Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Lahja-kirja

Vihon viimeksihän sitä nyt nykykreikkalaiselta elämänohjeita onkeensa ottaa!
Paikalliselta hjallikselta?

Siinä ensimmäinen ajatus pyörimässä tässä laiturinnokassa liikemies Stefanos Xsenakisin Lahjaa rapistellessa. Mies pahasti ylivarojen eläneestä EU-säännöistä piittaamattomasta Välimeren maasta jakamassa neuvoja, miten elää inhimillisesti.

Aikoihin on eletty, kun joutuu epäilemään Sokrateen, Platonin, Aristoteleen maan nykyneuvonantajia, elämänohjeiden jakajia! Auta muu kuin huutomerkein vahvistaa epäuskoaan.

Tuossahan tuo Stefanos meille
virnuilee hyvät neuvot jaettuaan.
Osoittautuu Stefanos kuitenkin inhimilliseksi mieheksi. On lopettanut liikemieskiipijä-uransa ja perustanut voittoa tavoittelemattoman Yes, I can -järjestön, joka opettaa elämäntaitoja lapsille.

Tässä Lahja-kirjassa, jonka alanimenä on Miten nauttia elämästä ja nähdä ihmeitä kaikkialla, Xenakis palaa elämän alkujuuriin ja kertoo lyhyin kertomuksin elämän perusasioiden ihmeellisyyksistä, jotka harmi kyllä muuttuvat itsestäänselvyyksiksi. Ne menettävät toistuvina jokapäiväisyyksinä ainutlaatuisen arvonsa, emmekä osaa niistä lahjoina iloita. Näin:

"Heräsin aikaisin. Makasin lämpimässä sängyssä puhtaissa lakanoissa. Nousin ylös, ja jalkani pitivät minua pystyssä. Ne tottelivat jokaista käskyäni. Jalkani veivät minut kylpyhuoneeseen. Avasin hanan ja nautin puhtaana ryöppyävästä vedestä."

Stefanos aloitti Ihmeiden päivä/muistikirjan pitämisen: "Ihmeiden muistikirjasta tuli kamerani." 
"Kauneutta oli ollut ympärillä aina!"

Merkintä jokaisen päivän lopuksi.

Tässäpä laiturin nokassa alan uskoa Stefanokseen - vaikka kreikkalainen onkin. 😃😄

Siksikin, koska tein tuota samaa kymmeniä vuosia lenkkipäiväkirjoja raapustellessani.

Gummerus 2021
Kirjavinkeissä

maanantai 28. kesäkuuta 2021

Kävi köpelösti

Juhannusajelu loppui heti alkuunsa. Puolipeninkulmaa poljettuamme Ilovaaran suuntaan alkoi kummallinen ääni edestä, vähän kuin entisajan pyykkipoikaräpätin olisi kiinnittynyt etupyörään.

Ilmahan sieltä suhisi ulos kiihtyvällä puhinalla.

Eipä muuta kuin jätä pitkäpyörä Pepen tienhaaraan ja lähe kävellä läpyttelemään kärrinhakuun. 
Vaikka vitonen nyt matka mikään pyhäisenä päivänä hyvässä seurassa auringon helossa.

Ja oisko edes kertomisen arvoinen jokin tandemin kuminpuhkeaminen; vertaapa sitä vaikka eiliseen Tour de France -rytäkkään: video
Tahi koko vastoinkäyminen maa-ilmallisiin-murheisiin.

Tuossapa tuo raato lahtipenkillä makoelee ja
kohtalonkouraa oottelee.

Kirjavinkeissä

perjantai 25. kesäkuuta 2021

Ju-han-nuk-seksi

suursiivous - talo yltäpäältä kuurataan

Aivan aluksi: katolle Hän kiipeää


Sammalvuoteen kaapii katolta, jottei se oravaisenpahus asettuisi öisiä unia häiritsemään.
Posthumanismi ei siis täysin ole vielä kotoutunut, asettunut kiipiijän sisimpään olemukseen, vaikka sitkeää ja hellittämätöntä yritystä on vuositolkulla siihen suuntaan jatkunut, kamppailua käynyt Hän. 

kyllä sammallämpärekin lopulta irtoaa

🐦 🐶🐼  🐦 🐶🐼  🐦 🐶🐼 🐦 🐶🐼 🐦 🐶🐼 🐦 🐶🐼 🐦 🐶🐼 🐦 🐶🐼🐦 🐶🐼

Hyvät 
          mittumaarit 
                     kaikille! 





Kirjavinkeissä
Tänään: Väinö Linna: Tunnettu ja Tuntematon

torstai 24. kesäkuuta 2021

Kaksi erilaista nuorta kirjailijaa

Kirja-lehti tuli. Lehden nimellä kulkee, vaikka enemmän kirjaa paksuudellaan muistuttaakin. Mielenkiintoista ilmaista luettavaa nokko. Ainakin puolet menee luettavaksi.

Nuo kääntäjät* poimin ja varsinkin nämä kaksi nuorta miestä, joilla jo kirjailijauraa takana ihan kohtuullisesti: Nilsiän-poejjalla Antti Heikkisellä (s. 1985) varsinkin, ja mikä ettei myös muutaman teoksen kirjoittaneella oululaisella Miki Liukkosella (s. 1989). 

Ulkonäöllisesti luokittelen, huvittunneena, energisen Heikkisen armeijakelpoiseksi ulkoilmaihmiseksi, Liukkonen tuskin jaksaisi asetta olalle viedä, ulos mennä. Samanlainen rimpula on kuin Antti Nylén (s. 1973), jota kalpeena kuin haamu haastatteli mukavasti rupattelemalla mielenkiintoisessa tv-ohjelmasarjassaan Miki Liukkonen, sivullinen

Heikkisen bravuureihin kuuluvat elämäkerrat viihdemiehistä Juice, Jaakko Teppo, Kari Tapio ynnä kirjailijoista Päätalo ja Turunen kera liikemies Vieremän Ponsse-Einari Vidgren; maalaistollukoita kaikki tyynni. Siihen kun päälle pannaan romaaneista Pihkatappi, niin on siinä siunailemista kirjapiireillä. 👊

No tuostahan seuraa tämä: Antti 'maalitetaan' maalaiskirjailijaksi ja Miki luokitellaan intelligentsiaan kuuluvaksi lahjakkuudeksi, mitä hän varmaan onkin ja on

Kiireistä Heikkistä haastatellaan, kännyköitse, lehdessä; on muuten autolla liikkeellä, autolla jota on koeajamassa ja kotiin päin kulkemassa. Liukkosella ei ole kiire minnekään, kertoo korona-ajan tuomasta uudenlaisesta olemisesta:

"Mutta jos vuosi 2020 jotain opetti, niin tietynlaisen ihoakiristävän tylsyyden voittamisen keskittymällä yksittäisten hetkien sisäisiin ulottuvuuksiin, olivat tapahtumat sitten kuinka mitättömiä tahansa. - - - Sitä ikään kuin kiinnittää huomiota asioihin, jotka ennen tuntuivat niin triviaaleilta. 
Astioiden tiskaaminen, istuminen, ikkunasta ulos toljottaminen."

---
* Ei kadonnut käännettäessä
italiantaja Helinä Kangas, englannintaja David Hackston sekä suomentaja Kristina Rikman, joka on kääntänyt jokaisen John Irvingin teoksen. "John velvoitti minut 'elämään kauemmin kuin hän', jotta varmasti kääntäisin hänen tuotantonsa loppuun asti. En luvannut mitään!"

Kirjavinkeissä 

maanantai 21. kesäkuuta 2021

Otavan Värikasvio

BJÖRN URSINGIN "Fältflora"
Teoksen mukaan Suomen oloihin sovittaen toimittanut
Ilmari Hiitonen 1956

En aio arvostella - se se nyt vielä puuttuisi, että Linnén kimppuun kävisin!

Ihan vaan lustikseni kaivoin aitan periltä, kun pihan leinikit hakusessa. Liian matalia niittyleinikeiksi.  Nämäpä:

rönsyleinikki?










- Kahtosit googlesta, kuulen äänen sieltä suunnalta.

Vaan vanhan liiton mies ei tässä kohin sinne taivu. 

Aikani sivuja kääntelen, en hullua hurskaammaksi tule.



Hellitän: 
- Antaa olla. Leinikki mikä leinikki! Ei ne itekään nimeänsä tiedä.

Kirjavinkeissä 

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Maksamattomien laskujen mappi

 "Kun sain ensimmäisen työkkärin työttömyyskorvauksen, ostin itselleni Cumuluksen hotellipaketin, söin ja nukuin. Katsoin telkkaria ja kävin ilta- ja aamusaunassa ja nautin uima-altaasta."

Mies oli menettänyt pakkohuutokaupassa firman ja kodin ja siinä ohessa vaimonkin. Työkkäri ei aluksi huolinut firmanmiestä, sossu ei auttanut.

Kaikki 'loisto' oli kadoksissa, elämänhalusta puhumattakaan.


Luen J. K. Tammisen kirjaa Perintämies ei soita kahdesti. Minerva 2021. Suomen 1990-luvun lamasta.

Tai oikeastaan en enää lue, vaan muotoilen, työstän, taon siitä arvostelua tässä, vähän kuin seppä pajassaan. Valmis kirja-arvostelu on joskus aikanaan nähtävissä Kirjavinkeissä, kunhan aikani liemennän.
 
Taon soppaan laman syyt, syynsä sysissä ja sepissä: Oli liian vahva markka; tulivat ulkomaiset luotot; Neuvostoliitto hajosi; tavaroiden tuottaminen unohtui; nautintataloudessa ei muistettu tehdä työtä, polskuteltiin kylpylöissä kun olisi pitänyt työskennellä jne.  

Seiskasta, jo ennen kirjan lukemista, olen napannut leikkeen talteen, sillä aavistelin heti kirjan nimen nähtyäni, että juuri samasta menosta on kysymys: uusjuppius syntymässä - eikun rolexi ranteeseen ja estepelit alle!


Ensin autot, veneet, kellot - lopulta perskeikka. 
Siitä kertoo Tamminen, itsekin kaiken kokenut yrittäjä, lakimies, teologi, ex-konna, nyk. väitöskirjaa pomottamisesta tekevä tohtoriskokelas, joka on kirjoittanut konnuudesta puolentusinaa kirjaa Aarnioista sun muista älykkäämmän puoleisista rikollisista.

Totta kai käyn myös Minervan kotisivuilta tarkastelemassa, mitä kustantajalla on Tammisesta sanottavaa: pitkä on rikoskirjaluettelo!

Kirjaa lukiessa tehdyistä muistiinpanoista kaivan esille parit sitaatit, joissa haastatellut siunailevat:

"Onneksi minussa ei ole ainakaan enää isompaa viinavikaa, eli on pysynyt pää siltä osin kirkkaana. Omissa oloissa olen. Minulla on mottona: Rankkaa on ollut, mutta hengissä ollaan!"
"Loppulasku oli aivan järjetön. Onneksi maksamattomien laskujen mapissa oli tilaa. Sinne se jäi."

Siitä se hiljalleen sepän soppa kypsyy, arvostelu syntyy, kunhan aikansa takoo ja hämmentää.
Tavataan tarkemmin Kirjavinkeissä! 📢
Kirjavinkeissä tänään:


sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Itku pitkästä ilosta

Osaavat ne raavaat miehetkin itkeä!

"Hullutus ylimmillään näinä EM-jalkapallokisapäivinä. 
Vaan en minä silti jätä kisoja väliin, pelejä katsomatta, sillä taidettahan he jaloillaan tekevät, ja huutelen pukkipukkia!." hj eilen

Elämän ja kuoleman dramaattinen näytelmä siitä kehkeytyi: sotainto ja kiihkeys leikkautuivat kertalaakista poikki. Vastustajan pelaaja tuupertui kenenkään koskematta taistelukentälle. 

Draamaa roppakaupalla illallisessa EM-jalkapallo-ottelussa Suomen ja Tanskan välisessä leikkisodassa.

Mutta riittääkö Pauline Harmangen misandrialle todistukseksi toisenlaisesta maskuliinisuudesta? 

Katso ihmistä! 
Herkkyys on jokaisen ihmisen ominaisuus.
Josko oikeatkin sodat sittenkin olisivat vältettävissä?

Kirjavinkeissä  


lauantai 12. kesäkuuta 2021

Misandriaa

Alkutilanne: Hullun puolustuspuhe / August Strindberg. Tässä, ole hyvä! 
- no siitä ei hyvä seurannut.

Jatko: Miksi vihaan miehiä / Pauline Harmange. S&S 2021. Ole hyvä!
- no siitä ei hyvä seuranne.

Välissä 150 vuotta.

Ja noiden omaluentaisten kirjojen väliin mahtuu vielä varsinainen lukuelämys: Perhosten valtakunta -  / Heidi Liehu  (s.1967 - ) Sphinx Oy  =
"Manifesti viimeisestä tulevaisuudesta - 1137 s.!/1998  
Yksi parhaista tiiliskivistä, joilla olen itseäni muurannut, vaikuttaa vielä enemmän kuin Pekka Kuusen Tämä ihmisen maailma." KL-blogi 9.12.2009 /hikkaj

Harmange aloittaa enkunkielisellä Sylvia Plath -sitaatilla - vaikka on itsetietoinen ranskalainen - taustatueksi: "The trouble was, I hated the idea of serving men in any way."

Ärsyttää kuin pientä oravaa, niin kuin pitääkin, ennakkoon, hinku kuitenkin nähdä toisenlainen ellei peräti vastakkainen näkökanta tähän maailmalliseen melskeeseen ja kalisteluun.

Joten hoplaa!
 
Ennen kuin pääsen aloittelemaan kirjaa, luettelen suomalaisia miehiä, jotka maskuliinisuudessaan ärsyttävät minuakin: joukkueurheilijoista koko sakki faneineen, Jere Karalahti etunenässä, ranta-ahot, dannyt...

Vaan olkoot (ja vastahan jononjatkona olin minäkin kauramaitokorkkeineni), ja käännetään Paulinen pamfletista misandria-käsite esiin:
"Minulle, ja tässä kirjassa, misandria tarkoittaa siis kielteistä suhtautumista koko miespuoliseen väestöön. --- Ja kun sanon 'miespuolinen väestö', tarkoitan kaikkia cis-miehiä, jotka ovat sosiaalistuneet miehiksi ja jotka eivät kyseenalaista nauttimiaan miehisiä etuoikeuksia ---"
Eli se on just tuo lueteltu poppoo.
Hullutus ylimmillään näinä EM-jalkapallokisapäivinä. 
Vaan en minä silti jätä kisoja väliin, pelejä katsomatta, sillä taidettahan he jaloillaan tekevät, ja huutelen pukkipukkia!.

Onpahan tässä kisojen ohella toisenlaistakin jännitettävää: eli pystyykö Pauline Harmange puolensadan sivun Miksi vihaan miehiä -pamfletissa kiteyttämään tuhannen sivun Heidi Liehun Perhosten valtakunta -teoksen sanoman. 
Sama tasa-arvon sanomahan kummallakin, ylilyönneistä huolimatta. 

Kuva: Magali Delporte

Muistutukseksi mitä aikoinani Heidi Liehun Perhosten valtakunnasta kirjoitin KL-Joulukalenteriin päivämäärällä 9.12.2009:

Heidi Liehu, nuorena väitellyt (Kierkegaard-Hegel), käy tieteen yksipuolisen mittausjärjestelmän kimppuun, mittatouhuissa unohtuu puolet elämän mitasta mittaamatta: tunne. Emansipaatio, naisen alistaminen, patriarkaalisuuden ylivalta, matriarkaalisuuden vaje ja sen toisarvoisuus - kiinnostavaa. Mutta silti tuhannestasadasta sivusta yli puolet lukematta. Tuntuu että kaikki tarpeellinen on jo siihen mennessä sanottu, paljon toistoa toiston perään.
Yksi parhaista keskenheitetyistä kirjoista. (Kustantaja saa käyttää slogania vapaasti myyntipuuhiin.)
"Todellinen älyllisyys on todellista uteliaisuutta, joka hyväksyy tunteenkin tuomat uudet ajatukselliset maisemat." HL
ps 
2021 mennessä
Kirjavinkeissä 

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Pelastusarmeijaan

On tämä nettiryteikkö kuin viidakossa vaeltaisi, viidakkoveitsi tanassa. Veitsellä kulkureittiä puhkoisi: milloin mitäkin uutta pällisteltävää edessä - ennennäkemätöntä ennnenkokematonta.

Tänään taas raivataan palanen polkua livingstonena ihan huntturissa, kunhan nyt johonkin päin:
 
  1.  epressi.com 

     päivittäisen mailin kautta tänne:


  2. Pelastusarmeija 

     enpähän ennen ole tänne osunut, vaikka asunutkin kokoussalin yläpuolella.


  3. Ritva Oksanen - 82 v 16.6., haastateltavana: Yksinäisyys voimavarana - "Minulla on vielä paljon annettavaa."
     nainen, jota ennen oudoksuin, mokomakin Liehuva liekinvarsi, mutta sittemmin enemmän kuin suvaitsin - hieno juttelurupeama luettavissa (Oksasen kuva: Toni Kaartinen) 

  4. RO lukemassa ja lausumasssa komentaja Eva Klemanin Omin silmin -hartauskirjaa* 


      " Älä jätä sinua yksin -tekstissä minua koskettaa se, miten siinä todetaan, että yksinolo itse valittuna on miellyttävää, mutta pakkona miltei sietämätöntä. Miten se puhutteleekaan näinä aikoina, kun monet meistä ovat entistä enemmän yksin. Itse olen tottunut yksinäisyyteen, se ei ole minulle uutta. Se, ettei voi laskea kotiinsa ihmisiä, on ollut raskasta. Ymmärrän ihmisten näinä aikoina kokeman tuskan."

  5. *Niin kirjoihinhan se tämäkin viidakonraivausretki päätyi, Klemanin trilogiaan: Omin silmin, Nyt aamu tulee useammin ja Tänään elän.

Kirjavinkeissä 

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Ilmaisia teoksia luettaviksi

 Poesia.

Hämärästi muistelen, että, runoilija Hannu Helinin (1944-2015) kuolinkamppailua seuratessani hänen kotisivuiltaan, yhtenä harvana runoilijan ilahduttajana toimi Poesia, jonka kautta hän runojaan sai julki. Vai oliko asia just toisinpäin?

Joo, Poesia se oli, se henkireikä, vaikka sielläkin oma riesansa: 

"No, eräs pienisieluinen kustantamon kapteeni onnistui keväällä pilaamaan hieman loppuelämääni, varastamalla työni, kai se oli jokin kosto, koska hän vaati että minun on pyydettävä hänen entiseltä vaimoltaan anteeksi (ja mitä, sitä että mielestäni tämä ei osaa kirjoittaa runoutta)… herregud, jos minä olen sitä mieltä, minulla on oikeus olla sitä mieltä!"

Poesia on osuuskuntamuotoinen kustantamo, jonka keskiössä on monimuotoinen keskittymistä vaativa runous.

Sen kotisivuilla tällä haavaa seikkailen ja luen iloista sanomaa teosten ilmaisuudesta: 
pääsääntöisesti vapaasti saatavilla pdf-muodossa noin puoli vuotta ilmestymisen jälkeen

Ja miksi?
Maksuttomalla pdf-julkaisemisella tahdomme edistää taiteen tasavertaista saavutettavuutta, sen liikkuvuutta ja tästä syntyvää ennustamatonta hyvää.

Siksipä juuri minullakin tuolla Hikatuksen alla ingressissä tämä immateriaaliteksti:

IMMATERIAALIOIKEUDET eivät täällä päde, joten - kellä tarve yllättää - potun sisällön luvaton leyhäyttäminen on suotavaa.

Käykääs tutustelemassa Poesian toimintaan ja tuotteisiin: esim.

Löytyy sieltä Helinkin, mutta Helinin savuista kuussatkusivuista Ylisistä alisiin -jäämistöä, pdf, suosittelen vain meille, joilla on ruhtinaallisesti (keskittymis)aikaa.


Kirjavinkeissä - 
tänään: 
Kirsi Vainio-Korhonen
- Aatelisnaisia ja upseereita 1800-luvun Suomessa

 


tiistai 8. kesäkuuta 2021

Kone korvaa miehen

Lähti lapasesta omakehu heti aamiaispöydässä, kun F ei saanut kauramaitopurkin muovikorkkia kierrettyä auki, ja kahvimaito olisi jäänyt saamatta. Kahvi juomatta toiselta. 

Jos:

- Siinä tarvitaan voimaa! kehahti M ja väänsi naurahtaen korkin auki ihan tuosta noin vaan.
F:kös kalpeni. 
Ei pahemmin ihastellut - tahi kiitellyt. 😇

Harmi kun voimaa ei nykyisin tarvita mihinkään muuhun kuin maitotölkkien aukaisemiseen. Semmoiseksi on kuihtunut ainut miehinen valttikortti. 
Muuten kone korvaa miehen.

Paraskin voimamies! 
Hiljalleen hiipuva.


Kirjavinkeissä

lauantai 5. kesäkuuta 2021

Mies joka istutti puita

Toiseksi jää Onni Eläkeläinen tämän miehen kynsissä. 

Tämä mies on Elzéard, joka eli pitkän terveen elämän liki ysikymppiseksi, ja hänestä ekologisen elämän esikuvaksi kelpaavan lyhkäisen, 62-sivuisen, tarinan kirjoitti Jean Giono (1895-1970).

Ranskan alppimaisemissa Provencessa valeteli Giono nuoruudessaan, kilometrin korkeudessa nummimaisemassa missä maa oli autio ja tyhjä ja missä ainoastaan villi laventeli menestyi. Vettä vailla koko maisema. Tuulentuiverrusta riitti.

Janoinen vaeltaja kohtasi miehen, joka tarjosi leilistään harvinaista lähdevettä.

Elzéard oli vetäytynyt vaimon ja pojan kuoltua lammaspaimeneksi yksinäisyyteen elämään unelmaansa, istuttamaan puita. Tai oikeammin: ei hän puita istuttanut vaan puiden siemeniä; 100 tammenterhoa päivässä kolmen vuoden ajan hän oli jo 'kolottanut' maisemaan ensikohtaamiseen mennessä. Ainakin 10000 puuta oli päässyt kasvunmakuun. Ja edessä oli vielä kymmenien vuosien puiden istutuspuuhat samaan tahtiin. Tammea, vaahteraa, pyökkiä, koivuakin.

Onnellisempaa, tyynempää ihmistä kertoja ei iänkuun päivänä ollut tavannut: mies osasi nauttia elämän hitaudesta. Ruumiillisen työn kautta kummunnutta sielunrauhaa ei mikään järkyttänyt.

Kun vuosien jälkeen kertoja palasi linja-autossa 'erämaahan', rauniokyliin, ei hän ollut uskoa silmiään: elämä oli palannut seudulle.

"Kaikki oli muuttunut. Jopa ilmakin. Kun kävijää ennen tervehtivät kuivat ja rajut puuskat, tuulen henki oli nyt lempeä ja hyvältä tuoksuva. Vuorilla kuului kohinaa, niin kuin vesi olisi virtaillut, mutta se olikin tuulen ääntä metsien puissa. Lopulta, mikä hämmästyttävintä, kuulin aivan oikeankin veden äänen sen ryöpytessä keräilyaltaaseen."

Elettiin vuotta 1945, jolloin kirjailija tapasi Elzéardin viimeisen kerran. Monien monien neliökilometrien uurastus, metsittäminen, läheni loppuaan.

"Elzéard Bouffier kuoli rauhallisesti Banonin sairaskodissa vuonna 1947."

Ainoa häikkä tuossa tarinassa on se, ettei se ole totta - päähenkilö EB:tä ei ole ollut olemassa, vaikka moinen työ ja toiminta mahdollista ovatkin.

Suomentaja Tuukka Kangasluoma paljastaa jutun juuret loppusanoissaan.

Samoin lienee myös Onni Eläkeläisen laita: ei olemassa, mutta mahdollinen. Ja vaatimatontahan OE:n toimintakin on: istutettuna vasta se yksi puu, kun toisella satojatuhansia!

Basam Books 2008


lisää
Kirjavinkeissä

keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Poppeli - "Mies" joka istutti puun

Ystävämme Onni Eläkeläinen heräilee talvikoomastaan; onhan kesäkuu ja kesän kaikki ovet avautumassa. Onni seisoo portaillaan, venyttelee, hetkuttelee, ketkuttelee talvikankeita kupeitaan.

Kesän ensimmäinen itikkakin ilmestyy korvan juureen härräämään, kuuluu läimäys ja raato lepää kämmenellä.

Virkistyy Onni.
On aika herätä. Touhuta ja kärrätä. Askarrella Paratiisi paratiisikuntoon.

Hakee lapion, kävelee aitan taakse, missä poppelit ovat vallanneet alarajan. Kaivaa yhden itseään korkeamman taimen syvältä syvältä märästä multamaasta ja kantaa sen kaikkine multapaakkuineen uuteen paikkaan.
Puhkuu voimaa:
- Vai vielä tässä kärrejä! 

Kovertaa uuden kuopan uuteen paikkaan. Kuivaan hiekkamaahan. Lapio ei tahdo painua soran sekaan.
Hiljokseen hyvä tulee. Poppelin juuret haiveneineen peittyvät kuoppaan sen verran syvälle, jottei toinna tukipuita laitella, puun ympärille haruksia viritellä.

Onni läimäyttää rukkaset yhteen ja toteaa tyytyväisenä:
- On. On se samassa suorassa vaahterarivin jatkeena.

Nyt vaan kasvua vartoomaan.

Vox Populi 😈

Tuo yllä oleva narratiivi on symboliikkaa, semmoinen mopoautofiktio - narrattavana Onni E.
Todellisuudessahan kaikki tapahtui näin:

On oltava elämässä muitakin harmeja kuin harmeja edellismallisia. Kepoisampia.

Niinpä otin lapion ja istutin puun. Poppelin. 
Nautittuani ensin - samperin ainainen lukeminen! 😋 - parit tasapainottavat hömpsyt: alkukulaukseksi tämän Önnepalun Paratiisin ja sitten Gionon puunistuttajaukon.  

Tarkemmin: istutin uudelleen kookkaan puuntaimen, joka oli siinnyt monine kavereineen vikapaikkaan Kettus-Antti-naapurin aikoinaan lahjoittamasta pääpoppelista. Pääpoppelia ei enää ollut, sen tuuli kaatoi jokunen vuosi taapäin ja se rojahti toisen naapurin tontille. Eikähän itse Anttiakaan enää. 

Saas nähdä, miten tuollainen pitkä ruipelo kotiutuu uuteen olotilaan: lähteekö liitoon vai kuoleeko, näivettyykö, jääkö varjoon hallitsevan vaahterarivistön poikkeamana. 

Kastelee, niin eiköhän.

Harminpala, jos ei lähde.

Kirjavinkeissä
eilen Tapani Kinnunen: Helter Skelter
huomenna Sven NordqvistViiru ja Pesonen rakentavat auton