Sultsi

Mieshän alkaa käydä tutuksi, tutummaksi kuin aikoinaan ruotsinmaikkana. Toista kirjaa aloittelen.

- Miksi et lähde Varsovaan? kysyi vaimoni minulta  eräänä iltana.

Vaan ei mitään vetoa Karl von Schoultz tunne tuonne rautaverhon taakse, missä pian on alkamassa Maailman nuorison ja ylioppilaiden V rauhan ja ystävyyden festivaali 15-35-vuotiaille kansalaisille kesällä 1955. Reitti: Leningrad-Orschan-Brest-Minsk-Varsova. Kokemukset Jugoslaviasta ja Bulgariasta niin huonot: - Nitschevoo jne.
Vaikka toisaalta:

- Millaistahan olisi matkustella ihannemaan rautateillä, katsella slaavilaista kommunistikomentoa ja tuijotella mainion Turgenjevin kuvailemaa ikuista Venäjänmaata? Soinnahtaisiko balalaikka jossakin?

Mieli muuttuu, von päättääkin lähteä:

- Lähden kuin lähdenkin sinne Varsovaan - susihukkana lammasten joukossa! sanoin aamulla vaimolleni. Hän ei estellyt eikä ihmetellyt. Hän oli liiankin tottunut alituiseen levottomuuteeni ja seikkailunhaluuni - olihan esimerkiksi Tomi-poikani syntynyt minun viuhtoessani Marokossa.

Sinne lähtee Sultsi sittenkin, Puolaan - saas nähdä käykö Auschwitzissa, kuten me. (Aha, takakannen selvityksen mukaan käykin: 'todenperäiset, leirin menneen ajan kuvaukset kammottavuudessaan ovat pöyristyttävää luettavaa'.)
Kyllä mies itsestään kertoo, koskapa vilahtaa tekstissä tuo Tomi-poikakin, joka sittemmin muutti isänsä mukana tänne Ämeriäkkylään, maailman syrjään vuosiksi, isä vuosikymmeniksi, niin etteivät edes mustalaiset ystävästään mitään tienneet, eivät ainakaan Tuula Saarron mukaan, joka kirjassaan Kalle Hagert - Legenda jo eläessään, WSOY 1976, kirjoittaa:

"Hänen oma elämänsä olisi kertomisen arvoinen. Hän oli ollut monissa ammateissa; toimittajan, opettajan, vapaan kirjailijan, YK-rauhanturvaajan, ja viimeksi olen tavannut hänet Beirutin lentokentällä turistioppaana, sillä Lähi-itä on mennyt hänelle veriin kuten aikoinaan mustalaiset."

Tavannut Beirutin lentokentällä turistioppaana!
Kesällä varmaan? Koska täällä itärajallahan hän talvisin opetti meille kovakallosille karjalaisille ruotsinkieltä.
Mikä oli katkaissut yhteydet mustalaisiin? Mikä kirjojen kirjoittamiseen?
Selvittämättä jää yhä.
Karjalaiseen sentään kirjoitteli, kuten aiemmin kommenteissa on käynyt ilmi.

Mutta nyt laitamme miehen Varsovaan, josko uutena vuotena asia selviäisi:

    

Sultsi   1 - 2 - 3 - 4 - 5  - 6 - 7 - 8

hiihdot 6/150 km = 23 h

KIRJA-ARVOSTELUT 

*** myös

Mustalaiskirja

ei romaani romaneista
vaan:
Dokumentti kaaleista, mustalaisista, missä Karl von Schoultz ensimmäisenä suomalaisena kaajeena yrittää päästä sisälle mustalaiskulttuuriin painumalla tummien sekaan. Kulkee heidän mukanaan, opettelee kieltä, tutustuu ihmisiin ja heidän tapoihinsa, viettää aikaa mustalaiskuninkaan Vihreässä talossa Vallilantiellä Helsingissä ja on kutsuttuna vieraana Kalle Hagertin Kallenpäivillä, lopulta kummisetänä tämän lapsenlapselle Mauri Manne Lennart Hagertille, 19 muun kummin lisäksi.

Ensimmäinen Sultsin reissu Vihreään taloon oli hukkareissu: isäntä ei ollut paikalla. Koska "Kalle Hagert oli Tukholmassa" niin kuin Elli-rouva oli linnatuomion ilmoittanut.

Tukholmasta kirja alkaakin, kun kirjailija lentää jymistelee vuorokoneella vuoden 1950 lokakuussa Ruotsin mustalaiskuninkaan Johan Dimitri Taikonin hautajaisin ja pääsee tutustumaan tämän sureviin omaisiin muistojuhlassa, jonne paikalliset valkolaisvalokuvaajat kieltäytyivät ehdottomasti menemästä. Puukkoa pelkäsivät, koska 'Valkoisilla ei ollut asiaa juhlapaikalle'.

Sultsipa meni sinne ja menee eli pääsee kirjassa moneen muuhunkin paikkaan, minne kaajeilla ei asiaa ole.

Karl von Schoultzin kirja Huoleton heimo on ilmestynyt vuonna 1955 Lahden Kirjapaino- ja Sanomalehti-Oy:n kustantamana. Käsiini saama kappale jo repaleinen, vähän kuin sisältönsäkin. Kalvakkakin.
Mutta sopii muistaa:
" mustalaisten elämää esittävä kuvaus on aina kalpea käytännön rinnalla", niin kuin tekijäkin muistuttaa joistakin mustalaistutkija Georg Borrowin (1802-1881) muistelmakuvauksista.

Kirjasta on luettavissa totta ja legendaa aina lukijan kuin myös tekijän oman uskon mukaan.
Tekijä hyppyyttää lukijaa sinne tänne niin ajassa kuin paikassakin: Mustalaisten vaellus Intiasta Eurooppaan; Unkarin primakset; Ranskan ikiaikaiset Euroopan mustalaisten markkinat ja vuosittaiset Musta Saaran pyhimysjuhlat, viikkokauden menot Les-Saintes-Maries-de-la-Merissä löytyvät Huolettomasta heimosta siinä missä nappularattailla suomalaista maaseutua ajelevat kiertolaisetkin.
Ja tietysti Kalle Hagertin (1911-1970) elämää lapsuuden Karjalasta Vallilaan vuoteen 1955 saakka.

Kalle Hagertin myöhemmistä vaiheista kertoi Kallen pojan Allanin kanssa 1959 avioitunut ja 1967 eronnut valkolainen Tuula Saarto vuonna 1975 ilmestyneessä WSOY:n kirjasarjan Legenda jo eläessään kirjassa Kalle Hagert.
Saarto mainitsee kirjassaan myös Sultsin, tosin väärin kirjoitettuna, ja hänen ansionsa:

"Ensimmäinen julkisuuden aalto ei olisi ollut mahdollinen ilman Kallen henkilökohtaista pr-miestä, toimittaja-kirjailija Karl von Schoulzia. Kalle Antoni teki uupumatta työtä julkisuuden saamiseksi mustalaisasialle. Hän katsoi sen välttämättömäksi tässä vaiheessa, kun rakennettiin uusia suhteita valkolaisten ja mustalaisten kesken. Juuri hän loi nämä vuosikymmenen häät." ks. Häät-video

"Sultsit "  1 - 2 - 3 - 4 - 5  - 6 - 7 - 8

hiihdot 3/144 km = 22 h

Yhä vuonna 2018

Tuula Saarto kuollut

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Joulukorttisota ohi on

intiimimmin

26 - 26
Tasan!
Päättynyt tuolla toisella tantereella läpikäyty vakavamielinen Joulukorttiskaba tänä armon vuonna 2017 - ei voittoa ei tappiota. Viimeiseen saakka sai jännittää, jotta näinköhän tänä vuonna viimein nuljahtaa.
Mutta ei: naapuri pelasti kiikuttamalla jouluaattoaamuna kortin postilootaan.

Yksi yllätyskortti tuli kuoressa, jossa luki:


ilahduin lankapuhelimesta, täytyypä soittaa pirauttaa viisvitoseen

Nelosta ei vielä tullut, kai kun ei se vasta ensi vuoden vuoden puolella vapaana virtaa: siihen saakka lemunaati kielellä tässä.

Mukava noita on lueskella, muistella lähettäjää ja seutulaisia, tapahtuneita.

Lonataas pinkkaa ja luetaan uudelleen kauempaa tulleita mieleenjuohtumien kera:

• Esko tietysti aina ylinnä: ensimmäinen ja ainoa oppilas joka joka joulu kortilla pukkaa.
• Ari-serkku Paalasmaalta: "Elä elä vaan nyt puhu siitä, ettei taas alota sykytystä!" Sydän meillä kummallakin eteisessä värisee.
• Aini, enon topakka leskiemäntä, kummitytön äiskä: voiko antoisampaa kyläpaikkaa olla! Suukakkaraakin kyllin.
• Teuvo/Vuokko sinne hiton Hetan pakkasiin paenneet asumaan. Palaisitte jo palelemasta. Juostaisiin.
• Rauha-serkku, nimensä veroinen, Polvelasta pois - löytyisköhän uusi kyläpaikka kirkolta ensi kesänä jos poikkeaisi?
• Eero-serkku - siitä ei seura parane. Pitäs pistäytyä, mutta pistäydypä täältä nyt Lahdessa!
• Marjatta, vanhin serkku aitolappalais'äijänsä' kanssa, Lapin perukoilta, muistaa meitä ja me heitä lämmöllä - pakkasöinäkin.

Rohkeasti omilla nimillä nuo tuohon pränttään, koska eivät he tämmöisä blogipottuja, näitä juttuja tiedä olevankaan. Vähän kuin selän takana tässä supistaan, hyviä puhutaan.

Ja vielä nivaskasta muutama malliksi mainittakoon:
Mökin Akkaa, Fasilitaattoria, Kuivalaiskaa, Kauppalaa  +  tuttavia, ystäviä muita.
Ystävistä yksi ylimmistä myös muisti, komean Olavin, linnakortin, lähetti.

ps

Mut' mutt' hei ja hetkonenkin viel' - viha'miehilt'' ei lain!  Josko nuit' ei enää oliskaan ...

 hiihdot 4+5/141 km = 21 h

 KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Linjojen laulu

Karl on 28-vuotias vuonna 1950, jolloin hän painattaa omakustanteen.
Taakse laskien: talvisodan syttyessä 30.11.1939 Karl on 16 v.
Viikon päästä 7.12. täyttää 17 v. Ei siis mukana vielä.
Joten nämä runot leiskuvat jatkosodasta:

"Veljet!

On jälleen yhtä tähtikirkas yö

kuin useasti Kannaksella,

ja kuulen,

kuten aina tällaisena yönä,

sankarikuoronne mahtavan hyminän."

"Muistatteko vielä ajan
tuntumassa itärajan,
missä sulkutuli paukkui,
korohoro harvaan haukkui?"

Tykistön urut jymisevät ja korpi kaikaa siinä missä Jylhän Kiirastulessa.

Siis tämä mies, tämä Karl von Schoultz, ruotsin opemme Sultsi, oli kirjoittanut tämmöisiäkin? Eipä tuo näistä huudellut, piti mölyt kirjoissaan.
Nyt kun tietää niin mieluumminhan näihin puuttuu kuin Jylhään, jota (häntäkin) toinen Yrjö, Jyrinkoski, kävi meille keskikoulussa lausumassa. Ja jota nyttemmin näkyy pitäjän oma poika Esko Ilonen säveltäneen levyllisen.

Mutta että Sultsi sotarunoja!
Ilmankos rivitalonaapuriope kertoi miehen joskus myöhemminkin aseita kalistelleen, niillä leikkineen asumuksessaan.

Uusin aukinaisin silmin Sultsiamme lehteillen parikolme havaintoa Linjojen laulusta, sen tekijästä:

• Linjojen laulun tekijän linja on jyrkkä, sillä kaikki eivät lukijoiksi ole kelvollisia: "Kuulkaahan, te tyypit aatteen, / jotka alla punavaatteen hosutte --- Tään neuvon saatte: / pois tää kirja laskekaatte!"
• Vanhan rajan ylitys saa tuomion: " Huomenna / en katso aseveikkojen silmiin, / vaan kadehdin kaatuneita." --- "Veljet! / Miksi jätitte minut tänne? / Enkö mahtunut rivistöönne? / Vai ehkäpä / en ollut vielä arvoisenne? / Ja kuitenkin tunnen / kuuluvani teihin - vain teihin."
• Sodassa olisi selvinnyt kertapyyhkäisyllä, vaan kun eloon jäi 'Unissansa kauheasti tappelee hän  - vaivaan asti' miltei yö kuin yö ja kuoltava on päivät pitkät: 

"Tuhat kertaa me kuolemme

päivittäin.

Ei ihmisyys siellä

 elää voi,

missä linjojen laulu soi."

Ei siis ihme että 44-vuotias Karl on semmoinen kuin on vuonna 1966: ailahteleva.

Sultsi   1 - 2 - 3 - 4 - 5  - 6 - 7 - 8

hiihdot 3/132 km = 19 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kaunein kaipuu

Joulunaikaan olisi enempi puhuttava syntymästä kuin kuolemasta, mutta miten kauniisti, kirkkaasti ja liikuttavasti voikaan ilmaista iloisen surunsa.

Luin lehdestä:
"Rakas timanttini, kiitos säihkeestäsi."

Se on niin Leenaa, niin Leenaa,
että sydämestä osaaottavasti ottaa.

Vuosikymmenten ajan kimpassa.
Rehtori siinä hyvästelemässä rakasta miestään joka yhdenäkin yhdellä soudulla jo aikoja sitten oli muuttunut historian lehtorista maatalouslomittajaksi.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Karl von Schoultzin kaikki kirjat

Bibliofiiliystäväni mitä parhain kävi joulukäynnillä vuosi sitten, nosti kirjanivaskan kaapin päälle ja kehotti läpilukaisemaan.

Nyt sen aika. Myöhäisellä sytytyksellä.

Meidän yhteisen ruotsinmaikan, Sultsin, jonka arvaamattomuus oli pelkomme aihe ja esine. Tytöillähän ei mitään hätää ollut, ei varsinkaan kauneimmilla, toisin kuin meillä pojanpakanoilla.
Keskikoulun viidennen luokan keväällä kuului tuomio: "Turha teidän poikien on minnekään lukioon pyrkiä, ette te siellä pärjää." No pari poikaa taisi lukea jotenkuten menestyskelpoisiksi.

Realisti siis tämä Sultsi.

Piti von meille piirustustakin, ja niillä tunneilla ei järjestäjän tarvinnut mennä tunnin alussa opettajan pöydän viereen vapisten selvittämään alkavan tunnin läksyä opettajan päiväkirjaa kirjottavalle goddagmagisterille.
Karkkia imeskeli ja jutteli näillä 'vapailla' tunneilla usein ranskalaisista taiteilijoista, mieleen jäävästi tietysti van Goghista, mutta ennen muuta tästä  tynkätaiteilija Toulouse-Lautrecista. Muutenkin sanoi että näillä tunneilla sai ottaa rennommin. Siihen saakka kunnes Asikais-Essakka, open annettua vapaat kädet aihevalintaan, piirtää rusautti naaras- ja uroskarhun päällekkäin.

Koskaan ei jostain syystä  - ei ainakaan vaatimattomuudesta -  Sultsi, kumma kyllä, maininnut kirjoittamistaan kirjoista halaistua sanaa. Olisimmehan me niitä lukeneet, siinä missä katsoimme Pirttikalliolla Pekka Puupäätä ja Pätkää salapoliiseina tai puistotäteinä, tai seikkailemassa Suezilla - siis paikassa jossa Sultsinkin sankarit seikkailivat samoina vuosina.

Ei puhunut, ei pukahtanut!
Sentään seitsemän kirjan mies + omakustanne Linjojen laulu, runokokoelma vuodelta 1950.

Karl von Schoultz (1922 - 2013)

• Huoleton heimo 1955 Lahden kirjapaino- ja sanomalehti-oy
• Emäkallio kimmeltää* 1955 LKS
• Kumpulankylän pakanakalmisto* 1956 LKV
• Vaihteeksi Varsovassa 1956 LKV
• Seikkailu Suezilla 1958, Punainen sulka -sarja, WSOY
• Anita, mustalaistyttö 1959, Nuorten toivekirjasto, WSOY
• Seikkailu Siinailla 1960, Punainen sulka -sarja, WSOY

* kirjailijanimellä Kalle Anttooni

Vasemmalta: Karl von Schoultz - Eero Lukin - Artturi Karvonen -
 Pauli Teittinen, rehtori
 - Nina Lintu - Sinikka Kujala - Elsa Kankaanrinta - S. Mäkinen
1965-1966 opettajain huone
Keskikoulu Rääkkylä.

Sultsi   1 - 2 - 3 - 4 - 5  - 6 - 7 - 8

hiihdot 10/129 km = 18 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kka nt IS-Urhelulethe lkis, stna!

lukutesti: ymmärrätkö lukemaasi?

Plolane Jstin Pehmeälzk krtoo msannukstan, jka vltas meiln Stotsn lymialsten jlken otsiko alla:

LPI HLVTIN

Li snkää luttavaa. Oneks nt no kakki tsoisin.

Ksa Mkärine. Mtali tlee skoo entnen pävlmtja Mrko Laaksnen, sjo amuta klkee.

Djko Mradonan pti kmppipaidn pihdssään kvila otelaan itlalinen Klaud Gnetile vdn 1982 MM-koisoisa. Nkysn ei non kov saa rpätä, van srauksna pnane krotti ja losajo.

Tmmi Siirlä plaa lntoplia Eurpn  ja mlimn huipla Itlian suprjukuesa.

NHLsä kikoile lempinmltää ROTTA, Matthew Tkachuk non äjän nmi.

Mestsiksn pitehai Jso Prettilä vlmistu kevlä lääriks!

Ymärst kiken vaik kjr.vihretä vlisi?

Onneksi IS-Urheilulehti ei virheitä vilise, jos vilisisi ja blogiotsikko pitäisi paikkansa moinen lehti lukematta jäisi.

PStt
Tämä lukutesti liittyy käymäämme keskusteluun äsken täällä.
Muuten
mustatuissa nimissä yhdessä ei ole kirjoitusvirhettä, vaikka luulisi. Sopii arvata.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Ilmetty ope

- Ihan kun meijjän ope! olin kuulevinani kuiskeita menneiltä ajoilta.
- Just tuolleen se riehaantu yhen äkin.
- HUMPUUKIA! huusi ja kehu Linkolaa.

Ne nuo teatteriesitykset ovat vallan mainioita, pääsee tuommoiseenkin tunnelmaan halutessaan, vilkaisemaan itseään uudemman kerran peilistä.

Hittolainen! Huvitti tuo tyyppi estradilla: kitupiikki, visukinttu, Roope Ankka. Ilmetty minä!

Tämä ajastaan jälkeenjäänyt työnsankari Ernesti Kituri, Ebenezer Scrooge, Ilpo Jorasmaa, sentään viisastui lopulta, kun näytettiin kolme menneisyyden omaa kuvaa. Tiukassa oli, mutta löytyihän jalo joulunsydän miehestä - ja kukkaron nyörit aukesivat.
Kaikille tuli hyvä joulumieli.

Dickensiä tämä: Saiturin joulu.

 

Laadukas talviteatteri Riäkkyteatteri esitti vauhdikkaan version Dickensin rahapulassaan kirjoittamasta menestystarinasta. Symboloiko teatterikipale myös tätä itsenäistä, itsepäistä kuntaa, mene ja tiedä? Kuntavertaus käväisi mielessä senkin takia kun pääosan vetäjänä entinen kunnanjohtaja.

Oli menoa ja meininkiä, vastakohtia niin ihmisissä kuin tapahtumissa. Ilo ylimmillään. Suru syvimmillään. Ja sopivasti hiljentymiä riehan keskellä.

Kolmisenkymmentä näyttelijää ja näyttelijän alkua nasta laudassa lavalla (kunnan asukasluku 2250) ja katsomo (toistasataa) täynnä. Kyseessä sentään jo viides esitys.
Menestystarina, siis.

Hyvin vedit osasi, Ilpo, kun pystyit palauttamaan samaistumiskohteen elävänä mieleen. Siinä samalla toteutit myös ohjaaja Kirsi Koskelon asettaman näyttelijäntehtävän: "Kaikki on kuitenkin yksinkertaisimmillaan kiinni ihmisestä, näyttelijästä, joka kuvittelee olevansa tarinan henkilö, vaikka onkin joku muu."

Oli tunnelmallista saapua joulunpunaiseksi valaistuun joulun- eikun koulunpihaan ja hyvillä mielin puolentoista tunnin jälkeen poistua samoissa tunnelmissa. Kyllä tämä tuokio kirkkaasti korvasi Kauneimmat joululaulut!

hiihdot 10/119 km = 16 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Musatäzziä vailla vertaa!

VIEJA TROVA SANTIAGUERA

 Lisää

Ei iän kuun päivänä, kuuna kullan valkeana - Sä-väh-dyt-tävämpää!

hiihdot 12+9/109 km = 15 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Kolme vaikuttavinta kirjaa ja kirjailijaa

• Jack London: Martin Eden
• Mika Waltari: Aiotko kirjailijaksi?
• Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus

Myös Olavi Siippaisen novellikokoelma Nuoruus sumussa oli järisyttänyt miehen mieltä.
Kirjailijaesikuvina oli hengenheimolainen Toivo Pekkanen, toisena idolina Pentti Haanpää, joiden koulunkäynti oli jäänyt vähiin.

Kalle Päätalon pohjia ja perusteita olen tässä tonkimassa - enkä ensimmäistä kertaa!
Enkä viimeistä.

Waltarihan sieltä löytyy jo nuoruudesta, kun 15-vuotias Kalle tilasi Aiotko kirjailijaksi? -kirjan salaa vanhemmiltaan ja yhtenä pakkaspäivänä mieli hehkuen ja sormet täristen avasi hätäisesti aarretta paketista Taivalkosken Osuuskaupan huussissa talonmiehen rynkyttäessä ovea niin että säppi oli irti laukeamassa. Ensitutustuminen loppui lyhyeen: olisi ollut häpeän huippu miesten silmissä jäädä kiinni noin lapsellisesta puuhasta.
Lopulta Kalle oppi kirjan ulkoa, vaikkei sitten noudattanutkaan kirjan ohjeita, ei ainakaan säädyttömyyksien välttämisessä kirjoituksissa.

Londonin Martin Edenin, jota hän oli himoinnut kauan, hän lainasi Tampereelle Messukylään muutettuaan, sotareissulta siipirikkona palattuaan:

"Hän luki sen ahmimalla kahteen kertaan. Lukukokemus oli järisyttävä. Kallesta tuntui kuin London olisi kirjoittanut kirjan juuri hänelle, häntä varten. Hän tunsi olevansa prikulleen samassa tilanteessa kuin Jack London silloin kun tämä ryhtyi kirjoittamaan Martin Edeniä. Itseluottamus nollapisteessä, josta ponnistaa sisulla ja hammasta purren päämäärään, kirjoittajaksi." -Ritva Ylönen: Kalle Päätalo - kirjailijan elämä, SKS 2017 

Dostojevskin Rikos ja rangaistus oli kuitenkin kaikista lukukokemuksista voimakkain:

"Dostojevskin Rikos ja rangaistus oli minulle järkyttävä lukukokemus, voimakkain mitä olen kokenut." -Matti Vehviläisen Kalle Päätalo, Gummerus 1978.

Äiti-Riitun ääneen lukemista ja isä-Hermannin tuomitsemista 'riettaallisista ja maallisista' Nyyrikki ja Sirpale -lehdistä alkanut lukuinnostus oli kummasti jalostunut ja oli pian jalostuva Ihmisiä telineellä -esikoisromaaniksi vuonna 1958.

hiihdot 9+9/88 km = 12 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Eipä tuo uutta ollutkaan

Turhaan tuli nikoteltua sukupolvien kuilua Kuopiossa, sillä ainahan se noin on ollut.

Teuvo Pakkalaan tartuin ja otin sormihaarukkaani kirjailijaa vuodelta 1903: Pieni elämäntarina.
Äiditön Esteri Kalm joutuu isän, forstmestarin, lähettämänä talveksi kaupunkiin sivistymään, kasvamaan ulos maalaiselämän tunkkaisuudesta.
Kesällä käydäänkin jo tulikivenkatkuinen vuoropuhelu isän ja tyttären välillä, kun sitä ennen nimismies, sulhaseksi merkitty, oli jo saanut Esteriltä
ajatustapanne on alhainen tai on käsityskykynne puutteellinen -sapiskansa.

Isä, forstmestari: "Sellaiset ovat mielipiteeni."

Esteri: "Niissä ei ole paljon sydäntä!" 

Forstmestari oikaisihe.

Rinta korkeana ja pää takakenossa katsoi hän Esteriä kuin ihmeissään.

Esteri jatkoi: "Eikä niissä ole järkeäkään."

"Siis tahdot sanoa, että minun mielipiteeni ovat --"

Esteri keskeyttäen jatkoi hänen lausettaan: "Pöyhkeitä ennakkoluuloja, töyhtökypärä päässä, kilisevät kannukset kiiltonahkasaappaissa ja ruoska kädessä!"

Ote Pakkalaa Tukkijoen jälkeen. Varsinaista Stiiknafuulia! Vai kuinka?

Oulun poika Pakkala (1862-1925) muuten kuoli Kuopiossa Canthin ja Jotunin, näiden vahvojen naisten, kaupungissa.

Kyllä tuossa tekstissä kampoihin pistää Juha Jokelalle hyvinkin, niin että näyttämölle sietäisi mukaan nostaa kilvoittelemaan Esteri sen Patriarkan Petran kanssa suorasukaisuudesta - kumpi kovempi luu: tytär oman isän kimpussa vai miniä apen?

Kannessa Ellen Thesleffin öljyvärimaalaus
Lukeva nainen

hiihdot 3/70 km = 10 h

+ lumikenkäilytamppaus

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Kuka nyt, niin, HS-Kuukausiliitettä taas lukisi

Tämä on limbo tämä 96-sivuinen joulukuinen HS Kuukausiliite nro 549,
kun marraskuinen Kuukausiliite oli huippu.
Että voi taso vaihdella!
Lukijan tasoa tässä enemmän aprikoin kuin toimituksen.

Ei löydy yhdenyhtä lukemiseen innostavaa juttua, vaikka luupilla etsin. Ihan totta!
Mikä ruma mursumokoma kannessakin - suu alaspäin silläkin ja torahampaat. Valmiina riitaa haastamaan - me kumpikin?

RUODINTA (= syvä analyyssi)

1. Ensteks 10 sivua värimainoksia, ohessa kahdella sivulla sisältöinfo.
2. Leijonat vastaan kotkat 11 - 9  Euroopan maiden vaakunoissa ja Kuukautisen pakina.
3. Lindtmanit synnyttävät historiallisesti kahden mainoksen välissä puolella sivulla.
4. 5 tupakka-askin kokoista juttua, joista 1 Oikaisu, sekä alaston läskiaktivisti Saara Särmä 5-6 mainoksen seassa.
5. Pelkosenniemen veljekset Andy McCoy ja isoveli Ilkka Hulkko kolmella sivulla. 6 kokosivun mainosta perässä.
6. 12-sivuinen reportaasi Syysloma Rinkebyssä Ruotsin maahanmuuttolähiöstä. (höystönä 1 mainos)
7. Tyttö, sinä olet tähti - Pihla Viitala kieltäytyi, se #metoo,  mahdollisuudesta nousta kansainväliseksi elokuvatähdeksi.
8. Pillerinpyörittäjät = 9 sivua opioideista: 150 kuolemaa/v, lääketehtaat rikastuvat. (+ 3½ mainossivua)
9. Ihanat mursut rannalla Siperiassa = 9 sivua + 3 sivun mainosta.
10. 100 vuotta suomalaisia - 6 sivua eri-ikäisten tavansuomalaisten kuvia. (+ sivun mainos)
11. Mysin vuoden maukas päätös - joulukalojen ohjeita 7 sivua (+ 5 mainossivua)
12. Auliksen ristikko, jonka takana nämä Jemenin jokapaikan Kalevat sarjakuva-Ajatushautomon vieressä. Takakannessa matkamainos Irlantiin.

Lopputulos: mainoksia 36 sivua - juttuja ja jutuntynkiä 18 kpl + oikaisu ja ristikko/sarjis.

Hoh-hoijakkaa!
Ei siis yhtään, ei nin yhtään mitään! Opioidit voisi lukea, jos olisi pakko.
Ainut mieleen jäänyt tämä Särmän särmä kuva:

hiihdot 6+6/67 km = 10 h 

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Vanha väistyköön arvottomana

Nyt kun teatteri teoriassakin on hallinnassa, ei muuta kuin soveltamaan käytäntöön!

Ikään kuin alustukseksi Kuopion torilla ja torin tuntumassa nähtiin ja koettiin umpirealistinen esitys nurkan takana odottavasta lähitulevaisuudesta, jonka pääosissa pian nappejaan painelevat rumpit ja putinit sekä muut pölvästit pienemmistä maista.

Vakavaksi vetää, vaikka Savossa ollaan.

Mutta minkäs noille mahat, joten saappaat kuraan ja kulku pienempiin piireihin, pienemmälle estradille: Kuopion kaupunginteatterin Mariaan.

Umpitotta ne pienellä näyttämöllä esittivät ja ihan vanhanaikaisesti, kuunnelmamaisesti - vivahteikkain äänin.

Ei kai suvun patriarkka Heimo Harju olisi muuten älynnyt - jos oltaisiin haihateltu ja hassuteltu - että häneen tässä katseet käännettiin ja hän se suurin syntipukki on aina ollut; hänen olisi täyskäännös tehtävä ja tunnustettava hallinneensa lähipiiriä ja mennyttä maailmaa itsevaltaisin #metoo-ottein.

Miniä-Petra nousee synttäripöydästä puheenpitoon, antaa apen kuulla kunniansa, antaa paukkua ja palaa, räiskähtelee malliin: - Te sodan jälkeen siitetyt miehet, rintamalta jotenkuten selviytyneiden miesten hätäpanot, jäteainetta, olette yksiä paskoja, kieroutuneita vallan- ja rahantavoittelijoita, alistajia. Miehisiä miehiä joille nainen on vain reikä. Väistykää!

Noin sen olin kuulevinani, osasyyllisenä.
Siitäkös kuhina!
Kuuluu suiden loksahtelua vähän sieltä sun täältä. Shakkinappulat liikkuvat pöydällä ja valoina lavasteissa, ihmisinä näyttämöllä. Kuunnelmanomaisuus muuttuu vereksi ja lihaksi. Patriarkan puoliso, Sari Happonen, keikahtaa juhlapöydästä lattialle, infarkti, ja sanoutuu, tokeennuttuaan, sairaalassa irti miehensä holhouksesta.
Jännite jatkuu loppuun saakka.

Patriarkka Pekka Kekäläinen - kuva Sami Tirkkonen

Näyttelijöiden suoritukset, nimenomaan suoritukset, onnistuvat ja ääni kulkee; patriarkka Pekka Kekäläisen säröinen basso suorastaan maalaa tai naulaa patriarkan patriarkaksi.
Hiireksi näytelmässä ei jää kukaan, jos elämässä on jäänytkin, mutta kyllä Johanna Kuuva modernina miniänä säväyttää, kuin rottana sukujuhlapöydässä hyppii niin että hirvittää - myös katsomossa.

PsstPsst
loppureplikointi yhä avioparina pysyvän Heimo Harjun ja Virpi Harjun välillä ei voi olla totta, mikä 'moka' laskettakoon plussaksi! käsikirjoittaja Juha Jokelan nuoruuden tietämättömyyden tiliin. 😷

Summa s:
ei tarvittukaan, mitä ennakkoon pelkäsin, Elina Kilkun erilaisia Teatterin tyylilajeja-kirjaa tällä kertaa, siis entisin keinoin selvittiin - niillä näet mennään laitosteatterin Patriarkassa.

hiihdot 3/55 km = 8½ h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Ohimarssi

25 000 muuta kutsumatonta

Ilahdutti kun näki noin monta linnaan kutsumatonta torille tunkemassa, ei tuntenut itseään orvoksiosattomaksi, ainoaksi kelvottomaksi valtakunnassa.

Oli valtio järjestänyt muuta ohjelmaa kutsumattomille: 1200 sotilaspukuista ohimarssimaan, sotilaspapin puhumaan taivaallisesta rauhasta, ja tankkeja jyrisemään kaupungin kaduille.
Ja ennen kaikkea tämän:

Siitä ei enää maailma somene.

Vaan mitäs läksit Paratiisistasi, OE, päätä puistelemaan, Savon mäntyyn hakkaamaan,  sotilasparaateja katselemaan, panssarivaunuja kopistelemaan, tykinlavetteja levittelemään!
Oliko pakko?

- Äläs luule että noiden takia. Teatteriin teatteriin kävi matka. Patriarkkaa Marian pienelle näyttämölle.
- Teatteria! Eikö tuossa, torilla, teatteria kyllin?

Puolustusvoimat tiedottaa

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

MET-arvo

Alumnin kolumni pitkästä aikaa.

Joutaa viisaampiakin lehtiä tutkailemaan antibioottikuurin aikana. Viikonpäivät töhnässä panee jo ajattelemaan pahinta. Vaan ei hätää: Saima pelastaa! No se Itä-Suomen yliopistolehti, joka alumneillekin lähetetään.
Tosin ei hyvältä näytä kun kantta katselee:

Laimeeta! Laimeeta vaikka Seiskaan jos vertaa, taikka Apuun Annaan Seuraan.

Vaan se asia, sitä on enempi kuin mitä Matin pyörätuolissa retkottaminen laivakeikan jälkeen taikka Metsäpedon naisten näpelöiminen.

Suksensa jo unohtanutta ja hyvä ettei polttanutta antibiootikkoalumnia suorastaan hätkähyttää otsikko:

Hiihtäminen suojaa kuolemalta 

Vähää vaille jottei tuuleta. Josko tästä sittenkin vielä, eikä näitäkään sitten vielä tarvittaisi.
Nimittäin:
"- Mitä enemmän hiihtotunteja kertyy talven lumikuukausina, sitä pienempi on kuolemanvaara, havaitsivat tutkijat."

Antibiootikkoalumni lukee jutun tarkkaan, mutta jutun luennan jälkeen pyörittelee töhnäistä päätänsä: - Näinköhän noin vähällä määrällä mitään vaikutusta on. Kohan ei olisi sitä kuuluisaa nollatutkimusta!
MET-arvosta puhuvat: Murtsikkahiihdon MET-arvo on 9,6. Sen kun kertoo talven hiihtotuntiensa määrällä ja saa arvoksi enemmän kuin 200 ei ole hengenlähtö lähelläkään verrokkeihin eli hiihtämättömiin nähden tai niihin joiden MET-luku jää alle 200.

Tai no siis oikaistuna eli antibiootikkoalumnin liioittelu pois otettuna:

"Yli 200 MET-tuntia vuodessa hiihtävillä  vaara kuolla mistä tahansa syystä oli 20 prosenttia pienempi ja alle 200 Met-tuntia vuodessa  hiihtävillä 16 prosenttia pienempi kuin niillä, jotka eivät hiihtäneet lainkaan."

Siis eipä hiihtovaatimukset henkensä säilyttämiseksi kummoiset ole: 21 tuntia talvessa riittää.  (laskea tuhraa: 200:9,6= 20,83333333333... ) Ja tunti kun on 5 kilsaa, niin sata kilsaa talvessa riittää hengenpitimiksi.

Antibiootikkoalumni kiittää Saimaa ja vakuuttaa että pian antibioottipurkki vaihtuvi pitovoidepurkiksi.
Tosin yhä epäilee noin löysää vaatimusta, mutta toisaalta tiedettä on uskotta, äsh! tieteeseen on luotettava ja varsinkin kun tieteellinen tieto tulee ulkomailta, kuten tämänkertainen: Scandinavian Journal of Medicine & Science in sports.

linkki

ed. alumnikolumni

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Lippalakki päästä

Hermannihan se lippulakkijaan hieroskeli tuon tuostaan päähänsä siellä Koillismaan perukoilla.
Tulipa vaan voimakkaasti mieleen kun nyt olen ottanut Salamalta lakin pois ja päässyt puoleen väliin miehen mieltä eli Milla Peltosen Paperilla seisovaa Perkelettä - Hannu Salaman elämä ja kirjat -teosta.

Milla Peltonen

Hyvät hetket olivat Hannulla paitsiossa, ainakin ennen. Miten lie nyt vuonna 2017, jolloin kasiykkönen mies elää ja kävelee Helsingissä täyttä häkää, ainakin mitä oman tyttären eiliseen mailiin on uskominen: "Enpäs muista missä yhteydessä se Laura tuli eteen, mutta Hannu ainakin yksi päivä tuli vastaan Kulosaaressa."
 
Salaman koti on ollut mitä on ollut: isä hakkaava narsisti, äiti juoppouteen ja miehiin taipuva nainen; koti milloin missäkin, samoin isä; Karstulaan karkotettuna piti kasvaa muutama vuosi; keskikoulu jäi viidenteen.

Sitten esivaltakin näytti kaapin paikan: sen alle, hus!, siellä on sijasi.

Ja ihan vain sen takia,
'kun minut kertojana haastettiin vastaamaan tasavallan oikeuslaitokseen fiktiivisen henkilön puheesta'.

Jotenkin käväisee tiikka sisäpuolelta pintanahkaa puhkaisemassa, unohtuneita menneitä esiin nostamassa: omat pienemmät ympyrät, nämä kuntatasoiset lautakunnat sun muut huomautuksia jakavat ja varoituksilla uhkailevat pääköt omassa salamasodassa.
Vaan ne on olt' ja mänt'.

Olen päässyt kohtaan Siinä näkijä missä tekijä, 1972.
Juhannustanssit ei kelvannut arkkipiispalle eikä porvareille. Jumalaa oli pilkattu.
Nyt kirja, petoksesta kertova, ei kelvannut kommunisteille. Vastarintaliike ja yhteiskunnallinen tietoisuus oli väärinkuvattu.
Salama sai kirjallan Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1975.

Tutkija Milla Peltonen plussaa kirjan ansioksi kotikirjakentän (post)modernismiin päin siirrättämisen:

"Se on ollut esikuva monelle aikalais- ja myöhemmälle kirjailijalle, jotka luopuivat kaikkitietävästä kertojasta ja aikajärjestystä noudattavasta romaanirakenteesta."

Jopa Markku Eskelinen suomenkielen proosakirjallisuuden historiassaan Raukoilla rajoilla hyväksyy tämän poliittisen teoksen, koska se on yhden Salaman keskeisen teeman eli petoksen ryhmädynamiikan paras toteutus. Sen sijaan Salaman Finlandia-sarjahan on Eskeliselle massiivisen avainromaania ja autofiktiota yhdistävä floppi.

Oma sarvilainen lausuntoni olkoon: Luettu on ja unohdettu.
Silti Salaman koko tuotannon ja repertuaarin edessä: Lippalakki päästä - Ota!

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Helppoa kuin heinän

rikastumaan

Kumpi pareista voittaa?

   Mari Laukkanen  vai  Marie Dorin Habert

Entä


     Kaisa Mäkäräinen  vai  Daria Domratsheva

Kuvat IBU

Mari ja Kaisa tietysti!

Kertoimet pomimme
tästä:

kerroin (2,75 x 1,4) = 2,45

Kympillä napsahtaa 24,5 € !

                    Ja rahat poimimme täältä:

linkki

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös