Urho Kekkonen

 vanhat Parnassot -sarjan 48.

-7° C

57 kW/95

Urho Kekkonen(1900 - 1986)Suomen tasavallan VIII presidentti.

Nide 5 - Syyskuu 1975

Tämä Parnasson numero ilmestyy kuukauden päivät jälkeen Kekkosen junaileman Helsingin ETYKin. On Parnassonkin aika ylistää maan päämiestä. Kirjayhtymän kirjallinen johtaja Keijo Immonen sen on näemmä saanut tehtäväkseen.

 

Kinkama-kirjoituksessaan hän keskittyi Kekkosen ylivertaiseen sanankäyttöön, josta oli alkunäyttöä jo Kajaanin lukioajoilta, kun 17-vuotias Esaijas Kohennuskeppi kirjoitti lehteen mainion pakinan.

Tässä Immosen välittämää tulosta:

• Kekkonen hallitsi kirjoitettua ja puhuttua suomea yhtä suvereenisesti kuin Suomea.
• Hänen tyylinsä oli omansa, heti tunnisti tekijän.
• Tyyli, joka jäljittelemättömänä - niin kuin on nähty - täten on kehittynyt, koostuu elämänkokemuksesta ja -tiedosta, suomen kielen valtaisasta sanavarastosta, tarkoituksenmukaisesta näiden sanojen käytöstä, kurinalaisuudesta yhtä paljon aihetta kuin sen ulkoista asuakin kohtaan.

Tyylihän tarkoittaa Jean-Paul Sartren märitelmän mukaan 'sanoa kolme tai neljä asiaa samalla kertaa':

 "Yksinkertainen lause ja sen suora merkitys, ja sitten sen alla samanaikaisesti muita merkityksiä jotka järjestyvät itsestään syvyyssuuntaan."

Kekkoselle käypä määritelmä. 

Kaunokirjallisuus oli Kekkoselle Sylvinkin kautta läheinen. Myös Lauri Viita sai kauniin kunnianosoituksen, tosin vasta kuoltuaan, kun tasavallan presidentti uudenvuodenpuheessaan käsitteli liikennekuolemia ja luki auto-onnettomuuden uhrina joulun alla 1965 menehtyneen kirjailijan viimeisen, 

Parnassossa julkaistun, runon Onni.

ONNI

Lauri Viita

Kiitos elämästä, Äiti
Pari riviä tein kirjaimia tänään
Siinä kaikki. Olen onnellinen.

 

Oli kerran ystäväjoukko
ja nuoruus. Kaikki eli.
Joka päivä oli kuin luominen
yhä olisi jatkunut. Nyt
minä yksin, entisen varjo,
läpikotaisin muistojen syömä
laho, kaatuva puu,
aste asteelta lähenemässä
maan turhuutta, hiljaisuutta.

 

Suvimaisema: lahdentyven,
saunaranta ja vene
ja helle, männiköntuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku:
Isä, hei!

 

Tein laulun perhosesta
ja henkäisin: Se lensi.

 

Läikähti lämmin lämminta vasten,
ryöpsähti yli. Me vaikenimme.
Milloin ja missä? emmehän tienneet.
Olimme kaksin ja rakastimme.

 

Pirkkalasta pispalasta Harjutieltä, huiskis,
pulteri Tahmelan lähteeseen.
Lyyti sanoi: Kirjoita, kirjoita sitten...
Ja aurinko kurkisti korkeuteen.

 

On valo syttynyt ikkunaas.
Olet kotona taas.
Olen kaivannut sinua sinne.

Ja Pohjantähti on paikallaan,
jäät katsomaan.
Vuo jatkuu. Mistä minne?

Et kesää viihtynyt täällä päin.
Vain tähdet näin,
kun tuoksui kukkarinne.

 

Kaita polku kaivolta ovelle
nurmettuu.
Ikkunan edessä
pystyyn kuivunut omenapuu.
Reppu naulassa ovenpielessä,
siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.

Lauri Viita / Nimikkoseurat

Parnasso-sarja 1970 - 1975

kokonaisena:

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16 - 17 - 18 - 19 - 20 - 21 - 22 - 23 - 24 - 25 - 26 - 27 - 28 - 29 - 30 - 31 - 32 - 33 - 34 - 35 - 36 - 37 - 38 - 39 - 40 - 41 - 42 - 43 - 44 - 45 - 46 - 47 - 48 - 49 - 50 - 51

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

🏂 hiihdot  0 km 302 km/€ = 50 h