Tietoja minusta

Oma valokuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope, lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Kirjailijaseurat

Yhdessä olen mukana, toimimatta siinäkin. Uutiskirjeitä vastaanotan; nyt lähettivät kokouskutsun 6.4. Saksalaiseen kirjastoon, vaan mitenpä se suomalaisesta korpikylästä matka onnistuisi. Ihan olisi oiva esitelmäkin tarjolla: dosentti Ilkka Mäkinen kertoo Volter Kilvestä kirjastonhoitajana.

No siinäpä paljastui suosikkini.

Katotaas kuvista keillä kaikilla kirjailijoilla on toimiva nimikkoseura: Tästä


Siinä hyö alkupäästä Linnaan saakka, ja tässä loput:


Että Turusellakin jo oma fanclub!
Mukan seurasta kyselinkin joskus lupaa Timon kuvan käyttöön, ja Peltosen seuraa lähestyinkin vasta, muttei siellä kiireinen kansanedustaja Timo Heinonen joutanut vastaamaan, joten liittymättä jäi.
Samoin kuin jäi osallistumatta parhaillaan Valamossa pidettävään kolmipäiväiseen
Juhani Peltos -aiheiseen seminaariin. Harmi!

= https://valamo.fi/valamon-opisto/kurssiesitteet

🏂 hiihdot  12+ 10 km / 810 km//€ = 123 h
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

torstai 28. maaliskuuta 2019

Tämmöinen lehti tällä kertaa

Harhailen sinne sun tänne etsiessäni lehden syntysijaa. Ei näy nettiosoitetta, ei kotisivua eikä googlekaan löydä asiasta mitään hakusanalla Kirja eikä Kirja-lehti.
No oli miten oli, tässä tämä on:

Sopii arvailla kirjailijoita!
 
Tuo partasuu etukannessa on muka Tuomas Kyrö! Kyllä tuosta kuvasta vois Kinnus-Heikkikin mielensä pahoittaa.
 
On sisällä ihan luettavaa historiaa: 141 vuotiaan WSOY:n merkittäviä virstanpylväitä, samoin 1943 perustetun Tammen. Yhtä ovat nyt kera Johnny Knigan myös Kosmos ja Readme.fi Oy.
 
Tämän Bonnier-suvun omistaman rykelmän lehti siis luvussa.
 
Vissiin olen oikeilla jäljillä?
 
Epävarmana jatkan:
Nuo kansikuvan kirjailijat esittelevät omaa suhdettaan kirjamaailmassa.
Kaari Utrio istuu lukemassa Solženitsyniä hulppeassa liki kymmenentuhannen teoksen kotikirjastossaan. 35 romaanin mies Arto Paasilinnasta (1942-2018) on kuva tupakalla Normandiassa kirjamyynnin edistämisreissulla; hyvin on myynti edistynytkin: kirjoja käännetty puolellesadalle kielelle ja myyntiluvut hipovat pian kymmentä miljoonaa.
 
Esittelyssä on myös Mika Waltarin sellaisekseen jätetty koti Töölössä ja vielä Paasilinnaakin kansainvälisempi menestys.
 
Se miten tämmöinen lehti luukusta ilmaiseksi ilokseni tulla tupsahti, selvisi kun muistin lopulta tämän Kirjaklubi-rekisteröitymisen. Kopeloipa perille Sinäkin!
🏂 hiihdot  14 + 12 km / 788 km//€ = 120 h

 

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Kielletyt sotakirjat

oheistuotteena ns. ABC-asemaparlamentaarikkojen perimmäinen kokoontumisen syykin selvisi

Natsihkojen suomalaiskirjailijain luetteloa tarjosin Eskelisen Raukoilta rajoilta -kirjasta tässä.

Vastapaino 2019
Tässä puolestaan Arto Jokisen Isänmaan miehet -kirjasta neuvostoliittolaisen sotakomission ruksaamia vihamielisiä suomenkielisiä sotakirjoja, joita ei ollut lupa lainata suomalaisille luettaviksi, vaan ne piti poistaa julkisuudesta, siirtää myrkkykaappeihin:
  • Adolf Hitler - Taisteluni
  • Kirsti Huurre - Sirpin ja moukarin alla
  • Erkki Palolampi - Kollaa kestää
  • Viljo Saraja - Lunastettu maa
  • Eino Hosia - Tuliholvin alla
  • Pentti Haanpää - Korpisotaa
  • Onttoni Miihkali - Raatteen tieltä Vuonniseen sekä Suomussalmen sotatantereilla
  • V. A. Koskenniemi - Nuori Anssi sekä Latuja lumessa
  • Mika Waltari - Antero ei enää palaa
  • Armas J. Pulla - Ryhmy ja Romppanen -teokset
Kirjastoista varastoitiin piiloon kaikkiaan parituhatta nimikettä vuosina 1944-1946. Vuonna 1958 opetusministeriö antoi luvan palauttaa kirjat taas lainattaviksi.
Myös Risto Hannulalta löytyy halullisille tarkempaa johdatusta aiheeseen: Suuri puhdistus. Ja täältä muita ja muinakin aikoina. Ja täältä ja tääl...

Jokisen Isänmaan miehet kirja käy ruotien läpi suomalaisen sotakirjallisuuden Vänrikki Stoolin tarinoista Linnaan ja niihin satoihin Linnan seuraajiin, eli Lehväslaihoihin, Mäkelöihin. Ideana löytää suomalainen maskuliinisuus.

Tarpeeseen tämä kirja tulee: nytpähän kerralla pääsemme perille sotakirjojen sisällöistä mekin jotka emme sotakirjoja lue.

Tämmöinen hajahuomio vielä omana päätelmänä:
Samalla selviää myös se, miksi miehet kokoontuvat ABC-parlamentteihin tai ketkä minnekin miessakkeihin. Oikein tieteellisesti.
Miehet oppivat sota-aikana olemaan käskytettyinä keskenään, myös jouten ollessa solidaarisia toisilleen - homososiaalisesti. Naiset puolestaan oppivat ottamaan asiat hoteisiinsa, koska kaikki siviiliasiat jäivät heidän hoitoonsa.
Kaipa abc-asemaparlamentaarikot nyt ajattelevat että hoitakoot kehnot rauhassa edelleen.
🏂 hiihdot  12 km / 762 km//€ = 116 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Kirka

Pään tuuletus ulkopuolelta ulkoilmassa ei aina riitä. Jos on  liki kaksi viikkoa päivittäin tunnin pari sivakoinut metsiä maita peltoja rantateitä, on aika hengähtää ja lähteä tuulettamaan nuppiaan sisäpuolelta. Riennettävä kulttuurin pariin.

Niin mitenkö Kirka Babitzin (1950-2007) kulttuuriin? Minne sinne sen kiinnittäisi, kuollutkin.
Musikaali Kirkasta. Kulttuuria kumminkin: eikös kaikki ihmisen aikaansaama elämyksiä ja tunteita tarjoava ole kulttuuria.

On se vähintään yhden taulun, jopa Munsterhjelmin maalauksen, katsomisen arvoinen tuommoinen musikaali. Montakin kirjaa saa lukea, jotta yhtä liveltä tuntuu, siis nousee ikään kuin kosketeltavaksi.

En niin kovin innostunut ole koskaan Kirkasta ollut, muutama karhea laulu ja muutama hajatieto oman ikäluokan edustajasta: että kävi sossun luukulla; että veli Daada Daada Sammy kuoli autokolarissa; että muutama moguli kusetti keikka- ja levytyspalkkioissa ja että kuoli ennen aikojaan. Enemmän minä pidin Baddingista, ja enemmän Tapani Kansaa ja Dannya kuuntelin. No molemmat olivat saanet osan musikaalissa, siis T Kansa ja Danny: toinen SeYlimielinen Itse, toinen lavalla luikertelevana rintakarvana - osuvaa karikatyyriä kaikin! 👀

Ei siinä mikään alkujännitys noussut aulassa ovien avautumista ootellessa Kirka-musikaaliin, niin kuin monesti ennen esitystä. Yllätti kuinka vanhoiksi sitä on tultu: satoja vanhoiksi muuttuneita ihmisiä ryppyisin naamoin odottamassa nuorisoidoli Kirkan pakeille pääsyä. Ja sitten kun oli paikoille istuttu ja aikamme toisiamme kurkittu, rävähti: esiin loikki vanhentumaton Kirka.
Ainoa tyylinsä ja nuoruutensa säilyttänyt oli Kirka, energisenä voiman pesänä. Toisin kuin salillinen.
Kontrastia vallan!
Suomen Musiikkiteatteri

Entä jos Kirka olisikin ollut ikäisenämme läsnä!

Pulskistuneen paksuna patukkana. Kangistuneena vartoomassa vihon viimestä junaa:
 "Kakskytkaks ja nelkytviis on juna mennyt viimeinen..."
Karheaan ääneen sammal tarttuneena.

Olisi Kirka ollut mahdollista sellaisenakin eteemme luoda, koska Sammykin vielä kuolleista nousi valkoisissaan daadaamaan, eikun  Kirkakin siihen vaan hengailemaan, varrelle virtailemaan ...

No hyvä näinkin, harvinaisen kirkamainen ääni olikin tällä Ilari Hämäläisellä ja habituskin, semmoinen rääpälemäinen, muttei sentään bäddingmäisen syrjäinen.
Kumma kyllä: kolme tuntia ei tuntunut missään, eikä kukaan kesken lähtenyt pois. Intensiteettiä riitti puolin ja toisin.

Se tässä oli hassua kyllä että eka jakso oli toista parempi. Kai siksikin kun toiseen sattuivat ne vastoinkäymiset ja kuolemat. Ja huonommat biisit. Olisikohan käännettävissä koko homma nurin niskoin ja toisin päin: kuolemasta kohti syntymää - takautumin siis.

Niin, tuo kaikki tuolla 150 nykyistä wirstaa täältä.
🏂 hiihdot 10 + 10 km / 750 km//€ = 114 h 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

torstai 21. maaliskuuta 2019

Nahkanluontia

arla kanervasta sekaisin

On aika ottaa Ystävämme ja vanhan tuttavamme Onni Eläkeläisen nahka naftaliinista, vetää se ylle ja lähteä päätä tuulettamaan. Hänen nahkoissaanhan kaikki on niin tyyntä ja turvallista, hänen Paratiisissaan ei huolen häivää.

Sen verran sekaisin meni päänuppi Arla Kanervan kirjan kanssa ja kitalaki kuivui jatkuvissa huudoissa: - Uskomatonta! Ei voi olla totta! Että nuo taiteilijat nekrofiilejä, pedofiilejä, insestin harrastajia, koiriin sekaantujia, vaimonpieksäjiä, puukottajia, ampujia, kiusaajia, kiduttajia ...

Vailla mitään häpyä. Nerouden oikeudella. Ja nimiluettelo on valtava.

On pyörryksissä Onnimme kirjan jäljiltä, ei voi ukko uskoa että hänen edustamansa miessukupolvi on jossain Paratiisin ulkopuolella jotain noin animaalisvietillistä.
Oikein tempaisee sukset liiterin seinältä, vetää porkkanaa pohjiin, nousee mäelle ja laskettelee liukuna lähelle järven rajaa. Lopulta vauhti hidastuu kun maa tasaantuu, kääntää suksen kärjet sohjoiselle rantoja seuraavalle metsätielle ja alkaa hiljalleen hinkkautua eteenpäin, siltojen taakse toisen saaren perille.

Siinä hinkatessaan, lämmön noustessa, väkisin palailee kirjaan.
- Eivät näy kuolleetkaan enää saavan hautarauhaa, pulpahtaa ensimmäinen miete.

Eteen tulee jyrkkä mäki, Onnin on siirryttävä haarakäyntiin. Mäen päällä huokaisee:
- On ne eräillä kovat halut ja himot. Siellä suuressa maailmassa. Eivät osaa ihmisiksi olla. Vietti vie! Kulttuuriporukkaa kuljettaa.

Alamäki on jäinen, tempaisee hiihtäjän melkoiseen haipakkaan, nykäisee, hyvä jottei kaada. Pelolla hipaisee. Vauhdin hurma silti voimakkaampi kuin pelko. - Seköhän se noitakin neroja vietättää?

Tullaan lopulta käännöspaikkaan, viimeisen saaren korkeimpaan kohtaan. Järven ulappa on valkoinen pelto, hanki lainehtiva. Märkä kuuluu olevan hangen alta. Täällä mäen päällä, korkealla Onnin pääkopassa kaikaa Huerten puheenvuorosta palanen, minkä nyt Mustasta kirjasta muistaa: miehen ylemmyys ilmenee tämän suuremmassa koossa sekö ulos kasvaneissa sukuelimissä - lääkärismiehen logiikkaa puolentuhannen vuoden takaa.
Yhäkö voimissaan?

Siitä se sitten väsy hiihtäjäämme kotimatkalla vähin erin iskee, voimien huvetessa joutava pohdinta vähenee ja lakkaa kokonaan. Paratiisin portilla, kuusiaidan aukossa Onnin valtaavat raukeus ja tyyneys, ja suksia liiterin seinälle nostellessaan täyttää  miehen jokapäiväinen onnentunne: - Onneksi tuo paha maailma on jossain kaukana muualla. Televisioissa sun muissa, lasien, matkojen takana.

Nostamme Onnin-nahkan suksien viereen liiterin seinälle kuivumaan, odottamaan seuraavaa nahkanluontitarvetta.

Loppujyrähdys
 🏂 hiihdot 10 km / 730 km//€ = 111 h
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Toinenkin mustakantinen kirja

paikallisia kirjailijoita

Luin  minä toisenkin mustakantisen kirjan vastikään, kirjastosta lainatun; ei ollut ollenkaan niin ähäkkä kuin Arla Kanervan kuolleiden häpäisy. Miehiä siinäkin suurin osa, tuskin nerousongelmasta kärsinyt kukaan - no Aronpurosta ei tiedä.


Tämä toinen kirjanen ilmestyi jo vuonna 1988 eikä noussut bestselleriksi, koska sen levikkialue on varsin rajoitettu: sama pitäjä jonka kappelin alttaritaulun lähtökohtia koko ajan jäljitämme. (Nyt on muuten päästy siinä asiassa jo Mitrofanian hautausmaalle, mutta siitä joskus tuota tuonnempana.)

Eli olemme 150 wirstaa Kuopiosta itään pitäjässä ja pitäjän nimi paljastunee mustakantisen kirjan nimessä: Rääkkyläläisiä ja Rääkkylässä vaikuttavia kirjailijoita. Opettaja Arja Hirvonen on nimet koonnut yhteen ja esittelee miesporukan; on on, älkääs hätäilkö - on nimien joukossa myös yksi nainen: Ikonen Ilma, Pepe-hevoskirjojen tekijä.

Lopputusina sitten miehenköriläitä: tuo Aronpuro-käypäläinen lie kuuluin. Armas Pietarinen paljasjalkaisin. No aika paljasjalkainen on myös Kettusen Matti, joka kävi vain Helsingissä syntymässä, mutta koulunsa täällä. Nukketeatterimies-Ransu Raimo J. Kinnunen käväissyt syntymässä täällä, sitten poistunut maailmalle.

Mukana ovat myös tiukka körttipappimme Ville Muilu sekä toinenkin pappi, Lennart Vapaavuori. Karl von Schoultzia, persoonallista 'Mustalais'-Sultsia, ei tietenkään voi ohittaa.

Eipä noihin kirjailijanimiin olisi kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana täydennystä tulossa kuin yksi nimi: Reijo Pakarinen - Puruveden kalastajat ym. Stepan Pakkasen omakustanteista kannattaisi mainita ensimmäinen todellisuuspohjainen Elämää pelon varjossa, muut parempi unohtaa.

Kiinnostavin nimi on kuitenkin opettajantointa eli -virkaa pariinkin otteeseen hoitanut K. A. Järvi, jonka tuotannon keräily alkaa osaltani olla päätöksessään eli kahta vaille.
Kuulinpa kummat puhelinkeskustelussa Arjan kanssa:
- K. A. Järvi ollut Oravisalon koulun ensimmäinen opettaja, mielipiteiltään niin jyrkkä että yhdelläkin koulun joulujuhlanäytelmällä oli suututtanut puoli kylää! (Enpä kyennyt ihan samaan kun ainoastaan kunnan pamput ottivat nokkkiinsa, varoituslaikkoja vain vilauttelivat.)

Nyt pitääkin ottaa uusiksi Järven Opettaja-romaani (1907), jossa uutta opettajaa kuskataan veneellä tiettömään Orjatsaareen missä uutuuttaan hohtava koulutalo mäellä vartoo kansankynttilää. Orjatsaari on kuulemma Oravisalo ja Hannes Kauppi on K. A. Järvi, ent. Mällinen, itse.

"Kirkkaalla ja komealla selällä on Hannes menossa Orjasaareen uuteen kotiinsa. 
- Ei siellä ole teitä, sanovat soutajat.
Hannes hätkähtää.- Miten sitten kuljetaan?
 
- Suvisin kävellään, talvella ajetaan hevosella."
 
Sittemminhän tien saaren poikki sai aikaan Järven etukirjainkaima K. A. Wegelius, joka hänkin on kirjailijaesittelyssä mukana. 
🏂 hiihdot 10 +10 km / 720 km//€ = 110 h

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Komeakantinen sekä mustakantinen kirja

j. h. erkkoa ja arla kanervaa

Nyt sain kyllä niin komeakantisen kirjan että aivan pyörryttää!

Tässä vain kalvakka aavistus:


Pitää varmuuden vuoksi, sen verran vähällä lukemisella vielä on, kellistää
Marjo Kuulan J. H. Erkon elämäkerta - Sydämeen luettavaksiTuusulan museo 2018, selälleen;
pitää näet tarkistaa tuosta tänään tulleesta mustasta kirjasta, josko hänessäkin, runoilija kun on, olisi harjattavaa.

Posti näet oli pudottanut laatikkoon toisen pökerryttävän - nyt suorastaan pöyristyttävän - Arla Kanervan tuomaroiman kirjan miesasioista, meistä miessioista:
Taiteen musta kirja - Miesten mielivallan historiaa, SKS 2019. Vaikka ei tuolla taida pilli vinkua, punainen taidekentiltä ulosajokortti nousta kuin kolmen suomalaisen kohdalla: oman lukunsa ovat saaneet an-sioistaan ainoastaan Jouko Turkka, Ilmari Kianto ja Tyko Sallinen.

Ulkomaalaistörkeilijöiden runsaan lukulistan aloittaa Nero, ei vaan otsikon Nero on mies alla saavat huutia Byron (vaimonsa retuuttaja, homoutensa kätkijä, lapsensa kaltoinkohtelija), Rimbaud (ilkivalta, väkivalta, puukottaja), Verlaine, (absintin suurkuluttaja, vaimonsa sekä lapsensa pieksäjä ja hylkääjä, revolverimies), Strindberg ... no, Ah!Augustinhan tunnen läpikotaisin jo neljänkymmenen vuoden takaa:
= lue > Tuomio typerälle naissukupolvelle  Karjalainen 8.4.-79

Tämähän ruppee muistuttamaan Seiskalta taikka enemmänkin Alibilta. Katellaanhan - ja ollaan varpaillaan.

🏂 hiihdot 10 km / 700  km//€=107  h

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Sunnuntaiaamuisin kirjoittamatta

Voiko?

No ei oikeastaan, mutta kun oikein pakottaa niin voi. Eikä pakotus tarkoita jotta jotain jäsentä kolottaisi. Mielensä hallintaa se tarkoittaa. Mindfullia, eli sitä Pakkalan stiiknafuulia.

Kirjoittaapa korvikkeeksi sitten täällä potulla näkymättömiä, vaikka muille kentille, muihin avaruuksiin omiaan, kuten tänä aamuna Bittiparatiisiin tämänlaisen taivastelun:
'eikös se oo vähän samaa eli yhtä hölömöä kuin tää nykynen renti poikain ja tyttöin myyvvä RAHASTA maat ja mannut, talot ja pellot ja järvenrannat niile joita vastaan heijjän isäsä taistel?

Eipä silti: näin urheiluavustajana ihmettelen koko piä ymmyrkäisenä tuota Suomen lentopallomaajoukkueen valmentaja Sammelvuota, jota isänmaallisempaa ihmistä ei hänen aikasemmin näytösten mukaan ei oo: Nyt yhenäkin haluaa muuttua venäläiseks! Jotta pääsee Venäjän lentopallomaajoukkueen luotsiksi.


Monestako ruplasta sie oisit valamis myömään nahkas, vaihtamaan ihtes itäkansalaiseks?'
Tai lisättävä tuonne Cityyn Bottaksen ansiot,
tai Kirjavinkkeihin Canthin.

Kai se niin sitten kuitenkin on että jokapäivä on primaaritarpeet tyydytettävä:
  • syötävä,
  • kirjoitettava ja
  • liikuttava/hiihettävä!
🏂 hiihdot 10 km / 690  km//€=105
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Vuoden nainen

lisbetti

Torstaisin se ilmestyy. Se jota aina eniten odotan. Muut sysään syrjään odottamaan.
Viikon päähenkilölle raivaan tilaa. Puhallan muruset pois pöydältä. Levitän eteeni:
LISBET. Ilman h:ta.

Takuuvarmaa tekstiä. Ei petä koskaan. Lipponenkin sanoo sen joka viikko lukevansa. Paavo siis, tämä valtakunnan syrjäytetty kaasuputkimies, entinen pääministeri sekä valtiomies.
Meillä sama maku.

Vaikka Lisbet kuinka vähättelisi itseään, morkkaisi itseään ja muita, ei auta. Viikko on aina pelastettu, viikonloppu aloitettu, kuin Nelos-tv, jo torstaina kun lehti ilmestyy.

Tämän viikkoisen marjat poimin pottuun Elämän arkea -pakinasta:
  • "Kun on toinen jalka hauvassa, ei jaksa haitata, onko maassa hallitus vaiko ei."
  • "Mummojen ja ukkojen pienet asiat kulkevat samaa latuaan kuin ennenkin."
  • "Elämän pienet asiat tuntuvat paljon tärkeämmiltä."
  • "Särkeekö minä yönä enemmän jalkoja kuin toisena?"
  • "Rutisevatko olkapäät ja kaularanka tänään kovemmin kuin männä viikolla?"
  • "Riittääkö kallis lääke tulevaan eläkepäivään, vai pitääkö ostaa velaksi?"
Äsh! Nyt tuli leikatuksi koko pakinan alku, vaikka piti vain pomppien. Mutta ei voi mitään - mukaansa tuo kerronta imaisee: Mitä realismia! - ja kyykytystä.

Enpä kerrokaan jatkoa, sietää mennä vaikka kirjastoon ja pyytää virkailijaa etsimään ja jos ei ole tilaamaan Viikko Pohjois-Karjala 11/2019 sivu 9.

Sen ajan soteista ja palvelupihoista eli ruotimummokaupoista ja loisista tärähtää tekstiä, raikuu suoraa sanaa, jotta tuntuu luissa ytimissä ja munaskuissa ja varsinkin sydämessä.



No olkoon en malta vielä yhtä loppupuolen filmaattista pätkää olla lainaamatta:
  • "Tänä päivänä tuo samainen mummo olisi varmasti valittu vuoden naiseksi, omaperäisellä tyylillään tuohenkäppyrä haivenissaan, ja russakkalauma helmoissaan, nokiset varpaat risoissa virsuissaan ---"
🏂 hiihdot 10 + 10 km / 680  km//€=104
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös