Havukka-ahon ajattelija

ajatuksissa lunta kolatessa eilisen jäljiltä, kun eka osa uusintana telkussa monen vuoden takaa.

YLE Areena

... osaa tuo Kai Lehtinen roolinsa, vaan kun oli Päätalona vasta, näkyi Konstassa Kallea seassa. Vähän häiritsi ja tuli mieleen, oliko Kainulainen joskus ollut Pylkkäsenä sopivampi. Vai olisiko Kainulainen ollut ensinkään Konstana, Kätkäläisenä se oli ainakin. Ja Leinohan se oli Havukkalaisena, niin se meni. Oli kumminkin Kainulainen Päätalon Herkkona. Oli miten oli, parempi tämä Havukka-ahon ajattelija oli kuin muina maanantaina pyörinyt Åke Lindmanin Lapin kullan kimallus, se jossa Ville Haapasalo laihana poikana ja Petelius Lapissa nyt Naima-Aslakitta, anteeksi pyytelemättömänä. Eivätkä Kainuun luontokuvatkaan kalpene Lapin ruskille. Väli-kädetkin kävivät selviksi oikein kuvien kera. Ensi kerralla pääsee Konsta elementtiinsä tavatessaan ne oppineet herrat, lisenssin sun muut maisterit, tenttaamaan tietääkö nuo oppineet mitä. Nykywokessa mahtas Huovis-Veikko olla aika suossa eli lirissä kun ei se sais paljon sanottaviaan paperille naputella saati ilmituoda. Johan Veikko kirjojensa taitekohdassa Ronttosauruksessa ja muissa naispikakiituriluistelijan pyllynpyörityksissä alkoi hipoa hyvänmaun rivoja rajoja; eivätkö nuo kohta roviolla poltelle huovisia kunhan keksivät Sotkamon äijän. Tosin ei se puoluepoliittisista syistä pannaan joutuisi niin kuin Haanpään Pentti ...

YLE Areena

10+10km  50km/€ 8 h

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kompromissi

Edessä taitaa olla viikko Tallinnassa - koronasta ja sen uusimmasta mutaatio-omikronista piittaamatta.

Älkää hätkähtäkö, matka tapahtuu Dovlatovin Kompromissin kautta. Siis lukemalla, visusti kotona pysymällä kahden rokotuskerran suojaamana, kolmatta odotellessa.

Idiootti-kustantamo, Hamina

Kirjaa suositteli vahvasti tuo vasemmanlaidan nukkumaton Öisinvalvoja/ajattelija, Pentti Stranius, jolla on tiukka opiskeluperstuntuma monen vuoden ajalta neuvostoliittolaisesta yhteiskunnasta. 

Hän on siis kokemusasiantuntija, joka suosittelee Dovlatovia KU-blogissaan.

 

Täyttä rautaa ja tosi on, kuuluu suomettamani suositus. Ja suomennos siinä samalla saa kehut:

"Pietarissa pitkään asunut, Kiteeltä kotoisin oleva kirjailija-suomentaja Päivi Nenonen on täydellisen kaksikielinen ja niinpä katusanastokin on hienosti hallinnassa!" 

Vankalla pohjalla on käännöstyö, ainakin Päivi Nenosen taannoinen oma kirja Maleskelulupa lupaa uskottavuutta asian hallintaan.

 

Ja tässä Kompromissin sisintä Neuvosto-Virossa: 

"Nuo ajelehtivan elämän jaksot ja ystäväpiirin moninaiset arkielämän kuvaukset ovat Kompromissin ehdoton suola! Muutenkin Dovlatovin pienromaanit ovat eräänlainen neuvostoarjen ensyklopedia."

Palikat ovat siis napsahtaneet kohilleen; perästä kuuluu, kunhan kirja on kaluttu.

Muuten tuosta koronasta tuli ilmi Lumikeron kirjaa Tätä en vielä kertonut lukiessani minulle hätkäyttävänä tietona se, että abortoiduilla sikiöillä on koronarokotteiden kehitystyössä oma osuutensa.

10km  30km/€ 5h

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Pyöräytäpä Onnenpyörää

ja koeta ratkaista tehtävä

"HV

 hj

Tervehdyksestä puuttuvat kirjaimet saat itse päätellä. Vähän niin kuin Onnenpyörässä ja varsinkin siinä Jopen sanaleikkikisassa Ding Dong:

 

- Minkä kirjaimen ostat ratkaistaksesi tehtävän 

         LE _ MÄ? 

Vihje: löytyy y.o. tervehdyksestä, sekä isolla että pienellä.

Tämmöseks on maailmanmeno luiskahtanu. Ei saa sanoa kohta tiikeriäkään tiikeriksi. Vaikka se on sana vain. 

Koitapa arvailla mistä Lennun kenkä tänään puristaa. 

Argh!

tuus

Lennu"

Ahaa, Lennulla on lipogrammipäivät meneillään. On syytä kuitenkin jotakin vastata, jottei se suutu: H. - niinku hohhoijakkaa.

Tästä kunnon testiin.

Lennun onnenpyörä?

5+10km  20km/€ 4h

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

5 / 50

Matemaatikko supistas vitosella ja sais 1/10 ja sanois: - Kymmenesosa.

Vaan kun eivät ole suoraan verrannollisia, niin vinoon menisi matemaatikko.

Eka vitonen kun tarkottaa kilsoja ja toka euroja.

50 euron paketti:
kolmet sukset
kahdet sauvat
yhdet monot

Eka on tämän talven ensimmäinen hiihtosuoritussaavutus: 

yhessä kalleimman kanssa 'kahlattiin' viissenttisessä lumenpaljouvessa, yöllä sataneessa nuoskalumessa puutarhaa ympäri ja välillä käyden tien toisella puolen vitelikossa mäkeä alas ja toista ylös. 

Sääret säästyivät, mutta lahkeet sekä sukset rispaantuivat eli kärsivät pinta- ja pohjavaurioita. Vaan pöksyjähän saa ja suksia siteineen turuilta ja toreilta, mihin kauttaviivan jälkeinen viiskymppinen viittaakin.

Eli avattu on kausi. 

Ja talven, kenties useammankin, kaikki nuo kuvan välineet ostettu viiskymppisellä kertaryssäyksellä tori piste fistä.

Siis: hiihtäminen on halpaa touhua, jos ei oo turhan ranttu.

Paitsi ikuinen itsesponsorointi tyyristää: se on taas kilsa ja euro ja sinne tonniin tavoite. So. tätä kohti.

5 km/€  / 1h

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

R,uma n-sana

Onni Eläkeläinen elelee Paratiisissaan omaa marraskuutaan omalla tavallaan, ei juuri lotkauta korviaan sille, mitä muussa maailmassa tapahtuu. Perjantainakin, kun kaikki kauheus sitten on tapahtuva, sujahti päivä ohi ns. perinteisin verkkaisin menoin. Ainoa poikkeus päivärytmistä oli kellarin ikkunan sulkeminen talveksi, jotteivät lahjaksi saadut potut, pari saavillista melodia ja korvollinen nicolaa, paleltuisi. Koskelan Joonas näet oli pelotellut talventulosta jo nousna viikolla.

YLE Areena - katso!

Nyt sunnuntaiehtoona tv-hiihtojen jälkeen istuskelee kiikkustuolissa ja pyörittelee päätään myötäillen.  - On se kamalaa. Kamalaa se on.

Kuten näemme, kyllä OE myös televisioon turvautuu näin syysmyrskymyöhällä, kun pimeys on sammuttanut valolta voiman; keväisin on sitten kaikki ihan toisin. 

Katseli Onni perjantaina myös Sannikkaa, enempi katseli kuin kuunteli ja eikä ollut tuntea avaruusmies Esko Valtaojaa laisinkaan: partansa oli lipannut positiivinen mies; nytpä hymykin kuoppineen paremmin erottui. Tuntui siellä istuvan joku kiivaammin käyvä nainenkin, vaan ei Onnimme kiinni saanut aiheesta, ymmärtänyt juurikaan mistä puhuttiin, niinpä pintapuoliseksi jäi ja uutisten odotteluksi koko homma.

Rasismin Onni kuuli ja tunnisti, vaan sitten kun jostain wokesta ja cancel-kulttuurista riitautuivat, oli Onnin aika istahtaa omiin aatoksiinsa, kunnes Esko päästi suustaan ruman sanan, joka ei ollut rumarillumarei ja josta sitten pyhänseutuna on noussut myräkkä, tuima kuin tulevan viikon lumipyry.

"Afrikan tähti ja Peppi Pitkätossu", sanoi Esko. Ja muuta ei tarvittu. Rähinä oli valmis. Mentiin sinne kielletyn sanan puolelle, sanan josta ei olisi saanut sanoa kuin ensimmäisen alfabeetan. 

-Vitunnii suap näköjään televisossa ja ratiossa sannoo murjauttoo, muttei sitä, huokaili Onni ja jätti koko asian silleen tältä illalta.

 

Jääkaapille olisi hiippaillut ja kinkkusiivun silipassu ruispalasensa päälle, jos olisi tohtinut. Vaan eipä uskaltanut. Sen verta sentään muutostuulissa mukana - myötätunnosta, tämäpä meidän kaikkien tuntema miehenpuoli. Onni Eläkeläinen, kalvakan valkoinen heteromies, eläkeläisbuumeri. Edes hetken myötätuntoinen, tämän pimeän marraskuisen sunnuntaiehtoon. 

 

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Eeva Kilpi: Valkoinen muistikirja

TV-uutisnimiä - topkymppi

Kari Lumikero - kuva Lari Järnefelt. Tammi

Lumikero Kari yksi parhaista topkympissäni, kun heittelen uutisnimiä. Ja se miksi moinen heittely, johtuu Lumikeron uusimman Tätä en vielä kertonut - uutismiehen tilinpäätös -kirjan tiimoilta mietiskely: ketäs niitä muita on ollut ja on? 

Monenlaista yrittäjää. Mutta niistä viis, kun eivät listalle yllä.

Jussi Himanka New York poimitaan uranuurtajana listalle, kuin myös Ja täällä Aarne Tanninen Washington. Pasi Rutanen tietysti - hänhän muistutti sitä tv-sarjan The Long, Hot summerin pääesiintyjää. 

Siihen väliin Lieko Zachovalová Prahasta ja Neuvostoliiton panssareista.

Erkki Toivanen, ilman muuta, Lontoosta. Knud Möller Kööpenhaminasta rimaa hipoen.

Kolme enää mahtuu joukkoon, voi harmi harmi. Ja nykyiset ynnä NL/Venäjän kirjeenvaihtajat kokonaan läpikäymättä! Aika pahasti ajasta jälkeenjäänyt titteli: kirjeenvaihtaja.

Iida Tikan otan joukkoon, jos ei muuten niin ihanan ja tutulta kalskahtavan nimensä tähden sekä koko Ameriikan.

Vielä kaksi marjaa, niin ämpäri on täynnä. Parasta laatua.

Ruotsista toinen, ehdottomasti ja tietennii: Kirsi Heikel, se Merja Kyllösen tantraseksikyselystä kuulu. Löytyy lämpöä jos särmääkin.

Ja sokerina pohjalla: Erkka Mikkonen, Venäjän lähettiläs, jonka äänessä on jotain maagista hehkua ja olemuksessa kissanpoikaa. Saas nähä, milloin Lukashenka pöläyttää miehen pois V-venäjän ja Puolan rajalta tiehensä 'pötyä' puhumasta.

Siinäpä he, yksin laskien kymmenen.

Keitähän kaikkia päteviä pasimyöhäsiä ja anttikurosia jäi yli odottamaan, josko kymppilista päivittyisi, kunhan listanlaatija raaputtelee muistiaan taikka muuttaa perustelujaan?

Haastattelusta

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Lukemassa

Hitaasti etenen (muita välillä lukien)

Helismaata, joka alkuaan Helenius Reino Vihtori (1913-1965). Lahtelainen latoja, keskikoulu, kunnes alkoi ehtymätön runosuoni pulputa, vaikka kuinka kriitikot yrittivät tallata takaisin lähteeseen:

"Törky on törkyä." -Eugen Terttula Rovaniemen markkinoilla -filmistä.

Suvantoa kiuruvetisen Heidi Jaatisen. Vahvaa pitkää epiikkaa, elämää syrjäisessä Suomessa 1918 -1927. Mannerheim oleskelee Runnilla, missä tapaa kaksi veljestä, pitäjän vauraimmat ja lihavimmat isännät. Toinen silti toisen rinnalla kevyt keijukainen, ei kahta sataa vielä täynnä, toinen 240 kg; Tuurelle riittää kahden vyön jatke, Ananias tarvitsee kumpunsa ylle kolme vyötä. Presidentti torppaa Mannerheimin etenemisen, Ritavuori tapetaan. Juhani Ahoa haudataan. Suojeluskunta ja työväki yhä vastakkain.

Vauras ja laaja on toisissa naimisissa olevan Tuuren tila, Koski, ja runsaslukuinen talonväki:

"Tuure heilautti kättään. Väkisin hän kuristi kulmiaan. Kalle hiljeni, koko tupa pidätti hengitystään. Tuure katsoi heitä, lattialla Aarne ja Viljo, jotka olivat leikkivinään puuhevosilla, kuuntelivat tarkasti, Jussin Aulis ja Hilma samoin, jopa pienet Uolevi ja Pentti olivat lakanneet tuhisemasta, Tauno ja Hilja seurasivat tilanteen kehittymistä valppaina ja ruotimummojen sukkapuikkojen kilinä oli vaiennut. Suurisilmäinen Eino, aikamies jo, istui hievahtamatta penkin päässä, Viipurin lääkintäupseerikurssiin sotkeutunut Eino. Tuuren kysyvään katseeseen tämä nyökkäsi tuskin huomattavasti. Paavo ei ollut paikalla, oliko hetki valittu tarkoituksella niin, toisaalta mitä vastaan sanomista tällä olisi ollut, päinvastoin. Ei paikalla ollut Liisaa, Marttaa tai Hannaakaan, eikä se näille kuulunutkaan."

Tuuren Stiina on myös paikalla ja Jussin Alma. Jaetaan taloa ja saadaan silti kaksi hovia. 

Kyllä heissä ainesta kirjoihin pantaviksi Jaatisella. Ja muistettavaa lukijalla, kuka kukin on ja millainen. Harmi kun se ensimmäinen osa Koski jäi lukematta, vaan ehtiihän tässä nimetkin oppia ja luonteenlaadut, solmukohdat tajuta, ennen kuin kaikki kahdeksatsadat sivut on luettu. 

Laimeampaa Pohjantähteä, olisiko puolueettomampaakin kuin Linnalla; Linnan räväkkyyden Jaatinen korvaa sanaisella, aaltomaisella kilpimäisellä kerronnalla - kaunokirjallisemmin.

  

Jostain kumman syystä käy mielessä: tästä muuten nuo buumerinpuhujat eivät saisi mitään tolkkua, vaikka murretta kirjailija vältteleekin, eivät ymmärtäisi höykösenpölyä möljästä, mykyrokasta tahi muista muklautuksista, termeistä ja asioista, joilla yhä kansakunta ravitaan.

Katujen asfalttikulmilta on helpompi sometella toisarvoisia kuin liejuisilta teiltä ja poluilta:

"Tildan uudet varsikengät juuttuivat saveen. Tämmöinen liejukko keskellä kylää, Tilda sadatteli huiviinsa. --- Tilda aukoi leukojaan, kiskoi käsillä turhaan kenkiä savesta, kuuli, kuinka lasi pirstoutui rikki liikepihan puolella. --- Hän yritti jälleen nostella jalkojaan, mutta ne irtosivat kengistä pikemmin kuin kengät savesta. Pitäisikö hänen kuoria villasukat jaloista ja astua liejuun? Kori käsivarrella hän kohotti toisen jalkansa ja tarttui sukkaan, vain kuullakseen takaa naurua: - Kurkiko se nostaa koipea keskellä kylää?"

Höh! aika aikaansa kutakin.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kun isällä ei mene hyvin

ja juhlapäivinä vielä huonommin

Ensin menee hyvin ja leikit lasten kanssa kutkuttavat, naurattavat, hykerryttävät - ilo ja riemu ylimmillään silloin kun seinäkellon luukku aukeaa ja käki ponnahtaa kukkumaan. Tanssituttaa isä-Armasta Jussinsa ja Irmelinsä kanssa, äiti-Marianne seuraa sivusta.

linkki

Sitten tulee joulu, ja jouluaamun valjetessa kaikki ankeus:

"Talossa on hiljaista. Kuusi on kaatunut. Lahjat ovat hajonneet. Sohvapöytä on likainen. Lattialla on verta. Armas istuu lattialla. Nallekarhu on Armaksen sylissä. Armaksen otsassa on haava. Armaksen kasvot ovat veressä." Marianne tulee laukku kädessään lastenhuoneesta.

"Nyt lapset vaatteet päälle, lähdetään!" Marianne huutaa lapsille. Mariannella on mustelma kädessään."

Olemme ylittäneet tarinan puolen välin. Perheidylli on murskattu jo tätä ennen moneen kertaan. Isä-Armaksella on ollut liian ankea ja orpo lapsuus, sieltä kumpuaa kaikki tämä kaaos.

Yksin hylätyksi jääneenä ei koita armas aika, vaan Armaksen on aika kuunnella totuus lääkärin suusta:

"Meillä on syytä epäillä, että teillä on pahanlaatuinen skitsofrenia, herra Kekki. Tämä selittää kaikki aistiharhat ja myös epävakaan käytöksen. Paperien mukaan teidän isällänne, Johanneksella oli myös kyseinen sairaus."

Ilmankos tomaatit puhuivat ja moni muukin kumma.

Jose Martin kertoo karun tarinan, jonka kieli on lapsellisen yksinkertaista. Lauseet lyhyet. Ymmärrettävät. Helppolukuiset. Satumaiset. Kaikesta huolimatta itse tarinan lukeminen tuottaa tuskaa: niin paljon traagisuutta näin lyhyessä kertomuksessa.

Hyvästi Armas, Kirjokansi 2021, on pienoisromaani, päältä päin kevyt ja pienikokoinen, pehmeäkantisena taipuisa ja vähäsivuinen teos, joka on todella kaikkea muuta mitä päälle päin näyttää. Se on mielisairauden kuvaus kuplan sisältä katsottuna. Vaikuttava. Hervoton ja herpaannuttava yht'aikaa. Raju. 

Ei kevytkenkäisille eikä heikkohermoisille.

Eikä kirjan kirjoittaja Jose Martin ole se Kuuban kuulu kirjailija-kansallissankari José Marti, vaan tämä joensuulaistunut hesalainen naturalisti: 

Jose Martin (s. 1994)

PS

Hyvää isän/isäinpäivää!

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Alfabeetta-lehti* revittelee Nenäpäivästä

α & β

kuva: nenäpäivä.fi

Ylen Nenäpäivä-lähetys 
oli kuin Marinin käsikirjoitus!

Buumerit unohdettiin

Musa suunnattiin nuorisolle, joka kaukana tv-ruudun ääreltä - huom! perjantai-ilta!

Missä varttuneempi laulajakaarti? Korisevat sun muut Voutilaiset!

 

Rahakas ikäväki ajettiin pois ruudun ääreltä menolla & melskeellä

Eläkeläiset kyllästyivät ja kellahtivat kesken kaiken nukkumaan

Kulissit kiilsivät Väki välkehti - Nälkä ja puute kaukana studiosta

Jossakin välissä uutisissa Mykkänen vaati raja-aitaa itärajalle

Lopuksi pistettiin tanssiksi ja tykitettiin paperisilppua bailaajien päälle. Ylimmillään

Ilo 121121 olI 

Hoh-Hoijjaa!

*= eläkeläisten ääni

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Pentti Linkola - Jumalan hullu

jurodivyi

"Linkolaa on sanottu hovinarriksi, mutta minä menen pitemmälle - kaikella rakkaudella haluan kutsua häntä hulluksi. Kutsun häntä nimenomaan Jumalan hulluksi." AJ

7.12.1932 - 5.4.2020
      Helsinki - Sääksmäki
     

Pehmeni Pentti loppua kohti. Liittyi takaisin kirkkoon 2011. Puheet väkivallasta olivat kummunneet epätoivosta, kun muuta keinoa ei maapallon pelastamiseksi ollut löydettävissä ihmisen typeryyden takia. Väkivalta-ajattelu hiipui vähitellen ja tilan valtasi mystinen pyhyys.

Voi olla että latistan, mutta tuonkaltainen kuva jäi Linkolasta lopetettuani Anneli Jussilan kirjan Pentti Linkola ja minä - elämää toisinajattelijan kanssa, Minerva 2021, 221 sivua.

Pentistä tuli tavallaan Franciscus Assisilainen: "Hänellä oli myös tiloja, joissa ilmeni mystisen haltioitumisen piirteitä." Ja Jussila jos kuka Linkolan asuinkumppanina neljän vuoden ajalta ja ystävänä kolmenkymmenen vuoden ajalta tuntee Penttinsä 'meiningit'. 

Jussila kertoo asioista jotka yllättävät, kun ei se mies näistä julki huudellut, ei ainakaan sillä totuuden torvella puhallellut millä raskaita puhalteli, mm. tällaisia: "Linkolan luona kävi usein Jehovan todistajia koko 31-vuotisen ystävyytemme ajan, mikä alkuun hämmästytti minua, ennen kuin jäin kuuntelemaan näitä keskusteluja." 

Ainakin konkreettinen aseistakieltäytyminen, vaatimaton elämäntapa ja vähälapsisuus viehättivät jehovalaisissa Linkolaa. Tutustuminen ja keskustelut teologi Pauliina Kainulaisen kanssa syvensivät ja kirkastivat hänen uskoaan pyhyyteen. Kainulaisesta tulikin hänen 'hautapappinsa'.

Muutakin toivoa toivottomuuteen oli syntynyt siinä vaiheessa kun Linkola porukoineen perusti vuonna 1995 Luonnonperintösäätiön, jonka ensimmäisessä hallituksessa toimivat Linkolan ja Jussilan (varajäsen) lisäksi Anto Leikola ja Otso Ovaskainen sekä - kuinka ollakaan! - eilinen Eeva Kilpi. Sittemmin säätiön tukiyhdistykseksi perustettiin IMY, Ikimetsän ystävät ry. Pian päästiin pelastamaan edes palanen maankamaraa koskemattomaksi suojelualueeksi, kun Saaren pitäjästä Akanvaarasta hankittiin 25 hehtaarin maatila.

 'Kalat tavallaan muuttuivat metsän puiksi - järvi metsäksi.'

Siitä metsät laajenivat.

Vuosien mittaan varoja on kertynyt useita miljoonia euroja alueiden hankintaan; viimeisen tilinpäätöksen jälkeen, jonka Linkola ehti nähdä, veti miehen hiljaiseksi toistelemaan: "Tämähän on suurenmoista, suurenmoista!" 

Usko ihmisiin oli palailemassa.

Jussilan kirja tuo hyvin esille Linkolan elämän tulokset ja inhimillistää Linkolan ihmiseksi, jolla on ihmisen tarpeet vailla kuluttavan konsumeristisen nykyihmisen tarpeita. 

Jos vielä tämän kirjan jälkeen jää aukkoja Pentti Linkola -kuvaan, sopii lukea täydentäviä kirjoja. Jussila itse painottaa paljon Kauko Kämäräisen näkemyksiä Linkolasta ja hänen kirjaansa Linkola oikein ajattelija, Määrämitta 1992. Samoin Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseet, Savukeidas, 2007, löytävät Linkolan. Kainulaisen kirjat Missä sielu lepää, Kirjapaja 2010, sekä Metsän teologia, Kirjapaja 2013, selventävät mitä kohti kannattaa kulkea. Ja tietysti joukkoon mukaan Schweitzer, Thoreau, Tolstoi ja Rousseau.

Kulkea mieluummin niin kuin Pentti Linkola rajanpuoleisessa Karjalassa kerrankin koko habituksellaan muihin ihmisiin sulautuen: "Useitakin kertoja Penttiä luultiin paikalliseksi. Hän kulki virttyneissä, ajan patinoimissa vaatteissa puukko vyöllä, hatunreuhka päässä, 1950-luvulta peräisin oleva reppu selässä ja kesäparrassaan."

Entä hetki Aunuksessa matkalla Äyräpääjärvelle kesäiltana kun jo 'aunuksenpunainen taivas rusotti hieman melankolisesti suurten puiden takana':

"Joki teki mutkan, ja siinä meitä kohtasi näky - kalastaja, hiljainen harmaisiin vaatteisiin pukeutunut onkija, joka voisi lierihattuineen olla vaikka sadan vuoden takaa jostain Turgenjevin romaanista tai maalauksesta. Puulämmitteinen samovaari ja hiipuva nuotio... Savu kohoili, musta tee tuoksui.

"Dobrij vetser, gaspadin", hän tervehti Penttiä kunnioittavasti. Minulle pieni nyökkäys. Mies tarjosi meille teetä kuhmuraisesta emalimukista, jonka Pentti otti vastaan. Tällä kertaa hän oli kohtelias, vaikka ei muuten välittänyt lämpimistä juomista. Tilanne vetosi niin syvästi hänen kaikkiin esteettisiin vaistoihinsa."

 omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Ks. myös

Kylänpään Linkola

+

Alénin Linkolan soutaja

Eeva Kilpi rinnan Tanssii tähtien kanssa

Eevaksi on hän ajansaatossa kodistunut, oikeastaan Ievaksi omassa mielessä. 

Kummia nämä Kilvet! On tainnut käydä omassa ränkingissäni näin: miessarjan voittaja - Volter Kilpi; naissarjan voittaja - Eeva Kilpi. Kummatkaan eivät kumminkaan alunperin Kilpiä: Volter Ericsson, Eeva Salo.

Tänään otetaan Eeva käsittelyyn, oikeastaan Eevan uusin julkaistu kirja Valkoinen muistikirja, WSOY 2021. 

Tai oikeastaan ei tänään, sillä toissa iltana kiähnäsin Eevan kyljessä eli luin uusimmaisen, jossa hän kirjoittelee muistiin viime vuosituhannen viimeistä puolta vuotta, siirtyy uudelle milleniumille komeasti 71-vuotiaana.

Näin sunnuntai-ilta Eeva Kilven seurassa eteni, TTK  jäi toiseen huoneeseen ja kirjoittelin hirsiseinän takana muistilappuselle:

• klo 20.03 - violettiperhoskantinen Valkoinen muistikirja: 3:s muistikirja; ed. Sininen mk, Punainen mk ilmestyivät 2019 
• (omaa pohjustukseksi:) jos kolmevitonen pääministerimme ei aina jaksa pysyä roolissaan, vaan antaa palaa lokeroiden itsensä oman ikäluokkansa seuraan...
• s.15  nykymies (kehuu!)
• s.17 "nykyihmiset ovat alkaneet elää vanhoiksi" YKSINÄISYYS
• 30  avohakkuut - JÄRKYTYS
• 31  "2 yötä ilman UNITABL."
• 33  '24.9. sydämentykytyksiä'
• 39  "SURU ON MINUN SAIRAUTENI."
• 41  UNIA
• 46  VESA KUOLI?
• 47  TALVIRENKAAT
• 51  MITÄ ELÄMÄ ON kysymyksiä - vastausyrityksiä
• 52  "minuus ei lopu koskaan"-  PAKOKAUHU
• 58  VESA ON POIKA, kuollut
• 78-sivun matka on päättynyt. klo 20.48.

Siinä lyh. muistiinpanot, so. Eevan puolivuotinen pätkä elämää vuosituhannen vaihteessa kansista irrotettuna. Jää hautumaan; ne apuna puserran aikanaan Kirjavinkkeihin kirja-arvion Valkoisesta muistikirjasta ottaen huomioon tietenkin 93-vuotiaan kirjailijan koko komian tuotannon. Kumma kyllä: pitkällä uralla ei ole hittiä, josta muistettaisiin. Tamaraa ehdottaisin.

TTK-jytkeet seinän takana sen kuin jatkuivat. Kun loppuivat, kysytytti: - Joko se jalakapalloilija putos?

Geni

  omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Kuolinsiivous-allakka

Pitkä tie kustannetuksi kirjaksi

Lahjakkuus ei riitä, keihäänheitossakaan; tarvitaan ne 10 000 toistoa, ja sitten alkaa sujua - jos on lahjakkuutta kyllin.

Olen seurannut Katri Siskon kirjoittajan taipaletta sivusilmin kahden omakustanteen kautta: 

Lue vinkki 30 ennen 30   ja sitten  30 jälkeen 30

Nuo kirjat ovat olleet kaukana kaukana omilta lukuriistamailtani, silti olen ne lukenut.

 

Silti? = 

a) verestänyt nuoruusvuosiani; b) moderni opettaja/koulumiljöö; c) synnyinseutu Pohjois-Karjalassa; d) sujuva kerronta. 

Siis =

olen odottanut, koskahan Katri Sisko, lahjakas kun on, pääsee siirtymään asiaan eli kiinnittymään 'kunnon' kirjalliseen kenttään.

Ja katos vaan:

Tulossa ollaan!

Noin kertoo Otavan kevään 2022 kirjakatalogi, kuin myös KS itse blogissaan Kirjoittamisen kepeä sietämättömyys. 

Samalla kustannetuksi kirjailijaksi muuttuessaan on aika jättää nimmari ja astua Katri Sisko -pseudonyymin takaa omaksi itsekseen eli Katri Kauppiseksi.

Harjoitus ja hikinenkin hionta omakustanteineen on tuottanut tulosta. 

Onnittelen!

Laakson linnut, Aavan laulut -kirjan valmistumisprosessi on ollut pitkä, ja se on luettavissa nyt 21-osaisena Katri K/S:n kotisivulta: Kuinka kirja syntyy.

Nyt vain odottamaan sietäviä sekä kepeän sietämättömiä kirja-arvosteluja. 👊👍👊😋

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Synttäreillä puhallettiin

kynttilät. 

- Ukila se männöö pitemppään. 💃

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Iso vonkale haavissa?

Kai. Ettei vaan piru merrassa?

"Jalat kipittivät. Kyökistä pääsi kammareihin ja lämpimän puolen tupaan, jonka seinät oli meitattu ja vaaleiksi maalattu, vierustoja kiersivät leveät penkit ja sängyt, ja keskilattiaa vartioi nälkää pidempi pöytä, ja silti sai olla ainaisessa jännityksessä, josko ruokaa oli laitettu tarpeeksi. Yllin kyllin. Juuri se, jättiläismäisen miehen ruokkiminen, oli Stiinaa kalvanut ennen Koskelle tuloa, vaikka oli hän pärjännyt, saanut katsotuksi miehen ja miehen lasten tarpeet, ohjannut palkollisia."

-  Mitenhän olenkin voinut hukata ekan! Meno sentään jo kuin Volterillani, ihanteella. - Eikös tuo ole kuin osa Alastalon salia ...

 -  No, rauhoituhan jo ja ala jo viimeinkin haavia/haavata. Josko vonkaleen nostaisit.

"Vaappua tansseista tansseihin tuli olalla kannokoissa. Oliko hän tärähtänyt? Tyystin menettänyt suuntansa? Toinen toisensa kannoilla pimeän täyttämillä poluilla, missä edellisen kulkijan lyhty välkkyi. Rimppaa, patespaata ja vanhaa piikaa. Mitä eilisiltainen poika oli kuiskannutkaan korvaansa: Päästä irti, anna mennä, vasikka!"

Nikotuttaa, ihmetyttää: 

- Miten tämä kirjailija on voinut jäädä väliin, uskomatonta und nicht zu glauben! 

Ja nyt sitten alussa rämmin kuin suolla eksyksissä, korvia myöten upoksissa, noiden nimien kanssa. Kun on jäänyt lukematta Koski, maatarinan ensimmäinen osa. 

Sen se tekee kun aloittaa romaanisarjan toisesta osasta.

 

Miten vahvaa tekstiä! Huumaavaa maalaissukutarinaa, kuin Linnaa, Wuolijokea ja mitä näitä nyt on, yhteiskunnallista. Haanpäätä laveasti.

Heidi Jaatisen Suvannossa, Gummerus 2021, tässä melomassa, nimensä vastakohdassa - kaikkea muuta kuin tyventä tässä väinässä.

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Luonto

Joskus tulee kirjoitettua ihan älykkäästikin, muttei täällä, vaan toisaalla, eli yhden maisterin kanssa, jonka kanssa on kansakoulut ja oppiskoulut käyty ja koluttu kävellen, pyöräillen ja lopulta lukioaikoina jo autoillen.

Lapsuudentiemme erosivat, kun minä menin luontoa tutkimaan tykin kanssa Paloaukealle, sinne missä Väinö Linna pyöriskeli sotaan lähtiessään, ja hän pyssy olalla tömistelemään tannerta Kollaan perinteitä vaalivaan Kontiorantaan. Samassa sotilasläänissä toki vielä pysyimme.

Tarpeettomiksi on osoittautunut sotakoulutuksemme: sodat ovat sotimatta yhä meidän osaltamme. Ja ruotsalaisen kansanosan puolesta toimineet ministerithän lakkauttivat lopulta molemmat kasarmipaikat tarpeettomina saatuaan meidät kaksi koulutettua idän uhkaksi. 

Vaan sepä siitä luontoretkeilyvuodestamme. Tämän jälkeen meistä muokattiin kaupunkilaisia, kun noita korkeampia kouluja ei maaseudulla ole. Tampereella koulutettiin kirjastoalan osaajia - sinne hän, Joensuussa opettajia - tänne minä.

Alkoi kirjeenvaihto, josta osa luettavissa tästä.

Sitten astuivat vaimot kuviin, ja koitti parinkymmenen vuoden kommunikaatiotauko: voihan samat asiat vatvoa suullisesti lähietäisyydellä jonkun muunkin kanssa. Mitä sitä postimerkkeihin rahojansa tuhlaamaan. Ystävyyshän säilyy joka tapauksessa, tapasi tahi ei.

Siinä tahollaan toinen kirjoitti kirjan jos toisenkin, ja toinen arvosteli kirjan jos toisenkin, kun ei kirjan kokoojaksi ollut, tosin ei yritystäkään.

Kun Puruveden kalastajat oli tuloillaan, oli aika taas kohdata nenäkkäin; siitä alkaen viikoittaiset mailit ovat lennelleet puolin ja toisin. Tämä viimeksi tullut Luonto-maili, napsahti sitten kohilleen, sillä samaan aikaan oli luennassa juuri sama aihe: Luonto.

Minulle ikirousseaulaisena ei tuota vaikeuksia määritellä luonto: lukee rousseaut alkaen Émilestä, Yksinäisen kulkijan mietteet sun muut, ja varsinkin Tunnustuksia (Les Confessions), jos haluaa oikotien. Siinä se ja täts it!

Monelle nykyeläjän iholle luonto on tuntemuksena kokematon, varsinkin aito ja alkuperäinen luonto - jo pelkkänä käsitteenä väärä. 

Sanan väärinkäyttö hiertää ellei peräti kyrsi ja puistata luonnossa eläjiä, ikisystävääni nyt, siinä missä Pentti Linkolaa aikanaan.

Lainaan loppuun molempia vertailtavaksi, saatuani luvan maililainaukseen Reijolta; Linkolalta olin jo saanutkin eli Anneli Jussilan uusimman kirjan Pentti Linkola ja minä - elämää toisinajattelijan kanssa*  Minervalta, josta kirjan tilasin arvioitavaksi. 

"Minun mielestäni luonto-sana pitäisi jo kuopata ja meitä ympäröivälle vielä rakentamattomalle alueelle tai olomuodolle pitäisi keksiä uusi nimitys. Luonto sanan rasitteena on uskonnollinen käsitys siitä, että joku on sen "luonut"; sana siis kantaa yliluonnollisen jumaluskon taakkaa." RP - mailista

 "Luonto on yhtä vaikea sana kuin jumala. Mitä luonnolla tarkoitetaan, mikä oli Linkolan luonto? Hän ei hyväksynyt sanan vesittämistä, jota jotkut harjoittavat kutsumalla kaikkea luonnoksi - ihminen tekniikkoineen olisi tämän näkemyksen mukaan myös luontoa. Silloin kaikki on kaikkea, eikä mikään ole mitään. Tämän verbaalisen temppuilun "luonnon" kanssa hän ironisoi mestarillisesti esseessään Talaskankaan ikimetsä. --- Luonto ei ole sama kuin ympäristö. Ympäristöhän voi olla täysin tuhottu maisema kaivoksessa, se voi olla umpikuja, kokonaan ihmisen luomatekninen puite. --- Ympäristö on hajuton, mauton, hengetön. --- Hän puhui elollisesta luonnosta, alkuperäisestä, josta ihminen on erottautunut. Ihminen ei ole yhtä kuin luonto. Ihminen on luonnosta lähtöisin ja luontoa vastaan kääntynyt. Luonnon ilo näkyy monimuotoisena ja runsautena, ja ihminen lajina tukahduttaa tämän ilon." AJ/PL - kirjasta*

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä