Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaunokirjoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaunokirjoitus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. lokakuuta 2024

Kaunoaakkoset

 Tyyppikirjaimisto, kouluhallituksen hyväksymä, vuosi 1950.


- Tarpeettomia! näen vakuuttuneena vakuuttaneeni jo erityisopettajakokelasaikoina oikein Hesarissa ja sittemmin 40 vuotta myöhemmin saanut viimein virallisen hyväksynnän Iltsarissa:

Kaunokirjoituksen loppu

Mutta kas kummaa nyt! 

Nyt 
on toteutumassa vähän samal viissii kuin Matibuu-kollegan kanssa aikoinaan käymämme jonkin tärkeän - mikä lie ollut aihe - keskustelun loppulausuma:
- Sie oot kyllä Mats oikeessa, vaan mie oon eri mieltä.

Kuinka ollakaan: Nyt olen toista mieltä itseni kanssa!

Tarpeellista olisi kaunokirjoitus - ja mielenkiintoista, minkä todistaa nykykakkosluokkalainen, jonka kanssa hirmu innolla pitkän illan harjoittelimme kirjainten kieputusta. Jännää kuin mikä!
Kuten kuvan äffää ja - arvatkaas mitä tuota toista pienemmällä:

Kirjavinkeissä

maanantai 3. tammikuuta 2022

Kaunoa

Sivosen Topi päätteli yhden opeharjoittelujaksoni sanoihin: "Kyllä sinä ainakin nelosen ansaitsisit, sen verran persoonallinen on tyylisi opettaa, vaan en minä voi, kun nämä normit rajoittavat ja mitä muut arvioijat sanoisivat. Jatka kuitenkin linjallasi sitten kun oman koulun saat."

Niin sanoi Topi, vaan katsotaas, mitä sanoo eläkeikää hipova Topin tyttö Helka sittemmästä ja nyttemmästä opetuslaitoksesta kirjassaan Kaunotee. Kirjokansi 2021.101 s.


Kuten kirjan nimestä voi päätellä, on siellä kannanottoa myös kirjoituskirjaimiin, joka on muuttunut näppistaidoksi. Minullahan oli nykymenoon yhtyvä edistyksellinen mielipide jo neljäkytä vuotta sitten, kuten tästä näkyy: joutavaa ajanhukkaa.
Nyt tosin loiventaisin näkemystä.

Mutta Helkan kirjasta olennaisin: koulu on kuin kierrätyspiste. Kaikenmaailman asioita täys; ei hetken rauhaa keskittyä olennaiseen, siihen mitä varten koulu alunperin on ollut. Niin tulkitsen Helkan sanoman hänen matkatessaan opetusalan messuille:
"Kun vilkaisen junassa Educan messuohjelmaa, sisällöt vilisevät silmissäni kuin Kouvolan ratapihan rakennukset: tekijänoikeudet, valeuutiset, yhteisopettajuus, ilmasto, koodaaminen, digiempatiataidot, monilukutaito.
Koulu on kuin kierrätyspiste lokeroineen. Sinne tungetaan, ja se pursuilee yli."

No tuo oli kirjan kognitiivista osuutta, ns. asiaa, jota isä Topikin peräsi ja arvosti julkisesti, mutta kahden kesken antoi arvoa ja teki tilaa affektiivisille tilanteille, asioille, joissa on enemmän elämistä kuin virallisuutta. Elämisen makua siis.

Kouluelämisen railakkuutta Helka Sivosen Kaunoteessä on runsain mitoin, opettajan kypäräkameran läpi katsottuna, tusinan tarinan verran: 
Mitä tapahtuu, kun itärajan kyläkoulun oppitunnilta katkeaa sähkö; kun konsultti konsultoi veso-päivillä; kun korona tuo etäopetuksen; kun Merin avioliitto on takana ja Antti, oikea digivelhokollega edessä. Entä kun tapaa vanhan kansakouluopettajansa laitoksessa, jossa muistisairas äitikin virumassa. jne. 

Helka Sivosen elämänkatkelmissa on makua eikä pelkkää opettajuutta. Vähintään yhtä maistuvaisia ovat kuin nuo viime torstaiset koulumuistot Joululehdessä


Kirjavinkeissä
 
-10°C 7+10 km  250 km/€ 42 h

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Hännännosto

Mihail Šiškinin Kaunokirjoituksia-teosta kopeloidessani saan idean.
Nyt voin, aasinsiltaa pitkin, nokkaani nostamatta sanoa - Mitä minä sanoin! ja palata neljänkymmenen vuoden päähän.

Mitä minä silloin sanoin, niinkö?
Kirjoitin Helsingin Sanomien yleisönosastoon:

 
Silloinen erityisopettajaksi opiskeleva
latelee tuommoisia kamalia!

Ei saanut kannatusta, ei yhdeltäkään:

Joku kanssaopiskelija kilahti kuin Kikka
Kuoppamäen kysymykseen Vieläkö viiskymppisenä meinaat pyllyäsi pyöritellä?, jotta enpä oo tota tullu ees aatelleeks.
Opettajien opet,
ne lehtorit ja professorit - Ihatsun Markut, Matilaisen Kaijat, Tuunainenkin - olivat vilpittömästi huvittuneita: jotta kaikenlaista.
 
Vaan niinpähän vain 37 vuotta myöhemmin eli viime syksynä 2016 'unelma' toteutui:

Kaunokirjoituksen opetus loppuu


IS 15.5.2016
***
ps
vai oisko sittenkin aasin hännännostosta kyse?

_________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös