Koneet järeytyvät

Ks. Pihamaan mylläys 5

Pikku kauhuri teki tehtävänsä, kaivoi puolen metrin ojansa ja siirtyä raklatti sitten eteenpäin kohti uusia kaivantoja.
Nytpä sitten tulikin kunnon peli iltahämärissä. Jyrähteli. Möyrähteli. Tienvarressa uhkaavasti  rautakouraansa ilmoihin ojenteli, jyrsi pääojaa kaapelille, pihamaan ulkopuolella onneksi, tienreunaa seuraten.

Siinä murjalsi kivet ja kannot paikoiltaan, eteni kuin kone, hah!, kohti mäkeä ja rantaa.
Huiski tosiaan kuin, hullu, heinämies.

Kuusiaita heilahteli muttei kehno sentään nurinniskoin kaatanut, kun peli oikein ahmi ja nieli rutoa kauhaansa. Pihatienliittymä nousi rumpuineen päivineen taivaisiin pieninä palasina, mutta palasi sitten takaisin kun jalkamies oli kiskonut piuhaa paikoilleen.

On nämä kujeet nykyaikana! Tuo kone teki monen miehen työn ja se kuski siellä sisällä; vaan tarvittiinpa silti vielä jalkamieskin hienosäätöä tekemään käsivoimin.

Mieli tekee kiljaista ähäkutti!

Ja sitten tietysti, kun kuukausi kaksi kuluu, tarvitaan toinen mies tai nainen kytkemään piuhat seinään ja seinän läpi koneisiin.

Toivottavasti vähän hennommin ottein.

jatk.

myyräkuumevaara

 

Kytköksissä pian kaikkeen

Ks. Pihamaan mylläys 4

Onpas ruuhkaa tuloillaan, ei riitä että valopiuhaa ja vesi/viemärin kaivuuvalmistelussa. Nyt jo sähköyhtiö sanoo tulevansa etäluettavaa sähkömittaria asentamaan.

Hyvän huolen pitävät asukkaastaan.
Nämä tekniset asiat hallinnassa ja tutkinnassa. Vaan mitenkä on lääkintäpuolen kotikäyntien laita?
Eip oo näkynt ei kuulunt rokottajaa ei sydämenkuuntelijaa, hampaanpaikkaajaa - itse on paikoille hilauduttava!

Kai sitä ei sitten ole vielä tarpeeksi vanha. Siitähän kotihoidossa on kysymys.
Vielä ne tulevat.

jatk.
Koneet järeytyvät

Jäljelle jäi vain rakkokone

Ks. Pihamaan mylläys 3

Aamulla ukot tulivat töihin, kaivoivat laajakaistaojan valmiiksi ja siirsivät hassunnäköisen, mutta tehokkaan, rakkineensa naapurin pihaan sen pahempia jälkiä jättämättä.
Lapio vain jäi nojaamaan talon seinää vasten - kuin sininen unelma...

Piristävä esitys näinä suurina ja kauniimpina aikoina, jolloin mikään ei oo mittää jos ei ylitä mahtavaa!
Harvoin konetta voi sanoa sympaattiseksi, nyt voi: semmoinen koiran pennunhutale.

Mutta lapio, se lymyää tässä uhriaan odotellen, vähemmän empatiaa aiheuttavana - varsinainen rakkokone.

jatk.

Kytköksissä

Ensimmäinen kaivuri

Ks Pihamaan mylläys 2

Tämä revohko käynnistymässä.
Ensimmäinen vähän lapioa isompi peli ilmestyi talon nurkille kolistelemaan.

- Saapihan tuolla vähän enemmän kerralla kuin - lapiolla, naureskeltiin.

Ei mitään nauramista: kummasti jurskahteli kauha maahan, vaahteran ja koivun juuret saivat kyytiä. Sora mitä mainiointa kaivettavaa.

No tämä oli talon toisella puolella, sillä puolella minne ei viemäreitä eikä vesiä vedetä. Tämä on se valopiuhatietokonekaivanta.

Kello tuli pykäläänsä ja kone sai luvan jäädä kaivannon reunaan pyhiksi lepäilemään.
Onpahan tavanomaista erilaisempaa katseltavaa pyhänseutuna.



jatk.
Rakkokone

                     

Sontakaivo tyhjennetty

Ks. Pihamaan mylläys 1.

Pihansotkemisprojekti nytkähti sen verran käyntiin, että hirmuiseniso loka-auto peruutti pihapiiriin ja kuski kiskaisi letkun auton sivusta ja osoitti kärsän rautakannet nostettuaan imulle.
Kuutio sitä ihteään sinne oli vajaassa vuodessa tikistetty.

- 80 €. Kii-toos! kuittasi kuski ja lähti niine hyvineen matkaamaan kohti kaupunkia.

Että semmoinen vientituote maalta kaupunkiin.
Nyt sopii seuraavien miesten tulla, on vähän puhtaampi työmaa käyskennellä ja yhdistellä putkia toisiinsa kaivon uumenissa.

Näinköhän oli viimeinen kerta maksaa erikseen sakokaivon tyhjennyksestä?

Hirvittää aivan tuleva pihan reposteleminen.

http://www.youtube.com/watch?v=9ZzBVyIpTao

jatk. 

Ensimmäinen kaivuri

Ihmisten ilmoilla

Käväisin ihmistenilmoilla.
Joskus kutsuvat kokouksiin, tosi harvoin. Ikäni olen karttanut kokouksia, joissa oikeasti pykäliä merkitään ja virallisesti pyydetään puheenvuoroa: "Herra Puheenjohtaja tai Rva..."

Ei oikein kankea kieli käänny kankeuksiin: - Paskanko herroja tai rouvia ne ovat jne...

Ja sitten se hitaus ylipäätään, byrokratia ja entäpä täytäntöönpanon toteuttamiset. Venäjän pojilla se mahtaa touhua olla - jos täälläkin tämmöistä!

- Näin jos kotona hommat hoidettaisiin, puolison kanssa keskusteltaisiin, pykäliin pistettäisiin ja sitten vedottaisiin, jäisivät aidat leikkaamatta, talot maalaamatta, kaiteet uusimatta (jääneetkin), pihat mylläämättä ... turpa rullalla kummallakin.

Mutta kaipa noin kokousten on mentävä sujuakseen; menkööt kokouksiin sitten ne jotka järjestyksestä pitävät eivätkä pysty sormien välistä mitään näkemään.

Eiköhän tuo taas riittänyt vähäksi aikaa - ihmistenilmoilla olo.
Mie männä käppäsen tästä puutarhaan ...

Ihan pelottaa pihamaan puolesta

Kahdelta suunnalta työntymässä kaivajia, maanmyllääjiä sotkemaan kaunista asuinympäristöä, pihapiiriä. Toiset tulevat uusimaan viisikymmentä vuotta vanhaa vesijohto-/viemäriverkostoa, yhdistämään kunnan verkostoon. Toinen porukka työntää maahan modernia valopiuhaa, kytkee kaapelilla valtakunnan verkostoon.
Pian vesi, virtsa ja viisaus virtaavat vikkelään, sadan megan voimalla kaikki. [Paitsi keskimmäinen talon herralta. lat.huom]
Jo pätee!

Valmistelut ovat jo käynnissä: miehet mittailleet ja piirrelleet kuvioitaan nurmen pintaan, tarpeettomaksi käyvän sontakaivon tyhjentäjä tilattu - enää maankaivajia odotellaan parin viikon sisällä.

Ajatelkaas ja kuulkaas kuulkaas: Ei missään Mannerheimintiellä, vaan syrjäisessä pohjoiskarjalaisessa kirkonkylässä jossain hornantuutissa Venäjän rajan liepeillä kaikki tämä edistyneisyys.
Miks täältä muka pitäisi muuttaa pois vilkkaimmille markkinoille?!

jatk. sontankaivo jne.

storyn loppu täällä asti.

Aitoa luonnontuotetta

Pertti Kurikan nimipäivät.
On jotakin aitoa ja elämyksellistä tarjolla aina kun nämä patut, soulinveljet, ovat liikkeellä.

 

 http://www.joensuunparafest.org/ohjelma.php

 

http://www.city.fi/blogit/hikkaj/kestavatko+kehareiden+nupit/129203

Kyykkykakkelilla - keskellä päivää!

Nyt kun työpäivinä voi tallustella missä sattuu ja milloin hyvänsä voi nähdä ihmeitä.

Hampurilaista paperista uloskääriessäni osui kepukkapaikan ikkunasta silmiini kuvan mies. Miehenkuva näytti paketoivan omaa hampurilaistaan aivan vastaavanlaiseen pakettiin josta omaani irti päästelin - majoneesit ja kaikki mausteet lisukkeina!
Toisaalta ajattelin, että josko hän samalla näkönsä vääränpään silmästä tarkistuttaa ...

 

Ohiajavista viis - jos kohta ohiajajatkin viis! 

 



Vanja-eno Enossa

 

 

nuoren energian paloa katsoo mielellään

Ei näihin voi ikinä pettyä! Energiapaukkuihin. Näitä enemmän: Myrskyä ja Kolmea sisarta.

Tällä kertaa Tsehovin kertomus miehestä, Vanja-enosta, joka alle viisikymppisenä tuntee itsensä vanhukseksi ja elämänsä turhaan eletyksi: raataa nyt itsensä kuiviin maatöissä ja kantaa hedelmät lankopuolen nieluun!

Suomen taiteellinen metsäteatteri esittää Anton Tšehovin näytelmän: VANJA-ENO

20 katsojaa mahtuu kuhunkin esitykseen: näyttämönä kokonainen pihapiiri ja koko maailma. Silti meitä pääsee 'sisään' ainoastaan 20 valittua henkilöä tai hölmöä, miten sen nyt ottaa.

Siinä lähtökohta, jonka kirjoitin jo perjantaina 9.8. klo 9.15. Viimeinen esitys, ulkona siis, illalla klo 19.00 meteorolog-kerttujen ja -miinojen pelotellessa ukkosilla, sateilla ja salamoilla.

***********************************************************************************************

Nyt näytelmän jälkilöylyissä tämä, jonka kirjoitin lauantaina 10.8. klo 07.15. - Ei siellä mitään ukkosta ilmassa ollut, näyttämöllä sitä enemmän ukkosti ja salamoi!

Olihan esitys ja mikä elämys! Ehdottomasti Vuoden Tapaus, joka takuulla vavisuttaa mieltä ja miestä vielä loppuvuodestakin. Mikä ohjaus, Esa-Matti Smolander, mikä oman pihapiirin lavastus, Reima Hirvonen!

Tuommoista turkkamaista lopputulosta ei löysällä otteella tehdä: ruumis soittaa ja käy edellä mielen tiellä. Miellytti ja vihlaisi jo ohjaaja Smolanderin käsiohjelmakirjoituksen alku: " minä en ole vaarallinen  häpeän itseäni  minä haluan omistaa ja ostaa  " Ja ennen kaikkea se, että vielä joku nuori oikeasti haluaa asua maalla: "suomen taiteellinen metsäteatteri on vuonna 2013 perustettu teatteriseurue  se on syntynyt vastaliikkeenä kaikkien ihmisten kaupunkiin muuttamiselle"

**************************************************

Taas vaihtunut päivä, kirjoitan tätä nyt sunnuntaina varhain klo 5.20 - piti eilen lopettaa kun Moskovan MM-yu-kisat painoivat päälle: Yle aloitti lähetyksensä heti aamusta.

Yksi syy miksi kirjoitan näin hajanaisesti ja pitkällä aikavälillä on myös itse näytelmässä, sekin keskeytyi aina mitä kummallisiimmista syistä, varsinkin painija Astrov oli aikamoisen luonnollinen selittämään keskeyttämisen syitä; välillä aivan kolkutteli ikään kuin tuntui josko joku meistä katsojista olisi keskeytyksen aiheuttanut. Kyllä Vanja-enokin keskeytyksiin 'syyllistyi'.

Mutta te jotka ette mukana olleet, tiedoksi: Koko vaaramaisema oli näyttämönä ja esitysareenana 4 ha peltoa ja metsänreunaa, kaikki piharakennukset, etenkin sen katot aivan pelottavissa määrin. Täytyy pistää loppuun montakin valokuvaa jotta ymmärrätte tilan ja tilanteen. Peli oli muihin teattereihin verrattuna reilua: ainoastaan lopun heinäladossa tapahtuvaa pesukohtausta, kuolemaan lähtöä, ei ollut lupa kuvata, kai siksi kun näyttelijät yhtä lukuunottamatta olivat alasti. Tunnelma sisällä navetan päädyssä kynttilöiden valossa, kuoleman kynnyksellä, pääskysten lennellessä laipion korkeuksissa, oli tihkuva - monella tavalla. 

Jäi näytelmästä hyvä maku suuhun myös siksi että katsojille tarjottiin pullosta viinaryyppy, jos kelle kelpasi; otin niin ilkesi paremmin katsoa.

Elämässä, näytelmässä, oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, komiikkaa ja ennen kaikkea tragediaa tai siis kärsimystä, jota kaikki, Vanja-eno eniten, tunsivat. Vielä kuolleeksi julistettuna, viime henkäyksen antaneenakin, Vanja nousee kuolintilastaan houreilemaan ja siskon tytöllä on työ ja tuska raahata eno takaisin kuolleiden kirjoihin. Niin kovasti Vanja-eno katui ja häpesi elettyä elämäänsä että kuolleistakin vielä nousi. Paitsi että hän raatoi kaiken entisen lankonsa hyväksi, hän rakastui tämän vaimoon. On siis syytäkin hävetä ja katua.

Voimakas esitys koko sakilta, väkivahva.  Terho Aalto  Milla Hilke  Simo Kuusterä  Emma Mattila  Hannele Turunen  Matti Pajulahti  Jatkakaa! Teitähän jäi ikävä, tai niin joo -  Serebrjakovia, Marijaa, Astrovia, Sonjaa, Jelenaa Vanjaa.

 

**********

Tässä näitä kuvia.

Ai niin sitä ennen vielä yksi asia: atmosfääri oli ennen näytelmää jo hieno pihapiirissä; me katsojat istuimme aikamme ennen h-hetkeä kaikkine sadevarusteinemme huterilla tuoleilla ja punaisiin neniimme levisi takana olevasta saunasta savun tuoksu ja korviin kuului vastanläiske kun näyttelijät valmistautuivat illan esitykseen.

 

 

 

 

Töihin toiset

Vielä jaksan yhä kolmen vuoden jälkeen iloita, kun toiset töihin joutuvat menemään ja itse saan maata kuin keisari vuoteellani vaikka puolille päivin jos siltä tuntuu.
Harmi vaan kun ei raaski: jos nukkuu aamulla pitkään ei tiedä eläkkeellä olevansa - valuu hukkaan eläkepäivästä osa!

Jotenkin lieväsadistisesti nautin ulkomaillakin, kun rakennustyöt käynnistyvät aamupimeässä ja myllyt pyörähtävät käyntiin: itse lokoilee, toinen hikoilee.

Toisaalta kyllä empaattisesti mietin jotta aikansa kutakin, kukin vuorollaan, kunhan neljättäkymmentä työvuotta takana.

Syksy muutenkin kuulauttaa olemisen: mikä raikas ilma odottamassa näiden nautittavien helteiden jälkeen, ja sitten talvi, hanget ja hiihto. Hohtoa odotettavissa aina.
No joo, marraskuu, kuollutkuu, se pitäisi saada jotenkin plokattua.
TEURASTETTUA, peräti?

Lähti velipoika pois siskotytön kyydissä

Kolme viikkoa 'hoitelin' veljeä, joka lähti taas talvehtimaan Helssinkiin. Seittemänkymppiä syksyllä täyttyy. Ei nouse jalka enää ketterästi, jos ei muistikaan terävimmillään, lähi-/kaukomuistissa ei vikaa.
Yhdessä juostu maratonit poikineen, vaan ei enää kumpikaan; minä sentään vielä lyhyempiä pätkiä töytäilen kävelyn lomassa: illallakin kasi josta osa juosten.

Niin, lähti velipoika etelään talvenviettoon, ukkojen kanssa turisemaan, täysihoitoon, missä eivät ruoka eivätkä tabletit lopu.
Heilautimme kättä ja sanoimme että ensi kesänä samanmoinen pätkä.

- Jos jalka vielä liikkuu, käsi kapsaa, tuumaili veli.
- No mikä ettei!
- No mikäs se pahan tappais, sanoi ja häipyi vallantielle siskotytön kyydissä.

Voitte tykönänne arvata siskotytönkin iän. :)

Kiikunkaakun

Monta vuotta käyttämättömänä paikallaan ollut aitan takainen pihakeinu juolahti mieleen, josko sen tämän päivän ohjelmaan ottaisi ja raivaisi kiikulle tilaa heilahdella. Mukavahan siinä olisi vastakkain istua nakottaa oman vaimon kanssa ja turinoida nyt kun itikoistakaan ei enää riesaa.

Kovin oli maatunut mäntyjen keskelle, puiden juuret pullistuneet ja pöhöttyneet jalasten alle.
Järeämpiä aseita tarvittiin, kankea, sahaa ja kirvestä ennen kuin keinu taas kunnolla heilahteli.

Avarammallakin paikalla voisi se olla, vaan kun tukea tarvitsee eli poikkilautaa kiikun pystypuusta vierusmäntyyn, niin ei pääse kiikku soutamaan poikittain sinne tänne vaan uljaasti sinne minne pitääkin.

Kiikunkaakun oli että ennätti vielä pelastaa maansyönniltä senkin huvin.

Synttärit helteessä kaakuin

Suomi on kuin Välimeren maa tätä nykyä; nytkin ulkona 25 ja täysi aurinko.

Poikamiesviikko on takana yksin kaksin velipojan kanssa. Molemmat olemme hengissä, ja tuskin painokaan pahemmin pääsi putoamaan, vaikka toisella kyllä suurikin vara olisi.

On se vaan soma että on valinnut naimisissa olemisen olomuodoksi: nytkin nautimme omatekemää synttärikaakkua aimo annokset ja mukava kun välillä joku toinenkin vuosia täyttää.

Toisaalla kirjoittelin k a kusta ja k aa kusta. Minusta siihen kuuluu kaksi aata, silloin se on möyheämpi ja parempi, vaikka miten vastoin suomenkieleilijöitä olisikin. Kakku kuuluu linnaan. Kaakku kotiin.
Mutta olenhan haltiastakin toista mieltä kuin nämä ohjeenjakajat, muka haltija - pyh!

Ja tuli kuudes päivä

Viimeinen päivä yksinoloa velipojan kanssa kaksin. Semenyankin nähnyt rakas V saapuu illalla kotiin.
Ei. Ei tiskivuorien eteen eikä mihinkään sekasotkuun, vaan siistiin huusholliin, jossa pihamaakin vimpan päälle; kolmelta kantilta piha rajoittavat aidatkin tiptopissa leikkuu-urakan jäljiltä
Mikäpä ei ole tullessa!
Pääsemme viimeistelemään talonmaalausta ensi viikolla yhdessä. Yhdessä. Nam.

Kahtena päivänä söimme marjapuuron loppua, kolmatena uusia perunoita voin ja lenkkimakkaran kera, neljäntenä riisipuuroa, viidentenä uusia perunoita voin ja lenkkimakkaran kera. Tätä päivää ei vielä tiedä. Kaurapuuro on suunnitelmissa.
Eikä ruokalista noin yksipuolinen ole: oma maa tarjoaa perunan lisukkeiksi leivän päälle tilliä, persiljaa ja salaattia sekä kaupasta, vaimon ennen lähtöä kantamaa, avomaankurkkua ja tomaatinpalleroita.
Päälle ne pakolliset aamupillerit: meikä 2, vp 7.

Kyllä noilla sapuskoilla passaa olla ja pullistella.
Vaan on aika liiat kehut lopettaa ja mölynsä mahassa pitää, ennen kuin ilmoille suusta pääsee YEAH!