ajatuksissa lunta kolatessa eilisen jäljiltä, kun eka osa uusintana telkussa monen vuoden takaa.
YLE Areena |
YLE Areena |
Tekijästä: Suomen arvostelijain liiton eli SARVin JÄSEN - ja sen tasossa huomaa 🤣😊🙃
ajatuksissa lunta kolatessa eilisen jäljiltä, kun eka osa uusintana telkussa monen vuoden takaa.
YLE Areena |
YLE Areena |
Edessä taitaa olla viikko Tallinnassa - koronasta ja sen uusimmasta mutaatio-omikronista piittaamatta.
Älkää hätkähtäkö, matka tapahtuu Dovlatovin Kompromissin kautta. Siis lukemalla, visusti kotona pysymällä kahden rokotuskerran suojaamana, kolmatta odotellessa.
Idiootti-kustantamo, Hamina |
"Pietarissa pitkään asunut, Kiteeltä kotoisin oleva kirjailija-suomentaja Päivi Nenonen on täydellisen kaksikielinen ja niinpä katusanastokin on hienosti hallinnassa!"
"Nuo ajelehtivan elämän jaksot ja ystäväpiirin moninaiset arkielämän kuvaukset ovat Kompromissin ehdoton suola! Muutenkin Dovlatovin pienromaanit ovat eräänlainen neuvostoarjen ensyklopedia."
Palikat ovat siis napsahtaneet kohilleen; perästä kuuluu, kunhan kirja on kaluttu.
"HVhjTervehdyksestä puuttuvat kirjaimet saat itse päätellä. Vähän niin kuin Onnenpyörässä ja varsinkin siinä Jopen sanaleikkikisassa Ding Dong:- Minkä kirjaimen ostat ratkaistaksesi tehtävän
LE _ MÄ?Vihje: löytyy y.o. tervehdyksestä, sekä isolla että pienellä.Tämmöseks on maailmanmeno luiskahtanu. Ei saa sanoa kohta tiikeriäkään tiikeriksi. Vaikka se on sana vain.Koitapa arvailla mistä Lennun kenkä tänään puristaa.Argh!tuusLennu"
Lennun onnenpyörä? |
Matemaatikko supistas vitosella ja sais 1/10 ja sanois: - Kymmenesosa.
Vaan kun eivät ole suoraan verrannollisia, niin vinoon menisi matemaatikko.
Eka vitonen kun tarkottaa kilsoja ja toka euroja.
50 euron paketti: kolmet sukset kahdet sauvat yhdet monot |
Eli avattu on kausi.
Ja talven, kenties useammankin, kaikki nuo kuvan välineet ostettu viiskymppisellä kertaryssäyksellä tori piste fistä.
Siis: hiihtäminen on halpaa touhua, jos ei oo turhan ranttu.
Paitsi ikuinen itsesponsorointi tyyristää: se on taas kilsa ja euro ja sinne tonniin tavoite. So. tätä kohti.
5 km/€ / 1h
Onni Eläkeläinen elelee Paratiisissaan omaa marraskuutaan omalla tavallaan, ei juuri lotkauta korviaan sille, mitä muussa maailmassa tapahtuu. Perjantainakin, kun kaikki kauheus sitten on tapahtuva, sujahti päivä ohi ns. perinteisin verkkaisin menoin. Ainoa poikkeus päivärytmistä oli kellarin ikkunan sulkeminen talveksi, jotteivät lahjaksi saadut potut, pari saavillista melodia ja korvollinen nicolaa, paleltuisi. Koskelan Joonas näet oli pelotellut talventulosta jo nousna viikolla.
YLE Areena - katso! |
Nyt sunnuntaiehtoona tv-hiihtojen jälkeen istuskelee kiikkustuolissa ja pyörittelee päätään myötäillen. - On se kamalaa. Kamalaa se on.
Kuten näemme, kyllä OE myös televisioon turvautuu näin syysmyrskymyöhällä, kun pimeys on sammuttanut valolta voiman; keväisin on sitten kaikki ihan toisin.
Katseli Onni perjantaina myös Sannikkaa, enempi katseli kuin kuunteli ja eikä ollut tuntea avaruusmies Esko Valtaojaa laisinkaan: partansa oli lipannut positiivinen mies; nytpä hymykin kuoppineen paremmin erottui. Tuntui siellä istuvan joku kiivaammin käyvä nainenkin, vaan ei Onnimme kiinni saanut aiheesta, ymmärtänyt juurikaan mistä puhuttiin, niinpä pintapuoliseksi jäi ja uutisten odotteluksi koko homma.
Rasismin Onni kuuli ja tunnisti, vaan sitten kun jostain wokesta ja cancel-kulttuurista riitautuivat, oli Onnin aika istahtaa omiin aatoksiinsa, kunnes Esko päästi suustaan ruman sanan, joka ei ollut rumarillumarei ja josta sitten pyhänseutuna on noussut myräkkä, tuima kuin tulevan viikon lumipyry.
Kari Lumikero - kuva Lari Järnefelt. Tammi |
Haastattelusta |
"Tuure heilautti kättään. Väkisin hän kuristi kulmiaan. Kalle hiljeni, koko tupa pidätti hengitystään. Tuure katsoi heitä, lattialla Aarne ja Viljo, jotka olivat leikkivinään puuhevosilla, kuuntelivat tarkasti, Jussin Aulis ja Hilma samoin, jopa pienet Uolevi ja Pentti olivat lakanneet tuhisemasta, Tauno ja Hilja seurasivat tilanteen kehittymistä valppaina ja ruotimummojen sukkapuikkojen kilinä oli vaiennut. Suurisilmäinen Eino, aikamies jo, istui hievahtamatta penkin päässä, Viipurin lääkintäupseerikurssiin sotkeutunut Eino. Tuuren kysyvään katseeseen tämä nyökkäsi tuskin huomattavasti. Paavo ei ollut paikalla, oliko hetki valittu tarkoituksella niin, toisaalta mitä vastaan sanomista tällä olisi ollut, päinvastoin. Ei paikalla ollut Liisaa, Marttaa tai Hannaakaan, eikä se näille kuulunutkaan."
Tuuren Stiina on myös paikalla ja Jussin Alma. Jaetaan taloa ja saadaan silti kaksi hovia.
"Tildan uudet varsikengät juuttuivat saveen. Tämmöinen liejukko keskellä kylää, Tilda sadatteli huiviinsa. --- Tilda aukoi leukojaan, kiskoi käsillä turhaan kenkiä savesta, kuuli, kuinka lasi pirstoutui rikki liikepihan puolella. --- Hän yritti jälleen nostella jalkojaan, mutta ne irtosivat kengistä pikemmin kuin kengät savesta. Pitäisikö hänen kuoria villasukat jaloista ja astua liejuun? Kori käsivarrella hän kohotti toisen jalkansa ja tarttui sukkaan, vain kuullakseen takaa naurua: - Kurkiko se nostaa koipea keskellä kylää?"
ja juhlapäivinä vielä huonommin
Ensin menee hyvin ja leikit lasten kanssa kutkuttavat, naurattavat, hykerryttävät - ilo ja riemu ylimmillään silloin kun seinäkellon luukku aukeaa ja käki ponnahtaa kukkumaan. Tanssituttaa isä-Armasta Jussinsa ja Irmelinsä kanssa, äiti-Marianne seuraa sivusta.
linkki |
Sitten tulee joulu, ja jouluaamun valjetessa kaikki ankeus:
"Talossa on hiljaista. Kuusi on kaatunut. Lahjat ovat hajonneet. Sohvapöytä on likainen. Lattialla on verta. Armas istuu lattialla. Nallekarhu on Armaksen sylissä. Armaksen otsassa on haava. Armaksen kasvot ovat veressä." Marianne tulee laukku kädessään lastenhuoneesta.
"Nyt lapset vaatteet päälle, lähdetään!" Marianne huutaa lapsille. Mariannella on mustelma kädessään."
Olemme ylittäneet tarinan puolen välin. Perheidylli on murskattu jo tätä ennen moneen kertaan. Isä-Armaksella on ollut liian ankea ja orpo lapsuus, sieltä kumpuaa kaikki tämä kaaos.
Yksin hylätyksi jääneenä ei koita armas aika, vaan Armaksen on aika kuunnella totuus lääkärin suusta:
"Meillä on syytä epäillä, että teillä on pahanlaatuinen skitsofrenia, herra Kekki. Tämä selittää kaikki aistiharhat ja myös epävakaan käytöksen. Paperien mukaan teidän isällänne, Johanneksella oli myös kyseinen sairaus."
Ilmankos tomaatit puhuivat ja moni muukin kumma.
Jose Martin kertoo karun tarinan, jonka kieli on lapsellisen yksinkertaista. Lauseet lyhyet. Ymmärrettävät. Helppolukuiset. Satumaiset. Kaikesta huolimatta itse tarinan lukeminen tuottaa tuskaa: niin paljon traagisuutta näin lyhyessä kertomuksessa.
Jose Martin (s. 1994) |
kuva: nenäpäivä.fi |
Eläkeläiset kyllästyivät ja kellahtivat kesken kaiken nukkumaan
Jossakin välissä uutisissa Mykkänen vaati raja-aitaa itärajalle
Hoh-Hoijjaa!
7.12.1932 - 5.4.2020 Helsinki - Sääksmäki |
Voi olla että latistan, mutta tuonkaltainen kuva jäi Linkolasta lopetettuani Anneli Jussilan kirjan Pentti Linkola ja minä - elämää toisinajattelijan kanssa, Minerva 2021, 221 sivua.
Pentistä tuli tavallaan Franciscus Assisilainen: "Hänellä oli myös tiloja, joissa ilmeni mystisen haltioitumisen piirteitä." Ja Jussila jos kuka Linkolan asuinkumppanina neljän vuoden ajalta ja ystävänä kolmenkymmenen vuoden ajalta tuntee Penttinsä 'meiningit'.
Jussilan kirja tuo hyvin esille Linkolan elämän tulokset ja inhimillistää Linkolan ihmiseksi, jolla on ihmisen tarpeet vailla kuluttavan konsumeristisen nykyihmisen tarpeita.
Jos vielä tämän kirjan jälkeen jää aukkoja Pentti Linkola -kuvaan, sopii lukea täydentäviä kirjoja. Jussila itse painottaa paljon Kauko Kämäräisen näkemyksiä Linkolasta ja hänen kirjaansa Linkola oikein ajattelija, Määrämitta 1992. Samoin Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseet, Savukeidas, 2007, löytävät Linkolan. Kainulaisen kirjat Missä sielu lepää, Kirjapaja 2010, sekä Metsän teologia, Kirjapaja 2013, selventävät mitä kohti kannattaa kulkea. Ja tietysti joukkoon mukaan Schweitzer, Thoreau, Tolstoi ja Rousseau.
Kulkea mieluummin niin kuin Pentti Linkola rajanpuoleisessa Karjalassa kerrankin koko habituksellaan muihin ihmisiin sulautuen: "Useitakin kertoja Penttiä luultiin paikalliseksi. Hän kulki virttyneissä, ajan patinoimissa vaatteissa puukko vyöllä, hatunreuhka päässä, 1950-luvulta peräisin oleva reppu selässä ja kesäparrassaan."
Entä hetki Aunuksessa matkalla Äyräpääjärvelle kesäiltana kun jo 'aunuksenpunainen taivas rusotti hieman melankolisesti suurten puiden takana':
"Joki teki mutkan, ja siinä meitä kohtasi näky - kalastaja, hiljainen harmaisiin vaatteisiin pukeutunut onkija, joka voisi lierihattuineen olla vaikka sadan vuoden takaa jostain Turgenjevin romaanista tai maalauksesta. Puulämmitteinen samovaari ja hiipuva nuotio... Savu kohoili, musta tee tuoksui.
"Dobrij vetser, gaspadin", hän tervehti Penttiä kunnioittavasti. Minulle pieni nyökkäys. Mies tarjosi meille teetä kuhmuraisesta emalimukista, jonka Pentti otti vastaan. Tällä kertaa hän oli kohtelias, vaikka ei muuten välittänyt lämpimistä juomista. Tilanne vetosi niin syvästi hänen kaikkiin esteettisiin vaistoihinsa."
Eevaksi on hän ajansaatossa kodistunut, oikeastaan Ievaksi omassa mielessä.
Lahjakkuus ei riitä, keihäänheitossakaan; tarvitaan ne 10 000 toistoa, ja sitten alkaa sujua - jos on lahjakkuutta kyllin.
Olen seurannut Katri Siskon kirjoittajan taipaletta sivusilmin kahden omakustanteen kautta:
Lue vinkki 30 ennen 30 ja sitten 30 jälkeen 30 |
Kai. Ettei vaan piru merrassa?
"Jalat kipittivät. Kyökistä pääsi kammareihin ja lämpimän puolen tupaan, jonka seinät oli meitattu ja vaaleiksi maalattu, vierustoja kiersivät leveät penkit ja sängyt, ja keskilattiaa vartioi nälkää pidempi pöytä, ja silti sai olla ainaisessa jännityksessä, josko ruokaa oli laitettu tarpeeksi. Yllin kyllin. Juuri se, jättiläismäisen miehen ruokkiminen, oli Stiinaa kalvanut ennen Koskelle tuloa, vaikka oli hän pärjännyt, saanut katsotuksi miehen ja miehen lasten tarpeet, ohjannut palkollisia."
- Mitenhän olenkin voinut hukata ekan! Meno sentään jo kuin Volterillani, ihanteella. - Eikös tuo ole kuin osa Alastalon salia ...
- No, rauhoituhan jo ja ala jo viimeinkin haavia/haavata. Josko vonkaleen nostaisit.
"Vaappua tansseista tansseihin tuli olalla kannokoissa. Oliko hän tärähtänyt? Tyystin menettänyt suuntansa? Toinen toisensa kannoilla pimeän täyttämillä poluilla, missä edellisen kulkijan lyhty välkkyi. Rimppaa, patespaata ja vanhaa piikaa. Mitä eilisiltainen poika oli kuiskannutkaan korvaansa: Päästä irti, anna mennä, vasikka!"
Heidi Jaatisen Suvannossa, Gummerus 2021, tässä melomassa, nimensä vastakohdassa - kaikkea muuta kuin tyventä tässä väinässä.
Joskus tulee kirjoitettua ihan älykkäästikin, muttei täällä, vaan toisaalla, eli yhden maisterin kanssa, jonka kanssa on kansakoulut ja oppiskoulut käyty ja koluttu kävellen, pyöräillen ja lopulta lukioaikoina jo autoillen.
Vaan sepä siitä luontoretkeilyvuodestamme. Tämän jälkeen meistä muokattiin kaupunkilaisia, kun noita korkeampia kouluja ei maaseudulla ole. Tampereella koulutettiin kirjastoalan osaajia - sinne hän, Joensuussa opettajia - tänne minä.
Alkoi kirjeenvaihto, josta osa luettavissa tästä.
Sitten astuivat vaimot kuviin, ja koitti parinkymmenen vuoden kommunikaatiotauko: voihan samat asiat vatvoa suullisesti lähietäisyydellä jonkun muunkin kanssa. Mitä sitä postimerkkeihin rahojansa tuhlaamaan. Ystävyyshän säilyy joka tapauksessa, tapasi tahi ei.
Siinä tahollaan toinen kirjoitti kirjan jos toisenkin, ja toinen arvosteli kirjan jos toisenkin, kun ei kirjan kokoojaksi ollut, tosin ei yritystäkään.
Kun Puruveden kalastajat oli tuloillaan, oli aika taas kohdata nenäkkäin; siitä alkaen viikoittaiset mailit ovat lennelleet puolin ja toisin. Tämä viimeksi tullut Luonto-maili, napsahti sitten kohilleen, sillä samaan aikaan oli luennassa juuri sama aihe: Luonto.
Minulle ikirousseaulaisena ei tuota vaikeuksia määritellä luonto: lukee rousseaut alkaen Émilestä, Yksinäisen kulkijan mietteet sun muut, ja varsinkin Tunnustuksia (Les Confessions), jos haluaa oikotien. Siinä se ja täts it!
Lainaan loppuun molempia vertailtavaksi, saatuani luvan maililainaukseen Reijolta; Linkolalta olin jo saanutkin eli Anneli Jussilan uusimman kirjan Pentti Linkola ja minä - elämää toisinajattelijan kanssa* Minervalta, josta kirjan tilasin arvioitavaksi.
"Minun mielestäni luonto-sana pitäisi jo kuopata ja meitä ympäröivälle vielä rakentamattomalle alueelle tai olomuodolle pitäisi keksiä uusi nimitys. Luonto sanan rasitteena on uskonnollinen käsitys siitä, että joku on sen "luonut"; sana siis kantaa yliluonnollisen jumaluskon taakkaa." RP - mailista
"Luonto on yhtä vaikea sana kuin jumala. Mitä luonnolla tarkoitetaan, mikä oli Linkolan luonto? Hän ei hyväksynyt sanan vesittämistä, jota jotkut harjoittavat kutsumalla kaikkea luonnoksi - ihminen tekniikkoineen olisi tämän näkemyksen mukaan myös luontoa. Silloin kaikki on kaikkea, eikä mikään ole mitään. Tämän verbaalisen temppuilun "luonnon" kanssa hän ironisoi mestarillisesti esseessään Talaskankaan ikimetsä. --- Luonto ei ole sama kuin ympäristö. Ympäristöhän voi olla täysin tuhottu maisema kaivoksessa, se voi olla umpikuja, kokonaan ihmisen luomatekninen puite. --- Ympäristö on hajuton, mauton, hengetön. --- Hän puhui elollisesta luonnosta, alkuperäisestä, josta ihminen on erottautunut. Ihminen ei ole yhtä kuin luonto. Ihminen on luonnosta lähtöisin ja luontoa vastaan kääntynyt. Luonnon ilo näkyy monimuotoisena ja runsautena, ja ihminen lajina tukahduttaa tämän ilon." AJ/PL - kirjasta*