -pamfletin kimpussa. (meinanneeko Onni sinne onnelaan, Paratiisistaan pois! vanhuuden höppänyydessään).

Reiluun puoleen väliin on OE päässyt, sivulle 99, tuon tuostaan vihasta pää punaisena time-outannut, ja ihmetellyt ikätoverinsa aatteluksia, niin kuin nyt noistakin maanviljelijöistä: laiskuriväkeä ovat, maahanmuuttajiakin vötkympiä.

"Suomessa on kaksi ryhmää, jotka eivät pärjää ilman valtion tukea: maahanmuuttajat ja maanviljelijät. Toivon, että edes maahanmuuttajat pärjäävät omillaan muutaman vuoden kuluttua. Maanviljelijöistä en ole aivan varma. Tai varmaan pärjäisivät, jos tosisaan yrittäisivät."

- Eikähän tuo nyt vielä mittää, opiskelijat ne vasta laiskanvötkyjä, toisten rahoilla eläjiä ovatkin! Eläkeläisistä puhumattakaan. Ainoastaan menestyvät yrittäjät ovat kelpo väkeä ja kunnon ihmisiä, muut siipeilijöitä ... oisko noilla ees oikeutta ollakaan - poliitikoilla ei ainakaan, vetelee Onnimme yhteen Kallen ajatusrykelmiä.

Ja ai että Onni käy punaisena! 

Eli Kalle hyvinjyrkkä-Isokallio on onnistunut kutkuttelussaan.

Annamme Onnille ohjeen: - Pane hyvä mies se kirja syrjään ja palaile entisellesi, vaikka sinne leopardiluolaan almukulhoasi heiluttelemaan. Ota edes se Erakot-kirjasi esille. Siihen Kallen vaihdat. Rauhoitut. Jätät rahamiehet oravanpyöräänsä.


KIRJA-ARVOSTELUT

lauantai 15. elokuuta 2020

Sananvapaus liipaisimella

 

Entisen Miss Suomen aviomiehen sääri amputoitiin

luki nuin isolla lehessä (IS)

Tässä jonain päivänä.

Ystävämme Onni Eläkeläinen puisteli päätään: ex-missinmiehen jalaka - tikustako asiantynkää? Hyvä jottei tokassut, jotta '- Voi helevetissä!'.  
Läheltä liippasi, vaan ei sanonut, kun noin vakavasta asiasta kumminkin oli kyse.

Sen sijaan Onni tyytyi lievempään ilmaisuun '- Voi hyvät hyssykät' sanomalla. Sen kummemmin analysoimatta tahi perustelematta asian uutisarvoa valtakunnallisessa lehessä, että pitääkö tuo täällä itärajan pinnassakin meijän tietää.



Jätti asian sikseen, ei avannut otsikkoa, vaan jatkoi eteenpäin digittämistä.
Mutta kun ei tuolta kahta kummempata alkanut kuulua, niin napsautti koko värkin kiinni ja siirtyi kirjapuolelle, siihen ylen kiinostavaan PunaMustassa painettuun Toenperrään -lehtimieskirjaan, jossa naisia taisi olla enempi kuin miehiä, mikä ilahdutti Onnia. Yhtä kohtaa se sieltä luki useampaan kertaan: sitä Laakkosten-veljesten kiitosta kun päätoimittaja Seppo Vento oli julkaissut kielloista huolimatta veljesten vankilatuomion Karjalaisessa, jonka omistavat.

Toimittaja Jouko Salmela kertoo tuosta järisyttävästä päivästä 21.2.1992, jolloin hallinto oli koolla ja oli hiipsittävä käskystä  kuulumisille yläkertaan, jossa Yrjö Laakkonen ja Jorma Norppa ilmoittivat, että Vento saa potkut ja tuletko tilalle. Ei halunnut. Sitten yläkertaan kutsuttiin 20 vuotta päätoimittajana työskennellyt päätoimittaja. Tuli heti kohta alas Vento. Potkut! Sitten nousi ylös varapäätoimittaja Isto Räsänen luullen ylenemisen tulevaksi. Ei tullut. Laskeutui kohta alas. Potkut!

- Sananvapaus liipasimella ollut. -  Vaan säilynyt on, kuten Iltsikan otsikkokin osottelee, myhäilee Onni Eläkeläisemme muikeesti ja maireesti ihan muina miehinä. Vailla etu- tahi taka-ajatuksia.


Kirjavinkeissä tänään: Vankileirin selviytyjät
 

torstai 13. elokuuta 2020

Kiukkuilu hymyilyttää

yksinkertaisesti

Hyvä mieli tulee pahasta mielestä, kun lastenkirjaa sivelen, kuvia katselen ja nyökkäilen: tuommoisiahan ne naperot! 

Pojalla paha mieli, ei kelpaa olla, ei tulla, ei mennä. Mikään ei käy. Täydellinen jumi päällä.

Monella tuulella yhtä aikaa. Tai ainakin heti kohta taas vastakkaisella. Riippuen, ken pipiin puhaltaa, kuka lempeitä läyryilee: isä, äiti, ukkiko vai mummo - vai koirako, kisuko tulisi ja nuolaisisi.

Jostain humahtaa kysymys: Pitääkö näitä ulkomailta rahdata, eivätkö muka suomalaiset osaa vastaavia sanoja kuvittaa? Kiukuttaa: - argh argh.


Kiukuttaa. Tekijä Leslie Patricelli Lasten Keskus Helsinki 2020. Mad, mad, mad. First published in 2020 by Walker Books Ltd. 87 Vauxhall Walk, London. Suomentanut Rauna Sirola

Kiukututtaa, epäolennainen. Konkretisoidaanpa tilanne:

      "MIKS Lontoosta!   -   MIKSEI Suomesta?"

Aikaihmisen kiukutteluprosessi tapahtuu onneksi pään sisällä, abstraktisti omassa mielessä, eikä tuossa tatamilla kaikkien nähden. Tyylikkäästi, sivistyneesti. Ulkopuolisille näyttämättä, viileä ulkokuori säilyttäen. Coolisti vaan vaikka kuinka kuumottaisi. 

Miten lämmin puhallus koko kirja! On siinä pohtimista.

Sovinto & sopusointu edessä lopussa:


Helpotti, kun sai sanottua, plarattua. Sai kiukkuilla kyllin, lapsen lailla.


ps  ei minulla tuota riepua ole, riepuna on tämä blogipottu. 👿 🙇

KIRJA-ARVOSTELUT

tiistai 11. elokuuta 2020

Turvavälinekoronateline

 ikuisella ITE-tellingillä monikäyttö

Ah! Armaani. Ah!


Taas Sinun kimpussasi.

Jos lähdettäisiin ... yhtä matkaa piilompaan!



Jaksaa jaksaa! 
... vaikka ...
pikkuriikkisen jo 
keikutteleepi:



Mikäs meidän mennessä - niin yhtä kuin ainiaan oomma. 💑
💕💘  'Kanssasi sun' jo näiltä ajoilta: linkki

Tämä paikka, hyvä paikka
 - sajan kanssa asettuubi:


ps
muuten:
näin korona-aikana tuommoinen kapine ois estepeli kylillä liikuttaessa, asioita toimittaessa kaikilla - Maskina. Turvavälietäisyyden turvaajana turvahäkki. Jeh! 
Eikös?


sunnuntai 9. elokuuta 2020

On ne just semmosia!

 niin kuin olen kuvitellut-kin

"Täyshullua porukkaa koko jengi. Luultavasti työ kanssa. Varsinkin entisaikaan, kun ei tunnettu työaikalainsäädäntöä, toimittajilta vaadittiin silmittömiä." -Ritva Väisänen

nuo p-karjalaiset surnalistit, joista edelliskerralla puhe. 

Sana hallussa, meinaan, ja kuva kuvaajilla. Kirja täynnä veistelijöitä, jotka hallitsevat sanoilla rakentamisen taidon siinä missä ammattikirvesmies torpan pystyttämisen.

Ja jos kirvesmiehellä kämmennahkat joskus vereslihalla, niin näillä sisukset sielua myöten. 

Täyttä elämää niin työssä kuin vapaalla, monesti siinä cocktailissa lantrinkina väkevät. Ynnä huumorinhenki sekä empatia loppumaton. Kuten Karjalan Maan Seppo Eskelisen muistumassa Reijo Erttolan rokulipäivästä Karelia-iltaistujaisten jälkimainingeissa: 

"Oliko Salmelan Joke vai Kakkisen Pena, joka tuli töihin valitellen, että meni vähän pitkäksi, saa nähdä missä kunnossa päätoimittaja tulee. Vähän ajan päästä puhelin soi, Erttola siellä, 'kuule Seppo, mie en taia tulla töihin tännään'. Minä että minkä takia? 'Oli pikkasen huono tuuri. Oli paha elämä, menin vessanpöntölle okselle ja molemmat tekarit putosivat sinne, kerkesin vetästä. Ei oo hampaita'."

Melkein aina töissä, oli kunto mikä tahansa. Semmoinen maku näistä 20 journalistista jäi Toen perrään -dokumentin purasun jälkeen. Suuri palo kaikilla työhönsä. 

H.Turunenhan näistä tunnetuin ja Varis Tuula-Liina tulee sitten, jos Simo Kätkäläis-Hämäläistä ei lasketa. Eikä Pogostan Hilkkakaan, Hilkka Kuusela, tuntemattomasta päästä ole; tosin Hilkka on tarkemmin syynätty jo Ritva Väisäsen Sanomalehtimiehiä-kirjassa, joka ilmestyi 1991.

Minua tietysti kiinnostivat eniten kulttuurin pää Väisäsen Ritva Karjalaisesta ynnä Kainulaisen Kaarina Kotiseutu-uutisista. Tuttuutensa tähden ja kirjoitustaidon. Molemmilla omat polveilevat elämänkiemuransa ja kunnon periaatteet: silmille eivät ukot hypi, eivät pomotkaan pompottele, päätoimittajatkaan. Potkujenkaan uhalla, mistä kokemusta kummallakin aikaisemmilta ajoilta on ollut.

Piiparisen Miitrei-Penttiä eikä Mauri Nevalaista (Viikko) Pohjois-Karjala -lehdestä ei näy, koska kävi kuolema välissä. Karjalaisen Kiteen aluetoimittaja Erkki Jormanaista kaipasin joukkoon tummaan, vaan ei liene suostunut 'riepoteltavaksi'. Erkillä olisi lisää juttuja ja siivompia vaikkapa hampaattomasta Erttolasta. No, Ilvosen Väinön tyttö Annukka edustaa Keski-Karjalaa pistellen kitteeläistä soppaa sekkaan.

Totta kai Laakkosen veljekset omistajan ominaisuudessa vilahtelevat lehtimuistoissa, tässä yhden muiston murjaiskoon Jouko Mustalista-Salmela:

"Yhtenä aamuna olin 30 asteen pakkasessa tupakalla lastauslaiturilla ja Reino Laakkonen tuli töihin. 'Onko sulla avvaimet katteissa, mitä sinä täällä pihalla kärvistelet  Sanoin, että Karvisen Anni lopetti tupakanpolton toimituksessa, pakko polttaa täällä. Reino sanoi: 'Ne on tämän talon osakkeet Yrjöllä ja mulla. Annilla [työsuojeluvaltuutettu] ei oo yhtään. Saat polttaa tässä talossa missä huoneessa haluat. Tuu hakemaan, mulla on tuhkakuppejakkiin isot pinot.' Pelkäsin enemmän Annia kuin Reinoa, joten en muuttanut toimintatapojani."

Toimittaja-muusikko Suonna Kononen ja lehtikuvaaja Juha Inkinen ovat parin kuukauden virkavapaalla pyöräyttäneet tosi mielenkiintoisen Toen perrään -sanakuakun. Jatkumon Ritva Väisäsen Sanomalehtimiehiä-kirjaan, jonka julkaisi Pohjois-Karjalan Sanomalehtimiesyhdistys vuonna 1991.

 Kiitos, ja kiitos RV kun lähetit lahjaksi. On kehvel maistunu - toinperrään!


KIRJA-ARVOSTELUT

perjantai 7. elokuuta 2020

Itseään parempaan seuraan

 päässyt kirjaan

Joku noista.

Adolfko? Tuomasko? Penttikö vai Jukkako?

Kaksi nimeltä tunnen, olen kuullut heistä. Kaksi tunnen henkilökohtaisesti - toisen kanssa kanssa työskennellyt useamman vuoden, toisen tapaan päivittäin.

Jotenkin huvittavan kumma luettelo kaikenkaikkiaan, ja ihan kirjassa, sen henkilöhakemistossa!

Ja itse kirja se vasta vallanmainio onkin.

Tämäpä:

Toen perrään
Kannessa Kainu-Ahkera, linkki

Palataanhan siitä astialle - tähän potulle pian. 


KIRJA-ARVOSTELUT


keskiviikko 5. elokuuta 2020

Epistä

Muilla kunnon tila, meikä ahdettu välitilaan!


Lukenut Ritu V aikaansaannoksen ja antanut toimitusihteerille ohjeen? Heh. Noh - kukin ansionsa mukaan!

Eipä tuo kummanen ollut näistä:


Jos eivät nekään, kumpainenkaan, kummoisia.

Pölyttynyttä arkistokamaa.
Jännä peli tämä Karjalaisen Kaiku-arkisto: kaikki 145 vuoden ajan ilmestyneet lehdet luettavissa!


Ja voihan parhaita paloja ja huonompia kohtia suurennella ihmeteltäväksi:

Kätsää!




maanantai 3. elokuuta 2020

Viikon TV-helmi

🌟🌟🌟🌟🌟

Kas tässä - uhraa ajastasi 55 sekkaa, etkä pety:

Sietäisköhän vaihtaa Salmisten ja Varhiloiden tilalle TV-koronastudioihin varsinainen asiantuntija Savosta, 
suorasanainen sairaanhoitaja emerita?
=


- Ei tunnu missään minusta... Minä vanahana sairaanhoitajana... en ou ... tulukoot ja mänkööt ... ja
- Johonnii pittää kuolla ...


lauantai 1. elokuuta 2020

von Heidenstam

oli joutua aittaan
Kamala moka likeltä liippasi eilettäin kirjatulvan takia, jota piti tammeta, eli kuljettaa ylimääräiset kirjat ulos huushollista.

E - Ei! Ei puhettakaan että kirjoja riekaleiksi repisin, sillä samahan se jos sielunsa repisi. 
Vasaraa, naulaa, ruuvia, poraa ja tuppeensahattua lautaa käteen. Ja kas, parit hyllyt jo kohta aitan seinällä tarjoamassa hylsykirjoille sijaa.

Sinnehän joutivat kunnon kirjojen tilaa syömästä Utriot kaikkine kumppaneineen. Kariniemeä en vielä raaskinut ulostaa. Morosus jouti ja Pakarisen Pertti. Angelikat ja muut äitivainaan suosikit. Kontturin Paperikengät jätin, kuin myös Annikki Turusen, äidin tuolloisen seinänaapurin.

Mitä noita nyt telakalle jouti, ei aivan sataa.



Niin se moka... 
Olin kehno jo menossa aittaa kohti, jos en lopulta olisi älynnyt ja muistanut sitä talvista nobel-kirjailijoiden ulkolukunimilistaa ja loruttelua:
- Hetkinen! von HEIDENSTAM, Ruotsi?
 "- Eikös se ollut 1916 vuosi, kun Vernerille myönnettiin Nopeli. - Se listahan meni näin kun alusta alotellaan: 1901 PRUDHOMME, Ranskan poikia, 1902 Mommsen Saksan, ... 1915 Rolland, 1916 von Heidenstam, jonka jälkeen juutit yhtaikaa: Gjellerup ja Pontoppidan." 
Vielä muistissa pysyneet!

Folkungien sukua pyörittelin käsissä, Yrjö Kaijärven suomentamaa heidenstamia vuodelta 1937.  

Hyvilläni ja pahoillani samalla: Lisää luettavien  jonoon.
Kun ois Haahtea, Tihlää sun muuta Järveä, tutkittavaa tarjolla pilvin pimein, vähemmän muodissa olevia luettavia, niitä rumakantisia, joista kollegakin jo aikoinaan lausui kun koulun varastopölyistä milloin minkin löysi ja ojensi mahdollisimman nuutuneen näköisen kirjan, jotta tässä siule taas herkkua.


"V von H kuuluu siihen kirjailijasukupolveen, joka Ruotsissa 1890-luvulla nostatti vastavirtauksen pyyhkäisemään tieltään 80-luvun ahdasäärisen, naturalistisen todellisuudekuvauksen, siivitti jälleen mielikuvituksen, asetti kauneuden elämän valtavoimaksi ja suuntasi valonsa elämän juhlahetkiin ja historian suuriin henkilöihin..."
 
Siitäs sai toinen melkein-von, se August S. (vaimo-von Essen), toiselta täys-vonilta korvilleen.