Saari kaukana mantereelta

 "Minun pitäsi tulla tänne opettajaksi"

'Kirkkaalla ja komealla selällä on Hannes menossa Orjasaareen uuteen kotiinsa. 

- Ei siellä ole teitä, sanovat soutajat.

Hannes hätkähtää.- Miten sitten kuljetaan?

 

- Suvisin kävellään, talvella ajetaan hevosella.'

Jossain Karjalan takalistossa ollaan, eletään vuosisadan 1900 alkupuolta. K. A. Järven Opettaja-romaanin (WSOY 1907) matkassa viemään sivistystä saareen.

Tuntuu niin samankaltaiselta kuin puolensataa vuotta myöhemmin kun vene putputti pitkin Pielistä ja vei meitä kohti Paalasmaan mummolaa. Tunnin toista venematka Juuan laivarannasta Koluun tahi saaren laivarantaan moottoripaatin papatuksessa.

Ja kieltämättä: olihan se nurinkurista ja kummallisen näköistä kun heinätkin korjasivat kivisten peltojen seipäiltä auringonpaahteessa keskellä kesää hevosrekeen niin että rautajalakset kipinää iskivät kiviä kolutessaan - meillä manterelaisilla kun sentään kumipyöräkärrit ja pelit!

Siellä Paalasmaalla asui äidin puolen suku ja siellä kesiä vietimme. Oli siellä vaaran päällä kärritie saaren päästä päähän koko pituudeltaan, pitkä kuin mikä pikkupojan kävellä Marja-ahon Vilho-enolasta Vaaran mummolaan ja sieltä vielä Saimi-tätin luokse Selkolaan; siinä puolipeninkulmaa tuntui kintereissä täydeltä kympiltä. Eipä siis ihme jos pikkupoika valitti jottei kävellä jaksa. Ja kun sai vastaukseksi juokse sitten! oppi kohta sanomaan: - En jakka kävellä enkä juotta.

Onneksi monenkin talon nurkkahuoneessa oli kauppapuoti ja makeisia!

Hienoja muistoja, ennen kuin tuli syksy kuusikymmentä vuotta sitten, ja se veneonnettomuus, missä Marja-ahon enolta hukkui kerralla kolme lasta.

Huomenna kirjoitetaan se päivämäärä.

Kauko Kortelaisen veistämä graniittipatsas Surukivi

Paalasmaan laivalaiturin vartijana muistuttamassa 4.10.1959 tapahtuneesta veneonnettomuudesta.

Kahden veneen törmäyksessä syyssunnuntai-illan pimeydessä menehtyi 15 nuorta.

 

  

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

 

Äpärettä lehmälle

Pikkuinen Hankkijan-mies porhalsi lastenistuimessa suurella valkoisella autolla pihaan ja remmit auki saatuaan hyppäsi suoraan aisoihin kiinni. Sitä mentiin.
- Ootapa niin ukki ottaa viikatteen, niin saahaan nyhettyä apilaita kärriin.

Eipä joutanut pikkinen mies pahemmin oottelemmaan, vaan paineli kärri eellä alas aitan taa.
- Tule jo, ukki!

Ukki sieppasi viikatteen saunan liiterin seinältä ja liipan oven päältä varmuuden vuoksi, viime kesän jäljiltä kun oli terä.

Katkesipa tuo ensi hätään vanhalla terälläkin ja lastattiin kärri kukkuralleen porukassa, käsin, ei siihen hankoa tarvittu, sen verran pienestä kuormasta oli kuitenkin kyse. Sitten lähdettiin nousemaan takaisin pihamaalle, missä lehmä jo vartoili.
Käytiin noustessa keskustelua:
- Sillä mahtaa Tutulla olla näläkä jo kun ei oo tänä päivänä vielä saanu.
- Etkö oo antanu?
- En oo kun oon ootellu sinua.

Siinä se seistä harotti koivun katveessa nälissään, lehmä.
Mutta enääpä ei hätää ollut kun purettiin kuorma miehissä sen eteen ja se pääsi märehtimään.
Hyvä että ehdittiin kärri sivuun siirtää.
- Jätetäänkö tää tähän viereen niin pääsee sen alle varjoon?
- Jätettään.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös