Naarasperho

Lukuprosessin eteneminen

Tomi Norha: Naarasperho
Lector Kustannus 2024

Turkulaisen muusikon Tomi Norhan Kirjallisia-blogia, jossa pariskuntana Taina & Tomi kimpassa arvioivat kulttuurin kirjoa, olen silloin tällöin lueskellut. Ja nyt paneutunut Tomin pitempään tekstiin, sillanpääläishämäläismäiseen lämpöiseen, hiljalleen keinahtelevaan lullaan. Metsäinen satu mielessä olen romaania edennyt. 

Vaan aina kun olen vaipumassa onnelliseen uneen, lulla yhtäkkiä pysähtyy ja on kaatumassa järin.

Noissa tunnelmissa olen Norhan Naarasperhoa lukenut, ja toivonut, jottei juuri mitään tässä soljunnassa tapahtuisi, vaan lämmin keinunta saisi jatkua.

Ei vaan saa.  Romaani vaatii tapahtumia.

Minä en. Mielessä aina se kaiken huippu: Kilpi. Volter.

Monta pahaa ilmestyy Ellin eteen, taakse, sivulle ja sisään. 

Elli on opettaja, joka kolmin siskojensa kanssa viettää kesäisiä päiviä huvilalla, ja koska nuorin on, on joutunut Marian ja Lempin tutkan ja komennon alle.

 

Yhtenä kauniina aamuna heti Ellin herätessä kippaa Maria moiteryöpyn Ellin niskaan:

- Oletko sinä taas mennyt kajoamaan itseesi. 

"Ei ole Marian asia mitä Elli kompukassaan tekee", vaikka noinhan Maria on vakuutellut.

Ellille riittää. Nousee silmitön viha ja puhkeaa raivo. Astioiden paiskintaa. 

Vankistuu vakaa päätös: "Laitokseen hän ei mene." 

Lähtee maailmalle, missä odottaa taas samanlainen pakkoakti, kuten kerran koulun kokoelmahuoneessa, jonne vanhempi lehtori välitunnilla hänet väkisin raahasi. Nyt samalla asialla pakopaikassa on naapurin vanha Matti.

 

Varsinainen romahduksen aiheuttaa tansseista löytynyt Oskari, joka tyrmää haaveen ja yhteisen tulevaisuuden: 

"– Kuvitteletko sinä, että minunlaiseni mies voisi mennä yhteen kaatumatautisen kanssa?"

Metsäiseen satuun orientoitumiseni saa viimeisen niitin siinä missä Elli maailmasta.

Hämäläisen hitaasti hivuttavan tarinan on Tomi Norha kirjoittanut, ensin myötäkarvaan myhäellen sitten ikenet hetkeksi esiin kaivaen. Erilaisen kuin mitä pitkän matkaa uskoin.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Opiksi otettavaa

tietoblogista

Tuolla Kirjalassa bloggailee meiltä päin lähtöisin oleva Ilta-Kanerva Kankaanrinta, filosofian tohtori ja tietokirjailija.

Hänellä on jämpti tapa lopettaa bloginsa aina näihin, Tupukkaa lainatakseni, kolmeen pointtiin:

Pähkinänkuoressa

* Kenelle? Hänelle, joka haluaa tutustua metsähautausmaahan tai haluaa nähdä vaivattomasti otoksen Salpausselän lajittuneista liepeistä.

* Mihin aktivoi? Ajattelemaan vainajien elämänpolkua, nimihenkilön historiaa, paikan geologisia prosesseja, ilmastonmuutoksia, elonkiertoa.

* Mitä merkittävää? Helposti saavutettava, pieni metsähautausmaa, jonka luontoa ja kulttuuria lomitteleva paikan henki kutsuu hengähtämään sylissään.

Noin blogissa Anninkankaan ortodoksinen hautausmaa.

Niinpä arvelin peesata tällä kertaa oman lukemani kirjan kohdalla Ilta-Kanervaa.

 

Se mistä lukemastani kevään 2024 WSOY:n kirjasta tällä kertaa on puhe - sitäpä en kerro; ajan oloon jostain selvinnee. Soppiipa arvuutella, katalogeja katella. Kirja on helppolukuinen pokkari, nykymaalaiselämästä (kauramaidot sun muut) kertova 285-sivuinen kirjasarjan ensimmäinen osa, toinen osa ilmestyy näinä päivinä.

KENELLE? 

Homoutensa epäilijöille: se voi todella putkahtaa yllätyksenä 'normaalin', pitkänkin, seurustelun päätyttyä. Tai sitten vahvistua, ettei siitä ole kysymys, sillä uusi suhdekin voi olla entisenkaltainen.

Tässä kirjassa sekä äiti että poika löytävät uuden miehen: karjatilallinen Sami vaihtaa Jennin Petriin, homoutuu biologian opettajan, vege, kelekassa; leskiäiti-Paula pysyy heterona uuden miehen, lihakauppiaan 'kinkkuna'.

MIHIN AKTIVOI?

Olemaan valppaana eronhetken tullen.

MITÄ MERKITTÄVÄÄ?

Suvaitsevaisuutta lisäävä. 

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Antti Heikkinen: Baarijakkara.

Raakku ja raakku

 "HV

   hj

Huithelevettiin koko hulina nuihen RAAKKUJEN kanssa. Enää muuta tuukkaan tuuttiloista kuin RAAKKU! ja raakku ja raakku... Siinä putinittii on pientä ja unehtunutta!

Ihan puistattaa eto ruakku. 

Sie kun oot kotosin sielta pisteettomasta Raakkulasta, niin tulit ajankohtasena mieleen. Pane peperille sinne nettilöihis tämä.

Että on niillä taas, no voi helevettiläinen ja Tante piäle!

tuus

Lennu"

Että tuommosta hänellä. Kovillepa ottaa jokihelmisimpukkatuho.

Nyt päätä veteen, Lennu!

Suosittelisin Lennua, lukumiehenä, rauhottummaan, tarttus vaikka Danten sijasta Steinbeckiin, ottas luvun alle esmes Steinbeckin Helmen, sen pienoisromaanin, jossa pyydystellään yhenlaisia raakkuja.

Raakkukummiksi ryhdy!

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Vilinää vilskettä

 menoa melskettä

Kesän 2024 kesäteatterit -sarja

10. perinnetarina / Tomi Kervinen: Robin Hood  / Teatteri Traktori / Sinkkola/J-suu

... ja veden pärskettä, näin

ja näin

Kastuivat kuotot:

Osamme saimme mekin, vaan eipä tuo meidänkään menoa haitannut.

Hauskaa!

Totta totisesti hauskaa oli, sääkin helteinen - vilpoisat vedenpärskeet tarpeeseen tulivat.

Nythän on näin, että tämä oli kymmenes kesäteatterinautinto tänä kesänä: 

Ammattilaiset asialla. Paras kaikista tietysti. Nappisuoritus. Osui kuin Robinin nuoli Muhosen omenaan.

 

Niin niin: Mu-ho-sen.

Englantilainen tarina sisälsi siis (monin paikoin) suomalaista verta, joka oli hiuskarvan päässä jottei purskahtanut jos vähänkin Robinin käsi olisi tärissyt.

Nyt ei pärskähtänyt niin kuin tuo altaan vesi, ja moneen kertaan, kun rikkaat ja rahattomat otalsivat keskenään. Tiedättehän tarinan perusjuonen, joka tämänkin näytelmän pohjana kulki.

Se on komia paikka tuo Joensuun kaupungin omistama Sinkkolan tila kaikkine sikoineen ja lampaineen, passaisi siellä näytellä vielä 21. kesänäkin, vaan mitenkäs käy, kun kaupunki meinaa, ettei käy: Sulkevat paikan tiluksineen - grynderit hierovat jo käsiään.

Me sivustakastujakatselijat puolestamme taputimme käsiämme - melkein vereslihalle mahtavan esityksen jälkeen näille nimeltä mainitsemattomille näyttelijöille:

Tiedote jossa ohjaaja Tomi Kervisen sana.

Kesän 2024 kesäteatterikäynnit -  

etäisyydet

1/10 Markku Pölönen (Roukalahti / Liperi - 30 km)

2/10 Tiina Brännare & Eppu Nuotio (Risti / Liperi - 60 km)

3/10 Maria Jotuni (Rääkkylä - 3 km)

4/10 Tiina Markkanen (Potoskavaara / Kitee - 50 km)

5/10  Agapetus (Tohmajärvi - 50 km)

6/10  Ella & Miika Eronen (Möhkö / Ilomantsi - 125 km)

7/10 Yrjö Kokko  (Oronmylly / Parikkala - 107 km)

8/10 Marita Kärkkäinen  (Värtsilä / Tohmajärvi - 76 km)

9/10 Minna Lindgren  (Mönni / Kontiolahti - 75 km)

10/10 perinnetarina / Tomi Kervinen  (Sinkkola / Joensuu - 55 km)

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kuka nyt Suomen Kuvalehteä lukisi

 aikamoinen OLMI-kansi

Kuka nyt lehteä lukisi -sarjaa

Aivan miinussätkyn sai Asioiden Vierimies, kun tauon jälkeen palasi pätkäksi SK:n tilaajaksi. 

Ensin mitättömän värisen kansikuvan vuoksi, tummahko kansihan aina on ollut - ja nyt tuommoinen olmi.

SK 34/2024

Plussasätkyn sen sijaan Asioiden Vierimies sai  Kirjastopalvelu-jutusta veresteltyään vastikään itse tuttavuutta Kysy kirjastonhoitaja -palvelun kanssa: AVM oli lukenut Heikkisen Baarijakkaran proprivirheestä Hikatuksesta, tuosta maan mainiosta blogipotusta 💘, niin eikös tämä uusin SK ollut peesannut Hikatuksen hikatuksia ja tehnyt monisivuisen, silti mielenkiintoisen, jutun ko. palvelusta! 

Tosin senkään jutun kuvitus ei hurraata aiheuttanut - kuvalehdestä sentään on kysymys, siksi.

Monta asiaa kirjastohoitajapalveluhomman ytimestä selvisi, kuitenkin Asioiden Vierimiestä eniten hetkautti kirjastonhoitajalle, joita siis on koko leegio vastaamassa, aikojen alussa tullut kysymys: 

"Mitä kuuluu?" 

Vastauksen oli tämäkin kyselijä saanut, jotta hyvää kuuluu. Lie vastaus jatkunut vielä SK-jutun loppusanoin: 

"Lisäksi syksy on kaunis ja aurinkoinen, ruska parhaimmillaan, joten kyllä mieliala on korkeimmillaan."

Niin, oliko lehdessä muuta lukemisen arvoista? kyselee siellä joku pystyyn nousten.

- Toki. Toki, vastaa AVM vähän pälyillen ja hivenen murtuneena huomattuaan hoksnokkansa himmentyneen, dementoitumisenko jo alkaneen, Piilosana-ratkonnan jäätyä lievästi sanottuna vähän piippuun.

Mutta siitä Asioiden Vierimies ilahtui kun mailiin tulla pärähti itse päätoimittajalta, joku Matti, ihan kuvan kanssa viesti,

jotta 

 

ETKÖ tuota kehno TILAISI jatkoa lehdelle ... 

Päättelipä AVM kaikesta kunniasta pörhistyneenä, että

mikäs tässä porskutellessa nyt .  .  . nyt on tehty sinunkaupat ja luotu suora vankka yhteys eliittitasolle.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Lauri Hokkanen: Kommunismin teloitettu unelma - Seppo Toiviaisen elämä ja tragedia

Kysy kirjastonhoitajalta

Heikkisen nimilapsuksesta innostuneena, kun en googlaamallakaan löytänyt, lähetin tuohon mainioon Kysy kirjastonhoitajalta -palveluun kyselyn:

Ja vastaushan tulla tupsahti hetikohta: 

linkki

🠋

Hieno palvelu, jossa päivittäin kysyjiä riittää.

Nyt on hyvä alku, joten:

Jatketaas porukalla salapoliisityötä, etitääs Maurille ja Antille kömmähdyskavereita.

ps

(Mainioita laajennettuja kommentteja jo Kirjastonhoitaja-vastauksen alla = TÄSSÄ)

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Nimet sikin sokin

 hutasten tehty 

niin tämä tämänpäiväinen blogipottu kuin Heikkisen Antin kierrättämä tarina jakkarasta. (molemmat ? julukastu iliman oikolukua)😞

linkki

Baarijakkara-romaanin kulku on letkeetä menoa, kuten Antin kirjat kaikki, vaan sivun 190 kohalla teki tulupan, eikä ollu eteenpäin menemistä, ja vähemmän tyytyväisenä kansalaisena manailin, jotta tuossa Old Lady -luvussahan - alaotsikoltaan: Tässä luvussa tavataan tyytyväinen kansalainen - on parit erhekkeet:

1. (Rasvamahan nimi vilahtaa ennen aikojaan yhenäkin heti aluksi Santamäeksi, vaikka luvun viimesestä virkkeestähän tuon piti vasta paljastuman - postilaatikonkylestä. "Vesijärvi noitaisi ja vilkaisi lähtiessään postilaatikosta Rasvamahan oikean nimen  Se oli Santamäki.") Lapsus
2. Vaan entäs tämä pahempi missä Hillevi muuttuu Kaarinaksi kesken kaiken. Ensten näinikkään: "Aijjaa? Onko?" Hillevi kysyi kiinnostuneesti - ja kohta jo er nimelä: "Ja minkäs takia se tämä tokumentaristi se sinun matkassas kuleksii?" Kaarina ihmetteli. Lapsus Lapsus

Kohan ei ois hätäpaska koko rommaani, rahapulassaan viäntämä; Salamako vai Saarikoskiko, no  Ojaharju varsin se nuin rumalla nimellä välityökirjaansa kuhtu. Eikähän tuo nimenvaihtuminen sinällään mikkään ennenkuulumaton tappaus oo, ainakii Sariola kertaallen (Ampiaiskesä) jos ei kahisti kiinni jiäny, silläkkii kun niinku Antilla tahto olla semmonen votakka suoltoo uusia kirjoja ellääkseen - sitä voita leiväle.

😤

😭

Tämä vaan vertaukseksi kahden savolaiskirjailijan erityyppisyydestä, vrt. eilinen, kiuruvetisen Heidi Jaatisen viimeisen päälle hiottu Vuolle / tämä Nilsiän Antti Heikkisen Baarijakkara.

Ei miula nyt muuta, tämän kummempata. 😞

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

eilen

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä

Silkkaa nautintoa vuoden loppuun saakka

 "Äkkiä lyhyenläntä harteikas ukonkuvatus, joka olisi sopinut pellolle kiveä viskaamaan, kurottautui Tildaa kohti ja murjaisi:

- Vanhapiika.

Tildan kieli kävi ulkona ilmaa haukkaamassa. Päässä itse ansaitut nutturaneulat.

- Vahva piika, Tilda tuikkasi ja tuijotti kollosta läpi, lempeänä, parhaansa mukaan lempeänä. Hän oli pyörivä keskiö, sinut itsensä kanssa."

Tuonmoista. 

Volter Kilven sukulaiskieltä, hyrynhyssyä hämärän rajamailla. 

Mesi kielellä tuota tavaan ja tiedän, ettei kiiruhtaa saa, muuten puolet kirjasta lehahtaa harakoille. 

Se on sitten, kuulkaas, silkkaa nautintoa edessä parikolme kuukautta, ei vaan vähintään puoli vuotta, ainakin nyt jouluun.

Kirja on romaani, suku- ja kylätarina Kiuruvedeltä ja Suomesta aikajanana itsenäisyys.

Koski oli I ja Suvanto II. Ja nyt tämä III osa Vuolle vuodesta 1927 eteenpäin.

Kaiken takana on Heidi Jaatinen. 

Vuolle Gummerus 2024

Jaatisen romaanit ovat paksunpaksuja, tämäkin uusin lähemmä tuhatsivuinen järkäle ja kun kieli on mitä mystisintä monin paikoin, niin moni vannoutunutkin lukija on hypännyt jaatisensa yli. 

Ei pitäisi ei - herkkukoria hyljeksiä.

Kieli- ja yhteiskunnallinen historiaseikkailu Linnamaisine Pohjantähtimäis-sisältöineen siis jatkukoon, näin alkukappaleesta aloittaen:

"Elokuu

Yö oli yhä vaalea. Hännät viuhuivat heinikossa, kaulat kohoilivat. Usva herkeämättä paimensi metsää. Joen väreilevässä peilissä hirvet, kahlaamaisillaan, kuulostellen, sarvinaan ryskälepikko. Sormissa napsahti, jo putosi risu kahtena ja kruunupäät hajaantuivat. Tilda, luja kuin kivi, vuolteessa vaski, laskeutui virtaan olallaan hajanaisia pisaroita, haarojen välistä syöksyivät puuskien karistamat, kuohuissa rusehtuneet, sarastuksen hetkellä välkkyvät lehtipilvet. Päivän korkeimmalla hetkellä mäen ylle kohosi sulkakynänmuotoinen pilvi. Muste petti, vajui ja ranki silpaantui, virta sulki sateen kuin jonnekin unohtuneen rakkaan."

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä

Parit kuhhaukset

 Kielletystä kirjasta kirjan sisällä

Jyrki Sinkari (toim.): Salaisuudet salkussa - Asiakirjat kertovat 1 - Talvisota 1939-1940. WSOY 1971

linkki

Jyvän löysin, tutun miehen tekemän. Nokin aikani Hokkasta, niin sieltäkös tämä jyvänen nokkaan tarttui!

Eduskunnassa esitelty ja käsitelty, itse Taisto Sinisalon tuomitsema: Neuvostovastainen.

Ei jatkunut sarja, jäi tähän yhteen osaan: WSOY meni pupu pöksyyn ja sisu kaulaan. Melkoinen kuhaus siis.

Meillä täällä pitäjässä on meneillään Kukkakuhhaus-viikonloppu, ja kuinka ollakaan tuo Sinkarin Jyrki, Norssin suosittu hissan maikka, keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti Munkkiniemestä Leenoineen kohun jälkeen juuri tämän kuhhauspaikan naapuriin, Karjalan korpeen sieltä Helsingin pääpaikoilta.

Syytettiin varsinaisen naapurin, Neuvostoliiton historian vääristelystä ja panettelusta.

Just joo, vaikka salkussa oli pelkkää faktaa, asiakirjoja, joita N-L itse oli kirjoittanut. Norssin opettajana opetuksen ja opetusharjoittelun helpottamiseksi hän oli koonnut kirjoihin kansioihin 12 dokumenttia: mm. Suomen kartan, johon oli piirretty puna-armeijan etenemissuunnat Suomen valtaamiseksi, Terijoen hallituksen julistuksen, Moskovan rauhansopimuksen ...

"Ovatko hallitus ja vastuuntuntoiset kansalaiset voimattomia tämän kaltaisten neuvostovastaisten ilmiöiden edessä", älähti Taisto Sinisalo Tiedonantaja-lehdessään ja teki eduskuntakyselyn vaatien hallitusta ryhtymään lainsäädännöllisiin toimiin.

 

"Paradoksaalista vaatimuksessa oli, että Sinisalo vaati hallitusta kieltämään aineiston, jonka tärkeimmät dokumentit olivat venäläisiä ja venäläisten kirjoittamia Kuusisen kommunistien 'kulissihallituksen' asiakirjoja", virnuilee Lauri Hokkanen kirjassaan, jota tässä peesailen.

Vaan niin vain sai jäädä Asiakirjat kertovat -sarja kustantajan salkun perille; jälkilöylyissä vuonna 1975 vanhempi lehtori Sinkari jätti siis Helsingin ja muutti tänne syrjäpitäjään, Rääkkylään, koulunpitoon ja ulkohommiin hoitamaan mehiläisiä ja nautakarjaa, toimipa lopulta myös maatalouslomittajana.

"Hänen Munkkiniemen kotinsa kirjahyllyn alleviivatuimpia teoksia oli Pentti Linkolan Unelmat paremmasta maailmasta", päättelee Lauri Hokkanen Sinkari-osuuden.

Mitäpä tuohon lisäämään, eikun Kukkakuhaukseen tästä. 😍😎

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Älkäätten säikähtäkö!

vaara ohi! 

(mörkö paennut metsään)

Lauri Hokkanen: Kommunismin teloitettu unelma - Seppo Toiviaisen  elämä ja tragedia.
Docendo 2024 Kuvassa kirjan kirjoittaja / kuva: Jukka Järvinen

Taistolaisuus. Mikäs tuota ei ole näin jälkeenpäin lukiessa ja tarkastellessa, kun vaara väistynyt, aseet koottu Nato-setän huomaan!

Huipussaan taistolaisuushuuma oli niihin aikoihin kuin minä lamp...ei vaan opiskeluaikojeni koulutuksen aikoihin. No ei se syrjäisessä korkeakoulussa juuri näkynyt muuna kuin muutaman opiskelijatytön sinipaitana ja Simo Sepon karismana. Toki mekin sentään Moskovassa vierailimme ja yliopiston portailla poseerasimme. (kuvatodiste)

Mutta vallan toistahan tuo näyttää olleen etelässä: Tampereella ja Helsingissä.

Niistäpä ent. taistolainen Lauri Hokkanen (s.1950) kirjassaan kertoilee, valottelee ja tekee yhteenvetoa koko Eurooppaa villinneistä yliopistokapinoista ja Neuvostoliitto/kommunismi-vyörytyksestä, väkivallasta yms.

Kertoen myös omasta toiminnastaan:

 

"Olin Tiedonanatajayhdistyksen palkkaama 'osapuolityöntekijä' ... 

- Jatkoin toimintaani Moskovan rahoituksella ..."

Taisto Sinisalon kakkosmiehen, vahtikoiran kuten eduskuntatoimittajat irvailivat, yhteiskuntatieteiden tohtorin Seppo Toiviaisen (1944-2005) elämä ja tuhoutuminen tässä kirjassa kuitenkin on ykkösobjektina, ainakin minä lukiessani siihen keskityn. Niitä näitä noukkien, kuten

 -  ...polvistuimme historiallisesta voitostaan [Praha/panssarit] uhoavan totalitarismin edessä, söimme sanamme ja kielsimme sisimpämme.

- lopulta syvään masennukseen vajoaminen ja tolkuton ryyppääminen olivat olleet seurausta kommunistisen puolueen hajoamisesta.

Eipä silti: jännä tuo näin jälkikäteen on tiirailla, missä myrskynsilmässä sitä oikeastaan yhteiskunnassa opiskeluaikoina elettiin, kun ylipäänsä ja kaiken kaikkiaan kaikkien sivistävien laitosten valtaamista taistolaiset yrittivät. 

Mutta, kuten totesin, ei se itäisen Suomen opettajakoulutuksessa pahemmin näkynyt, ja vain kerran se tuntui hipaisuna oman villapaidan liepeessä, kun kouluhallituksen pääjohtaja, pienehkö Erkki Aho oli ilmestynyt punaisessa nahkapuserossaan seisomaan seurueineen taakseni harjoitustunnin seurantaan.👀

Sitä en muista, 

olisiko seurueella jo ollut se Pirkkalan opetusmonistenippu kainaloissaan.👅

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Eeva on toistaiseksi selätetty!

 Rakas Eeva Kilpi  VIII

I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII 

 

"Kuitenkin kaikitenkin: nyt tämä kirja, Rakas Eeva Kilpi - Nämä juhlat jatkuvat vielä, saa uuden säväyksen."

Riemastuin viimeksi noin, jokin päivä taapäin, tästä Anna-Riikka Carlsonin Eevasta, tekijän saatua laatikoittain uutta intiimiä matskua Eevan Jukka-pojalta.

Vaan eihän sitä mitenkään enää ennättänyt pahemmin pöyhiä esille, sillä kirja oli menossa jo painoon. 

Jotakin sentään tähänkin kirjaan ennätti kirjautua: Mikon alkoholismi, väkivalta, syrjähypyt, omat miesseikkailut, syyllisyydentunto olivat tappaa oman luovuuden. Musertavaa avioero oli kuin kuolema. Varsinkin kun rakkaus oli/on säilyvä ikuisesti.

Ja jos uutta kirjaa Carlson ei saamistaan intiimilaatikoista enää kirjoita, vaan kätkee sen omaan sydämeensä, ymmärrettäköön. Jäähän meidän nautittavaksemme Eeva Kilven valtava tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, joista minulle ylinnä Tamara.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kun perilliset yrittävät syödä äitinsä

Kesän 2024 kesäteatterit -sarja

9. Minna Lindgren: Vihainen leski  / Kontiolahden kanavateatteri /Mönni (75 km)

 "Simeoni, tällä kertaa liehutukka, Onni Hyrkäs, oli ja on aina persoonallaan muista erottuva ja irtoava. Mieleenjäävän hyvä." hikkaj 7

Ei auta kuin toistaa, nyt täällä eilen: 

linkki

Louhitalolla Simeonina, nyt Kontiolahden kanavateatterissa Ollina ja ennen kaikkea kiinteistövälittäjä Sami Siltasena. 

Voi veljet!

Aina erottuvana, kuten Jokela, Kandolin, Manni & co elokuvien sivuroolien taitajat esiinpuskevina mainioina mieleenjäävinä - niin; plussaa vapaudesta myös ohjaaja Tero Sarkkiselle.

Olihan taas pläjäys, perillisten ahneudesta, koko väeltä, niin esittäjiltä kuin täydeltä katsomoltakin. Kaikki sujui ja salamoi. Ohi pyyhältävä ukkonenkin antoi omat aplodinsa lämmittävän auringonpaisteen jälkeen. Kiittivät näyttelijät varmaan luojaansa: mikä onni, että läpimäräksi esityslavan kastellut saderyöppy tuli vasta lavalla joogatun kohtauksen jälkeen.

No, olisihan se naurunpyrskähdyksiä aiheuttanut Minä olen tatti, Arto Petri Juhani Korhonen, kasvanut vielä suuremmaksi osassansa, kun taas Minä olen Pöllö, Kauno Kirjosiiipenä, Aimo Salonen, vissiin kastunut perhosena lentokyvyttömäksi.

Näkynee selvästi, jotta tämä katsoja oli varsin innostunut näkemästään ja kokemastaan näytelmästä, myös esityksen mikittömyydestä! 😂

Hyvä kuin mikä koko konkkaronkan vetämänä, sekin Ulliksen, Kaisa Piiroinen, yllättämä sotahullu bisnesmän, Erika Myller - ai että mikä stand up! Eikä Pikeltäkään, Krista Haataja, energia tuntunut loppuvan, ei sitten millään. 

Tähän on lopetettava, etteivät kehusanat lopu. Kiitos.

ps 1

On vielä pakko lisätä se järjestysmieskin, niin yleisöystävällinen, ettei toista. Häneltä kysyinkin pois kiiruhtaessamme sillan korvassa katsomokapasiteettia. - 400, sanoi ja jatkoi, - tänään teitä oli 350.

fb

Kesän 2024 kesäteatterikäynnit -  

etäisyydet

1/10 Markku Pölönen (Roukalahti / Liperi - 30 km)

2/10 Tiina Brännare & Eppu Nuotio (Risti / Liperi - 60 km)

3/10 Maria Jotuni (Rääkkylä - 3 km)

4/10 Tiina Markkanen (Potoskavaara / Kitee - 50 km)

5/10  Agapetus (Tohmajärvi - 50 km)

6/10  Ella & Miika Eronen (Möhkö / Ilomantsi - 125 km)

7/10 Yrjö Kokko  (Oronmylly / Parikkala - 107 km)

8/10 Marita Kärkkäinen  (Värtsilä / Tohmajärvi - 76 km)

9/10 Minna Lindgren  (Mönni / Kontiolahti - 75 km)

10/10 perinnetarina / Tomi Kervinen  (Sinkkola / Joensuu - 55 km)

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Välilukija

 Rakas Eeva Kilpi  VII

I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII 

Koko kirjan lukemisen ajan olen emmiskellyt samaa asiaa: tarvitsenko Eeva Kilven luentaan välittäjää / välilukijaa?

Eeva Kilven käsialaa s. 366

Kunnes nyt liki neljänsadan sivun tietämillä jysähtää tieto, joka lyö polvilleen niin minut kuin Anna-Riikka Carlsonin Eevan pojan Jukan tuoman äitinsä muistiinpanokuorman kera:

"13.11.2023

Olen osannut odottaa tätä hetkeä melkein kolme vuotta mutta en kuitenkaan mitään tällaista! Muistiinpanojasi on laatikoittain: täysiä muistikirjoja, täyteen kirjoitettuja kalentereita, tuhansia pieniä lappuja, satoja kirjeitä ja valokuvia. Sinun kirjoitettu elämäsi on käsissäni."

"Sinä olet kirjoittanut elämäsi laatikoihin, jotka Jukka luovuttaa minulle kuin häikäisevät jalokivet --- Milloin minä maltan nukkua?"

Toisen aarteen äärellä nyt vasta, kun tähän saakka A-R on viettänyt pitkät rupeamat elävän Eevan kanssa aina merkinnästä 21.6.2018 alkaen.

Tuo kaikki tuotu/saatu vaatii vähintään yhden uuden kirjan poikimisen, koska eihän tällä vajaalla sadalla loppusivulla voi/ennätä uutta tietoa pahemmin välittää/sulattaa. 

Tämä Carlsonin Eeva-kirjahan näkyy päättyvän merkintään 6.1.2024. 

Siis reilu kuukausi aikaa olisi penkoa ja valottaa muistiinpanoista irtoavaa tietoa meille.

Mahdoton tehtävä.

Kuitenkin kaikitenkin: nyt tämä kirja, Rakas Eeva Kilpi - Nämä juhlat jatkuvat vielä, saa uuden säväyksen. Nytpä välilukija tuntuukin tarpeelliselta, jopa välttämättömältä.

Pelkkänä korvana siis!  👂

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Jukka Kokkonen (toim.): Joensuun historia VIII - Vuodet 1954-2020