Siitä ensimmäisestä teatterimatkasta oheisia, kun kerta
toisestakin.
Melkein kuin pyhiinvaelluksella olisi ollut Tampereella.
Tammerkosken sillalla seisoessa ja noita ukonmulukeroita katellessa ei mikään muu voinu ekana puskeutua mieleen kuin
Kallen äit-Riitu ja Riitun hävyttömät sanat, joita tähän en ilikiä muklauttaa, mutta jotka
Kirjavinkkilinkkiä painaltamalla voipi käydä lukasemassa, heti introsta eli ingressistä.
Punastuttiko painallus?
Ja pitää ottaa huomioon jotta Riitu tunnustaa lestaationoppia:- Jumalan terve! yms.
Tässä toki puhutaan herkemmistä tunnoista ja tunnelmista, joita heti Tammerkosken jälkeen oli Kallen jäljiltä aistittavissa:
"En kuitenkaan kääntynyt heti ajamaan Viinikkaa ja Nekalaa kohti vaan jatkan Hämeensillan yli Keskustorille. Ajan torin laitamalle, jossa lukitsen pyöräni erään kauppaliikkeen telineeseen, ja siirryn seisomaan Hämeenkadun varteen kioskien lähelle. Jään seuraamaan kadun liikennettä. Syyskesän ilta-aurinko paistaa vielä lämmittävästi ja tunnen tyydytystä, jollaista olen harvoin kokenut.
Olen kai seisonut ja katsellut varttitunnin taas kotipaikakseni tulleen kaupungin sydämeen, kun näen Raatihuoneen kellosta illan lähentelevän jo seitsemää. Niinpä kävelen pyöräni luokse, irrotan sen lukosta ja käännyn ajamaan takaisin Tammerkosken sillan yli." - Iijoelta etelään
Tätä ennen tietysti, jo ennen
Hullu-näytelmää, piti poiketa Tammelan torille, vaikka mustat makkarat vakuumissa peräkontissa jo olivatkin.
Mutta josko siellä jotain tämmöistä Kallen-aikaista ulottuvuutta vielä tavoitettavissa:
"Matkani jatkuu Tammelan puistokatua ja pääsen Tammelan torille. Siellä pysähdyn kadun viereen oikealla leviävän puiston kohdalle ja jään katselemaan ympärilleni. Tori on tähän aikaan päivästä autio. Puiston penkeillä istuu jokusia ihmisiä. Kaksi rähjäiseltä vaikuttavaa miestä nuokkuu vinoittain puiston halki vetävän jalkakäytävän varteen laitetulla penkillä.
Toria katsellessani muistan Ville Lahtisen, Rousto-Villen, joka oli tuupannut minua ratkaisevasti eteenpäin rakentajan ammatissa. Ville kun meni - "tiämmä" - ainakin vielä neljäkymmenluvun loppupuolella työstä päästyään herkästi Tammelantorille tapaamaan kavereitaan. Nyt Villeä ei näy, eikä liiemmin muitakaan ihmisiä torilla tai torin laitamilla." - Iijoelta etelään
Kalle on vasta 32 v, huom!
Eletään Helsingin olympialaisten ja Suomen sotakorvausten viimeisen maksuerän jälkeistä syksyä 1952. Taivalkoskelta tyhjin kourin maailmalle lähteneen, muutaman kansakoululuokan käyneen, 5 vuotta sodassa olleen yliahkeran miehen saavutukset: vaimo, oma talo, rakennusmestarikoulutus ja mestarointi Sarviksen tehdasrakennuksella!
Jokohan alkaisivat saaliit olla säkissä jostain pohjoisen korpimailta etelään, kaupunkiin varta vasten - sen yhden haaveen takia - pyrkiytyneellä sotainvalidilla?
Ehei! Ja vielä mitä!
Se haaveiden haave, täyttymysten täyttymys on vielä saavuttamatta - totta ja tuleva vasta kuuden vuoden päästä; sitä ennen pitää ottaa kirjotusmoottori moniaita kertoja esille ja harjoitella ja ponnistella ja elää vielä muutamat pohjarypemiset.