4.
 |
| Kansalliskirjasto |
Voisipa kirjastonhoitaja V. Kilpikin hämmästyä kirjastotoimen kehitystä. Ja jos ei tätä digiloikkaa, niin ainakin toimen muuttumista: kirjatoista kun voi nykyisin lainata vaikka minkälaista romua ja rompetta jääkairasta mölkkypalikoihin. 👀😹
Vähän toista sataa kirjansivua käsittää Parsifal (1902), joka puhtaana poikana tavoittelee Graalin maljaa; tuon hyvyyden maljan isäkuningas, kuten arvata saattaa nuo kunkut ja kunkkujen moraalin, on saanut sammumaan töllöntöillään.
Malja ei syty, ei luo valoa, ei toivoa anna maailmaan, jos sytyttäjällä on vähintäkin rikettä. Parsifalilta sen pitäisi onnistua, mutta eipä yksin onnistu, vaan annapa olla kun puhdas rakkaus Konviramurin kanssa roihahtaa liekkeihin!
En jaksa, kaikenkokenut vanha mies, intoutua Kilven alkuajan saduista, vaikka pidänkin siitä että ne ihmisen sisäisiä mielenliikkeitä tutkivat enemmän kuin tuonkaltaista kujetettua juonta.
Liian naiiveja ovat - jopa minulle!
Käännänpä mielessäni asian niin päin, että Volter olisikin tuotantonsa kirjoittanut toisin perin, eli aloituksena nuoruudessa ollut tuo kypsä saaristosarja: Kirkolle, Pitäjän pienempiä ja Alastalon salissa. Ja sitten vanhana huru-ukkona nämä rakkauden ylistykset Bathseballe ja Parsifalissa Konviramurille.
Mahdotonta. Koska vain aika kypsyttää viljan. Boomereilla on aikansa ja arvonsa. Heh, Sanna Sanna.😶
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti