Sivosen Topi päätteli yhden opeharjoittelujaksoni sanoihin: "Kyllä sinä ainakin nelosen ansaitsisit, sen verran persoonallinen on tyylisi opettaa, vaan en minä voi, kun nämä normit rajoittavat ja mitä muut arvioijat sanoisivat. Jatka kuitenkin linjallasi sitten kun oman koulun saat."
Niin sanoi Topi, vaan katsotaas, mitä sanoo eläkeikää hipova Topin tyttö Helka sittemmästä ja nyttemmästä opetuslaitoksesta kirjassaan Kaunotee. Kirjokansi 2021.101 s.
Kuten kirjan nimestä voi päätellä, on siellä kannanottoa myös kirjoituskirjaimiin, joka on muuttunut näppistaidoksi. Minullahan oli nykymenoon yhtyvä edistyksellinen mielipide jo neljäkytä vuotta sitten, kuten tästä näkyy: joutavaa ajanhukkaa.
Nyt tosin loiventaisin näkemystä.
Mutta Helkan kirjasta olennaisin: koulu on kuin kierrätyspiste. Kaikenmaailman asioita täys; ei hetken rauhaa keskittyä olennaiseen, siihen mitä varten koulu alunperin on ollut. Niin tulkitsen Helkan sanoman hänen matkatessaan opetusalan messuille:
"Kun vilkaisen junassa Educan messuohjelmaa, sisällöt vilisevät silmissäni kuin Kouvolan ratapihan rakennukset: tekijänoikeudet, valeuutiset, yhteisopettajuus, ilmasto, koodaaminen, digiempatiataidot, monilukutaito.
Koulu on kuin kierrätyspiste lokeroineen. Sinne tungetaan, ja se pursuilee yli."
No tuo oli kirjan kognitiivista osuutta, ns. asiaa, jota isä Topikin peräsi ja arvosti julkisesti, mutta kahden kesken antoi arvoa ja teki tilaa affektiivisille tilanteille, asioille, joissa on enemmän elämistä kuin virallisuutta. Elämisen makua siis.
Kouluelämisen railakkuutta Helka Sivosen Kaunoteessä on runsain mitoin, opettajan kypäräkameran läpi katsottuna, tusinan tarinan verran:
Mitä tapahtuu, kun itärajan kyläkoulun oppitunnilta katkeaa sähkö; kun konsultti konsultoi veso-päivillä; kun korona tuo etäopetuksen; kun Merin avioliitto on takana ja Antti, oikea digivelhokollega edessä. Entä kun tapaa vanhan kansakouluopettajansa laitoksessa, jossa muistisairas äitikin virumassa. jne.
Helka Sivosen elämänkatkelmissa on makua eikä pelkkää opettajuutta. Vähintään yhtä maistuvaisia ovat kuin nuo viime torstaiset koulumuistot Joululehdessä.
Mutta eikö tekstaus ole paitsi hidasta, niin kaikilla samanlaista?
VastaaPoistaKaunokirjoituksessa näkyy/näkyi persoona, oma käsiala.
No, nykyään ei tietysti tarvitse paljon kumpaakaan.
mm
Poistaparempi kauno kuin tekstaus - lopulta nyt sitä mieltä.
Tosin, kuten sanot, koulun ulkopuolella tarvitse missään kumpaakaan. Silti kehittävää hienomotoriikkaa tiettynä ikäkautena varsinkin opetella kirjoituskirjaimin.
Silloin otti vissiin pattiin ne yläviivat ja alaviivat sun muut kommervenkit, joita opetuksessa piti painottaa - sanottavan ja persoonallisuuden menettämisen kustannuksella.
KOMMENTEISTA:
VastaaPoistaLähetti Åbon kirjeenvaihtaja mailiin (os. näkyy tuolla blogipotun ruskean laudoituksen aivan ylärivillä oikealla) viestiä:
"Aihe: Kommentointisi ei toimi blogissa
Häh, eikö sulla ole nelkkua. Mulla sellainen on auskultoinnin lisäksi myös koulutodistuksessa joskus 13 - 14 v., vitosia oli myöhemminkin. Sukulaisella on opetustaidosta 5 ja kyllä se tosi kaamea akka onkin...
T. JV"
Vastasin:
"jv
ilmankos kommentit vähissä/vahessa!
Se nelkun puute oli ymmärrettävää kun olin omapäinen, vähän niin kuin täällä blogipotussa ( siitäköhän johtuu ettei pottukommentit toimi????). Sittemmin erityisopekoulutuksessa tuli jo nelonen, yks arvioija pudotti vitosen neloseksi, ja neloseksi sit jäi. Vaan eipä tuota enää taida tarvita.
but comments: try ögen! Tuo ois hyvä mauste siellä.
hj
ps kävin Piksulassa lukemassa tänään Vennään maan juttusi – osaat kyllä."
Tuli jv-jatke eli lupa näyttää mailivaihtomme:
"Joo, ei toimi. --- Mutta laita itse ja lisää se juttu ERIKOISOPEN taidoistasi, sen minäkin uskon 😊"
SUMMA SUMMARIM
intiimeiksi maileiksi ovat muuttuneet monet kommentit - harmi teille, lukijoille???