 |
| Kuvat: Riikka Hurri |
Purraa ärsyttääksemme lyötiin hynttyyt yhteen ja istuuduttiin Mattibuun kanssa herroiksi Merivanin takapenkille, vaimot istutettiin kuskin ja apukuskin paikalle eteen.
- Tijatteriin, kiitos!
Ruokapaikan kautta - eli souvlakit suihin ennen esitystä, jotta jaksettaisiin istua kolmituntinen laulunäytelmän parissa.
Sitä ennen vaihatettiin ruoka suussa ajatuksia, jotta mikskä on männy puheet ja tämä olottelu, kun Niinistölläkin elämä ja ajatukset pyörivät pelkän sodan asioissa: pitäs kuulemma laajentaa ammustuotantoa Suomessa, koska menekkiä maailmalla tuntuu riittävän ja huutava on pula sotamatskusta. Me siihen painavat sanat keskenämme, jotta eikun panssarivaunuja Uudenkaupungin autotehtaalla suoltamaan niin sais peruutettua lomautukset. Ja muutama makkaratehdas vois muuttaa jokusen sikateurastamonsa tilat tuottamaan makkarapötkyjen sijasta tykinpiippuihin mahtuvia räjähtäviä pötk ...
Sitten tajusimme että eihän me enää koulussa olla eikä opettajia eikä meidän tarvitse opettaa eikä opetussuunnitelmia tehdä, joten on aika siirtyä teatteriasioihin ja katsoa miten ne näyttämöllä asiansa esittävät, miten ne saavat nunnan lapsenlikaksi ja ohjailemaan orpoa lapsipesuetta ja miten äkäinen isäukko sulaa voiksivahaksi ja miten lempi lopulta leiskahtaa ja miten natsipako rajan yli onnistuu...
- Mitäs te siinä oikein höpisitte? kuuluu ihmetys liinapöydän takaa vaimojen suista.
- Sound of Musicin juonta kertaamme.
- Muuten hyvä mutta esitys, johon ollaan menossa, on, hyvät herrat, My fair Lady.
Just joo. Ja no sitten sinne päätä pahkaa.
Pian istumme paikoillamme kakkosrivissä päät ketkallaan yläviistoon. Esirippu auki ja musiikki päälle, tempaava tanssi ja upeat konstikkaat lavasteet, ei puutu väriä, ei sykettä. Mukaansa imaisee ja ei todellakaan haittaa vaikkei tämä mikään Sound of M ole.
Tämä on köyhän kouluakäymättömän tyttömoukan kehitystarina sivistyneeksi leidiksi ja muka-sivistyneen opettajakollegan moukkamaisen käyttäytymisen tarina.
Tunnemme voimakasta kollegiaalista myötähäpeää.
Lopputulema tulkoon tässä:
Että osasivatkin! Ammattiteatteri on ammattiteatteri. Siinä ei kangerrella eikä juututa junnaaman näyttelijöiden astuessa rooleihinsa:
Regina Launivuo upeasti laulavaksi Eliza Doolittleksi;
Petteri Rantatalo vimpanpäälle paneutuvaksi simputtaja Henry Higginsiksi;
Markku Maasilta empaattiseksi eversti Pickeringiksi;
Jaakko Tohkanen pohjia myöten juopottelevaksi Elizan isukiksi.
Ja kaikki muut nimeltä mainitsemattomat, orkesteria myöten.
Hitto että olivatkin uskottavan yliampuvia!
Suorituksista ei myötähäpeän häivää, niin kuin omasta teatteriin valmistautumispuuhasta ja puheista. Ja niin, etenkin niistä Purran lausunnoista.
Ja tämä tarina on > 90-prosenttisen tosi.
Kirjavinkeissä
🏂 hiihtämiset +2°C 12 km 722 km /€ = 114 h
