Mölökerö mikä mölökerö

Investoidaanpa eilinen. Sallittakoon; päiväkirjasta kun on kysymys, tavallaan.

Urheilua siihen mahtuu, omaa ja toisten, lukemista ylenäijä. Paratiisin kukkien kastelemista. Saunaveden lämmittämistä, parit varvit tikkaa. Muutama puolivalmis viinimarja kitalakeen ja pari raakaa omenaa.
Saskatoonia tarjoaa naapuri, marjatuomipihlajan marjaa, sinistä pullukkaa, makeaa kuin mustikka.

Lempi kumma kun karvoineen kaikkineen ei aurinkoa juuri kaihda, lämpimällä verannalla makoilee siinä missä pensaiden varjossakin.
Eipä tarvitse tapella meidän kummankaan, kiistellä kenenkään kanssa. Nauttia vain. Venytellä, nam.
Ja yhä enemmän tietäessä että jotta koulut jo ensi viikolla alkavat. Eikä tarvitse niihin helteisiin enää osallistua, käydä tappelulle lautakunnan, ktj:n, kunnanjohtajan kanssa.

- Ai ai ai! Naurattaa vallan.

Nyt saisi sanoa vaikka mistä mitä, kun sanottaa. Mielin kielin ei pakko olla.
Vaan mitästä turhaan, olkoot, omissa liemissä kuplikoot, kypsykööt.

Mikä vilske noillakin Kääriäisillä, siis noilla Käkriäisillä piti sanomani - varsinainen luokkahuone-elämä. Vaan aurinko se Putkinotkoonkin paistelee aamupäivän haminoissa, varsinkin kun mökinröhjästä kolme alahirttä uupuu. Pässi pukkaa Malakiasta persuksiin; pennut huutavat; Juutasta ei näy, makaa jossain joutavana; Rosina lypsää lapsi sylissään; pian on aika soutaa selälle höyrylaivaan ja pistäytyä kaupungissa (naurettavana) parin puoskan kanssa. Helteinen on päivä nousemassa.
Mitä ehtiikään ennen kuin ilta, yö on.

Hiki täälläkin, Paratiisissa, valuu, vaikkei tarvitse pässiä karkuun juosta; juoksee muuten, oman kanssa, ilman aikojaan, naistenlenkin, huuhtoo hiet sillä saunan varivedellä, ihmettelee että vieläpäs edes kutosen jaksaa vanheneva kroppa.

Illan päätteeksi arjellisempaa näyttää jokakodin takkatuli, telkku. Ei voi olla noitumatta tuota mustaa miestä, jonka kantti ei kestä. Mies murskaa HJK:n 2-0-johdon, ja miljoonat Euroopan kentiltä, ulosajollaan, sen verran pelaa jälkipeliä, ylen turhautuneena viikatoi vastustajan heti toisen puoliajan alussa, hölmö. Mahtaa Lyytikäinen siunailla ja kiittää.

Senkin mölökerö! Varsinainen Mölökki!
Kahteen kahteen päättyy peli, toinen peli, menetetty, sinetti viikon päästä Kyproksella.

Heltyivät eläimet

Antoivat ne sitten kuvata lopuksi aivan vapaasti - vaikka kaverikuvaan olisivat suostuneet.

Mirri-Lehmän kanssa olis tehnyt mieli yhteiskuvaan, vaan jäniskö lie pöksyyn mennyt.
Olis kyllä teilläkin jos olisitte nuo roikkuvat luomut luonnossa nähneet:

Vautis vau!

 Ja tään ka myös, sylikuvaan:

Mikä oikea Mirri!

Näpäkkä Kis-Kis Matroskin.
 

Niskaa nakkeli, jalkaa polki, tämä kukkoukko

- vähänkös kukkoili!

 

Vaan näille köllyköille ei muuta maailmaa ollutkaan,

kun osui sunnuntaillekin kylppäripäivä:

  

Kylpyveikoista toinen lopuksi vaatimalla vaati töpseliä reikiinsä
 so. kuivattavaa puhallinta.

 

Ota näistä sitten selvää, ken vielä kesän jälkeen Sinkkolan navettaan jäädä saa kaupunkilaisten iloksi kellehtimään.
Fedja-setä sen määrännee.


(Suosittelen ainakin ettäjotta lehmä saisi jäädä ja ...)

Puhumisen kuvaaminen kielletty!

Purppassu oon jo pitemmän aikaa noista turhanpäiväisistä rajoituksista, tekijänoikeuksista, immateriaaliomistuksista. Näillä äärilaidoilla meinaan: ei saa kuvan kuvaa näppästä teatteri-/lauluesityksestä, edes salamatta.
Nipotusta.
Vaikeuttaa blogipotun asiallista täyttämistä.

Uspenskin kirkosta saa, vaan Uspenskin Fedja-sedästä ei, eikä kissasta eikä koirasta, ei kenestäkään. Niin ne teatterilaiset tavan mukaan myös Sinkkolan kotieläinpihassa ilmoittivat toisesta suupielestään, vaikka muuten lupsakkata väkeä ovatkin, kaikki tyynni, se isotissinen lehmäkin.

No uskotaan uskotaan kuvauskieltoa ja sen takia vaietaan täällä näytelmästä ja pannaan - sitäkin suurempana - esille vain tämä salaa otettu väliaikakuva näyttämöalueen kastelusta:

Pyörryttikö sittenkin helle

Risteyksestä alamäkeen laskeutuvat.
-  Neljähän noita on.
-  Kaks mie nään.Tuo toinen on Tepu, tuo toinen on Veju.
Niinpäs onkin kun lähemmäksi valuvat, kaukaa kaikkia on aina kaksi.

6.30.
Kello pykälässä. Ei päähelle yllä vielä päälle. Ei pökerrytä.
- Joku kolme tuntia kun kävellään niin eiköhän riitä.

Aamulenkki ystävien kanssa on virkistys sielulle ja rääkki ruumiille. Linnut, kukat ja rapiseva hiekka. Taivaan ja järven sini.
Ja jutut.
Eivät ne ole minnekään muuttuneet edellisestä. Vuosien takaisista. Silloin vain mentiin lujempaa ja usein. Pyssysalon-lenkki, piikki, alle kahden tunnin! Ja vaikka kahtena päivänä peräkkäin. Mitä kuumempi päivä, sen parempi.

Ennen-juttujen ryöppy. Niitä ei tässä enemmälti toinna vieraille viljellä. Karhujutun voisi, sen kun se pakoon mätti tuossa luhassa perse pylykkästen, sillä oli kuin liian isot pöksyt jalassa, putoamaisillaan ikään kuin takataskussa ois ollu painava vasara.
- Meitä pakoon! Ihan nurin päin oli asiat.

Meijerin rannassa on uutta tuo viinatehdas. Mylly lähti viimeisenä. Eikä isännöitsijän asuntoon rakennettu rantakahvilakaan kovin monivuotinen.
- Kaheksan vuotta tuossa asuttiin.
- Komeet on teillä ollu puitteet!

- Tuo riihi on isän rakentama.
- Jäipä mukava muisto.

10,88 km
Uuden ajan rannevehkeellä saadaan tarkat mitat:
- Autonmittari ois valehellu varmaan jo 11,5.
Mäki ylös ja heti Veikon mökiltä vasemmalle. Veikko oli Vanaja-mies.

Kumma kyllä polun heinä on märkää, vaikkei koko helleviikkoon ole satanut.
Yökosteutta, ilmankos ilma autereisena kohoaa polun päässä.
- Vitosen lenkki jäi tekemättä viime talvena, koskaan aikasemmin ei oo jääny lumen puutteen takia.
- Lapissa sitä oli, toukokuun puolella voi huoletta hiihellä.

3h 13 min
Seistään urheilukentän laidalla. Pyyhitään kävelyhikeä.
- Enemmän kuin paras maratonaika. Eikä matkaa kuin 14,67!
- Vartti vähemmän kuin oma ennätys maratonilla.

Lopetetaan tähän.
Vähän jo huikoo. Kun aamulla ei muuta syöty kuin lääkkeet!

Erotaan tässä.
- Mennään kirkonmäen kautta, kuunnellaan kelloja.
- Eivät ne tänään soi.
- Eikös ne yleensä sunnuntaina soi?
- Soivat soivat - vaan ei lauantaisin!

Kunhan ei sittenkin olisi tepposensa tehnyt - se helle.

Kaunotar tulossa

Armi Kuusela on menossa Muhokselle, vaan tuleepa se Kaunotar meillekin.
Ei Armi vaan Nira.
Semmoinen kurvikas ja hienoihana saapumassa ensi viikolla Paratiisiin. Pumpattava muotovalio, mutta ei mikään Barbara. Hyi, pois se meistä!

Entinen saa väistyä. Tuolla se jo maata rötköttää tantereella kaikkensa antaneena. Kaivosta nostettuna.  Ruosteisena, väljähtyneen mäntänsä kanssa.
Menehtyi yli puolivuosisataa palveltuaan.

Saunakaivon pumppu.

Yritettiin sitä elvyttää, etsiä varaosia monesta paikkaa.

 

Urhon tallien takaa, Pirttikallion alakaivolta, Niemisen hautumaan kuusiaidan vierustalta. Vaan aikansa eläneitä nekin. Ei niistä.

- Mutta kahoppa tuota, jos tuon tuon?
- Tuo!

Siellä on tilaus vetämässä. Teppo tilaa ja tuo tuon:

Lemmenjuomaa tarjoo kunnon väki

Kärpänenkö vai butterflykö lie puraissut?
Fiinimpää tietenkin olisi puhua perhosesta kuin kärpäsestä. Vaikka tuskin kumpikaan kovin tuntuvan jäljen jättää, semmoisen siiven sipaisun vain.

No itikkako sitten imaissut?
Olipa tuo elikko mikä hyvänsä vaan niin vaan taas oopperassa ilta vierähti. Kyläoopperassa Lemmenjuomaa litkiessä. Gaetano Donizetti: L'elisir D'amore. Paikka Ohvanan kulttuuritalo, entinen koulu, Joensuusta parikymppiä etelään päin. Ja kun oopperasta on kysymys, niin säännöt olivat heti tiukemmat kuin Rädyn Pekalla Enossa: kiinni kännykät ja ehdoton kuvauskielto. Absolut No!

Se on aina kammottava hetki heti ensi alkuun katsomossa kun ääni tärähtää: Kamerat pois! Nauhoitus ankarasti kielletty! Jotenkin kuristava ote kurkussa: näinköhän täältä hengissä ja elävien kirjoissa pois selviää.
Ei kovin kotoisa eikä ystävällinen aloitus millekään esitykselle. Luotaan työntävä.

Ai niin oopperasta piti puhumani. Siitä itikasta.
Onpa kunnioitettavaa työtä: Mies vanhalla koululla tekee kulttuuria, puurtaa pienen joukon kanssa, ei kosiskelevaa himphamppua vaan laatu edellä käyvää. On käynyt jo vuosikausia ja useita produktioita. Tänä kesänä esitetty jo La-Lai-la, tulossa I Do! I Do! Syksymmällä Anna-Liisa Alangon runonäytelmä "Tuulinen tie".
Ja nyt tämä parhaillaan pyörivä Lemmenjuoma.

Samuli Moilanen primus motorina.

Kaksi linja-autolastillista korkeintaan kerralla katsomokapasiteetti. Eilen vain muutama paikka jäi nauttijaa vaille. Moilanen itse oli se reppana Nemorino, joka ihaillen katselee Adinaa; vaan milläs köyhä talonpoika semmoisen komistuksen itselleen ikiomakseen saisi. Tarvitaan pari pulloa huijarin lemmenjuomaa, niin siitä se sitten järjestyy.
Jonna Imeläinen, sopraano, veteli Adinan osaa niin että tuntui katsojan munaskuissa.

Jotenkin sitä epäilee ihan viimeiseen asti, että onko tämä kaikki totta, että tämmöistä poikkeavaa tarjotaan jollakin pienellä kylällä, kun yleensä ei tarjota kuin korkeintaan hirvisoppaa, rantakalaa tai kerran kesässä lakkautetun koulun pihalla ruohottuneella kentällä juosta potalletaan kyläviesti ...

Niin nämä tarjoavat tämmöistä!
Ja lisää siis on luvassa.

Inhimillistä sekin, että kun pienellä porukalla pyörittää niin joku saattaa matkalla uupua ja sairastua, niin kuin nyt kersantti Belcore, Esa A. Luukkainen. Ohjaaja Jari Salokankaan oli asettauduttava Nemorinoa kiusaavan moukan rooliin; menetteli - ja sen paremmaltahan sitten kuulostivat Samuli ja Jonna!
Huilu oli hieno, Heidi Riikonen, pianossa, Pekka Mustaniemi, häiritsi vain sähkö.

Menkäähän kuuntelulle ja katselulle, varsinkin kun hommat hoidellaan veronmaksajitta:

"Lemmenjuoma ooppera jatkaa The LittleBigMusicin alkuperäistä
toimintaperiaatetta; kulttuurilla voi elää ja sitä voi tuottaa ilman
julkisia avustuksia ja tukirahoja. Kuluva vuosi on ohjelma- ja
konserttitoimisto The LittleBigMusicin 14. toimintavuosi. Yritys tuottaa
esityksiä myös Suomen ulkopuolella. Suurin osa esityksistä on
tilausnäytäntöjä. Yleisöä kertyy vuosittain keskimäärin 10 000 - 19 000
riippuen esitysten määrästä joita vuosittain pidetään 60 - 80." Samuli Moilanen

arbuusi - rahmat

Oikeastaan kumpikin sana vieraanoloiselta kalskahtava: vesimeloni ja kiitos ovat tutumpia.
No nyt nuo molemmat tarttuivat matkaan Sortavalan puolelta. Semmoinen tumma mies näytti toisen ja opetti toisen - Uzbekistanista ovat, Kaspianmeren takaa.

Siinä kaupungin torilla kojuissaan myivät jos jotain rihkamaa ja sivusilmin kun ostosten jälkeen tarkkaili, niin joku paikallinen kaksikko näytti puolestaan käppäilevän rahastamaan myyjiä, oikein laskimen kanssa. Muutkin myyjät ojensivat ruplaroposensa. Lienee ollut näitä toripaikavuokraajia, mitäpä se meille höhlille ulkomaaneläjille kuuluu.
Meloni on tässä kotipesässään

 

vaan värikkäät hameenhelmat jäivät roikkumaan lähtötelineisiinsä:



******************
ps
kului vaivainen minuutti tämän kirjoituksen esilleponkaisusta, niin johan löytyi ensimmäinen lukija - lännestä!

Taetteelijoeta ja vespumppu

Kilipakysymys.

 

Soppii arvata eäneen taikka iheksijään noehen kahen taeteilijan nimet. Eelen nuo ryökälleet nähtiin, lienööt uutta vilimijä jo puuhoomassa. Hitostako noesta otat selevee! vastaus

*****

Tänään toinen projekti oli tämä pahuksen pumppu, joka temmajaisten - saunapetäjän kautta eli oksan yli naru ja hiiop!kele, sormen kynsi mustaksi ja sitä rataa - jälkeen tässä osina elonsa häthätää säilyttäneen nostajan ihmeteltävänä:

 

On siinä ollu kaivossa männällä olemista vuodesta 1964 tai jotain.

Ois ollu emänällä myös jos jok ...

Transsukupuolta jos pappiakin kyydissä

Hannes Kolehmainen jääköön puiden varjoon juosta jolkottamaan.

Auringon paahtamalla kentällä tapahtuu jotain, jonka kenttäkuulutus vahvistaa: 110 m aidat. Harjoituskilpailevat Kalevan Kisoja varten.

Lähinnä rasvaavat toimitsijoita kisakuntoon. Portilla tupakalla käynyt toimitsija laskee vettä vesiestemonttuun, moukarihäkin luona veivaavat heittohäkkyrää suppeammaksi, seiväshyppypaikalla juostaan seiväs tanassa, pudotetaan jotta järjestäjät oppisivat nostaman riman ... no ei kai nyt sentään tahallaan.
Tässä on ilmapiiri missä viihdyn, hyvä etten itseään Oblomovia ole löytävinäni, viihtyisin vaikka päivän pari: pirteitä pyrähtelijöitä, suurin osa odottelua - sitä ruuskasantin herkistelyä ja verryttellyy.

Sadankympin aitojen miehet kolistelevat kohta aitoja, hyvin vanha mies kyykistyy lähtötelineisiin. Liki maalia tuntuu kaatuvan. Viidentoistapintaan juoksee voittaja, vanhalla miehellä taitaa mennä puolisen minuuttia - minkä nyt tänne taka- ja etusuoran väliseen kaarteeseen näkee.

Sittenpä tuleekin ylläri.
Edessä harjoitelleet kuulantyöntäjänaiset kuulutetaan työntämään, seassa vähänläntiä jos varsinaisiakin. Kämäräinen Sanna, kiekonheittäjä kokeilemassa kuulaa. Tuttu nimi tuntemattomien seassa. Vartta ja vipua on: 183/83.

Sitten paukku: Vera Räsänen.
- Hei tuohan on se mies, joka nyt nainen! Viikolla lehdet täynnä juttua entisestä Vesasta, kun urheiluliitto hylkii ja muut ymmärtävät transsukupuolta.

Entisen miehen muskeleilla luulisi kuula sinkoutuvan. Vaikka Vilin Valerie saisi jo vastusta.
Mutta ei lennä. Kämäräisen yksi hyväksytty, 14½ m, riittää. Vera jo vanha naisten leikkeihin, hentoinen kuulaan.

Pois pois!
Porottavasta auringosta takaisin kaupunkia kohti. Katujuna jyskyttää ohi.
Hannes juoksee helteestä piittaamatta.

Ortodoksisen kirkon ovi on auki, sali tyhjä mustahelmaista pappia lukuun ottamatta.
- Käykää toki peremmälle, ystävällisesti kehottaa repomainen pappi.

Käymme, keskeytämme. Matkamme määrä olkoon nyt tässä. Tällä haavaa. (myöh. TÄNNE )

lisätty linkki Vera Räsänen

Irtiotto

Vaikka Juha H kehui ettei rakon rakkoa soutumatkalla, seitsemänsadankaan kilsan, oikealla tekniikalla ilman mitään hanskahumputuksia, niin ainakin pään sisään tuntuu jokunen puhjenneen - lukijan.

Mikä silloin voiteheksi?
No vaikka Kuopioon kautta kotiin. Torielämä on vilkas mutta yhä vielä sekainen; kuulemma päällys/katto vuotaa, toriparkkiin vettä tiputtelee, käytävän kaupat homehtuvat.

Vaan pakkoko on torilla palloilla: pudottautuu alas, Sataman Helmen kautta Kallaveden rantsuun, ja illan mittaan, mene ja tiedä, takaisin noihin kahviloihin Wanhaan Satamaan, Albatrossiin. Onhan noita.
Mikäs vaellellessa rantamaisemissa Väinölänniemeen, Vänärille sano, saakka, missä kaiutellaan urheilijoita telineisiin.

Mahanpohjaa tökkii, soutajien hyppypakko palaa mieleen siinä uimatornin vastapäätä: Aimo vai Köpikö tuo on, tuo mies joka kapuaa yhä ylemmä. Vitoseen. Ei jää siihen.
No eipä tietenkään, koska kympppi oli soutupoikain taso.

Vaan ei jää kymppiin.
Ylimpään kiipeää tämä urho. Ei siis Aimo eikä Köpi ole tuo päivettynyt mies.
Hyppääkö hurja jalat edelle vai pää? Kenties pää - Köpistä ja Aimostahan ei saanut selvää.

Voi herratuinen!
Huojuu.
Horjahtaa.
Ottaa taka-askeleen.

Ja nyt!
Ponnistus.
Pää edellä antaa mennä. Entä jos menisi menisi yli, tai ali? Aukeaisko vatsa? Kuin kalakukon pinta. Retkahtaisko selkä? Kuin Neymarilta nikamat.
Pulpahtaa pintaan.
Täytyy olla onnellinen mies. Mikä leija!

On helle ympärillä. Vilvoitusta kaipaa itsekukin.
Kulku jatkuu, kieppi kesken meillä.
Kiivas kilpa oottaamassa uottamassa? Hannes juoksee jo.


http://www.discoveringfinland.com/fi/product/hannes-kolehmainen-patsas/182/

 

20 d 26 min

XX  maalissa - Kustavista Hailuotoon

"Istuttiin saunan kuistilla, juotiin Raahesta ostetut oluet ja poltettiin tupakit. Sauna kypsyi äkisti. Mentiin löylyihin. Uimaan. Löylyihin. Uimaan. Tauolle kuistille. Poksautettiin oluet. Pantiin röökit huuleen. Oltiin onnellisia."*

Nyljettynä Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset nyt, 487 sivua hakemistoineen.
Nylettynä, täällä päin sanotaan. Ei sentään käännettynä niin kuin kirjan sudelta, jonka kitaan Lumijoen Ukuranperän Huumola työnsi kätensä niin että se työntyi peräaukosta ulos, tarttui hännästä kiinni ja kiskaisi takaisin niin että nuttu nurin kääntyi.

Soutuaika otsikossa, lukuaika juhannusaatosta tähän hetkeen 20.6. - 10.7. = 20 d, siis yksyhteen!

Melkoinen matka, melkoiset soutajat, Köpi & Aimo, oikeat tietomiehet kulttuurin aalloilla. Itse en muistaisi puoliakaan, hyvin palauttelivat mieleen menneitä tuntoja.

Ensin osoittautuvat ylivertaisiksi, lopulta pienenevät ja hupenevat tavan kuolevaisiksi, viimeistään perillä viimeisen näytelmän aikana. Eli reissun lopuksi kun -  *kun ensin olivat iloinneet kuin kuka tahansa meistä olisi moisen urakan jälkeen - patikoivat katsomaan sähköpylväsilmoituksen tiedottamaa näytelmää:

Suomen kiinalainen teatteri esittää näytelmän Konfutsen vaellusvuodet Marjaniemessä 21.7. klo 20. Liput 5 euroa.

Saataisiin samalla 37 kilometriä terveellistä ja tarpeellista murtomaakävelyä.

Kummasti pienenevät poikain ajatukset ja oleminen tässä isossa maailmassa siinä hiekkadyynillä ainoina katsojina istuessaan, näytelmää katsoessaan, vuorosanoja kuunnellessaan:

VEDENKANTAJA. Lohduta itseäsi tiedollasi siitä, mitä et tiedä. --- Elämä ja kuolema, olemassaolo ja tuho ovat kaikki yhtä.

TSE KUNG. Mistä sinä kuulit kaiken tuon?

VEDENKANTAJA. --- Epäilyksen Alulta. 

************************************

TÄÄLTÄ KUSTAVISTA se alkoi koko urkko:

http://hikkaj.blogspot.fi/2014/06/soutu-urkko-edessa.html

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Linkola tahtoo tuppautua peliin

XIX soutuvarvi - perille Hailuotoon

Raahessa on Urho Kekkosen näköispatsas, jotenkin on tieto mennyt ohi korvien tai tahallista unohtamista mieli harrastanut. Kiitos mielelle.

Patsaan varjossa kuuntelevat nyt Ami ja Köpi Radiopuhelimien CD-punkkia veneenveistäjältä lainaamastaan patteriradiosta evääksi ja vahvistukseksi viimeiseen souturytäkkään:

Joka ikinen sana kantaa

positiivista piilomerkitystä.

Mustalaiset täyttävät pankkitilini,

ryssät korjaavat taloani.

Eikä rohkeus ole sitä ettei pelkää vaan sitä että voittaa pelon.

Lets go! änd Hai! Hailuotoon.
Veneeseen klo 13.
Ja kohta huuto:
- Ei voi olla totta!
Edessä uimarannan hyppytorni. Ei kun seis, ja kapuaminen kymmenmetriseen hyppytorniin: huimaus, hyppäys, lento, roiskaus. Virkistynein mielin eteenpäin. Avomerelle. Viritetään purje.
Matkan ensimmäinen riita, poikanen, syntyy, puhkeaapi, reitistä: Köpin mielestä Aimo on sokea ja vellihousu pöljä.
Ohimenevää oikuttelua.

Aika ottaa esille, ennen kuin on myöhäistä, Matti Hälli (1913-1988) Hailuodon suuri originelli, joka maisteroitui vasta vanhalla iällä vuonna 1970.

Ennen kuin on myöhäistä. Niinpä!

Ennen kuin ollaan perillä, ja myös - linkolalaisuutta Hurmeella meri-ilmassa, paksultikin, kas kas - isommasta myöhästymisen syystä: maailmanlopun, kulutuksella itsemurhaavan ihmiskunnan!

'Ja mikäli niin käy, niin silloin tällaiset keskeiset kulttuurin kysymykset, kuten Matti Hällin arvon palautus, raukeavat, kun kaikki inhimillinen palaa, nääntyy, kuihtuu ja räjähtää, ja maapallo jää hyönteisten ja muiden ihmistä kestävämpien lajien nousun ja kehityksen tyyssijaksi.'

Niin nämä soutajat toteamalla tuumailevat, sen kummemmin synkistelemättä, aivan samaa kuin kalastajienkalastaja vaikkapa Alénin  Linkolan soutajan päiväkirjassa.

Huh ja nytpä! Tästäpä onkin leikki kaukana. Ainakin kauempana kuin Hällin Ruottinojan auringosta ja sen luotolaisista.

Jätetään pojat purkkiin Hälleineen ja Parosineen ja otetaan heidät vastaan illalla Pöllässä klo 21.56.

 

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Kopsa Ruukin Relletistä linnustaa

XVIII soutuvarvi  -  Kalajoelta Raaheen

"Oli jo myöhä. Aurinko upposi mereen kello 23.17 Köpin taskunauriin mukaan. Oltiin siis jo lähes kolmen viikon ajan pystytty soutamaan tasatahtia maapallon kanssa ja pitämään auringonlaskuaika vakiona. Raaheen oli vielä 10 kilometriä. Oli Aimon aika."

Aimon aika tarkoittaa päivän viimeistä tarinaa, jonka Aimo joka ilta muistaa kertoa. Nyt on vuorossa Kopsa Ruukin Relletistä, kuuluisa eränkävijä.
Kuunnellaanpa alku:

- Kerran metsällä käydessään hän pudotti kolmekymmentä metsoa yhdellä laukauksella, kun ne sattuivat istumaan rivissä yhdellä oksalla. Hänen pyssynsä perä kolahti siinä kahakassa koivun pahkaan, pahka putosi ja tappoi koivun juurelle käpertyneen jäniksen. Kopsa ihmetteli siinä saaliin runsautta ja paukautti ilosta kämmenet yhteen. Siihen putosi vielä yksi metso, joka oli lentänyt kämmenten väliin! 

Kova tarina, vaan hauskempi minusta on meidän oma tarinamme linnuista Ilovaaran lakkautetulta koululta. Lenteli taivaalla lintu, kysyin Alelta: - Mikä lintu?
Ale, opp.: - Oisko mehto.
Mie, ope: - Varis on.
Ale, opp.: - Eipä ollu bilsan kirjassa kuvaa!
Mie, ope: - Tuntisitko vielä ne kuus lintua jotka siinä kirjan kuvassa lensivät?
Ale, opp.: - Tuntisin. Jos ne lentäsivät samassa järjestyksessä.

Lähestymme Raahea, käymme läpi Mukkaa ja Lumen pelkoa, niitä ensimmäisiä kirja-arvosteluja siitä aikoinani kirjoitinkin. Nämä amit tulkitsevat toisin, ihme kyllä jankkaavasti ja pitkäveteisemmin! Hymähtelen ja pyörittelen päätäni.

En myöskään syty kitarasooloista kuten Köpi:

"Hän on viiltävän ja kirskuvan kitarasaundin harras, vilpitön ystävä ja niin olen minäkin!"

 

Yhtä vingutusta minusta, tuskallista kuultavaa. Akustinen kitara on jo aivan toista.

No, Köpi armahtaa, laaja-alainen mies kun on:

"David Axelrod on minulle henkilökohtaisesti se säveltäjä ja musiikintekijä, joka on luonut saundin vastaamaan täsmällisesti omaa maailmankatsomustani. Joillekin se on Bach, joillekin Hamina Tattoo, joillekin Jamppa Tuominen."

Jollekin kolahtaa joku, jollekin joku toinen. Meidän veneemme kolahtaa Raahen Merimuseon laituriin kello 3 yöllä.
Yksi etappi enää jäljellä näiden hurjapäiden kanssa.

 

 

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Naisten haku

XVII soutuvarvi - Kalajoen hietikoille

Kas kas, jokos veikoille juolahtavat naisetkin mielen vierestä mieleen! Vaikkeivat 'ole tilivelvollisia millekään tasa-arvotoimikunnalle', puheistaan.
Myöntävät toki kernaasti, jotta 'naiset ovat mukavia ja tarpeellisia olioita'; käyneekö tähänkin lauseen hännäksi tuo saksalaisten an sich, ellei peräti alkuperäinen latinan lätinä, eilenkin vilahtanut, per se!
Mutta onpa onpa oiva nimilista, jonka soutumiehet naisistaan ehtivät Kalajoelle soutaessaan kokoon punoa: on tiedenaisia jos taiteilijoitakin. Itse Hurmeena ottaisin ja lukisin filosofi, feministi, runoilija Heidi Liehun Perhosten valtakunnan ja vasta sitten alkaisin listata/listiä nimiä.
Tässä poikain tämänkertaisen soutumatkan vedenneidot lavetilla:

1. Jane Marcet (Faradayn innoittaja)
2. Mary Anning (geologisti: irti Mooseksesta)
3. Henrietta Leavitt (Hubble - avaruusmittanauha)
4. Lise Meitner (atomipommi - jätti Hiroshiman ja Nagasakin 'synkeiden ukkojen työmaaksi')
5. Anna Ahmatova, NL
6. Malvina Reynolds, USA "The World's Gonen Beautiful" = rehevöitynyt maailma
7. Sally Salminen (Katrina, Kalastajakylän prinssi)
8. Karen Blixen
9. Selma Lagerlöf

Seiskanaisen jälkeen soutajat yrittivät oikaista jonkin kanavan kautta, mutta mutta: "Oltiin sekä ojassa että allikossa, se oli selvä. Köpi hyppäsi mereen ja upposi muniaan myöten mutaan." Aimokin sinne paatin työnnölle. "Vesiraja oli mutaan uponneilla soutajilla henkilökohtaisesta pituudesta riippuen jossain navan ja nännien puolivälimaastossa, joten järin pitkä patikka ei olisi suotava."

Tsägällä pääsevät lopulta vähällä ja taival jatkuu.

Sally Salmisesta joku kumminkin kysyy, tässä tarkennusta: ahvenanmaalainen Ruotsin kautta New Yorkiin muuttanut kotiapulainen, joka kirjoitti kahdellekymmenelle kielelle käännetyn ruotsalaisen romaanikilpailun voittaneen kirjan Katrina. 'Katrina on tuikea raportti köyhien kalastajatorpparien kurjasta asemasta. Sally Salminen on Hurmeen mukaan 'mielen meren tutkimusmatkailija'. Kerrontateknisesti huima, lukijaa tiukoissa pihdeissä piinaava teos Vid havet sijoittuu Tanskan länsirannikolle haaksirikkoutuneen ylösalaisin kääntyneen aluksen hyttiin.

Ahmatovit, Blixenit, Selmat tunnetaan, joten heistä ei tässä sen enempää,
sillä kohta jo rantaudutaan Kalajoelle, muttei tietenkään hiekkasärkille, missä ne hotellit, ravitsemusliikkeet ja puuhamaat.
   "Soutajat ohittivat tyynesti nämä kaupalliset houkuttimet ja kauniin rannan rumentajat ja suuntasivat kaikin hartiavoimin  vastatuuleksi kiepsahtaneissa olosuhteissa ylevämpään määränpäähän, Markku Hernetkosken mökille pari kilometriä pohjoisemmaksi."   

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Hetkautuksen paikkoja

XVI soutuvarvi - liikahdetaan Ohtakariin,  ylöspäin ei länteen


Hurme oli häipynyt telttoineen, mutta jättänyt kannustavan ja ohjaavan neuvon:
"Älkää kääntykö takaisin, hölmöt. Jatkakaa Hailuotoon. Hurme."

Myytynä minä: Vau! ovelaa! Tästä minä tykkään: romaanihenkilöt ja tekijä sikinsokin ja sekaisin, ja sinne sekaan seikkailemaan myös lukijat. Luovaa lukemista, luovaa kirjoittamista.
Tämän täytyy olla se Rezeptionsästhetik, sen täyttymystä - an sich; tai rumemmin rääkäistynä: per se.

Köpi on ollut samalla työmaalla pari talvea Hurmeen kanssa, asunut samassa parakissakin kuukauden päivät ja ollut kuuntelulla Juhan luennoidessa Psykoosin estetiikasta mielenterveysalan ammattilaisille. (Siis Köpi on Juha, se ruipelompi soutaja, ja käynyt siis kuuntelemassa itseään. Miettikääs sitä!)
Mielenkiintoinen stoori kasvavasta ihmistaimesta, jonka psykoosi nielaisee, sittemmin. (Saman kertomuksen, Juhan tarinan, luin jo Iltasanomista taannoin; kova pala, mutta itse ponnisteli sieltä pois jätettyään lääkkeet pöydälle. Kova äijä. Kova!)
Kirjallisuus jos on riepotellutkin, niin on pelastanut ja kasvattanutkin tilaan missä nyt on; tikapuiden pienoiksi asetellut kovan nimen yhden kerrallaan: Vonnegut - Borges - Kafka - Kivi - Kilpi.

Entä yhteiskunnan vaatimukset, kodin vaatimusten jälkeen:

"Tekopyhät porvarit ja tylsät vasemmistolaiset ovat sälyttäneet viime vuosikymmeninä kirjallisuudelle ja teatterille kammottavan velvoitteen: puuttua suoraan yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Mitä vittua! Yhtä hyvin voitaisiin vaatia nykysäveltäjiltä oikeudenmukaisempaa pääomaverotukseen herkistävää sinfoniaa!"

Yhtä hulluutta!
Niinpä.
Ja lisää kirjailijoita lääkkeeksi, tikapuun jatkeeksi taivaisiin, ja sieltä hulluimmasta päästä: Shakespeare - Cervantes - Gogol - Büchner - Dostojevski - Hamsun - Strindberg - Platonov - Harms - Beckett -

Sitten päästäänkin haudankaivaja, tulevaan pappiin, Peitsamoon. Tuhannen kappaleen Kariin:

"Tyhmät ja sivistymättömät ihmiset eivät saa Peitsamosta paljon irti", sanoo hän, eli joku Hurmeista - Aimo, Köpi tai Juha.

Huvittaa, kun itsekin jotenkin fiksautunut  tuohon merkilliseen örveltäjään, josta kirja kirjoittaa:

"Hän ei käy päälle. Ja kaikessa on taiteen kosketus, ilkikurisuutta, moniarvoisuuden pyhää henkeä."

Olisi kai aika ja aihetta paneutua Aimon/Köpin/Juhan lailla 'peitsamouden ytimeen eli sarjaan umpiabsurdeja, lapsekkaita taidebiisejä'. Tuhannen laulun mieheen, jos kerta soutajaporukka yhdestä suusta yhtenä joukkona - kirkkovenekö pian tarvittaneen kirjan kasvavalle porukalle? mene ja tiedä - vakuuttaa:

 

"Peitsamon valtava lauluparvi on tuottanut minulle loputtomasti iloa, ajatusta, oivallusta ja hetkautuksen paikkoja." 

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Puolustusvoimain komentaja ja vapaamuurari

XV  soutuvarvi - jolloin ei taas soudeta vaan ollaan oopperassa!

Hofmannin Ahti Karjalais-ooppera ihastuttaa  - 'Olisittepa nähneet heidät!Taiteen vatkaamat ja höykyttämät miehet!' - soutuparia Kokkolassa.
Tunnissa esitys on hoilattu. Vaan ikuisesti, sekin kuten kaikki koettu, lymynnee mielenpiiloissa kurkistelemassa, ajoittain esiin työntymässä.

Siitäpä päästään kevyesti Elsaan ja Huuhaa Innaseen, Lindströmin Ekiin,  Annikki Tähteen, Irmeli Mäkelään jaja Helena Siltalaan, joka Ranskalaisissa koroissa on ylivertainen, kansainvälisestikin kalpenematon.
Erik sävelsi ja Vuokko Lindström tekstasi taidelauluja:

• Liian vähän aikaa
• Tuuli tuo tuuli vie
• Tyttö toinen oikealta
• Pikku midinetti.

Midinetti 'on kuin Tsehovin tai Maupassantin novelli yksinäisestä ompelijasta, joka tekee ammatikseen morsiuspukuja'.

Muutama kulaus pullosta, nythän ei tänään enää soudeta, ja Aimo & Köpi pääsevät tunnelmaan niin että Työmiehen lauantaikin vaikuttaa mukiinmenevältä. Irwin ja Junnu loistamaan.
Saukki sakkiin mukaan sanoituksineen, niin jo vot!ka.
'Hiljaista on' - Saukin, Lindströmin ja Innasen yhteistyön komein hedelmä on syntynyt.

Täysinäishyminöivä hetki siinä taas tarjolla ottajalleen.

Kirjoittaja ottaa vaarin tavallaan: Jos tämä ei ole taidetta, parasta taidetta, niin minä olen puolustusvoimain komentaja ja vapaamuurari!

Juha Hurme on laaja-alainen ja suopea.
Kantaaottava, ja lähes aina positiivinen: hyviä taiteilijoita on pilvin pimein, niin paljon ettei hän tuhlaa aikaa huonojen esiinkaivamiseen; Köpi ja Aimo ohittavat huonot samalla tavalla huomaamatta valittamatta kuin karikkoiset merenlahdet.
Koko ajan on energinen olo heidän seurassaan - soutivatpa tai huopasivat.

Ja yhä paranee!
Kun oopperamatkalta palataan, huomataan outo näky: Köpin laavun ja Aimon teltan viereen oli nousut kolmas teltta.
Saadaan tietää että se on Juha Hurmeen teltta; kirjan kirjoittaja on saapunut paikalle kesken juonen!

- Se on matkalla pohjoiseen ja poikkesi tänne yöksi. On jo nukkumassa.

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Stena ja Jussi ynnä Bob Dylan kera WW:n

XIV  soutuvarvi - 18 tuntia yhtämittaa Ykspihlajaan!

Larsmo-järvi on katala, ei tahdo löytyä väylää takaisin merelle.
Väsytti tolkuttomasti. Nukahdeltiin airoihin ja peräsimeen. 'Oli 30 astetta kuumaa eikä kumpikaan olisi ihmetellyt, jos alligaattori olisi uinut vastaan' niin amazonmainen oli tunnelma.

Kulttuuriturina  pitää valveilla. Selviää että Jussin hittibiisi Vänrikki Stålin tarinat ei kerro Suomen sodasta sen enempää kuin toisen lauantaiseuralaisen, sen Lönnrotin, Kalevala suomen sankarajasta:

"Ne ovat vapaata runoutta, leikkiä, todellisuuden osasilla, uusmuodostelmia, käänteiskuvia, negatiiveista valotettuja positiiveja, sana-asetelmien ja mielikuvien taidetta."

Ja hyvä niin.
Cajander ja Manninen käänsivät Jussia minkä taisivat, mutta, patrioottis-militaristiset ideologiat ovat valitettavasti tummentaneet heidän käännöksensä kuin röökinpoltto ja kahvinjuonti hampaat.

Ja voi että tätä Juha Hurmetta!
Kansakoulun  Kuusijuhlassa 1967 muka esitti Runebergin Johanin, siis tässä Jussina kulkevan, Kulnevin.
Kuvitelkaas nyt sinne enkeljoukkoon pieni ponteva Köpi runolle:
"Siis hurraa Kulneville! Ei lie vertaa helppo löytää kait; jos vertamme se miekka vei, sen soihan sodan laita. Jos oli meille vihamies, no, senpä hänkin meistä ties, jos riemull' iski hän kuin me, pahoinko tehty se?"
Pokkaus ja penkille takaisin.
Ei ei kyllä tähän täytyy silloin liittää myös  Kavin  kaivama legendaarinen Hevosen Torkkupeitto, paras pala suomalaista elokuvaa a la Edvin Ieppi Laine: linkki.

Stena on käyty läpi jo ajat ammot ja saatu selville että ruotsinkielinen mieshän Aleksis Kivikin loppujen lopuksi oli, suomen kieltä opiskeli ruotsiksi ja kirjeessä veljelleen Manulle vuonna 1855, parikymppisenä kieli kömpelöi tähän malliin:

"... tee valmixi minun mustat housunin ja lähetä neet tännen sillä neet toiset pöxyt ovatten hyvin rikkiset. Mutta vielä minä pyyrän yhtä, nimittäin, laina minullen viis Ruplaa hopeassa, minä maxan sen sinullen kohta kuin minä olen saanut Stutentin exaamin keskipaikalla Helmikuutta, älä ylönkatso tätä minin pyyntöönin ..."

Sitten tuleekin jo Bob Dylanin esiinastumisvuoro veneeseen, ja Walt Witmanin, joka  tuntuu olevan vapain ja viisain ihminen kautta aikojen, eikä Robert Zimmermann, tämä Bob siis, paljon huonommaksi jää:

"Dylanin laulut, joita on levytettyinä julkaistu 800-900, ovat taiteellinen monumentti, jota voi perusteellisesti verrata vaikkapa Shakespearen näytelmiin tai Picasson tuotantoon."

Mutta hei hurrit hurraa! Perillä oltiin! 18 tunnin souturepeämän jälkeen!
Kokkolassa, ja huomenna vihdoin sinne oopperaan, pari päivää myöhässä, vaan eiköhän noilla ensi-iltalipuilla silti sisään marssita.

"Väsytti niin paljon ettei väsyttänyt yhtään!"

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Siivoan aitan joutessani

XIII   ei liiku paatti, EI -  Vexalassa jökötetään sitkeästi 

Yhä möyryää meri, parempi pysyä airoista poissa.
Viettää aikaa maissa. Kalasatamassa.
Olla möllöttää.
Soutajain jututkin sen mukaiset, tylsät, pitkävetiset.
Ei noita pirukaan jaksa kuunnella, jauhavat jotain Ämörikan muusikoista: Woody Guthrie, Jimmy Reed, Lee Dorsey, J.J. Calen ...

Puhelinmyyjän turhanpärinätkin kiinnostavampia kuin poikain. Möi mitä möi.
Tuo 'sitku' nyt sentään vielä herättää hilpeyttä edes, kun Aimo, se aluksi Anteroksi vääntämäni, lainaa:

 - John Steinbeck määrittelee hyvin Guthrien lauluntekotaidon: "Minulta menee kokonainen romaani sen sanomiseen, minkä tuo pieni mulkku kertoo parilla rivillä.".

Jätänpä äijät mutterisaunaan ideoitaan idoleistaan vaahtoamaan, turiskoot kyllikseen; jätän kuin luurin pöydälle muka kuunnellen ja poistun aitan siivoukseen. 
Huomenna näet tulee lähin suku koolle. Puhdasta petitilaa on raivattava. Huomennahan alkavat ne tämän puolen vestivaalit - kansanmusiikki-Kihaus vongahtaa käyntiin.

Taitan pihlajasta pitkiä oksia, joilla yletyn huiskimaan nukkuma-aitan katot seinät laattian. Puhdasta jälkeä teen ja laulelen työtä tehdessäni.

Palaan kunhan meri laskee ja J. Hurme päästää Köpin Aimoineen aallonharjalle, oikeaan soututyöhön.

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Eeppinen teatteri - Suurta Taidetta

XII  soutamaton varvi - paikallaan päivän jökötämme Vexalassa

blogipotun klo 9.14
Kuuntelulla kun Aimo ja Köpi esittävät dialogia kannolle.
Tämä ihmetys, blogipotun juttu eeppisestä teatterista, paistuu valmiiksi, näin reaaliajassa etenemme, yritän pysyä ajan tasalla ja ymmärtää kuinka teatteria olisi tehtävä ettei siitä tulisi aristoteelista draamaa. Vaan: elävää eeppistä teatteria - itsenäistä Taidetta, siis.

Poitsut ovat pienessä sievässä, ks. ed. miksi, joten sen piikkiin ohikorvien menevä laitettakoon.

Köpi on itse Brecht ja Aimo myöhäisbrehctiläinen opetuslapsi Erwin Srittmatter.
Melkoisen oppitunnin soutajat taas antavatkin.
On siinä mukana pysymistä, sen verran sisäsiittoista tavaraa tarjoilevat; näyttelijä jos olisin imisin kaiken sisuksiini ja oppia ottaisin. Vaan kun vain katsoja olen, suorastaan pelästyn että uskaltaakohan sitä noihin kesäteattereihin ollenkaan astua: näkee vain samaa elämää toistona mitä elää! Ja se, toisto, ei ole teatterin tarkoitus.

Kas kas.
Teatteri taidetta ollakseen
ei saa toistaa elämää todetakseen niin kuin draamallisen teatterin katsoja näytelmäesityksen jälkeen toteaa: - Juuri noin, tuolta minustakin tuntuu ---Tuon ihmisen tuska järkyttää minua --- hänellä ei ole keinoa päästä siitä tuskastaan pois --- Tämä on suurta taidetta: kaikki on itsestään selvää. --- Itkin itkevien kanssa, nauroin nauravien kanssa;
vaan
sen on oltava sellaista niin kuin eeppisen teatterin katsoja esityksen jälkeen toteaa: - Tuota en olisi tullut ajatelleeksi. --- Ei noin saa tehdä. --- Tuo on saatava loppumaan. --- Tuon ihmisen tuska järkyttää minua --- koska hänellä olisi keinot päästä siitä --- Tämä oli suurta taidetta: mikään ei ollut itsestään selvää. --- Nauroin itkeville, itkin nauraville.

Summa summarum: "Näyttelijä leikitelköön roolihahmoillaan artistisuuttaan kehitellen sen sijaan, että murhaisi itsensä rituaalisesti illasta toiseen hukuttautumalla jonkun fiktiivisen surkimuksen kuviteltujen tunteiden pohjamutiin."

blogipotun klo 9.48
Näyttelijän eeppisessä teatterissa on ehdottomasti pyrittävä erottautumaan niin että hän on näkyvissä tapahtuman ja katsojan välissä.

- Niin kuin Joensuun kaupunginteatterin Luolamiehessä Olli-Kalle Heimo? kysyn ja vastaan: - Juuri niin.

klo 10.02
Jäbädäbäduu-otsikolla19.4.2013 näyn kirjoittaneeni Kauppalehdessä Luolamiehestä. Siinäpä sitten miettimistä, kumman tyylin mukaan homma hoidettiin: aristoteelisen vai eeppisen. Esitys oli joka tapauksessa paneutunutta.

klo 10.11
On tämä tosiaankin vallan mainio mies tämä Juha Hurme: tragikoominen humoristi! Sloganiksi ottakoon: Hurme vailla verta.
Nytkin, kaiken viisaudenjaon jälkeen, jatkaa ketomusta ylväitä päästelevistä soutajista, Köpistä, välittömästi näin brutaalisti/banaalisti:
"Hän nousi seisomaan, käveli männyn taakse kuselle ja alkoi puheensa jo pissatessaan. - Hyvät naiset ja herrat. Arvoisa teatterin ystävät ja teatterin tekijät ..."

klo 10.20
Ei heistä enää soutajiksi - vaikka mene ja tiedä! - olisi, vaikka tyyntä olisi, vaan onneksi on myrsky ja soutaminen mahdotonta. Kalasatamassa Växalassa, Brännskata fisk och fräsk lukee mainoskyltissä, on hyvä viettää siestaa ja valmistautua myrskyn jälkeiseen elämään, so. poutasäähän ja - oopperaan.

Harmi kun joudumme jättämään tärkeän teatteritermin, gestus, määrittelemättä
klon ollessa 10.27.

 

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20