Ai hurja, ai hurja!
Eilinen päivä alkoi autonromusta ja päättyi yölliseen piiiitkään asfaltin autonvalot nielleeseen kotimatkaan sateessa, umpipimeässä. Ei siis ihme jos nyt vähän haukotuttaa ja silmiä hierotuttaa, jotta tottako tuo kaikk' eilispäiväinen!
Että osasikin se päivä olla, monitunnelmainen - se oli kirkas, valoisa ja ihmeellisenkummallinen. Unikuvallinen. Silti, mikä ihmeellisintä: ei unta lain!
Se sisälsi heti myöhäisyöllä ikkunan takaa kuuluneen hirmuisen kiihdytyksen äänen, joka päättyi yhtäkkiseen paukahdukseen. Tulos oli aamulla katseltavissa tässä:
Päivällä olimme jo Juuan kirkkomaalla, veneonnettomuusuhrien hautapaikalla. Näky oli liikkumattomuudessaan liikuttava - kolmen serkun hauta, kaikilla kuolinpäivä sama, ja sama äiti ja isä:
Rinnalla neliössä 12 nuorta saarelaista.
Veneonnettomuus Pielisellä Paalasmaan rannalla pimeänä sunnuntai-iltana vuonna 1959 juuri näinä kylminä lokakuun alun päivinä, ensi vuonna tulee täyteen 60 vuotta.
On siinä Marja-ahon heiveröisellä Vilho-enolla Helminsä ja perheensä kanssa ollut sulattelemista, kun kolme lasta oli kerralla tempaistu pois, nostettu yön mittaan rantavallille tunnistettaviksi.
Valo silti, kaikesta huolimatta, pyrkii aina jostakin raosta paistamaan.
Oli aika nostaa katse korkeuteen - Mitä enää murehtimaan! - kavuta yli kahteensataan metriin keskellä saarta: Koli jossakin tuolla ja Pielinen joka puolella valon kanssa leikkimässä:
Ja
a
las!
Kiireen kintereillä jo,
sillä varsinaisestihan me olimme menossa yhä ylemmä pohjoista Karjalaa - tänne tänne:
jättämään
Lasse Nordlundin omavaraistalousalueelle Valtimon Rumoon
Mahojen maille Rasimäen rapaista tietä myöten yhden talkoolaisen.
Perille pääsimme,
vaan näinhän tässä taas kävi: tämä potta täyttyi ennen kuin itse asiaan päästiin.
Voi harmi, voi harmi - teille!
*************************
*************************
ps
Lue lisää
Paalasmaan veneonnettomuudesta
