Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

lauantai 1. elokuuta 2009

Elokuun 2009 Kauppalehtiblogit

Kaksi talollista ylitse muiden


1

7

5

"Terttu ja Nino, Mattsson ja Pukkila", raapustaa SP, Sulaton Päällikkö, sulkakynään tartuttuaan härännahalle, istuuduttuaan tiipiissään makuuksiensa reunalle, ja jatkaa: "Nyt tässä viikon ajan kahden talon, Alastalon ja BB-talon, elämää ja eläjiä mediasta seurattuani, toista kirjasta ja toista akkutelevisiosta, haluan ilmituoda tutkimustulokseni selkeästi julki:

ALASTALO


  1. Se onkin viikon keskipäivä 'keskellä silkkaa viikon selkää jumalan valkeana arkipäivänä', eikä pyhäpäivä kuten alkuluulo oli.
  2. Mattsson on Alastalon pulskan isännän nimi, ja Herman siihen eteen.
  3. Kuudestoista-osalla saariston äveriäimmät isäntämiehet pääsevät rakennettavan parkin osakkaiksi.
  4. Pukkilan isäntä, Peter etunimeltään, haraa vastaan kateuksissaan: prikikin riittäisi.


BB-TALO


  1. Juopottelu on jatkunut päivästä toiseen; Iso-Veli, se Big Brother, ei ole pihistellyt MIETOJA alkoholijuomia jakaessaan.
  2. Terttu ja Nino  ovat erottuneet muista: Terttu höppänyydellään, Nino säheltävällä homoudellaan. Muut ovat vielä massaa.
  3. Terttu on uskossaan vapaamielinen, niinpä Nino on uskoutunut Tertulle kertomalla että hänellä on pieni pippeli.
  4. BB-talossa on tiivis tunnelma sekäintiimit jutut ja harrastukset.


Molemmista taloista ovat nousseet esille nuo alussa paksunnetut, kaksi persoonaa kummastakin.

Näin mennään, televisiossa lähemmä joulua ja kirjassa lähemmäs vuosi, ennen kuin koko kumma = 100 lähetystä ja 800 sivua on käännetty. Mennään naurun hölkässä ja hymyn muhossa, seurataan ihmislasten, vaikka isäntiä ja aikuisia ovatkin, vajavuuksia: kademieltä, näyttämisen halua, isosuudella uhittelua ..."

SP päättää raporttinsa yllättäen tähän, muutaman sivumerkin lähetettyään, kätkee sulkakynän polsterinsa alle ja alkaa nauraa kihertää yksikseen. Sitten kiipeää tiipiin harjalle ja suuntaa antennin. Lupaa toki palata asialle, kunhan sellaista sattuu.
"... jos minulla tällä haavaa olisi ajujen sijasta kuiva mullankokkare otsakopassa, niin jumaliste, yhtä viisas minä olisin kuin nyt!" Kilpi, 1933: Alastalon salissa


 

Biitä, heteroa jos homoakin

1

7

6

.

Lappaapa väkeä taas BB-taloon: Terttua Esaa Ragnaria Lottaa Kätliniä, venäläistä virolaista persialaista, mensalaista hölmöläistä... "Mahtaa tuosta soppa syntyä!" töräyttää SP intoa täynnä.

Vaan lappaapa väkeä  kyliltä Alastaloonkin: Mikkelsson, Langholma, Nordberg, Lahdenperä, Härkäniemi, Pihlmanin Janne... Touhua täynnä sekin sakki, vaikka verkkaan istuinsijojaan hakevat. Ennakkotiedon mukaan parkkilaiva pitää hankittaman, oikea mahtialus. Ovat pelotelleet pitkästymiseltä SP:tä: piippuakin kuulemma ladataan sivutolkulla niin kuin Gogolissa kärpäsen lentoa.

BB:ssä mennään suoraan asiaan: paljupailut pystyyn, tuossa tuokiossa pistetään töpinäksi, hösseliksi. Ilon pintaan litkivät.

Jokos jokos toisiinsa käsiksi käyvät, toisilleen vieraat. Hipelöivät. Pilettävät niin että vesi paljussa vaahtoaa!

Ei Alastalossa, ei - herranen aika! - niin pitkälle päästä. Yhä vain peremmälle käyvät ja yhä vain istuinsijaansa hakevat. Tietävät tarkoin kuka kukin on ja minkä väärtti, kenen kunkin viereen on soveliasta asettautua.

"Toista se on tässä toisessa talossa!"  Tuntemattomia ihmisiä tutkii ja tarkkailee - huvittuneena? - SP. On biitä, homoa jos joku heterokin eksynyt joukkoon. Ja sitten on vanha papiljotti-Terttu sekä miehenkipeä Jellu. Montakaan nimeä ei jää SP:n kaaliin vielä näin alkutapaamilta. Ei edes tuon kulmakarvansa nyppineen omahyväisen iranilaisen, homofoobikon, joka uhoaa olevansa miestenmies siinä ensimmäisessä merkityksessä ja joka joka kerta, sanojensa mukaan, ja nopeasti haluaa aina kiireesti suoraan asiaan.
"Viiu viiu vihhih! Mitä tarkoittaa 'suoraan asiaan'?" viattomasti aivan kyselee SP, tuo tuntemamme erämaan viimeinen mohikaani ja kääntää katseensa ujosti Alastaloon päin, missä ei bailata, vaan kierrellen kaarrellen kysellään ja vastaillaan.
Alastalossa ei ole aihetta sanoja lyhennellä tähtimerkein niin kuin BB-teksteissä, missä ison-Veen jälkeen tarjona on koko tähtitaivas: V**** ***u.
"Hittolainen kun osaakin olla elämä monimuotoista! Oikein biodiversiteetin täydentymä!" hihkuu SP arki-iltaansa lopetellessaan, ja onnellisena painaa kaukosäätimen nappulaa. Kikattaa kuin pikkulikka.
23.00 näyttää digiboxin kello, maate mennessään haahuilee ja laulaa lurauttelee: "Oi jospa ihmisellä ois BB ainainen...Viiu viiu Vihhih..."

Vaan kun ei ole, ei. Työt sotkevat hyvän harrastuksen: kakskytäneljäseiskaa ei voi ajatellakaan, saati tilata, jos meinaa jobinsa hoitaa, aamulla ylös kammeta ja sinne pienempien saparonheiluttajien joukkoon palata. Duuniin. "Duuniin sano", toistaa SP; sanat kummat tarttuvat töllöstä kieleen, kuten nämäkin tässä: bii, hetero ja lesbo. Kuin takiaiset.

Vanha mies nuortuu nykymenoon ajatuksissa, sanoissa ja kai huomenen töissäkin. Lukee silti ennnen silmäumpea rivin kaksi Volteriaan, koska tietää, että sen kätköissä mieli melskeeltä rauhoittuu.
"... silmänkiiluissa pilaa ja hilpaa räiskymiltään ..." Volter Kilpi, 1933: Alastalon salissa
http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif    sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi    http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif

BB-talossa ja Alastalon salissa

1

7

8

Pitäjän pienempien parista ei millään haluaisi erota. Kilven tarjoamaa lukuelämystä ei millään raaskisi lopettaa. Pihistän kuin paraskin peluri viimeistä korttia: viimeisiä sivuja kääntelen esille hitaasti, nautinnolla, tietäen ettei sieltä hantteja nouse.

Pitkitän, jopa sairaalloisesti, niin että luen ainoastaan sivun päivässä, joskus vain puoli - joskus pelkästään yhden virkkeen iltahartaudeksi. Maiskuttelen, kääntelen sivuja taapäin ja takaisin, sanoja kielen päällä pyöritellen; monesti huvitun, joka hetki viihdyn - naurattipa, itkettipä, säälittipä ...

Vaan nyt on hyvästijätön aika, kättelen Pitäjän pienemmät, viimeisimpänä Lindqvistin Taavetin, joka pimeänpakkasessa palailee kotomökilleen kelkka kukullansa katavarunkoa, ulkoluodoilta kerättyä, viimeiset voimanrippeet kuluttaneena: "On työläs siirtyminen, niin kuin työläs koko pitkä elämä..." Mutta kun ne 'vaarnat ovat veistettävät, jotta suolat saadaan keväisin silakkoihin, ja eletään ruu'issa vuosi eteenpäin'.

Nyt on otollinen aika luopua PP:stä ja kääntää katse BB:hen, joka alkaa illalla telkusta - ja siellä jos missä on nähtävillä monensortin sakkia, oman aikamme pitäjänpienempiä, miltei yhtä alastomina ihmisyydessään kuin Kilven Volterin porukat, tosin pahempikielisinä ja vähemmän siveinä - estottomina.

Nyt on otollinen aika päättää Volterin PP myös siksi, että tasan neljä kuukautta huhtikuun 26:nnesta elokuun 26:nteen täyttyy neljä kuukautta Pitäjän pienempien seurassa, 280 sivun lukunopeudeksi päivää kohti tulee n. 2 sivua.

Samalla päivämäärällä on myös aika astua Alastalon saliin, ihan salin puolelle herraseuraan, pitäjän napamiesten kanssa istumaan Alastalon paremmalle puolelle pyhäisen päivän viettoon.

Jännittää aivan sairaasti uudenlainen elämänpiiri: alastalolaiset ja bb-talolaiset. Edessä on neljän kuukauden urakka. Palataan asiaan, kunhan ensimmäinen perstuntuma on saatu.


"Lienen nirso minä, lienevät ilot veriltäni loppuneet kuin veden huuhdot hauen haukottelevista kiduksista maakamaran kuivilla, lienen ollut syyte päiville ja nääntö elämälle, kitu lapsilleni ja sammu Serafiialle, niinkuin tukahduksen sormi kynttilän liekille ..."  Kilpi V, 1934: Pitäjän pienemmät

Suomisenj Tapio toki tovinj tottakai!

1

8

0

.

.
"Mitä sitä yksin urheilijoita syyttämään, koska jos selostajat olisivat parempia, niin johan leppäkeppi lentäis!

Hyvä kun Berliinin MM-kisailut loppuivat: päästiin tuosta pullapeltiäänestä, jätskinnuolijasta, ännän maiskuttelijasta vähäksi aikaa. Sehän selostaa kimittää kuin jätskiä nuolis: "Usainnnj Boltinnnj satanennnj toki ja tottakai oitis kesti tovinnnnj ennenkuinnnn hölkkäsi maaliinnnnn ja ylitti linjannnnj."  Siis se Tapio Suominennnnjjjnnn....

Etoi paljonnnnn!

Ja se on 'juuri näin', yhtyivät toiset.
tuus L"
Jotenkin tuntuu että Lennu on ennenkin samaan asiaan puuttunut. Näköisyyskinhän heillä on yhtä.

Noinhan se meni, mutta nyt Lennu kyllä ylitti hyvän maun rajan - lie noin paljon mitalittomuus kaivellu? Ei se, Lennu, sittenkään taida olla äkipikaista sorttia kun viikon jaksoi kuunnella ennen kuin asiaan tarttui.

Lennun on vain kestettävä - mikäs siinä auttaa!

 
http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif    sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi    http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif

Loitto ja Yksinäinen

1

8

1

.

Sijoittipa surullisen elämän Kustaan Riikkan - Frederika Emerentia Jäderholm - nahkoihin Kilven Volter, kun Esmeraldan puosu-Kustaan kaikkine fregatteineen oli nielaissut meri ja törmyyttänyt Gotlannin kallioihin.

Kolmekymmentä vuotta oli sen jälkeen elättänyt itseään leski-Riikkana nyhtimällä riiviä kovonein sormin kuluneista köysistä laivalautojen tukkeiksi. Yksinäisyydessä. Sehän siinä pahinta juuri olikin: itsensä kanssa, koska Jumala ei ollut jälkikasvua suonut eikä Riikka ollut kyennyt kakaroita maailmaan kieräyttelemään.
- Siksi se Kustaakin meni merille hukkumaan, syytti Lundenin Lovisa. Muut nyppijät toki vaikenivat: Huruholman Hanna, Viliskerin Maija, Koikarin Viikka. (Voi mitkä lämpöä hehkuvat nimet!)
Ja tottahan Lovisa oli puhunut: yksinäistä heillä oli ollut. Silloinkin kun Kustaa käväisi meriltä kotosalla. Silloin tahoillaan kohtasivat toisensa Loitto ja Yksinäinen. Olisi se niin somaa ja toisenlaista ollut 'vakun kampojen hauskasti lonkutellessa lankkujen kuhmuilla' ja 'nuoren tohun pienessä torassa ja iloisessa nuhinassa'.

Raskaanhaikeat olivat Riikkan ajatukset, mutta eksyi sinne väliin jokunen parempikin, kuten Kustaan kehumus: "Kotosaunaa ja oman mamman solmimaa vihtaa parempaa herkkua ei ole syntiselle ruumiille!" Lähti Kustaalta siis, kun oikein mieli merille poltteli, huulilta humu, pettävä puhe sekä suusta miero herja ja kuului huulien syntivä puhe, sana juoksi karulta kieleltä kuin veden vilpo pisara kolean kallion rotkosta: "Ihminen kasvattaa rintansa maallisesta ahdingosta sielunsa taivaallisen yrtin!" Silti ei merimies maissa viihdy, sillä maissa 'päivä laahaa raskasta vatsaansa yhtä laiskana aamun tumpeasta illan tympeään'.

Siinä huomaamatta köydenpunetta pitelevät sormet haparoiden hakeutuivat lovikkain hapsittujen säikeiden limiin, sydäntä paleli ja huulilta irtosi pyyntö, aneli hupiseva huuli: "Herra, armahtava Jumala, kanna minut sinne, kussa Kustaa lienee!"

Vaan eloonpa jättää Kilpi Kustaan Riikkan - Frederika Emerentia Jäderholmiksi lukuvuorolla kutsutun. Ei armahda Volterkaan työnraskauttamaa naista. (Minä olisin armahtanut ja täyttänyt Riikkan tahdon!)

Jättää Riikkan kylmänviileästi nyhtämään triiviä laivan saumoja varten. Siksi se niin todelta tuntuukin.

 
"... ikäänkuin ihmisen sydämellä ei olisi muuta toimellisempaa tekemistä kuin olla murheen hampaiden syömänä." Kilpi, 1934: Pitäjän pienempiä


 

Narrin osassa

1

8

1

Muuan pitäjäläinen istuu keinustuolissa ja hekottelee. Lukee lehteä rivin kaksi kerrallaan, polkaisee soututuoliin vauhtia ja hekottelee: näinhän niiden piti njeuvotoliitossakin ennen vanhaan pravdaansa lukea - rivien välistä tieto.

On iltapäivä; lehti on vasta kannettu postilaatikkoon. Sen uutiset ovat tuoreita ja niihin on uskominen, kun vain hoksaa onkia. Jokin kuitenkin mättää oman pitäjän uutisessa. Pitäjäläinen pääsee palstat lopulta loppuun. Jää ketkottamaan taka-asentoon, sulkee silmänsä ja, vaikka yksin on ja elää, suu virneessä ääneen lausahtaa:
- Ovatpa läksynsä oppineet. Tekosiaan peittelevät. Eivät enää suoraan sano. Taisivat viimeksi uhota ennen aikojaan.
Pitäjäläistä naurattaa narrattavana oleminen. Silloin aina naurattaa narrin osa kun itse huomaa narrattavana olevansa.
Siinä takakenossa retkottaessaan mieleen putkahtaa se hölmöläisten tarina, jossa Mattia pitivät kaukaaviisaana miehenä, kun Matti oli arvannut, ei vaan tiennyt, oikean vastauksen hölmöläisten kysymykseen: "Montako lehmää meillä on? Toisen saat jos tiedät."
Pitäjäläinen keinussaan tuntee olevansa Matti, tietäjä-ennustaja Matti. Valpastuu. Pukkaapa taas vauhtia varpaillaan. Tarkastelee uutista lehdestään ja vakuuttuu: kyllä siihen niin on präntätty, että kunnan koulu- ja kulurakennetta pitää tarkistaa.
Vaan ei sanota kumpi kahdesta pitää pois supistaa.
- Ikään kuin hupsuttelisivat antaessaan arvata, pitäjäläistä naurattaa lehden kimpussa kiikussaan iltapäiväkahvien aikaan.
Pitäjäläinenhän tietää tuohon oikean vastauksen yhtälailla kuin viisas Matti.
Yhtäkkiä pitäjäläinen lopettaa soudun ja vakavoituu, koska tietää myös senkin, että vielä se hymy hyytyy. Ja parhaiten nauraa se joka viimeksi nauraa. Ja se ei ole Matti - tällä kertaa. Oikein tukka pystyyn jymähtää ja suusta pääsee parku:
- Voi surkeuksien surkeus!

http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif    sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi    http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif

Aikamoisia vehnäsiä!

1
8
5
.
  • Kormei (voimakas)
  • Sosoi (pelastava)
  • Johora (maanviljelijä)
  • Ontto (korottaja)
  • Piminä (paimen)
  • Mokki (ivaaja)
Pentti Lampi, 2009: Perinteisiä Karjalaisia Etunimiä
Nyt on luokka lueteltu, puuttuvat oppilaat nimetty, jäljellä olevien päivien luku laskettu. Ei muuta kuin homma haisemaan!
Sosoi: - Iskä on viikon reissussa, nyt miula ei oo iskää.
Ope: - Mie voin olla mielelläni siun isä.
Kelpuuttaa.
Johora: - Muistat sie kun mie pienempänä sanoin sinnuu isäksi?
Ope: - Ei se haitannut yhtään. Hyvä että kutsuit isäksi etkä traktoriksi tai puimuriksi.
Nauraa virnottaa.
Ope: - Jemi, anna ne ilmapallonlutterot pois!
Vastahakoisesti luovuttaa.
Hermo: - Miten sepastian lööppi kirjotettaan?
Ope: - Loeb. Sebastian Loeb. Ja isolla.
Hotti: - Sikalunssa on sama kun H1N1.
Mokki: - Pie suus kiini jotta muut suavat keskittyy!
Hotti: - Keskisalo meinas puota perliinissä.
Ope: - Kuka ottas Lempin talveksi hoitoonsa, kun tyttö lähtee Englantiin?
Jeyssi: - Mie tuun siun etteen istumaan niin et tarvii huutoo kurkku suorana. Ja oppiipahan siinä samala.
Ope: - Tule - siinä on hyvä paikka. Ja oot yltöhollilla.
Päntti: - Viime välkällä Ontto potkas koivile.
Ope: - Tahallaanko?
Ontto: - Ei kun vahing...
Sottailtavaa piisaisi loputtomiin. Ennen kuin itse asiaan pääsisimme pärisee kello.
Ope: - Kokeillaas jos ensi tunnilla vihdoin ennättäisimme laskea matematiikkaa. Melekosia vehnäsiä ootte. Kaikki tyynni.
Hermo: - Ope, mitä tarkottaa kaikki tyyni?
Jeyssi: - Eikä myö mittää vehnäsiä olla!



Siperianhernepensaspillipiipari

1

8

6

.

"- Hei hulinata! sano mummo kun kirnuun pieras". Noin kuulunut suomalainen sananlasku kuvaa hyvin alkaneen kouluvuoden kulunutta kouluviikon tynkää.
*****
Heti alkuun kuitenkin ilmoitettakoon, että SP ei ole se opettaja, joka kesällä tehdyn leikkauksen, tai lisäyksen, jälkeen palasi toisena sukupuolena koulunpitoon; lehdissähän ei ollut nimeä, joten näin suljetaan pois ainakin yksi kova nimi. Eivätkä muutkaan Ilovaaran henkilökunnasta näytä näin ensisilmäyksellä sukua vaihtaneen.

Tosin helpommalla pääsisi SP:kin sukupuolta vaihtamalla. Myös kylä hyötyisi radikaalista muutoksesta. Viehätysvoiman lisääntyessä voisi ripsutella pienet lirkutukset päättäjille punahuulten välistä silloin tällöin ja sekös saisi ihmeitä aikaan: Ilovaaran koulun lakkauttamisprosessi pantaisiin jäihin.

MUTTA kahta ei SP vaihda: sukupuolta eikä lankapuhelinta kännykkään. Joten se spekulaatio on turhaa ajanhaaskuuta. Jonninjoutavaa höpinää. Ilovaarassa jatkamme entisin kujein keinoin ja herjoin.
*****
Edessä 'istuvan' uuden luokan, parinkymmenen vikkelän viiruhännän elinvoima on hirmuinen. Kömpelöityvän opettajan innovaatioherkkyys kohoaa pontensseilla ja vietetyn kesän vetelyys häipyy kuin tuhka tuuleen, tai kuin se alussa mainittu turaus Saharan hiekkaan, oitis kun luokan oven tempaisee auki: mahoton on tiedon jano, samoin päättyneen välitunnin toisten, ei ikinä minun, kolttosista kieliminen.
Siihen sekasortoon ja hätään ovat hyvät keinot tarpeen. Ja niitähän pakon puristuksissa suorastaan tulvii.
Siperianhernepensas pelasti ensimmäisen kouluviikon tyngän.
- Lapsoset! Kuunnelkaas! Opettaja viheltää teille.
- Ei koulussa sua viheltee! huutaa kuoro.
- Opettaja saa! puolustautuu opettaja.
- Ei kukkaa sua, jupisee Jeyssi.
Opettajalla on kymmenen siperianhernepensaan palkoa sylissään, niinpä hän ilmoittaa:
- Yksi kymmenestä soi aina, lyödäänkö vetoa?
- Kaikille plussa, jos ei soi, ehdottaa Marppa.
- Kaikille kaksi plussaa, lupaa höylisti ope. - Hiljaisuutta pyydän.
Hiljaisuus leviää luokkaan. Epäonnistunut puhallus ja ilahtunut huokaus vuorottelevat aina kymmenenteen palkoon saakka. Opetajan palkopilli ei ole kertaakaan soinut. On tynkäviikon viimeinen tunti menossa; paikkausmahdollisuutta ei ole. On viimeisen yrityksen aika: opettaja on menettämässä maineensa ja oppilaat saamassa plussansa.
Kuultavissa olisi se nuppineulan putoaminen lattialankulle.
Opettaja, jo vapisevin käsin, tarttuu viimeiseen palkoon, avaa varovasti palon niin, etteivät kuoret repeydy kokonaan irti toisistaan. Poistaa herneenpapanat sekä molemmista päistä millin palasen kuorta. Nostaa pillin huulilleen ja puhaltaa. Luokka tuijottaa. Opettaja puhaltaa. Luokka tuijottaa. Opettaja työntää pilliä syvemmälle suuhunsa ja vähentää huulten puristusta. Luokka tuijottaa. Pikku-Onu suorastaan tärisee.
Sitten kuuluu piipitys. Sitten ääni voimistuu. Sitten pilli soi. Ja se soi ja se soi ja se ...
Opettaja riemuitsee, oppilaat pettyvät, ilmeet happanevat. Huono opettaja ilkkuisi. Mutta meidän opettaja on ajan tasalla:
- Hyvät palkopillipiiparit! Maanantaina käytetään yksi tunti siperianhernepensaspillin tekemiseen. jokainen saa silloin plussat, jos oma pilli soi. Hyvää viikonloppua!                      
                                                                                                                              POIKIA:
  •  Jemi (kesytetty)
  • Everkki (poikkeava)
  • Hermo (saman eman lapsi)
  • Hotti (valistaja)
  • Jeyssi (hurskas)
  • Nuama (lohdutus)
  • Onu (hyödyllinen)
  • Päntti (kaikkilaupias)
TYTTÖJÄ:
  • Houri
  • Jeli (tulisoihtu)
  • Marppa (emäntä)
  • Okuli (kotkan oma)
  • Vassa (usko) 
 Pentti Lampi, 2009: Perinteisiä Karjalaisia Etunimiä
http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif    sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi    http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif

Selkokielinen selostus matkasta Putikon Putkinotkoon ja takaisin

1

8

9 - koulupäivää jäljellä

            
Aamulla, heti herättyämme, pesimme hampaat. Aukaisimme alakerran miehenmentävän ikkunaruudun sepposen selälleen, koska oli kuuma sekä eilen mustamaalaamamme pöytä yhä lemusi voimakkaasti spraylle.

Puolilta päivin pakkasimme auton takakonttiin vähäiset matkatavarat. Sitten salvoimme talon ovet turvalukkoon Savonlinnan-matkan ajaksi.

Arppen Puhoksessa joimme terassilla liikenteen hurinassa kahvit. Yhtään kiveä ei lentänyt päähän eikä pullaan tomua.

Kerimäellä pitkästä aikaa kävimme kirkossa. Kirkko oli maalauksen alla. Kellotapulin näköalatasanteelle kapusimme monenmonituiset hankalanousuiset jyrkät portaat. Tasanteelta ei näkynyt minnekään, koska maalausressut peittivät näköalat. Suututti.

- Pardon! sanoimme ranskalaisparille, joka niin ikään oli kiivennyt näköaloja Suomen suvessa ihailemaan, suomalaisten puolesta.
Kyrönsalmen sillan yli ajoimme autolla, alapuolella mennä puksutti höyrylaiva. Vasemmalle jäi muhkea Olavinlinna.

Majoituimme hotelliin, Tott, joka oli täynnä leipureita jotka Kesäpäivillään olivat menossa Tuija Piepposen ele-luennolle. Harva horhjahteli thässä vaiheesa.

Satamassa sillankorvan muikkugrillillä söimme isot muikkuannokset. Näimme Marko Ahtisaaren uusimman tiukunsa kanssa jäätelökioskin hintalistaa tutkailemassa.

Astuimme höyrylaivaan. Laiva päästi huokutorvesta parit hörähdykset. Lähdettiin Putkinotkoon. Olvainlinna jäi oikealle. Kyrönsalmen sillat alitettiin. Junasillan päällä kulki juna. Autosillan päällä kulki autoja. Oli meillä ihmettelemistä samoin kuin Juutas Käkriäisessä ja hänen pesueessaan perillä iltanäytöksessä.

Putkinotkossa oli elo levotonta, ylen levotonta. Kirjakauppias Aapeli Muttinen esitti poroporvaria, apteekkari muuten vain tukevaa humalaa. Saunaa lämmittivät ja mekastivat. Pyssylläkin ampuivat.

Tulomatkalla söimme laivassa lohisopan. Konemies pyysi alas konehuoneeseen ja kertoi että tämä höyrylaiva syö 50 litraa tunnissa löpöä, pilkettäkään ei halkoja. Pimeässä pikkuisen ennen puoltayötä alitimme sillat ja valaistun linnan, joka nyt jäi vasemmalle, ja kiiruhdimme kaupungille.

Terassi aidan takana oli täynnä päitä. Lisäsimme päälukua kahdella ja joimme kahdet, visusti varoen ettemme näyttäisi apteekkarilta saati Juutas Käkriäiseltä ja hänen vaimoltaan Rosannalta. Sitten rantaa myötäillen kävelimme kuun valossa ja pipahdimme Valossa. Riihisaareen johti soihtukuja. Perillä ei ollut ketään, ainoastaan pönkä nojasi oveen.

Väsytti pitkä päivä. Oli aika asettua yöpuulle, jotta jaksaisi nousta hotelliaamiaiselle. Jaksoimme nousta hotelliaamiaselle ja söimme hartaasti ja suurella ruokahalulla monenlaista pöperöä. Nakit maistuivatkin heti aamutuimaan erikoiselta. Emme keskustelleet. Paitsi kun englantia tai ruotsia puhuva mies kysyi munakokkelia lapioidessamme epäselvästi:

- Egg?

- Jes! vastasimme pelästyneinä kuten aina vieraskielisten seurassa.
Kello 12.00 oli aika luovuttaa huone ja jättää kuuma kaupunki. Satamakahvilassa nautimme vielä lörtsyt ja pannukahvit. Julkisuuden henkilöitä ei näkynyt; yksi mies muistutti kyllä Putinia.

Luostarien kautta ajelimme kotia kohti. Lintulan ohitimme, mutta Valamossa viivähdimme. Päivä oli merkitty Pyhittäjäisä Herman Alaskalaisen muisteluun. Muistelimme. Ikivanha kuusikuja rantaan oli yhä pystyssä. Monessa muussa paikassa se olisikin myyty jo moneen kertaan, ainakin lyöty nurin ohikulkijoille vaarallisena. Stora Enso olisi saanut omansa. Täällä puut keinahtelivat koskemattomassa rauhassa, koska munkit eivät luonnontilaa pelkää.

Trapesassa kuhisi syöjiä. Yhtä miestä lulimme munkiksi: laiha mies oli pukeutunut kietaisuhameeseen. Sitten huomasimme että miehellä oli vauva sylissään, joten ei se siis munkki voinut olla. Eihän luostarissa pikkumunkkeja kasvatella. Mies oli kuitenkin yhden lajin askeetikko, entinen suomenmestari maratoonari Yrjö Pesonen. Ei ollut juoksusortseissa päässyt luostarialueelle, oli kietaissut sääret piiloon hameenhelmoihin.

Käsämän Teboililla haukkasimme MamaRolls-aterian. Siihen sisältyi keskikokoinen virvoitusjuoma. Tästä olisi Juutaksen perhe nauttinut, mutta siihen aikaan ei coca-colaa Suomessa vielä ollut.

Lossin jälkeen olimme kotona. Kiersimme mummon kautta. Mummo oli elossa. Turvalukot napuloimme auki.

Sisällä oli raikas ilma. Alakerran akkuna oli edelleen sepposen selällään! Mitään ei ollut varastettu. Suljimme ikkunan, pesimme hampaat ja painuimme maaten. Loppu.

"Hänen [arkkimandriitta Gerasim] erakkoelämänsä ja epäitsekäs toimintansa isä Hermanin muiston kunnioittamiseksi ovat säilyttänet nykyhetkiin asti pyhäinjäännöslippaan, jossa ovat isä Hermanin reliikit sekä useita hänelle kuuluneita tavaroita: klobuki, kilvoituskahleet ja risti. Valitettavasti nykyään vain harvat kunnioittavat aktiivisesti isä Hemanin muistoa." F.A.Golder: Pyhittäjäisä Herman Alaskalainen   


Opettaja tietää

.

.

.

Siis lehti 7.8.2009:

"Ylöjärven yhtenäiskoulun vanhassa kansakoulurakennuksessa havaittiin kosteusvaurio 1993. Risto Savilahti tutki väitöskirjassaan vaurion vaikutusta oppilaiden terveyteen. Korjauksen jälkeen oppilaiden terveydentila parani."

Tohtori on jäljillä.

Mukava kun taas Opettaja-lehti ilmestyi tiedonnälkään. :)

 

... siitä piirakasta - http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/2009/07/31/tanaan-paistan-mustikkapiirakan/

Kysyi joku.

Asioilla on kaksi puolta: kypsyneempi puoli ja raaempi-raadollisempi puoli, julkisempi ja privaatimpi. Niin tällä piirakallakin.

Jota ei lopulta tullut. Jäi niin sanotusti taikina-asteelle. Hyvää silti se oli tässäkin erilaisessa muodossa.

"Kuin veitsellä leikattuna" on sanonta ja kun siitä jättää kuin-sanan pois, pääsemme käsiksi tähän pahuksen leivonnaiseen, jota siis ei ollut ja jota silti riitti nautittavaksi moneksi päiväksi - siivuina, viipaleina, könttänä, tahnana j.n.e. Eli ihan kuinka vain, kukin makunsa mukaan. Tosin muita sen syöntiin meillä ei osallistunut kuin marjanpoimija/leipoja itse.

Kaikessa karuudessaan asia eteni suurinpiirtein pian esiintulevalla tavalla.

"Helppoa kuin mustikkapiirakan teko" on toinen sanonta, jonka tämä piirakantekijämies tuntee, kumoutui oitis. Jo ennen piirakan tekemistä, koska metsä oli kitsas ja mustikoista kapelo. Suuruden hulluudessa aitasta mukaan otettu sankko ja poimuri osoittautuivat ylimitoitetuiksi kapineiksi. Kerättäviä mustikoita ei ollut metsikössä mustanaan kuten itikoita ynnä muita hyönteismaailman hynniäisiä oli. Suhdeluku 1:1000 on lähimpänä totuutta. Hönniäisiä oli kyllä silmätkorvatsuut sakeina. Niiden poimimiseen poimuri oli tarpeen, joskaan ei kovin kätevä.

Siinä huiskiessa mitta, vaan ei astia, tuli täyteen. Poimuri sekä sankko palautuivat aittaan ja vaihtuivat litranmittaan, käsipeliin, hyttyshuppuun ja uuteen reissuun.

Tarvittiin rapiat kaksi tuntia käsinpoimintaa kunnes mitta jälleen täyttyi. Nyt marjoista: mustikoista mansikoista vaapukoista. Eikun paistelemaan. Ja siinä sitä sitten oltiin kardemummaliemessä - ja sitten kovassa paakussa.

Siitä mitään tullut! Tai kivi siitä taikinasta kuppiin tuli, pyöreä ja kova, kuula - Halvarin kouraan sopiva pyörähdettäväksi. Väitti netti mitä väitti: ei sen ohje toiminut. Ei päästy edes paistoille vaan jäätiin raaka-aineasteelle. Mustikkapiirakkaa ei syntynyt. Silti mustikkapiirakkaa syötiin - useita päiviä, yhä kovempana ja kovempana.

Pakkoko se on mustikoita ja pullaa päällekkäin pantuina nautiskella kun syönnin voi suorittaa peräperää modernin ohjeistuksen mukaan tuoreena versiona, kas näin:
"Avataan jääkaapin ovi. Kuulamaisesta taikinasta leikataan raa'asti terävällä veitsellä viipale, kukin oman paksuusihanteensa mukaan. Nielaistaan palanen ja perään ikään kuin kyytipojaksi tungetaan suu täyteen mustikoita tai marjoja mitä tahansa. (Marjamehukin hädässä käy, terästettynä tai ilman.)

Jos pahalta maistuu, vältetään usein toistuvaa leivontaa ja palataan seuraavan kerran keittiöön vaikkapa eläkeiässä."  :)
PS

no onneksi meillä sattuu tappamaan aikaa toinen henkilö joka toisena päivänä tismalleen samalla leivontaohjeella pystyi alustamaan taikinan ja pääsemään mitä kauneimpaan mitä herkullisimpaan lopputulemaan: ihananmakoisaan mustikkapiirakkaan.
http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif    sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi    http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif


 

Akanrääpälettä katsomassa

. Sen verran tärkeä asia että otetaan uusintapainos klo 17.10 edelinen 9.32

.
"Joku akanrääpäle ilmestyy maahan ja kaikki kansa rientää siemenihmettä ihailemaan!
Vielä ymmärtäisi jotta nuoriso, mutta että kun täyspäiset ihmiset eto riäpäleen perässä! Tyhjän tautta ja joutavan jälillä.

Todistavat taas ihmisen apinamaisuuden. Nenästä vedettävyyden. Helposti talutettavuuden. Höynäytettävyyden. Eipä paljon tarvita joukkohysteriaan! Nyt tajuaa hitlerit stalinit taas yhen kerran paremmin. Naksaus! Ja kaikki seuraavat johtajaa...Ettenkö sanoisi, lievennetysti Rätyn Sepon oopperalausuntoa mukaellen, jotta: "Hyi Helevetti ja hyyskät piäle!"
Tuus ja mees Lennusi!"
Nyt on Lennu-setä näemmmä hyvin hyvin vihainen!

Mitä sitä turhaan veuhtoo ja vauhkoontuu; ei ihme jos ennenaikaisella eläkkeellä Lennart. Antas vain kaikkien kukkien kukkia kukkia vaan.

Eihän Madonnan lyhyestä 157-senttisestä varresta mitä vaaraa maailman rauhalle ole. Eihän Armi Kuuselastakaan, samanpituisesta tytöntykäsestä ollut aikoinaan. Päinvastoin.

Smile, Lennu, smile! :)

JA ÄRSYTYKSEKSI: 

MADONNA SIIRTYNYT VASTIKÄÄN RUOTSIIN: http://www.iltalehti.fi/viihde/2009080710047343_vi.shtml
http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif    sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi    http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif

Pörssikioskeja 24h - Kiitos!


Tuossa ne taas tauon jälkeen vilisevät silmissä - Reaaliaikaiset, pahulaisesi.

Klikkaat hiirtä sopivalla hetkellä, niin johan tömähtää kuin Evilä santaan - satanen tai kaksi omaan laariin. Jos laskee kurssi, puttaat. Jos nousee, kaappaat callet.

Pitää tietää! Pitää ennustaa oikea suunta. Luotat kontingenttiin.

Pitää olla nopsa kuin Usain. Pitää malttaa odottaa kuin kissa. Jo sentin muutos perusosakkeessa voi puhkoa rajan, ja Kaarlosi tuo satasen kaksi - tai vie.

Aina ei voi tietää. Silloin tulee turkkiin.

Warre on warre, armoton. Turbowarre armottomampi - siihen ei köyhä koske, tai jos koskee niin pian köyhään koskee: on sekä köyhä että kipeä. Ja rikaskin voi köyhtyä tässä hedelmäpelissä.

Reaaliaikaiset pomppivat aamukymmenestä ilta puoliseitsemään. Tuijotat intensiivisesti näitä bigbrotherilaisia. Silmäsi ovat sikkuralla ja ajatuksesi käkkyrällä jos olet unohtanut ajan ja ajantajun menettäneenä liimautunut penkkiin koko pitkäksi päiväksi, ja sitten yhtäkkiä puoliseitsemältä loppuu tylysti vilinä: numerot pysähtyvät, jumiutuvat paikalleen ennen jälkikaupankäyntiä. Kuolevat! Makaaberia touhua.

Addiktiokrapulaa podet: Pissittää. Kakattaa. Nälättää. Janottaa. Väsyttää. Haukotuttaa. Jossittaa: - Miksen siinä ja miksen tässä? Jos siinä ostin ja tässä möin! Jos ostin. Jos myin. Jos odotin. Miksen heti!  

... jos koska kun vaikka ...

Loputtomiin. Narrattuna. Pakko sulkea näyttö, tuo ahmiva kita. Koska Reaaliaikaisesi, nuo rakkaasi, eivät enää pompi, eikä silmissä vilise. Ovat menneet nukkumaan villiintyäkseen taas aamulla yhä hurjempaan menoon.

Petturit, miksi katoatte yöksi - senkin brutaalit markkinavoimat! Hei! Ovathan kaupatkin kauemmin auki ja myös viikonloppuisin. Te viisveisaatte ihmisten todellisista tarpeista, olette Reaaliaikaisia vain silloin kun itse haluatte. Yöt ja viikonloput lepäätte. Me vaadimme päivystystä: Pörssikioski 24h olisi kova sana, maankattavana ketjuna!

Niihin autokaistat ja isot screenit ja ... Vautsi Vaut!
" - Zéro, kuulutti pankinpitäjä.
Olimme hävinneet kaiken.
- Mokomakin tolvana! huusi mummo de Crietille. - Senkin kelvoton ranskalainen! Jopahan osaakin neuvoa, tyhmyri! Mene, mene tiehesi! Ei ymmärrä mitään, mutta työntää nenänsä joka paikkaan!"  Dostojevski, 1866: Pelurit [Igrok] 


Ja sisunautti soittaa

.

.
Tämän päivän, 5/8, tv-ohjelmavalinta:
klo 23.20 Teemalta (puujalkakomedia)
Kino Herzog: Cobra Verde

Häikäilemättömän miehen tekoja, vallan ja viettien analyysi.

Tim Kopra soittaa avaruudesta klassista.

Halonen hölmöyttään vastaa - ja pyytää saunaan.
(tämä on twitteriä) 

Toistasataa kiloa laulua



Ei ollut aivan profundo, mutta kunnon basso kuitenkin.

Olisi näillä frederikeillä ja silmuilla imettävää. Tikistelemättä tulee kuin luolan suusta niin että ranta kaikaa kun raitapaita raiuttaa:

"Haave rakkaudesta ainoa on, kukka ikuisesti kuihtumaton

tule unikuva luokseni, tule minun vuokseni

 kukkaseni kuihtumaton... 

                   ... meille jokaiselle lahjoitetaan läpi elämän se uskoa antava on kantava voima ainiaan..."
Toistasataa kiloa kaikupohjaa. Toistasataakiloinen vaikeajalkainen mies on juuri äsken noussut peittämään kämmenenkokoisen nurkkalavan neljän viimeisen päälle soittavan soittajasedän kanssa. Siinä nurkkakorokkeella ilmassa on haavetta yllinkyllin. Toistasadan kilon voimalla lähtee ääntä enemmän kuin pienen kylän asukkaista yhteensä.

Jytisyttää kuulijan sielun seinämiä, rintoihin uppoaa, munaskuita myöten väräjää. Ihmiset tanssivat, kiertävät hullunlailla lavaa. Ei tulisi mieleenkään nyt - tanssitaan sitten kun oikeat iskelmälaulajat laulavat, ne lunnaat ja erikssonit.

Nyt pitää kuunnella ja ällistellä. Tänään on tarjolla jotain ainutlaatuista, toistumatonta, lähes uskomatonta!

Haaveen rakkaudesta sammuttua osoittaa mies kesäistä vedenpeiliä:

- Katsokaas, arvoisa tanssiväki! Eikös Saimaa olekin kauneimmillaan?
Vehmersalmi. Ritoniemi. Ilman lämpötila +24. Järven pinta tyyni ja väreilemätön. Hiekkapoukama hetken hiljainen.

- Kallavettä tämä on, oikoo joku tanssijoista.

- Sitten minulle on kerrottu väärin, jaettu väärää tietoa, hämmästyy iso mies.

- Saimaata se on Kallavesikin, korjaa joku järvet kohdalleen.

- Sen kunniaksi: Hypätääs jenkka! innostuu Iso.
Ei haittaa vaikka kaiken laulaa paperista, koska nyt on kysymys äänestä. Silloin sanoista viis! Antaa mennä vedestä välittämättä.

- Nyt foksahtavaa.

- Nyt valssi.

- Nyt sitä tangoa, hyvät ystävät - Liljankukka ja Itämäista rakkautta!
Nytkös alkaa kiehua! Tanssikansa valmiina väännöksiin.

Iltakahdeksasta iltakymmeneen laskettelee hyväntuulinen, ruskettunut maailmanmies. Periaatteessa kuka tahansa kyliltä - asusta ja puheista päätellen.

Mutta se ääni, se mahtavan äänen jymy! Se ei ole kylänmiehen, kenen tahansa.

- Hyvät ystävät, arvoisa yleisö: Matti Salminen. SALMINEN SAIMAALLA! Ja levyjä on myynnissä tuossa takana ikkunan edessä. Viisitoista euroa nimikirjoituksella - kaksikymmentä ilman, esittelee haitaristi-kapellimestari suuren miehen.
Ja kansa aplodeeraa.





Urheiluruutu olisi tullut - eli kapuloita rattaissa

- Aukasseisin televiission.

- Vaan?

- En ossoo.

- Otat kapulan ja OK!

- Minkä tuosta läjästä?

- Mustan.

- Ei aukee vaikka punasesta nappulasta painan kuinka. Tästä mustasta kapulasta punasesta.

- Väärä musta, se on vintin television, ja vihreästä pitää painasta.

- Entäs sitten?

- Otat harmaan kapulan, sillä aukeaa boxi.

- Eipä tuo aukase vaikka miten painan.

- Ei se pienempi harmaa vaan se isompi. Ja nyt pitää punaisesta painaa.

- Nyt painan. Entäs iäni?

- Äänen saat siitä pienemmästä harmaasta.

- Tästäkö josta ensin painoin?

- Siitä. Ja jos haluat nauhoittaa, ota keskikokoinen harmaa ja painat REC.

- Tämäkö kapula?

- Ei kun se on vintin videoon ja CD:hen.

- Mihin?

- CD:hen.

- Ei tiältä mittää näy, painopa mistä paino!

- Mistäs nappulasta painoit?

- Joka nappulloo oon sorkkinu, ommoo en vielä - vuan eikun vonkuu.

- Ei jokaisesta nappulasta saa painaa, ainoastaan niistä joista sanon. Aukaisitko ihan ensin television juuresta? Painoitko pääkytkimestä? Palaako punainen valo? Tuleeko virta? Ootko ihan terve? Onko töpseli seinässä?

- e-EI ja e-En. o-On. Paljonko kello on?

- Vartin yli yhdeksän.

- No sitten olokoon koko värkki kiini. Urheiluruutu jo män. Muate joutaa. Tottapahan uamula lehet kertoo joko ratkesi ja miten paljon.

- Mikä ratkesi?

- Seppälän uimapuku.
http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif    sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi    http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif