Osa III
suomalaisia kirjailijanaisia 1600-luvulta 1900-luvun puoliväliin - Kynällä raivattu reitti
Vasta tänään oikeastaan olisi pitänyt ottaa esille tuo Runebergin rakkaussuhde Emiliehin ohi Frederikan ja peilata sitä päivän TV-1:n elokuvaan Runonkuningas ja muuttolintu. Vaan tehty mikä tehty, niin kai se J. L. R:kin aikoinaan kuittasi käytöksensä.
Siispä tänään on vuorossa aikalistan toinen suomalainen naiskirjailija: Sara Elisabeth Wacklin (1790-1846) tahi S. E. W-n, noinhan noihin aikoihin 1800-luvulla 'piileskeltiin' nimikirjainten takana. Oulussa syntyneestä ja Tukholmassa perheettömänä kuolleesta opettajasta on tietoa viljalti verrattuna Suomen ensimmäiseen kaunokirjailijanaiseen von Birchenbaumiin.
Niinpä minunkaan ei tarvitse nojautua yksin Helttusen ja Sauren kirjaan, vaan voin kaapata Wacklinin ainoaksi jääneen teoksen omasta hyllystäni tarvitsematta matkustaa Tukholmaan Ruotsin kuningaskunnan kirjaston lähteitä pöyhimään - ylen helpoksi lähilähteen löytäminen tällä kertaa sukeutui!
Sattuu vielä niin hyvin, että kirjasta, jonka hyllystä kaivoin, löytyy kuva tuonaikaisesta Oulun kaupungista sekä potretti Sara Wacklinista.
Satanen muistelmia Pohjanmaalta on kirjan nimi, suomennos alkuperäiskirjasta Hundrade minnen frän Österbotten, suomentajana Helmi Setälä. Muistelmakirja sisältää sata tarinaa 3000 asukkaan Oulusta ja monenlaisista tilanteista, joita ihmiset kokivat ja näkivät. Oma kirjaversio on kolmiosaisen muistelmasarjan - alunperin ilmestynyt vuosina1844 ja 1845 - ensimmäinen osa ja se on Otavan kustantama, painettu Kuopion uudessa kirjapainossa vuonna 1898. Kirja sisältää Wacklinin sadasta jutusta 33. Lisäksi kustantaja on samaan niteeseen painanut toisenkin kirjan: Grant Allenin kirjoittaman ja Saimi Järnefeltin suomentaman seikkailukertomuksen Valkoisen miehen jalka.
Esipuheessa (36 sivua) Saara Elisabet Vacklinin elämäkertaa sekä kirjan kertomuksia ja vastaanottoa valottaa prof. Artturi H. Snellman, sittemmin Virkkunen.
Topakka nainen tämä Sara, joka ponnisteli vaatimattomista oloista ja koulujakäymättömästä tyttösestä koulunpitäjäksi ja päteväksi opettajaksi. Lopulla ikää hän suoritti täydellisen opettajatutkinnon Sorbonnen yliopistossa Pariisissa. Matematiikka tuotti vaikeuksia, mutta puhumalla siitäkin jännittävien vaiheiden jälkeen selvisi:
"Kun tutkijat tässä aineessa rupesivat liian uteliaiksi, sanoi oppilas höröstelemättä: "Hyvät herrat, kun olen voinut niin vähässä ajassa saada näin paljon asioita päähäni, niin kaiketi tiennen, että kaksi kertaa kaksi on neljä." Tutkijat, ehkä arvellen että tämän aineen tunteminen "Lapinmaassa" ei ole niinkään tarpeellinen, jättivät koko matematiikin sikseen, ja Saara sai astua ulos tutkintohuoneesta tuomiotansa odottamaan. Tuon jo viittäkymmentä lähestyvän naisen tuska oli suuri, kun hän uudestaan kutsuttiin saliin opintojensa päätöstä kuulemaan. Tilaisuudessa oli saapuvilla useita mainioita henkilöitä, niinkuin herttua La Rochefoucauld, runoilija Lamartine y. m. Kun Meaux'in piispa antoi hänelle diploomin käteen, valtasi mielenliikutus Saaran siihen määrään, että hän päästyänsä toiseen huoneeseen meni tainnoksiin."
Melkein tainnoksiin menin minäkin tuota kuvausta lukiessani.
Tuonkaltaisiahan - ainutlaatuisia asioita ja säväyttäviä tapahtumia - haenkin möyriessäni näissä ikiaikaisissa kirjoituksissa ja kirjoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti