Orion

Välillä täysin tylsä otsikko ja juttu.
Tavallaan paluu menneisyyteen, sinne mistä koko revohka, tämä pottutoiminta sai alkunsa. Kauppalehti tarjosi alustan ja sinne piti siis vääntäytyä, vaikkei pienintäkään intressiä moiseen porukkaan ollut. Piti ryhtyä Piensijoittajaksi, jotta jotain yhtymäkohtaa edes silloin tällöin kauppamiesten / hien. businessmiesten /  maailmaan olisi ollut.

Onhan se oma kiinnostava maailmansa, muttei vedä vertoja toisen lehden maailmalle: tämänpä Parnasson, 6-7/2017, jota nyt olen lukenut silmät sikkuralla siitäkin huolimatta, vaikka EJ suorastaan pyytää ja rukoilee melkein Eino Leinon sanoin ja Vesku Loirin hoilotuksin, jotta 'ma pyydän: palatkaa!' takaisin arkisempaan = ks. vaikka.

Vaan mitäs nyt! Parnassossakin bisnesasiaa. Mene sutta karkuun, kömpii karhu kurkkuseen!

Juha Seppälä kolumnissaan Hyllytetty informaatio katsoo tähtiin ja löytää Orionin maahan tömähtäneenä. Tämänpä 100-vuotiaan Suomen ikäisen pörssiyhtiön kaikessa viekkaudessaan.

No ei kai noilta nyt voi muuta kauppamaailmassa odottaakaan! Yhtä reilua peliä kuin kiekkokaukalossa. Sielläkin pukumiehet kaukalon laidoilla johtamassa - peliä.

Seppälä Orionin 'kelvottomasta' historiikista:

"Nimekkään historiantutkijan ja yrityshistorioitsijan Martti Häikiön tekemä 90-vuotishistoriikki hyllytettiin ja teosta luvattiin käyttää 'kymmenen vuoden kuluttua yhtiön satavuotishistoriaan'. Silloinen pääjohtaja Jukka Viinanen kiisti, että lykkäämisen syynä olisi teoksen mahdollisesti sisältämä yhtiön kannalta kiusallinen materiaali."

Hyllylle jäi ikuisesti, vaikka Viinanen kertoi olevansa tyytyväinen Häikiön työhön ja tasoon.

Palkattiin uudet tekijät vuosikymmen myöhemmin:
Antti Parpola ja Timo Joutsivuo: Hyvinvointia rakentamassa - Orionin vuosisata, Otava 2017.
Tämä teos julkaistiin, se tyydytti firmaa. Martti Häikiö ei kelvannut edes kirjan lähde- eikä kirjallisuusluetteloon.

Häikiölle taisi käydä kuin Eino Uusitalolle aikoinaan, kun tämä putosi eduskunnasta ja joku onneton sattui ehdottelemaan, josko Uusitalolta kysyttäisiin kantaa johonkin tärkeään asiaan, tuli Väyrysen kuitti välittömästi: - Einoahan ei enää ole.

Sitä Seppälä pohdiskelee, miksi Häikiön teos ei Orionille kelvannut. Heittää pari arvelua: ehkä osakesarjojen yhdistämiskamppailu, ehkä yhtiön jakautumissuunnitelma kahdeksi.
Vaan mistäpä tuon tietää, liikesalaisuuden.

Nyt on kyllä käännyttävä asiantuntijan yhtiöhistorioitakin kirjoittaneen veli JV:n puoleen ja kysyttävä:
- Juha, tiedätkö Sinä?

 

 hiihdot 12/303 km = 48 h (-2 °C)

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Saa potkia

vakavaa yhteiskunnallista poleemista kirjoitusta yya-hengessä - lopuksi kysymystä kaksi vastattavaksi*

Luulisi että nämä kaikenmaailman monella tavalla toisiansa potkivat urhoilijat - mitä näitä nyt on: taekwondo, potkunyrkkeily, vapaaottelu, katupotkinta - suosisivat, edes harjoitusmuotona, tätä lempeämpää, mutta pitkäkestoisena vaativaa ja vaikuttavaa potkintaa.

Meinaan potkukelkkailua potkurilla.

Pääkallokeli, latexin viettelevät kiiltävänkosteat märänjäiset tienpinnat, ihoa hyväilevä lämpötila. Houkuttelevaa!
Ei muuta kuin lenkkivermeet päälle, jäähokki saappaan alle, potkurit tallista ja baanalle!

Ylämäki Klebona, tasaista pätkä, ja hu-iiiiii! Alamäkiennätys, pitemmälle vie vapaalla kuin kesäsulilla polkupyörä. Huimaa menoa. - Huikeaa! huikkaisi Teemu.

- Apuva! huusin minä James Potkukelkkana aivan, hätääntyneenä kun tajusin
että, ai niin, meitähän oli ollut alunperin matkalla kaksi.
Ja minne se toinen nyt jäi?

Tulee, tulee. Huh helpotus!
Tulee se sieltä. Oli vähän varonut jos autoja tai ...tai luita ...
- Paskat!
- Jospa pressanvaaleihin äänest ...
- Täällä kukaan liiku, millään pysy autot tiellä.
Mutta!
Me mennään. Me melkein lennetään! Viisi kilsaa suuntaansa.

                                             ylämäkeä
Mutkaa sinne, mutkaa tänne,        |       , alamäkeä toinen toisensa perästä.

Kunnes käännös < sönnääk  

>> ja samaa rataa takaisin.

Välillä potkujalkaa vaihtaen, jalaksille lepojalkaa. Hei vauhdin hurmaa, hoi! Vauhdista nauttien, silmät auki, silmät kiinni. Sivuliukua vasemmalle, sivuluisua oikealle.

Osa yleisellä tiellä, osa yksityisellä.
Yhtä liukkahilla.
_____________
*2 kysymystä:

1. Oliko kirjoittajan tarkoitus iloita vai surra?
2. Kummassa kuvassa on tao - tie?

Juuassa vielä luikkaampaa: videuu!

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Päivän uutinen: Vaalit 

Sauli Niinistö jatkaa presidenttinä

Joel Haahtela

Jatkan Parnasson lukemista, vuoden viimeisen. Siinä sivussa ihmetellen taas kerran, miksi kaksoisnumeroja lehdet painattavat. Niin kuin tämäkin Parnasso 6-7 / 2017. Ei kuitenkaan ole sen paksumpi kuin normaalinumero.

Valikoiden luen.
Lehden vastaavan tuottajan, kirjailija Karo Hämäläisen jutun Suomeen ja takaisin luen hampsien; sen verran olen jo kaukana ja irti noista omista himojuoksuajoista.
Karo päiväkirjaa: 'kuinka selviän yksinäisestä ajomatkasta halki Suomen'. 1122 km ajomatkaa, polkujuoksusuoritus, 134 km, Ylläs-Pallas-Hetta ei niinkään pelota. Facebookissa löytyisi juoksun kuvaus, jää senkin takia lukematta kun en kuulu naamiaisiin.

Juoksuajan kaivan sentään netistä: 14. Karo Hämäläinen 20:31:53

Hypähtelen Joel Haahtelaan kahdesta syystä: en mielelläni lue käännöskirjallisuutta, paitsi nimikonkareita, Böll yms., ja toiseksi Haahtela on lääkäri, älykäs siis. Vaikka toisaalta eihän kaikki kampaajatkaan ole huor...vai miten se vanha vertaus menikään-kään -kään.
Tällä kertaa hän esseöi Kirjailijan tehtävästä.

• tunnistaa halun vetäytyä omaan kirjoittamisen maailmaan
• jotkut munkit vetäytyivät luostareista skiittoihin, vielä omimpiin oloihin
• Kafka pimeimmän käytävän päähän, luukusta ruokittavaksi
• skeemaelämässä olisi elämää nokko

Vaikka jotkut sanovat kirjoittavansa vain itselleen, se ei ole totta, kirjoittaa Haahtela:
"Ehkä niin, ehkä minäkin olen sanonut niin, mutta ymmärrän, että niin ihanan onanoiva kuin tuo ajatus onkin, se on mahdoton ja väärä."

Joel löytää kakofoniaan, oman minän mahtiin, individualismiin, 'sisällä vellovaan ristiriitaan avun yllättävältä taholta, kristinuskosta'.

Raamatusta löytyy kolme kovaa kohtaa kirjailijan ongelmatiikan kannalta: luomiskertomus, syntiinlankeemus sekä Kristuksen kärsimystarina.
Mutta.
Raamattua on luettava keskiajan raamatuntutkijoiden tavoin:
"Heille kirja oli medium, välittäjä kohti Jumalaa, ja he osasivat lukea kirjaa aina allegorioiden ja merkityksen tasolla."

Ihmiselle, kirjailijalle on annettu palvelutehtävä, kuuliaisuustehtävä: auttaminen, myötätunteminen.
'Kirjailija auttaa ihmisiä löytämään yhteyden omaan sieluunsa'. Avoimin sydämin pitää etsiä 'ohuet paikat' ja välittää ne lähimmäisille, lukijoille: "Ohuissa paikoissa kaksi todellisuutta koskettaa toisiaan ja me voimme tuntea sen vahvasti."

Kirjailijan ei ole lupa vetäytyä maailmasta.
'Skiitat saavat odottaa'.

    - Anna

 

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

 

Mies joka menetti vaimonsa

Akateemikko itse alkaa päästä suht tuoreesta asiasta kypsästi irti: ottaa kuoleman realiteettina, ei joka hetki kaipaa. Akateemikon kuulijalle, tai siis hänen lukijalleen - eihän hän esitelmässä asia edes sivunnut - asia on jäänyt mielen pohjalle pistelemään.

Hannu Mäkelästä on kysymys. Siis puhe ja kysymys, arvelu että mogen är.

Joensuussa syksyllä oli se nimellä prameilematon Kirjallisuustapahtuma, jossa akateemikko Mäkelä esitelmöi jostakin, mistä en muista halaistua sanaa ja mainitsi että hän pitää blogia kotisivullaan Kirjailija Hannu Mäkelä  =  Mutinaa.

Hannu oli menettänyt vaimonsa vasta, ilmenee blogissa. Kuukausi aikaisemmin olivat käyneet yhdessä Svetan kanssa Uudessa Valamossa ja nyt leskenä yksin Joensuuhun tullessaan. Niin elämä heittelee, heitteille jättää.

Niin lukee blogissa, käykää lukemassa.

Sveta kuoli 28.8.2017. Hannu kykeni esiintymään salin täydelle jo 16.9. Siis vajaa kolme viikkoa kuolemasta.

Asia jäi omassa mielessä vähän rempalleen, vajaaksi, unohtui nyt talven mittaan tyystin hangen ja suksien alle. Kunnes illalla samaa toistavan natopresidenttivaalikeskustelun aikana tartuin viimeiseen Parnassoon, kaksoisnumeroon 6-7/2017. Böllin luettuani tömähti:

LYHYET JÄÄHYVÄISET

Hannu Mäkelä

Kolme proosarunoa:

• MINKÄ TOISILLE TEET
• KESKELLÄ YÖTÄ
• TODEMPAA KUIN TOSI

'Aina ajattelin että lähden ennen sinua   ja sitten sinä itse äkkiä katosit.   Keskellä yötä tulee soitto   kaukaa Mustanmeren rannalta.   Sen pienestä kylästä soittaa anoppi   joka siinä sanoo vain:  
"Sveta umerla. Vsjo. -   Sveta on kuollut. Tässä kaikki."
Ja siihen puhelu loppuu.   Eikä mikään sitä enää muuta,   vaikka lause tuntuu ensin unennäöltä.   Katson sähköpostin, vielä olet   hengissä ja kirjoitat klo 21.16.   kun vastaat hyvänyön viestiini.   ---"


Tässä sitä taas ollaan, Joensuun kirjallisuustapahtuman jälkilöylyissä, herkkänä herkkää hetkeä todistamassa. Nyt jälkikäteen kun mietin niin oli se vähän sekavahko tai ainakin hajanainen akateemikon esitelmä:

• 12.15–13.00  Runoudesta proosaan, kirjailija Hannu Mäkelä

(Svetlana Aksjonova 20.11.1962 – 28.8.2017)

KIRJA-ARVOSTELUT

Sveta-vaimosta: VALO

*** myös

Seikkaillaan

Sultsin matkassa  

Kaksi aikuisten kirjaa kirjoitettuaan Karl von Schoultz siirtyi nuorten pariin, siitä pikkuhiljaa lehtimiehestä myös nuorten opettajaksi; syrjäiseen Rääkkylään hän tuli ruotsin ja piirustuksen opettajaksi 1965 pariksikymmeneksi vuodeksi.

Kalle Anttoonin nimellä, LKS:n kustantamana, hän oli julkaissut kaksi kotimaan kamaralla tapahtuvaa kolmen hesalaiskoulupojan, Aapon, Kaapon ja Kustaavin, vaellusseikkailua.
Emäkallio kimmeltää, 1955 sekä Kumpulankylän pakanakalmisto, 1956.

Noita tässä olen mielihalulla, joskaan en niin kovin hartaudella, tutkiskellut. Tuskin olisivat käsiini osuneet, jos en kirjoittajaa olisi tuntenut - tosin opettajana vain, omalaatuisena ja poukkoilevana.

Niinpä rivien välistä enemmän etsii kirjailijan persoonalle selvitystä kuin itse kirjan tapahtumia, henkilöitä ja juonen kuljetusta.

Emäkalliossa teinipojat etsivät kultaa Lapista, Tenojoen varrelta, ja paitsi että rikastuvat, niin henkensä uhalla käyvät sotkemassa viinanpolttajien ja salakuljettaja porukan aikeita. Palaavat sitten syksyllä koko Suomen tuntemina sankareina - tekisi mieli sanoa: kultalusikka suussa - koulunpenkille emäkallion löydettyään.

Seuraavana kesänä on uuden seikkailun ja uuden kirjan vuoro. Nyt kun rahaa on, on aika ostaa kunnon paatti, jolla seilata pitkin merenrantaa Turkua kohti. Matka keskeytyy kun historianopettajan vihjeestä pojat poikkeavat Kumpukylän Kaltaanmäkeen ja osuvat muinaismuistojen apajille. Pian lehdet saavat aiheen hehkuttaa: HUOMATTAVA MUINAISLÖYTY KUMPULANKYLÄSSÄ. Amerikkoja myöten saapuu Life-lehden toimittajaporukka uutisoimaan maailmanlaajuisesti kolmikon löydöistä.

Historiallista fiktiota siis.

Ei noista tosin menestystarinoiksi ollut, päinvastoin kuin tulevista WSOY:n painamista
seikkailukirjoista Suezilla ja Siinailla, joista myöhemmin lisää. Tai Anita mustalaistyttö -kirjasta, joka ilmestyi sarjassa Nuorten toivekirjasto ja josta tarkemmin Kirjavinkeissä.

Ei kovin kummaista arvosanaa Sultsi itsekään näille kahdelle kirjalleen antanut, koskapa Emäkallio kimmeltää kirjan alkulehdelle oli omistukseksi pikku-Pirjo Piiperoiselle kirjoittanut 7.10. 1960:

"- kirjoitettu kauhealla kiireellä kahdessa viikossa, joten siinä ei totisesti ole kehumista ...."

Sultsi   1 - 2 - 3 - 4 - 5  - 6 - 7 - 8

hiihdot 3/291 km = 46 h (+2 °C)

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Äänestin ja veisasin

Siis Ään estin. Pyrki sisään väen väkisin Ä. En päästänyt.

Mitäs kun nuo kirjaimet ovat käyneet niin vallattomiksi ja tottelemattomiksi.
Viimeksi joulun alla; tuolloin H teki tenän.
Ei antanut, ei irronnut vaikka kuinka pyysin ja anelin ja uhkailin, vei-sasin: Hoosi anna!
Niin ei.

(Tämä on Huolensa kullakin -sarjan II osa. I osa tässä.)
Saas nähdä mikä kirjain seuraavana temppuilee ja koska. Vielä on 27 jäljellä + hatut.

hiihdot 9/288 km = 46 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Huolensa kullakin

kuten monikollinen allatiivi



Eilen askaroin ja kamppailin kahden taivutusasian kimpussa. Ylläolevan Cityssä ja allatulevan lähimetsissä ja vainioilla. Piti sanaa ja latua taivuttaman.

Ei tuntunut hyvältä mones-pronominin monikollinen allatiivi kysymysmuodossa: moninnilleko?

Särähti oma tökertämä: - Moninnilleko treffeille?

Apu olisi löytynyt ruskeista ikivanhoista Nykysuomen sanakirjoista jos olisi viitsinyt hiippailla hyllylle, vaan mitä sitä turhaan nykyaikana. Aikansa kun eksyili netissä niin eikös sokea kana jyvän löytänyt ja Suomen kieliopista sivun mones!
Selvä pyy: - Monensille.
 
Siis: - Monensilleko treffeille?

Sitten voimasakset ja kassara kainaloon, suksen jalkaan ja hiihtomutkaa oikomaan, suoremmaksi taivuttamaan, ladulta risuja raivaamaan:

Toisen oionnan kävin sisälämmössä +21C, toisen talvipakkasessa -21C.

Alempi piristi ylempää enempi.

hiihdot 3+4/279 km = 45 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Rento meininki

Tuohan on kuin Waltarin Sinuhen kansikuva!
Vaan söpömpi on: nallukka jellonaa halailemassa, jalopeuru metsänomenaa. Nam ja muiskiskis!

Mitäkö taas höpisen? Terapian tarpeessako?
Antautuneena uuteen kirjaan olen, käteen käypään pikkuiseen sadan gramman painoiseen.

Tilkkanen terapiaa, Otava 2017,on piirroskirjan nimi, jonka on 'kirjoittanut' Antti Ervasti, niin no psykoterapeutti, sori, jos tuossa nyt juuri kirjoittamista mitä kuvien oheen, ja jonka on kuvittanut, etten sanoisi huvittanut kuvittaja, graafinen suunnittelija Matti Pikkujämsä paksulla siveltimellä.
Ja kuten oikein huomasitte, oikean arvokirjakustantajan toimesta.

Ei siis mitään helppoa, halpa-arvoista käsipajatoimintaa.

No eihän se aina noin mene, ei ainakaan nykyisin, sillä tuppaa parhaat kiksit saamaan kirjoista jotka eivät ole suurkustantajien hiomia, vaan karheita käsitöitä, joissa tuoksuu elämisen haju.

Kova olisi tässä into selittää eräällä, että nyt on taas käsiin tupsahtanut kirjanen, jota mielihyvin tutkii, myös senkin takia kun, tai enpä sano, sillä jos sanoisin se voitaisiin käsittää väärin ja loukkaukseksi tekijöitään kohtaan ja kanssaihmisiä etenkin.

Aiheet ovat raskaita, mutta terapeutti ja piirtäjä pystyvät keventämään ja jopa voittamaan ne osin huumorilla, osin naivismilla ja monilla muilla vastakohtaisilla keinoilla ja pehmentämällä ja ...

 

hiihdot 6/272 km = 43 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Etupenkistä taide näyttää läheisemmältä

Vuorossa Valtosen kolme laulavaa kaunista sisarta, jotka melkein polvelle tulivat istumaan.
Istuimme etupenkissä. Teatterissa. Tietoinen valinta: muuten ei neljän seurue olisi päässyt vierekkäisiin penkkeihin eli upottaviin tuoleihin heti kommentoimaan sipisipiä mielijohteitaan.

Elsa Maire, Maria Sarkkinen, Vera, Mirva Kuivalainen, Raija, Suvi-Maaria Virta, lauloivat kolmiäänisesti ja 'erittäin hyvin stemmoissa pysyen', niin  kehuivat meistä ne jotka musiikin idiksen päälle paremmin ymmärtävät. Kelpasi minullekin joka en juuri stemmoja tajua, sanakaan juuri älyä. Tunnelman kyllä aistin ja ehkä senkin jos ihan väärin joku laulaa lurauttaa, mutta nythän ei sitä pelkoa ollut.

Veran kauniita kasvoja katsoin, Raijan ilmeikkyyttä naaman liikkeissä, plus muuta säpäkkyyttä, ja Elsa Mairea, joka tuli aivan näyttämön laitaan liki, istahti eteen yltöhollille, ja alkoi ihanasti laulaa ilman mitään säestystä, minkä nyt vähän kitaraa näppäili -  juuri niin kuin olen unelmoinut kuulevani: taitavaa, vetoavaa yksinlaulua yksin, livenä.

Joensuun kaupunginteatteri näitä tarjoaa, kelpo näytelmiä, ihan jonossa. On kapasiteetti kasvanut ainakin musiikin suhteen, laulutaitoa tullut uusien kasvojen myötä, virtaa Virran lisäksi; Suvi-Maariahan valloitti Katri Helenana yleisön jokunen vuosi sitten.

Entä äijät?
Ammattilaisia, ammattilaisia viimeisen päälle. Tuokin uusia kasvo, Hans Stigzelius, joka monena monessa roolissa ennätti osaamisensa, paneutumisensa näyttää.

Harmony Sistersiä, Kotkan ruusuja - jotka maailmalle hukkuivat ja pahan maineen saivat kun Saksassa sota-aikana Hitlerin perässä esiintyivät - siis katsoimme kaikin: pitkästymättä, mikä se jos mikä hyvän merkki! Niin kuitenkin joutuivat Yleisradiossa pannaan nämä 'naisnatsit', ettei radio suostunut soittamaan heidän levyjään, sen sijaan soittivat 'jotain Metrotyttöjä Kitteeltä'!

Aluksi, taas, vei aikaa tovin hyväksyä ohjaajan / käsikirjoittajan, Aino Kivi / Elina Snicker, ratkaisua riepottaa äitiä, Anne Ojanne, mukana näytelmässä koko ajan kokoavana voimana, huolehtivana kaukoäitinä. Vaan näytelmän edetessä elämän runnellessa tyttöjä, äiti ja äidin tuki olivat tarpeen niin tytöille kuin katsojillekin.
Traagisen raskasta kaiken kaikkiaan oli siskosten elämä, tasapainoisen perhe-elämän vietosta ei puhettakaan.

Hieno ja liikuttava liki kolmituntinen.
Jäittepä paljon paitsi, kun ette mukaan vaivautuneet. Enää tuskin ehtii, sillä viimeinen esitys on tänään lauantaina, tunnin päästä klo 17.00.

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Moottoroimattomuusvoimattomuus

Pyry vähän säpsähti

- Vie miut takas suojaan, pyyteli Pyry äsken.

Näki nykyaikaa ja kai tajusi jälkeenjääneisyytensä, moottoroimattomuusvoimattomuutensa.
Pihapuutarhan läpi näet porhalsi kunnon kelkka eli naapurin Aulis avitti meitä kahta harmaantuvaa hapsea ja veti latua metsään ja vanhalle kentälle, missä meillä on ollut kaksin kahlattu upottava latu. Ja siitä talven tonnista kun vasta neljännes täytetty.
Eiköhän se nyt helpommin ole täyttyvä.

Säälitti tosin vähän tuo Pyry, vaikka minkäs totuudelle: vanha mikä vanha, muisto menneisyydestä, aikansa elänyt kelvoton kapine, vanhus; niinpä nostin sen sinne missä sen on hyvä lepäillä pimennossaan muiden tarpeettomien tavaroiden vanhimpana.

 

hiihdot 5/266 km = 42 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

 

Lumi ja Pyry

Tai Pyry ja lumi.
Vanha asiahan tuo uusi, meillä.

Jouluaaton hämärissä isä ja äiti kylpivät ulkosaunassa. Meillä päällä ehdoton ulkonaliikkumiskielto. 'Verannon valoja ei sitten sytytellä!' -kielto myös voimassa.
Meillä aika pitkäksi kävi.
Kävi. Kävi.

Oltiin tuhmia:
- Kurkataas verannole joko pukki näkys!

 Oltiin myös tyhmiä, kun pukkia ei näkynyt ei kuulunut:
- Sytettään valo jos näkys!

Sytytettiin ulkovalo.
Ei näkynyt pukkia, mutta, vau! - näkyi rattikelkka tuliterä, ja minäkös hyppäsin sen päälle ja aloin rattia veivata ja käsijarrukampea väänt ...

- POIS sieltä ja vähän äkkiä! kajahti pimeydestä.

Saunan ovi oli avautunut ja höyryn seasta lähti ääni.

Syöksyttiin sisälle.
Jutkahti päälle Pelko, josko kelkkaa ei nyt pukki enää tuhmalle toisikaan, pois veisi, vaikka varta vasten oli sen jo ennakkoon verannalle raahannut.

Toi.
Toi se sen kumminkin, ja tallessa on yhä.

Lumi alla, Pyry päällä.

hiihdot 12+11/261 km = 41 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Päivän uutinen:

Kiinan pandat Lumi & Pyry Suomeen

Soi, viulu!

tai savuna ilmaan

Paksujen Kalle-kirjojen jälkeen on huojentavaa ennen nukahtamista vuoteellaan pötkötellessä lukea ohutta kevyttä kirjaa.

Sisällöltään kirja ei ole kevyt eikä huojentava. Päinvastoin sekä painava että murheellinen.

Kirja kertoo viuluntekijästä ja viulistista, joiden henki on viulunkielien varassa. Jos kopan teko ei onnistu, tai jos viulu ei soi kun aika on, on elämä ohi.
Jos onnistuu, voi sittenkin olla elämä katkolla.

Sillä mistä noita natseja tietää. Ollaan Dreiflüsselagerissa ihmispetojen kynsissä, nälkäkuoleman partaalla, pakkotyössä.

"Niinpä niin, Daniel, ei musiikki petoja kesytä, mutta kaikkialla soi silti laulu."

Noihin sanoihin päättyy katalonialaisen Maria Àngels Angladan (1939-1999) A5-kokoinen kirjanen vuodelta 1994: Auschwitzin viulu, Bazar 2018.
Francon aikaisessa Espanjassa eläneenä hän oppi tuntemaan kantapään kautta mitä terrorismi on.

"Muista hengittää."
Nuo sanat Anglada kirjoitti itselleen muistiin, niin intensiivisesti hän kirjoittaessaan paneutui kirjan tapahtumiin.

Syytä lukijankin kiinnittää moinen lappu kirjan kylkeen tekstiä niellessään, ainakin fiktiota mielessään ratkuttaa, ja lohduttautua sillä että tämä on vain romaani. (Hyvin tietäen silti että totuus on vielä karumpi = esim. Pilecki, Frankl jne.)

Savupiippu Krakovassa

hiihdot 6/238 km =37 h 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Päivän uutinen:

Viimeinen tuomittu natsi

Parvi harvenee

Kirjekortti Lapista:

"Hei nuorin serkku!

Sisko kuoli aatonaattona kotonaan 80-vuotiaana. Oli hänellä kaikenlaista vaivaa ollut - siitäkin kun rattijuoppo ajoi päälle Puijon mäessä 70-luvulla. 9 leikkausta ja viiden viikon kooma, selvisi siitä vaikka piti opetella kävelemään, puhumaan, lukemaan, kirjoittamaan, toipui siitä, hoiti lehtoraatin lukiossa, mistä jäi eläkkeelle.

 

Elämäähän se on, alku ja loppu, eikä siinä kysellä, olisiko nyt sopiva aika lähteä. 

Sinulta lähti veli, sadan serkun parvi harvenee. 

Lämpimät terveiset,

Wanhin serkku
perheineen"

Tänään lasken,
miten lähelle sataa pääsen. Ainakin pitemmälle kuin kahteen, joka on omien lasten serkkujen luku.

hiihdot 12/232 km = 36 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Vastakirja

Sitä se kyltymätön lukemisen himo teetättää! Eli tätä:

Luetuttaa puolitoistakiloista täysin ulkopuolella mielenkiinnon olevaa kirjaa.

Lehteilee ensin, nuuhkii, taputtelee - selvästi yrittää kesyttää 'eläintään'. Tietää että jos paneutuu niin kyllä sieltä paljon irtoaa ja johtaa moinen aina johonkin toiseen asiaan, syntyy takuulla jokin mielleyhtymä kiinnostavampaan.

Pia Puntanen: Kasvun vuosisata - Osuuskauppa Suur-Savo 1916-2016.
Yli 300 sivua A4-koossa!
Ei mitään yhtymäkohtaa pohjoiskarjalaiselle, koska meillä on oma PKO:mme.
Kuvien katseluksi menee. Selailuksi takaa eteen. Nostalgisia kuvia ovatkin:

 

Kunnes yksityiskauppiaan mollaaminen kauppiaan pojan sytyttää, haetuttaa kätköistä

                                                                             Vastakirjan:

Vastakirjan?

No sen mihin kauppias oli merkinnyt saatavansa, asiakkaiden nimet ja velaksi jäämiset; siis oikeammin kapean, pitkän ja paksun asiakkaiden velkaa vastaavan kirjan - vastakirjahan oli asiakkaan omassa kassissa.
Koska nuo kirjan saatavat ovat varmaan jo saadut, ainakin vanhentuneet, rohkenee kauppiaan poika avata tähän yhden

jos toisenkin sivun:

 

hiihdot 10/220 km = 34 h 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Ilkka Taipale - hymy herkässä

Jatketaanpa kirjahyllyn rapelointia.
Tämmöinen tapaus juuttui nyt sormiin:

"Yli 50 rivin juttujasi ei kukaan lue", ohjeisti Aimo Kairamo Ilkka Taipaletta tämän työntyessä Suomen Sosialidemokrattiin pakinoitsemaan. On siinä ollut adhd-maisella Ilkalla pitelemistä ja pysyttelemistä. Mutta pysyipä kuin pysyikin.

Sen sijaan tämä SARVilainen arvostelija ei alkuunkaan repostellessaan Taipaleen kirjaa Elämä, kuolema ja politiikka, Tammi 1980; toisaalta samaa kirja-arviointia oli pitkittämässä samanaikaiskäsittelyssä mukana oleva toinenkin pamfletti eli toisen suunnan kannanottajan Tauno Tiusasen kirja Sosialismi vai byrokratia, Kirjayhtymä 1980.

Ummet ja lammet höpisi arvostelija, kun ei politiikka oikein ole ollut koskaan ykkösprioriteetti elämänkiinnostuksien hierarkiassa.
Onneksi moinen painovirheinen arvostelu jäi historian hämäriin.
Toivoton sepustus!


Saas nähdä mitä irtoaa Ilkan uusimmasta, jota parhaillaan aloittelen Taipaleen edellisen kehuttuani:

 

hiihdot 13+10/210 km = 33 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Korvatipaton tammikuu

Aamulla klo 8.00, tasan, soitto terveyskeskukseen yön jäljiltä vielä peiton alta, kahvit tosin jo juotu hetikohta kuuden perästä:

 

- Korvaan koskee.

- Klo 8.20 ois aika Altille - pääsetkö?

- Potkurilla ehin just ja just, tulen.

 

Uusi lasku päässä: ei ehi. Kamppeet niskaan ja volskiin, sehän on nyt tallissa käymässä.

Ei aavistustakaan mihin avain käynnistettäessä - entä valot?

 

Rumahti käyntiin -90 luvun volski, edelleenkään ei tietoa että mikä malli, rekkarissa TIP.

 

- Korvatippoja tulin hakemaan.

- Onko ollu lunssaa?

- On ollu.

- Tipat ei nyt auta. Alipainetta korvassa. Lähtee nenäsuihkeella ja kortitsoonitableteilla.

- Antibiootteja?

- Ei ne niitä, vaan mometasonifur ...

- Suapiko hiihtee?

- Kaiken mokomin.

Että kyllä attendo auttaa ja toimii!  Vaan toimiiko viijen saati kymmenen vuojen päästä - eiköhän tuollon köyhät jää Ämeriäkkylässsäkin kikykyykkyyn niin kun nyt Ameriikassa!

 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

 

Päivän uutinen:

Nenäsumute auttaa peliriippuvuuteen
Mieluummin suihketta kainaloon?

Veikko Ennala - Hymy hyytynyt

Erehtyy useinkin ropelehtimaan kirjahyllyjänsä tämä SARVilainen. Tuommonenkin löytö tarttui sormiin E:n kohilta.

Ei huono kirja-arvostelu, koska vielä vuonna 2016 kirja-auktoriteetti Eskelinen Raukoilla rajoilla - Suomenkielinen proosakirjallisuuden historia -tutkimuksessaan karsii kovalla kädellä kirjailijanimiä roskakoriin, mutta ottaa Veikko Ennalan (1922-1991) kirjoittajan lahjat huomioon.
Että Eskelisen linjoilla tässä sarveiltu jo kolmekymmentä vuotta aiemmin, 1986!

Lieneekö onnellisen elämän kukkuloilla elävään arvostelijaan vaikuttanut myös säälinripe - kirjakolmikon johdanto ja sen allekirjoitus:

Veikko Ennala

epäonnistunut ihminen

 + kiitokset Urpo Lahtiselle:

'Hän on ainoa henkilö, joka on edes koettanut minua ymmärtää ja tukenut monin tavoin kun olen ollut niin helvetin yksin.'

hiihdot 6+9/187 km = 29 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös