Tunteet pinnassa

Luennassa kaksi kirjaa, molemmat sivulla 100.

Opekirjasta luen lukiomaikan (äidinkieli) kirjottamaa Wilma-viestiä ärsytyskynnyksen ylityttyä: 

 

 "   Arvon idiootit!

 Tämä viesti koskee kaikkia niitä älykkyysosamäärältään heikkoja yksilöitä, jotka ovat jossain vaiheessa heittänet roskan maahan. Ettekö te saatanan paska-aivot sen vertaa ymmärrä, että roskat kuuluu roskakoriin? Eikä sekään oikeastaan edes riitä, vaan niitä pitäisi osata myös kierrättää? Minua niin valtavan suuresti hämmentää se, että te olette muka päässeet tähän oppilaitokseen, mutta ette pysty käsittämään näin yksinkertaista asiaa. Oliko peruskoulun päättötodistuksia Kärkkäisellä tarjouksessa? --- VITTU ROSKAT ROSKIIN JA TÖLKIT KIERRÄTYKSEEN!"

Opella keittää.

Hikotuttaa.  😃 vaikkei pitäs ...

Vaihdan kirjaa, joka on jäänyt sitten viime lukeman niin ikään sivulle 100.

"   Itse oon ollut pitkän linjan mies

Kuin kataja kasvoin tänne, kuka ties

Ja aina vastaan kyllä teoistain

Sen opin maailmalta hain

Minuun voit luottaa, kun kylmä on yö ...

Rehellisyyden nimissä minun on kerrottava, että biisin fraasi tuli mieleeni, kun muistin yhden vanhan asian. Isäni, jolla ei ollut lainkaan nuottikorvaa, lauloi silloin tällöin humalapäissään: "Minuun voit luottaa, vaik silmät ois kiin." Se ei ollut mitenkään miellyttävää kuunneltavaa."  

Nyt ei naurata. 😕 vaikka vois ...

Mielenkiintoista silti sanoittajan taustoittaessa kipaleitaan.

linkki 1                                 linkki 2

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  +2 °C  metsässä  hiihdot  6+12  km 819 km / € = 130 h

Sara Wacklin

 Osa III

suomalaisia kirjailijanaisia 1600-luvulta 1900-luvun puoliväliin - Kynällä raivattu reitti

 I - II - III - IV - V - VI

Vasta tänään oikeastaan olisi pitänyt ottaa esille tuo Runebergin rakkaussuhde Emiliehin ohi Frederikan ja peilata sitä päivän TV-1:n elokuvaan Runonkuningas ja muuttolintu. Vaan tehty mikä tehty, niin kai se J. L. R:kin aikoinaan kuittasi käytöksensä.

Siispä tänään on vuorossa aikalistan toinen suomalainen naiskirjailija: Sara Elisabeth Wacklin (1790-1846) tahi S. E. W-n, noinhan noihin aikoihin 1800-luvulla 'piileskeltiin' nimikirjainten takana. Oulussa syntyneestä ja Tukholmassa perheettömänä kuolleesta opettajasta on tietoa viljalti verrattuna Suomen ensimmäiseen kaunokirjailijanaiseen von Birchenbaumiin.

Niinpä minunkaan ei tarvitse nojautua yksin Helttusen ja Sauren kirjaan, vaan voin kaapata Wacklinin ainoaksi jääneen teoksen omasta hyllystäni tarvitsematta matkustaa Tukholmaan Ruotsin kuningaskunnan kirjaston lähteitä pöyhimään - ylen helpoksi lähilähteen löytäminen tällä kertaa sukeutui!

Sattuu vielä niin hyvin, että kirjasta, jonka hyllystä kaivoin, löytyy kuva tuonaikaisesta Oulun kaupungista sekä potretti Sara Wacklinista. 

Satanen muistelmia Pohjanmaalta on kirjan nimi, suomennos alkuperäiskirjasta Hundrade minnen frän Österbotten, suomentajana Helmi Setälä. Muistelmakirja sisältää sata tarinaa 3000 asukkaan Oulusta ja monenlaisista tilanteista, joita ihmiset kokivat ja näkivät. Oma kirjaversio on kolmiosaisen muistelmasarjan - alunperin ilmestynyt vuosina1844 ja 1845 - ensimmäinen osa ja se on Otavan kustantama, painettu Kuopion uudessa kirjapainossa vuonna 1898. Kirja sisältää Wacklinin sadasta jutusta 33. Lisäksi kustantaja on samaan niteeseen painanut toisenkin kirjan: Grant Allenin kirjoittaman ja Saimi Järnefeltin suomentaman seikkailukertomuksen Valkoisen miehen jalka.

Esipuheessa (36 sivua) Saara Elisabet Vacklinin elämäkertaa sekä kirjan kertomuksia ja vastaanottoa valottaa prof. Artturi H. Snellman, sittemmin Virkkunen.

Topakka nainen tämä Sara, joka ponnisteli vaatimattomista oloista ja koulujakäymättömästä tyttösestä koulunpitäjäksi ja päteväksi opettajaksi. Lopulla ikää hän suoritti täydellisen opettajatutkinnon Sorbonnen yliopistossa Pariisissa. Matematiikka tuotti vaikeuksia, mutta puhumalla siitäkin jännittävien vaiheiden jälkeen selvisi:

"Kun tutkijat tässä aineessa rupesivat liian uteliaiksi, sanoi oppilas höröstelemättä: "Hyvät herrat, kun olen voinut niin vähässä ajassa saada näin paljon asioita päähäni, niin kaiketi tiennen, että kaksi kertaa kaksi on neljä." Tutkijat, ehkä arvellen että tämän aineen tunteminen "Lapinmaassa" ei ole niinkään tarpeellinen, jättivät koko matematiikin sikseen, ja Saara sai astua ulos tutkintohuoneesta tuomiotansa odottamaan. Tuon jo viittäkymmentä lähestyvän naisen tuska oli suuri, kun hän uudestaan kutsuttiin saliin opintojensa päätöstä kuulemaan. Tilaisuudessa oli saapuvilla useita mainioita henkilöitä, niinkuin herttua  La Rochefoucauld, runoilija Lamartine y. m. Kun Meaux'in piispa antoi hänelle diploomin käteen, valtasi mielenliikutus Saaran siihen määrään, että hän päästyänsä toiseen huoneeseen meni tainnoksiin." 

Melkein tainnoksiin menin minäkin tuota kuvausta lukiessani. 

Tuonkaltaisiahan - ainutlaatuisia asioita ja säväyttäviä tapahtumia - haenkin möyriessäni näissä ikiaikaisissa kirjoituksissa ja kirjoissa. 

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  -6°C hiihdot   12  km / 407 km / € = 69 h

Kaksi yhteneväistä

eri tahoilta

 - Yks yhteen! vakuutun.

Luen Marjo Lanérin Näkyjä, romaania isänsä kadottaneesta metsän takana asuvasta erakkotytöstä*, joka ihastuu alaluokan opettajaansa ikihyväksi; niin opettajakin - oli. Tapaavat sittemmin intiimimmin. Tyttö* valokuvaa. Kehittää kuvansa pimiössä, jossa yhtäkkinen havahdus:

"Suon ötökät näkyivät selvinä, kukinnot hehkuivat, saatoin yhä haistaa ne. Sitten silmäni kohtasivat matalan metsän rajasta silmäparin. Siellä se kontio seisoi, oli katsellut touhujani, haistellut minua. Sen turkki näytti märältä, liekö tuo uinut suon silmissä juuri ennen häirintääni."

Vaihdan lukemisen Elonkehään lähes lennossa ja yllätyn kun tormaan heti peräperään Heikki Willamon Mietteitä ajassa kuvaesseilyyn:

"Karhun aika. Karhua katsellessani en voi ohittaa sitä pitkää historiaa, joka Metsän isännällä on ihmisen ajatuksissa ollut ja yhä on. Sillä on kiistaton erityisasema lähes kaikkien pohjoisten kansojen mytologiassa. Sitä pidettiin esi-isänä, ihmisenä tai jumalan kaltaisena olentona, joka hallitsi valtavia voimia."

 

(*myöhemmin saan tietää, että

hän on muunsukupuolinen poika)

Omiakin karhukohtaamisia on parit.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  -2°C hiihdot  12 km / 307 km / € = 54 h

Opettajauupumus

- Meinaatkos lukea? Vaimo kysyi.

- En. Mies vastasi ykskantaan.

Puoliseiskaa katseltiin ihan paneutumalla, kun se Mikko osaa kysellä mukana ollen eikä vaan luntista lukien ja samoin Ella, joka vielä kaiken kukkuraksi niin viehättävä-ääninen leidi. Eikä keskiviikkovieraassakaan ollut valittamista.

linkki

Puhe oli opettajuudesta sekä Huokauksia luokasta -kirjasta, jonka kirjoittajina ovat 'uupumusäikkämaikat' Tommi Kinnunen ja Minna Rytisalo; Minna oli päässyt istahtamaan Kekäläisen & Kannisen vieraaksi pinkille sohvalle.

- Mikset? Vaimo jatkoi. 

- Täks. Mies vastasi yhä ykskantaan. - Sama ollu aina. Mies jatkoi poistuen kirjahyllyille. 

Tuli kohta takaisin Jouni Tarjamon Opettaja Suomessa -kirja vuodelta 1979 kainalossa, lehtileikettä heilutellen. - Lukeepa tämän. - Ikkäänkun ois joku uusasia! Nihil sub sole novum, vielä ölähti.

Taisin olla tuolloin yläasteella erityisopena kun sen kirjootin oikein lehelle ja vielä vastikkään lokissa kertasin:

linkki

ex-Opeblogeja

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kaunoa

Sivosen Topi päätteli yhden opeharjoittelujaksoni sanoihin: "Kyllä sinä ainakin nelosen ansaitsisit, sen verran persoonallinen on tyylisi opettaa, vaan en minä voi, kun nämä normit rajoittavat ja mitä muut arvioijat sanoisivat. Jatka kuitenkin linjallasi sitten kun oman koulun saat."

Niin sanoi Topi, vaan katsotaas, mitä sanoo eläkeikää hipova Topin tyttö Helka sittemmästä ja nyttemmästä opetuslaitoksesta kirjassaan Kaunotee. Kirjokansi 2021.101 s.

Kuten kirjan nimestä voi päätellä, on siellä kannanottoa myös kirjoituskirjaimiin, joka on muuttunut näppistaidoksi. Minullahan oli nykymenoon yhtyvä edistyksellinen mielipide jo neljäkytä vuotta sitten, kuten tästä näkyy: joutavaa ajanhukkaa.

Nyt tosin loiventaisin näkemystä.

Mutta Helkan kirjasta olennaisin: koulu on kuin kierrätyspiste. Kaikenmaailman asioita täys; ei hetken rauhaa keskittyä olennaiseen, siihen mitä varten koulu alunperin on ollut. Niin tulkitsen Helkan sanoman hänen matkatessaan opetusalan messuille:

"Kun vilkaisen junassa Educan messuohjelmaa, sisällöt vilisevät silmissäni kuin Kouvolan ratapihan rakennukset: tekijänoikeudet, valeuutiset, yhteisopettajuus, ilmasto, koodaaminen, digiempatiataidot, monilukutaito.

Koulu on kuin kierrätyspiste lokeroineen. Sinne tungetaan, ja se pursuilee yli."

No tuo oli kirjan kognitiivista osuutta, ns. asiaa, jota isä Topikin peräsi ja arvosti julkisesti, mutta kahden kesken antoi arvoa ja teki tilaa affektiivisille tilanteille, asioille, joissa on enemmän elämistä kuin virallisuutta. Elämisen makua siis.

Kouluelämisen railakkuutta Helka Sivosen Kaunoteessä on runsain mitoin, opettajan kypäräkameran läpi katsottuna, tusinan tarinan verran: 

Mitä tapahtuu, kun itärajan kyläkoulun oppitunnilta katkeaa sähkö; kun konsultti konsultoi veso-päivillä; kun korona tuo etäopetuksen; kun Merin avioliitto on takana ja Antti, oikea digivelhokollega edessä. Entä kun tapaa vanhan kansakouluopettajansa laitoksessa, jossa muistisairas äitikin virumassa. jne. 

Helka Sivosen elämänkatkelmissa on makua eikä pelkkää opettajuutta. Vähintään yhtä maistuvaisia ovat kuin nuo viime torstaiset koulumuistot Joululehdessä. 

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 

-10°C 7+10 km  250 km/€ 42 h

Opettajaksi takaisin

Ihan säpsähdin, kun postilaatikosta kaivoin tämän jo unohdetun:

Opettaja 10/2021

- En lähe. En varmana lähe sijaiseksi! aloin jäpittää vastaan sisimmässäni ja varmaan huomaamatta myös uloimmassani ulvoen.

Sen verran löi luonto lujille.

Kaikenko tämän hyvän hiljaisen ja kauniin vuosikymmenen jälkeen olisi palattava takaisin temmellyskentälle päättäjien syötiksi ja kasvattajien riesaksi. 

- Mutta entä ne pupuset? vetoili, lirkutteli sisin. 

Niin no ne. Se on jo eri juttu. Mutta en minä silti: Ne ruokailut, se astioiden kilinä, se puheen mölinä, kikatukset, kälätykset ... - E. EN!

Mutta tämä lehti? Miksi muistuttaa vielä niistä ajoista, jolloin kaikki oli Pakko!

Katellaanhan, selaillaanhan, josko jotain irtoaisi. Onneksi lehti ohuenläntä, 36-sivuinen.

• Voisi jakaa steinerilaisen Kympin todistuksen / Nina Kurko /Unicef. - Parempi tuo kuin oma keksintö, kun jaoin keväällä yläasteelle siirtyville alioppilastodistukset. 🎒
• Muutama valtuustoon pyrkijä, kokoomus, sydän oikealla aina. - Ei oo niin kuin ennen kun se pikkunen lainepää, kouluhallituksen pääjohtaja E. Aho seisoi punertavassa nahkatakissaan takanani opeharjoitustunnilla. Se oli sitä vimmaista oikeassa olemisen aikaa - vähän ku nykysin.👅
• Vuoden koulu: Könönpelto. "Kaikki kaipaa opettajainhuoneen nauruterapiaa." Niinpä: Kukapa ei takaisin Ilovaaraan! 😹
• Saman Tipulan kasvatit: Eeva Rinne, 86v, liikunnanope - Eija Huusari, 70, toimittaja. "Ensimmäinen voimistelunopettajani vaati tekemään tamburiinin tahdissa 'aaltoja' avorivistössä lähes joka liikuntatunti." Eeva ei ollut sellainen tiukkapipo. Ite olin kestävyyslajeissa. 🏃 🏃🏃🏃
• Kasuaalisti snäpissä -otsikkoon lopetin. Ulkona lopullisesti.

Muttei sentään ihan vielä niin kuin ihana iloinen Erkki, Huopion Erkki matikan lehtorimme, pedagogi, joka tempaisi tyylillään mukaansa, osasi ja hoiti  hommansa huumorilla ja josta Rautamaan Pekka, mainio äidinkielen ohjurimme, on kirjoittanut Kuulumisiin muistokirjoituksen.

***

Hellyn,

annan lehdelle arvosanan:

Ja pudotan Opettajan paperinkeräyslaatikkoon.

omat KIRJA-ARVOSTELUT

 Kirjavinkeissä

Ilonpilaajina norjalaiset

 melkein laji kuin laji

Norjalainen opettaja hiihti hurjat 476 kilometriä vuorokaudessa IS 12.4.2021

Suomalaisella opettajaemeriittuksella levähti haavi sepposen selälleen IS-otsikkoa tavatessaan:

- Häähä kehno kahessa vuorokauvvessa tempaseis saman kun meikäläinen koko talavessa!

Just oli tämä suomalaisopettaja - aamutuimaan lenkiltä palannut, kaks tuntia auringon paisteessa pellon reunaa vaimon kanssa murtsikoituaan, aamupäiväsaunassa käytyään, hiihtokahvit juotuaan, tilalle asetuttuaan - polleana poikana ja läpityytyväisen laskeskellut, jotta viimestään ylhuomenna on tään tontun jokatalavinen hiihtotonni kasassa. Sit saa lasketella ja lauleskella sitä Raska fötter springa tripp, tripp, trippia miten: "sukset kiinni pantihin, vaan on hauska sentään! Taatto, taatto läksi innoissaan..."

Niin jo on muuan norjalaishyväkäs iloa pillaamassa, ihan samalla viissii kun talven tv-hiihto- ja pum-pumahiihtokisoissa: muille jättivät aina luun kouraan. Iivokin joutu huutelemaan hävyttömyyksiä niijotta mehtä raiku.

Ja entäs tämä hurja, yhä paranee:

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä 

hiihdot 10 km/ 980 km/€ = 145 h

Hävyttömyyksiä

 pissivälineestä painettuina

Pinoilta palattu, kirveet isketty seinähirteen; tältä syksyltä sisälle siirrytty sivistyksen pariin. Sisäsiistiksi alettu. Vaan tuskaa tuo tuottaa talvehtimisen aloittaminen suljetussa tilassa. 

Siirtymäriitti vie aikaa, vaatii veronsa. 

Onneksi kurkotus korkeammalle tasolle ei vielä illalla ollut äkkijyrkkä, pikemminkin päinvastoin. Jostakin kumman syystä ajatustasolla koko ajan rallatutti lapsuuden hoentaa siitä Jussista, joka pissi pinon rakkoon ja kun pino syttyi palamaan, miten Jussi puikki pakkoon.

Niinpä illallinen kahden kirjan ja yhden lehden yhteenvedetty saldo on luettavissa otsikosta, joka konkretisoituu seuraaviin lauseisiin:

1. '[marraskuinen ajatus] heiluu ku hullun mulukku, sanoisi pohjalainen'* opettaja 
2. '"Pilua 30 mk"'** Hamina, venäläinen naisturisti
3. "ei piittaa mitä ihmiset pissivälineillään tekevät, kunhan tekevät sen kotonaan"***  tohtori, mansplainauksesta väitellyt 

Ajatukset yhä levällään, kuin huolettoman halot liiterissä, mieli vapauden kaihossa, mit' symboloikoon tämä otos:

Lähteet:

1* Leila Luukkainen: Kun on marraskuu/ Viikko Pohjois-Karjala 33/2020

2** Sutinen: Neukkuturismi/ Vastapaino 2020

3*** Aro: Kalasatama/ WSOY 2020

KIRJA-ARVOSTELUT

Sortavala in ja on and by my mind

Kahden tiedemiehen tekemää tekstiä on lähestyttävä ns. kautta rantain, varovasti ja kunnioittavasti, ennen kaikkea taustoittavasti.

TH vasemmalla, Sepeteus ja Taavi

Niinpä otan esikäsittelyyn kolme ensin mieleen pulpahtanutta omakohtaista tietoa ja kokemusta:

1. Tunnen Tapio Hämysen (kuin tyhjät taskumme - opiskeluajoilta)
2. Tunnen Sortavalan (päiviä ja öitä)
3. Olen tuntenut linja-autoilija Mötön perillisiä ja sukulaisia (Lauri-poika - lähinnä, Pesosen Veikko)

1. Tapsan kanssa kämppäiltiin asuntolassa ja jotuohetkinä (=jouto ja juotu) vietettiin säädyllisiä korkeintaan kolmen kaljan ravintolailtoja, kolmantena pyöränä historianopiskelija kämppäkaveri Taavi. Moskovat käytiin, apinat nähtiin sekä Kremlin muurien sisällä ummet ja Joutsenlammet; Bolsoi silloinkin oli remontissa. Mitäs kun Sepeteus myi parit ihokkaistaan pimeillä toreilla, mikäs meidän ruplilla sitten oli mällätä paraatipaikoilla.
Vaan paluun jälkeen taas entiset säkät ja mäihät: aina yömyöhät päättyivät tylsään huokaukseen viimeisenkin valssin soitua: - Tässä sitä taas jätkäsakissa istutaan.

Ei meistä naissankareiksi ollut.

2. Sortavala siellä on yövytty, milloin menty sen kautta Käkisalmen markkinoille, milloin Petroskoihin, milloin Kuhavuorelle maisemia katselemaan, milloin tapettikaupoilla käyty, milloin kouluihin tutustuttu, milloin mitäkin.

3. Möttö liikennöi linja-autoillaan ennen sotia Kiteeltä Sortavalaan, poika Lauri hoiteli sitten -70 luvulta mm. koululaiskyytejä meidänkin koululle, kun rajaa etemmäksi ei asiaa ollut. Ainakin koulumaanantaisin istuin kyydissä mukana kiivetäkseni kateederille jakamaan tiedonjyväsiä ja Holopaisen Tuomakselle musiikkitaitoa - iso HEH! viimeisestä heitosta, sillä kyseessä on  hyperbolien bola.
Kai kirjassa nyt Mötön Kallen linja-autoliikenne mainittaneen?

Tuota taustaa vasten aloittelen Sortavala - Muutosten ja muistojen kaupunki -teokseen, SKS 2020, paneutumisen. Rajakaupungin historia on Tapio Hämysen ja Hannu Itkosen toimittama. Professoreja kumpainenkin.

Tapsakin professori!
No kyllähän hänen järkiperäisyytensä aisti jo silloin opiskeluaikana: Hämis jäi opiskelemaan eteenpäin, kun me muut hätäisimmät iskimme kätemme leivänsyrjään ja jäimme alemmiksi kandidaateiksi, kuka miksikin opettajaksi.

Hämy olisi voinut jo silloin jäädä opettajaksi vaikka tänne Moskovan yliopistoon, jonka rapuilla joku seurueen luulotautinen kuvittelee,
                               jotta tästä ura urkenisi: 

  Uraa! 

                   Uraa! 

                                                           Uraa!                          

Sortavala-kirjasta lisää

KIRJA-ARVOSTELUT

Saari kaukana mantereelta

 "Minun pitäsi tulla tänne opettajaksi"

'Kirkkaalla ja komealla selällä on Hannes menossa Orjasaareen uuteen kotiinsa. 

- Ei siellä ole teitä, sanovat soutajat.

Hannes hätkähtää.- Miten sitten kuljetaan?

 

- Suvisin kävellään, talvella ajetaan hevosella.'

Jossain Karjalan takalistossa ollaan, eletään vuosisadan 1900 alkupuolta. K. A. Järven Opettaja-romaanin (WSOY 1907) matkassa viemään sivistystä saareen.

Tuntuu niin samankaltaiselta kuin puolensataa vuotta myöhemmin kun vene putputti pitkin Pielistä ja vei meitä kohti Paalasmaan mummolaa. Tunnin toista venematka Juuan laivarannasta Koluun tahi saaren laivarantaan moottoripaatin papatuksessa.

Ja kieltämättä: olihan se nurinkurista ja kummallisen näköistä kun heinätkin korjasivat kivisten peltojen seipäiltä auringonpaahteessa keskellä kesää hevosrekeen niin että rautajalakset kipinää iskivät kiviä kolutessaan - meillä manterelaisilla kun sentään kumipyöräkärrit ja pelit!

Siellä Paalasmaalla asui äidin puolen suku ja siellä kesiä vietimme. Oli siellä vaaran päällä kärritie saaren päästä päähän koko pituudeltaan, pitkä kuin mikä pikkupojan kävellä Marja-ahon Vilho-enolasta Vaaran mummolaan ja sieltä vielä Saimi-tätin luokse Selkolaan; siinä puolipeninkulmaa tuntui kintereissä täydeltä kympiltä. Eipä siis ihme jos pikkupoika valitti jottei kävellä jaksa. Ja kun sai vastaukseksi juokse sitten! oppi kohta sanomaan: - En jakka kävellä enkä juotta.

Onneksi monenkin talon nurkkahuoneessa oli kauppapuoti ja makeisia!

Hienoja muistoja, ennen kuin tuli syksy kuusikymmentä vuotta sitten, ja se veneonnettomuus, missä Marja-ahon enolta hukkui kerralla kolme lasta.

Huomenna kirjoitetaan se päivämäärä.

Kauko Kortelaisen veistämä graniittipatsas Surukivi

Paalasmaan laivalaiturin vartijana muistuttamassa 4.10.1959 tapahtuneesta veneonnettomuudesta.

Kahden veneen törmäyksessä syyssunnuntai-illan pimeydessä menehtyi 15 nuorta.

 

  

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

 

Toinenkin mustakantinen kirja

paikallisia kirjailijoita

Luin  minä toisenkin mustakantisen kirjan vastikään, kirjastosta lainatun; ei ollut ollenkaan niin ähäkkä kuin Arla Kanervan kuolleiden häpäisy. Miehiä siinäkin suurin osa, tuskin nerousongelmasta kärsinyt kukaan - no Aronpurosta ei tiedä.

Tämä toinen kirjanen ilmestyi jo vuonna 1988 eikä noussut bestselleriksi, koska sen levikkialue on varsin rajoitettu: sama pitäjä jonka kappelin alttaritaulun lähtökohtia koko ajan jäljitämme. (Nyt on muuten päästy siinä asiassa jo Mitrofanian hautausmaalle, mutta siitä joskus tuota tuonnempana.)

Eli olemme 150 wirstaa Kuopiosta itään pitäjässä ja pitäjän nimi paljastunee mustakantisen kirjan nimessä: Rääkkyläläisiä ja Rääkkylässä vaikuttavia kirjailijoita. Opettaja Arja Hirvonen on nimet koonnut yhteen ja esittelee miesporukan; on on, älkääs hätäilkö - on nimien joukossa myös yksi nainen: Ikonen Ilma, Pepe-hevoskirjojen tekijä.

Lopputusina sitten miehenköriläitä: tuo Aronpuro-käypäläinen lie kuuluin. Armas Pietarinen paljasjalkaisin. No aika paljasjalkainen on myös Kettusen Matti, joka kävi vain Helsingissä syntymässä, mutta koulunsa täällä. Nukketeatterimies-Ransu Raimo J. Kinnunen käväissyt syntymässä täällä, sitten poistunut maailmalle.

Mukana ovat myös tiukka körttipappimme Ville Muilu sekä toinenkin pappi, Lennart Vapaavuori. Karl von Schoultzia, persoonallista 'Mustalais'-Sultsia, ei tietenkään voi ohittaa.

Eipä noihin kirjailijanimiin olisi kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana täydennystä tulossa kuin yksi nimi: Reijo Pakarinen - Puruveden kalastajat ym. Stepan Pakkasen omakustanteista kannattaisi mainita ensimmäinen todellisuuspohjainen Elämää pelon varjossa, muut parempi unohtaa.

Kiinnostavin nimi on kuitenkin opettajantointa eli -virkaa pariinkin otteeseen hoitanut K. A. Järvi, jonka tuotannon keräily alkaa osaltani olla päätöksessään eli kahta vaille.
Kuulinpa kummat puhelinkeskustelussa Arjan kanssa:
- K. A. Järvi ollut Oravisalon koulun ensimmäinen opettaja, mielipiteiltään niin jyrkkä että yhdelläkin koulun joulujuhlanäytelmällä oli suututtanut puoli kylää! (Enpä kyennyt ihan samaan kun ainoastaan kunnan pamput ottivat nokkkiinsa, varoituslaikkoja vain vilauttelivat.)

Nyt pitääkin ottaa uusiksi Järven Opettaja-romaani (1907), jossa uutta opettajaa kuskataan veneellä tiettömään Orjatsaareen missä uutuuttaan hohtava koulutalo mäellä vartoo kansankynttilää. Orjatsaari on kuulemma Oravisalo ja Hannes Kauppi on K. A. Järvi, ent. Mällinen, itse.

"Kirkkaalla ja komealla selällä on Hannes menossa Orjasaareen uuteen kotiinsa. 

- Ei siellä ole teitä, sanovat soutajat.

Hannes hätkähtää.- Miten sitten kuljetaan?

 

- Suvisin kävellään, talvella ajetaan hevosella."
 

Sittemminhän tien saaren poikki sai aikaan Järven etukirjainkaima K. A. Wegelius, joka hänkin on kirjailijaesittelyssä mukana. 

🏂 hiihdot 10 +10 km / 720 km//€ = 110 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Valtasi joulumieli

🎅🎄

Tuli korttilahja postitse

No johan jotain!

Ja yhä paranee:

Siis ihan oikeesti?

Edes yksi tyytyväinen heistä sadoista ja sadoista. Kiitos! Lämmitti niin. Valtasi joulumieli. 😂
Jään pyhiksi miettimään: kukahan?

ps
Turhan monta saan suoralta kädeltä rastittaa pois heti kättelyssä. 😭

🎅🎄

Ks. eilinen otsikko!

Joku siveähkösti suuntautunut kuitenkin sanoisi, että mikset tähän pottujuttuun säästänyt eilistä.

Se siitä ja sitten kontilleen: masokismin maailmaan!

Mikähän kumma vietti tässä on vetänyt vanhaa miestä, nuo kiima-ajat taakse jättänyttä, chick liteihin ja niistä paljon rajumpiin teksteihin? Nuorten naisten kirjoittamiin heilastelustooreihin. Huntterissa laskettuna heti löydän kolmeneljä: Katri Sisko, Leena Paasio, Anna Rimpelä ...

Asetetut Kirjailijakriteerit senkun löystyvät koko ajan. 👴

Vaan leppoisia, puhtoisia kertomuksia ovat nuo mainitut tämän rinnalla, jota tässä kiertäen kaartaen yritän esille tuoda. Ilettäneekö vanhaa miestä kun hän lukee:

"SIINÄ RUUT ON, alasti polvillaan eteisen kaakeleilla.

Lounaalla tuli tekstari. Odota mua eteisessä alasti, korkokengät jalassa polvillasi, kun mä tuun töistä." 

Ruut on muuten äidinkielen opettaja; myös Katri Siskon ja Leena Paasion päähenkilöt olivat  yläkoulumaikkoja, kesymmästi latautuneita, kuitenkin uskeina miesten perään. Mutta kyllä tämä Ruut on omaa luokkaansa. Kai se senkin takia haluaa alistua kun päivät pitkät joutuu pitämään jöötä yläluokkalaisilleen? Löytyy myös yksi juonne lapsuuteen, jolloin isä rajusti tempaisi hukkumassa olevan Ruutin veden pinnalle. Löytyy toki monta muutakin ruokintasyytä masokistisille haluille.

Eipä mitään, näillä mennään nikotellen niin että panta kiristää ja vyö heiluu:

Essi Tammimaa: Isän kädestä. Otava 2018.

Lisää

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Koulutusta

Vanha kettu nauraa harmaaseen partaansa:

- Hihihihihihjne.

Niinkö kehno ilkkuisi kiipelissä olijoille? Noille opeille, kollegoille, jotka tänään jumalankauniina päivänä lämpötilassa +20 C ovat astuneet kukin omaan luokkaansa. Ja eilenkö matonpesulle mennessä ohi koulun ajaessa olisi taputtanut koulunpihan täyttäneelle autopaljoudelle: opettajien autoille ja opettajille jotka koulun sisätiloissa koulutuspäivänään kärvistelivät valmistelemassa huomenna alkavaa lukuvuotta.

- Hihihihihihjne.

Sitten se meteli alkaisi. Korvia vihlova, välitunneilla. Häiritsevä oppitunneilla. Korvatulpitta kestämätön, kuulosuojaimitta kammottava!

- Hihihihihihjne.

Harmaapartainen sen kuin viheltelee ja nauruja ilmoille päästelee. Heittää paidan. Mattolaiturilla vettä letkusta lorottelee kun toinen mattoja harjalla hankailee, mäntysuopa sen kuin vaahtoa. Kesää pitää, rantasaunan edessä laine liplattaa.

- Hihihihihihjne.

Illalla varsin nauraakin, kun saa avata upouuden romaanin, Leena Paasio: Menetetty tyttö, jossa nuori Keniasta palannut kuviksen opettajanainen Johanna yrittää rehtorin työnhakuhaastattelussa selvitä ja saada vuoden pestin Espoon opetustoimeen.

Vaan siitä se hymy hyytyy ja nauru lakkaa Johannalta ja Harmaapartaiselta kun koulunaluspäivä koittaa ja alkaa kuulua sama sanojen ontto kumu ja kalina kuin pakollisilla koulutuspäivillä aina:

"Erityisesti monilukutaito ja kulttuurinen osaaminen sekä vuorovaikutus ovat äärettömän tärkeitä sääntöjä, ja ne pitää huomioida opetuksessa jatkuvasti.  --- Laitan muistilistan vielä intraan --- Tärkeintä on tarkistaa, että kaikilla oppilailla on toimivat Wilma-tunnukset. --- Ja Lauri on mukana monialaisten oppimiskokonaisuuksien työryhmässä. --- Millaiset tvt-taidot ..."

- Käläkäläjne.

Monialainen. Oppimiskokonaisuus. Vuorovaikutus. Kulttuurinen osaaminen. Monilukutai...
Jotenkin alkaa Harmaapartaista pyörryttää ja alahuuli väpättää.

Vieraannuttavia.

On, on Johannakin sekaisin ja voimaton tuossa sanojen suossa, mutta onneksi on konkreettisempaa, mihin verrata: sinne Keniaan, missä vasta paikkaili savimajan seiniä lehmänlannalla.

Ja Harmaapartainen voi vaikka huljutella mattoa järvivedellä.

 KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Entistä

Ennen kun sinne Ahvenaiseen riennettiin käytiin Ville Lehvosen Karjalan ruusut -valokuvanäyttelyssä meijerillä vilkaisemassa jotta minkämoinen se Salli-Veken arkku on jonka oli rakentanut tulevaa h-hetkeään varten. Hyvinhän tuohon mahtuu.

Suntion Jussin jäljillä on: aikoinaanhan Jussi värkkäsi itselleen tulevien aikojen makuusijan kaikkine kansineen, käytti sitä jo eläissään päivänokosten vetelyyn, kansi kiinni hynniäisiltä suojassa. Jussi oli muutenkin varsinainen persoona; kun saunaan mennessä piti tie ylittää, niin tämäkös ilkosillaan tien ylitti, ja jos sattui ohikulkija, peitti kourillaan aran paikkansa eli naamansa ja selitti 'eihän ne alapuolesta tunnista'. 

Eipä kai.

No sinne Ahvenais-Veikon konserttiin sitten, kylälle missä opettajan virkaa hoitelin - mitä siitä nyt nelisenkymmentä vuotta taapäin.

Muuta tuttua kylältä en tavannut kuin Seurantalon takapihan, jossa yhä on urheilukenttä. Ja eikös heti pahin muisto päähän: Täällä potkittiin palloa maaliin ja pelailtiin pelejä. Joku poika ei kovin innokas ollut niin nuori opekos siitä hiiltyi aikansa turhaan käsiä pois taskusta komenneltuaan:

- Jos vielä paat käit taskuun niin katkasen siulta sormet!

Ymmärsi yskän, tehosi kyllä.

Mutta teepä sama nykyisin!

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Taidetunne - tekee niin gutaa

Opettaja tuli, lehti, ikään kuin vanhasta muistista 2/2015. Hyvä kun tuli, olisi mennyt taas yksi oivallinen juttu ohi suun.

Tohtori kannessa, sisempänä toinen, se joka enemmän sytytti  ja innosti.

Kas tässä:

Alma Muukka-Marjovuon väitös Taidetunteen kasvattaminen - Lilli Törnudd taidekasvatuksen maailmoja luomassa, Aalto-yliopiston Taiteen laitos.

'Lilli Törnudd halusi myös ohjata nuoria kuluttamisen sijasta taiteen pariin. Taide antaa elämälle merkityksellisyyttä ilman, että pitää koko ajan hankkia jotain uutta.'

Yhdyn, riemurinnoin.
Vaan tämäkös huvitti, yhteinen sytyttäjä, minut jo ennen Alma Muukka-Marjovuota, joka kertoo:

”Kenties taidekasvatuksen tutkimiseni alkoi, kun viisivuotiaana matkustin ensimmäistä kertaa ulkomaille, Leningradiin."

Minäpä olin sentään jo seitsemäntoista, äiti minullakin mukana. Alma M-M silti jatkakoon:

"Leningradissa tsaarinaikaiset Pietarhovin suihkulähdepuiston pronssiset, kultaiset, hopeiset ja väritetyt muodostelmat olivat mykistäviä."

Ja koko se rinne kun kantosiipialukselta harpoimme maihin!

"Olin haltioitunut, taidetunteen vallassa ja onnellinen."

Niin minäkin, mutten siitä kenellekään maininnut, koska useimpia tuntui kiinnostavan ennen muuta sukkahousukauppa. En äidillekään, joka osti jäätelöt, semmoiset lötteröt jotka maistuivat vähemmän taivaallisilta.

AMM opettaa taiteita Sibelius-lukiossa. Minä opetin vain kyläkoulussa liki Venäjän rajaa, mutta silti samoin ajatuksin.

"Kauneuden aistiminen ja taiteen tekeminen kehittää myös empatiaa."

Sitäpä samaa yritin itsekin, vaan kovasti tuntui paine ylemmiltä tahoilta olevan pluskvamperfektien, neliökilometrien (km²), kuutiodekametrien (dm³) yms. tiedon hallinnan suunnalla.
Lapsilla ja opella olisi tosin ollut intressi aivan muualla. Vautsivau! ne poikaviikarit!

Kognitio kömpi affektion edellä - hanttiin sille löimme, mutta minkäs me mahdoimme!

Sopeutumisvaikeuksia meillä oli sellaiseen laitokseen. Minulla lipo 40 vuotta!
Sillä nahoissamme tunsimme risukoissa rämpiessämme, kedoilla ja niityillä vaellellessamme, vaikkapa törmätessämme retkillämme laitumella synnyttävään lehmäemoon, syntymäihmettä katsellessamme, että hei! täm' on elämää ja tämä on raadollisuudessaan sykähdyttävää, herttaista, siroa, kaunista. Liikuntatunnin peitenimellä tuokin pitkä syntymävaellustiima aamupäivän teoriatunnit syrjäyttäen piti suoritettaman: kun oli niin kuulas syyspäivän aamupäivä.

Siinä todistimme taas kerran sitä mitä AMM sittemmin todeksi tohtoroi:

"Samalla kun ihminen herkistyy löytämään ympäriltään piilotettua tai vähän arvostettua kauneutta, hän muuttuu herkemmäksi muita ihmisiä ja luontoa kohtaan."

-4C  hiihdot 283 km/€