Luminen Viro

Lähtö-Suomessa idässä: ei lumen häivää. Tallinna: viis sentti lumi!
Viima, kylmä, liukas.
Tulo-Suomessa itään asti sulat tiet, mutta kun aamulla kotona heräät: maa valgia yltäpäältä. Hiihdolle mieli, jos ei matkaväsy näin kovasti painais.

Mikä säkä kesärenkailla 400 km Helsingistä ennen tuota lumentuloa!

Eivät ajaneet lindaliipparit tuulen takia etelätuulta > 15 m/sek Suomenlahden yli, piti vaihtaa isompaan ja tulla Eteläsataman sijasta Länsisatamaan, joka yhä ja vuodesta toiseen sekaisen näköinen.

Päällimmäisenä ikkunapanoraama öisestä Tallinnasta kahdennestakymmenennestä kerroksesta kolmen vuorokauden ajan, vaihtelua oman ikkunan liikkumattoman lehden metsämaisemaan: ei puikkelehdi politsei-auto kaistoilla pillit ulvahdellen - jos ei näy Olaviste-kirkon terävä tornikaan.

Sulatellaan ja katsotaan mitä sihdin pohjalle seuloutuu, muuta kuin japaninmakakin poikanen äitinsä reppukyydissä tai bubobubo kierrepäineen.

Jokohan suksineuvoille tästä?
Ainakin kellarin ikkuna kiinni. Siinä lie täksi päiväksi tehtävää nokko.

   lokakuun viimeinen päivä 2012  5cm lunta

Kihloihin karkausvuoden karkauspäivänä

Menossa on karkausvuosi, karkauspäivä on mennyt jo, joten karata ei enää ole lupa.
Vaan jos yhdessä karkaamme niin sitten voi.

29.02.1984 olympiavuonna CCCP:n Virossa kesken Viru Varieteeta päätimme hullutella kun vielä vuorokaudessa jokunen tunti aikaa oli jäljellä: löimme hynttyyt yhteen ja rinkulat sormiin - niin eikös jo oltu kihloissa! Kalinkat päälle yökerhossa - ja vot!

-88,-92,-96,-00,-04,-08,-12 = 7 olympiadia, Los Angelesista Lontooseen on yhdessä kulunut ja monta kultamitalia toisillemme jaettu, jos mitalittakin välillä jääty, jäännöspisteillä oltu, joskus ei pisteen puolikastakaan lakkarissa. Mutta yleisesti ottaen aina pallilla.

Nyt lähdemme katselemaan sylttytehdastamme: ovatko suorituspaikat yhä kunnossa. Itse Viru-hotelli ja viehättävä Vanhakaupunki sen ja Suomenlahden välissä.
Ja se siihen aikaan alamaailman nahkatakkimiesten kansoittama tupakansavusta hämäräinen luolabaari, so. nykyinen Karoliina eli Vapaudenaukion portaita pätkä ylös ja muurin sisään putkeen lämpimille laseille...

This quirky little bar shaped like a tunnel and dug into the hill heading up to Toompea is excellent option for a secluded, quiet catch up with friends. Stretched cow skins and fake rose vines along the walls make an odd decorative combination. Try the Karoliina special - hot wine spiked with spirits.

perjantai 26.10.2012--- 

 muualla Suomessa sataa lunta, täällä ei, maa tosin kuurassa-2C

Syysmyrskyssä Suomenlahden yli?

Joskus Välimerellä myrskysi niin että päivän tripistä tuli yliyönmatka. Marmariksen poukamasta piti mennä vain muutama hassu tunti Rhodokselle. Pienen paatin yli kävivät aallot, loiskivat laineet, pimeni jo ennen kuin Rhodoksen valot vilkkuivat. Oksennuspussit täyttyivät ja levisivät lattioille, joista vesi huuhtoi ne mereen. Jok'ikinen antoi ylen. 
"Tämmöistä tämä joskus on", totesi opas naama valkeana.
"Hullu turkkilainen, ahne!" tuomitsi viinakaupan pitäjä ja tarjosi likööripaukun.

"Nielkää sitten vettä heti keuhkoihinne."
Oli siinä ja siinä etten jo ääneen ollut lapsilleni neuvoa jakanut.
Valoisassa suunnitelmien mukaan piti palata samana päivänä takaisin.

Estoninen ole valtaa mielen kun syyspimeydessä pikapaattiin astuu, varsinkin kun tuuli viuhuu.
- Mutta tämähän on vain pieni meri, sen lahti, Suomenlahti, Raivo Roosnan kumivenelahti! ei kannata panikoitua.

Sitäpaitsi matkahan on vasta kahden päivän päästä.

torstai 25.10.2012  yöllä -4C

Jyrki, Jutta, Räsänen, Soini ja muut tutut naapureina

Kolmosen vaalitenttiä seuraan toisin silmin ja mietin että millainenhan tuokin naapurina olisi.

Jyrki, maalaispoika Siilinjärveltä, mukavanoloinen. Rattoisaa lenkkiseuraa. Juostaan ja saunotaan.

Jutta, naapurin häijy akka, turvallista asua Jutta Justiinan naapurina: siinä kaulin heilahtaa jos ei kunta tietä lanaa tai jos katuvalo reistailee.

Räsänen, jää sukunimeksi naapurina, ihan hyvin käy, mutten usko että sen kummemmin kylätellään.

Soini, no mikäs. No mitäs sinne maailmalle? Tulit pistäytymään. Istu persiälles ja kerro. Tuon tuostakin istutaan tuvan penkille tai huudellaan aidan yli. Lupsakka meininki meillä.

Sipilä Juha, välillä tuntuu Sipilältä ja välillä Juhalta, puhuu niin mukavasti niin kuin naapuri puhuu, ei paasaa vaan jutustelee, että näinhän sen minä näen, sopiiko sinulle. Hyvä naapuri.

Itälä, etäinen kosmo, kuuluu Stockholmiin, ei missään nimessä tänne maalle. Ei ole halkopinomiehiä. Liian teoreettinen naapuriksi. Vaikeuksia puhua mistään yhteisestä.

Se ruottalainen, ihan ufo, ei mitään kontaktipintaa. Silmälasit vain mielessä. Asuu tuossa omissa oloisssaan. Niitä kopeita stubbilaisia.

Paavo, Arhinmäki, ei maalla-asujaksi: miten täältä lennät viikonlopuksi Lontooseen futismatsiin! Ja miten ostat merkkivaatteita, kun koko kylässä vain osuuskauppa, joka ei vaatteita myy. Ai niin, onhan se netti ja pian valopiuha. Mutta ei ei, stadin kundi mikä stadin, tuskin päivääkään viihtyy naapurissa. Käy ja lähtee.

No johan lokeroituivat!

keskiviikko 24.10.1012  -0C

Pantin hinta

Vaikkei ihmisten kanssa ole viikkokausiin kontaktissa, voi näköjään silti saada tartunnan. Televisiostako tarttunee, netistä, lehdistä? Tai sitten alkuviikon ainoassa kontaktissa pankkikonttorissa.

Olo tässä kuin pesukoneen rummussa pyörisi ja lasiluukun takana maailma vilahtelisi.

Mahatauti pyörittää miestä, enemmän kuin ajatusten määrä.
Pommac auttaa, uskon, jo se mainos menneiltä ajoilta, kunnon iskuin rallatus:
"Jo Valloissakin valloittaa - Pom Pom Pom POMMAC!"

Hintatietoisille tiedoksi:
Pantteineen, 40 snt,  puolentoista litran pullo 3,65 €.
Toinen hinta joka eilen vahvistui: tonnin halvempi on 90-neliöisen käytetyn kämpän neliöhinta kuin yksiön Joensuussa. 15000/25000 €.
Asuntokaupoissa pantin hinta aivan toista luokkaa.

Itselleni ostin - tällä kertaa - vain Pommacin.
Mahataudissakin siitä enemmän iloa kuin lukaaleista!

tiistai 23.10.2012 2C  

Kuura koristelee rantatien reunat

Joskus on parempi vain keskittyä oman kylän asioihin ja jättää maailma omaan menoonsa, vaikka huomionarvoistakin tapahtuisi, kuten nyt kun pääministeri Kataista oli Turussa joku höyrypää puukolla uhkaillut - joku ottaa vaalit tosissaan.

Parempi painua pinoille auringon säteisiin, jotka antavat komean oranssivalon mutta ovat lämpöä vailla. Hiki kihoaa kyllä kun vähän aikaa saunan päädyssä askaroi: hakkaa, kyykkii ja pinoaa. Lämmittää siinä ohessa veden variksi iltaa varten. Latjaa puut jo valmiiksi kiukaan alle, tervastikun lipaisee kirveellä männynkänttyrästä.

Kun aika on päivältä täysi, lähtee lenkilleen, juoksee minkä jaksaa, kävelee välillä.

Rantatietä reunustaa valkea kuura, kuin kaljun miehen harmaa kiharainen tukka.
Auringon lasku vilistää väripalettina mäntyjen lomassa.
Melkein tielle asti noussut järvi koivikossa on pienessä riitteessä. Monenlaisena tuonkin metsän on liikkuja kantapäillään kokenut, talvinen latukin kulkee koivikon halki - näinköhän ensi talvena metsässä luistelee!
Vai että puukolla uhkaavat ihmishenkeä! Vai että on vaalit ...

 

maanantai 22.10.2012 0C

Arja Saijonmaan vapaus

On siinä laulua jos on varttakin.
Nämä ikäluokkaani himpun verran vanhemmat kaiken nähneet ja kolunneet, pinnalle jääneet tähdet kiinnostavat monitahoisuudessaan ja ulottuvuudessaan.

Nyt oli vuorossa Arja ja ikuinen ihastukseni Ystävän laulu. Siellä kaiken kevyen ja vakavan välimailla. Aina se herkistää. Aina. Vysotski viskikurkusta, Matsin pianosta, mistä tahansa - ne pitkospuut ja kaikki muut: joku siinä kuitenkin vierellä loppuun saakka.

Arja oli kaupungissa, Joensuussa, Karelia-salissa, nelisen sataa meitä, iso määrä kun ensin pelkäsin että vain me muutamatko.
Moni vielä kieltää Arjan: kommunisti se on suuri rääväsuu.
Mikä flyygelisti, mikä haitaristi, mikä buzukisti!

Kertomus, lyhyen lyhyt, sanoiltaan: kirjoitus rantahiekalla - tulee tuuli, pyyhkii kirjoituksen.

Se on kielletty kirjoitus, lyhyt laulun sanoma.

Ja sillä heilahti häkki Mikikselle! Miten voikaan? Vapauduttuaan matkustaa maailmalle, saapuu Helsinkiin, kuulee Ylioppilastalolla Arjan laulavan, työntää syrjään maan parhaan pianistin, Ojasen, ja työntyy saestämään laulujaan, joita joku tyttö mahtipauhaa.

- Arja, Sinä lähdet kanssani maailman kiertueelle! määrää kun laulut on laulettu.

Siitä alkavat myrkyisät ajat Mikkelin tytölle.
Selviää myös se tuulen pyyhkimä sana: V A P A U S. Demokratia ei Kreikassa pelannut. Demokratian kehdossa. Pelanneeko nyt?

Voi Arja, Arja, Sinua olisi kuunnellut enemmän kuin ne kaksi tuntia - meren pauhua. Siinä paulat kalpenevat.

ps - Jotenkin olet tutuntuntuinen, sanoi kun esityksen jälkeen sankoin joukoin ostimme kirjan ja levyn ja saimme kaupan päälle nimmarin. Siksi Arja, tuttavallisesti yllä.

sunnuntai 21.10.2012  3C

Joulukalenterin suunnittelun aika!

Kohta kääntyy marraskuu.
Pitkin kesää olen miettinyt kirjallista joulukalenteriani: suosikit, kesken jäänet romaanit, kuningas kulkureiden siellä ovat jo olleet.

Oikeastaan jo tammikuussa joululta päästyä oli mielessä kalenteri. Mäkäräisen Kaisalla ei kulkenut ampumahiihdossa kaksisesti. Niinpä Kaisa tuumaili pakkasessa seisomapaikalla ammuntaansa semmoiseksi pojottamiseksi. Kylmissään kun seistä pojottaa niin kyllä siinä pitkäksi aika käy ja kyyti kylmää.

Julkkisten vuoden ilmaisuja jos keräisi 25 niin niistä oivan paistin saisi jouluksi.
Jäi aikeeksi.

Kalle Päätalolla on Iijoki-sarjassaan 26 osaa eli osa per päivä ja viimeisenä juhlapäivänä kaksi. Ja kyllä lukuruutuvihkossani kerättyjä kallenmarjoja* riittää!
Siinä se!

Huonemiehen pojasta Pölhökantoon Iijoen törmässä.
Vaikuttavinta kerrontaa sitten Volter Kilven, tuon ylimmän.
Kenellä sanoista kapelo, käyköön kiinni Kalleen ja Kilpeen!

Päätalon tuotannon pilkulleen läpikäyminen vei kahdeksan vuotta, Kilpi-koulua kävin vähemmän, mutta sitäkin tarkemmin ja intensiivisemmin.
Nyt odottelen kenenkähän tuotanto imaisisi kunnon pyörteisiinsä, Lehtosta yritän, mutta Volteria ja Kallea köykäisemmäksi on Joel jäänyt.

kallenmarjoja*
'kaivo tööttisä pois housuista ja rupesi sillä tärköttämään mustaanpilikkaan'
'tunnen äidin otteista että nyt kohta tekisi armo hyvää'
'löin julkiset kammat'
'nähnyt äidin ottavan kovasti sieraimiinsa'
'ehollelaittajan vikkaa'

 

lauantai 20.10.2012  4C

Kuin kaksi Eevaa

Nyt vasta tajuan kohtalonhteyden:
Täti-Eeva kuolee sunnuntai-illan ja maanantaiaamun välisenä aikana, niin saan kuulla päivän myöhemmin, ja minä olen aloittanut sunnuntaiblogissa, tuolla julkisemmalla puolella, Eeva-lehden luentaviikon. Päivä oli 14. lokakuuta.

Eeva-tätiä näin yhtä harvoin kuin Eeva-lehteä. Molemmat kun siellä Helsingissä, joskus tulivat maalle.
Täti oli syntynyt 1916, ennätti täyttää 96. Lehti on paljon nuorempaa vuosikertaa, 1934, ei vielä kahdeksaakymmentä.
Ihaillen ihmettelen miten viehkoja kumpikin, täti viimeiseen asti uljas kuin missi - ja mikä ketteryys!

Muistan tätini käynnin maalla; minä pikkupoikana pihapolkua raudalla nurmea nurin, sai näkyä vain hiekkaa. Jostain siihen tulla tupsahti Eeva-täti ja kehui kultahammas välkkyen: "Oletpa sinä ahkera."
Aina kun lämmintä haluan, kaivan mielen sisältä sen näkymän: pikkupoika kuumana kesäpäivänä polkua raapimassa ja siihen ilmestyy täti kultahampainen.

Eevan kannen Pirkko on vasta kaksikymmentä, vuoden 1958 Miss Suomi. Neljä vuotta lehteä nuorempi.
Täti oli vähintään kuvan Pirkon veroinen - kaikessa.

 

WP
http://hikkaj.blogspot.fi/2012/10/kuin-kaksi-eevaa.html

 

 

perjantai 19.10.2012  11C!







YK tai BB - äänestys kuin äänestys

YK:n turvallisuusneuvostoon Suomelle ei paikkaa
Mikähän hinku niillä siihen 15-sakkiin olikaan?
Tämmöisen kärpäsmaan viisaampi pysyä laulukuorossa kuin pyrkiä solistiksi ja päälle päsmäriksi.

Niin mietin, ja voin olla väärässä - samapa tuo. Onpahan mielipide viilattaavaksi, jos tarvetta ilmenee.

Elonkehää lukee ylen harva, on se sen verran harmaa ja kiiltämätön, sopimaton tämän maailmaan menoon ja rytkeeseen.
Jos jossain niin siinä lehdessä viilattua ja railakasta mielipidettä löytyy. Viimeisimmässä kymppinumerossa päristelee Pertti Koskimies kuuraparran alta tuutin täydeltä vaalien tiimoilta:

"... ei Ville Pernaan ideaalidemokratialla kurssia käännetä. Jopa evoluution rapautuessa rakennusainesten puutteeseen, viimeisen giljotiinin tippuessa tuskin lohduttaa, että jokainen sai äänestää, pääseekö isotissisin bigbrotherbimbo jatkoon."

Suorasukaisia kuuntelen mieluummin kuin diplomaattisia.

torstai 18.10.2012 9C

Eeva-lehden kimpussa

Olen ihastunut Eevaan, tuohon lehteen, joka ei ole mikään ripellys, pikkupalojen kokoelma, sekalaisista namuista kerätty karamellipussi.

Jutut ovat kunnon juttuja, siis riittävän pitkiä.

Olen ihastunut Eevaan vaikka olen mies - ja sehän se tässä nikottaakin. Minunhan pitäisi olla ihastunut Tekniikan Maailmaan ja mitä kaikkia moottorilehtiä sekä monen sortin metsästyslehtiä niitä miehillä onkaan.

Parhaillaan työstän blogia Riikka Ala-Harjasta, se on jo viides blogi lokakuun Eevasta! Perjantaiksi vääntynee blogi Tatu&Patu -sankaripoikien tekijöistä. Ja jäljellä ainakin vielä tuo iki-ihana Eeva Kilpi!

Sade ei anna olla ulkona, vaan hyvänä korvikkeena kuluu Ala-Harjan kirja Strip: näkee että dramaturgi on asialla - kyllä vuorosanat luistavat. Välillä mukava lukea helpompaa tekstiä Salamoiden ja Lehtosten jäljiltä. Hotkiako sanoisi?

keskiviikko 17.10.2012  8C

Tätin kuolema

Ei otsikossa ole virhettä, vaikka hienommin puhuvat niin luulisivat.
Ei tätin kuolemakaan ole virhe. Vaan elämän totuus: 96 vuotta tervettä taivallusta tässä maailmassa on yleinen ihme. Yksineläjän ihme. Käväisihän siinä välissä parikymmentä vuotta olemassa oma mies, mutta muun aikaa ja loppuun saakka pärjäili yksin.
Vielä viime talvena sielläkin Kanarialla reissasi kasikymppisen serkkuni kanssa vuosittaisella etelän matkalla 'tyttöilemässä'.

Yheksätkymmenet täytettyään jollain matkalla sai flunssan ja joutui siellä etelässä lääkäriin, olivat varanneet ajan ja maininneet iän.
Ajan tultua meni Eeva sitten odotushuoneeseen odottamaan parin muun potilaan kanssa.

Lääkäri kurkisti ovelta ja katsoi odottajat ja kun ei vanhusta näkynyt vetäytyi takaisin huoneeseensa. Jonkin ajan päästä ilmestyi taas lääkärin pää ovenrakoon, vaan ei taaskaan vanhusta näkynyt, näkyi vain nuoria ihmisiä. Kysyi kuitenkin varmuuden vuoksi, onko rouva Eeva-nimistä henkilöä paikalla.

Hämmästys oli suuri kun yksi odottajista nousi ja sanoi:
   - Minä olen se Eeva.
Lääkäri ei ollut uskoa silmiään ja kun uskoi niin ihastui ikihyväksi näkemäänsä.
Lääkäri määräsi lääkkeet ja pyysi käymään kuurin loppupuolella tarkastuksella.

Se tilaisuus olikin isompi operaatio.
Nyt lääkäri tunnisti heti Eevan ja siirtyminen sisälle onnistui heti. Vaan kohta alkoi ravaus.
Eeva oli kiipelissä.

Koko sairaalaväki kokoontui lääkärin kutsumana katsomaan Pohjolan ihmettä, yli ysikymppistä seniorittaa. Oli siinä porukalla nikottelemista.

Omaan vuoteeseen yötilalle oli jäänyt.
Sunnuntai-iltana oli normaalisti käynyt nukkumaan, maanantaita ei enää Eevalle tullut - ikuinen sunnuntai jäi, pyhäinen päivä.

tiistai 16.10.2012 6C 

Kuin taivaasta pudonnut

Felix Baumgartner tekaisi enkat ja pudottautui taivaalta liki maratonin verran. Samoihin aikoihin juoksijat juoksivat SM-maratonin Vantaalla, mestariksi pinkoi Korir ylivoimaisesti kelpo tuloksella, 2.13.36, mutta muutaman tunnin hitaammalla ajalla.
Kerrankin kenialainen hävisi kisan!

Samoja aikoja me kannoimme hirvenlihasaavia sisään lankolassa; itse hirvestäjä oli lähtenyt paloittelun ajaksi etelän lämpöön.

Minulle metsästys, kuten taivaalta hyppiminenkin, on vieras laji, kannatan kyllä hirvikannan harventamista; pysyisivätpä metsien kaadotkin harvennushakkuissa, ainakin tässä silmänkantaman päässä.

Koririn lajin tunnen sitäkin paremmin. Sitä matkaa olen taittanut ja nauttinut niin että on pitänyt tossua laittaa polulle tuntitolkulla Koriria kauemmin. Vaan mikä ei ollut, silloin ennen, syyskuulaassa säässä taivaltaessa ja laittaa - no, sitä töppöstä töppösen eteen.

Se on se matka kuin taivaassa kävisi, sitten tovin semmoinen taivaasta pudonneen olo. Ja sitten taas ...

maanantai 15.10.2012  2C

Koivuniemen Paula ja Rehulan Juha

Paulahan seurusteli aikoinaan Kanervan Ilkan kanssa ja Juha oli aikoinaan ministeri, joten ministeritasoa oli viikonloppuseura.

Matkalla kumpikin: Paula aloittamassa saman nimistä kiertuettaan ja Juha pukkaamassa kunnallisvaaliehdokkaita ja vaalivankkureita eteenpäin valtakunnan apuvoimana.

Kuin etiäisenä ajattelin aamuhississä kun kolmanneksi siihen tuli iso mies, että tuo mies kävisi hyvin poliitikoksi, lauman johtajaksi kokonsa puolesta. En tunnistanut miestä. Hämmästys olikin sitten suuri, kun Juhlamokka-tarjousta Citystä hakiessamme törmäsimme samaan mieheen ilmaisilla kahveilla siinä käytävällä.
- Juha Rehula, päivää!
- Ahas! Siis Hollolasta. Vasta toissa pyhänä sitä kirkkoa ihailimme.
- Ainutlaatuinen se on, keskiajalta.
- Ne pylväät siinä käytävällä ja kaaret.
- On se oman elämän merkkipaaluja täynnä. Iloisia ja surullisia. Hautajaisten järjestäminen vähän hankalaa ...

Ei puoluepolitiikkaa sanaakaan. Semmoista miestä voisin äänestää kun ei politiikkaa esiin tunge.

Niin se Koivuniemi, Paula. Eihän sen pakeille päästy, vaikka ihan ihmiseltä Paulakin tuntui. Viimeistä paikkaa myöten täynnä sali, 700 kuulijaa. Nainen vireessä jossain siellä kaukana edessä kuin kaupan mallinukke, timmissä viimeistä lihasta myöten. 70 jo?
Parhaimmillaan hän ja tunnelma oli toisen jakson alussa, kun iso orkesteri oli jätetty pidennetylle tauolle ja Paula lauloi akustisissa tunnelmissa kahden kitaran ja viulun intiimissä piirissä.

- Mikseivät ne useammin uskalla, nämä tähdetkään, jättää niitä kaiuttimiaan sivuun ja vain laulaa? kysytyttää.
Ja joka kerran  sen mielettömän pauhun vallan alla.

sunnuntai 14.10.2012  -0,2C  klo 20.30  

Ahtisaaren ja Obaman jäljillä

EU, sen 27 rauhaa rakastavaa jäsenmaata, sai vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinnon. Miljoonaa euroa: ei liene vaikea juomarahoina jaeskella Välimeren talousahdinkoisten maiden ruutuliinaisten pizzapöytien kulmille.
Sinne kelpaa.
Ahtisaaren nobelista on aikaa jo olympiadi, Martti sai palkinnon Pekingin olympiavuonna 2008, Obama seuraavana, Punaisen Ristin Dunant otti ensimmäisen vuonna 1901.

Kaikenlaisen tiedon kohteena sitä tavallinen sukankuluttaja, ainakin itseäni tässä kainosti tarkoitan, joutuu päivän mittaan olemaan kun lehden levittää, netin ja tv:n aukaisee, radion päälle kääntää. Siinä oman pään originelleille ajatuksille ei tilaa jää, kun pitää alkaa pohtia noita yleismaailmallisia.

Ja omat vähäiset askareet tuntuvat maailman mitassa aika köykäisiltä: Toinen saa nobelin, toinen polkee omenia mehustamaan. Toinen perustaa sen Punaisen Ristin, toinen halkopinoon halkoja hakkaa. Toinen johtaa USA:ta, toinen kyläkoulua johtanut on.

Itsehän tässä tuo toinen, ymmärtäkääs, tietysti on - kenenpä muun edes niinkin hyvin tuntisi!

80 kilosta puristavat iloiset naiset puolensataa litraa ehtaa mehua. Koivunkänkkyrä pölkyllä saa kunnon kirveskyytiä. Viiden kilometrin saunajuoksu painaa naurettavan paljon kintereissä, vastaa kahtakymppiä kaksikymppisenä.

Lopuksi huomaan vielä ihastuneeni Eevaan. No se se tästä vielä puuttui!

lauantai 13.10.2012  +3C  

Kiinan poika vei nobelin

Mo Yan (Kiina) on vuoden kirjallisuusnobelisti mallia 2012.
1955 syntynyt.

Kaveri mailasi, että harmi kun ei Alice Munro.
Vastasin jotta huima poikahan se vielä - meistä nuorempi!

Churchillhan sai kirjallisuus!nobelinsa jo pari vuotta ennen Mo Yanin syntymää, 1953 - ei ihme että sai, selvää sanataituruutta tässäkin tosi anekdootissa VP:n mukaan:

          Joku arvokas rouva Winstonille:

- Tappaisin teidät jos olisin vaimonne. 

- Siinä tapauksessa kuolisin mielelläni.
 

Epäolennaisesti vanhemmiten katselee noita vuosilukuja tällä silmällä.

perjantai 12.10.2012  +4C

 

JOENSUUN KAUPUNGINTEATTERI

LISÄILEN TÄNNE aikaisemmin Kauppalehdessä ilmestyneitä TEATTERIKÄYNTEJÄ >>>>>>>>>>>>>>>> >>>>>>>>

City-lehdessä ilmestyneet: tästä

Kauppalehti alla:

Punahousuinen pankkiiri sekä keltapuseroinen pääministeri ja ja ja jne.

20.02.2011 - 13:00 | | esitykset

 

Päällystakki Komedia  TYÖELÄMÄN HUONONEMISESTA   osa 1

Missähän maassa sitä ollaan? Keitähän ovat nuo tutut? Höh, kauppalehtiläiset - teidän jos kenen pitäisi tietää!

Muutosjohtajia joka tapauksessa. Otsikkoihmisiä. Ei  ainakaan mitään akakakeja, turhan nyhjääjiä.

Ennen kuin tähän on tultu, on pankin konttorirotta Akaki Akakijevitsh joutunut läpikäymään rakennemuutoksen - toisensa jälkeen. Hissukkamiehestä, puhumattomasta puurtajasta on muokattu sijoitusrahastoekspertti, joka myydä suoltaa Sahara-sijoitusrahasto-osuuksia kuin puutaheinää. Kosmuskynäpankkiväestä on kehkeytetty punahousuisten sliipattujen muutosjohtajien päännousemien käskystä kirjoituskoneiden, tietokoneiden, internettikännyköiden osaajia, joiden työpaikka on herkässä: lähtee alta sillä siunaamalla jos myyntitavoitteet eivät täyty. Ja jos täyttyvät tavoitteet tuplataan! Ja jos eivät sitten täyty: pätkätyöläiset ovat valmiina astumaan remmiin provisiopalkalla.

Kiire on armoton.

Ahdistuneisuus, Vapina, Heikentynyt Impulssikontrolli, Vaikeus Saada Orgasmi kumppaneineen asettuvat taloksi yövuoteelle kylkeen kiinni niin ettei vuoteessa ole tilaa nukkua.

Elämä muuttuu painajaiseksi kun työloimikaan, Akakin päällystakki, ei kelpaa, vaan loimen paikalle on pakko hankkia, vaikka velaksi, sulavan myyntimiehen, intohimoisen pukeutumisneuvojan suunsuosituksesta kahdeksantonnin Armani.

Hip hei ja hulinat päälle!

- Riemastuttava näytelmä! virkkoi toinen meistä lämpiöön kahvitauolle laskeutuessamme.

- Riemastuttava molskaus! oli toinen meistä vasta virkkanut, kun toinen oli aamupäivällä tuhannen muun huimapään seassa 20 C asteen pakkasessa hypätä loiskauttanut avantoon uimaan 25 metriä SM:ää.

Nyt toinen sai sanoa samat. Sekin näytelmän - Päällystakki Komedia työelämän huononemisesta - ohella nauratti.

Olivatpa Joensuun 'pojat' , laajassa käsityksessä ihmiset, rakentaneet aikamoisen spektaakkelin teatterin ylimpään kerrokseen! Rosanna Kemppi, Mirka Mylläri, Kaisa Ursinius, Lassi Uimonen, Jarmo Jämsèn sekä Markku Maasilta! Taputuksia. 10 min.

Loistava esitys! Parasta pitkiin aikoihin, ainoastaan elävässä elämässä 'kunnanmiehet', laajemmassa mielessä ihmiset, kumppaneineen pystyvät ylittämään Päällystakin.

Täysin televisiokelpoinen esitys - noin kai nykyaikana on kehuttava jotta ymmärrettäisiin Joensuun Kaupungin teatterin pienellä näyttämöllä esitettävän Gogolin Päällystakki-novellinäytelmän katsottavuus. Hyvyys ja sen arvo. Päivitettyä Gogolia, missä gogolia on jäljellä henki; uusiin kulisseihin sen ovat hervottomasti kirjoittaneet Esa Leskinen sekä Sami Keski-Vähälä.

Kaikki näyttelijät onnistuvat osissaan, joita Akakia (Jämsen) lukuunottamatta, jokaisella on sen kymmenet. Maasillan danskea puhuva fuusiojohtaja puhuu mitä aidointa danskaa! Ja mikä intohimo pukeutumissuunnittelijan roolissa - ja mikä vaaleanpunainen villapaita!

Huippuesitys joka kannattaa, latteasti sanottuna, katsoa ehdottomasti. MUTTA älkää luulkokaan sinne pääsevänne: näytelmä on koko ajan LOPPUUNMYYTY. Luulisi tosin kauppalehtiläisillä jos keillä sen verran suhteita olevan että lippu järjestyisi rotareiden sun muiden leijonien avulla.


kuva Janne Suutarinen
ps
tragedia työelämästä:
http://www.kaleva.fi/uutiset/il-oulun-kaupunginteatterin-nayttelija-sai-potkut-juopottelun-takia/889823

****************************************************************************

Käväistään kylässä ja vieraissa

26.02.2011 - 13.00 | | esitykset

Tuossa nuo aivan jaloissa pyörivät, eikä kaukosäätimellä saa kiinni, vaikka kotona maataan!

Vai kylässäkö tässä ollaankin? Istutaan. Kahvit on juotu ja siirrytty sohvalle olohuoneeseen. Talonväki elää tavallaan, vieraat, tarkkailijat, käyvät ajallaan. Jännä tämmöinen pieni näyttämö.

Tuossa nuo pohtivat suhteitaan, vanha pariskunta, jonka luona jostain syystä (tai toisesta) pistäytyy kaupungin kirkkoherra Helge, leskimies moottoripyörällään. Eukko nalkuttaa ukkorukalle, eläkeläisopettaja Ragnarille tämän paheista: sikarin, konjakin, läskisoosin himo saa loppua NYT! Muuta sanottavaa ei olekaan; mitäpä sitä 42 avioliittovuoden jälkeen. Kunnes Anneli-nalkuttaja itse jää kiinni sen jostain syystä -papin kanssa muhinoinnista, jota on jatkunut vuosia.

Revolverin arvoinen asia kyseessä.

Siis ei istutakaan kuin kylässä, istutaan vieraissa, huh, koska näytetään noin intiimejä, neljän seinän sisällä pidettäviä perheasioita.

Kylävierailulla puhuisimme arkisempia: pörssikursseista, Nokian flopista, pakkasista, bensan hinnan noususta, sähkölaskuista, Oslon MM-hiihdoista, Aikun mitalimahdollisuuksista, niin ja Gaddafin hourupäisyydestä tietenkin, muistakin vallanmiehistä ja niiden toikkaroinneista, Ike Kanervasta, Keskisestä, tiedä vaikka mausteeksi Tuksustakin...

Näyttämöllä paljastetaan enemmän, ihan tuossa lähellä, silmien alla: kuten sanottu rehtori-Rankun, Vyötiäisen, pikkupaheiden lisäksi Hekuli-papin hurjimmat himot. Kirkkoherrahan vasta koko ryökälr on - varsinainen Munamies!

Viimeinen sikari poltettiin perjantai-iltana, eilen, viimeisen kerran; turha enää näkemättömien huuhailla näkemättömien Joensuun Kaupunginteatteriin, missä Lassi Uimonen, Riitta Piironen, Arto Heikkilä ja Minna Maaria Virtanen vetäisivät rutiiniroolit ammattitaidolla tasan vuoden pyörineessä Bengt Ahlforsin näytelmässä. Riitan muutama repliikin unohdus vain kotoisti näytelmää.

Kannattaa harmitella, jos jäi menemättä ja näkemättä, ja kääntää nokka kohti Mikkeliä, missä Viimeistä sikaria vasta sytytellään Oiva Lohtanderin suupieleen.

"Näytelmän aihepiiri on teatterissa harvoin käsitelty; vanhojen ihmisten erotiikka. Toisekseen näytelmä käsittelee kaikenikäisille tärkeitä asioita: ihmisen valintoja elämänsä suhteen, elämätöntä elämää, miten elämä olisi mennyt toisin, jos olisi valinnut eri tavalla."  Sinikka Tossavainen, ohjaaja

Kuvat Joensuun Kaupunginteatterin kotisivulta http://teatteri.jns.fi/

 

****************************************************************************

Kiskot itää, ituperunat vakoon

18.05.2013 - 13:00 | | Esitykset

potut pottuina

.

 

.

Ennen matkaa on levoton olo. Pitää päästä jonnekin kulkemaan. Käytiin keskustelu Paratiisin ulosmenotien portilla, autossa jo istuen, valmiina jonnekin päin lähtöön, vaimo ja Onni Eläkeläinen:

V  - Tuossois Onnen maa ihanteesi!

OE  - Pölönen?

V  - Pölönenpä, Pölönen. Markku, ja Kiskot itää Kaupunginteatterissa.

OE  - Ilikeiskö tuota kun jo kolmas teatteri neljään päivään?

V  - Ettäkö pelekäät jotta höyrähtäneenä pitävät?

OE  - Painapa kaasua, hanaa!

Karjalaisen Nevalainen oli haukkunut koko revyyn, vaan entinen teatterikriitikko Ritu V oli pitänyt, joten ei se silloin huono voinut olla. Ei kun sinne! kävi pariskunnan tie.

Muistiinpanoja töhersi OE vihkoonsa kun oli takaisin tultu, tuoreeltaan. Ranskalaisin viivoin. Niitä nyt kertaa, näyttelijät pahalainen on käynyt läpi, kun juonta ei oikein tavoittanut, epäolennaisia huomioinut näytelmän aikana:

• Iso on maha Maasillalla, uskottava. - Painonvartija, väistys! tuikkasi miesten nielijä Tilhi Mähöselle.
• Anna Ojanen oli Tilhinä napakka, uskottavampi kuin konnarina.
• Jämsénin jalat olivat sortseissa vitivalkoset ja ruipelot.
• Lassi Uimosen myhähymy on lämmin; Lassihan oli Pietarissa matkassa mukana.
• Keräs-Jari oli kerällä tuon tuosta, räppäsi ja rentona ventoili, toisista ei tuohon vääntöön olisi ollut.
• Luolamies olis antanu tanssivastusta, melekosta twistiä potki automyyjänä Olli-Kalle Heimo.
• Heikkilää tuurasi Timonen, samanlaisia kuivia käppänöitä kumpikin, ovelailmeisiä.
• Suvi-Maaria Virta on varmaan syksyn Katri Helena?

Ja vielä nyt kuukauden perästä perunansiemeniä maahan pannessaan palauttelee Onni E teatterirevyytä esille:

- Oli siellä joskus kirjailija Turunenkin matkaajien seassa matkannut, joku siinä, se konnarinainen siitä mainihti ja väheksy: vaan eipä siitä ole juuri Simpauttajan jälkeen ollut miehestä mihinkään. Holopaisen Tuomaksen kajaalistakin virnuili joku ...

 - Sisäpiireissä taisivat puhua Pölösen pöläyttäneen Piirosen koko matkustajaringistä julmasti pois.

- Se lie ollut juoru, ei nuin lupsakka mies semmosia maha tehä ... 

Niin sottuvoi Onni E pottuja istuttaessaan, niitä timoja, kukkimattomia - ennen juhannusta syötäviä.

********************************************************************************

Jäbädäbäduu!

19.04.2013 - 13:00 | | ei kategorioita

Luolamies

.

Olli-Kalle Heimo - valokuva Stefan de Batselier

.

Mies käyttää päivässä 2000 sanaa ja nainen 7000. Miehen koko sanamäärä valuu ja tulee käytetyksi töissä päiväsaikana. Siinä sitä onkin sitten olemista ja ihmettelemistä illalla kotiin tultua kun sanat ovat loppu ja vaimolla niitä piisaisi vaikka kuin pal'. Siispä ne y k s i t y i s k o h d a t  jäävät kertomatta, ne joita vaimo kaipaa.

Mies on saalistaja, nainen keräilijä ikiajoista asti. Shoppailu on selitetty.

Mies puolustaa reviiriä, saalistaa ruuan perheelleen, keskittyy kohteeseen, ei jouda vilkuilemaan sivuille kun elävä saalis on kiikarissa. Nainen keräilee, katselee sinne, katselee tuonne, tänne, joka puolelle, kerää risut kasaan, marjat purkkiin. Tekee monta asiaa kerralla, mies osaa kerralla vain yhden, mutta tekee sen sitten sitäkin keskittyneemmin. Vessaan eristäytymishalu on selvitetty.

Kymmeniä muita naisen ja miehen välisiä eroja selvittää puolitoistatuntisen monologin aikana Luolamies, uros jonka elämäntarkoitus ei ole epäselvä: voima peliin ja perhe pelastuu.

Joensuun kaupunginteatteri on saapunut kylään, tuonut näytelmän originaalille paikalle: täältä näitä luolamiehiä, voimanpattimiehiä kyllä yhä löytyy. Voima se on joka jyllää pelloilla ja pientareilla - ja aina valtuustosaleissa asti; katsos: kellä voima, sillä valta!

Näyttelijä Olli-Kalle Heimo on esittänyt menestysmonologiaan syksystä 2011. On miehellä pintaa mistä esittää, asia tulee syvältä, välillä tuntuu kuin tulisi juuri niin syvältä eli sieltä mistä mies sanoo miehen olevan tai joskus ainakin miehen asioiden tulevan.

Ei käsiohjelmia, ei sen kummempia selityksiä, ei mitään tietoa mistä nyt on kysymys, kun aloitetaan. Olli-Kalle istuu jo vartin ennen esitystä näyttämöllä, mitään virkkelemättä, me Nuutisen kanssa, me miehet, rupattelemme urotöistämme 

maratoneista, astuu sitten tasalta rampin eteen satasivuinen skripti käsissään, kätkee sen sohvalle tyynyn alle ja sanoo vilkaisevansa sitä jos kuiskaajaa tarvittaisiin. Tapututtaa itsensä heti alkajaisiksi esiin ja perustelee että ainakin aplodit on saatu jos lopussa ei kiitos seisoisikaan. Ottaa yleisön käsivarrelleen.

Ja sitten aloittaa. Kahvipaussi välissä. Ja on loppuhuipentuman vuoro. 1h 45 min yksin näyttämöllä, kova esitys, intensiivinen paria herpaantumishetkeä, katselijan, lukuunottamatta. Raikaavat ne aplodit lopussakin, turhaan näyttelijä oli ollut huolissaan palkkiostaan.

SS

Oli jännä kun ei pitkään aikaan tiennyt, brosyyrin puutteen vuoksi, että omastako Heimon perheestään Olli-Kalle kertoo, omasta Kaisastaan ja itsestään vai kenen. Niin hyvin paneutui asiaan että aidolta tuntui. Vähitellen tosin selvisi että länteen päin kallistuu - mies tosin tuntui koko ajan suomalaiselta, paitsi että olihan sillä enemmän kuin kaksituhatta sanaa, oli oikein sanojen vuo, naiset olivat kyllä enemmän amerikkalaisia, vähän höpäköita, ja niin tavaroiden perään, niin tavaroiden perään - kun mies vain yhden tavaran. 

Luolamies

LUOLAMIES Olli-Kalle Heimo
KÄSIKIRJOITUS Rob BeckerSUOMENNOS Ville Virtanen
OHJAUS Ville Virtanen, vierailija
LAVASTUS JA PUVUSTUS työryhmä
TARPEISTO Tuija Lehtinen ja Anssi Pennanen
TAULUT Sirja Heiskari

*******************************************************************************

 

 

Pakkohuutokauppa

08.03.2013 - 13:00 | | esitykset

eli Kirsikkapuisto

.

.

RANJEVSKAJA LJUBOV ANDREJEVNA leskirouva, tilanomistaja MINNA MAARIA VIRTANEN - ANJA leskirouvan tytär MIRKA MYLLÄRI - VARJA leskirouvan ottotytär ANNA OJANNE - CHARLOTTA IVANOVNA kotiopettajatar RIITTA PIIRONEN - DUNJASHA sisäkkö SUVI-MAARIA VIRTA ...

Kauppalehdessä on parempi puhua asioiden oikeilla nimillä kuin kaunistella. Venäläissisarukset, sisko ja veli, ovat ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon, raha-asiat ovat rempallaan ja sukutila on julkista riistaa. Pakkohuutokaupassa tila puistoineen jää tutulle kauppiaalle. Koittaa poislähdön aika.

Siinä koko kertomus ja juoni.

Niin vielä: väsynyt vanha uskollinen lakeija jätetään ja unohdetaan paikalle yksin, kuolemankalvas mies heittäytyy puutarhan aitaa vasten ja huokaa että elämä meni ja elämättä jäi.

Kitkeriä kirsikoita puistossa entisille omistajille, uudelle mitä makeimpia!

Kyseessä on siis Tsehovin Kirsikkapuisto, Tsehovin Pakkohuutokauppa kuulostaisi kornilta, vaikka kauppalehteläisiä realistinen pläjäys enemmän houkuttelisikin kuin jokin taiteellinen kaunomarja.

Joensuun kaupunginteatteri torstai klo 12.00.

Keskellä arkipäivää!

13 aikuista ihmistä näyttelee puolisalilliselle.

On hiihtoloma, silti lomalaisia ei näy katsomossa, vain vanhoja ikätovereita.

Naisten päivän, venäläisille ylen tärkeän, aaton kunniaksi sisään pääsee kaksi yhden hinnalla + narikka.

Me työnveteraanit olemme työmme tehneet, tehkööt nyt muut, me eläydymme Venäjälle sadan vuoden taa.

Lopuksi toteamme taas kerran: mihinkäpä se ihminen ihmisluontoineen muuttuu.

Että osasi tuhlaajanainen Minna Maaria Virtanen osaansa paneutua, ei tätä Volanenkaan parempaan ole pystynyt! Ja entä velipoika Markku Maasilta - kyllä näyttämölle tulee aina Jotain kun Maasilta sinne römähtää. Petteri Rantatalo, se pahuksen kauppias joka lunastaa sukutilan itselleen, vaikkei tolvana uskalla kosaista talon ottotyttöä vaikka molemmat toisiinsa ihastuneita - olisi tilakin jäänyt suvulle edelleen; no ehkä juuri siksi ei halunnut tohtia. Mainio, mainio. Lassi Uimosen köllykästä puhumattakaan. Maanmainioita kaikki. Ja pelin puhdistaa Arto Heikkilä, siitä ei elämässä hortoileva lakeija parane, mistä myös maskeeraajalle kiitos! Ihan hävettää kehua, mutta kun aihetta on: ammatissaan vuosi vuodelta yhä parempia ja kouliintuneempia koko sakki.

Mitäs jos oikeassa pakkohuutokaupassa näin kehuisi osallistujia, silloin siinä mukana olisi keljuilua, nyt ei tippaakaan.

Tosin väliajalla muuan katselija tuntui sanovan: - Omituinen tulkinta kun vertaa edelliseen.

Siis siihen kolmenkymmenen vuoden takaiseen, johon Väisäsen Ritva, Karjalaisen kulttuurikriitikko puolestaan ei ollut ollut mielistynyt, vaan oli kirjoittanut: 'ei ollut vuoden tapaus, vaan ei fiaskokaan'.

Monet ovat mielet, niin on hyvä.

Kirsikkapuisto on myyty ja suljettu, enää sinne ei pääse, eilen oli viimeinen mahdollisuus, viimeinen esitys Joensuussa.

... GAJEV LEONID ANDREJEVITSH leskirouvan veli  MARKU MAASILTA - LOPAHIN JERMOLAI ALEKSEJEVITSH kauppias  PETTERI RANTATALO - TROFIMOV PJOTR SERGEJEVITSH ylioppilas LARI KERÄNEN - SIMEONIV-PISHTSHIK BORISH BORISOVITSH tilanomistaja LASSI UIMONEN - JEPIHODOV DEMION PANTELEJEVITSH konttoristi JARMO JÄMSÉN - FIRS lakeija ARTO HEIKKILÄ - JASHA nuori lakeija TUUKKA JUKOLA - mies sivussa SEPPO TIMONEN 

Valokuva Stefan de Batselier - Ranevskaja leskirouva,  Minna Maaria Virtanen

******************************************************************************

Poutiaisen Iekku tipalla

25.04.2012 - 13:00 | |esitykset

armotonta peliä

Eino, Laina ja Lainan isä eli Timo Ruuskanen, Anna Ojanne ja Olli-Kalle Heimo puumopetia ihhailemassa.

.

Leppävirralta näkyy PoutiaisEino olevan kotoisin niin kuin Anu Vehviläinenkin. Ei siis hyvältä kuulosta! Eikös Kuikka Koponenkin loppuin lopuksi sieltä?

Aina luullu että Eino on kantakiihtelysvaaralaisia. Mitä vielä! Mutta paljon muutakin väärää uskomusta lie Einosta ihmisillä. Joskus tuli luettua elämäkertakin, Melkoisen kovaa leikkiä, vaan varsin vähän on muistiin jääny; semmoinen joutavanpäiväsyys jäi eli kun Iekku hakkas ukolle talaveks kessuja pölökyn päällä niin pissiä lirrautti maustetta jauheeseen.

Mutta männä lauantaina ainakin selvisi yksi olennaisempi asia: Eino se oli umpiraitis mies - on mahtanu 60--70-luvun politiikassa olla Johanneksen kanssa yks niitä harvoja tipattomia kansanetustajia.

Älä jätä Einoa tipalle! Niinhän putoamisen jälkeinen vaalilause sittemmin kuului, monimielisenä.

Kolme omaa kontaktia taikka havaintoa Poutiaiseen oli silloin 70-luvulla jolloin Eino roknooseineen oli millon pinnalla ja millon pinnan alla: kolehtia keräsi Kivisalmen lavalla Vennamon puheen jälkeen ukko-Veikolle ja puolueelle; korkeakoululehtori Kaikkosen (kok) kanssa munasillaan kävivät keskustelua Joensuun uimahallin saunanlauteilla; aina kaupunkiin mennessään kiepsautti skootan kyytiä tarjoamaan Kiihtelysvaaran Suojapirtin pysäkin kautta.

Havinaa havinaa noissa muistonpaloissa oli jo silloin! Oli selvästi karismaa jos huvittavaakin pienessä pyöreässä vantterassa hörökorvassa. Poikkeusyksilö niinkin monenlaisten persoonien seassa.

Näyttämölle on Eino nostettu Joensuussa. Ihan kelvollisesti. Ihan Poutiaisen tuntuisena, muttei näköisenä eikä kuulosena miehenä. Ja siinäpä teatterin mahti onkin: ei tarvitsekaan ulkonaisesti matkia elämää, kun sisäinen palo löytyy. Se nyt on yksi ja sama miltä Iekku näyttää, vaan sen on oltava paikallaan mitä näyttää ja tuntuuko tutulta. Katsojalle jää liikkumatilaa ja palikoiden asettamisen paikka.

Veikko Vennamo, Lasse Uimonen, oli näköisensä ja tapaisensa, Perhanan Sulo, Seppo Timonen, ihan mahoton väkkärä, mutta takuulla mieliinjäävä, Sirkka Vennamo, Minna Maaria Virtanen, just semmonen kokotti kun mikä kuva on annettu julki, Pekka Vennamo, Mikkomarkus Ahtiainen, koko juilake ja Poutiaisen pariskunta, Timo Ruuskanen ja Anna Ojanne vähemmän näkösijään, mutta perile män sanoma. Helekatti!

"EE-II-NOO!! EE-II-NOO!! EE-II..." sävelet kylymänviileästi korvissa kaikuvat vielä keskiviikkonakin tässä pihamaata raaputtaissa ja rantteella halakoja hakatessa, kuusaitaa harventaessa.  

Poutiaisen näköinen mies mopoilee Joensuun kaupunginteatterissa. Ei hassumpi, kun Pohjois-Karjala -lehden entinen päätoimittaja Tahvanainenkin on jo kahdesti käynyt esityksen katsomassa!

Mänkeehän kahtomaan deetöntä miestä!

http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/eino_poutiainen_-_vaiennut_viulu_12811.html#media=12814

*****************************************************************************

Viisauden munan ulos kakistaminen

25.03.2012 - 10:23 | | esitykset

liikaviisas ja liikatuhma lienevät lipo sama asia

.

 Arto Heikkilä

 Joensuun kaupinginteatteri               

 

.

Olipa melekonen pölläys - kakstuntinen hulluin kelekassa! Tai liikaviisaihen.

Ihmisillä näet kasvaa muna päässä, viisauden muna. Se on kuin liikavarvas. Pois se pitäisi saada aivoja hankaamasta, sitten olisi kaikki OK. Sillä se muna on maallisen viisauden muna, ja se on pahasta, perkeleestä. Se on uskon haitta. Vaan sitä ei saa pois, koska se on siellä pään sisässä, luiden, nahkojen alla - milläs sen sieltä pois nirhaset!

Ainoastaan saarnamies Sakari Kolistaja, Jarmo Jämsén, onnistuu lopulta kakistamaan sen ulos: sinkkisankolla istuu ja kakistaa kuin kakistaakin sen lopulta pöntönpohjille - perunoiden sekaan.

Olipahan taas esitys näiltä taitavilta, ks.eilinen blogipottujuttu!

"Hiljaa hyvä tulee ... hiljaa hyvä tulee ...", sanoa rallattelee kieli pitkällä yksi näistä hulluista rinkiä kiertäen, ollaan jonossa menossa taivaaniloihin. Arto Heikkilä siinä täyshulluna täydennyksenä marssii, hulluinhuoneen johtajaksi ylennetyn Sakari Kolistajan yksi taivaaseen marssijoista. Välillä Arto on näytelmän lautamies, välillä vallesmanni Kaksinainen, jolla Sakarin mukaan ei vähintäkään päässä pidettävää ole - ja se jos mikä on suuri kunnia; sitä taas ei vallesmanni tajua vaan loukkaantuu Kolistajan moisista kehuista. Niin ottaa nokkiinsa myös mahtavahabituksinen pastori Pöndinen, Markku Maasilta, kun suoran kehun käsittää väärin eli k e l j u i luksi; mites se sen jokapäiväinen termi nykyisin kuuluu se jota Maiju Lassilan aikana ei vielä kai käytetty...

Olipa oli vieraileva ohjaaja Juha Hurme saanut liikettä niveliin, toden teolla. Turkan oppilaan jäljet näkyvillä sanoissa, teoissa ja liikkeissä! Varsinkin liikkeissä. Noin vetreänä en Heikkilää ole ikinä tavannut, siinä ohimennen puraisee kollikissalta kikkelitkin irti ja karvoja syljeksien yrittää palata vallesmannin virkaansa arvokkaasti hoitamaan. Entä Maasilta! - siinä papin maha hytkyy, jalka zorbasta tanssii ja henki rahisee kun melkein naimisiin onnistuu talon 'lesken', Kolistajan unohtaman avioemännän, kanssa liittymään. Sakari Kolistaja ruipelolla ei liikkeissä vaikeuksia ole, munan kiklaaminen lienee tiukimmille ottava.

Mahtava oli meininki meneillään! Ihan hullua porukkaa.

Ja se mikä aina puree: pieni näyttämö. Intiimi. Aivan kuin meidän olohuoneen matolla siinä koko temmeltävä ihana lauma! Ei niinkään hillitysti, mutta hallitusti.

Ja Hurmeen kuluttamattoman elintavan tietäen, ei kulisseihinkaan oltu tuhlattu: tuolit, pari peltiämpäriä ja muutama kulunut räsymatto lattialla - jopa huonommat matot kuin meillä.

Että oli viihdyttäväkin kaksituntinen keskellä päivää yläkerran pimiössä!

Päivän selvästi mallaavat eduskuntaa tai hallitusta tai miksei noita  tollontutkalaisiakin siellä yläkerran hämärissä.

Ei älkää luulkokaan ettäkö naiset unohdettaisiin: nehän olivat samanlaisia, eivät mitään kantavia voimia, vastuunkantajia, vaan yhtä höperöitä ellei vielä höperömpiä  - kuin pastori, vallesmanni, saarnaaja, lautamies, muonamies, esimies, kauppias -potilaina, kansanedustajina, porsaina, aviovaimoina jne. Pois se meistä että nainen enemmän vastuunkantaja - mitä vielä!

Heti kun silmä välttää ollaan uudelleen naimisiin menossa niin kuin Kolistajan jättämä 'leski' Anna-Liisa, Suvi-Maaria Virta - mikä antautuminen, mikä heittäytyminen, mikä ilmekokoelma!

Virtaa katsellessa ja kuunnellessa uskoisi Suvi-Maarian enemmän olevan Anna-Liisa, Maija Punnittu, rouva Kaksinainen, Haivenisen leski Tiina kuin Suvi-Maaria Virta. Kielii onnistumisesta ja taidosta.

 

Eikä vieraileva näyttelijä Maria Hannonen jäänyt Virtaa pahemmaksi, hulluuden virran viemänä kaikkien näyttelijöiden paneutumisena asiaan, khöm! asiaan, Maria löysi sijansa Amaliana, Eulaliinana, Kaisa-Liinana ja laitosmies Hippiäisenä. Vilkasliikkeinen oli, välillä näytti että nopeutettua mykkä-äänifilmiä katsellaan.

 

Koirakissa Pudde, Veera Ylöstalo, kiehnäsi niin että kotona olisin viivana mennyt korvan takaa ja mahan alta raaputtamaan niin kuin ikiomaa kotikissaa Lempi Makkostakin, hyvää mieltä väristen.

Kumma jos ei kansalle kelpaa, tämä sortin sakki.

 

Valokuvat: Stefan de Batselier
 

http://areena.yle.fi/audio/1329830021783 

***************************************************************************

 

 

Siirtolohkare

Konkari kokeilee kepillä näitäkin jäitä. Kolikkakalalla heikoilla jäillä - ennen jäitä tuulastaa.

Kauppalehdessä pyyhkäisi blogitsunami. Jos täältä saisi välillä Kauppalehteä vähemmän julkisuutta, enemmän julkisuuden siimeksessä kellotella, saattaisi julkeampikin olla, intiimimpi ainakin?

Vieläkin enemmän sylkeä suusta roiskutella - pienemmissä piirilöissä 'lastaan' liekutella, pottua keikutella!

Kahotaanhan, kehkeytyykö.
Ainakin takassa tuossa loiskuvat tulen liekit siihen malliin että - pian hämmentää täytyy!

torstai 11.10.1012  +5C