Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HUK

tiistai 6. syyskuuta 2022

Puoliso haussa

 18.

"Kun viini on juotu, on paras pistää tyhjä lasi pöydälle, eikä kaataa siihen vettä",

vastasi Volter Kilpi enolleen Albert Aapolalle tämän ehdotettua uutta avioliittoa Hiljan kuoleman jälkeen.

Vaan vaan - kuinkas käyneekään? 

Ajan kanssa alkaa Volterin kynä kuljeskella kuin opiskeluaikoina kuunaan Helsingissä Hiljaa pehmennellessään
Jokuko on jo löytynyt? 
Siltä vaikuttaa. Ja kun kirjeenkirjoitustaito on tallella, niin kynä laulamaan:

"Rakas ihminen! Mieletöntä kirjoitan, mutta mieltäni en saata kätkeä! Ummistan järkeni, kiellän ajatukseni puhumasta ja annan vallan mieleni onnelle, selittämättömälle, kipeälle, hukuttavalle, 
Sitä onnea, että rakastan, että tähtivät silmäsi minussa, että rikas on rintani sinusta, sitä onnea ei minulta riistä jumalat eikä sammuta ihmiset, et sinä itsekään."

Siitäpä sietäisi Maajusseillekin kirjoittavien oppia ottaa, kun kirjeitä ohjelmaan rustailevat. Voisivat maajussit traktorinsa kesken kaiken pysäyttää ja hämmästyä, että mitä mitä!

Kahta kärpästä tässä isken kerralla, molempien seura kiehtova: 

a) Yhä luen intohimolla Laura Kokon Volter Kilpi Elämäkertaa, tipotellen, satasen sivua enää jäljellä - harmi; 
b) Nyt tähän soppaan työntyy sekaan tuo eilen alkanut Maajussille morsian -ohjelma Pimiöineen; vallan mainio tv-seurattava, josta BB-riettaudet (hyi!hyi! änd hyi!) tyystin puuttuvat. 😂

Kirjehet on kirjoitettu, vaikkeivät aivan Kilven ylväisiin ilmaisuihin kohonnetkaan, ja niistä valkattu osuvimmat.

ePressi

Alamme odotta Anna-Reetalle, Joonakselle, Arholle ja Victorialle onnenpotkua. Siinä ohessa seuraamme myös kuis Kilvelle käy morsiusmarkkinoilla: vieläkö Volter vanhoilla päivillään yltää samaan kuin myöhempi kollegansa vielä vanhempana eli Mäkelän Hannu  A:nsa kanssa ...

Elämme jännittäviä aikoja - eikun messiin mukaan!

ps
Oskarille vain 1 kirje
Kirjavinkeissä
luen Laura Kokon Kilpi-elämäkertaa oheisineen 
1 - 2 - 3 4 5 - 6 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16 - 17 - 18 -

5 kommenttia:

  1. Viinistä puheenollen. Urheilumiehenä arvostat varmaan ajatusta, jonka sain otsikosta "Matti Nykäsen muistomerkkiin lipsahti kiusallinen moka". Hämmästyin, etteikö kossua tosiaankaan myydä 20 gallonan pulloissa, mutta virhe olikin muualla... https://www.is.fi/makihyppy/art-2000009054924.html

    Tuus Lennu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jv/L
      js siellä missä myydään muutenkin hirmuinen 9 minuutin viive:
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1ae34b28-24bf-4e54-a098-c6e9ca228d26
      Tuskin maltat mallastasi noin pitkään odottaa!?? ;)

      Poista
    2. No, kyllähän aihe periaatteessa on tuttu. Uudehkossa naapuritalossa majaili Saton vuokralaisina lauma alkoholisteja ja oikaisivat asuintaloni pihan poikki kauppaan kaljaa ostamaan ja häiriköivät sen verran, että naiset valittivat. Satolta huonoa toimintaa!

      T. JV

      Poista
    3. Lues tuo: Ja lukuohje: Twitterissä tarina jatkuu aloittajan omilla kommenteilla. Eli äänikirjan tekijänoikeusmaksu alle euron /kirja!!!! https://twitter.com/heimmonen/status/1567400276541284355
      T. JV

      Poista
    4. jvon

      kiitti kun vinkkasit. Tämmöinen rajoittunut syrjäläinen jää kaikesta tuommoisesta nykytiedottamisesta paitsi. Hyvä kun Åbo nykii.

      Oli mielenkiintoista tietoa, alkaen tästä:

      Helena Immonen
      @heimmonen
      Olen saanut yhdestä myydystä kovakantisesta keskimäärin 2,6 euroa bruttotuloa ja yhdestä myydystä äänikirjasta keskimäärin 0,85 euroa. Kirjailijalle maksetaan kustannussopimuksen mukainen prosentuaalinen osuus kustantajan saamasta myyntitulosta. Ei siis kirjakaupan summasta.

      Poista