Ihan hätkäytti Täällä Pohjantähden alla

 keskellä yötä!

Väinö Linna (1920-1992) loi väärän kuvan yhteiskunnasta ja varsinkin vuoden 1918 tapahtumista asettuessaan subjektiivisesti köyhän kansanosan puolelle.

Hätkäytti, kieltämättä.

Elämännäkemykseni/maailmakuvani on ollut siten oppikoulun kolmannesta luokasta, jolloin Pohjantähdet luin, alkaen väärä, viallinen ja vinksottava. Samoin satojentuhansien muiden; muutama sukupolvi on johdettu vakavasti harhaan: poliitikoista Erkki Liikanen, Antti Lindtman, Satu Hassi, Sampo Tervo, Mari Lohela, Juhana Vartiainen ... 

Lasse Lehtinen & Risto Volanen 'näkevät' Linnan väärän yhteiskuntakuvan kirjassaa Kuinka vallankumous levisi Suomeen, Otava 2018.

 

VTT Pauli Kettunen ottaa esille tuon näkemyksen kirjoituksessaan Sopeuttamisen kriitikosta muutoksen mukauttajaksi / Väinö Linna ja kansallinen suorituskyky. Kettusen essee on yhtenä kirjoituksena parinkymmenen muun joukossa teoksessa Väinö Linna - Tunnettu ja tuntematon. Kirja ilmestyi viime vuonna kirjailijan 100-vuotissyntymäpäivän tienoilla.

Kettunen kääntää asiat toisin: Linna repi haavoille, kävi läpi tapahtumat perinjuurin osattomien ja köyhälistön yksilönäkökulmasta. Ja näin ollen Linna puhdisti kirjoillaan häviäjien traumat eivätkä ne jääneet painolastiksi tulevaisuuteen.

Voittajien taakka jäi. 

Heikki Ylikangas kirjoitti Tie Tampereelle -teoksen,1993, loppusanoissa 'valkoisen miehen taakasta', voittajien surmatöiden salailuista, jotka nekin  olisi kirjoitettava kansiin, jotta toinenkin osapuoli traumoistaan vapautuisi.

Punaisten, häviäjien, totuus on puhkaistu ja julki tullut. Valkoisten, voittajien, ei. 

Esko Salminen Päättymätön sota -teoksessa, 2007, komppaa Ylikangasta valittaen 

'etteivät valkoiset voittajat olleet saaneet ansaitsemaansa tunnustusta Suomen itsenäisyyden pelastamisesta' --- 'tarvittaisiin valkoisten näkökulmasta kirjoitettu suurromaani':

"Vaikka kuvaus menisi liiankin valkoiseksi, se auttaisi pääsemään traumoista eroon."

Näin yksipuolinen linnamainen näkemysharha tasapainottuisi.

Tämmöisiä raskasta heviä keskellä yötä työntyi yöpöydältä käsiin.* Unen sijasta tuosta noin vaan. 

Eikö parempi olisi nukkua tuonkin aikaa tai uneksia vaikkapa lottovoitosta tai kuunnella ikkunan takaa aamuöistä linnunliverrystä - taikka vaikka vetää sikeitä ja nähdä unta. 

Vaikka taannoisen kiinalaisen unen uusintaa - kevyempää kamaa sekin.

*PS*

vähän samaa noituu kirjailija Laura Gustafsson, yhtenä kirjan kirjoittajista:

"Että siis vieläkin näitä vitun antologioita. Miksi tällainen antologia? Ketä tää kiinnostaa? Kuka on silleen, että jees, taas uusi kirja liittyen Väinö Linnaan, heti ostan, kun siis mikä täs maailmas muka vois olla kiinnostavampaa."

+tästä

omat KIRJA-ARVOSTELUT

 Kirjavinkeissä

Munsterhjelm Sofie

 Otetaas tästä väärän koivun takaisesta aatelissukulaisrouvasta selvää:

Ei se niin helppoa ollutkaan, elämä - olemuksesta päätellen.

Vaikka aluksi kutsuja, tanssiaisia ja pöytäherkkuja riitti:

'kuivattuja etelän hedelmiä, manteleita, viikunoita, rusinoita ja rintasokeria'

Onko teidän pöydässänne moisia herkkuja saatavilla, ja oletteko viime aikoina pyörähdelleet poloneesit, polskat, katrillit silkkileningeissä tanssisaleissa ja -salongeissa?

Hänellä oli aikanaan kahta kummempiakin mahdollisuus nautiskella - ja hän pyörähteli; välillä tosin kaikki meni päin puuta ja piti pureskella näkkileipää ja tyytyä metsämarjoihin etelän hedelmien sijasta.

Kaiken menettäminen johtui rakkaudesta: naida nyt huikenteleva poikamies, jolla muka ei ole omia lapsia!(oli 4) Ja varallisuutta, muttei muka velkaa!(oli)

Vanhempiensa kuoltua omapäinen varakas Sofie Munsterhjelm (1801-1867) huimuudessaan valitsi miehekseen Lars von Platenin keneltäkään kyselemättä, veljien varoittelusta huolimatta.

Pian pitikin Toivonniemen kartano myydä eikä sittenkään velat tulleet kuitatuiksi. Mies luikki sotimaan Kaukasukselle ja Sofie jäi puille paljaille kera kahden lapsen.

Mutta nainen nousi sitkeydellään ja ahkeruudellaan alemmilla kerroksilla käytyään takaisin omillaan toimeentulevaksi eläjäksi. Jopa niin ettei tarvinnut käsiään liata navettansa töissä.

Eletään Venäjän keisarien aikaa Suomessa 1800-luvulla, jolloin naisella ei juuri sijaa valtakunnassa ollut. 

Elettiin vuosisataa, jonka aikana mentiin kohti vapautumista, naisen ja rahvaan etenemismahdollisuuksia. Niin tulkitsee professori Kirsi Vainio-Korhonen 1800-luvun.

Ja nythän, pari vuosisataa myöhemmin, on meillä melkein kaikilla täysi vapaus kävellä kauppaan ja kerätä ostoskärri täyteen vaikka kaikki aatelisten herkutukset tuoretuotteina eikä vain kuivattuina.

Eikö niin?

Siis: aatelisten onnellisuusaste saavutettu.

lisää

omat KIRJA-ARVOSTELUT

 Kirjavinkeissä

Ukkola Sanna show

on pyöriny silmissä useamman vuoden ajan milloin missäkin, vaan en sen kummempaa huomiota oo kiinnittäny. Ei oo sytyttäny, ns.

Vaan annapa olla. 

Tulee Big Brother, niin jo vain! 

Se missä nämä Rosa Meriläiset, Porkat, Valavuoret, Petra Ollit yms. tappoivat aikaa ja minne tipalla ollut Nina Mikkonen Valavuoren sanoin 'joka kerta lyllersi takaisin'.

Niin ja olihan Ukkola Farmissakin, jossa jäljelle jääneet vielä pari jaksoa viljelevät maata ja josta Juti tipahti viimeksi, kun Jungneria ei kukaan tunnu päihittävän; saas nähdä miten käy Laatikais-Timon (t)uhon.

Hetkinen. UK-KO-LA. Eikös äiti kansanedustaja, liberaali-kok?

Alkaa dialogi Googlen kanssa.

- Kyllä, Tuulikki, syntynyt Taivalkoskella 1943, kuoli 2019. 

- Isä? 

- Jukka. 

- No just just. Se SK:n pakinoitsija, joka ja jolla sytyttää.

- Onkohan Sannalla miestä?

- Turkkila, Matias. DI. Suomen Uutisten päätoimittaja. 

- Persu siis.

- Sitten se jota ei ennen saanut naiselta kysyä. Voisko sinul..

- 46 v.

Alfalla istuskelee Sanna nykyisin, livenä. 

Eilenkin mitä mielenkiintoisimmin vierain. Kaksi kirjailijaa paikalla perätysten. 

Ensin entinen taistolainen Lauri Hokkanen katumassa nuoruuden hairahduksiaan, joista kirjoitti kirjan Kenen joukoissa seisoin. Lopuksi Tara Koivukoski kertomassa parisuhdeväkivallasta nyrkin alla olemisestaan, raiskatuksi tulemisistaan. Aiheesta Tara on kirjoittanut kahden kirjan verran.

Hokkasta en ole lukenut, mutta Öisinajattelija Pentti Straniuksen kritiikin siitä. 

Koivukosken Pyhä Pipari on lukematta, mutta Rikotun enkelin luin sitäkin tarkemmin mm. Kirjavinkeissä.

Katso jakso

omat KIRJA-ARVOSTELUT

 Kirjavinkeissä

Häädönpaikka

Mahtavat markkinat tämän tuotteen kohdalla olla aika suppeat, kun unetkin markkinoijat ottavat todesta! Heti ähäkästi tarttuivat tilaisuuteen. 👀 

👂 Aistivat markkinaraon. 👃

Ei kulunut kuin tovi eilisestä Kiinan tohtorista, niin jopa pullottivat nettisivut täynnä silintereitä.

Mainostajat noteerasivat pikantin piirroshattuni kelvottomaksi, tylyttivät ja tarjosivat upeampia tuotteitaan pilkkahintaan. Alle satasen halvimmillaan. 

Tonnilla irtoaisi koko satsi: hattu, aski ja miekka.

Hupsista! Jopa mailiboxi innostui triboxista. 

Työntyi jo turhan intiimille alueelle mainosmies. Oli häädönpaikka. 

Eli ohje esiin: Miten karkotat epifyytit ja parasiitit Paratiisistasi?

Tietosuoja > Mainosasetukset > jne.

Mutta mutta. 

"Vaikka poistat käytöstä kaikki mukautetut mainosasetukset, saatat silti nähdä muilta yrityksiltä mukautettuja mainoksia, jotka perustuvat kerättyihin tietoihin."

Summa summarum 

Eläköön loiset! 

Eläkööt, kehnot. Minkäs noille. Toimitaan hattuhyllynä toistekin.

omat KIRJA-ARVOSTELUT

 Tänään Kirjavinkeissä:

Löytty: Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle

Tohtoriksi kiinan kielellä

 väittelemässä viime yönä

Siinä olikin sitten touhua kun piti kirjaksi painattaman, ei kuulemma yksi kappale riitä, pelkkä absurdi, vai mikä abstrakti se on, kun oli 150-sivuinen ja koko opinnäyte peräti 150 000-sivuinen.

Eikähän tuo nyt vielä mitään vaan se kustos, vai mikä tarkastaja se oli, vaati että painoksen suuruus on oltava puolentoista miljoonan (1,5 milj.) suuruinen, koska kiinalaisia on paljon ja kirjaa levitetään laajalle alueelle aina muureille saakka.

Siinä puntti tutisi vähäyuanisella/renminbisella silti vähemmän vähälahjaisella väittelijällä.

- Onko Teillä antaa joku vihje josta voisin kysellä halpaa painantaa?

Heti ojensi se kustos, vai mikä impotentti se oli, paperilappusen, jossa tämäntapainen sarja: 2768646#@&25%.

- Eihän puhelimessa tuommoisia häkkyröitä ole!

- Kokeilkaa eri numeroin kumminkin. En voi enempää auttaa. Vaikka pystyisin kyllä.

Siihenkö sortumassa tohtorihaaveet, puhelinnumeroon - vaikka itse väittely onnistui mainiosti? 

Tosin takkusi se muutenkin tuon painatuksen suhteen jo aiemmin ennen tilaisuutta, tiedusteltuani jotta mitä raapustetaan kirjan kanteen - mikä väitöksen nimeksi! Onneksi opponentti, vai mikä imponentti se vastaanpanija on, ei ollut paikoilla.

Olisihan se jo siihenkin voinut tyssätä kun väittelijä ei tiennyt mistä väitteli. Kai?

Unet ovat sekavia, varsinkin jos ne näkee kiinaksi.

UEF

omat KIRJA-ARVOSTELUT

 Kirjavinkeissä

Opettajaksi takaisin

Ihan säpsähdin, kun postilaatikosta kaivoin tämän jo unohdetun:

Opettaja 10/2021

- En lähe. En varmana lähe sijaiseksi! aloin jäpittää vastaan sisimmässäni ja varmaan huomaamatta myös uloimmassani ulvoen.

Sen verran löi luonto lujille.

Kaikenko tämän hyvän hiljaisen ja kauniin vuosikymmenen jälkeen olisi palattava takaisin temmellyskentälle päättäjien syötiksi ja kasvattajien riesaksi. 

- Mutta entä ne pupuset? vetoili, lirkutteli sisin. 

Niin no ne. Se on jo eri juttu. Mutta en minä silti: Ne ruokailut, se astioiden kilinä, se puheen mölinä, kikatukset, kälätykset ... - E. EN!

Mutta tämä lehti? Miksi muistuttaa vielä niistä ajoista, jolloin kaikki oli Pakko!

Katellaanhan, selaillaanhan, josko jotain irtoaisi. Onneksi lehti ohuenläntä, 36-sivuinen.

• Voisi jakaa steinerilaisen Kympin todistuksen / Nina Kurko /Unicef. - Parempi tuo kuin oma keksintö, kun jaoin keväällä yläasteelle siirtyville alioppilastodistukset. 🎒
• Muutama valtuustoon pyrkijä, kokoomus, sydän oikealla aina. - Ei oo niin kuin ennen kun se pikkunen lainepää, kouluhallituksen pääjohtaja E. Aho seisoi punertavassa nahkatakissaan takanani opeharjoitustunnilla. Se oli sitä vimmaista oikeassa olemisen aikaa - vähän ku nykysin.👅
• Vuoden koulu: Könönpelto. "Kaikki kaipaa opettajainhuoneen nauruterapiaa." Niinpä: Kukapa ei takaisin Ilovaaraan! 😹
• Saman Tipulan kasvatit: Eeva Rinne, 86v, liikunnanope - Eija Huusari, 70, toimittaja. "Ensimmäinen voimistelunopettajani vaati tekemään tamburiinin tahdissa 'aaltoja' avorivistössä lähes joka liikuntatunti." Eeva ei ollut sellainen tiukkapipo. Ite olin kestävyyslajeissa. 🏃 🏃🏃🏃
• Kasuaalisti snäpissä -otsikkoon lopetin. Ulkona lopullisesti.

Muttei sentään ihan vielä niin kuin ihana iloinen Erkki, Huopion Erkki matikan lehtorimme, pedagogi, joka tempaisi tyylillään mukaansa, osasi ja hoiti  hommansa huumorilla ja josta Rautamaan Pekka, mainio äidinkielen ohjurimme, on kirjoittanut Kuulumisiin muistokirjoituksen.

***

Hellyn,

annan lehdelle arvosanan:

Ja pudotan Opettajan paperinkeräyslaatikkoon.

omat KIRJA-ARVOSTELUT

 Kirjavinkeissä

Olo - aika kiinalainen

 vanha sanonta - saaneeko nykyään moista käyttääkään?

-raiku**

MB:n jälkeen BB.

BB:n jälkeen MM.

Oman ajan viettelyä.

 

Runoakin toki luen:

’Kaksi jalkaa kuljettaa kroppaa’

- kiinalaista.

**
20 ja 21 tai 21 ja 20.
Siinä RAIKUILUN vuoden 2021 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa
ja pitää lipsahtaakin.
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)

omat KIRJA-ARVOSTELUT

 Kirjavinkeissä

tänään Timo K. Mukka: Lumen pelko

MB

Nyt  ei siitä mersusta enää, se on muisto vain.

Nyt  kirjailija-räppäri Mercedes Bentsosta, josta en aiemmin tiennyt mitään; jossain tv-ohjelmassa muistan nähneeni.

Ja nyt  luen ja katson häntä Aira Samulinin ylittäen Iso Nro -lehdestä.

kuva: Johannes John - Iso Numero 50/2020

MB on Linda-Maria Roine. 

Toisen kirjan nimi Totuus ja tunnustus on ilmestynyt viime lokakuussa Johnny Knigalta, joka on WSOY:n alainen toimija.

Ingressi kertoo:

 

"Teoksen tekstit käsittelevät niin väkivaltaa ja valehtelua kuin romaneiden kohtaamaa rasismiakin."

Jutussa MB kertoo: 

"Valehtelin esimerkiksi luokkatovereilleni, että olen Ruotsin kuninkaallisille sukua." 

Kirjoista ensimmäinen oli nimeltään Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään. 

So. nuoren naisen selviytyminen huumehelvetistä. Taustalla ADHD ja albaaniromani-isä, evakkous. 

Elämänkokemusta kertynyt kyllin vuonna 1993 Suomessa syntyneelle ihmisyksilölle.

Taas latinki luettavaa pöydälle.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Autoaskareissa

Viirun, Pesosen ja lapsenlasten kanssa rakennellaan polkuauto, jolla voi ajaa kinttupoluillakin.

Eli edellisen potullisen jälkitunnelmissa tässä yhä höyryämässä, kääntelemässä tämän ruotsalaisen arkkitehdin ties monettako kirjaa:

Sven Nordqvist,Viiru & Pesonen.
Kuva: Sari Havukainen

Jopa näytelmään, Hasaniemen kesäteatteriin pyörimään, varta vasten olen kesällä kerran mennyt yksin, silloin kun poikamiehenä pyörin. Sen muistan, että nuhan sain: mennä nyt saunan jälkeen suomalaiseen kesäiltaan väräjämään! Myös sen, että hauska oli meininki.

On moni muukin Pesonen jos Kosonenkin tutuksi tullut ja ennen kaikkea tuo kisuli, Viiru, ja sen sympaattinen symbioosielämä Pesosen kanssa. Hienoja yksityiskohtaisia kuvia verstaalta ja maalaispihapiiristä.

Nyt arvon vierailun aikana tutkailtiin, josko polkuauto kasaan saadaan, kuten sanottu: yhdessä Pesosen ja Viirun kanssa. Kymmenen paksua sivua kirjassa ja eikös auto koossa viimeisellä. 

Noin vähillä sivuilla tahdo kottikärriäkään koota, katso vaikka.

Sillä viisiin voitiin koko sakki osallistua puisen autonrotohkan koontaan, kun saatiin sahata ja vasaroida mukana kirjan sivujen liikkuvin osin: vedettiin pahviliuskoja, pyöriteltiin liikkuvia ympyröitä sormin, availtiin kaapin ovia. 

Oltiin siis aktiivisia osallistujia, eikä pelkästään sivunkääntäjiä.

Ja kaikki täytettiin kirjan suositusikä 3+. Paitsi yksi, se somasormisin.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kengät väärässä jalassa

(tahi viärissä jalakoloissa) 👯👯🏡

vaan väliäkös hällä,

sillä sinne ne siemenet penkkiin osuvat ahkerin sormin. 

Ja kuulemma kukkivat kehäkukat koko kesän.

 - Jokohan enti leittulla pomptahtavat? 

Sitten ituperunat, annabellat ja colombat vakoihinsa:

Palkkioksi saa kaivaa matoja ihan himona purkkiin. - Jos jo onkimaan, ja vaikkei, niin makeitahan nämä:

Ja jos ei vielä ongelle, niin hätäkös tässä; nostetaan katsikasta ahvenet:

Harmi kyllä: 

pitkän päivän päätteeksi on aika vilkuttaa - palattava reissulta takaisin kaupunkiin. 

Pihapolun päähän

muisto vain mummolaan jää:

Kuuntelulle: Jokaiseen päivään niin paljon mahtuu ... kuinka paljon rakkautta mahtuu sydämeen...

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

eilen Louhela: Kaikkeus on meidän

655 - 53

USA - Suomi.

Vankiluvut sataatuhatta asukasta kohti. 

(kuriositeetti: Suomessakin sentään vankeja enemmän kuin rääkkyläläisiä.)

Palailen selaillen Tieteessä tapahtuu -lehteen Jeesuksen tänään helatorstaina astuessa taivaaseen, piipahdettuaan antamassa meille maanmatosille syntivelkamme anteeksi. 

Hei! - yhdenäkin havahdun: asiathan kautta rantain kytkeytyvät toisiinsa.

Aatehistorian ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Ari Helo sivuaa vankiaihetta kirjoituksessaan Yhdysvaltain patsaat, moniarvoisuus ja historia, koko juttu on luettavissa tästä.

Abstrakti tässä:

Mistä on kysymys, kun Yhdysvalloissa tuhotaan Kolumbuksen ja etelävaltioiden kenraalien patsaita ja siirrellään tuhansia muita patsaita, muistomerkkejä ja nimikylttejä näkymättömiin kulttuurimaisemasta? Kysymys on siitä, että historiallinen ajattelu on täysin hämärtynyt. Myös kaikki yhdysvaltalaista imperialismia juhlistaneet muistomerkit on nyttemmin julistettu lainsuojattomiksi. Ei tällainen kulttuurimaiseman puhdistus ainakaan ketään kehota varsinaisesti muistamaan mennyttä.

Itse jään pällistelemään Usan vankilaoloja, luettuani vastikään vankitutkimuksen Suomalainen vanki.

Jos ei hääviä täällä niin jenkeissä vallan mahdotonta. Musta mies karttaa viimeiseen asti vankilaan joutumista, vastustaa pidätystä keinolla millä hyvänsä, koska pienikin rike, varsinkin jos taustalla muuta hämärää, saattaa johtaa älyttömän pitkään, kymmenenkin vuoden tuomioon. Vankilaoloihin, missä henki ei paljon paina.

Vankiluvut ovat kasvaneet suunnattomiin mittoihin, koska vauraan keskiluokan huolta rikollisuuden kasvusta on hoidettu vuosikymmeniä tuomioita lisäämällä ja pidentämällä. Myös suoralla toiminnalla: poliisit tappavat yli 1000 amerikkalaista vuosittain; koko EU:n alueella vastaava luku on 100:n paikkeilla. Poliisikin, aiheesta, pelkää, siksi ampuu ensin.

Ja bisnestähän vankeinhoito siellä isoin osin on - ihmekään, jos vankimäärä 30 vuoden aikana on kasvanut 300000:sta yli 2 miljoonaan.

"Villiä länttä enää ole ei ...", viheltelen ja siirryn päivän uskonnolliseen sanomaan.

https://evl.fi/kirkossa/pyhapaivat/helatorstai

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

ja yhä sama meno ja rytinä

tuossa Ämeriäkkylän kummikunnassa

Kotiseutu-uutiset 11.5.2021, digi

yötupessa livempänä: 

https://www.youtube.com/watch?v=Vg32MKDUpiM

On se luojan lykky ettei tarvitse enää osallisena olla tuossa myllyssä ja mylläkässä. 

Ks. DOSOME

Tulis Ykäkin jo pois, luokkakaveri, kun ei oo enää mikään pakko - kuten yhellä likeiselläni muinoin oli, monin jälkiseurauksin:

City-lehti, linkki

Nyt sen kun katastellaan ja kalastellaan lakilipsin:

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Tutkitun tiedon teemavuosi

 ohjelma tästä

Kuvan eväillä aloittelen. 

Virtasen Männyt ruksaan pois: runokirja - kaukana tieteestä.

SKS:n kirjauutuuksista tilaan kaksi kirjaa, jotka tosin nekään tuskin tutkitun tiedon ytimessä, jossa ei nimillä vitsailla, mutta joita en voi jättää sivuun jo pelkän kirjan ja tekijänkään nimen takia. (< tuosta muotoutuikin sopivasti, kuin malliksi, tieteissä käytetty monipolvinen ja miltei käsittämätön virke ihan pyytämättä!)

Ensimmäisen sekä että 

1. Kalle Kananoja: Ihmelääkärit Suomessa 1850-1950 - Kuhnekylpyjä, sähköä ja suggestioita.
2. Kaipainen&Saure: Äimän käkenä - Äidinkielen puuhakirja aikuisille.

Toisen että.

No, perästä kuuluu; kirjat ilmestyvät syksyllä.

Syvään päähän en suoraan tohdi sukeltaa, joten varsinainen tiedekirjauutuusluettelo vaatii vielä selkeyttämistä.

 

Heti luettavaksi jää tilattu Tieteessä tapahtuu -ilmaislehti, jonka 2/21-numeroa (lue tästä) lehteilen Heurekan toimitusjohtajan Mikko Myllykosken pääkirjoituksen Kuinka kartuttaisimme yhteiskunnan pääomaa? luettuani. Tuskin Heureka!-huudahdusta pystyn päästämään tällä vieraalla alalla.

Tiedepääomaa ei ole pahemmin päähäni kasautunut, minkä huomaa siitäkin että tahtoo tarkkaavaisuus Seiskan ja Big Brotherin puolelle kallistua. Vaan jospa se viel vanhakuoleva  koir ...  mää tiijjä!

Ihan ymmärrettävät juttuotsikotkin kannessa, jos tosin ei houkuttelevatkaan:

• Historia - vaarallinen oppiaine
• Silakoitakin täytyy laskea
• Suomen juutalaisenmenestystarina
• 
  Yliopistojen arvot
• Julkaisufoorumin itsearviointi 
• 
  

Noihin Seiskan houkutuslintuihin verrattuna: 

>>>>>>>>>>>>>>>>>>

Ka olipa miten oli, tästä, enempi omalta alalta tuntuvasta, suomen kielen dosentti Vesa Heikkisen Minne sanat menevät? -kirjoituksesta aloitan uppoamiseni tiedemaailmaan: 

"Vanhojen sanastojen silmäily on oiva konsti purkaa omia kieleen liittyviä luonnollistumia. Esimerkiksi tiede on meille tätä nykyä sanana selviö, mutta vielä 1800-luvulla tarjolla oli muun muassa sellaisia sanoja kuin tietomus, tiedustus ja tiedäntö.

Sairastaa-sanan vaihtoehto oli tauteentua, ja sairaala voisi hyvinkin olla poto- tai siukkahuone. Tahi tautila. "

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Äitienpäiväaamupöytäkeskustelun aikana

putkahtaapi yöllinen uni mieleen

Lakkakakun kermaa suupielessä. Kahvia toinen kupillinen. Järviradiosta äitienpäivämusaa. - Meillä on tuon Leifin vinyyli, virkkaa nainen joka on pöydän takana ja kaiken takana, olennaisen. Siitäkös vinyylistä ja kaiken takanasta hyppää ajatus Mattiin ja Teppoon. 

- Näin muuten yöllä unta veljeksistä, innostun. - No mikä niissä nyt niin kiihottaa? vitsailee vastapäinen. - Veto oli pojilta poissa. Istuvat vierekkäin konsertissa, katsomossa. Takana istuva tuntematon mies pyysi minua, että sano jotta tuo toinen kalju mies siirtyisi kymmenenkin senttiä ikkunaan päin niin näkisin paremmin estradille. Minä? vaikka ite istuu käsivarren ulottuvilla, senkun koputtaisi olkapäähän. Miksei se itse? 

Mikäs, tein työtä käskettyä.

Herrajumala!

Ite Mattihan siinä. Naamasta huomaan. Ilmankos ei äijä tohtinut. En minäkään. Peräännyin. Istukoon. Sen verran vilkaisin viereen, että joku vanha mies istu Matin vieressä.

- Etkä uskaltanu häiritä.

- En.

Sitten jossain vaiheessa oltiin kävelemässä ulkona lumisateessa kohti konserttitaloa ja se samanen Matin vieressä istunu hiton vanha mies ilmestyy rinnalle paljain päin. Hiushaivenia vain kaljun reunoilla.

- Mukava kulkea kun kukaan ei tunne, ukkeli iloitsee ja päästelee loilottaen perään tunnarin: - Kaiken takana on nainen...

Perhana!

Ite Teppo. Koronavapaan aikana rupsahtaneena.

-  Meillä on myös yks Matti ja Teppo, vinyyli ulkovintillä kostumassa. Siihenkö loppu uni?

Jatkui se vielä niin että se tuntematon mies joka oli pyytäny minua välittämään sen kymmenen sentin katsomossa siirtymisen. Olikin nyt täällä uudessa paikassa pääpianisti, ihan kuulu maanhuippuja, Mustonen se ei ollut, joku muu taituri joka laulatteli pianoaan niin että sääliksi kävi. Piano. 

- Miepäs kipasen sen levyn vintiltä, niin pannaan pyörimään.

- Kipasepa. Nostetaan sitten lippu hulumuumaan. Vaan ite ei hulumuta eikä tanssita. Tai mikä ettei jos siinä on se klik>>> Miinä raakastan suua kipale. 😍

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Romaanihenkilön / arvostelun kuolema

Olli Löytyn Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle -'pamfletin' sukelluksesta pulpahdin pinnalle Pulkkisen sieltä mukaan noukkien, Romaanihenkilön kuoleman, jonka kanssa Ollilla on hyvin läheinen suhde. 

Pulkkisen kirja kertoo paljolti Afrikasta, josta myös Löytyn kirja paljon kertoo; Ollihan on syntynyt Namibiassa, Pulkkinen vain Nurmeksessa.

Siispä nyt pinnalle päästyä kirjaan kiinni, tapetaan Romaanihenkilö lopullisesti. Kerran, 23.11.-85, olenkin sen jo näemmä tehnyt:

KARJ.23.11.1985:

SELKONA

Eläpä Suomessa, jos 

— et hyväksy kehitysapua; 

— et hyväksy rauhanmarssia; 

— et hyväksy Neuvostoliiton nykyisenkaltaista naapurisuhdetta; 

— hyväksyt rotuerottelun: — eiväthän ne kumihuulet sen kummempia valtiaita olisi. 

Onpa siinä olemista! Onpa siinä olemista kirjailijalla: senkin fasistilla! senkin rasistilla! senkin ilonpilaajasialla! 

Onko kirjan kirjailija Pulkkinen itse? Jos on niin tämä kirja on tässäkin maailmantilanteessa meille muille — jos pulkkistartunnan saamme — hengenmenoksi, kuolemaksi ennen aikojamme. 

Jos kirjailija on joku muu kuin elävä hämeenlinnalaiskirjailija Pulkkinen Matti, on kirja paikallaan: mielikuvituksen vapauden mittaamista, sillä eihän toki mikään saa mielikuvituksessa kiellettyä olla. Ei mielikuvitusta ole tarpeen leikata sensuurin saksilla tai synnin uhkalla. 

Jälkimmäisessä tapauksessa: kaikin mokomin, Pulkkinen, kirjoita pois vain, kaikessa rauhassa ja — sodassa. 

*** 

Pölähti väkevänä mieleen matematiikan opiskelija ylisestä Karjalasta, Pulkkisen mailta. 

Opiskeltiin 70-luvun alkua. 

Jokin maailman musta tuska häntä painoi taakaksi asti. Ja hän koetti ratkaista painoa sillä yleisimmällä — ratkaisuksi ratkesi ryyppäämään. Kolme vuotta hän kiersi sinisessä tikkitakissaan noita Joensuun kapakoita peloissaan, veloissaan. Lyöden velkaviisikymppisiä pöytiin ja eleillään, mitään puhumaton mies kun oli, ilmaisten "ottakaa ja juokaa tästä kaikki, ja se tehkää minun muistokseni”. 

Sitten tuli ilta, yksi, jonka jälkeen hän ei enää ollut. Mitä kannatti olla ihminen. 

Oli matkannut kotiin hirttäytymään. Ja navetan ylisille oli sitten kiikkunsa rakentanut. 

Yksi toive pelastumisesta oli ollut, muistan, kirjoittaa kirja, romaani, kylmä, tämän maailman veroinen. Sataan sivuun se oli jäänyt, sataan kertaan aloitettu. 

Julkaisematta se jätettiin. 

Sen tekijä pyyhkäisi yli persoonansa, romaanihenkilönsä ja lähti matematiikan alimman kandidaattitutkinnon suorittaneena. Lukkina otti itseltään hengen, puolivalmiina.

 

***

Miksi tuo muistuma tuossa? 

Tässä käsillä on nyt se romaani jonkamoisen hän oli koota aikonut: kylmä, tämän maailman veroinen.

Toinen mies sillä pelastautui, joksikin aikaa. 

Se sen pituinen. Konstruktio parhaasta päästä. Nykyajan Dostojevski, monesti parempi, ylivertaisempi, noheva. 

Hyvä Riihivuaran Matti Nurmeksen Pökkelöstä! Kun noin pohjalla on käyty, eikä sinne juututtu, niin on vain yksi tie: ylös iloitsemaan! 

___________________________________________________________________

8.5.2021 nyt:

📚Eipä tainnut taas kostua kirja-arvostelun lukija, hullua hurkaammaksi tulla? 📚

    

PS  

Eli oli Pulkkista ja kirjaa selitelty lehdessä jo aikaisemmin.

 

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä, tänään Piispa