Tapperien kanssa tapellut

 joulun pyhät

Vaan olipa kunnon taisto - ja miten mielenkiintoista!

Warelia, 2024

Erkki Vettenniemi on kirjoittanut Kirjailijan latu -kirjan Marko Tapiosta, eli pikemminkin Marko Tapperista, jolla nimellä tämä kiihkeä urheilijahirmu nuoruutensa eli, ennen kuin putkahti kirjailijapiireihin romaanillaan Lasinen pyykkilauta olympiavuonna 1952. Vettenniemen elämäkertakirja päättyy tuohon kirjan putkahtamishetkeen, eli tavallaan luennassa on Marko Tapion puolielämäkerta. 

Siis näin hiihtomiehen kannalta erittäin mielenkiintoinen sisällöltään. 😋

Siinä tanner ryskää kun esikoinen Marko ja velipojat Harri, Kain ja pahnan pohjimmainen Yrjö juosta temmeltävät ja hiihtää ryskävät, leiskauttelevat rakentamastaan hyppymäestä kammottavia siivuja Saarijärven Tarvaalan kylällä.

Lahjat eivät riittäneet hiihtohuipulle, vaan taiteilijoista tuli jokaisesta.

Vettenniemen kirja on ehdolla vuoden 2024 Urheilukirjaksi kuuden kandidaatin joukossa, joista kaksi muuta olen lukenutkin:

• Tatu ja Patu: - Paikoillenne, valimiit, hep! (Havukainen & Toivonen)
• Ratakierros (Miika Nousiainen)

Vaan eivät ne vertoja vedä tälle hielle, myös tuskanhielle, tuoksahtavalle 

Kirjailijan ladulle!

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Moona Laakso: Naisia jotka etsivät suurta tulta

ps

Ronaldo / laturaivo Lapissa

Vuokrakaksio vapaana Rantakadulla

 Kerrankin tosijuttu - vuoden 2023 viimeisen päivän kunniaksi:

n. 27. kyselijä n. kuukausi sitten:

"Olen kiinnostunut vuokraamaan Rantakadun asunnon", ponnahti näytölle viesti kesken kirja-arvostelun alkuhahmotteluni:

 

"Mitä tuota sivutolkulla oli nainen nyppinyt kulmakarvoja, taputellut voiteita poskiinsa, sivellyt siirappiaan muihinkin paikkoihinsa, kun minusta alkoi tuntua, etteivät kirjagenremme lajisisällöt tulisi kohtaamaan; Gogolin päällysviittavirkailijaa, puhtaaksikirjoittaja Akaki Akakijevitšiä pukkasi mieli väkisin tilalle ja tyrkytti äijää Nevskille ja minua viittakauhtanan alle suojaan. Sitä haluaisin lukea enkä tätä. 

Silti sitkeästi jatkan naisen peilautumisella, ja lopulta joudun toteamaan: tämähän somenee!..." 

"Milloin voisin tulla katsomaan huoneistoa?" jatkoi näyttöruutu, keskeyttäen kirja-arvostelun kankean etenemisen, ja näin jälkikäteen ajateltuna myös onnettoman ja toivottoman yrityksen.

"Olen kirjailija ja opettaja." allekirjoitti jotenkin tutulta kalskahtava kirjailijanimi mailin.

 - Ei voi olla totta! minä siunailemaan: - Hällähän on sama nimi kuin kirjailijalla, jonka  kirjaa olen paraikaa arvostelemassa! Siis sama persoona.

Gogolin nimineuvos jää vaeltelemaan Nevskille; jätän kirja-arvostelun kesken ja rupean, todella rupean, mietiskelemään, mitähän tuolle vastaisi, vastaisiko sitaatilla sen omasta kirjasta riuhtaistulla pätkällä 'Keski-ikäistyvä säälittävä ämmä'. Tuntuisikohan se hänestä, edelleen kirjasitaatti, kuin ¨joku olisi heittänyt märän pyyhkeen juuri huolella meikatuille kasvoille'?

Mailasinko noin?

Päätelkääs loppulipeämä esim. tästä tosiasiasta: 

Kaksio on edelleen vapaana ja vuokraamatta Rantakadulla 

A.A:n? päällystakista huolimatta.

Siinäpä teille pientä purtavaa loppuvuodeksi

 eli

Hyvää uutta vuotta 20254!

🏂-11 °C hiihdot 9+5 km / 205 km / € = 36 h

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Erno Paasilinna

 kirjakustantajien kimpussa

vanhat Parnassot -sarjan 47.

-8° C

67 kW/99

Kuva: Yle / Seppo Sarkkinen
JULKAISTU 08.09.2006 - 00:00. PÄIVITETTY 27.08.2021
Kuuntelepa: Areena

Otapa Erno esille, niin et pitkästy: on kuin koira kaivamassa kätkemiään luita - innolla, häntä heiluen. Tai ei, vaan: niin kuin rähisevä piski pihan läpi oikaisijoille räkyttämässä, housunlahkeeseen tarttumassa.

Rattoisaa seurattavaa kumminkin, ja aina asiaa pohjalla: 

Erno Paasilinna (1935-2000), Petsamosta.

Kustannusmaailma on tämänkertainen EP:n hyökkäyksen kohde. Kariston kirjallinen johtaja vuosilta 1966-1970 näki, ettei kirjankustantaminen kannata:

Arvi Karlsson/Karistoa ainakaan: 

"Kauppaneuvos-vanhapoika asui kolmikerroksisessa kivitalossa, presidentti P. E. Svinhufvud vieraili hänen luonaan ja Vanajavettä halkova vuorolaiva pysähtyi hänen yksityishuvilansa Kiviniemen laituriin."

Eikä 33-vuotiaalla Werner Söderströmilläkään sen kummemmin mennyt: 

"Vuoteen 1893 mennessä sai lujan otteen koulukirjoista ja virsikirjapainatuksesta, osti kaksi kaupunkitonttia, kirjapainon ja kirjansitomon, rakennutti liiketalon, komean yksityisasunnon ja oman sähkölaitoksen."

Kirjailijoilla pyyhki sen sijaan hyvin: 

"Menestyskirjailija Väinö Kataja, jonka teokset Irja (1901) ja Tuskaa (1907) saavuttivat aivan käsittämättömän 200 000 kappaleen yhteislevikin, kärsi Ylitorniolla sydäntäsärkevästi rahapulasta. Hän huutokauppasi kirjansa alituisessa hädässä ja koko säilynyt kirjeenvaihto on täynnä vaikerointia, vaikka hän julkaisi viidessätoista vuodessa yhteensä 37 teosta."

Piruileehan hän: sehän hänen terävä tavaramerkkinsä. 

Eli oikeasti:

Ei siinä kirjailijaparan palkkio paljon tyhjää kummemmaksi pääse pääsemään, kun tilitys lähtee jonkin painamattoman nidotun kirjan hinnan prosenteista.

Paasilinna etsii kirjailijoiden ulospääsyä kurimuksesta, muttei oikein löydä, kun kirjailijat ovat sen verran individualisteja, ettei heistä joukkovoimaksi ole.

Siispä uusien kykyjen etsintään:

"Ainoa järkeenkäypä vaihtoehto olisi alueellinen kulttuurilehti- ja antologiajärjestelmä, jolloin tietty institutionaalisuus ja vakiintunut jakelu toisi kehityskelpoiset tekijät esiin. Säästettäisiin paljon rahaa, paljon turhautumia ja paljon erehdyksiä."

Ettäkö uusia kirjailijoita kärsimään ja kärvistelemään?! 

Valtio, valtio apuun. = Löytyyhän laitosteattereille ja sinfoniaorkestereille valtiolta pätäkkää, miksei sitten tulevaisuudessa myös kirjailijoille...

Nide 4 - Kesäkuu 1975

Parnasso-sarja 1970 - 1975

kokonaisena:

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16 - 17 - 18 - 19 - 20 - 21 - 22 - 23 - 24 - 25 - 26 - 27 - 28 - 29 - 30 - 31 - 32 - 33 - 34 - 35 - 36 - 37 - 38 - 39 - 40 - 41 - 42 - 43 - 44 - 45 - 46 - 47 - 48 - 49 - 50 - 51

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

🏂 hiihdot  6 km 302 km/€ = 50 h

Vieläkin epämiellyttävämpi

 

Nyt kun lopultakin sain luetuksi monen yökkäämisen jälkeen tuon Antti Hurskaisen Kuihtumisen, Siltala 2021, on pakko sanoa, että löytyipä vielä masentavampi, epämiellyttävämpi romaani kuin tuo ikiaikainen Tauno Yliruusin Käsi kädessä.

Alkoholisoitunut nuori mieskirjailija kaappaa junasta vanhuksen, jonka juottaa humalaan, pakastaa, kunnes nekrofiloi aameneksi. 

Just so.

Kauhuko olisi tämän lajin genre? Olisi, jos rompsu ei sisältäisi suurimmaksi osaksi muuta eli kirjailijaihmisen syväkultivoituneen, vaikkakin nihilistisen, laajaskaalaisen tietoelämän. 

Neljällä sanalla: Voi kauheus ja kamaluus! 

Kokkeilkaas - vaikka huviksenne! - kestättekö:

ps

Ilmankos kirja on varustettu ja ympäröity surunauhalla:

13+14 km/ 804 km/€ = 123 h

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä eilen:

Suomalainen vanki

Jussi Seppänen

 No vot!

Uudesti syntynyt Juhani Peltonen realistisimmillaan: = fiktion ja konkretian rajamailla. Absurdismiin päin keikallaan monin paikoin lukijavinkkelistä katsottuna, siis tällaisen tavallisen, joka ei käy Sodankylän filmifestivaaleilla notkumassa, tahi muissakaan keskiyömäisissä valoisissa paikoissa eli pimeissä kuppiloissa - kuin satunnaisesti.

Päästäänpä päästään kirjailijan päähenkilön, sen Jussi Seppäsen pään, habituksen jos statuksenkin kimppuun mitään kaunistelematta, mitään salaamatta.

Viimeistään, siis jo, siinä vaiheessa olen ihan myyty ja ostettu kirjan tapahtumiin, siis siinä vaiheessa kun kirjan Jussi Seppänen loihe lausuu luontoihmiselle, aapasuon kauneutta ylistävälle ja sieltä juuri palaavalle fatbikeystävälle:

" - Minusta taas suo on kauneimmillaan monikon genetiivissä."

"Maistelimme taivutusta hetken. Soiden. Ja yhdessä: aapasoiden."

Joku voisi sanoa että humpuukia tuollainen.

Minusta ei.

WSOY: Jussi Seppänen

Alan ahmia, ja takuulla luen myös Seppäsen esikoisen viiden vuoden takaa: 10-ottelu, ei vaan virallisemmin Kymmenottelu, joka oli ollut Runeberg-palkinnon, Vuoden urheilukirjan ja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana ja josta en ikinä ole kuullut mitään - enkä kai koko Jussi Seppäsestäkään, eipä silti. Vaan tuskin hänkään minusta, so. sujut siis.

ps on sillä Seppäsellä (s. 1975) tällainenkin mielisana: "veronmaksaja".

Kirjavinkeissä eilen: Kiukuttaa

KIRJA-ARVOSTELUT

Vuoden kynä

kirjailijan ja kriitikon kohtaaminen

Ukri ry on kirjoittajayhdistys Pohjois-Karjalassa. Ai, se onkin kirjailijayhdistys! näen kun selaan sen kotisivun yläreunaa. Tästäs näet: heti kun yritän olla asiallinen, lipsahtaa, joten jatketaan entisellä vähäasiallisella taikka asiattomuuden linjalla.

Oikeastaan se sopiikin vallan hyvin, koska tulin vain ilmoittamaan että vuoden kulttuuriteoksi eli Ukrin Vuoden kynän -saajaksi Pohjois-Karjalassa on valittu melkoinen veijari Turusta.
Ristiriitaako siinäkin?
Mitä vielä: valittu on paljasjalkainen joensuulainen, taikka nappulakenkäinen jalkapallofani, jonka idoli on Johan Cruyff. Erehtyi sitten vain lähtemään Joensuusta maailmalle ja turkulaistui sinne.

Eilisiltana Vuoden kynä 2019 jaettiin maakuntakirjaston Muikku-Salissa:

Ukrin Vuoden kynä 2019 palkittu Tapani Kinnunen
pj. Kanerva Vaakanaisen puhuttelussa.

Onnellinen oli hän muikkuilmein, sillä harvoinhan runoilija huomioidaan, saati palkitaan. Takana sentään kymmenen runokokoelmaa houkuttelevin nimikirjoin, kuten Tupakoiva munkki ja Pyhä kankkunen.

Itekin innostuin viimeistään sitten kun kuulin, että Tapani Kinnunen, s.-62, on viettänyt kaikki lapsuuden kesänsä meidän kylässä, tark. Paksuniemessä lähellä meijerin maisemia eli nykyistä palkittua Kesäkeidas-venesatamaa.

Siitäkös Tapani puolestaan taas innostui kun kuuli, jotta samoilta pitäjiltä tässä liikkeellä. Möi tai myi kympillä uutuuskirjansa ja kirjoitti voittokynällään sinkut eli signeerasi Päässä nykii uutuutensa ja pisti kaupan päälle vielä Kuumat raiteet, romaanitrilogian loppuosan - ihan vain siksi kun siinä siitä kesänvietosta enemmän ja kylän kirjastotädistä johon oli pihkassa.

Kun oli kaupat tehty ja kättä paiskattu, kuiskasin jotta varopa: - Mie oon SARVin jäsen.
Ei hätkähtänyt.

No mitäs nyt maailmaa kiertänyt mies pienistä.

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Kulttikirjailija lopettaa kuin -urheilija*

* tai laulajat (esim. Hector) jotka palaavat hetkohta takaisin

Utrio / Lamberg

Aanailtavaa: kumpi on kumpi?

”Kiitos kaikille uran varrella auttaneille. Irti mittasin mielestäni kaiken, mitä oli terveyden rajoissa mitattavissa”, X kirjoitti Instagramissa.

”On parempi lopettaa silloin, kun on vielä hyvä, kuin lähteä alamäkeen”, XX sanoo lehden haastattelussa.

”Oon helvetin onnellinen, että sain olla niin onnekas, että hyvin keskinkertaisilla taidoilla sain nuoresta asti tätä duunikseen tehdä”, X kiitteli.

"Olen onnellinen siitä, että olen saanut tehtyä jotain naisten hyväksi" XX kiittelee.


No joo, kysymys on ratkaistu: ei kai se Lamberg nyt naisten hyväksi läminyt/tapellut. 👅



XX  Tammi /Nisonen

X  Jokerit com






KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Potsipäivät

kulttuuripitäjässä Tohmajärvellä meneillään:
jokohan Katri Helenan ja Maiju Lassilan jälkeen pian nostavat esille unohdetun miehen Tikkalasta, kirjailija Ville Kurosen (1917-2000)?

Kuronen oli kuusissakymmenissä kirjailijauraa aloitellessaan, kirjoitellut toki maanviljelyn ohessa näytelmiä paikkakunnalla; Teräsketju-kuunnelma oli esitetty peräti radiossa ennen esikoiromaania Ei kuu kuule, ei päivä näe, Kirjayhtymä 1978.



Omat näppini työnsin Villen tuotantoon heti ensimmäisestä romaanista, vetäisemällä kunnioituksella melkoisen ylistyslaulun esikoisteoksesta Karjalaiseen, samalla koko pohjoiskarjalaisen kirjallisuuden 'vyörylle'.


Viidenteen eli toiseksi viimeiseen Kurosen romaaniin Jehu, Kirjayhtymä 1983, näyn suhtautuneeni jo maltilla:

"Kalpeahkoa ja monin paikoin kankeaakin on kieleltään Kurosen tämänkertainen;

virallisten asiapapereiden, kuulustelupöytäkirjojen selailu on jäykistänyt luonnikkaan kielen taitajan.

Minne jätit, Ville, sattuvat sanat, mainion murteen?"

 

 

Voisipa hyvinkin olla että tämänkin Jehun ja minkä tahansa joskus luetun kirjan, tällä elämän kokemuksella, tulkitsisi aivan toisin kuin tässä:

 

 On se niin elämäntilanteesta kiinni lukuhetken tulkinta!

 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös



Toinenkin mustakantinen kirja

paikallisia kirjailijoita

Luin  minä toisenkin mustakantisen kirjan vastikään, kirjastosta lainatun; ei ollut ollenkaan niin ähäkkä kuin Arla Kanervan kuolleiden häpäisy. Miehiä siinäkin suurin osa, tuskin nerousongelmasta kärsinyt kukaan - no Aronpurosta ei tiedä.

Tämä toinen kirjanen ilmestyi jo vuonna 1988 eikä noussut bestselleriksi, koska sen levikkialue on varsin rajoitettu: sama pitäjä jonka kappelin alttaritaulun lähtökohtia koko ajan jäljitämme. (Nyt on muuten päästy siinä asiassa jo Mitrofanian hautausmaalle, mutta siitä joskus tuota tuonnempana.)

Eli olemme 150 wirstaa Kuopiosta itään pitäjässä ja pitäjän nimi paljastunee mustakantisen kirjan nimessä: Rääkkyläläisiä ja Rääkkylässä vaikuttavia kirjailijoita. Opettaja Arja Hirvonen on nimet koonnut yhteen ja esittelee miesporukan; on on, älkääs hätäilkö - on nimien joukossa myös yksi nainen: Ikonen Ilma, Pepe-hevoskirjojen tekijä.

Lopputusina sitten miehenköriläitä: tuo Aronpuro-käypäläinen lie kuuluin. Armas Pietarinen paljasjalkaisin. No aika paljasjalkainen on myös Kettusen Matti, joka kävi vain Helsingissä syntymässä, mutta koulunsa täällä. Nukketeatterimies-Ransu Raimo J. Kinnunen käväissyt syntymässä täällä, sitten poistunut maailmalle.

Mukana ovat myös tiukka körttipappimme Ville Muilu sekä toinenkin pappi, Lennart Vapaavuori. Karl von Schoultzia, persoonallista 'Mustalais'-Sultsia, ei tietenkään voi ohittaa.

Eipä noihin kirjailijanimiin olisi kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana täydennystä tulossa kuin yksi nimi: Reijo Pakarinen - Puruveden kalastajat ym. Stepan Pakkasen omakustanteista kannattaisi mainita ensimmäinen todellisuuspohjainen Elämää pelon varjossa, muut parempi unohtaa.

Kiinnostavin nimi on kuitenkin opettajantointa eli -virkaa pariinkin otteeseen hoitanut K. A. Järvi, jonka tuotannon keräily alkaa osaltani olla päätöksessään eli kahta vaille.
Kuulinpa kummat puhelinkeskustelussa Arjan kanssa:
- K. A. Järvi ollut Oravisalon koulun ensimmäinen opettaja, mielipiteiltään niin jyrkkä että yhdelläkin koulun joulujuhlanäytelmällä oli suututtanut puoli kylää! (Enpä kyennyt ihan samaan kun ainoastaan kunnan pamput ottivat nokkkiinsa, varoituslaikkoja vain vilauttelivat.)

Nyt pitääkin ottaa uusiksi Järven Opettaja-romaani (1907), jossa uutta opettajaa kuskataan veneellä tiettömään Orjatsaareen missä uutuuttaan hohtava koulutalo mäellä vartoo kansankynttilää. Orjatsaari on kuulemma Oravisalo ja Hannes Kauppi on K. A. Järvi, ent. Mällinen, itse.

"Kirkkaalla ja komealla selällä on Hannes menossa Orjasaareen uuteen kotiinsa. 

- Ei siellä ole teitä, sanovat soutajat.

Hannes hätkähtää.- Miten sitten kuljetaan?

 

- Suvisin kävellään, talvella ajetaan hevosella."
 

Sittemminhän tien saaren poikki sai aikaan Järven etukirjainkaima K. A. Wegelius, joka hänkin on kirjailijaesittelyssä mukana. 

🏂 hiihdot 10 +10 km / 720 km//€ = 110 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kirjabloggaaja on kuin juoruämmä

 - Ootteko kuullu sitä? Entäs tätä? Ja vielä tuota? Kauheeta taikka makkeeta! Mitenkä se nyt silleen...

Oikeastaan sentraalisantroja (vrt. Niskavuori) tässä ollaan ja paikataan kun sentraalisantrojen toimi on lakannut tarpeettomana.
Tuli vaan mieleen katsellessani kahden viime päivän potullisia Kiannosta. Selvää iltapäivälehti- ja Seiska-kamaa! Kaukana kirjallisuuden ytimestä.

Mutta näillä mennään ja samoilla linjoilla pysytellään - vaikka hampaat irvessä ja ikenet verillä.

Arvelin tänään puuttua Ilmarin rahankäyttöön, mutta sitä ennen iloita Ilmarin kerrankin epäonnistuneesta naisen valloituksesta. Jälleen näet uusi verski huushollerska on ilmestynyt Turjanlinnaan, nuori palvelustyttö Alma Koponen, joka kohta sai hatkat ja moiteryöpyn taidoistaan:

"Pahin puute oli se, että Alma suostui kyllä saunomaan yhdessä isännän kanssa ja nukkumaan samassa sängyssä, mutta ei taipunut mihinkään lähempään kanssakäymiseen. Mies teki monia yrityksiä, mutta tyttö pysyi tiukkana." PR

Tyttö huima, mitä lie ikää ollut - kirjailijalla kuitenkin yhä menossa jatkuva viidenkympin villitys.

Niin ne velat.
Niitähän kertyi väkisin, koska lapsia kymmenkunta, naisia pysyvästi kolme ynnä Turjanlinna Suomussalmella sekä mökki Kannaksen hiekoilla.

No, Otavassa laskettiin tilivelkaa; Reenpää silmäilee ja kuittailee:

• 1927 - 51878 mk
• 1928 - 78000 mk
• 1929 - 100 000 mk
• 1930 - 227 000 mk (81 000 €)
• 1936 - 600 000 mk

Siis eivät semmoisetkaan klassikot ja myyntimenestykset kuin talviset kertomukset Punainen viiva (1909) ja Ryysyrannan Jooseppi (1924) kesää tee!

Vaan selvisipä tuo noista aina vuoteen 1970.
Jolloin Iki-Kianto kuoli huhtikuun 27. päivä ja siunattiin 7. toukokuuta kun syntymästä oli kulunut tasan 96 vuotta.
Kolme päivää myöhemmin haudattiin Turjanlinnaa vastapäätä olevaan Niettusaareen - valtion kustannuksella.

Ilmari Calamnius, sittemmin Kianto  (1874-1970)

 

🏂 hiihdot 9+14 km/300 km/€=47 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
 

6 kirjailijakuvaa

ratkaisupähkäilyä

Eip ollu suosio suur eilisellä ~150 kirjailijaa ulkomailta potullisella - lie vaikeusaste kerien lähennelly kymppiä?

Vaan sähkeissä eli maileissa eli uskollisen kirjeenvaihtajakirjastohoitajaystävän kanssa ratkesi problem yhellä vihjeellä. Tässä kirjeenvaihtomme:

"Turjakkeet... kun muistas nimiä... Italo... Graham... Ernesti... tuttu nuama... John... näytelmäkökirjailija... vaan se nimi... ... ei se Dario ole... näköjäänkään... ja toisekseen pitää ottaa huomion kirjan ikä... Dario ei siihen aikaan Suomessa tainnut olla tekijä...

... Albertohan se? Vielä tuo japsi...”

  

'rip

 

japsiin auttaa varmaan jos annan Avaimen.

 Muutenhan tuo taitas olla ratisi ok.'

 

 

”Tanizaki! "Avain" iski kuin salama, järin takaraivossa paukahti. Junichirohan hiän. Yasunaria mie aikoinaan luvin sitä mukaan kun suomeks kiäntelivät.”

Siis vas. oik.

1. Italo Calvino
2. Graham Greene
3. Ernest Hemingway
4. Junichiro Tanizaki
5. John Steinbeck
6. Aberto Moravia

ps
oli niissä oikeata asiaakin maililoissamme, kuten:

"Torstaina kävin ujuttamassa verkkoja. Hikinen homma. Lunta neljätkymmenet.. jäätä vain kakskymmentä ja läpinäkyvä tumma. Mutta sitä lunta. Kaks verkkoa sain. Toinen jata jäi uittamatta, kun ei lautaa löytynyt: oisko kiertäny vai olinko matkan väärin mitannu. Ei jaksanu niin paljon lapijoida, jotta löytänyt olis. Onneks sain uittolaudan vedettyä takaperin pois, se kun eijjou kovin hakki peruuttamaan."

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös