Timo K. Mukan elämäkerta

Sini Silveri: Miltä männystä tuntuu olla mänty - Timo K. Mukan elämä 

270 s. Gummerus 2024

• 17.12.1944 evakossa Ruotsi - 27.3.1973 sairaalassa Rovaniemi
• kotipaikka Pellon Orajärvi

Isä Eemeli, Pello, äiti Lyyli, Vihti 

5 lasta, keskimmäinen 

Timo Kustaa, vaimo Tuula Pekkola

Lapset Tuuli ja Jussi (Johan)

Keräilin tuohon sukua etunimin, koska kirjan tekijän tarkoitus on tehdä kirjasta läheinen, olla liki Timoa ja Timon arkea ja asuinseutua Pellon Orajärvellä - päinvastoin kuin ne etelänmiehet, jotka ovat antaneet Timosta kummallisen kuvan lehtikirjoituksissaan. 

Kaukaa ei näe. 

Sini Silveri on tornionjokilaaksolaisia, siis lähtöisin samoilta seuduilta, joten Timon kielen ja mielen sisäänpääsy on verissä.

Näemme Timon tosin kuin diagnoosin tehnyt lääkäri ennen armeijaa: 

"Potilas on ilmeisesti holtiton luonnevikainen --- sotaväkiajatus on suorastaan loistava -- Kansaneläke tekisi ikuisiksi ajoiksi korvausneurootikon tästä muutenkin mitättömästä kansalaisesta."

Näemme toisenlaisen Timon: perhekeskeisen, hellän, paljaan ihmisen, jota elämä koettelee monin sairauksin, toimeentulohuolin, taiteellisin tuskin. Näemme hänet jopa hassuna leikkivänä koti-isänä, humoristinakin:

"Lapset muistavat, kuinka Timo kerran kotona lattialla maalatessaan laittoi jalan niskan taakse. Mutta jalkaa ei saatukaan pois niskan takaa, kun maalaus oli valmis, ja jalka puutui. Tämä tuotti lapsille suunnatonta hauskuutta ja tahatonta kauneutta."

Totta kai lehdissä on ollut myös totuutta takana, niin kuin myös Erno Paasilinnan kirjassa Legenda jo eläessään. Mutta suurin osa elämästä on toki liittynyt arkeen, perheeseen sekä oman taiteen tuottamiseen ja elämisen esteisiin.

Timo käy tiukkaa taistelua Kirjailijaliittoa vastaan, joka jakelee apurahoja muille kuin ammattikirjailijoille, niille jotka oman työnsä ohessa kirjailevat; Timo vaatii kirjailijavirkoja kuntiin ja kun taistelussaan pettyy, eroaa koko liitosta. Köyhyys, joka Timoa on koetellut lapsuudesta saakka, ei hellitä. Kirjoittipa miten tiiviiseen tahtiin tahansa ja kuinka luettuja kirjoja tahansa.

Timon teosten syntytaustojen yksityiskohtia Sini Silveri selvittelee niin mielenkiintoisesti, että se suorastaan yllyttää palaamaan uudelle lukukierrokselle Mukan tuotantoon, jota on yhdeksän kirjan verran alkaen teoksesta Maa on syntinen laulu, 1964, päättyen kahteen julkaisuun vuonna 1970 eli kirjoihin Lumen pelko sekä Kyyhky ja unikko, jota jo olen ahnaasti aloitellutkin.

On ne hienoja, brutaalin raakuudessaan, kirjoja kaikin, muutakin kuin sanhelinää, joksi kautta rantain määritteli aikoinaan Jouko Tyyri, kun kahden kesken istuimme arvottamassa Timo K. Mukan tuotantoa Joensuun jossakin 'kirjoittajaleirillä'.

Hieno ja tarpeellinen on myös Sini Silverin Mukkaa monessa suhteessa täsmentävä teos.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Tänään

Soraya Lane: Italialainen tytär

Pienet painokset

 22.

Ei vaan ostajia löytynyt:

• Alastalon salissa I nide - 1020 kpl
• Alastalon salissa II nide - 810 kpl
• Pitäjän pienempiä - 1030 kpl

Kilven kirjojen ilmestyttyä kirjoittaa Mika Waltari opaskirjan Aiotko kirjailijaksi?, sen Kalle Päätalollekin tärkeän oppikirjan, jossa varoittelee: 

"Romaanilla, jonka ehkä parikymmentä henkilöä jaksaa kokonaisuudessaan kahlata lävitse, ei voi olla elämisen oikeutta nykyaikana. Romaani, jota tavallinen sivistynyt lukijakunta ei kykene sulattamaan, on huono romaani."

Alastalon salissa ilmestyi vuonna 1933.

Pitäjän pienempiä ilmestyi vuonna 1934.

Gunborg Grönroos vihittiin Volterin vaimoksi 1935. 

Siinä 6-kymppisen Volter Kilven ruuhkavuosien sato. 

Kuolemaan on aikaa vielä nelisen vuotta. 

Gunborg eli Gunni oli tullut perheeseen kotiavuksi pari vuotta aikaisemmin, jolloin Volterin nuorin lapsi Lassi (s.1920) kaipasi vielä äidillistä huolenpitoa. Jaakkima (s. 1914) oli jo ylioppilasiässä, Riitta (s. 1910), joka ei uutta äitiä hevin hyväksynyt, Saksassa opiskelemassa. 

Mites meillä kotona pyyhki, täällä itärajan periferiassa, tuolloin kirjan luennan aikoina vuonna 2009, kun Alastalon salissa on aloitteluvaiheessa? 

Kun luettuna jo I LUKU Alastalo ottaa vieraita vastaan. Ja edessä maanmainio II LUKU Pukkila kävelee Alastalon salissa peräsohvaan istumaan. Ovelta sohvalle on kolmentoista askeleen mitta, silti matkaan parkinrakentamista vastustava mies käyttää - törsää tahi tärvää - 20 sivua! Mainiota menonhytkettä. 👂

Ensimmäisen luvun häntään olen kirjoittanut omat kuulumiset omille jälkipolville jäämistöksi, tosin vain lyijykynällä, mikäli joku haluaisi pyyhkäistä ne aikanaan pois tieltä:

"klo 9.50 30.8. su 2009. Sataa. +15C. Lempi ei ulos lähde. En minäkään: flunssa, tuskin kuitenkaan H1N1.  Vaimo keittää marjoja ja mehustelee.  Lapset taas maailmalla: poika jää Helsinkiin oikeutta opiskelemaan; tyttö talvehtii Englannissa Canterburyn yliopistolla taiteita opiskelemassa. Minulla vuodenpäivät jäljellä opettajuutta, kun vain jaksaisi viimeisen virstan." 

Canterbury Cathedrassa - mies tietää jo.

Eipä miesparka vielä tiedä mitä tuo  ↗  vuosi tullessansa tuo ... 

 

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

luen Laura Kokon Kilpi-elämäkertaa oheisineen 

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16 - 17 - 18 - 19 - 20 - 21 - 22 - 23 - 24 - 25 - 26 - 27

Elämä koettelee

 12.

Antinous 1903 - Alastalon salissa 1933.

Kolmeksikymmeneksikö vuodeksi vaikeni Kilpi? Perheen perustaminenko nieli ajan? Kuten niin helposti käy - kun on aika elää oikeata elämää, käsitteellisen elämän sijasta. Ainakin oma vaatimaton kirjallinen elonpolkuni kirja-arvosteluineen katkesi kerralla siihen paikkaan, lukeminenkin: kun oli aika elää ihka oikiast!

Kilville syntyi Riitta - 1910, Jaakkima - 1914, Lassi - 1920. 

Ja yllätys yllätys: 2 pamflettia, mielipidekirjaa Suomen ja maailman menosta.

1917 Kansallista itsetutkistelua.

1918 Tulevaisuuden edessä.

Kansalliskirjasto

Noitapa tässä pureskelen mietiskellen, että parempi Volterinkin keskittyä taiteen irrationaaliseen tuottamiseen kuin yhteiskunnallisten asioiden rationalisointiin.

Tämä jäi käteen: 

Ruotsinkielisten erottautuminen kansasta saa tuomionsa ja sapiskansa: elävät käsite-elämää konkreettisen työn sijasta. 

Niin ja monarkiaa, sitä Väinöä, ajelee Kilpi Suomen hallitusmuodoksi.

Sitäpä ihmettelen myös, miten Kustavista persaukisena maailmalle lähteneellä köyhällä kirjastonhoitajalla on vara ostaa Kulosaaresta huvila ja rakentaa kesäpaikka Lintukoto Kustaviin. Laura Kokko ei kerro tarkemmin (laina), mutta eiköhän niin Hiljan kartanosta kuin Volterinkin vanhemmilta ole lohjennut... jne.

Oli miten oli, mielenkiinnolla tämä Kilpi-matka jatkuu, vaikka itse Volterin elämä oli katketa nelikymppisenä umpisuolen puhkeamiseen, veritulppaan ja sydänongelmiin vuoden 1915 syksyllä:

"Sairaalassa kului kaikkiaan viisi viikkoa. Helsinkiin kiirehtinyt Hilja istui joka päivä Volterin seurana. Volterin tila oli vakava. Veljelleen Antolle Volter kertoi lääkärin sanoneen, että sairaudesta toivuttuaan hän sai pitää jokaista päivää ikään kuin ylimääräisenä lahjana."

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

luen Laura Kokon Kilpi-elämäkertaa oheisineen 

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16 - 17 - 18 - 19 - 20 - 21 - 22 - 23 - 24 - 25 - 26 - 27

Syntymisen päivä

 "Tyttö tuli, tyttö tuli...... ja syömmeni suli", iloitsi Irwinkin

Suoraan onnesta höpertyneen isän intiimiarkistosta

 "ELÄMÄSI ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

16.5.1988 (maanantai klo 23.00)

Tänään Esterin aurinkoisena, mutta koleana päivänä astui tähän maailmaan uusi ihmisentaimi, kun äitisi pyöräytti tyttölapsen - Sinut.

Eilen veimme velipoikasi kanssa äidin sairaalaan Joensuuhun sektiota varten. Illalla äiti soitti, että keisarileikkausvalmistelut alkavat aamulla klo 8.45.

Koululla panin oppilaat ulos jalkapalloa pelaamaan kymmenen jälkeen ja itse istuin puhelimen ääreen: voi kun se olisi terve, ja tietenkin tyttö olisi nyt "poikaa". Sydän väpätti sairaalan numeroita pyöritellessä. Yhdistelyjen jälkeen kuului:

 - Kätilö Mustonen ... olin mukana leikkauksessa. Syntyi terve TYTTÖ-lapsi, yhdeksän pistettä. Klo 9.27. Pituutta pienokaisella on 50 cm ja painoa 40 g yli neljän kilon. Onnittelen.

- Kiitos, entä äiti?

- Äiti voi hyvin.

Mikä helpotus! Kaikki OK. Vain vähän ääni petti kätilön kanssa jutellessa. Rutiinia oli jo pojan verran. Sitten kuitenkin puhelun jälkeen, pieni kiitositku kostutti silmät lyhyeksi aikaa.

Pian soitto kotiin. Pupon ääni langan päässä värähteli kun kerroin, että tyttö tuli taloon. Sitten tuli luuriin poika.

- Kuule, ei tullutkaan Topia, tuli sisko, kerroin.

Velipoikaa nauratti, kai helpotti kun ei kilpailijaa tullut.

Sitten soittokierros jatkui, pitkien tuuttausten jälkeen otti ukkikin tyytyväisenä vastaan sanoman: - Ai tyttökö tuli. 

Mummo siitä siunailemaan: - Vai tyttö tuli, onpas se mukava kun tyttö tuli ...

Ajelin koululta kaupunkiin ajatellen niitä näitä ja kyllä päällimmäisenä oli kiitollisia ajatuksia ja hyvän, tasapainoisen olon tunne: tämä on niitä täyttymyksen hetkiä, täyteläistä oloa ja tietoa sen ohimenevyydestä, mikä kaikki kuitenkin tällä hetkellä on totta ja voimakkaasti läsnä.

Teki mieli kiittää korkeimpia voimia, sillä millään ei se voinut olla mahdollista, että tämä kaikki olisi yksin vain isän ja äidin aikaansaamaa, meidän.

Pitäisi muistaa tulevina vaikeina hetkinä, että lähtökohdat olivat mitä parhaimmat: isä, äiti, lapset. Terveinä kaikki. Tämän jälkeen kaikki, onni ja tasapaino, olisi pitkälti meistä itsestämme kiinni, meidän suhtautumisestamme jokapäiväiseen elämään, meidän asenteestamme tulevaan arkeen ja pyhään. Kunpa muistaisimme hyvät lähtökohdat ja sen ettemme liikaa maailmasta itsellemme tavoittelisi, vaan tyytyisimme vähempään loistoon ja sellaiseen elämään, jota voisimme osaltamme hallita. Pienistä asioista, pienistä paloista ja pienistä hetkistä ovat lähtöisin tasapaino, rauha ja onnellisuus.

Tämä kevät, ja kesän tulo, on pikkuisen myöhässä. Aavistuksen verran vihertävät koivut. Traktoreitakin pelloilla näkyy, mutta maamiehen aherrus on vielä edessä. Jäälauttoja ajelehtii järvien selillä ja tiheimmistä metsiköistä paistavat lumilaikut kuutostiellä ajavan onnellisen isän silmiin.

Joensuussa kierrän lentokentän (22 km) lenkin juosten syntyneen tytön kunniaksi. Elämä on elämistä, kokemista, tuntemista, ei viisauksien ajattelemista varten.

Niin yksinkertaista se on.

Klo 18.05 nousen sairaalan portaat kolmanteen kerrokseen ja kyselyjen jälkeen avaan A-osastolta oven numero yhdeksän. 

Siellä makoilee kaksi tummatukkaista tyttöä onnellisna, toinen isona, toinen puolimetrisenä kiäränä. 

Äiti kertoo että verenhukka oli melkoinen, uutta verta tarvittiin kolmatta kiloa, kun pojan syntymän yhteydessä verta uusittiin vain kahdeksansataa grammaa.

Pienempi nyytti ei kerro mitään. Silmät pysyvät tiukasti kiinni koko tuntisen vierailun ajan. Pari kolme kertaa sentään naama muuttuu ruttuiseksi ja punertuu ja kuuluu lyhyt "äää". Ja sitten taas uusi uni jatkuu.

Vierailuaika on loppu.

Ajan kotiin, jossa kuulen, että iltapäivällä poika oli lähtenyt pois ruokapöydästä ja urkkinut jalkalampun päätä nallen ja Lurppu-koiran ja asettanut sohvalle. Siinä ne voivat olla saatavilla, kun ei Topikaan tullut. Topille niitä ei olisi annettu, siksi ne piti pistää ulottumattomiin. Sisko voisi kyllä niillä leikkiä.

Sitten käymme saunassa ja sen jälkeen syömme kilotäytekakkua niin paljon kuin kukin jaksaa. Valitettavasti velipoika ei jaksanut, oli kuumetta ollut päivällä. Nukkumaan kapusimme. Ja nyt kellon ollessa paria minuuttia vaille puolen yön, raaputtelen näitä kirjaimia, sanoja paperille tästä hyvästä päivästä. Ja hymyillen pikkisen pojan toteamukselle, jota hän pitkin viikkoa ennen syntymääsi tarjoili, kun äiti ja isä otattelivat:

- Jospa se on poika?

- Tai jospa se on tyttö?

Ne arvailut velivesseli aina kuittasi: - Tai jospa ei mikkää.

Nyt on kello 00.00. Uusi päivä siis, 17. toukokuuta. Pian täytät yhden vuorokauden, Onneksi olkoon ja onnea edessä olevalle pitkälle elämäntaipaleellesi meiltä kaikilta, 32-vuotiaalta äidiltäsi, 37-vuotiaalta isältäsi sekä kohta kolmivuotiaalta veljeltäsi."

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 

Kun isällä ei mene hyvin

ja juhlapäivinä vielä huonommin

Ensin menee hyvin ja leikit lasten kanssa kutkuttavat, naurattavat, hykerryttävät - ilo ja riemu ylimmillään silloin kun seinäkellon luukku aukeaa ja käki ponnahtaa kukkumaan. Tanssituttaa isä-Armasta Jussinsa ja Irmelinsä kanssa, äiti-Marianne seuraa sivusta.

linkki

Sitten tulee joulu, ja jouluaamun valjetessa kaikki ankeus:

"Talossa on hiljaista. Kuusi on kaatunut. Lahjat ovat hajonneet. Sohvapöytä on likainen. Lattialla on verta. Armas istuu lattialla. Nallekarhu on Armaksen sylissä. Armaksen otsassa on haava. Armaksen kasvot ovat veressä." Marianne tulee laukku kädessään lastenhuoneesta.

"Nyt lapset vaatteet päälle, lähdetään!" Marianne huutaa lapsille. Mariannella on mustelma kädessään."

Olemme ylittäneet tarinan puolen välin. Perheidylli on murskattu jo tätä ennen moneen kertaan. Isä-Armaksella on ollut liian ankea ja orpo lapsuus, sieltä kumpuaa kaikki tämä kaaos.

Yksin hylätyksi jääneenä ei koita armas aika, vaan Armaksen on aika kuunnella totuus lääkärin suusta:

"Meillä on syytä epäillä, että teillä on pahanlaatuinen skitsofrenia, herra Kekki. Tämä selittää kaikki aistiharhat ja myös epävakaan käytöksen. Paperien mukaan teidän isällänne, Johanneksella oli myös kyseinen sairaus."

Ilmankos tomaatit puhuivat ja moni muukin kumma.

Jose Martin kertoo karun tarinan, jonka kieli on lapsellisen yksinkertaista. Lauseet lyhyet. Ymmärrettävät. Helppolukuiset. Satumaiset. Kaikesta huolimatta itse tarinan lukeminen tuottaa tuskaa: niin paljon traagisuutta näin lyhyessä kertomuksessa.

Hyvästi Armas, Kirjokansi 2021, on pienoisromaani, päältä päin kevyt ja pienikokoinen, pehmeäkantisena taipuisa ja vähäsivuinen teos, joka on todella kaikkea muuta mitä päälle päin näyttää. Se on mielisairauden kuvaus kuplan sisältä katsottuna. Vaikuttava. Hervoton ja herpaannuttava yht'aikaa. Raju. 

Ei kevytkenkäisille eikä heikkohermoisille.

Eikä kirjan kirjoittaja Jose Martin ole se Kuuban kuulu kirjailija-kansallissankari José Marti, vaan tämä joensuulaistunut hesalainen naturalisti: 

Jose Martin (s. 1994)

PS

Hyvää isän/isäinpäivää!

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä