Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

maanantai 22. heinäkuuta 2024

Kuninkaan kuolema

 Kesän 2024 kesäteatterit -sarja 

4. Tiina Markkanen: Kuhakuningas

Kyläparin Myllyteatteri Kitee. Ohjaus Maria Karhapää.
Kyyti oli järjestetty, muttei kylmä. Lipo Venäjän rajaa käytiin tämä jännitysnäytelmäkomedia - jännitysnäytelmä juuri tuon rajan läheisyyden vuoksi. Mitähän sinne linnuntietä naapuriin, ei peninkuormaakaan.
- Niin lähellä kuolemaa käytiin! voisi lohkaista.

 
Näytelmässäpä tuo kohdattiinkin sitten, kuolema.
Ensin koiran kuolema.
Sitten isännän, sen kuhakuninkaan kuolema, mistä taas seurasi kunnon perinnönjakoriitatappelu.

Aineksia kuhasoppaan kyllin.

Siitä se sitten purkautui monella tasolla ja takautui monin aikajaksoin.

Ilkeä jos olisin niin sanoisin, jotta parhaiten rooleista selvisi koira, kuollut Tessu, jota esitti Usko Mäntylä. Uskollinen isännälleen oli Usko-Tessu, vielä siellä ylhäällä taivaassakin tottelevainen.

Isän heitteillejättö ja unohtaminen. Siinä sanoma. Oli syynsäkin tuommoinen isäukko hyljätä, mutta silti.

Hautakivi näyttämön hiekalla sekä koiran hauta ja kuhakuninkaan uurnakuoppa toisella laidalla pitivät huolen, ettei ihan mahdottomiin naururyöppyihin ollut vara taikka vaara sortua katsomossa, sillä kukapa kuolemalle nauraisi sydänjuuria myöten.

Tosin Marjatta Karkkulaista ei kainous haitannut, kun antautui kunnon virrelle vierestä vetelemään oikein antaumuksella - suurimmat aplodit keräsi.

Ei ollut pitkästyttävä parituntinen auringonpaahteessa. Päinvastoin: Elävä esitys, jota hillitsi mainio vakavahenkinen kuorolaulu. Eivät kesäteatterit ole mitään kömmähteleviä koulunäytelmiä, vaan monet farsseja tarkoituksella. Kelvollinen tämäkin. Mikit sen sijaan olivat taas mitä olivat - papatus kuin rajantakainen.

Näytelmän jälkeen tapahtui kuitenkin havahduttavin hetki, kun tien takana asuva vuosientakainen Kirsti-kollega oli kävelysauvoineen ilmestynyt soratien varteen. Tunnistimme, vaikka kummankin habitus haurastuneempi sitten puolen vuosikymmenen!

- No, mitäs mitäs jne.

Odotteli pojan kyytiä pesisotteluun. Manse kuulemma Kipaa vastassa.
- Ettepäs pihaan ajaneet. Ois enemmän tilaa.
- Ensi vuonna sitten teille, omalla.

Miltähän olisi näyttänyt, kun nyt linja-autolla pihaan oltaisiin ajaa kurautettu.
- Viehän Tuomakselle terveiset.
- Kerron, kerron.

Oheiskohtaamisissa, niissä se vasta varsin monesti on näiden kesäteatterireissujen suola - jos sokerikin.


 Kesän 2024 kesäteatterikäynnit -  
etäisyydet
1/10 Markku Pölönen (Roukalahti / Liperi - 30 km)
2/10 Tiina Brännare & Eppu Nuotio (Risti / Liperi - 60 km)
3/10 Maria Jotuni (Rääkkylä - 3 km)
4/10 Tiina Markkanen (Potoskavaara / Kitee - 50 km)

Kirjavinkeissä

perjantai 19. heinäkuuta 2024

Yhä paranee!

 Kesän 2024 kesäteatterit -sarja 

1/10 Markku Pölönen
2/10 Tiina Brännare & Eppu Nuotio
3/10 jatkui Maria Jotunin Miehen kylkiluulla


Pidot paranevat - mitä tapahtuukaan, kunhan kymmenen kesäteatterinäytelmää on koossa!

Jos kaksi ensimmäistä kesäteatteria olivat lossin takana lähietäisyydellä, tämä esitys olikin kävelymatkan päässä: sen kuin laskeuduit Paksuniemen rantaan aivan rantaäyräälle. Upeassa kesäsäässä, laineiden liplatus silmien edessä, näit kerralla kaksi näytelmää: mehevän kylkiluun sekä sorsapoikueen liikehdintää kaislikossa.

Uppeeta!  Tuohon näkymään lavastaja Riitta Hyvärinen oli saanut oivan kulissiavun luonnolta. Tämän parempaa kesäteatteritunnelmaa ei ihan hevin voi saavuttaa. Samalla ohjaaja Kirsi Koskelo sai näin luonnosta apuohjauksen.

Ei näyttelijöissäkään valittamista. Heti ensimmäinen iso plussa tuli luonnollisista äänistä: eipä mikkejä poskilla tarvittu. Järveen päin putoava katsomo tarjosi akustiikan kuin antiikin amfiteatterissa. Musiikkikin lähti ilman sähkövirtaa akustisin kitaroin.

Farssiksihan homma meni niin kuin pitikin ja niin kuin kesäteattereissa yleensä joko tarkoituksella tai tarkoituksetta. Nyt ihan tieten tahtoen. Naisnäytelmä Miehen kylkiluu on: miehet melkoisia vätyksiä - nykyaikaa siis parhaimmillaan.

Mammu Koskelo kun Amaliana ja apteekkarin piikana asteli näyttämölle, siitä oli oksat pois ja ukot polovillaan. Mikä mimiikka jälleen! Siinä Ritva Valkamat, Piepposet ja Tapaniset kalpenevat, jopa Siiri Angerkoskikin, jonka 'elokuvamies' sentään muistopatsaana täällä keskellä kylää.

Harmi, jottei hesakeskeinen tv-porukka yllä näille vaaroille. Olisi Mammussa mitä näyttää: nappaa takuulla katsojansa syleilyynsä.

Ja kun tv:stä puhe, on sanottava siitä Amalian veljestä, jotta sen täytyy olla maisteri Frangenin sukulaisia - mitä sopivinta vatvomista niissä naimiskaupoissa oli esillä. Melkoinen veikko ja velikulta tämä Toni Riihiluoma, varsinainen vastakohta tälle kahden naisen koukkuun joutuneelle vätystelijälle, jota Kalevi Harinen mainiosti mallaili.

No, kolme naista on vielä mainitsematta: Anne Salin, tyttöpääksi jäänyt, muttei jäävä vanheneva naisimmeinen, on aina osansa osaava miellyttävine äänineen. Apteekkarin rouva Helmi Linnosmaa jää etäiseksi, kuten kylän kermanaisen pitääkin, laululahjoineen. Farmaseutti Auli Vainio pysyy kylmänviileänä, kuten kirjoitettu on; hyvin hän pitää apteekkarin lähentely-yrityksineen loitolla, ei anna edes kyynärtaivetta suudella.

Vallan mainio nykyversio sadan vuoden takaisista ihmissuhdeprobleemoista. 

Paras tähänastisista, mutta matka jatkuu; tiedähäntä mitä sieltä vielä tulee, kunhan seuraavaksi matkaamme Sydänyhdistyksen retkelle Kyläparin Myllyteatteriin - kesäteatteripassiin leimoja hankkimaan. Toivottavasti ei mikään Frankensteinin hirviövers... 💓😨😱💓

ps 
ai niin, sen kerran kun olisivat antaneet luvan kuvata, ei sattunut kamera kainaloon, mutta fb tarjotkoon komian foton noista näytelmän neljästä kylkiluista:


Kirjavinkeissä

keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Luota itseesi!

(lue)
Kesällä sormiin sattuu kaiken maailman lukemista milloin miltäkin pöydältä; oikeastaan osuu tällä kertaa - ja uppoaa: 
Remu.

Vaikuttava sekopää. Lingvististä tekstiä pursuava puhekone. Kielen vuoksi kiinnostava, yksinkertaista musiikkia takova tautologi. Kaiken takana kummittelee se ADHD.

Eiköhän nuo määreet tyhjennä miehen ilmiasun ja -olon. Persoona.
Remu.
Henry Olavi  Aaltonen, s. 10.1.1948. 

Mielenkiinnolla paneudun tyttären tuomaan Voima-lehden nelosnumeron Remuun. Jopa niin että kaivan hyllystä 'iki-ihanan' kirjan Poika varjoiselta kujalta, Love Kirjat 1984.


Sehän on kultakimpale, täynnä peittelemättömiä aforistisia ajatuksia ja totuudellisia tunnustuksia, päästöjä, kuten:

"Mä en oo lukenu mitään kirjoja, mä vaan luotan tommosiin omiin ajatuksiin."

Siinä meille toisten siivillä lentävillä sitatoiville kirjasiepoille mustutusta toisenlaisesta elämän etenemistavasta kerrakseen:
-  Luota itseesi!


Ja tässä Voiman haastattelussa 40 vuoden jälkeenkin Remun ajatuslinja pysyy radallaan vastoin äiti-Eevan entisaikojen toppuuttelua, että pidä turpasi kiinni:

"... jos pitää aina turpansa kiinni, sit ei oo laiffiikaan."


Kirjavinkeissä

sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Nappaskengissä

Kaikk' yhess' koos' kolmin jälleen! Henkitoreissaan, mutta vielä elonlangoissa lujasti kii 

Hetta Huskies

Kolmehan meitä alunperinkin oli. Pyssysalon kaksvitosia viimeisen päälle pronatoiduissa lenkkikengissä juostessamme monet kerrat nauroimme, jotta kun ei sitten juosta jakseta, niin kävellään, ja kun ei sitten kävellä jaksa, niin rollaattoreilla potkitaan nämä piikin pitkät kilsat.

Vaan entäs nyt kun ei millään värkillä omin voimin jaksa taivaltaa tuota piikin kahtakymmentäviittä kilsaa? 
Siinä naama kalpenee.
 
Tähän on tultu noilta makoisilta matkoilta, joihin sunnuntaiaamuisin töydättiin läpi vuoden satoi tai paistoi - ja mitä kuumempi, sen maistuvampi matka! 
Nyt helle hätistää itsekunkin varjoon suojaan alta polttavan auringon.

Loppuipa tuo kolmin juoksu muutenkin toistakymmentä vuotta takaperin, eli siihen kun Tepu muutti Hettaan sen tuhannen kilsan päähän. Ja me kaksi jäljellejäänyttä vanhetessa typistimme matkan ensin kuivatusalueen kierroksi, sitten kylän ja viimein pururadan yhteen kierrokseen, kunnes toisen polvi petti ja toisen sydän alkoi kiertää omia ratojaan.

Juoksut oli juostu, oli siirryttävä kevyempään kenttälajiin: ladulle suksi survaistiin. Viimein Vejun polvi teki lopullisen tenän, kahden tonnin talvihiihdot jäivät. Toinenkin oli nyt pelistä pois.

Yksi jäi vielä lyhenevää rinkiään kiertämään. 
Tai oikeastaan kaksihan meitä on: minä ja perässä vaaniva. Tiedätte kyllä mikä. 
Nähtäväksi jää, milloin pyyhkäisee tuo mikä, kantojen kolkuttelija, ylitse niin että viuhahtaa.

1. Kolme varista

istui aidalla.

Silivati seilaasilivati seilaa,

yksi lensi pois.  

 

2. Kaksi varista

istui aidalla.

Silivati seilaasilivati seilaa,

toinen lensi pois. 

 

3. Yksi varis vaan

istui aidalla.

Silivati seilaasilivati seilaa,

sekin lensi pois.

 

4. Kolme varista

istui aidalla.

Silivati seilaasilivati seilaa,

kaikki lensi pois.

ps
Vaan eilen kohtasimme vielä kolmikkona menneitä muistelemaan, hatarasti kertailemaan. 
Siinä samalla ihailtiin rollaattorin kiiltoa ja kiitoa, kävelysauvojen kolketta - nappaskengissä koko jengi!
Mitalissakin kii me kolme perätysten! / design by Veju.

Kirjavinkeissä

torstai 11. heinäkuuta 2024

Pakkohan tuo oli lukea

- sen verran sydämen syvyyksistä lähtenyttä tekstiä kriitikkopässeistä, noista kukko- tai ukkopoikakriitikoista!  👄

Enkä halua olla eri mieltä, jos en samaakaan. Toki samaa kuin mitä Emilia Männynväli myrskyämisensä lopuksi kritiikissään kriitiikistä/kriitikoista Kritiikin Uutisten kolumnissaan Kriitikon vastuusta:

"Hyvä kriitikko on sellainen, jolle voi sanoa – ja olen sanonutkin – että helvetin hyvä teksti, vaikka olenkin kaikesta eri mieltä.

Varsinaista hersyttelyä läpi jutun! Ilo lukea - vaikkei kai saisi toisen edgylle ja raivolle. Tyylistä nautin: liikkuu vaihdellen asiallisen kuivasta tietokielestä* ei-asialliseen rahvaankin ymmärrettävään sanomaan**.

* "Kriitikon tärkein työ on kontekstointi, ja on myötähävettävää lukea murskakritiikkiä, jossa kriitikko ei tunnista kontekstia tai edes ilmeisimpiä intertekstuaalisia viitteitä, saati ole kuullutkaan aiheesta viimeisen viiden vuoden aikana käytyä keskustelua."

** "Kriitikolta ei ole kovin ammattimaista olla, että vittu kun vituttaa, projisoida tunne taiteilijaan ja kääriä ”vitun tyhmä runkku” hienosteleviin eufemismeihin. Toki sellainen kirjoittelu voi olla hauskaa – tiedän kokemuksesta – sillä tavalla kuin hihittely pillunkuville pulpetissa voi olla hauskaa "

Perustelu on kritiikissä kaiken A ja Å. Siinä Männynvälin sanoma ja sanottava. 

Sen kummemmin perustelematta, repostelematta:
Männynvälin kirjoitus on koko matkan luotaantyöntävän väkisin mukanapitävä. Aamun helemi.

Kirjaihmiset, kipinkapin lukemaan tästä!



Kirjavinkeissä

keskiviikko 10. heinäkuuta 2024

Tavan Pulliainen

lukee kirjasta:

"Täysmittaisen hyökkäyksen Ukrainaan se aloitti torstaiaamuna 24. helmikuuta kello 5.35, samaan aikaan pohjoisesta, idästä ja etelästä."

"Minusta on turha epäillä Putinin mielenterveyttä. 
Hän käyttäytyi rationaalisesti omasta logiikastaan käsin. Viittasin Angela Merkelin kuuluisaan lausahdukseen, että Vladimir Putin eli omassa todellisuudessaan."


On sillä Himasen Hannulla (s.1951), ikätoverilla, omat suuret ongelmansa ratkottavina päivästä päivään, isojen herrojen, osin tuttujensakin, touhuja asioiden ytimiä kaivellessaan. Ratkaisematta tahtovat jäädä. Tänäänkin, vaikka kuinka spekuloisi.

Toista se on Tavan Pulliaisella (s.1950) täällä periferiassa, kultamaassa, minne maailman murheet eivät yllä kuin pintaliitona olohuoneen nurkassa välkkyvän aparaatin kautta - ns. kontaktipintaa kun ei ole.

- Ah, tää onnea on! pääsee suusta ilmoille hehku.  

Näet tämänkin keskiviikkopäivän ainoa ratkaistava pulma on aitan sänky. 
Tyhjään kehikkoon pitäisi rakennella tukeva pohja, mikä ei tuottane minkäänlaisia vaikeuksia, kunhan tarvikkeet saa kerättyä kokoon minkä mistäkin liiterin nurkista, aitan vintiltä ja saunapuiden takaa kurkittua oviaukosta.

- Toista se on täällä kuin Himasella! iloitsee TP ihmisosaansa.

Kurkistaa kuitenkin ennen aitanpolulle astuessaan tekstiteeveestä, jotteihan se vaan vielä ole alkanut. Se Suureskalaatio.


Kirjavinkeissä

maanantai 8. heinäkuuta 2024

Nimiäiset

   Rakas Eeva Kilpi  V

II - III - IV - V - VI -
 
Viimeisin sukuun ilmestynyt lapsenlapsi, jykevä poikavauva, sai eilen sunnuntaina nimen. Mikäpä ei nyt ole kellotellessa. Suurin joukoin siinä kopan äärellä ensin ja sitten pitkin pientareita tulokasta juhlimme.

... Siell  siell  se  Vin  on     Siell  siell  se  Vin  on    Siell  siell  se  Vin  on ...Alla omenapuun ei voi olla kukaan muu.

Sisälle tyhjäksi jäi lopulta koppa.
Ja kuten yleistyneenä tapana on, ei näihin nimihommiin pappia vaivattu. 
Herkkä hetki se silti oli.

Ja kun kerta nykyään intiimejä asioita ei levitellä, nimiasioita liiemmin huudella, jää tämänkin pojannaperon nimen veivaus lukijan pääteltäväksi.
Kyllä minä silti yhtenä läheisimmistä sen verran teitä tutuksi tullutta uskollista lukijarinkiä jelppaan, vihjaillen jäljille päästän näinikkään:

Jukka Virtasen Balladi Pojasta Nimeltä Vee nostettakoon korvista esille tuon paljastavan etunimikirjaimen takia, muuta yhteistä tekemistä moisen renkutuksen kanssa ei, herra paratkoon, olekaan. 
Mutta että tämä toinen Jukka - J. Karjalainen; hänpä se paljastaa melkein kaiken laulullaan:

Väinö, Väinö, missä on se Väinö?
Väinö, Väinö, missä on se Väinö?
Jo näkyy silmät ja suu ei voi olla kukaan muu
Siellä, siellä se Väinö on
Siellä, siellä se Väinö on
Siellä, siellä se Väinö on
Alla omenapuun ei voi olla kukaan muu
Siellä siellä se Väinö on

Väinö, Väinö, missä on se Väinö?
Väinö, Väinö, missä on se Väinö?
Alla omenapuun ei voi olla kukaan muu
Siellä, siellä se Väinö on
Siellä, siellä se Väinö on
Siellä, siellä se Väinö on
Jo näkyy silmät ja suu ei voi olla kukaan muu
Siellä, siellä se Väinö on
 
 Dunuja mbe kumala Väinö ma Väinö
 Jukka ding ke le
Kati ding ke le
Alah man ning mbe simajala
A-aaa Väinö
Lo, lo, lo, lo, lo, lo, lo, lo, lu njinjata
Väinö
Alah man ning mbe simajala
A-aaa Väinö
 
Väinö, Väinö, missä on se Väinö?
Väinö, Väinö, missä on se Väinö?
Jo näkyy silmät ja suu ei voi olla kukaan muu
Siellä siellä se Väinö on
Alah man ning mbe simajala
A-aaa Väinö
 
Väinö, Väinö, missä on se Väinö? 
Väinö, Väinö, missä on se Väinö?
Jo näkyy silmät ja suu ei voi olla kukaan muu
Siellä, siellä se Väinö on
Siellä, siellä se Väinö on
Siellä, siellä se Väinö on
Alla pyöreän kuun ei voi olla kukaan muu
Jo näkyy silmät ja suu ei voi olla kukaan muu
Siellä, siellä se Väinö on

Toki toisenkin nimen poika sai - tuli olympiamaskotin kaima vuodelta 1980.
Kun nimi oli paljastettu, jännitys lauennut, oli muun sisäohjelman vuoro. So.
Seurasi lämminhenkistä musiikkia, soittoa ja laulua, myös mietteitä Gibranilta.

No mitäs se Eeva Kilpi täällä? 
Ei, ei hän paikoilla suinkaan henkilökohtaisesti läsnä ollut, vaan oli läsnä omissa ajatuksissani tuon A-R Carlsonin Eeva-kirjan myötä, päiväkirjamerkintäkin tismalleen sama, vuosi vain eri - heinäkuisen päivämäärän alla lainaan hänhä lainaten Eevan Punaista muistikirjaa:

"7. HEINÄKUUTA 2023
... Niin ihmeellisessä sfäärissä me elämme, avaruusolennot, keskellä suurenmoisuutta, hallitsemattoman hermostomme ja pikkumaisen ärtyisyytemme rasittamina, sotinemme, kauhuinemme, huolinemme - itse asiassa tietämättä mistään mitään.
Meidän tärkein tehtävämme olisi vaalia rakastettavia pikku jälkeläisiämme, luontoa ja sitä hyvyyden ja kauneuden kipinää, joka meissä kaikesta ärsyttävyydestä huolimatta kuitenkin on." PMK/EK 
Punainen muistikirja
 omat  KIRJA-ARVOSTELUT 
Kirjavinkeissä

perjantai 5. heinäkuuta 2024

Karjalaisuus

  Rakas Eeva Kilpi  IV
II - III - IV - V - VI -

Pisti vain silmään - saakohan noin ilmaista? - jottei Eeva kirjassa kertaakaan puhu karjalaisittain: mie, sie ja muistat sie, esim.
Johtuisiko A-R:n varsinaissuomalaisuudesta, kielierosta, muistiinpanemisesta? 
Sillä vastahan mie ja sie ja myö kielenkäytössä ilmaisisivat viimeisen päälle läheisyyttä ja lämpöä aidossa ja alkuperäisessä karjalaisessa tunteenpalossa ja ryöpyssä.

Mutta hätäkös tässä, etenen - varsin epäkurantti verbi lukuvauhdilleni - vasta sivulla 250, josta poimin omaakin tyyliä ja sisältöä kuvaavan tilan ja tilanteenkin:

"Miksi se [muisti] on tallettanut pieniä merkityksettömiä seikkoja, mutta unohtanut suuret, meidän kaikkien elämää järkyttäneet tapahtumat?"  Talvisodan aika

- Muistat yksityiskohtia, isän tuoksun, isän tuomat Valamon-helmet, venäläisen kokardin...
- Et tavoita tunnetta, joka sinut valtasi kuultuasi, että sota vie sinulta kodin ja kotiseudun.

Isoa kuvaa ei synny fläppitauluun niin kuin jääkiekkovalmentajilla tosta noin vaan ja koska vaan!

Talvisodan aika 1989 - Animalia 1987

Kirjavinkeissä
huomenna
 Terhi Kontio: Espanjalainen alkusoitto

keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Kaiken takana Ristissä

 https://www.city.fi/blogit/hikkaj/homohaat+kesateatterissa/130347

Oli siellä homo nytkin, eikä taaskaan saanut - kuvata! 👿  Olisi saanut upean kuvan näyttämön yli järvelle, missä kaksi onkijaa veneellä saalista narraamassa.

Muuten: meitä ei narrattu, meillä oli kivaa. 
Mitä meitä nyt oli alun kolmattasataa. tiistain arki-illassa. Siinä kaupunginteatterit kalpenevat yleisömeressä. Ja kuvitelkaa: olemme Liperin kunnan Ristin kylässä, joka on kaukana kaiken takana ja jossa asukkaita sen verran mitä kylissä tahtoo nykyisin olla: jokunen sata.

Samanmoinen kyläpahanen se tuon leipäpitäjä-Liperin toinenkin kesäteatterikylä on, se missä viikko sitten istuimme: Roukalahti. Molemmat kylät tässä lähellä, vaikka kaukana kaukana ovatkin sen lossin takia, joka nytkin lähti juuri nenän edestä. Emmauksen tiellä esitykseen 30 kilsaa, tähän toiseen kylään 60.

Ristin kesäteatteri
Mattia ja Teppoahan siellä! Siispä nirppanokat häipykäätten ...

Minusta on näemmä, muttei vasten tahtoa, tullut varsinainen Matin ja Tepon asiantuntija: vasta luin Veepee Lehdon kirjamurikan Matin ja Tepon matkassa sanoittajan silmin ja Hojo Hojotkin tanssittu aikanaan.

Mutta: Nyt Asiaan, Hakkila!

Pääosan esittäjä Petri Sjöblom, oli vallan mainio työtön vötkylä, syrjään potkittu, eukon hylkäämä ukkopolo Eino Happo. Löytyi antautumista, liikettä, lauluääntä ja taitoa ylenmäärin.
Lyömätön esitys voisi sanoa, jos ei niin moni omasta Kirsi-vaimosta alkaen olisi häntä henkisesti mukiloinut.
Jo lippujonossa (100m) mies järkkäriliivit yllä näytti oveluutensa kertomalla pikkupojille, jotta 'onneksi minulla on vain pikkuosa näytelmässä'. Pikkuosa - ja sitten temmelsi näyttämöllä parit tunnit!
Niin, Ristin teatterilaiset pyörivät siellä yleisön seassa myymässä lippuja ja arpoja ja kahvia ja pullaa minkä näyttelemiseltään ehtivät.

Kotoista meininkiä: ei ihme jos yleisöä riittää kun ei tarvitse pönöttää tahi sen kummemmin nääläytyä. Senkun mänet!

Eikä muissakaan esittäjissä, siinä homotransuhujopissakaan, Joni Pöllänen, valittamista ollut. Ja Einon ystävä Jussi, Lauri Asikainen, lauloi sydäntä särkevän aidosti.

Naisista en virka mitään, jotten rikkoisi näytelmän, sen mieskaupungin atmosfääriä. 😅😏😚


Kesän 2024 kesäteatterit
Kirjavinkeissä

tiistai 2. heinäkuuta 2024

Teloitus

 Ei enää hirsipuu eikä sähkötuoli, vaan myrkkyruiske suoneen.

Ruotsalainen tv-persoona Carina Bergfeldt tapaa pastori Jim Brazzilin, joka on ollut läsnä lähes 300 vangin teloituksessa viimeisenä ihmisenä, jonka kanssa kuolemaan tuomittu on hetki ennen teloitusta keskustellut.

Ensimmäinen teloituskokemus on edessä vuonna 1995. Vankilanjohtaja on poistunut paikalta. Vanki Carl Johnson Jr. istuutuu laverille, ottaa kahvikupin viereensä ja sytyttää pastorin ojentaman tupakan.
 Tunnustellaan.

Tämä on ensimmäinen teloitukseni, ilmoittaa pelkonsa ja epävarmuutensa pastori Jim.
Samoin, vastaa tuomittu Carl Johnson Jr.

"He hymyilivät", kertoo kirjan kirjoittaja. 

Veikkaan, että vain hymähtivät. 
Sitten puhuttiinkin jo Jeesuksesta. Pastori yllättyy, kun vanki sanoo saavansa voimaa Jeesuksesta: - Muslimina! 

Siinä alkupalaa.
Kurkistan vielä loppupalan, jossa texasilaispastori itse tekee kuolemaa kertoen viime vuoden tammikuussa puhelimeen Carinalle:
-Tänään olisi ollut hyvä päivä kuolla. Mutta päivä oli kuitenkin parempi elämiseen.

Nyt kuolemankonkaria ei pelota - kokemusta on.
 
Atena -2024

Kirjavinkeissä