5.
samaapa yhä pohdiskelen kuin Kauppalehdessä 25.03.2009 - 13:13 😅
Uusintakirjoitusta siis vuodelta 2009 kaikki alla oleva:
"""
- Volter Kilpi luki ahkerasti huomattavimpia filosofeja.
- Kilvelle filosofi on taiteilija: filosofi ei tutki, hän tuntee, filosofi ei kokoo, hän luo, filosofi ei ole tiedemies, hän on taiteilija.
- Hänelle merkitsi enemmän näiden teksteissä ilmennyt henki kuin opilliset tietorakenteet.
- Kilpi ei aukea jos lähestyy älyllisesti ja analyyttisesti.
- Se aukeaa vain jos lukijalla on halu hitaasti sulautua virtaan ja tulla pisaraksi valtamerta.
Noita poimin Marja-Leena Laakson eritelmästä Teuvo Raskun Mystisen ilon lähteillä tutkielmaan, jossa oppaana on Volter Kilpi; Rasku toimitti uusintapainoksena vuonna 1990 Kilven teoksen Ihmisestä ja elämästä vuodelta 1902. (jonka liitteeksi Rasku tutkielmansa liimasi.)
Volter Kilpi on elämän ikuisten silmänräpäysten kuvaaja.
Volter Kilpi on elämän ikuisten silmänräpäysten kuvaaja.
- Ilmankos! Ilmankos! Henki eivät rakenteet.
Ilmankos Kilven oma teksti kiinnostaa ja innostaa tavattomasti lukijaa jolle on ykshailee mitä romaanissa tapahtuu tai miten juoni etenee.
Samoin, samoin. Noinhan luen kaikkea kirjallisuutta!
Kilven luvussa minulla on vahvana 'Kotona ollaan' -tunne, vahvempana kuin muussa luennassa. Elävänä en ole tavannut ketään muuta lukijaa joka lukisi tekstiä tavallani. 😤
Helpotti, että näinkin saa lukea: henki, ei rakenne - hitaasti hitaasti virtaan sulautuen.
Kilven luvussa minulla on vahvana 'Kotona ollaan' -tunne, vahvempana kuin muussa luennassa. Elävänä en ole tavannut ketään muuta lukijaa joka lukisi tekstiä tavallani. 😤
Helpotti, että näinkin saa lukea: henki, ei rakenne - hitaasti hitaasti virtaan sulautuen.
"Munakarin Jojakim siellä airoissa, ja Juuvanin vaarin vieressä, selvitti kurkkuansa ja järjesti äänen sulkuja siten, että tarvitessa jotain sanoisikin, koska taas kerran istui ihmistenkin parissa, ja oli kerran vuodessa lähtenytkin taas kirkollekin. Juuttuu lukonsäläkin rantapuodin suulla sisuvärkeissä paatumiinsa ja yksinäisyyksiinsä, ellei silloin tällöin viljele avainta ja kävele talvi-ummissakin joskus turhanpäiten rantaan ja muistuta vieterikiskoille, että eletäänhän tässä vielä ja kevättä odotellaan yhdessä, saati sitte ihminen, joka on monella lailla elämänhikoisempi ja seuranvaivaisempi kapine kuin sepän takoma rautatela." Kilpi, 1937: Kirkolle
" " "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti