Kirjastonhoitaja

 11.

"Minä alan oikein kammota kirjastoa. Kyllä se on sentään suuri aukko elämässä, kun joka päivä kieltää itseni kahdeksan tuntia, sammuttaa kaikki ajatuksensa ja mielensä liikkeet ja tekee koneellisesti uutunutta työtä, joka ei mitenkään ole omaa mieltä lähellä. Ne työtunnit siellä ovat autioita tunteja." Kokko: Volter Kilpi. Elämäkerta. SKS 2022

Vieköön kirjastonhoitaja Kilpi taas mieltä, kunneminne mieli mielii.

Näkyy kuljettavan kotikuntaan, tänne liki Venäjän, tuon erikoisoperaatioiden maan rajoille, tänne minne moni ei vahingossa eksy. No, jokunen (19) ukrainalainen on majoitettu tyhjiin rivitaloihin, ja jokunen (= melko monta) venäläinen ja ukrainalainen kotiutunut tänne jo ajatammoin. 

Tuohon alkukuraan tuolla yllä syynsä: Kilpi sivuutettiin hakemistaan kirjastonhoitajan vakipaikoista yliopistolla: ylioppilaskunnan, koska ei ollut opiskelija, yliopiston, koska muka pätevämpi löytyi; ei tärpännyt Turkuunkaan pääsy, joten ei ihme jos Kilpi purki sappeaan noin sanoen ja kirjoittaen.

Olisi hakenut tänne pitäjämme perukoille, niin eiköhän olisi paikka lohjennut, vaan olisi voinut pian merta tulla ikävä, vaikka tänne saaristokuntaan, parhaillaan kolmen lossin kuntaan olisi muuttanut; tuolloinhan täällä olisi ollut korkeakirjallista seuraakin tarjolla kirjailijaopettaja K. A. Järven kanssa.

Ja jonakin kesänä päässyt J. H. Erkon (1849 -1906) vanavedessä ihailemaan pitäjän ihania maisemia ja neitosia, joista ainakin Leenua (ukinsiskoani!) J.H. liehittelihi varsin kaikki runokeinonsa käyttäen ja kulttuurituomisina oli perustamassa kunnan kirjastoa.

Yksinäinen

Oi, kukkaseni, armas kukkaseni.

Sä olet ainoa mun riemuni!

Tuoll' ois impi kirkkorannalla,

Vaan häntä tohdin tuskin aatella,

Hän kenties millä, millä rankaisee.

Vaan niin siinä kävi, kuin Kilvelle ikään Porissa, Erkolle Rääkkylässä: ei Ukko-Elias sietänyt moista 'hampparia' sukuun.

Tuommoista vanhaa mieli liikuttelee ja hyppää uudempaan aikaan, siihen kun toinen kuuluisuus tuli ja otti hoteisiinsa kunnan kirjastolaitoksen: Kari Aronpuro (s.1940) saapui taistolaisaatteineen Tampereelta maalaisliittolaispäättäjiä ilahduttamaan paeten vuoden jälkeen otollisemmalle maaperälle Kemiin, sillä eihän siinä kauan mennyt, kun viileni välit:

"Toisinaan kevättä seuraa takatalvi.

Neljäs kuu lopuillaan täällä.

Kunnanjohtaja vielä vaivoin tervehtii.

Tänään näin toisen kerran tiellä hevosen."

- Kari Aronpuro: Kiinan ja Rääkkylän runot - Kirjayhtymä 1972

Nyt sitten vaan kamera kaulaan ja kuvaamaan kokoelman ensimmäisen runon nyk. autiota (Kari A:lle tiedoksi) syntypaikkaa: 

"Useimmilla täällä on oma talo tai ainakin mökki.

Minä asun vuokralla Pykäläisellä (toinen talo Sähkötalolta eteenpäin).

Kun katsomme ikkunasta

tutkimme naapuria tai säätä.

Odotamme taivaalta vettä tai lunta.

Ei sieltä varise valkea, tappava jauhe

orastaville saroille

eikä aikamme tässä pitäjässä kulu

pommikuoppien

        tasoittamiseen."

jne. 

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

luen Laura Kokon Kilpi-elämäkertaa oheisineen 

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16 - 17 - 18 - 19 - 20 - 21 - 22 - 23 - 24 - 25 - 26 - 27